Joukkueen rakennus kaudelle 2011-2012

  • 262 602
  • 934

Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yritän tässä sanoa, että viime kauden kaltainen "leveys" on turhaa rahan haaskausta. Hankintojen pitää olla kärkipelaajia ja leveys IFK:n tapaan nuorista.

Toinen kysymys onkin sitten, löytyykö niitä nuoria tilapäisiin paikkaushommiin, jos vakipelaajat ovat jostakin syystä poissa. Virtanen on siinä vaiheessa uraa, että liigassa pitäisi päästä pelaamaan enemmän kuin sattumalta, jos hänestä aiotaan liigapelaajaa. Muita ei oikein ole, U18-joukkueessa pelannut Tommila, sitten Viirlas, joka ei siihen mahtunut. Voisivat ehkä jonkun pelin pelata, mutta eivät enempää vielä tulevalla kaudella.

Tämä on minusta ollut hyvissä pohdinnoissasi koko ajan se ristiriitaisin kohta; eikö ole nurinkurista kategorisesti "vastustaa" useampaa puolustajahankintaa ja vasta sitten pohtia löytyykö meiltä sitä leveyttä? Eikö pitäisi pohtia toisessa järjestyksessä? Varsinkin kun koko ajan päädyt itsekin siihen, ettei nuoristamme ole juuri tällä hetkellä Virtasta lukuun ottamatta muita nousemassa.

Veikkaan siis, että jos tulisi näillä palstoilla vaaditut kaksi todella kovaa naamaa niin joku lähtisi toisesta päästä...

Onko tämä lopulta edes vaarallista saati ennenkuulumatonta? Eikö se ole pikemminkin kilpailua, jossa joku jää vähemmälle peliajalle ja lopulta etsii tilansa toisaalta? Miksi tätä pitäisi pelätä?

Tuolla HIFK:n ryhmässä on pelaaja nimeltä Mikko Kousa. Viime kesänä kirjoitukset IFK-palstalla olivat kovasti epäileväisiä. Voin kuvitella, millainen "riemu" Lukko-fanien keskuudessa olisi noussut, jos tänne olisi hankittu joku Kousa.

Totta. Voin kuvitella tämän "riemun" monen kirjoittajan kohdalla. Etkös sinä itsekin taannoin korostanut, että Pelicansin ja vastaavien kolmoskentästä ei todennäköisesti löydy huipulle tähtäävään joukkueeseen mitään muuta kuin reiäntäyttäjiä...
 

senilix

Jäsen
En minä sinänsä vastusta useampaa puolustajahankintaa. Siinä vaan voi käydä niin, että useammasta hankinnasta huolimatta sitä leveyttä ei ole, koska joku "vakiopelaaja" ei ehkä suostukaan istumaan katsomossa vaan lähtee. Mitä hyötyä tällaisessa tapauksessa useammista hankinnoista olisi? Laatua? Ainakin tulisi kalliimmaksi.

Mitä tulee paikkauksiin niin onhan siellä pitkällä sopimuksella Rantanen ja jos joku tulee lisää niin myös Virtanen. Ja nuoremmatkin voivat pelata jonkun pelin, ei kuitenkaan jatkuvasti. Ja kuten aikaisemminkin sanoin, Virtanen on siinä vaiheessa uraa, että liigapelejä pitäisi saada pelata.

Ja mitä näihin kolmos-nelosketjun pelaajiin tulee, niin sanoin, että todennäköisesti sieltä tulee vain "leveyttä". Tällainen pelaaja pitää tutkia tarkasti, muutenkin kuin tilastoista. Tällaisista siirroista on muitakin esimerkkejä kuin Kousa, vaikkapa Nordlund. Hän ei vaan pelkästään lyönyt kiekkoa keskialueelle kuten Toivola olisi halunnut vaan yritti tehdä kiekon kanssa jotakin. Oli siksi välistä katsomossa, viltissä tai "sairaana". Syy pieneen peliaikaan siis myös vaikuttaa.

Lukkokin on melkein löytänyt tällaisen helmen, nimittäin Keräsen. Valitettavasti loiste kesti vain pari kuukautta, sitten palasi vähitellen omalle tasolleen.

Piti vielä lisätä, että IFK:n puolustuksen rakenne ensi kaudella on todella mielenkiintoinen. Siitä pitäisi ottaa oppia.

Lisätään vielä yksi juttu. Mehän - kukaan meistä - ei tiedä, miten Virtanen liigassa selviytyy. Odotusarvot ovat hyvät. Tämän asian selvittämiseksi peliaikaa liigasta pitäisi tulla. Ja nimenomaan alkukaudesta, koska siten joukkueella on mahdollisuus reagoida hänen saavutuksiinsa, ovat sitten hyviä tai huonoja.
 
Viimeksi muokattu:

Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Tämä on minusta ollut hyvissä pohdinnoissasi koko ajan se ristiriitaisin kohta; eikö ole nurinkurista kategorisesti "vastustaa" useampaa puolustajahankintaa ja vasta sitten pohtia löytyykö meiltä sitä leveyttä?

Tätähän se on ollut Jatkoajan Lukko-osiossa vuodesta toiseen. Vasemmalla kädellä tuota, mutta oikealla tuota. Kunhan kaikki on ristiriidassa ja omasta senhetkisestä positiosta katsottuna päin vittua. Keskustele siinä sitten rakentavasti.

Eikä tämä, senilix, ollut kuitti eritoten sinulle. Muistat sentään useimmiten argumentoida.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vielä lyhyesti. Tuolla edellä kaipasit 8-9 puolustajan rosteria. HIFK.lla on nyt listalla 11 pakkia.

Oleellista on ryhmän rakenne: 6 kovaa + Melart + 4 junioria. Siellä ei ole 8-9 liigajyrää.

Piti vielä lisätä, että IFK:n puolustuksen rakenne ensi kaudella on todella mielenkiintoinen. Siitä pitäisi ottaa oppia.

Mitä tähänkin taas raapustaisi...Noh...

Järventie(35v),Söderholm(33v),Kurvinen(32v),Jokela(31v),Kankaanperä(31v) ja Kousa(23v)

Siinä siis oletusarvoisesti ne 6 "kovinta". Oikea tulevaisuuden pakisto jonka varaan on hyvä rakentaa. Omia junioreitakin oikein saatanasti. Miten muuten saat tuosta ne kuusi kovaa? Itse näen muutaman entisen EHT-jannun, yhden lupaavan nuoren ja muut ovatkin sitten aina olleet niitä liigajyriä. Mikä tässä on sellaista mistä pitäisi oppia? Tekikö yhden Mikko Jokelan hommaaminen tästä pakistosta ehdottomasti parhaan ikinä missään?
 

senilix

Jäsen
En minä sanonut, että tämä on paras ikinä missään. Sanoin, että tästä rakenteesta kannattaisi ottaa oppia. Siiinä on lähtökohtaisesti kuusi vakiokokoonpanon pakkia + Melart ja runsaasti nuorempia, joille sopii olla varamiehinä, sellaisia, jotka eivät ota itseensä katsomossa istumista, junnuissa tai Kiekko-Vantaassa pelaamista.

Hankitaan siis Lukkoon halutut 8-9 liigapakkia. Asia vaan nyt on niin, että nämä liigaan itsensää vakiinnuttaneet odottavat uudessakin ympäristössä pääsevänsä pelaamaan. Ja kun jo olemassa olevat liigapakit myös odottavat pääsevänsä pelaamaan, on ristiriita valmis.

Lopputulos tällaisesta on se, että joku lähtee vihreämmille laitumille esimerkiksi marraskuussa. Ja täytyy ne päästää, ei ketään voi väkisin pakottaa olemaan mukana. Tällainen tilanne on joukkueen kannalta ennalta odottamaton ja hallitsematon, samaan aikaan joku loukkaantuminen ja ollaan ihan oikeasti liemessä.

Parempi on palkata sellainen määrä liigapelaajia tai vastaavia, että kaikki ovat kohtuullisen tyytyväisiä osaansa. Silloin tilanteen hallinta on joukkueen/valmennusjohdon käsissä ja yllätyksiä ei pääse tulemaan. Tässä kohtaa keskukstelu kilpailutilanteesta pelipaikoista on silkkaa soopaa, tarkoitettu julkisuuteen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tosimaailman kanssa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eli kaikki ovat sitä mieltä että farmi olisi hyvä asia? Vaikka sitten ässien kanssa yhteistyönä, tosin Lukon budjetista pitäisi riittää pari euroa niihin täytepelaajiin joiden realistinen paikka on mestis ja sitten siirrellä näitä rajalla pomppivia mestikseen ja edustukseen.

Tällä hetkellä yli kokoonpanosta (6pakkia, 8 laituria ja 4 sentteria sekä 2 maalivahtia) jäisi:

Heikkilä/Nielsen

Rantanen, Virtanen/Kuukka (yksi pakki ilmeisesti tulossa Lukkoon vielä, ehkä kaksikin)

Palola, Bertrand, Kangasmäki (jos jatkaa) ja Laaksonen. Ehkä myös Elo.

Nämä ovat niitä joille voisi pelit mestiksessä tehdä hyvää ja ketä a-junnut (niille ketkä pääsisivät) eivät enää kehitä, tästä ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä omista arvioistani kyseisten pelaajien suhteen. Sekä tämän farmin kautta löytyisi järkeä hankinnoille Nabb, Pernaa, (Ilvonen) jne. Lehikoinenkin olisi voinut pysyä ja päässyt pelamaan loukkaantumisten sattuessa liigaa. Turha kuitenkin jossitella sen enempää. Tätä kautta saataisiin nuoria vielä ehkä paremmin sisään ja voitaisiin hankkia enemmän näitä nuorempia pelaajia ja nähdä heidän pelaavan ja sitä mukaan kehittää heidän harjoitusohjelmaansa.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Keskushyökkääjä Beechin lisäksi Lukko kertoo tehneensä kevääseen 2014 kestävän jatkosopimuksen Charles Bertrandin kanssa. Hyvä jatko mielestäni.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Sentterit lienevät Perttu-Beech-Jasu-Kauvo, joilla tulevaan kauteen lähdetään. Tämä osasto on nyt kyllä kunnossa ja ihan kilpailukykyinen nykyliigassa.

Patongin jatkot oli myös hyvä veto, sillä pelurin arvo tulee nousemaan, jos vetää samaan malliin kuin viime kautensa lopetti.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kris Beech on McLeanin tilalle hyvä haku. Puolustukseen vielä yksi kova nimi ja Lindgrenin sekä Norosen jatkolle sinetti, niin luottaivaisin mielin voidaan lähteä kohti ensi kautta.

Onko Lukko vielä hankkimassa laitahyökkääjiä? Muistaakseni Pesosen ja Huhtasen sopimuksista kerrottaessa ei ollut mainintaa, että lisää olisi tulossa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Onko Lukko vielä hankkimassa laitahyökkääjiä? Muistaakseni Pesosen ja Huhtasen sopimuksista kerrottaessa ei ollut mainintaa, että lisää olisi tulossa.

Petružálek pitäisi vielä jotenkin korvata. Varsinkin kun Tukosen selästä liikkuu kaikenlaisia huhuja.

Niin, saisi se Petružálekin mahdollinen korvaaja on häntä kovempikin pelimies. Ettei pelkästään korvaa samoilla tehoilla lähtöään. Meinaan jos Lukko tavoittelee pronssia kirkkaampaa mitalia tulevan kauden päätteeksi.
 

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Petružálek pitäisi vielä jotenkin korvata. Varsinkin kun Tukosen selästä liikkuu kaikenlaisia huhuja.
Niin ja myös Morrison vaihtoi maisemaa. Elo ja Ranskis ottanevat isompaa roolia mutta yks markmancari tai vastaava tulis tarpeeseen.

Beechin hankinta lämmittää kyllä helvetisti! On taitoa ja woimaa sekä julmetun kova laukaus! Lisäksi kaverilla kokemusta isommista ympyröistä mm. Ovechkinin rinnalla pelaamisesta. Hyvin toimittu, Vanhatalo!
 
Rosteri alkaa täyttyä. Toistaiseksi kaikki hyvin. Odotan vielä kolmea pelaajaa.
2 pakkia ja vasen laituri(tarvitaan ehdottomasti).

1.kenttä

mr.AHL/Eurooppa Perttu Lindgren Lauri Tukonen
mr.AHL/Eurooppa Teemu Aalto
Mika Noronen

2.kenttä

Jussi Pesonen Kris Beech Eero Elo
Otto Honkaheimo Harri Tikkanen

3.kenttä

Janne Keränen Jarkko Kauvosaari Teemu Nurmi
mr.AHL/Eurooppa Mikko Kuukka

4.kenttä

Charles Bertrand Juhani Jasu Samuli Kivimäki
Tomi Pettinen Jesse Virtanen

nälkäisenä ärjyvä varamiehistö:

Olli Palola, Tuomas Huhtanen, Aki Kangasmäki, Jere Laaksonen, David Stach(A), Juho Tommila (A)Anssi Rantanen, Simon Nielsen
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Niin ja myös Morrison vaihtoi maisemaa. Elo ja Ranskis ottanevat isompaa roolia mutta yks markmancari tai vastaava tulis tarpeeseen.

Mää kirjoitin jonnekin, notta Pesonen ja toivottavasti tasoaan nostava Elo, korvannevat yhdessä Morrisonin 'mukanaan viemät' pisteet. Ainakin toivon niin käyvän.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Rosteri alkaa täyttyä. Toistaiseksi kaikki hyvin. Odotan vielä kolmea pelaajaa.
2 pakkia ja vasen laituri(tarvitaan ehdottomasti).

1.kenttä

mr.AHL/Eurooppa Perttu Lindgren Lauri Tukonen
mr.AHL/Eurooppa Teemu Aalto
Mika Noronen

2.kenttä

Jussi Pesonen Kris Beech Eero Elo
Otto Honkaheimo Harri Tikkanen

3.kenttä

Janne Keränen Jarkko Kauvosaari Teemu Nurmi
mr.AHL/Eurooppa Mikko Kuukka

4.kenttä

Charles Bertrand Juhani Jasu Samuli Kivimäki
Tomi Pettinen Jesse Virtanen

nälkäisenä ärjyvä varamiehistö:

Olli Palola, Aki Kangasmäki, Jere Laaksonen, David Stach(A), Juho Tommila (A)Anssi Rantanen, Simon Nielsen

Eiköhän se Porin lahja Tuomas Huhtanenkin kokoonpanoon sopine...? Mutta silti joku maaliahne laituri kävisi vielä, kun ei Tukosenkaan kunnosta ole tietoa. Ja yksi pakkihankinta riittää.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kivimäen pitäisi ehdottomasti saada näytönpaikka ylempää. Sen on mielestäni ansainnut. Toisaalta yksi snaipperi pitää saada jos Tukonen ei ole kunnossa, jos on kunnossa, niin sitten pitää olla 110% varma "sateentekijä" että kannattaa ottaa. Meillä on kuitenkin nyt Tukonen, Kivimäki, Pesonen ja sitten on Elo/Keränen/Nurmi. Mieluiten tuohon pakistoon nyt yksi kiekollinen liideri sekä ehkä yksi prospect joka suostuu pelamaan tarpeen vaatiessa myös mestiksessä.
 
Mielestäni Huhtasella on täysi työ mahtua pelaavaan kokoonpanoon.
Mutta kiitos muistutuksesta - lisäsin listalle.
2 puolustajaa tarvitaan ehdottomasti.
Mutta jos laituri ja 1 pakki on P-Amerikkalaisia - nuori ja potentiaalinen kelpaa.
Tshekki, ruotsalainen, kotimainen - kaikki käy.
Tyyliin Harri Ilvonen, Jyri Niemi, Tim Heed, Jonathan Carlsson, Jakub Jerabek Dalibor Reznicek
2:n puolustajan myötä Lukolla ois 10 pakkia rosterissa.
Heistä Rantanen, Pettinen(?), Virtanen ja nuori tulija(4 pelaaja) kierrättää kuudennen pakin paikkaa. Treenaa ja pitää pelituntumaa yllä Mestis-lainoilla(ei Pettinen). Tosin rosterin voi supistaa 9:ään - Rantanen pitkälle Mestis-lainalle.
Vakiona mr.AHL, Aalto, Honkaheimo, Tikkanen, Kuukka.
 

Graves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvän oloinen hankinta minusta tämä Beech. Pitäisi kaiken järjen mukaan täyttää tonttinsa.

Suurimmat kysymysmerkit taitavat olla Tukonen ja Lindgren hyökkäyksen osalta. Toivottavasti Tukonen on kunnossa ja Perttu joukkueessa.

Mulle piisaisi hyökkäykseen nämä ukot lähtökohtaisesti. Kyllä siellä tulivoimaa on enemmän kuin välillä ajatellaankaan. Mielestäni Lukolla on kahteen ketjuun potentiaalisia 20 maalin tekijöitä: Lindgren, Tukonen, Pesonen, Beech, Elo ja Kivimäki.

Jotenkin mulla on sellainen kutina, että nimenomaan Elolle haettiin sentteriä Beechin muodossa. Tuollainen väkivahva kahden suunnan sena on juuri sitä, mitä tuollainen omassa päässä luistava maalintekijä kaipaa. Elo on kuitenkin todistanut sen, että hän pystyy tekemään paljon maaleja Sm-liigassa. Lukon hyökkäys on vain tainnut olla liian laadukas viime aikoina, jottei hän ole pelaavaan kokoonpanoon mahtunut heikkouksiensa takia.

Kivimäen näytöt tältä keväältä olivat minusta sitä luokkaa, että hän voi olla ensi kaudella jopa 40 pisteen mies oikeiden kavereiden kanssa. Ja vaikka ei pisteitä tulisikaan hirveitä määriä, niin hän on aina silti hyödyllinen joukkueelle kokonaisvaltaisuutensa takia.

Lukon viime kauden hyökkääjien pistemääriin ei minusta joka tapauksessa kannata tuijottaa liikaa. Paljon lähti Petrun, Morrisonin ja McLeanin mukana, mutta kannattaa muistaa, että viisikkopuolustus alkoi toimia vasta kauden puolivälissä (sekä saatiin maalivahti, jolla on taito nimeltä itseluottamus). Liian paljon meni omiin viime kauden aikana...

Uskon, että Pesosen ja Beechin kaltaisten kavereiden myötä tulee niitä voitettuja pelejä, jotka ovat kuitenkin henkilökohtaisia pisteitä tärkeämpiä. Kannattaa vilkuilla esim Ässien viime kauden tehoja. Ainoastaan Santavuori teki yli 40 pinnaa koko joukkueesta.

Uskon, että Huhtanen ja Bertrand pitävät myös huolen siitä, että kilpailua riittää tulosyksiköissä. Miksei samaa voi sisanoa myös Nurmesta ja Keräsestä.

Kun sen yhden leftin yv-pakin vaan vielä saisi...
 

ookke

Jäsen
Parry Soundin ehdotuksista Ilvosen, Niemen ja Heedin pelejä nähneenä kelpuuttaisin heistä kenet vaan, mutta entä miten olisi Teemu Laakso?

NHL ei ole oikein auennut eli olisiko aika palata Eurooppaan ja miksei siis Raumalle hakemaan uutta vauhtia?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vanhatalo sanoo Länsi-Suomessa että laitahyökkääjää ei enää haeta.

Suunnitelmissa on puolustuksen tiivistäminen, ja ainakin yhtä pakkia haetaan. Kiire ei ole, joko palaset loksahtavat kohdalleen huomenna tai heinäkuussa mutta se halutaan nyt katsoa tarkkaan että tulija/tulijat ovat sellaisia jotka joukkuetta vahvistavat.

Se on ihan hyvä että puolustusta tiivistetään, vaikka nykyiselläkin pronssi voitettiin.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Vanhatalo sanoo Länsi-Suomessa että laitahyökkääjää ei enää haeta.

Hyväksyn tämän ratkaisun. On selvää, että Lukolta häviää Petruzalekin verran taitoa ja maalintekopotentiaalia, joten Kivimäellä, Keräsellä, Elolla ja miksei Bertrandillakin ole nyt sauma iskeä itsensä läpi. Kuitenkin pelaajia on mahdollista hankkia tammikuulle asti, joten eiköhän johto reagoi jos siihen on tarvetta. Ainakin nyt on annettu signaalia, että nuorillakin on mahdollisuus nousta jopa tulosyksikköön.

Beechin laidoille on siis tyrkyllä Nurmea, Eloa, Kerästä, Bertrandia ja Kivimäkeä. Ykköskenttä lienee tuo Pesonen-Lindgren-Tukonen.

Suunnitelmissa on puolustuksen tiivistäminen, ja ainakin yhtä pakkia haetaan.
Mitä tuo tiivistäminen siis tarkoittaa? Haetaan uutta pelaajaa, mutta samalla luovutaan jostain vai?
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vanhatalo sanoo Länsi-Suomessa että laitahyökkääjää ei enää haeta.
Samassa Länsi-Suomen jutussa Vanhatalo totetaa, että nyt annetaan nuorille näyttöpaikat ja vastuuta.

Ihan hyvä homma mielestäni. Toivottavasti näin myös tehdään ja nuoret vastaavat huutoon.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Vanhatalo sanoo Länsi-Suomessa että laitahyökkääjää ei enää haeta.
Harmi. Neljä jätkää lähti pois, ja ne paikataan kahdella tulijalla. Silloin se tarkoittaa sitä, että esim. nuorisokaartin pitää ottaa isoja askelia eteenpäin ensi kaudella. Kun muistetaan, että esim. Kivimäki meni melkeinpä taaksepäin kehityksessään ja Elo junnasi aika paikallaan, niin epäilyjä väkisinkin herää. No, ranskalainen lasketaan varmasti yhdeksi niistä, joka ottaa selkeän paikan pelaavassa kokoonpanossa. Mutta tämänkään jutun onnistumista ei tiedä vielä kukaan.

Sanonpa vaan, että aika paljon on seurajohdolla ilmassa sitä kuuluisaa toivotaan toivotaan-henkeä.

Mitä tuo tiivistäminen siis tarkoittaa? Haetaan uutta pelaajaa, mutta samalla luovutaan jostain vai?

Ei kai nyt sentään puolustajista luopua tarvitse, jos sen osaston rakentaa edes välttävän kovaksi. Pakkeja on nyt lukumääräisesti 7, niin lisäähän se osasto vaatii miehiä. Ei seitsemällä pakilla kautta selvitetä. Vähintään yksi, mielummin kaksi äijää lisää alakertaan.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Hyvä näin. Nyt siellä on jokaisella kuitenkin realistinen mahdollisuus nousta pelaavaan kokoonpanoon.

Jyty, joo ymmärsin väärin tiivistämisen.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Harmi. Neljä jätkää lähti pois, ja ne paikataan kahdella tulijalla.

No laitureista Petru taitaa olla ainoa jota ei ole vielä korvattu (Morri -> Pesonen, Tuomainen -> Huhtanen ja Aaltonen-Bertrand?) Kuitenkin Petrun paikkaa realistisesti tavoittelevat Elo, Kivimäki ja miksei myös Keränen/Nurmi
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
No laitureista Petru taitaa olla ainoa jota ei ole vielä korvattu (Morri -> Pesonen, Tuomainen -> Huhtanen ja Aaltonen-Bertrand?)
Näin varmaan voidaan korvaajat sijoitella. Vaikka ei ihan toteutuisikaan, niin paljotta väärinkään ei voi olla.

Kuitenkin Petrun paikkaa realistisesti tavoittelevat Elo, Kivimäki ja miksei myös Keränen/Nurmi

Nyt muti herätys.

Siis meinaatko nyt ihan tosissasi, että Elo tai Kivimäki ovat realistisia korvaajia Petrulle? Ei sitten lähelläkään, sanon minä.

Nurmikaan ei ole sitä, koska on niin erityypin pelaaja. Ainoa vaihtoehto on Keränen, jonka todella toivon siihen pystyvän, mutta en jaksa uskoa sen toteutuvan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös