Jonkun on muututtava – Aholan on lähdettävä!

  • 82 544
  • 265
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tuossa yllä Vero aika hyvin ynnäsi sen, miksi olen tällä hetkellä ensimmäistä kertaa noin kolmeen vuoteen tyytyväinen Ässäorganisaation suunnasta. Puhtaasti jääkkiekkovalmennuksellisilla mittareilla Suhonen ei enää ole aivan valtakunnan huippua. Toisaalta taas voidaan kysyä, että kuka olisi saanut enemmän irti Ässien tämän hetken materiaalista.

Samaan hengenvetoon voidaan esittää kysymys, olisiko tilanne sarjataulukossa ja ennen kaikkea tulevaisuuden kannalta oleellisesti heikompi, mikäli miesten Korkeavuori, Palomäki, Mäkinen, Duba ja Rasmussen tilalla olisivat pelanneet mm Rahkola, Jyrkkiö, Mäkilä, Sillanpää, Palonen, Niemi ja Rynnäs/Järvenpää?

Eli toisinsanoen oltaisiin luotettu niihin omiin nuoriin, eikä muualta tulleisiin ikäloppuihin (ja osittain ylihintaisiin) turhakkeisiin.

Jos ja kun tämä kausi on vielä rakennusvaihetta.

Erikoinen on visio rakentamisesta, siitä kuuuisasta organisaation suunnasta ja omien nuorten sisäänajamisesta Apella, Penalla ja kumppaneilla.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kohta yksi on kunnossa eli Ässät tuottaa tällä hetkellä tarpeeksi pelaajia SM liigaan.

Mutta kun kaksi jälkimmäistä on metsässä, kohta yksi nollaantuu. Pentti Matikainen on liikkuva katastrofi ja tällä hetkellä vetää lujaa vauhtia Ässiä alaspäin.

Tätäkin olisi mukava perustella tyyliin;

Pentti Matikainen on Kari Takkoon verrattuna kävele katastrofi, koska......

Sinällään en ollenkaan kiellä Penojen, Alpon tai muiden Ässäjohdon kasvollisten henkilöiden tiettyjä puutteita, mutta toisaalta on liian yksinkertaista vain todeta jonkun olevan kävele katastrofi.

Edelleen korostaisin sitä, että jääkiekkobisness on tällä hetkellä Suomessa erittäin vaikea ala ja tulee muuttumaan parin seuraavan vuoden aikana vielä huomattavasti vaikeammaksi. Ja nimenomaan seurojen talous tulee olemaan kipupiste. Me fanit näemme vain otteluita ja ottelutuloksia, mutta seurajohto taustalla miettii kokonaisuutta ja hyvä seurajohto vielä aika paljon etukenossa aikaan nähden.

Kiistätön fakta on se, että Ässät kaivoi itselleen karmean montun vuosituhannen vaiheteessa suurin piirtein kymmenen vuoden aikana ja toipuminenkin ottaa osapuilleen saman ajan. Nyt meillä on siihen todellisia mahdollisuuksia, ensi kauden joukkueen julkistaminen on se seuraava merkittävä kilometritolppa. Jos ensi kauden joukkue ei ole suhteessa muihin liigajoukkueisiin paremmin rakennettu kuin tämän kauden joukkue, olen valmis yhtymään kritiikkiin.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lauantaina Porissa oli 3 500 ihmistä Hifk-matsissa ja aivan varmasti budjetoitu yleisömäärä oli 4 500 -5 500 välimaastossa. Eli takkiin tuli ainaki sen 1 000 myymätöntä lippua.

Se vain on se karu totuus, että jos porilaiset ja muut ässäfanit eivät käy pelejä katsomassa, niin Pata ei pitkälle tule porskuttamaan. Silloin on ihan sama kuka siellä on hallituksen puheenjohtajana tai HC:n toimitusjohtajana, koska millään 3 000 yleisökeskiarvolla ei Porissa tulla pelaamaan SM-liigaa.

Tähän on pakko tarttua, koska välillä tuntuu että tämä ajatusmalli on vallalla myös Ässien toimistolla.

On tuo nyt herttileijaa hivenen hanurista syyllistää kannattajia jos joukkue jää yleisötavoitteesta tammikuun runkosarjapelissä! Minusta ei ole mitenkään kärsimätöntä jos 20 kotiottelun jälkeen ei halua maksaa ylihintaa paskasta. Noiden 20 ottelun saldo nimittäin on 6 voittoa, 4 tasapeliä ja 10 tappiota. Tuo kuudes voitto tuli muuten vasta tässä em. pelissä.

En kiellä etteikö Ässät olisi pelannut hyviäkin otteluita tällä kaudella ja vieläpä kotihallissaan. Ongelman ydin on kuitenkin siinä, että toiminnan laatu on olematonta kun et voi koskaan etukäteen tietää mitä on tulossa.

Sen sijaan hallituksen puheenjohtajalla ja toimitusjohtajalla nimenomaan on ollut kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omilla toimillaan siihen, että edellytykset voittaa noista 20 ottelusta vaikkapa kaksinkertainen määrä eli puolet kaiken kaikkiaan. Molemmilla sitä aikaa on itseasiassa ollut useita vuosia!

Jos sinä mic82 menet ravintolaan syömään ja tilaat 200 gramman naudan sisäfileepihvin, mutta sinulle tarjoillaan sen sijasta jauhelihapihvi - tosin muistaen laskuttaa tuon sisäfileen mukaan niin menetkö ravintolaan uudestaan? Entä jos tuo sama toistuu kohdallasi 10 kertaa 20:stä?

Lämmittääkö kovasti jos ravintoloitsija vaan kommentoi, että olkaa kärsivällisiä tai kaupunkinne ei ansaitse ravintolaa lainkaan? Että kokilla on vielä homma vähän hakusessa, mutta eiköhän tuo korjaannut 3-4 vuoden sisällä.
 
Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensi kauden joukkueen julkistaminen on se seuraava merkittävä kilometritolppa. Jos ensi kauden joukkue ei ole suhteessa muihin liigajoukkueisiin paremmin rakennettu kuin tämän kauden joukkue, olen valmis yhtymään kritiikkiin.

Mielestäni seuraava tärkein kilometritolppa on sarjapaikan varmistaminen ensi kaudeksi. Ei ole mielestäni kirkossa kuulutettu tämäkään asia.
 
pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos ensi kauden joukkue ei ole suhteessa muihin liigajoukkueisiin paremmin rakennettu kuin tämän kauden joukkue, olen valmis yhtymään kritiikkiin.

Jotenkin on semmoinen fiilis, että ei ole ensimmäinen kerta tällaiselle lausahdukselle. Väittäisin lukeneeni näitä moneltakin nimimerkiltä useina vuosina.

Ja tämä on toki inhimillistä kun kyseessä on tällainen tunnepohjainen kannattaminen.

Melkein tekisi mieli laittaa kalenteriin itselleen muistutus, että tarkastelee Jatkoajan ässäpuolta tästä näkökulmasta taas tammikuussa 2010.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Edelleen korostaisin sitä, että jääkiekkobisness on tällä hetkellä Suomessa erittäin vaikea ala ja tulee muuttumaan parin seuraavan vuoden aikana vielä huomattavasti vaikeammaksi. Ja nimenomaan seurojen talous tulee olemaan kipupiste. Me fanit näemme vain otteluita ja ottelutuloksia, mutta seurajohto taustalla miettii kokonaisuutta ja hyvä seurajohto vielä aika paljon etukenossa aikaan nähden.

Kiistätön fakta on se, että Ässät kaivoi itselleen karmean montun vuosituhannen vaiheteessa suurin piirtein kymmenen vuoden aikana ja toipuminenkin ottaa osapuilleen saman ajan. Nyt meillä on siihen todellisia mahdollisuuksia, ensi kauden joukkueen julkistaminen on se seuraava merkittävä kilometritolppa. Jos ensi kauden joukkue ei ole suhteessa muihin liigajoukkueisiin paremmin rakennettu kuin tämän kauden joukkue, olen valmis yhtymään kritiikkiin.

Samaa montunkaivamista Ässäjohto jatkaa mielestäni siinä, ettei urheilullisesti edes keskinkertaisesti menestyvää joukkuetta pystytä rakentamaan. Juna ensi kauden pelaajamarkkinoilla ohitti Porin viimeistään joulukuisten tapparapelien tappioiden myötä, koska viimeistään siinä vaiheessa selvisi, ettei Ässät yllä tänäkään vuonna 10. joukkoon, vaan on karsijajoukkue ja mahdollisesti ainoa putoajasuosikki. En usko nykyisten runkopelaajien edes miettivän enää tässä vaiheessa sopimusta Ässien kanssa, kun on mahdollista, ettei Porissa pelata ensi kaudella liigaa. Itse en putoamiseen usko, mutta varmasti on mielekkäämpää vääntää soppari pariksi vuodeksi esimerkiksi Ilveksen, Tapparan, Pelicansin tai Bluesin kanssa, kuin jäädä odottelemaan huhtikuuta, jolloin selviää lopullisesti ensi kauden sarjataso. Se, millainen motiivi vaikkapa Savinaisella, Salmisella, Huhtalalla ja Kuparisella on vetää karsinnat täysillä kun sopimus on toiseen seuraan, jää nähtäväksi. Itse odotan maaliskuuta pelonsekaisin tuntein.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Mitä voimallisemmin joku asia julkisuudessa kiistetään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kiistetty skenario on toteutumassa.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Laitetaan nyt tähän ketjuun, eli Hirsimäki tuskin on lähdössä minnekään. Jos olisi, niin ei varmasti julkaisisi Ässien kotisivulla, omalla nimellään siellä olevaa tiedotetta.
http://www.assat.com/fi/assat/etusivu.html#

Hyvä niin.

Hieno veto Hirsimäeltä, näin sitä pitää. Ottamatta kantaa, onko Jukka ollut hyvä vai huono, niin nyt on selvä, että Hirsimäki jatkaa ja sillä siisti. Eli uskoisin, että Pentti on se UTJ. Parempi kuin kiva-Harri, ehdottomasti. Toivottavasti nämäki kuviot saataisiin mahdollisimman nopeasti selväksi ja koko johtoryhmä alkaisi muodostaa ensi kauden joukkuetta. Puolustus ja maalivahti on ne isoimmat asiat ja toivotaan, että Pentti ja kumppanit ovat sen myös huomanneet. Jos Kilpeläinen jatkaa, niin hyvä juttu, mutta jos ei, niin sitten tarvitaan kovin mahdollinen häkkäri, mitä Ässien budjetilla on suinkin mahdollista hankkia. Hyökkäyksessä pitää keskittyä määrän sijasta laatuun ja roolitukseen.

Edit: Ja jos vielä tämän tiedotuksen jälkeen Hirsimäki lähtee Tepsiin, niin aika väsynyt täytyy olla päästään.
 
Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Laitetaan nyt tähän ketjuun, eli Hirsimäki tuskin on lähdössä minnekään. Jos olisi, niin ei varmasti julkaisisi Ässien kotisivulla, omalla nimellään siellä olevaa tiedotetta.
http://www.assat.com/fi/assat/etusivu.html#

Hyvä niin.

Tiedotetaan sitten tällaisista asioista kun muuta tiedotettavaa ei ole. Taitaa olla pakka melkoisen sekaisin kaikilla osa-alueilla, pakko se on alkaa pikku hiljaa uskomaan.
 
tnub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, Edmonton Oilers
Mitä voimallisemmin joku asia julkisuudessa kiistetään, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kiistetty skenario on toteutumassa.

Tai sitten kerrotaan vain totuus, jotta ylimääräinen supina edes tässä Hirsimäki lähtee -asiassa loppuisi. Muissakin asioissa riittää keskustelua ja ennen kaikkea tekemistä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tai sitten kerrotaan vain totuus, jotta ylimääräinen supina edes tässä Hirsimäki lähtee -asiassa loppuisi. Muissakin asioissa riittää keskustelua ja ennen kaikkea tekemistä.

Totta - tekemistä piisaa etenkin omien pelikykyisten juniorien jatkopapereissa, mutta pahalta näyttää, ettei kala käy Penan koukkuun vaan saamme nauttia Huhtalan, Kilpeläisen, Savinaisen, Salmisen ja kumppaneiden esityksistä jossain muussa paidassa.
Mutta eipä hättää. Jos ei muualta pelaajia saada, niin ehkä Salonen ja Wesslin tekevät come backin ensi kauden ykköskentäksi Maven rinnalle.
 
Ouninpohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiedotetaan sitten tällaisista asioista kun muuta tiedotettavaa ei ole. Taitaa olla pakka melkoisen sekaisin kaikilla osa-alueilla, pakko se on alkaa pikku hiljaa uskomaan.

Taitaa olla niin, että aina joku löytää valittamista, oli asia sitten kuinka myönteinen tahansa...

Mielestäni erittäin kunnioitettava ja vastuullinen teko Hirsimäeltä. Tällaista ulostuloa toivoisin toimitusjohtajan osalta myös omassa, aika suuressa organisaatiossa, jossa työskentelen;sielläkin huhukierre velloo jatkuvasti, mutta ylin johtoporras ei vaivaudu katkomaan siipiä niiltä.

Myös Ässien imagon kannalta tärkeä teko.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Hyvä veto tiedottaa ja katkoa tätä huhumyllyä. Kyllä tänne nettiin avautuminen kannattaa, heti alkoi Ässien toimistolla hommat paranee kun vähän poras.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä hetkellä Ässien joukkueen sisällä ei ole tunnetta, joukkue käy vain töissä. Suurin syyllinen tähän tilaan on Alpo Suhonen.

Ape on itse ilmoittanut, ettei häntä kiinnosta opettaa nuoria pelaajia, jos ei osaa niin ei voi mitään. Eli nuoret pelaajat eivät ole tyytyväisiä tilanteeseen. Toisaalta kokeneet pelaajat ovat koirakopissa.

Takolle ja Penalle on tarjottu pelaajia, mutta kun mikään ei riitä. Toisaalta Duban agentille kyllä tehtiin ystävän palvelus, kun jäätiin se velkaa HIFK ajalta.

Kylmä tosiasia on se, että tällä hetkellä Ässät eivät kiinnosta nuoria, lahjakkaita pelaajia. Toinen tosiasia on se, että Ässät on epäonnistunut niiden kärkipelaajien hankinnassa, taas.

Vero puhuu kymmenestä toipumisen vuodesta, paska puhetta. Ässien junnujen tilanne on hyvä ja junnuja tulee vuosittain. Nyt pitää valita valmentaja joka haluaa auttaa nuoria eteenpäin ja UTJ, joka uskoo nuoriin. Ape ja Pena eivät ole tälläisiä.

edit: TPS:n toimitusjohtajan valitsee se rahoitustaho, joka maksaa TPS:n velat. Onko se esim. Ketoset tai vaikka Koivut, se nähdään. Mutta vahvimmilla tj:ksi on SJS:n oma Tamminen...
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tällä hetkellä Ässien joukkueen sisällä ei ole tunnetta, joukkue käy vain töissä. Suurin syyllinen tähän tilaan on Alpo Suhonen.

Väittäisin, että tämä on pötypuhetta. Suurin syy Ässien epätasaisiin otteisiin, ja tunteenpalon puuttumiseen lienevät herrat Tähtinen, Peltonen ja Kivenmäki. Voiko muu joukkue syttyä, jos esim. Mave luistelee kentällä selkä suorana, ja kiukuttelee muille? Voi Ässissä olla toki muitakin laiskottelijoita, mutta nuo kolme em. mainittua herraa pitäisi saada joukkueesta ulos ensi kauteen mennessä. Peltonen ja Kivenmäki olisi pitänyt itseasiassa potkia pois jo hopeakauden jälkeen, jälkiviisaita jos ollaan. Heillä vaikuttaa suurin palo jääkiekkoa kohtaan olevan jo sammunut. Kokeneimpien pelaajien pitäisi näyttää esimerkkiä nuoremmille, Ässissä se ei mene niin. Itse olen sitä mieltä, että Alpo puhuu täyttää asiaa kritisoidessaan Ässien kokeneimpia pelureita. Taistelutahtoa pitää löytyä, vaikka valmentajana olisi joulupukki. Tai ei valmentajaa ollenkaan. Prkl.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Tai sitten kerrotaan vain totuus, jotta ylimääräinen supina edes tässä Hirsimäki lähtee -asiassa loppuisi. .

Tai sitten tosiaan annetaan vain jotakin tietoa ulospäin, kun sellaista on. En ole ihan varma, että tietääkö tällä hetkellä vasen käsi ihan kaikkea, mitä oikea tekee. Kauden alusta lähtien tähän asti on päättävistä henkilöistä (takko, hirsi, ape, Sir Pena, Lehtonen, toinen pena) saanut aika sekavan kuvan. Minä ainakin. Oikea käsi on sainaamassa pakkia (kesällä) ja sitten tämä pakki ei tulekaan, mutta näin kuvainnollisesti se vasen ilmoittelee pakin edelleen olevan tulossa. Noin pari viikkoa sen jälkeen kun mies oli ollut jo varma sainaus, siis. Verkot olivat aika passiivisesti vesillä koko kesän, vaikka joukkue oli mitä oli. Lisätään tähän vielä Duban hankinta (rasmussenin hankintaa en osaa kritisoida silti. Valitettava huti). Pelaaja paikalle, johon ei sellaista tarvittu.

Mielestäni eniten kertoo Ässistä seuraava listaus:

Kilpeläinen
Duba
Karjalainen
Kapanen
Rynnäs
Järvenpää

Kapanen on siis ostettu toki ulos ja Karjalainen samaten, mutta onhan tuo jo aika pitkä listaus Ässien "tällä kaudella palkkaa nauttivien" veskareista. Tähän soppan kun lisätään ihan oikeasti aika onneton puolustus, niin itse en ainakaan kauheasti kirjoittelisi porilaisten takinkäännöstä. Kuinka moni pentti perustyötönhitsari oikeasti haluaa mennä katsomaan otteluita, kun ei edes odota voittoa pelistä?

Sekavaa, sekavaa.
On tullut parannuksia (patarinki suurimpana), mutta Ässien touhu on silti helvetin sekavaa. Organisaatiosta kuuluvat jutut ovat nykyään yhtä tosia kuin Halli-Harrin jutut.

EDIT: muistelisin Komarovin sanoneen mitalijuhlassa torilla, että haluaa ehdottomasti jatkaa Ässissä vielä. Sitten siirtyi Lahteen. Hirsimäkikin taisi vaan todeta netissä, että "paketti on kasassa". Itsellä kadonnut usko lähes täysin tuohon touhuun.
 
Rockhead76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Detroit Red Wigns
Aholan Penaa ja muuta mukavaa

Jonkun on muututtava- Aholan on lähdettävä ja niin kauan kuin näin ei tapahdu ei Ässien hommat nykyisestä ainakaan parane. Jääräpää Pena ajaa väkisin kaikki omat visionsa seurassa läpi ja siihen ei muilla ole nokan koputtamista. Ässät on Aholan johdolla jääräpäisesti ryssinyt toimintaansa hienon hopeakauden jälkeen. Ensimmäinen perustavanlaatuinen virhe oli jättää hopeakauden tuoma nousuhuuma käyttämättä. Siinä kohtaa olis pitäny vähän panostaa teamiin ja pelata uhkapeliä eikä lyödä lekkeriksi kuten nyt kävi. Hopeahuuma kauden jälkeen olis Poriin ollu ihan varmasti imua. Nykyisen sekoilun myötä pelaajat karttavat Poria kuin ruttoa. Seuraavassa vähän lääkkeitä tulevaisuuteen: A:Savustetaan Ahola pihalle jotenkin (jos ja kun tähän ei pystytä niin ainakin koittaa takoa järkeä siihenkin päähän)
B: Suhosen toistaiseksi sopimus lienee tullut tiensä päähän ja tilalle joku valmentaja joka osaa ja haluaa kehittää nuoria lahjakkaita Porilaisjunioreita ja jolla on sen suuntainen maine ja karisma että pelaajat suorastaan hinkuvat hänen valmennukseensa( kuka se sitten olisi, olisko se joku Jortikka en tiedä mutta ainakaan se ei ole Suhosen Ape)
C: Eroon tämmösistä Matikaisista ja hankitaan tilalle joku oikeasti asiansa osaava urheilutoimenjohtaja joka myös kokoaa seuraavan kauden joukkueen
D:Lähtökohtaisesti näkisin tulevan joukkueen rakentamisen niin että omille huippujunnuille ( tarkoitan lähinnä Salmista ) on tehtävä jatkoa samoin Kilpeläiselle, on saatava selkeä huippusentteri ja maalintekijä tai kaksi ja pari kiekollista peliä tekevää huippupakkia.
 
Näkkäri

Ottamatta nyt kantaa muihin kohtiin, niin tässäkin kohtaa voidaan miettiä, että millä rahalla se loppujoukkue sitten kasataan?

Sehän nyt ollaan nähty, että varmat huiput maksaa Ässille liikaa.
 
Rockhead76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Detroit Red Wigns
No huippusentteriksikin riittää mikä tahansa kun on parempi kuin Tähtinen ja siihen ei ihan hirveesti vaadita. Ulkomaanavut tyyliin Rasmussen on ainakin nyt niin paskoja että omat junnutkin hoitaa homman paremmin aika tavalla halvemmalla. Tässähän se just on se Penan haaste löytää niitä hinta/laatusuhteeltaan ( esim. Koskiranta,Immonen(saipa))huippuja. En meinannutkaan että on varaa hommata Ville Leinoa ykkössentteriks. Mutta ainakin ulkomaanapujen tulis olla joukkueen parhaimmistoa, jota ei nyt todellakaan ole paitsi ehkä Damon.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En meinannutkaan että on varaa hommata Ville Leinoa ykkössentteriks.

No olisit heti kirjoittanut. Veikkaisin, että täällä kun mainitset termejä kuten "kiekollinen peliä tekevä huippupakki" tai "huippusentteri", niin aika moni ymmärtää nämä lähtökohtaisesti eri luokan miehinä kuin "mikä tahansa kun on parempi kuin Tähtinen"
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Heitetääs tähän muutamia nimiä... Mitäs mieltä Rockhead olisi näistä tekijöistä ja heidän saatavuudestaan....

Seuraavassa vähän lääkkeitä tulevaisuuteen: A:Savustetaan Ahola pihalle jotenkin (jos ja kun tähän ei pystytä niin ainakin koittaa takoa järkeä siihenkin päähän)
B: Suhosen toistaiseksi sopimus lienee tullut tiensä päähän ja tilalle joku valmentaja joka osaa ja haluaa kehittää nuoria lahjakkaita Porilaisjunioreita ja jolla on sen suuntainen maine ja karisma että pelaajat suorastaan hinkuvat hänen valmennukseensa( kuka se sitten olisi, olisko se joku Jortikka en tiedä mutta ainakaan se ei ole Suhosen Ape)

Olisikohan Scotty Bowman halukas palaamaan eläkkeeltä vetämään kauden tai kaksi toista punapaitaista joukkuetta ?

C: Eroon tämmösistä Matikaisista ja hankitaan tilalle joku oikeasti asiansa osaava urheilutoimenjohtaja joka myös kokoaa seuraavan kauden joukkueen

Kekäläisen Jarmo olis varmaan palkattavissa tähän ruutuun - eikä maksa paljon...

D:Lähtökohtaisesti näkisin tulevan joukkueen rakentamisen niin että omille huippujunnuille ( tarkoitan lähinnä Salmista ) on tehtävä jatkoa samoin Kilpeläiselle, on saatava selkeä huippusentteri ja maalintekijä tai kaksi ja pari kiekollista peliä tekevää huippupakkia.

Huippu sentteri voisi olla vaikka Igor Larionov tai sit Mario Lemieux. Maalintekijäksi Brett Hull tai Mark Messier hätätilassa voisi harkita myös Pavel Burea. Ja ne pari pakkia vois olla Paul Coffey ja Jyrki Lumme. Jos Kilpeläinen ei syystä tai toisesta lämpene viiden vuoden jatkopahville Ässä-paidassa niin Felix "The Cat" Potvin voisi olla hyvä stuntti.....
 
Rockhead76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Detroit Red Wigns
Heitetääs tähän muutamia nimiä... Mitäs mieltä Rockhead olisi näistä tekijöistä ja heidän saatavuudestaan....

Olisikohan Scotty Bowman halukas palaamaan eläkkeeltä vetämään kauden tai kaksi toista punapaitaista joukkuetta ?

Ehkä toi on vähän liikaa, mutta jos vaikka Summasen Rami tai Westerlundin Erkka:)

Kekäläisen Jarmo olis varmaan palkattavissa tähän ruutuun - eikä maksa paljon...

No paljo maksaa?

Huippu sentteri voisi olla vaikka Igor Larionov tai sit Mario Lemieux. Maalintekijäksi Brett Hull tai Mark Messier hätätilassa voisi harkita myös Pavel Burea. Ja ne pari pakkia vois olla Paul Coffey ja Jyrki Lumme. Jos Kilpeläinen ei syystä tai toisesta lämpene viiden vuoden jatkopahville Ässä-paidassa niin Felix "The Cat" Potvin voisi olla hyvä stuntti.....

Ei kai nyt sentään mitään eläkeläisiä, eihän tässä mihinkään K-50 liigaan olla menossa
 
Rockhead76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja Detroit Red Wigns
No olisit heti kirjoittanut. Veikkaisin, että täällä kun mainitset termejä kuten "kiekollinen peliä tekevä huippupakki" tai "huippusentteri", niin aika moni ymmärtää nämä lähtökohtaisesti eri luokan miehinä kuin "mikä tahansa kun on parempi kuin Tähtinen"

Ok olet oikeassa ,olisin voinut valita termit hieman paremmin, mutta kyllähän me patafanit tiedetään mitä huippusentteri tai kiekollinen peliä tekevä huippupakki tarkoittaa kun on kyse Ässistä. Esitin asian hieman tökerösti ehkä unelmoidessani että jos oikeesti vaikka löytys ens kaudelle pari liigatasolle kovaa kundia silleen kohtuuhintaan.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ei kai nyt sentään mitään eläkeläisiä, eihän tässä mihinkään K-50 liigaan olla menossa

Tervetuloa Jatkoaikaan, Rockhead76! Tuota samaa turhaa paskaa on sama jantteri suoltanut tänne palstalle jo vuosikausia. Tämä on ihan normaalia SJS:ssää, keskustele joistain mahdollisista hankinnoista ja niiden sopivuudesta/tarpeellisuudesta, niin hermannin vastaus on jossain akselilla Lyle Odelein - Mario Lemieux - Dave "Tiger" Williams. Yleensä Ässiin sopivat vahvistukset SJS:ssän mielestä on yleensä näitä uransa jo lopettaneita NHL-miehiä. Eli kokemuksen syvällä rinta-äänellä voin sen verran jelpata, että älä liikaa vaivaa päätäsi SJS:n horinoilla. Se on vähän niinkuin Jatkoajan Halli-Harri. Huhuu paljon ja kaikille, mutta harva sitä jaksaa kuulustella. Eikä millään pahalla Hartsaa kohtaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös