Jonne Tammela – nousukiito Liigan kärkikastiin

  • 35 010
  • 59

Herättelijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks, Oilers
Jonne Tammelan peliaikaan nähden otsikkoni tässä vaiheessa vielä hieman provosoiva, mutta väitän viimeistään ensi kaudella tapahtuvan lopullisen läpimurron. Jonne on esittänyt loistavia otteita kaikissa näkemissäni liigapeleissä, joskin muutamassa matsissa on pientä yli-innostustakin ollut havaittavissa. Kokonaisuutena kuitenkin Tammela on ollut itselleni suurin positiivinen yllättäjä liigaringissä (Kasperin hyvä pistetahti nyt ei mikään yllätys ollut).

Pelaajatyyppinä on hieman vaikeasti määriteltävä vielä tässä vaiheessa. Jos kalpataustaisiin nuoriin verrataan, niin enemmän hänessä on Artturia kuin Kasperia. Sellainen villepeltosmainen kokonaisvaltainen pelaaja, jonka parhaat puolet tulevat kenties paremmin esiin rutiinin ja kunnon kasvaessa.

Eilen 7.1.2014 pelatussa KalPa-Tappara-matsissa loppuerässä tapahtunut Tammelan nosto pelaavaan ketjuun toi ihan mielettömästi energiaa ja jouhevuutta pelinrakenteluun. Birnerin kanssa tuntui kemioita löytyvän. Haluaisin nähdä tätä lisää.

Pikkuleijonissakin on luistanut erinomaisesti. Seuraaviin U20-kisoihin potentiaalinen nimi?
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Otsikko tosiaan hieman vielä liian repäisevä. Onhan Tammelassa potentiaalia ja välillä se pilkahtelee, silti ei taida olla kovin montaa pistettäkään vielä kasassa.

Jotenkin välillä on Kisumaisia väkähdyksiä, mutta pahin miinus omaan silmään on heikko laukaus? Toisin kuin Kisulla kuti ei lähde ihan niin räväkästi ja tarkasti. Pari tolppaa toki ollut mutta pisteitä ei juuri silti näy. Kuitenkin samanlainen väkkärä kuin Kisu hän on ja ehkä kentällä olemus samantyylinen. Yhtä oivaltava ei ole syöttejen kuin laukausten kohdalta, mutta toki jo ensi vuonna paljon valmiimpi liigaan. Harhautuksia tekee välillä näyttäviäkin ja haastaa rohkeesri pakkeja. Pääsee hyvin paikoillekkin. Jospa kun saa vysiikkaa nyt lisää niin tämä potentiaali näkyisi paremmin sitten pistesarekkeessakin.

En kaveria lynkkaa, mutta paljon on vielä tekemistä, että hänestä pistenikkari tulee. Pieni koko toki rajoittaa, mutta eihän se ole muitakaan estänyt. Uskon että häb lyö ensi kaudella itsensä läpi. Tämä kausi menee vielä tuntuman hakemisessa. Kunnon kesätreenit ja vähän massaa ja sähäkkyyttä lisää niin ensi kaudella pamahtaa! Kunhan saisi vielä vetoonkin saman sähäkkyyden mitä pelissä jo paikoin erottuu
 

Rewert

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens
Tänään oli Jonnelta todella hyvä peli Turussa, tehoilla 2+0 ja laukauksiakin sai mukavasti. Hieman paskan maku jäi suuhun kun lopussa Nakladal koetti teurastaa miestä, mutta joka tapauksessa hyvä peli kokonaisuutena.
 

Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
J Nyt puhutaan jättipotentiaalin pelaajasta, joka on suurin mielenkiinnon kohteeni tulevan kauden KalPassa. Paita lähtee tilaukseen syssyllä.
Taitavahan Tammela on, mutta mikä hänestä tekee jättipotentiaalin pelaajan? Olen aika monta Tammelan peliä nähnyt niin junnuissa kuin edustuksessa, mutta en kyllä vaan millään saa hänelle mitään erityisosaamista jonka tuon kokoinen jannu NHL-tulevaisuuteen vaatisi, tai vaatisi on huono sana, mutta aika epätodennäköisenä kuitenkin Tammelan NHL:n uran näen. Eriasia jos Jonnella olisi joku erityisosaaminen tai olisi todella kova kokonaisvaltainen paketti, mutta kumpaakaan näistä ei Jonne ole. Olen yllättänyt jos Tammela varataan kolmella ensimmäisellä kieroksella, varaus kyllä luultavasti tulee, mutta vasta viimeisillä kieroksilla.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Jotenkin minuun kolahti kovaa Jonnen otteet. Salaa toivoin siirtoa JYPiin. Mitä taas siihen tulee, lyökö Tammela koskaan isosti läpi, niin todennäköisesti ei. Perustelu: nämä minun "skouttaamat" eivät ole lyöneet ikinä. ;)

(itseasiassa Heinolassa pelanneen Niko Hovisen nousun ja myöhemmin myös tuhon ennakoin 1/1. Olisiko Tammela toinen sokean kanan jyvä)
 

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Suoraan sanottuna Tammelalta ainakin toistaiseksi puuttuu hyökkääjälle äärimmäisen tärkeän taidot: pelin rakentaminen sekä etenkin maalinteko. Kumpi tai kampi pitäis olla timanttisessa kunnossa, jos NHL:ään mielii mennä. Ei taida oikein tehottomia kavereita mennä NHL:ään edes 3 tai 4 ketjuihin? Näin ollen on aika selvää, että kärkikierroksilla Tammelaa ei varata. Luultavasti kuitenkin varataan, koska voihan noikin puuttuvat taidot vielä jostain kouliintua esiin ja sitä kautta menestysmahdollisuuksiakin.
 

Ermundo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tampa Bay Lightning varaa Jonnen 4. kieroksella numerolla 118. Paljon onnea Jonne
Edit. Ja Niko Mikkola 5. kierroksella St.Louis Bluesin haaviin numerolla 127, molemmat kyllä pari kierrosta korkeammalla kuin ennakoin, mutta ei kyllä haittaa...
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tammela osallistuu Tamba Bayn leirille. Kyseisellä leirillähän on myös KalPa-kasvatti Henri Ikonen. Ikonen pelasi jo viime kauden AHLää melko laihoin tuloksin. Siten vaikea nähdä, että Jonne sinne rapakon taakse lähtisi kun pidän Ikosta kaikinpuolin isompana talenttina. No, eiköhän ole Tamballa enemmän katselmana, että mitä tulikaan varattua ja ainakin yksi-kaksi kautta Tammela vielä KalPassa pelaa. Toki jos nyt vetää unelma kauden niin voi jo vuoden päästä lähteä. Viime kaudella 40peliä 3 maalia niin ei nyt hirveitä lupaa. Pelasi kuitenkin kakkoskentässäkin.

No eiköhän tämä ole Jonnelle semoinen keikka vain Tambaan ja tutustumaan, että mitenkä hommat siellä päässä toimivat. Ensi kausi ainakin saadaan herrasta vielä nauttia ja hyvä niin. Lupaavia oli otteet vaikka tulosta ei vielä juuri syntynytkään viime kaudella siis.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Tammela oli viime kaudella tehoton, kuten muukin joukkue, mutta selkeä vahvuus on uskallus pelata. Uskaltaa hastaa ja uskaltaa pelata vahvuuksillaan nuoreksi kaveriksi. Mielenkiinnolla seurataan Tammelan otteita ensi kaudella, mutta voi hyvinkin olla, että jää tuhnuksi...
 

Uncle Ben

Jäsen
Kuten tietysti hyvin tiedetään, Jonne Tammela tippui viimeisten joukossa U20 MM-kotikisoista, loukkaantumisjuttujakin oli vähän taustalla. Pettymys oli epäilemättä suuri miehelle itselleen, vaikka ensi vuonna tietysti on vielä uusi mahdollisuus. Kotikisat on kuitenkin oma juttunsa, varsinkin kun nyt vielä tiedetään millainen tarina noista kisoista sitten lopulta muodostui.

Tammela ei kuitenkaan jäänyt ainakaan siinä mielessä surkuttelemaan kohtaloaan, etteikö peli olisi sitten liigassa lähtenyt sujumaan. Nyt joulutauon jälkeen on pelattu neljä peliä ja Tammela on kuitannut niistä pisteet 1+4 ja plusmiinussaldon +8!
 

Uncle Ben

Jäsen
Onhan se aprillipäivä, mutta kai tämä on silti ihan todesta otettava.

Lightning sign forward Jonne Tammela to entry-level contract - Tampa Bay Lightning - News

U20 MM-kisat jäivät harmillisesti väliin, mutta liigassa Tammelan otteet olivat ihan hyviä. Pelimäärä jäi vajaaksi, mutta 37 peliä runkosarjassa tuottivat pisteet 5+8 ja koko joukkueen parhaan tehotilaston, joka siis oli 10 pykälää plussalla. Otteet riittivät vakuuttamaan Tampan ja tuloksena siis kolmen vuoden tulokasdiili – onnea Jonne!
 

Mukava

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Savon Sanomissa Tammela kertoo että ei pelaa ensi kaudella KalPassa, vaan Pohjois-Amerikassa. Kesän haluaisi kuitenkin vielä harjoitella KalPan mukana. Siirtokorvausta SS:n mukaan tulee KalPalle 75% 240 000$ (n. 211 000€) siirtokorvauspotista, eli n. 158 000€.

Onnea matkaan Jonne!
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Savon Sanomissa Tammela kertoo että ei pelaa ensi kaudella KalPassa, vaan Pohjois-Amerikassa.

Tuo on kyllä harmittava uutinen, koska haastetta kehittymiselle ja vastuuta olisi ollut reilusti tarjolla myös liigassa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei tuollaisessa tilanteessa kannattaisi kiirehtiä Pohjois-Amerikkaan. Ilmeisesti Tampa kuitenkin haluaa Tammelan valvovan silmänsä alle ja totuttelemaan pieneen kaukaloon vaikka pitkä matka on vielä NHL-kaukaloihin.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tuo on kyllä harmittava uutinen, koska haastetta kehittymiselle ja vastuuta olisi ollut reilusti tarjolla myös liigassa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei tuollaisessa tilanteessa kannattaisi kiirehtiä Pohjois-Amerikkaan. Ilmeisesti Tampa kuitenkin haluaa Tammelan valvovan silmänsä alle ja totuttelemaan pieneen kaukaloon vaikka pitkä matka on vielä NHL-kaukaloihin.
Samaa mietin itse. Nyt olisi ollut Jonnelle pedattu paikka hyvään täyteen kauteen Liigassa. On oppinut jo puolessatoista kaudessa mitä se vaatii ja nyt olisi ollut aika räjäyttää potti. No NHL on unelma ja jos siltä tuntuu niin eekun jo haistelemaan fiilistä. Voipihan se tosiaan olla, että Tamba on syttynyt miehen otteista ja haluaa nähdä minne rahkeet riittävät. Sanoneet Jonnelle et tääl saat kaiken mitä tarviit ja ne myös hänelle kelpaa. Sinne vaan sit Ikosen kanssa taistelemaan pelipaikoista! Onnea uusiin haasteisiin!
 

nahkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappelemalla pelinsä pilaava KalPa
Lyytinen maajoukkueeseen ja Tammela änäriin. Jo on touhua. Ottaen huomioon, että kyseessä lähestulkoon 2 yliarvostetuinta KalPa-junnua koskaan. Hyvä, että edes toisesta päästiin eroon.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Siirtokorvausta SS:n mukaan tulee KalPalle 75% 240 000$ (n. 211 000€) siirtokorvauspotista, eli n. 158 000€.
Oliko tähän jutussa jokin vahvistus tai syy ja kenelle loput menevät? Ainakin aiemmin siirtokorvaus jakautui pelaajan kolmen viime kauden edellisen kauden seuroille prosentein 40-30-30 (kuten esim. Pakarisen kohdalla), jolloin KalPa saisi koko potin.

En tosin ole seurannut, onko siirtosopimus jotenkin muuttunut viime vuosina. Vai onkohan sillä merkitystä, että nykyinen kausi on vielä teoriassa kesken, jolloin Tammela olisikin pelannut vain kaksi edellistä kautta KalPassa ja osa menisi JYPille?
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Savon Sanomissa Tammela kertoo että ei pelaa ensi kaudella KalPassa, vaan Pohjois-Amerikassa. Kesän haluaisi kuitenkin vielä harjoitella KalPan mukana. Siirtokorvausta SS:n mukaan tulee KalPalle 75% 240 000$ (n. 211 000€) siirtokorvauspotista, eli n. 158 000€.

Onnea matkaan Jonne!
Tammelahan on pelannut nyt KalPassa kolme kautta ja ainakin ennen tuo siirtokorvaus maksettiin kolmen edellisen kauden seuroille mallilla 40-30-30 siitä kokonaispotista ellei se ole nyt sitten tälle kaudelle muuttunut.
Varmaan Tammela haluaa pelata rapakon tuolla puolella mutta eiköhän sen seura päätä sitten syksyllä mikä on pelipaikka ja ei taida se farmin farmi välttämättä olla Tammelallekkaan paras paikka kehittyä.

Toki jos Tammela lähtee jo tänä keväänä niin tuo korvaus menee jakoon mutta mikäli siirto tapahtuu kuten uutisesta voisi päätellä eli ensi syksynä niin kyllä koko korvauksen pitäisi tulla KalPalle.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Yllättävä uutinen tähän paikkaan, mutta onnea matkaan Tammelalle. Matka Isoon Liigaan tuntuu tässä vaiheessa vielä aikamoisen pitkältä. Tammela ei nimittäin mahtuisi tällä hetkellä esimerkiksi JYPin pelaavaan kokoonpanoon. Terveenä pysyminen lienee nyt Tammelan ensimmäinen haaste.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Mukavaa, että vaisuhkonkin kauden jälkeen Pohjois-Amerikka kutsuu Jonnea. Potenttiaali kuitenkin herrassa on.

Onnea matkaan, Jonne.
 
Ei kai tämä nyt kovin monimutkaista ole. Tampa Bay katsoi, että Tammelan kehityksen kannalta parempi on siirtyä Amerikkaan kuin puolustaa kiekolla ja pyöriä ympyrää KalPa:ssa.

Onnea matkaan!

Edit. Ja ei tuo taida Tammelaakaan haitata..
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Minun mielestä tässä kiirehtii Jonne sekä Tampa Bay, mutta onnittelut kuitenkin! Aika pienillä näytöillä lähti rapakon taakse vaikka potentiaalia onkin. Olisihan se Jonnesta tuleva rahallinen korvaus ihan jees, niillä voisi taas koittaa etsiä lisää paloja palapeliin.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Olisihan se Jonnesta tuleva rahallinen korvaus ihan jees, niillä voisi taas koittaa etsiä lisää paloja palapeliin.
Pakko kommentoida tähän, kun jo useampi on kirjoittanut tästä korvauksen käyttämisestä pelaajahankintohin. En usko hetkeäkään, että näin tulisi käymään. Kyllä nuo rahat menevät lyhentämättömänä taloudellisten tappioiden paikkaamiseen.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Pakko kommentoida tähän, kun jo useampi on kirjoittanut tästä korvauksen käyttämisestä pelaajahankintohin. En usko hetkeäkään, että näin tulisi käymään. Kyllä nuo rahat menevät lyhentämättömänä taloudellisten tappioiden paikkaamiseen.
En minäkään usko että KOKONAAN menee pelaajabudjettiin, mutta ehkäpä edes pieni osa? Jotta saataisiin edes Tammelan tasoinen pelaaja tilalle.
 

Mukava

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Oliko tähän jutussa jokin vahvistus tai syy ja kenelle loput menevät? Ainakin aiemmin siirtokorvaus jakautui pelaajan kolmen viime kauden edellisen kauden seuroille prosentein 40-30-30

Niin, ei ollut kerrottu minne loput 25% menisivät ja mistä tuo KalPan osuuden prosenttiluku muodostuu. Enpä löytänyt itsekään nettiä selaamalla muita lukuja NHL-siirtokorvausten jaosta kuin tuo mainitsemasi 40-30-30.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös