Joukkueen rakennus kaudelle 2018–2019

  • 372 917
  • 1 117

Kalakukko

Jäsen
Todellisuuden taju ei todellakaan ole hukassa mutta on turha sijoittaa hyökkääjiin jos puolustus ei toimi millään tasolla.
Jos päästää keskimäärin yli neljä maalia niin voin suoraan sanoa ettei KalPan rahoilla palkata sellaisia maalintekijöitä, että voitetaan se kisa.
Joten oikeasti se puolustus on saatava kuntoon ensiksi ennen kuin kannattaa miettiä hyökkääjiä.

KalPa on päästänyt liikaa maaleja ja se on huonon puolustamisen, sekä heikon maalivahtipelin seurausta, mutta se ei poista hyökkääjähankinnan tarvetta. Puolustusta tulee tiivistä, mutta se tulee tehdä pelaamista kehittämällä. Etenkin Seppälän oletetun paluun myötä puolustus on nimien perusteella aivan riittävä KalPan mittapuulla.

Hyökkäys taas on melkoista nallipyssy-osastoa ja yksikin kelvollinen maalintekijä lisää helpottaisi tiukkojen pelien kääntämistä KalPan eduksi.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
KalPa on päästänyt liikaa maaleja ja se on huonon puolustamisen, sekä heikon maalivahtipelin seurausta, mutta se ei poista hyökkääjähankinnan tarvetta. Puolustusta tulee tiivistä, mutta se tulee tehdä pelaamista kehittämällä. Etenkin Seppälän oletetun paluun myötä puolustus on nimien perusteella aivan riittävä KalPan mittapuulla.

Hyökkäys taas on melkoista nallipyssy-osastoa ja yksikin kelvollinen maalintekijä lisää helpottaisi tiukkojen pelien kääntämistä KalPan eduksi.
On päästänyt liikaa maaleja mutta jos puolustus on paska niin hyökkäyksen pitää tehdä helvetin paljon enemmän maaleja.
Seppälän paluuseen en itse usko ja vaikka se paluu tulisi niin millä tasolla se tapahtuu?

Maalivahtipeli on ollut täysin verrannollinen tuohon puolustus pelaamiseen.

Mutta yhä jos se perus ongelma eli täydellinen puolustus ongelma. On turha hankkia hyökkäykseen vahvistusta jos se kysyinen kaveri ei tee sitä neljää maalia per peli.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Puolustus- ja puolustuksen avauspelaamisessa on ollut tällä kaudella puutteita, jotka pitää saada ratkaistua. Fairchild tuo toivottavasti ainakin tuohon jälkimmäiseen ongelmaan helpotusta. Puolustuspelaamisen rakenteen korjaamisen taas näen olevan enemmän valmennuksellinen kuin pelaajamateriaalinen haaste.

Gröndahl on pelannut huonosti, kyllä, mutta eivät ne EHT-tason pelaajan kyvyt ole mihinkään hävinneet. On valmennuksen asia auttaa Gröndahlia sisäistämään haluttu pelitapa, jotta mies nousisi taas omalle tasolleen. Ilman Seppälän paluutakin tuossa puolustuksessa ovat pelaajamateriaalin osalta kaikki työkalut kasassa, mitä KalPan resursseilla on mahdollista ja järkevää hankkia.

Maalinteko-ongelmahan oli oikeasti olemassa jo viime kaudella, mutta sitä paikkasi ja hyökkäystä auttoi KalPan ikioma välihyökkääjä. Maionen (15+24=39) panos viime kauden hyökkäyspelaamiseen oli merkittävä, mikä omalta osaltaan tasoitti tuota hyökkäysmateriaalissa ollutta vajetta ja vähän jopa vääristi tilastoja. Nyt kun Maionea ei ole ja Ruuttu on ollut alkukauden loukkaantuneena, ovat karut tosiasiat tuon maalinteko-ongelman suhteen nousseet pintaan. Pelaavassa kokoonpanossa ei ole yhtään kaveria, jota voisi edes etäisesti tituleerata maalintekijäksi.

KalPa tuskin koskaan tulee löytämään uutta Maionea, mutta asiallisen, maalintekoon kykenevän laitahyökkääjän hankinta onkin sitten jo astetta helpompi tehtävä suoritettavaksi. Toivottavasti seurajohto tällä hetkellä etsii kuumeisesti tällaista pelaajaa, koska käsittääkseni pelaajabudjetissa on vielä liikkumavaraa.
 

Spuddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, littipeukku IPK:lle, KuPS
Nyt on tiukka kokoonpano. Kolmos- ja nelosketju menee huumoriosaston puolelle. Oliko tuo Fairchild pakko laittaa totuttelemaan Gröndahlin vierelle?
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Mitäh!? Eikö sen loukkikierteen pitäny olla jo takana? Miten tuo rosteri näyttää taas tolta.
 

Knap

Jäsen
Mitäh!? Eikö sen loukkikierteen pitäny olla jo takana? Miten tuo rosteri näyttää taas tolta.
Samaan aikaan IPKn joukkueessa tänään Piipponen ja Juusola, mutta Katosalmi sitten teillä. Joo palkintomatka hienosta alkukaudesta, mutta mieluiten Katosalmen olisin viikonlopun peleissä pitänyt ja Kuopioon sitten Juusola tai Piipponen.
 
Siis eihän tämä ole enää todellista. Koko v***n kausi ollaan annettu tasoitusta kokoonpanon suhteen, ja sama näyttää jatkuvan. Onko Mäkinen tosiaan parempi vaihtoehto kuin Juusola tai Piipponen? Nyt toimistolla valot päälle, ei tämä näin voi jatkua!
 

P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Joukkueen tilanne on kun särkyvän lasin päällä villasukat jalassa hiippailua. Melkein pelottaa jo mitä seuraavaks. Veikkaan että vaikka määrällisesti porukkaa ei saikulla enää olekkaan niin paljon niin pohjaa ei ole vielä edes saavutettu. Alkaa olla jo niin huonon tuurin hommaakin. Tilannehan vois olla sekin että ilman loukkaantumisia ei vaan pärjätä (Ässät) mutta nyt on aina joku syy kaikelle kuiteskin. Jotain positiivista sekin. Moni näki jo viime pelissä paljon positiivista mutta ite näen enemmän niin että sen kauheen sekoilun keskellä yksikin oikee syöttö, liike tai maali erottuu joukosta vähän turhan selkeesti verrattuna aikasempiin esityksiin. Siellä näkyy siis sitä minimiä mitä pitäs pystyä olemaan. En vaan uskalla olla liian optimistinen liian aikasin. Tai sanotaan näin että tuo on tuloksellinen näkökulma mut sit on aina se toinen puoli joka jaksaa iloita näistä pienistä jutuista. Sillä ei vaan tuolla pisteissä paljon näy.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Onko Mäkinen tosiaan parempi vaihtoehto kuin Juusola tai Piipponen? Nyt toimistolla valot päälle, ei tämä näin voi jatkua!

Sen enempää Mäkistä puolustelematta, niin tuohon nelosen keskelle pieneen ja puolustavaan rooliin saattaa hyvinkin olla parempi vaihtoehto kuin kaksi nuorta laituria. KalPan intresseissä lienee saada tuolle kaksikolle enemmän peliaikaa hyökkäävissä rooleissa.
 
Sen enempää Mäkistä puolustelematta, niin tuohon nelosen keskelle pieneen ja puolustavaan rooliin saattaa hyvinkin olla parempi vaihtoehto kuin kaksi nuorta laituria. KalPan intresseissä lienee saada tuolle kaksikolle enemmän peliaikaa hyökkäävissä rooleissa.

Olisihan se Juusolan/Piipposen voinut tarjota vaikka ykkös/kakkosketjun laitaan? Silloin olisi Sebok vapautunut keskikaistalle, joten Vainiola olisi ollut tuo nelossentteri.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Olisihan se Juusolan/Piipposen voinut tarjota vaikka ykkös/kakkosketjun laitaan? Silloin olisi Sebok vapautunut keskikaistalle, joten Vainiola olisi ollut tuo nelossentteri.

Ykkös- ja kakkosketju ovat aika keskeisissä rooleissa jääkiekko-otteluissa. Topi Piipposen potentiaali riittää liigassa korkeintaan kolmos-nelosketjuihin. Piipponen on löytänyt Iisalmesta tavallaan pelillisen kodin ja onkin ymmärtääkseni hyvinkin pidetty pelaaja siellä. Kyseessä on pohjimmiltaan hyvän tason Mestis-pelaaja, mutta en millään näe hänelle ainakin lähitulevaisuudessa käyttöä liigajoukkueen kärkiketjuissa. Piipposella on melko "kovat kädet", mikä tekee hänestä muutenkin enemmän puurtajaosaston miehen. Mikko Juusola on ajoittain väläytellyt, mutta on nähdyn perusteella vielä aika kaukana pelaajasta, jota voisi pääsarjassa peluuttaa kiekollisessa roolissa 17-18 minuuttia pelissä.

Balasz Sebökiä voi olla ihan järkevä kokeilla välillä laidassa. Hänen alkukautensa on ollut erittäin heikko, joten ainakin väliaikainen siirto laituriksi voi olla hyväkin piristysruiske. Konsta Mäkisessä uskoisin valmennuksen arvostavan hänen asennettaan. Mäkisen pelitaidoista on varmaankin kirjoitettu jo riittävästi, mutta ainakin minun silmiini hän vaikuttaisi jatkuvasti antavan jäällä kaikkensa.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Sehän tuossa Mäkisen pelissä onkin. Antaa kaikkensa, mutta kun ei vain silti riitä. Kyllä minusta pitäisi olla muotakin meriittejä, että pelata saa. Kuin se, että antaa kaikkensa. Jos taso on muuten Suomi-Sarjaa niin ei minusta pitäisi olla mitään asiaa Liiga jäille. Mutta joo. Siellä se taas jäällä kaikkensa on antamassa.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
No, nelossentteri, joka antaa kaikkensa, mutta taso ei riitä, ei kuitenkaan ole ollenkaan niin kriittinen asia kuin ykkösmaalivahti, joka antaa kaikkensa, mutta taso ei riitä. Valitettavasti meillä taitaa tällä hetkellä olla molemmat tapaukset joukkueessa, eikä tämä asetelma näköjään riitä voittoihin ainakaan vieraskentillä. Onhan se silti kertakaikkisen hienoa, että kumpaisetkin veljet antavat kaikkensa...
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
No, nelossentteri, joka antaa kaikkensa, mutta taso ei riitä, ei kuitenkaan ole ollenkaan niin kriittinen asia kuin ykkösmaalivahti, joka antaa kaikkensa, mutta taso ei riitä. Valitettavasti meillä taitaa tällä hetkellä olla molemmat tapaukset joukkueessa, eikä tämä asetelma näköjään riitä voittoihin ainakaan vieraskentillä. Onhan se silti kertakaikkisen hienoa, että kumpaisetkin veljet antavat kaikkensa...
Tämä maalivahtitilanne on kyllä sellainen mysteeri, johon näkisin mielelläni jonkinlaisen ratkaisun. Iilahti ei sitä ole.
 

Karvaturri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos yhtään lohduttaa, niin Kalpa oli tänään paljon pirteämpi vastustaja kuin mitä viimeiset kolme (Jukurit, Ässät, Jyp) ovat olleet. Eikä tuota tämäniltaista ihan Godlan piikkiin voi pistää, Godla-mode-on olisi ihan tervetullut veskari moneen joukkueeseen, myös Sporttiin, olkoonkin että Järvisellä kulkee tällä hetkellä erittäin hyvin.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Iilahti on täällä dumattu jo kahden vaihtoaitiossa istutun pelin perusteella. Ne huippuveskarit vaan tahtoo olla aika harvassa tällä aikataululla.
Pitää paikkansa, mutta mikä oli syy Hovisen lähtöön? Jokin meni ja pahasti vituiksi. Piste.
 

Mukava

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Pitää paikkansa, mutta mikä oli syy Hovisen lähtöön? Jokin meni ja pahasti vituiksi. Piste.

Kiinnostavaa on myös missä vaiheessa meni vituiksi. Oliko jo kesän treeneissä? Massiivisella yhden pelin otannalla koppi tarttuu Saksan Ruustereissakin 83,3% tarkkuudella, jolla ei varsinaisesti olla minkäänlaisen pystin rivassa kiinni.
 

Boston -68

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa. Vahva sympatia "kasvattajaseura" JYPille.
Kieltämättä mietityttää mikä kusi? Kun miettii Hovisen taustaa KalPaan tullessa, 13 joukkuetta edelliseen viiteen vuoteen. Sanoi myös itse, että oli urheilullisesti tärkeää kun pääsi asumaan perheensä kanssa Kuopiossa ja näki sen olevan iso tekijä siihen, että pääsi takaisin huipputason maalivahdiksi.

Jos palataan vuosi taaksepäin, Hovinen palasi pitkältä vempalta marraskuun puolessa välissä takasin tolppien väliin ja oli selkeästi joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja, joka loi pohjan KalPan nousuun. Nyt mies oli fyysisesti kunnossa ja kaiken piti olla kohdallaan kuluvaa kautta ajatellen, mutta fyysinen puoli ei yksistään riitä jos henkisellä puolella asiat ei ole tasapainossa. Minusta Hoviselle ei annettu edes kunnon mahdollisuutta alkukauden aikana, ottaa paikkaa joukkueen ykkösmaalivahtina. Itse en usko siihen, etteikö hän olisi kyennyt edeltävän kauden tasolle jos asiat olisi ollut seuran johdon kanssa kunnossa. En myöskään usko sitä, että aloite olisi tullut pelaajan puolelta vaihtaa maisemaa, ei varmaankaan ollut helppo jättää perhettä tänne ja lähteä itse Saksan DEL-liigaan.
 
Viimeksi muokattu:

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Joku tuossa KalPan touhussa mättää ja pahasti, kun vähintään kolmasosa joukkueesta on koko ajan sairastuvalla. Huono tuuri ei kelpaa enää selitykseksi.

Tämän kauden näyttöjen perusteella KalPan valmennuksen suurimmat puutteet ovat fysiikka- ja maalivahtivalmennuksessa.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Viime kauden Tappara sarjan jälkeen Kapanen sanoi että: "ensi kaudella meidän maalinteko potentiaalia tulee olemaan eri tasolla" nyt tälle lauseelle voi lähinnä nauraa. Ketään "snaipperia" ei oo hankittu ja esim. Sebok on vieläkin yhtä huono tekemään maaleja.
 
Viime kauden Tappara sarjan jälkeen Kapanen sanoi että: "ensi kaudella meidän maalinteko potentiaalia tulee olemaan eri tasolla" nyt tälle lauseelle voi lähinnä nauraa. Ketään "snaipperia" ei oo hankittu ja esim. Sebok on vieläkin yhtä huono tekemään maaleja.

Eihän Kapanen valehdellut, onhan se eri tasolla. Tosin se taso on aika hiton rajulla tavalla heikompi viime kauteen verrattuna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös