Joukkueen rakennus kaudelle 2020–2021

  • 277 686
  • 993

Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyt lähti Ikonen jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Korvaajaa ei varmaan ole tulossa kun eihän Joni ollut viime kaudellakaan KalPassa muuten kuin paperilla.
 
Uncle Ben

Jäsen
Joni Ikonen Tampereelle Ilvekseen. Onnea ja parempaa tuuria matkaan.
Erittäin harmittavaa, että Joni Ikosen kohdalla läpilyönti liigassa KalPan paidassa kaatui noihin loukkaantumisiin. Potentiaali ja taidot tuskin ovat minnekään kadonneet, eli se läpilyönti tapahtunee sitten Ilveksessä. Tavallaan harmittavaa, vaikka jollain tapaa ymmärränkin, että KalPan ja Ikosen tiet tässä kohtaa erkanevat. Ikosen kannalta Ilves on varmasti oikein hyvä valinta, menestystä matkaan. Mielellään niin paljon, että nimi löytyy pian NHL-diilistä. ;)
 
P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Onhan tuo harmillista tosiaan. Sekin että siirtomyllyssä ollaan mukana lähinnä antavana osapuolena. Ikosesta sen verran että oletettavaa on terveenä pysyessään pelata se läpimurto seuraavlla ehjällä kaudella. No se ei meidän kohdalle nyt sattunut tällä kertaa. Tässä voidaan lopulta olla voittajia tai häviäjiä se selviää vasta kun seuraava kausi on paketissa. Jos makaa lasaretissa voidaan todeta että voitettiin.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Jos makaa lasaretissa voidaan todeta että voitettiin.
Parempi taitaisi kuitenkin olla, että Ikonen heittäisi Ilveksessä "27+48" ja saisi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen. Tuossa tapauksessa jokunen kasvattajakorvausseteli tulisi Pohjois-Savoonkin asti, vaikka Ilves toki kuorisi päältä parhaat hillot.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Giba

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Parempi taitaisi kuitenkin olla, että Ikonen heittäisi Ilveksessä "27+48" ja saisi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen. Tuossa tapauksessa jokunen kasvattajakorvausseteli tulisi Pohjois-Savoonkin asti, vaikka Ilves toki kuorisi päältä parhaat hillot.
En päässyt ajatuksissani ihan vielä noin pitkälle. Lähinnä mietin että jos ei pysy kasassa niin jatkosopimus tänne olis valunut hukkaan. Voi sen ajatella niinkin päin että kaikki loppu menestys on vaan plussaa koska ei joka tapausessa ole enää seuran palkkalistoilla ja thats it. Kalpa ilmeisesti nähnyt tuossa liian ison riskin. Melkein voisin silti väittää että täällä olis pelannut lähtökohtasesti isommassa roolissa kun Ilveksessä mutta siellä ehkä muut seikat taas painuu plussan puolelle just Ikosen tapauksessa.

Lisään että riskin näkeminen sopimumusneuvotteluissa täyttä mutua enhän tiedä mitä siellä on ollut pöydällä. Jos silti olis tarjottu isompaa hintalappua kun Tampereelta olishan se saattanut vaikuttaa päätökseen.
 
Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Tässäkö KalPalle ensi kauden ykkössentteri? Matias Myttynen olisi vapailla markkinoilla. Takonut Malmössä ihan kelpo tehot.

Noh. Tuskin tulee, mutta jostainhan sitä pitää tällaisinakin aikoina haaveilla...
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Huhut kertovat että olisi palaamassa Tampereelle.

Aleksi Saarela. Ei herätö hurraahuutoja mutta juuri hänenlaisiin hakuihin KalPan on turvauduttava. Ja varaa
 
Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisaalta huhuja on ollut liikkeillä, että tänne päin suuntaisi toinen NHL varaus, Antti Saarela. Tämä kuultuna Tampereen suunnilta, mutta katsellaan. Ilmeisesti kuitenkin purkamassa Ilves sopimuksensa. Mielelläni näkisin tuon tason talentin KalPa paidassa.

Ikosen Kuopion reissusta jäi vähän väljä kuva. Potenttiaalin näki ylälehtereille asti, mutta ukko oli tehty lasista. Toivotaan terveitä kausia hänelle!

Tämä saa luvan toimia ensimmäisenä viestinä palstalle!
Jotain huhua tästä on tosiaan ollut. Itse en ymmärrä mikä motiivi Saarelalla tässä olisi. Ihan hyvin sai vastuuta kolmosen keskellä. Vähemmän vastuuta sai mm. kovemman palkkapussin Lepaus, jolla myös sopimus jatkuu.

Keskellä muutenkin tilaa nyt kun Ruotsalainen lähti ja Leinoakin viedään Ruotsiin. Tuskin Myttysen mahdollinen hankinta Ipaan olisi myös tästä kiinni. Tarkempaa tietoa huhusta kenelläkään?
 
Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Parempi taitaisi kuitenkin olla, että Ikonen heittäisi Ilveksessä "27+48" ja saisi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen. Tuossa tapauksessa jokunen kasvattajakorvausseteli tulisi Pohjois-Savoonkin asti, vaikka Ilves toki kuorisi päältä parhaat hillot.

Tehopisteissä kyllä parhaat hillot. Suureen ja mahtavaan NHL:aan siirtyessä 75% kasvatusrahoista KalPa:lle. Toivottavasti pysyy nyt terveenä ja takoo elämänsä kauden.

Harmi kun lähti.
 
tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jotain huhua tästä on tosiaan ollut. Itse en ymmärrä mikä motiivi Saarelalla tässä olisi. Ihan hyvin sai vastuuta kolmosen keskellä. Vähemmän vastuuta sai mm. kovemman palkkapussin Lepaus, jolla myös sopimus jatkuu.

Keskellä muutenkin tilaa nyt kun Ruotsalainen lähti ja Leinoakin viedään Ruotsiin. Tuskin Myttysen mahdollinen hankinta Ipaan olisi myös tästä kiinni. Tarkempaa tietoa huhusta kenelläkään?

Ei mullakaan tästä sen tarkempaa tietoa ole, mutta jos spekuloidaan silti.

Myttynen-Ikonen-Saarela-Vainionpää-Mieho on nyt siellä senttereinä, mutta Leinon jatkokin on mahdollinen. Tässä tilanteessa, missä Leino EI jatka, ovat ainoat syyt mitkä Saarelan tänne toisivat seuraavat: Haluaa varman paikan tulosyksiköstä tai sukset menneet ristiin valmennuksen kanssa.

Sen sijaan, jos Leino jatkaa Ilveksessä, on jopa todennäköistä, että Saarela vaihtaa maisemaa. Eri asia pelaako hän Kuopiossa vai Rockfordissa.

KalPan kannalta asiat ovat tällä hetkellä seuraavat: Sebok on ilmeisesti jatkamassa, ellei suuntaa ulkomaille sekä Pitkänen on myöskin jatkamassa, vaikkakin hänenkin sopimuksessa on ulkomaanoptio. Saarela sijoittusi täten kolmosen keskelle. Voisin kuitenkin luulla, että Pitkänen siirtyisi laidalle, missä häne pelasi jo osan viime kaudesta.

Eli suuremman roolin perässä Saarela olisi mahdollista houkutella Kuopioon. 11 peliminuutin keskiarvo muutettuna 16 keskiarvoon sataisi varmasti Saarelan koriin ennemmin tai myöhemmin.

Kuten sanoin alkuviestissä, ei minulla ole sen kummempaa faktaa, mutta näin ajateltuna Saarelan tulo olisi mahdollinen. Mutta kertooko jotain kaverin luonteesta, jos on valmis vaihtamaan maisemaa kilpailutilanteen sattuessa? Ilmeisesti myös menee sinne, mistä eniten tarjotaan, joten toivottavasti KalPa ei ole mottipäistä luvannut, vaikkakin mahdolliset NHL korvaukset silmissä olisikin. Hienoa olisi Saarela nähdä KalPassa, teki ison vaikutuksen Nuorten MM-kisoissa. Sanotaan, että yllätyn positiivisesti, jos Saarelan sopimus julkaistaan, mutta en pahoita mieltäni, jos niin ei käy. Jos Saarelan sijasta päädytään Keräseen, Järviseen tai vaikkapa Iikka Kangasniemeen, niin olen enemmäin kuin tyytyväinen. Fakta on vaan se, että Keräsen poistuessa, on tuonne hyökkäykseen hankittava kärkijätkä.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Otan nyt tähän osaa, kun täällä jonkin verran Antti Saarelasta puhetta.
Myttynen-Ikonen-Saarela-Vainionpää-Mieho on nyt siellä senttereinä, mutta Leinon jatkokin on mahdollinen. Tässä tilanteessa, missä Leino EI jatka, ovat ainoat syyt mitkä Saarelan tänne toisivat seuraavat: Haluaa varman paikan tulosyksiköstä tai sukset menneet ristiin valmennuksen kanssa.
Haluaisin Myttysen Ilvekseen, mutta vielä ei ole ainakaan tullut. Myttynen oli tulossa, mutta kariutui viime hetkillä. Uskoisin, että Koronalla ja sen tuoman epävarmuuden myötä näin kävi ainakin toistaiseksi. Neuvotteluyhteys varmasti on vielä olemassa.

