Joukkueen rakennus kaudelle 2020–2021

  • 277 864
  • 993

Uncle Ben

Jäsen
Savon Sanomat osaa kertoa että 1-2 hyökkääjää on P-Amerikasta tulossa kunhan leirit siellä loppuu ja AHL:än tilanne selkeytyy. Sellaisen käsityksen tuosta sai että tuloksenteko seppiä haetaan.
Tuo Pohjois-Amerikan suunta on varmaan ihan luonteva – jos pelaajaa nyt haluaa etsiä. Muutama AHL-seurahan siellä jo kertoi jättävänsä kauden väliin ja tilanne on tainnut olla aika epävarma muutenkin. On varmaan mahdollista, että kaikille halukkaille ei siellä järkevää pelipaikkaa löydy ja uran kannalta kannattaisi suunnata Eurooppaan, vaikka tienestit tältä kaudelta vaatimattomiksi jäisikin. Löytyykö KalPan hakuehtoihin sopivaa pelaajaa, ja jos löytyy, niin milloin, se jää nyt tietysti nähtäväksi.

Tavallaanhan KalPa tarvitsisi vahvistusta aivan saman tien, kun Pitkänen on saikulla, mutta toisaalta KalPan rosteri on kyllä hyvin kapea ja oikeasti KalPalla on ollut alkukaudesta aika hyväkin tuuri loukkaantumisten suhteen. Takeita tuurin jatkumisesta ei tietenkään ole, että siinä mielessä vahvistus tietysti olisi paikallaan.
 

Uncle Ben

Jäsen
Olisko Hjortin kohdalla sittenkin ollut sopimus kuntouttaa pelaajaa loukkaantumisen jälkeen ja pelikuntoon saatua vielä lopuksi nautiskella työn hedelmistä. Muuta en keksi sen lisäksi että olis tosiaan niin rapakunnossa että ei oo vielä valmis edes liigakaukaloon. Kuten todettu pelejähän tais kyllä olla alla jo tälle kautta eikä tuo pistesaldo ihan huonokaan ollut.

Kuten aikaisemmin totesin, Hjorthin hankinta menee minusta enemmän tuonne ensi kauden joukkueen rakennuksen puolelle. Toivottavasti silloin olisi vakiokokoonpanon pelaaja. Potentiaalinen kaveri varmasti kyseessä, mutta kuitenkin jo parikymppinen mies ilman ensimmäistäkään peliä missään aikuisten sarjassa, ja alkukauden tilastojen perustella oli suht rivimies Frölundan junnuissa. Ei KalPa nyt taida ihan niin huono joukkue kuitenkaan olla, että tuollainen pelaaja heti muutaman treenin jälkeen marssii itsestään selvästi pelaavaan kokoonpanoon.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Niin ja hei Mestishän saattaa loppua jo ihan lähiaikoina. Mikä vaikutus tällä on Kalpaan kun on noita yhteistyöpelaajiakin.
 

Easy Play

Jäsen
Hyvinhän Kalpalla näyttää luisteluvoimaa olevan. Näyttävää pyöritystä, mutta hieman menee nurkissa pyörimiseksi. KalPa tarvitsisi voimahyökkääjää, joka uskaltaisi maalille mennä. Kantolan tyyppinen toinen raataja voisi helpottaa peliä.
 

Puttepossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karjalaisen mikkihiiret (23-24)
Florida Panthers on purkamassa AHL-hyökkääjä Jonathan Angin sopimuksen ja edessä on luultavasti siirto Eurooppaan. Vaikuttaa kaiken kaikkiaan juuri sellaiselta pelaajalta, jonka perässä KalPa voisi olla Laineen kuvailujen perusteella tällä hetkellä.
Linkki pelaajaprofiiliin
 

SSMiika

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, jalkapallossa MP
Florida Panthers on purkamassa AHL-hyökkääjä Jonathan Angin sopimuksen ja edessä on luultavasti siirto Eurooppaan. Vaikuttaa kaiken kaikkiaan juuri sellaiselta pelaajalta, jonka perässä KalPa voisi olla Laineen kuvailujen perusteella tällä hetkellä.
Linkki pelaajaprofiiliin

Varsin nuori, kohtuullisen nopea, pienikokoinen rightin sentteri. Sopii sekä KalPan profiiliin että tarpeeseen. Aika moni joukkuekaveri pelaa nyt tai on pelannut Liigaa, joten voi kysellä tutuilta tasoa.
Ihan käännettävä kortti omasta mielestäni.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Tuo Ang olisi myös sellainen jolle voisi kauden jälkeen jatkoja miettiä jos esiintyy edukseen.
 

stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Varsin nuori, kohtuullisen nopea, pienikokoinen rightin sentteri. Sopii sekä KalPan profiiliin että tarpeeseen. Aika moni joukkuekaveri pelaa nyt tai on pelannut Liigaa, joten voi kysellä tutuilta tasoa.
Ihan käännettävä kortti omasta mielestäni.

Voisi sopia KalPan profiiliin, mutta tuosta tarpeesta varmasti löytyy useampikin mielipide.

Kaverin kolme viimeistä kautta OHL:ssa/AHL:ssa 189 ottelua, tehopistein 37+ 79=116.

OHL 65 ottelua tehopistein 25+45, AHL 124 ottelua tehopistein 12+34.

Normaalissa tilanteessa voisi olla ihan mielenkiintoinen kokeilu, mutta jos tämän kauden joukkueeseen meinataan taloudellisesti panostaa vielä lisää, niin hartaasti toivon että vahvistus olisi ns. varma tapaus tyyliin Rattie, Ässät/ Thomas KooKoo.

Siellä on esim. Kouvolassakin juuri nyt vähän helpompi hengittää. Christian Thomas 3 ottelua, 4+2=6.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Tuo Ang olisi myös sellainen jolle voisi kauden jälkeen jatkoja miettiä jos esiintyy edukseen.
Olis joo, mutta tämä joukkue ei nyt kaipaa mitään arpoja tälle kaudelle. Eli jos ei varmaa pistemiestä löydy, niin antaa mieluummin sitten olla.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Normaalissa tilanteessa voisi olla ihan mielenkiintoinen kokeilu, mutta jos tämän kauden joukkueeseen meinataan taloudellisesti panostaa vielä lisää, niin hartaasti toivon että vahvistus olisi ns. varma tapaus tyyliin Rattie, Ässät/ Thomas KooKoo.

Siellä on esim. Kouvolassakin juuri nyt vähän helpompi hengittää. Christian Thomas 3 ottelua, 4+2=6.
Ang olisi nimeen omaan hyvä kokeilu, mutta ei olisi mielestäni mikään täsmähankinta tähän kohtaan. Tuossa jo aiemmin @Filimonov kiteytti asian aika hyvin. KalPa hakee AHL:sta (Pohjois-Amerikasta) pelaajaa/pelaajia. Onko siellä sitten tarjolla tulosyksikön pelimiehia jotka tänne olisi tulossa? Se jää sitten nähtäväksi. Väkisin tuolta PA:sta on turhaa ketään tänne tuoda, jos pelaaja ei ole selkeä vahvistus. Mielestäni Kalpan pitää nyt hakea pelaajaa/pelaajia jotka ovat tulosyksikön ukkoja. Turhaa tänne on enää tälle kaudelle hankkia mitään tulevaisuuden projektipelaajia, ison potentiaalin omaavia tai muuta keskikastin ukkoa. Näitä on jo joukkue muutenkin täynnä. Painotan edelleen pelaajahankinnoissa sanaa Vahvistus.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tammikuun viimeinen viikko on sitten startattu. Joko tällä viikolla kuulemme näistä kenties tulevista uusista pelaajista tai pelaajasta? AHL:n aloitus olisi näillä näkymin 5.2, jonka toteutuminen nyt näyttää aika epätodennäköiseltä. Odottaako KalPan toimisto nyt AHL:n ratkaisua kauden aloittamisesta tai kauden perumisesta? Aikaikkuna menee vaan aika pitkälle helmikuun loppupuolelle, mikäli PA:sta meinataan pelaajaa Kuopioon tuoda. Tässä kun on kaikenmaailman karanteenit yms. joten mahdollisen amerikan avun on vielä kärsittävä ne ennen kuin pääsee pelaamaan.

Ruuttu loukkaantui ja hänenkään saikun kestosta ei ole tullut mitään infoa. Tämä asettaa myös akuutin pelaajatarpeen aivan uuteen valoon. Uutta vahvistusta pitäisi saada asap, eikä joskus muutaman viikon päästä, sikäli mikäli halutaan tuosta suorasta play-off paikasta edes taistella. Ruuttun loukaantuminen vei myös yhden rightin kätisyyden pois esim ylivoimalta, joten meidän rightin "snaipperi" on sitten tällä hetkellä Tuomas Vartiainen. Kantola on toki right, mutta hänellä on aivan erillainen toimenkuva. En nyt pidä Ruuttua minään sateentekijänä, mutta yv:lla vasemmalla kaarella rightin kätinen kaveri tuo edes teoreettisen laukausuhan vastustajan kannalta katsottuna. Näitä uhkia ei tässä KalPan nykyisessä rosterissa ole kyllä liikaa.

Sitä en tiedä onko tälläisiä KalPan tarvitsemia vahvistuksia PA:sta edes tarjolla? Joku tietävämpi voi asiaa valaista. Liiga joukkueista mm. Ässät ja KooKoo ovat vahvistaneet joukkuettaan aivan todellisilla vahvistuksilla. Ei millään AHL/OHL arvoilla. Miksi KalPa ei tähän pysty? Tuskin Pori tai Kouvola on yhtään sen parempi paikka pelata kuin Kuopio. Uskoisin myös sen, että KooKoon tai Ässien taloustilanne ei ole mitenkään merkittävästi parempi mitä KalPan tilanne on.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Miksi KalPa ei tähän pysty?
KalPa ei ole valmis pelaamaan taloudellista uhkapeliä tulevaisuudestaan tilanteessa, jossa taloudelliset haitat voisivat pitkällä tähtäimellä osoittautua pikaisesti saatuja urheilullisia hyötyjä suuremmiksi. Minusta KalPa toimii juuri nyt erittäin järkevästi, toisin kuin moni muu Liiga-seura.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa ei ole valmis pelaamaan taloudellista uhkapeliä tulevaisuudestaan tilanteessa, jossa taloudelliset haitat voisivat pitkällä tähtäimellä osoittautua pikaisesti saatuja urheilullisia hyötyjä suuremmiksi. Minusta KalPa toimii juuri nyt erittäin järkevästi, toisin kuin moni muu Liiga-seura.
Olen itse hieman erimieltä. Nyt kun koko viime kesä, syksy ja tämä talvi on haettu sponsoreilta lisärahoitusta ja moni sponsori on tuonut ja laittanut lisää tukirahaa pöytään. Sama myös monella KalPan kannattajalla. On ostettu fanikamaa, lippuja, pahvinaamoja yms. joita normaalitilanteessa ei olisi ostettu. Nytkö pitäisi sitten urheilullinen menestys unohtaa ja pelailla loppukausi ihan vaan hupina pois? Tämä olisi aikamoinen pyllistys seuraa rahoittaneille tahoille ja tuskin ainakaan tällainen ulospuhallus toisi yhtään lisää sponsoreita seuraavalle kaudelle. Uskon itse siihen, että urheilullinen menestys näitä sponsoreita ja faneja vaan kiehtoo enemmän, kuin se että pelaillaan vaan kausi alta pois ja katsellaan sitten ensi syksynä uudestaan.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Olen itse hieman erimieltä. Nyt kun koko viime kesä, syksy ja tämä talvi on haettu sponsoreilta lisärahoitusta ja moni sponsori on tuonut ja laittanut lisää tukirahaa pöytään. Sama myös monella KalPan kannattajalla. On ostettu fanikamaa, lippuja, pahvinaamoja yms. joita normaalitilanteessa ei olisi ostettu. Nytkö pitäisi sitten urheilullinen menestys unohtaa ja pelailla loppukausi ihan vaan hupina pois? Tämä olisi aikamoinen pyllistys seuraa rahoittaneille tahoille ja tuskin ainakaan tällainen ulospuhallus toisi yhtään lisää sponsoreita seuraavalle kaudelle. Uskon itse siihen, että urheilullinen menestys näitä sponsoreita ja faneja vaan kiehtoo enemmän, kuin se että pelaillaan vaan kausi alta pois ja katsellaan sitten ensi syksynä uudestaan.
Näillä mainitsemillasi hätäapukeinoilla ei olla kyetty, eikä kyetä paikkaamaan kuin murto-osa menetetyistä lipputuloista ja ottelutapahtumien oheismyynnistä. Kyllä sen jokainen järkevä sponsori ja katsoja ymmärtää. Ei niitä yt-neuvottelujakaan ole turhaan käyty. Kirstun pohja pilkistää.
 

Uncle Ben

Jäsen
Mielestäni Kalpan pitää nyt hakea pelaajaa/pelaajia jotka ovat tulosyksikön ukkoja. Turhaa tänne on enää tälle kaudelle hankkia mitään tulevaisuuden projektipelaajia, ison potentiaalin omaavia tai muuta keskikastin ukkoa. Näitä on jo joukkue muutenkin täynnä. Painotan edelleen pelaajahankinnoissa sanaa Vahvistus.

No lähtökohtaisesti tuollainen Jonathan Ang olisi kyllä vahvistus KalPaan ilman muuta – sikäli kun mies nyt ylipäänsä on kunnossa ja aikoo kiekkouraansa jatkaa. Ei välttämättä olisi mikään ykköstähti KalPassakaan, mutta sitä ei ole pakko ollakaan, ollakseen silti vahvistus.

Nimittäin KalPassa on nyt kolme kohtalaisen toimivaa ketjua, Sebokin poppoo toimii kohtuu hyvin ja Räsäsen ympärille saa toisen asiallisen kombinaation aikaiseksi. Nelosketju on myös onnistunut omassa tehtävässään hyvin tuossa Jokinen-Humaloja-Knuutinen -muodossaan. Sen sijaan kolmosketju on ongelma. Tai ongelma ja ongelma, mutta nuoriso-osastosta koottu ryhmä ei tahdo vielä yltää liigapelien vaatimalle tasolle. Kovin usein nuoriso pyörii omalla alueella, eikä tahdo löytää konsteja purkaa vastustajan painetta omissa, eikä toisaalta rahkeet vielä riitä tekemään tulosta hyökkäyspäässäkään. Niinpä peliaika jää pieneksi ja KalPa joutuu kuormittamaan muita ketjuja turhan paljon, varsinkin kun pelitahti tulee tässä keväällä olemaan tiivis.

Eli tuohon ei tarvitse olla mikään Sidney Crosby, kun silti käy vahvistuksesta. Tuo mainittu Ang oli pelannut viime kaudella samassa AHL-joukkueessa lähes yhtä kovin tehopistein kuin IFK:ssa tällä hetkellä pelaava Henrik Borgström. Lukon Daniel Audette ja Aleksi Saarela ovat sitten olleet tehokkaampia, Aleksi Heponiemen tilastot taas heikommat. Lisäksi Angin plusmiinussaldo oli koko joukkueen paras yhdessä Owen Tippettin kanssa, ja tuo Tippett taitaa nyt pelata Floridassa Eetu Luostarisen laiturina.

Minusta tuolla taustalla Ang olisi KalPassa lähtökohtaisesti vahvistus ilman muuta. Se on sitten kokonaan eri asia, pitäisikö tässä tilanteessa hankkia yhtään pelaajaa mistään. Ihan perusteltua olisi jättää hankinnat kokonaan tekemättäkin.
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Kyllä mä ite nään tän nykysen tilanteen jopa mahdollisuutena eikä tartte edes ihan hirveen väkisin optimismia pakottaa. Yleisesti tiukkaa, vaativaa ja jokseenkin jopa masentavaa aikaa elellään mutta nuo änärilainat, ahl ja ehkäpä nyt se mahdollinen mestiksen loppuminen tuo oman twistinsä tähän. Siihen pitäs ehottomasti nyt iskee kiinni. Kertoo paljon että sponsorien voimin oli ihan hilkulla saada Texier. Jos nyt ei oteta yhtään riskiä ja tietosesti vedetään välikausi vaikka siellä kuuluisan kirstun pohjalla olis paukkuja niin hallien auetessa ei voida olettaa että kaikki sinne ilomielin setelit kourassa juoksee. Valitettavasti. Jos taas pidetään resursseihin nähden kilpailukykyä ja kiinnostusta yllä niin kotisohvilla muhii iso potentiaali setelikourasia katsojia.

Perustan tämän omaan tunteeseen ja myös erään kärppä-kannattajan toteamukseen että "just nyt peli näyttää niin surffailulle ja välivuoden ottamiselle ettei jaksa mielenkiinto riittää". Kun tää nyt on vaan tämmönen poikkeusvuosi, erikoistilanne, ei kannata panostaa, odotellaan sit niitä the oikeita pelejä, säästellään. Sit voidaan toki alkaa väitellä tästä "oikea fani/vääränlainen fani/glory hunterismi" asetelmasta mutta siihen ei nyt innostus riitä (eikä siihen onko kärpät panostanu tähän kauteen ja minkä verran vai eikö oo).

Ainiin ja lisään vielä että nimenomaan suhteiden ja kontaktien luominen olis hyvin iso plussa. Joukkueet jotka ei pelaa haluaa varmasti pelaajilleen pelejä alle ja liiga siihen hyvä paikka. Jos nyt ollaan tätä mahdollistamassa ja vieläpä hyvin tuloksin niin jatkossakin voidaan olla suht hyvä harkittava vaihtoehto. En tiedä meneekö asia noin mutta haluan ainakin uskoo.
 

LiiAaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Näillä mainitsemillasi hätäapukeinoilla ei olla kyetty, eikä kyetä paikkaamaan kuin murto-osa menetetyistä lipputuloista ja ottelutapahtumien oheismyynnistä. Kyllä sen jokainen järkevä sponsori ja katsoja ymmärtää. Ei niitä yt-neuvottelujakaan ole turhaan käyty. Kirstun pohja pilkistää.
Mielestäni en viitannut mitenkään näiden "hätäapukeinojen" pelastavan KalPan taloutta. Koitin tuoda esille sen, että moni yritys ja fani on tuonut omalta osaaltaan edes jotain extraa helpottamaan tätä koronakurimusta. Ilman näitäkään euroja taloudellinen tilanne olisi vielä heikompi. Varmaan KalPassakin ollaan tiedostettu tämän kauden taloudelliset tappiot jo pitkän aikaa sitten. Pointtini oli se, että nyt mahdollisen urheilullisen menestyksen romukoppaan heittäminen olisi aikamoinen keltainen suihku näille seuraa tukeneille firmoille ja faneille. Rosteri kaipaa kuitenkin vahvistuksia, mikäli nyt halutaan tosissaan kamppailla muusta kuin 10 sijasta. Se vaan valitettavasti tulee maksamaan taas lisää euroja. Taloudellinen kurimus on sama myös monilla muillakin seuroilla, mutta kummasti ne saavat hyviä pelaajia markkinoilta naarattua.
 
L

luigitar

HPK:n puolelle käytiin heittää ilmoille, että KalPan juniori olisi siirtymässä kerhoon.
Onko teille kantautunut vastaavaa tietoa tästä ja kuka mahdollisesti voisi olla kyseessä?
 

Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eiköhän tuo ahl:n tilanne ratkaise aika paljon ketä tai kuka KalPaan olisi tulossa. Sitten toinen asia joka saattaa vaikuttaa siihen tuleeko (jos tulee) 1 vai 2 hyökkääjää on Perhosen tilanne. Jos Perhosen paluu venyy niin sitten taitaa olla pakko etsiä maalivahti jos ei uskalla Toma peluuttaa Tikkasta. Kun täällä vertaillaan KalPaa muihin seuroihin ja heidän ostamiin pelaajiin niin pitää aina muistaa se että harva meistä tietää seurojen todellisen tilanteen tällä hetkellä. En minä ainakaan, mutta tuskinpa se on hyvä millään seuralla juuri nyt. Palkkoja on tainnut leikata jokainen seura jo useampaankin otteeseen, mutta missään ei ole sanottu onko Kuopiossa leikattu palkkoja vähemmän vai enemmän kuin vaikkapa Kouvolassa ja sekin varmaan vaikuttaa siihen onko tilillä vielä varaa ostella pelaajia tai odotellaanko "lähes ilmaisia" vahvistuksia vielä jonkin aikaa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Palkkoja on tainnut leikata jokainen seura jo useampaankin otteeseen, mutta missään ei ole sanottu onko Kuopiossa leikattu palkkoja vähemmän vai enemmän kuin vaikkapa Kouvolassa ja sekin varmaan vaikuttaa siihen onko tilillä vielä varaa ostella pelaajia tai odotellaanko "lähes ilmaisia" vahvistuksia vielä jonkin aikaa.
Jukurit ja Sport ovat ainakin niitä joiden olisi pakko päästä pleijareihin oman uskottavuutensa takia ja tällä hetkellä se on mahdollista suhteellisen pienellä panostuksella verrattuna normaaliin kauteen. Varsinkin jos on mahdollista saada rahoitusta ulkopuolelta niin tuo on varmasti kiinnostavaa näille seuroille.

Selkeänä erona KalPaan niin KalPalla ei ole vastaavaa painolastia tällä hetkellä ja ratkaisuja ei tarvitse nyt tehdä seuran uskottavuuden takia vaan voidaan mennä talouden ehdoilla.
Toki jos jostain olisi saatavilla tähän paikkaan 100k€ ulkopuolista rahoitusta niin olisihan nyt unelma paikka jahdata mestaruutta.
Tällä hetkellä kun loppukauden vahvistusten hinta on todellakin murto-osia normaalista.
 

Ylänahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Chicago Blackhawks
Avaisitko hieman tätä? Kuka tai ketkä pelaajat olisivat valmiit tulemaaan kalPaan hinnaltaa murto-osia normaalista palkastaan ?

Veikkaan, että sellaiset pelaajat jotka haluaa pelata edes tällä kaudella jossain. Luulenpa, että on paljon pelaajia jotka tässä tilanteessa ottaa ennemmi palkanalennuksen kun välikauden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös