Suomi-Neuvostoliitto 1-0
On varhainen heinäkuun aamu Karjalan kannaksella vuonna 1943. Vedän laskuvarjopakkausta tiukemmalle juostessani vihreätä ja kasteista nurmikkoa pitkin kohti Brewster Buffaloa, jonka moottorin mekaanikkoni alikersantti Jauhiainen ja korpraali Salo ovat jo käynnistäneet. Lentokoneen voimakkaan moottorin pyörittämä kolmilapainen potkuri vispaa ilmaa helvetillisellä metelillä ja möykkään ovat yhtyneet lentokentällä seisovien kahdentoista Brewsterin moottorien korvia huumaava jylinä.
Hyppään Brewsterini siivelle ja kampean ruhoni lentokoneen ohjaamoon. Korpraali Salo nousee perässäni siivelle seisomaan, tukee itsensä Brewsterin ohjaamon kuomuun, kumartuu alaspäin ja huutaa suoraan korvaani: - Herra luutnantti, motti ottaa vähän laiskasti kierroksia jos hana on ihan auki... yrittäkää välttää kaarretaistelua ryssän kanssa! Ja ne siipikookoot on nyt takuulla kunnossa! Ei muuta kun helvetillinen ralli päälle! Ja tulkaa sieltä sitten taas ehjänä takaisin... muuten tuo teidän koira jää minun vaivoikseni!
Vastaus on turha, nostan korpraalille peukaloani ja hän hyppää siiveltäni maahan.
Lisään kaasua varovasti, sitten vähän reippaammin ja tunnen miten Brewster alkaa ottaa vauhtia muhkuraisella lentokentällä.
Kun kone sitten poukkoilun jälkeen kohoaa ilmaan, niin tunne on aivan yhtä upea kuin aina ennenkin! Laskuvarjoni päällä istuessani totean taas kerran itsekseni, että tämä parasta mitä mies voi tehdä housut jalassa!
Kun olemme lentäneet itäänpäin noin puoli tuntia, koko ajan korkeutta lisäten, huomaan alapuolella ryssien pommarimuodostelman. 35 kaksimoottorista Tupolevia tulossa Suomeen päin punaiset tähdet koneiden rungoissa loistaen.
Silloin ryhmitymme hyökkäykseen ja koko lentue syöksyy moottorit ulisten alaspäin punatähtisten pommikoneiden kimppuun.
Alapuolellani lentävä Tupolev kasvaa tähtäimessäni huimaa vauhtia kun piiskaan Brewsteriä syöksyyn. Tupolevin taka-ampuja on kuitenkin hereillä ja saan vastaani kiukkuisen sarjan venäläisen konekivääristä. Ryssän ampumat luodit kolisevat koneeni siipeen ja sillä hetkellä painan ohjaussauvani liipaisinta. Silloin Brewsterini tykit suoltavat kuolettavan lastinsa venäläiseen pommariin. Siitä irtoaa isoja metallin kappaleita ja toisesta siivestä räjähtää häikäisevä tulipallo, jonka ohitse painan lentokoneeni syöksyyn vahtien koko ajan taustapeilistä, ettei perääni ole ilmestynyt vanjan hävittäjiä....
Siellä minä olisin halunnut olla...