Sen sijaan, jos Leino jatkaa Ilveksessä, on jopa todennäköistä, että Saarela vaihtaa maisemaa. Eri asia pelaako hän Kuopiossa vai Rockfordissa.
En pidä tätä kovin todennäköisenä, vaikka Leino jatkaisi. Saarela on tällä hetkellä Ilveksen kakkossentteri. Mikäli Ikonen kuntoutuu ja on hyvässä kunnossa taistelevat he tuosta kakkossentterin paikasta. Saarelan vaihtoehdot ensi kaudelle ovat Ilves ja Chicago/Rockford Icehogs. Ihan en vielä AHL-komennukseen usko.

Ilvekseen todennäköisesti vielä tulee yksi sentteri. Kaikki vaan on kovin epävarmaa tällä hetkellä Koronan takia.

Eli suuremman roolin perässä Saarela olisi mahdollista houkutella Kuopioon. 11 peliminuutin keskiarvo muutettuna 16 keskiarvoon sataisi varmasti Saarelan koriin ennemmin tai myöhemmin.
Tällä 11 minuutin keskiarvolla ilmeisesti viitataan menneeseen kauteen? Saarelan vastuu tulee kasvamaan Ilveksessä ensi kaudella. Toki hänen tulee se ensin osoittaa, että vastuuta on kasvatettava.

Kuten sanoin alkuviestissä, ei minulla ole sen kummempaa faktaa, mutta näin ajateltuna Saarelan tulo olisi mahdollinen. Mutta kertooko jotain kaverin luonteesta, jos on valmis vaihtamaan maisemaa kilpailutilanteen sattuessa? Ilmeisesti myös menee sinne, mistä eniten tarjotaan, joten toivottavasti KalPa ei ole mottipäistä luvannut, vaikkakin mahdolliset NHL korvaukset silmissä olisikin. Hienoa olisi Saarela nähdä KalPassa, teki ison vaikutuksen Nuorten MM-kisoissa.
Saarela kilpailee ensi kaudella paikasta 1.-3. ketjuihin. Menneellä kaudella oli selvää, että Saarela oli kolmos/nelossentteri Ilveksen kahden ensimmäisen ketjun sentterien ollessa, jossei nyt Liigan parhaat, niin ainakin TOP 3:ssa. Kilpailutilanne on nyt "tervehtynyt" Saarelan kannalta, kun Ruotsalainen ainakin lähti. Saarela tuli viime kaudeksi Ilvekseen vastuun ja kehityksen perässä Lukosta, ei rahan.

Tummennettuun vielä että, näkemyshän se tuokin on. Erittäin mielenkiintoinen näkemys vielä. Toki et sanonut oliko tuo iso vaikutus positiivinen vai negatiivinen.

Sanotaan, että yllätyn positiivisesti, jos Saarelan sopimus julkaistaan
Sanon vielä uudemman kerran toiston vuoksi, en pelkästään sinulle @tipsu vaan yleisestikin. Antti Saarela pelaa ensi kauden myös Ilveksessä. NHL-sopimus on ainoa, mikä tilannetta voi muuttaa.
 
Jokereiden A-junnuista ilmeisesti myös tulossa muutamia pelaajia Liigajoukkueisiin. Joni Jurmo, Samuel Helenius, Samu Salminen ja Juuso Mäenpää mielenkiintoisimmat nimet. Jurmoa huhuiltu Lukkoon.
Tällaista puhutaan tuolla yleisellä puolella. Muistelen, että joku täällä KalPan osiossa kertoi kuulleensa huhun, että tulevan UTJ Laineen valmentamasta U18 maajoukkueesta olisi tulossa pelaajia Kuopioon. Edellä mainituista pelaajista kaikki Salmista lukuunottamatta kuuluvat tuohon U18 miehistöön.
 
tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kiitos näkemyksestäsi @Yabada !

Kuten sanoin, en missään nimessä faktaa tuonnut esille, vain omaa näkemystäni!

Myttynen oli ilmeisesti jossain vaiheessa "varma", mutta harmi teidän kannalta, jos meni harakoille.

Tummennettuun vielä että, näkemyshän se tuokin on. Erittäin mielenkiintoinen näkemys vielä. Toki et sanonut oliko tuo iso vaikutus positiivinen vai negatiivinen

Tähän otan vielä kantaa: Mielestäni pelasi mukiinmenevät kisat. Ei toki mitään spesiaalia, mutta kovaa työntekoa varsinkin alivoimalla. Oli myös fyysisesti Suomen parhaita pelaajia, vaikkakin pisteet jäivät piippuun.

Kyllä silti näkisin, että terve, painosanalla terve, Joni Ikonen on Saarelaa edellä. Siksi tuo oletus, että Saarela jäisi jälleen sellaiseen 11-13 peliminuuttin per peli.

Mutta en vänkkää asiasta sen enempää, koska toit hyviä pointteja esille, miksi hän jatkaisi Ilveksessä. Ja jos sulla on vielä faktaa taustalla, niin paha minun on siinä määrin päätäs kääntää :D.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kiitos näkemyksestäsi @Yabada !

Kuten sanoin, en missään nimessä faktaa tuonnut esille, vain omaa näkemystäni!

Myttynen oli ilmeisesti jossain vaiheessa "varma", mutta harmi teidän kannalta, jos meni harakoille.
Hyviä näkemyksiä löytyi sieltä myös ja samoja näkemyksiä itselläkin on Saarelan tulevaisuudesta, varsinkin tuon vastuun suhteen. Ilveksen kannattajista osa on jo tuntunut leimaavan Saarelan "menetetyksi", vaikka kyseessä on kesällä vasta 19 vuotta täyttävä pelaaja.

Anteeksi, jos tekstini vaikutti jotenkin hyökkäävältä tai sinuun @tipsu kohdistuvalta. Tarkoitukseni oli vain katkaista huhulta siivet ja tekstissäsi nyt oli muuten hyviä kohtia, mihin pääsin tarttumaan.

Tähän otan vielä kantaa: Mielestäni pelasi mukiinmenevät kisat. Ei toki mitään spesiaalia, mutta kovaa työntekoa varsinkin alivoimalla. Oli myös fyysisesti Suomen parhaita pelaajia, vaikkakin pisteet jäivät piippuun.
Itse näen tuon hieman hellävaraisena arviona. Itse pidin Saarelaa yhtenä isoimpana floppina kisoissa, mutta samalla totean, että joutui myös hieman epäkiitolliseen rooliin ykkössentterinä Kuparin loukkaannuttua. Toivottavasti seuraavat kisat Saarelalla menevät paremmin, mikäli joukkueeseen mahtuu.

Kyllä silti näkisin, että terve, painosanalla terve, Joni Ikonen on Saarelaa edellä. Siksi tuo oletus, että Saarela jäisi jälleen sellaiseen 11-13 peliminuuttin per peli.

Mutta en vänkkää asiasta sen enempää, koska toit hyviä pointteja esille, miksi hän jatkaisi Ilveksessä. Ja jos sulla on vielä faktaa taustalla, niin paha minun on siinä määrin päätäs kääntää :D.
Toivottavasti näin kävisi ainakin täältä meidän Ilveksen suunnalta, että terve Ikonen pääsisi kamppailemaan Saarelan kanssa tuosta paikasta. Itsekin koen, että Ikosella on terveenä ollessaan enemmän annettavaa, kuin Saarelalla.

Loppuun vielä, että jonkin verran on faktaa, mutta sekin fakta perustuu kolmannen käden kautta kuultuun, sama mikä oli Myttysen kanssa. En olisi tähän Saarelan asiaan edes varmaan uskaltanut vastata ellei Ilveksen omalla foorumilla asioista hyvin perillä oleva nimimerkki olisi tätä ensiksi sanonut. Sama nimimerkki vaikuttaa myös täällä Jatkoajalla.

Sen verran vielä sanon, että odotan vielä, että Saarelan sopimus puretaan kesällä Ilveksen toimesta, minkä jälkeen KalPa, Lukko tai vaikka SaiPa julkaisee Saarelan kolmen vuoden sopimuksen. Sen jälkeen odotan täydellistä kivitystä.
 
tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Anteeksi, jos tekstini vaikutti jotenkin hyökkäävältä tai sinuun @tipsu kohdistuvalta. Tarkoitukseni oli vain katkaista huhulta siivet ja tekstissäsi nyt oli muuten hyviä kohtia, mihin pääsin tarttumaan.

Ei missään nimessä! Keskustelupalstahan tämä on. Oikeastaan erittäin hyvä, että tulit mukaan, ettei ihan turhia toiveita Saarelasta täällä herätellä :D

Sen verran vielä sanon, että odotan vielä, että Saarelan sopimus puretaan kesällä Ilveksen toimesta, minkä jälkeen KalPa, Lukko tai vaikka SaiPa julkaisee Saarelan kolmen vuoden sopimuksen. Sen jälkeen odotan täydellistä kivitystä.

Eiköhän me kivet säästellä rankempaa rikettä varten :D. Tiedä vaikka ensi kausi peruttaisiin, silloinhan minäkin olisin oikeassa, siinä että Saarela ei Ilveksessä pelaa. Syksyllä ollaan jälleen viisaimpia, todennäköisesti Humaloja KalPan kakkossentterinä Saarelan sijasta nähdään kuitenkin. Jostain pitää toivoa kuitenkin ammentaa näinä poikkeuksellisina aikoina! Terveyttä sinne Tampereen suunnille!
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Erikoiselta nuo huhut Saarelan poistumisesta tuntuvat siksikin, kun Ilveksen valmennus oli hänen suhteensa erittäin kärsivällinen. Ei poika oikeasti pystynyt kantamaan kolmossentterin vastuuta koko kautta, varmasti oli paineita hankkia kokeneempi pelaaja siihen paikalle kesken kauden. Ilves ei sitä kuitenkaan tehnyt. Junnukisojen jälkeen Antti paransikin otteitaan. Nyt on paikka auki kärkiketjuihin, jos vaan taso riittää, ja ketjun laitureiksi on tarjolla laatupelaajia.
 
HokiHero

Jäsen
Odotettuja sopimuksia.

Sebok 1 vuosi
Vartiainen 1 vuosi
Huttunen 1 vuosi
Humaloja 1 vuosi
Juuso Mäenpää 3 vuotta

Mäenpää veikattu sinne 3-4 kierroksille ensi kesän draftissa. Tiedä sitten kuinka paljon vaikuttaa tuo miehen koko, melkoinen väkkärä ilmeisesti kyseessä, mutta ehdottomasti mukava saada tälläistä projekteja seurattavaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Juuso Mäenpää 3 vuotta

Mäenpää veikattu sinne 3-4 kierroksille ensi kesän draftissa. Tiedä sitten kuinka paljon vaikuttaa tuo miehen koko, melkoinen väkkärä ilmeisesti kyseessä, mutta ehdottomasti mukava saada tälläistä projekteja seurattavaksi.
Alkaa välittömästi konkretisoitumaan Laineen edustus UTJ:n penkillä, kun ensimmäinen lupaava junnu saapui heti Kuopioon. Hyvähyvä!
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Odotettuja sopimuksia.

Sebok 1 vuosi
Vartiainen 1 vuosi
Huttunen 1 vuosi
Humaloja 1 vuosi
Juuso Mäenpää 3 vuotta

Mäenpää veikattu sinne 3-4 kierroksille ensi kesän draftissa. Tiedä sitten kuinka paljon vaikuttaa tuo miehen koko, melkoinen väkkärä ilmeisesti kyseessä, mutta ehdottomasti mukava saada tälläistä projekteja seurattavaksi.
Hehe elitessä näyttäisi "Miehen mitoiksi" 169/64. Tuommoinen pygmi kuin Liigaan tulee niin jos ensi kaudella edes pelataan niin tullaan näkemään lastensuojeluilmoituksia.

Nuiden soppareiden myötä "varmoja" sopparin alaisia pelaajia ketjujärjestyksessä:

Könönen-Sebok-Kantola
Klemetti-Pitkänen-Ruuttu
Jokinen-Humaloja-Aaltonen
Vartiainen-Knuutinen-Korhonen
Immonen

Seppälä-Lappalainen
Riekkinen-Nousiainen
Huttunen
 
Ralph

Jäsen
Parempi taitaisi kuitenkin olla, että Ikonen heittäisi Ilveksessä "27+48" ja saisi yksisuuntaisen NHL-sopimuksen.
Parempi voisi olla, mutta ei mahdollista. Ikonen ei voi tehdä suoraan yksisuuntaista sopimusta vielä seitsemään vuoteen vaan ensin on tehtävä tulokassopimus, joka on aina kaksisuuntainen.
 
Uncle Ben

Jäsen
Linkki itse KalPan uutiseen.
Savon Sanomathan kertoi jo jokunen aika sitten, että Sebokilla on jatkosopimus KalPan kanssa, mutta ulkomaanoptiolla. KalPa ei nyt tuollaisesta optiosta puhu mitään. Tarkoittanee joko sitä, että Sebok on vahvistanut pelaavansa KalPassa optiosta huolimatta, tai että KalPa ei nyt vaan optiosta kertonut, tai että optiota ei sitten lopulta ollutkaan. Tiedä tuosta nyt sitten.
 
tipsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tämä ilmeisesti sinetöi, että Keränen, Järvinen ja Graham ei jatka? Ja tässä mahtoi olla suurinpiirtein kaikki sopimukset, jota oli takataskussa, tai silleen veikkaisin, kun uutisen lopussa luki suurinpiirtein: "Joukkueeseen haetaan vielä pelaajia". Jotenkin tuli kuitenkin tekemisen meininkiä heti seuraan Laineen muodossa! Ei tainut olla tietoa siitä, miten pitkä Anssin sopimus lopulta on?

Sebok on menevä ykkössentteri, mutta toivotaan, ettei hänen hartioilleen koko tulosvastuuta ole siirretty. Viime kaudella etuna oli, että meillä oli kaksi sentteriä (Järvinen ja Sebok), ketkä pelasivat vuoroitellen tulikuumasti. Mitä jos Sebok hyytyy jossain vaiheessa? Silloin pitää taustalta nousta, juuri esim Pitkänen, johtamaan joukkoja. Toivotaan ehdottamasti, että "Balu" breikkaa kunnolla läpi ja saadaan jälleen yksi uusi kasvo vietyä eteenpäin urallaan!

Huttusestakin positiiviset vibat. Kevät oli hänellä hyvä. Pitää kuitenkin muistaa, että ensimmäinen kausi kokopäiväisenä jääkiekkoilijana takana vasta. Kesällä töitä luistelun eteen niin hyvää tulee! Vartiainen taas, no annetaan vielä mahdollisuus. Taitoa on, mutta röyhkeyttä maalintekoon pitäisi saada. Nään kuitenkin, että mahdollisuuksia uudeksi Jesse Mankiseksi, jos saa laukauksen kelvolliseksi.

Mäenpää on mielenkiintoinen pelaaja, vaikka otanta hänen puolestaan on vielä kevyttä. Luulen, että kausi sujuu pääsääntöisesti Mestiksessä, jotakin hajapelejä lukuunottamatta. Fyysisesti kevyempi kuin Leevi Aaltonen, niin annetaan vielä pojalle aikaa!

Humaloja on parannus Virtaseen. Saatiin kaivattua aloitusvoimaa keskelle. Sebok-Pitkänen-x/"Saarela/muu haku"-Humaloja on varmasti oiva sentteripaletti.

Mutta tosiaan se Keräsen paikkaaja pitäisi hommata. Grahamin korvaaja voisi tulla verorajalla, joten syksällä annetaan reilu näytönpaikka 03-ikäluokan maajoukkuemiehelle Atte Lehikoiselle. Tuli Urho Vaakanainen pelityylistä mieleen, kun kävin pelejä katsomassa. Kokoa on, mutta luistelu myös kepeää tuon kokoiseksi. Kiekollisesti ei mikään "erik karlsson", mutta avaussyötöt napsuivat hyvin hyökkääjien lapoihin. Laukas vielä kaipaa puhtia, mutta sitä tulee lihasmassan kasvamisen myötä.

Hyvä fiilis tulevasta kaudesta kuitenkin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös