Joukkueiden imagoremonteista

  • 2 017
  • 6

pänkäle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Lueskelin tässä unettomana yönä kommentteja AIK.n keskustelupalstalta ja siellä käytiin aika kiivasta keskustelua joukkueen ja sen organisaation muutoksista, jo tapahtuneista ja mahdollisista tulevista. Jokeri -yhteistyö tuntui jakavan fanit aikalailla kahteen eri leiriin. Monen mielestä on aika tehdä jotain, sillä viimeiset 10 - 15 vuotta ei olla menty kuin huonompaan suuntaan ja suurin osa näistä faneista on valmis hyväksymään Hjalliksen ja kumppaneiden tulon mukaan seuraorganisaatioon. Mutta sitten on myös se toinen puoli joka tuntee että oma kotoinen seura on muuttumassa kokonaan vieraaksi ja suomalaistumassa liikaa. Onhan toki totta että seurajohdossa vaikuttavat tällä hetkellä Harkimo ja Virmanen, valmennuksessa Jalonen ja pelaajapuolella uusia suomalaisia ovat jo vahvistettujen Niklas Bäckströmin ja Jyrki Louhen lisäksi -71 syntynyt hyökkääjä (Toni Sihvonen) ja -75 syntynyt puolustaja (Rami Alanko) joten ei kai ne pelot ihan tuulesta temmattuja ole. Monella tuntui olevan se käsitys että AIK:sta ollaan muovaamassa B -Jokereita. Ajattelinpa vaan kysellä nyt etenkin Jokeri ja Blues kannattajilta että millaisia tunteita joukkueen uudelleen muotoutuminen teissä herätti? Tuliko kenellekään sellainen olo että uudistuksessa mennään väärään suuntaan tai liian pitkälle? Mitä tätä palstaa olen lukenut niin musta aina välillä tuntuu että kovimmalle taitaa ottaa muiden joukkueiden fanien asenteen muutos sitä omaa rakasta joukkuetta kohtaan. Enkä toisaalta sitä kyllä ihmettele, sillä molemmissa näissä joukkueissa muutos on tapahtunut melko nopealla tempolla ja kyllä mulla ainakin ottais jonkin verran aikaa tottua jos Kerholle tehtäis samanlainen remontti. Ja etenkin jos johtohahmoiksi tulisi joitain ruotsalaisia mestaroimaan...:)
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Paha sanoa

Toisaalta kun siellä on autokauppiaamme huseeraamassa, ei mikään ihme, että myrsky on kohta valmis. Virmanen on omaksunut Hjalliksen diplomaattiset taidot sataprosenttisesti ja vastaus kaikkeen on ostaminen ja myyminen. Paras pistemies Gustavsson sai kenkää tämän päivän Hesarin mukaan vaikka oli omien sanojensa mukaan valmis koventamaan harjoittelua.

Luulen, että suunta AIK:ssa on oikea, mutta tapa jolla sitä ollaan toteuttamassa on terveisiä perseestä. Tuskin ruotsalaiset tosiaankaan kovin hyvällä katselevat jotain isottelevaa suomalaista takatukkaa, joka kylmästi myy fanien suosikit ja hommaa jotain Jyrki Louhia tilalle.
 

ippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos Hjallis olisi yhtään parempi liigapomo, olisi syytä jo huolestua jääkiekon monopolistisista vaikutteista.
Saas nähdä alkaako armoton pelaaja rumba Hjalliksen Suomen ja Ruotsin joukkueiden välillä. Sitenhän noita siirtokorvauksia on kai helppo välttää, ja olisko verotuksenkin kanssa helpompaa. Esimerkiksi kallis kanukki ensin Ruotsiin harjoitteleen ja sitten kun 6 kuukauden raja ei enään ylity niin Suomeen pelaamaan.

(tai ei mua oikeastaan kiinnostakaan)
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itseäni tuo Bluesin imagon muunnos ei kovasti liikauttanut suuntaan eikä toiseen, joukkue pysyi kuitenkin samana nimenvaihdoksen jälkeenkin. Vasta sitä seuraavana kautena tulivat nämä ylijäämä-Janeckyt sun muut.. Seuran uudesta toimitusjohtajasta ei oikein ole vielä minkäänlaista mielipidettä, aika näyttää. Toivottavasti Salonoja kuitenkin kaikkien yllätykseksi onnistuisi hommassaan, ja tajuaisi jakaa vastuuta myös sellaisille, jotka tietävät oikeasti noista hommista jotain.
Nimen vaihto Kiekko-Espoosta Bluesiin oli tiedossani jo suht pitkään ennen julkistamista, joten se ei shokkia aiheuttanut. Nyt nimeen on viimeistään jo tottunut, jopa niinkin paljon, että perinteikäs Kiekko-Espoo tuntuu jo jokseenkin vieraalta. Tosin olisihan se nimi VOINUT olla suomenkielinenkin, mutta toisaalta, aika sama.. Ei se nimi joukkuetta pahenna.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
No joo..ihmetyttää vähän koko juttu..Tukholmasta päin olen kuullut sellaista että AIK fanit ovat todella huolissaan mitä seuralle käy..todella perinteikäs seura..tuskin esim HIFK fanit riemastuisivat jos esim. Malmön iso mies Percy Nilsson ostaisi joukkueen ja alkaisi pyörittämään toimintaa niinkuin itse parhaaksi näkee..mikä muuten tässä Louhessa on niin pirun ihmeellistä että AIK on kiinnostunut..hädin tuskin olen miestä nähnyt,tosin en kyllä Kerhon pelejä tällä kaudella nähnyt kuin 3 mutta silti...
 

redcougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan Svedut
Oishan toi aika snoinkuvaamattoman kuvottava skenaario, että joskus joku "tuolta jostain" vain tulisi ja tekisi mitä haluaa, tietämättä sen enempää joukkueen menneisyydestä, tavoista jne.

Eikös joskus ollu jotain juttua jostain hepusta joka halusi ostaa osan HIFK:sta(?)..
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Se hemmo oli Mika D.Rubanovitsch..oli joku yritysrypäs tai jotain takana..mutta mietipä jos osto ois toteutunut ja HIFK:sta huiput lähtis ja vahvistukset ois Elitserienin 3 ketjusta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös