Jossitteluolympialaiset avattu

  • 762
  • 1

Kaivanto

Jäsen
Julistan täten olympialaisen jossittelun kisat ao. liitetiedostolla avatuiksi. Kilpailu johon tiedosto viittaa päättyi tulokseen 1. Mühlegg 2. Hoffmann 3. Botvinov.

Jossittelun olympiakisoissa tehdään veikkauslappuja ja selvitellään mieluiten jälkikäteen, miksi yllättäjän nousu palkintopallille oli aivan selvästi ennakoitavissa ja tiedettävissä ja miksi sitä ei kuitenkaan Kellyn kaavan vuoksi kannattanut vedonlyönnissä tietää. Lisäksi spekuloidaan sillä, miksi kilpailun todellinen lopputulos on eri kuin sen lopputulos. Jossitteluun ei välttämättä tarvitse liittyä vedonlyöntiä so. rahallista panosta, se voidaan korvata henkisellä sijoituksella eli käytännössä räiskyvällä kansallistunnolla. Kansallistuntojossittelussa Ruotsi on tällä hetkellä selkeässä johtoasemassa Suomeen ja Kanadaan nähden onnistuttuaan erinomaisesti jossittelemaan lajissa, jossa ei voida turvautua arvostelutuomarijossitteluun.

Aloittelijoille neuvoksi, että jossittelussa kannattaa takertua joukkuepelien osalta erityisesti viime hetken maaleihin, tolppalaukauksiin yms. läheltäpiti-tilanteisiin, yksilölajeissa taas ohueen ilmanalaan, paksuun ilmanalaan, voiteluvirheisiin, kiilaamisiin, välinerikkoihin joita ei tapahtunut ja huonoon tuuriin. Maalikamerassakin saattaa olla vikaa. Mikäli kyseessä on arvostelulaji, tuomarien pisteisiin takertuminen on erittäin varma ja suositeltava jossittelutaktiikka.

I olympialaisen jossittelun kisat päättyvät maanantaina 25.2. minkä jälkeen väärillä lopputuloksilla jossittelu on sallittua vain, jos samassa yhteydessä jossitellaan myös sillä miksi jossitteluolympialaiset ovat jo loppuneet.

Mühlegg käyttää varmasti dopingia mutta se ei jää kiinni, koska se on espanjalainen ja Välimeren maissa kaikki on dopingtestausta myöten semmosta hutilointia ja sähläystä.
 

Liitteet

  • kaksari.gif
    kaksari.gif
    69,7 KB · kertaa luettu: 368

Sergei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Petoluolan punaiset lemmikit + Pässipaidat savosta
Pitääpä munkin näyttää että ei se niin vaikea veikattava ollut, kyseinen liite on printscreen veikkauksen netistä :D

Ai joo, sulla siis oli miehet väärin päin.. no mullapa oli oikein päin, mutta täytyy sanoa että en kauheasti uskonut tuohon, kunhan hain kerrointa.
 

Liitteet

  • voitto.gif
    voitto.gif
    770 bytes · kertaa luettu: 326
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös