Jonkun on muututtava – Aholan on lähdettävä!

  • 82 557
  • 265

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Nyt ollaan tultu taas kohtuu pohjalle, ainoana erona aiempaan pohjakosketukseen se, että kassassa sentään on vielä rahaa. Mutta tällä menolla ei kauhean kauan.


Tilanne 9.1.2009:

- sijoitus sarjassa: viimeinen
- jatkuvat pelaajasopimukset: löytyy kolmelle liigatason pelaajalle (Kuusisto, Uusitalo ja Luomala) sen lisäksi muutama lupaava junnu ja iso kysymysmerkki Kivenmäki
- joukkueen maine: tärvelty sekä mediassa että kiekkoväen piirissä
- organisaatiosta ovat lähtökuopissa: Hirsimäki ja Kivi, suunnilleen ainoat laatutoimijat koko organisaatiossa, pelaajapuolelta Huhtala, Salminen, Savinainen ja Kilpeläinen
- uusia sopimuksia ensi kaudelle: nolla virallisesti ja epävirallisesti Teemu Nurmi 18. 1+3=4, Tappara
- muita lisäyksiä organisaatioon: Urheilutoimenjohtajaksi Harri Rindell, jonka track record tällä saralla on hankkia Elitserienin isomman budjetin tiimiin vahvistuksiksi: Marco Tuokko, Ville Snellman ja Mikko Kurvinen. Kakkosvaihtoehto on Rolle Carlsson, joka ei Lukolle kelvannut näihin hommiin. Hirsimäen korvaajaksi ollaan tuomassa Matikaista, jonka näytöt HIFK:n peräsimessä olivat erittäin huonot

Käytännössä katsoen tätä paskaa on saatu sietää viimeiset kymmenen vuotta, ja nyt vielä halutaan vetää touhua Matikaisineen ja Rindelleineen monta pykälää alemmas. Tämän ajan orkesteria on johtanut Ahola ja niin kauan kuin johtaa niin suunta on vain aina alemmas ja alemmaspäin. Tämän kauden osalta suuri voitto olisi säilyä liigassa.

Ainoa johtopäätös, jonka tästä voi vetää on se, että Ässien hallitus on jokseenkin totaalisesti onnistunut ryssimään hommat ja tällöin sen puheenjohtajan pitäisi vetää omat johtopäätöksensä touhusta.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Todella huolestuneena on saanut seurata Ässien viime aikojen toimintaa. Vaikkei peliesityksissäkään juuri hurraamista ole ollut, niin vieläkin huolestuttavampaa on ollut toiminta toimiston puolella. Itsekin olen pohtinut tällaisen ketjun avaamista.

Joku asioista enemmän tietävä voisi valaista, millä ilveellä Aholan Pena on saanut niin paljon valtaa seurassa. Koska käsittääkseni omia rahojaan hän ei ole Ässiin sijoittanut. Kuka hänet on valinnut tehtävään, ja kuka voi hänet erottaa? Hallitusko?
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kuka hänet on valinnut tehtävään, ja kuka voi hänet erottaa? Hallitusko?
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, ja myös tarvittaessa vapauttaa puheenjohtajan tehtävistään.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, ja myös tarvittaessa vapauttaa puheenjohtajan tehtävistään.

Niin, ja hallituksen valitsee yhtiökokous eli käytännössä omistajat siis.

Hallitukseenhan valittiin muistaakseni tässä ihan taannoin kaksi uutta jäsentä lisää minkä jälkeen Ässien hallitus on viisijäseninen.

Mutta se olennainen pointti on siinä, että pääomistajahan on Ässät ry ja siellä taholla pitäisi tapahtua jotain suhteellisen radikaalia ennen kuin Ahola siirretään syrjään.
 

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En usko, että Ahola on kaiken pahan alku ja loppu. Aholan siirtämisellä syrjään ei Ässät voittaisi juurikaan mitään. Hallitus koostuu miehistä, jotka taitavat talouden. Ässien toimitusjohtajana on Hirsimäki joka on roolissaan pystynyt hallituksen myöntämien resurssien kanssa tekemään Ässistä taloudellisesti kannattavan yrityksen. Hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa kuitenkin hyvän urheilullisen menestyksen tavoittelemisen.

Pentti Matikainen ja Alpo Suhonen on parivaljakko, joka jakaa mielipiteet täysin kahtia välimalleja ei oikeastaan löydy lainkaan. Itse olen sitä mieltä, että Suhonen on tehnyt hyvää työtä organisaation hyväksi. Ässät on saanut paljon urheilullista ilmettä, joka viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes tyystin on kadonnut. Pentti Matikainen oli paras mahdollinen mies, joka oli saatavilla nykyiseen tehtävään. Matikainen hankki Ässiin vahvistuksia, jotka eivät onnistuneetkaan Mäkinen oli se iso vahva laituri, jollaista Ässissä ei ollut, ei osunut, Rasmussen puolestaan lähes 600 NHL ottelun mies, varmasti kaavailtiin isoa johtavaa sentteriä, ei osunut, Duba torjuntaprosentti tsekeissä yli 94, varmasti odotettiin Kilpeläiselle hyvää korvaajaa sekä taistelua peliajasta, Kuusisto ei ollut sellainen pakki, jota odotettiin, mutta on kuitenkin noussut Ässien ykköspakiksi eli osuma. Voiko Matikaista syyttää näistä surutta, luulenpa, että monet muutkin olisivat tarttuneet näihin täkyihin.

Pelaajistosta ei kuitenkaan ole yhtään pelaajaa tietääkseni menetetty muihin seuroihin, kun otetaan vielä huomioon, että monella muulla seuralla ei ole ensi kauteen sijoittaa sellaisia rahoja kuin tälle kaudelle ja puolestaan Ässät aikoo nostaa pelaajabudjettiaan, niin odotettavissa on, että tärkeiden pelaajien kanssa saadaan sopimuksia aikaan. Uskon vakaasti, että ainakin Kilpeläinen, Kuparinen, Salminen ja Savinainen jatkavat Porissa, enkä näe mahdottomuutena Huhtalan jatkoakaan. Lisäksi EU-pelaajien vapaa liikkuvuus avaa uusia mahdollisuuksia hankkia pelaajia, joita Ässät tarvitsee. En halua joukkueen kokoajaa eli Matikaista tuomita ennen kuin näen ketä tänne tulee. Kovin suuri haaste ei ole kuitenkaan pärjätä hankinnoissa paremmine kuin Takko.

Yleisesti siis Ässien talous on kunnossa ja urheilullisella puolella on vuoden aikana menty valovuosi eteenpäin eikä kokoaikaisen UTJ:n hankkiminen ainakaan hidasta kehitystä tällä saralla.

Hirsimäen lähdöstä tosiaan on puhuttu, mutta miksi hän lähtisi TPS:aan, jossa jopa konkurssi uhkaa, jos selvää taloudellista nousua ei näy. Itse Hirsimäki on todennut, että Ässissä on töitä vielä jäljellä hänelle ja Ahola puolestaan on todennut ettei Matikaiselle löydy paikkaa sopimuksen päättymisen jälkeen.

Karri Kivi on menetys valmentaja puolella, mutta uskon hänen paikkansa löytyvän Mestiksen kärkipään porukoista esim Hokkista, Jukureista tai Sportista. Kunhan Karri näyttää kykynsä siellä ja Alpo vuoden kahden kuluessa päättää oman valmentaja uransa niin Kivi on varmasti saatavilla takaisin, tuskin tässä mitään siltoja poltetaan Kiven suuntaan. Alpo on kaiken lisäksi oikea mies toimimaan Pelen, Maven ja kumppaneiden kanssa, miten kävisi, jos vanha pelikaveri astuisi puikkoihin, veikkaisin ettei hyvin.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pentti Matikainen ja Alpo Suhonen on parivaljakko, joka jakaa mielipiteet täysin kahtia välimalleja ei oikeastaan löydy lainkaan.

No ainakin sivullekirjoittanut on tällainen välimalli. En katso maailmaa ihan niin mustavalkoisesti kuitenkaan.

Pelaajistosta ei kuitenkaan ole yhtään pelaajaa tietääkseni menetetty muihin seuroihin, ... Uskon vakaasti, että ainakin Kilpeläinen, Kuparinen, Salminen ja Savinainen jatkavat Porissa, enkä näe mahdottomuutena Huhtalan jatkoakaan.

Aikamoisessa pilvilinnassa saa elää mikäli uskoo ettei näiden nimien kaltaisilla nosteessa olevilla nuorilla pelaajilla ole suurimmalla osalla jo tässä vaiheessa vuotta sopimus jatkosta johonkin suuntaan. Ja se tuskin on Ässiin, sillä sellainen pommi olisi uutisoitu jo. Pelaajat, heidän agenttinsa tai Matikainen tätä tuskin ottavat julkisuudessa esiin, koska se on vastoin sovittua käytäntöä, jota toki kaikki rikkovat.

En halua joukkueen kokoajaa eli Matikaista tuomita ennen kuin näen ketä tänne tulee. Kovin suuri haaste ei ole kuitenkaan pärjätä hankinnoissa paremmine kuin Takko.

Saattaa olla. Tosin toistaiseksi Matikainen on pärjännyt tasan yhtä huonosti kuin Takko, mutta käyttänyt siinä sivussa suhteessa huomattavasti enemmän rahaa. Tapansa kullakin.

Yleisesti siis Ässien talous on kunnossa ja urheilullisella puolella on vuoden aikana menty valovuosi eteenpäin eikä kokoaikaisen UTJ:n hankkiminen ainakaan hidasta kehitystä tällä saralla.

Mielestäni sarjasijoitus taitaa olla kutakuinkin sama kuin vuosi sitten ja se nyt lienee aika konkreettinen urheilullinen mittari vai keksiikö joku paremman?

Hirsimäen lähdöstä tosiaan on puhuttu, mutta miksi hän lähtisi TPS:aan, jossa jopa konkurssi uhkaa, jos selvää taloudellista nousua ei näy.

Ehkä samasta syystä kuin hän lähti Ässiin missä konkurssi uhkasi jos selvää taloudellisesta nousua ei ollut tulossa.

Karri Kivi on menetys valmentaja puolella, mutta uskon hänen paikkansa löytyvän Mestiksen kärkipään porukoista esim Hokkista, Jukureista tai Sportista.

Karri on menetys ja vaikka hän ei ehkä edelleenkään olisi välttämättä valmis sm-liigan päävalmentaja vielä tässä vaiheessa, niin en keksi juuri yhtään hyvää syytä miksi Kivi palaisi todennäköisten uusien Mestis-näyttöjen jälkeen Ässiin. Jalosen ja Matikaisen jatkumolle on kysyntää valovoimaisemmillakin tahoilla missä puitteet ja taloudellinen vastine ovat eri luokkaa kuin täällä. Ikävä kyllä näin Ässien kannalta.

Onnea matkaan Karrille! En olisi uskonut tähän siinä vaiheessa kun Anis tämän ässän hihastaan vuosia sitten vetäisi. Tosin palstan mustavalkoiseen tyyliinhän kuuluu todeta, ettei Aniskaan ole tuottanut pelaajauransa jälkeen Ässille kuin pelkkää paskaa. Varsinkaan seurajohtajana.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ketjun otsikkoon viitaten voisi kysyä, kuka sitten tilalle? Ja miten tilanne sitten olennaisesti muuttuisi? Takavuosina fantasioitiin Ketolan/Heikkilän poistumisen tekevän Isomäestä kerralla Ässille liian pienen hallin ja sponsorisopimusten allekirjoituskynän olevan vaihtokunnossa kerran päivässä. On hyvin inhimillistä pettymyksen hetkellä vaatia muutoksia ja syyttää kasvollisia henkilöitä olettaen, että rapa ei roisku omaan niskaan. Varmaankin pitäisi määrittää missä mielessä olemme epäonnistuneet suhteessa ennakko-odotuksiin?

Mielestäni olemme tällä hetkellä tavoitealueen alalaidassa. Meidän mestaruus oli etukäteen runkosarjassa noin sijat 8-10 ja realistisesti ajatellen jopa sija 10 on tällä hetkellä liian kaukana. Ihannetapauksessa toki se voidaan vieläkin saavuttaa, mutta se ei liene todennäköistä. Toisaalta emme me ole olleet kaikkein surkein ikinä, mikä oli konsensusennuste ässämielisten tahojen ulkopuolella. Pistekeskiarvo lienee tällä hetkellä noin viidenneksen viime kauden toteumaa edellä ja pisteen hinta lienee tällä hetkellä noin 60 % viime kauden hinnasta.

Joukkueen aukkopaikat ovat ja olivat liian näkyviä ja niiden paikkauksessa ei onnistuttu. Tästä päävastuun kantaa Kari Takko, Pena M yritti jotain nopeaa, mutta pieleen se meni, kuten kaikki hätäinen yleensä menee.

Muilta osin viittaan Salaman kirjoitukseen, jonka kanssa olen samaa mieltä kokonaisuudessaan.
 

ässäfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En usko, että Ahola on kaiken pahan alku ja loppu. Aholan siirtämisellä syrjään ei Ässät voittaisi juurikaan mitään. Hallitus koostuu miehistä, jotka taitavat talouden. Ässien toimitusjohtajana on Hirsimäki joka on roolissaan pystynyt hallituksen myöntämien resurssien kanssa tekemään Ässistä taloudellisesti kannattavan yrityksen. Hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa kuitenkin hyvän urheilullisen menestyksen tavoittelemisen.

Pentti Matikainen ja Alpo Suhonen on parivaljakko, joka jakaa mielipiteet täysin kahtia välimalleja ei oikeastaan löydy lainkaan. Itse olen sitä mieltä, että Suhonen on tehnyt hyvää työtä organisaation hyväksi. Ässät on saanut paljon urheilullista ilmettä, joka viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes tyystin on kadonnut. Pentti Matikainen oli paras mahdollinen mies, joka oli saatavilla nykyiseen tehtävään. Matikainen hankki Ässiin vahvistuksia, jotka eivät onnistuneetkaan Mäkinen oli se iso vahva laituri, jollaista Ässissä ei ollut, ei osunut, Rasmussen puolestaan lähes 600 NHL ottelun mies, varmasti kaavailtiin isoa johtavaa sentteriä, ei osunut, Duba torjuntaprosentti tsekeissä yli 94, varmasti odotettiin Kilpeläiselle hyvää korvaajaa sekä taistelua peliajasta, Kuusisto ei ollut sellainen pakki, jota odotettiin, mutta on kuitenkin noussut Ässien ykköspakiksi eli osuma. Voiko Matikaista syyttää näistä surutta, luulenpa, että monet muutkin olisivat tarttuneet näihin täkyihin.

Pelaajistosta ei kuitenkaan ole yhtään pelaajaa tietääkseni menetetty muihin seuroihin, kun otetaan vielä huomioon, että monella muulla seuralla ei ole ensi kauteen sijoittaa sellaisia rahoja kuin tälle kaudelle ja puolestaan Ässät aikoo nostaa pelaajabudjettiaan, niin odotettavissa on, että tärkeiden pelaajien kanssa saadaan sopimuksia aikaan. Uskon vakaasti, että ainakin Kilpeläinen, Kuparinen, Salminen ja Savinainen jatkavat Porissa, enkä näe mahdottomuutena Huhtalan jatkoakaan. Lisäksi EU-pelaajien vapaa liikkuvuus avaa uusia mahdollisuuksia hankkia pelaajia, joita Ässät tarvitsee. En halua joukkueen kokoajaa eli Matikaista tuomita ennen kuin näen ketä tänne tulee. Kovin suuri haaste ei ole kuitenkaan pärjätä hankinnoissa paremmine kuin Takko.

Yleisesti siis Ässien talous on kunnossa ja urheilullisella puolella on vuoden aikana menty valovuosi eteenpäin eikä kokoaikaisen UTJ:n hankkiminen ainakaan hidasta kehitystä tällä saralla.

Hirsimäen lähdöstä tosiaan on puhuttu, mutta miksi hän lähtisi TPS:aan, jossa jopa konkurssi uhkaa, jos selvää taloudellista nousua ei näy. Itse Hirsimäki on todennut, että Ässissä on töitä vielä jäljellä hänelle ja Ahola puolestaan on todennut ettei Matikaiselle löydy paikkaa sopimuksen päättymisen jälkeen.

Karri Kivi on menetys valmentaja puolella, mutta uskon hänen paikkansa löytyvän Mestiksen kärkipään porukoista esim Hokkista, Jukureista tai Sportista. Kunhan Karri näyttää kykynsä siellä ja Alpo vuoden kahden kuluessa päättää oman valmentaja uransa niin Kivi on varmasti saatavilla takaisin, tuskin tässä mitään siltoja poltetaan Kiven suuntaan. Alpo on kaiken lisäksi oikea mies toimimaan Pelen, Maven ja kumppaneiden kanssa, miten kävisi, jos vanha pelikaveri astuisi puikkoihin, veikkaisin ettei hyvin.

Tässä eletään nyt kovia aikoja. En tiedä tämän keskustelun aiheesta juuri mitään, joten en osaa ottaa kantaa tuohon "Aholan on lähdettävä". Kyllä varmaan seuran hallitus on yrittänyt tehdä hyvää työtä, mutta asia on vaan niin että niiden pelaajien hankkiminen ei aina ole seuranjohdosta kiinni. Otetaanpa muutama esimerkki. Masi olis saanut viime kauden jälkeen vastuuta Ässien ykkösketjussa. Lisäksi rahasta ei pitänyt olla kiinni. Toni Dahlmanin kanssa oli neuvoteltu soppari valmiiksi ja muistaakseni tiistaina jos päivän muistan oikein Dahlmannin agentti soitti Penalle myöhään illalla että Dahlman ei tulekaan. Meni yksi yö ja Dahlmanin sopimus julkaistiin Kärppiin. Tämän heitin siksi että olosuhteet eivät ole lähellekään sitä tasoa mitä ne ovat esim. Raumalla, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Hämeenlinnassa. Näiden joukkueiden kotiareenat ovat valovuoden edellä Isomäen jäähallia. Käytävät ovat todella ahtaat. Siis pukukoppikäytävät ja katsomokäytävät. Eli Porin kaupungin päättäjät voisi katsoa peiliin. Mediakuutiokin piti tulla ja Ässät oli valmistellut kaiken ja olis maksanut oman osuutensa, mutta kaupunki vetäytyi kyseisestä jutusta. Isomäen jäähalli on auttamatta jäänyt jälkeen muiden pienten kiekkoseurojen kotiareenoista. Lisäksi jos joku kuvittelee että Ässät yksi alkaa saneeraamaan hallia niin erehtyy. Ässät maksaa kovaa vuokraa hallin käytöstä kaupungille. En väitä että eikö se ole samanlaista myös muissa pienemmissä kiekkoseuroissa. Jos joku tietää miten on eli joutuuko muutkin maksamaan vuokraa eli Raumalla, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Hämeenlinnassa niin tietoa tulemaan. Kyllä Isomäen jäähalli pitää saada sellaiseen kuosiin että sinne on kiva mennä ja pelaajat voivat tehdä rauhassa alkulämmittelynsä. Kunnon remppa sitten kun se on mahdollista. Pukukopit kuntoon ja ei se oma kuntosali olis huono juttu Isoonmäkeen. Siellä pelaajat saisivat lämmitellä rauhassa ja treenata myös.

Pelaajahankinnat ovat kyllä tällä hetkellä epäonnistuneet. Rasmusseen ei yhtään maalia ja ainut omassa roolissaan on onnistunut on Marko Mäkinen. Kuusistoa epäilin, mutta pieneksi kaveriksi taklaa yllättävän hyvin ja ehdottomasti kovin laukaus Matilla. Maven tilanteeseen en ota kantaa, koska täytyisi tietää että mistä se on kiinni. Lappeenrannassa oli kuulemma aamujäällä ollut kovaa sananvaihtoa, mutta vaikea on tavallisen fanin ja katsojan tietää mitä joukkueen sisällä tapahtuu. Sk-kiekko vaan kirjoitti että sanaharkkaa olis ollut, mutta Mave kielsi kaiken.

Katsotaan nyt rauhassa että mitä Kivi tekee. Olis potentiaalinen valmentaja Ässiin tulevaisuudessa, mutta taitaa käydä niin että Kivi lähtee ja kun sm-liigajoukkueissa on valmentajat jo ensi kaudeksi niin ei ole muita vaihtoehtoja kun Mestis ja hän sanoi että ei mihinkään sellaiseen enää halua. Forssan Palloseuran valmentajana hän näki Mestiksen eli epäilen hänen menevän Mestikseen. Ulkomaa on ainoa vaihtoaehto. Toivotaan että Ape siirtyisi pois ja Kivi saisi paikan Ässien edustuksesta. Tuskin näin käy sillä Apehan jatkaa ensi kaudellakin. En väitä että eikö Ape ole tehnyt hyvää työtä. Urheilullisuutta on tullut touhuun, mutta jotain siitä kuitenkin vielä puuttuu. Toivotaan parasta et homma lähtisi rullaamaan.
 

Tuamas

Jäsen
Ässissä oli kuulemieni asioiden perusteella aiemmin ongelmana se, että roolijako ei ollut selvillä sen suhteen kuka tekee mitäkin ja kenellä on päätösvalta mihinkin. Eli hallitus saattoi jyrätä jonkun pelaajahankinnan väkisin läpi, tj:n tai muiden vastustuksesta huolimatta yms.

Nyt kun sitä roolijakoa tällä urheilutoimenjohtajan palkkaamisella haetaan, niin sitten kuitenkaan ei olla ilmeisesti ihan kartalla siinä, ketä tähän paikalle otetaan. Ei Ässien resursseilla toimiva seura voi ottaa mitään Virmasen tasoisia jannuja täytemieheksi organisaatioon, vaan tuohon hommaan on oikeasti saatava tarpeeksi pätevä äijä jolla on visio siitä millaisia pelaajia joukkueeseen tarvitaan ja millä tavalla ne joukkueeseen saadaan.
Tämän lisäksi ja ehkä jopa vielä tätä tärkeämpänä on se, että kun tämä jannu sitten valmennusjohdon kanssa yhdessä määrittää sen mitä haetaan ja miten, niin hallitus ja tj sitten oikeasti pitävät ne näppinsä erossa näistä asioista, eivätkä puutu hommaan kuin sen suhteen ettei pelaajabudjettia mennä ylittämään.

Sitten vielä hieman tämän kauden joukkueesta:

Jos Alpo on nyt vienyt Ässiä sen valovuoden eteenpäin urheilullisesti, niin mitäköhän olisi tapahtunut ilman tätä valovuotta?

Ässät on sarjassa viimeinen, eikä joukkueen kuntopohja näytä kyllä vieläkään mitenkään erikoiselta, ainoat merkit tästä ovat Kuparisen kapeat posket (jotka tosin johtuvat enemmän ehjästä kesästä) sekä muutaman muun pelaajan lievä profiilinnosto kuntopuolella.

Toki voidaan kyseenalaistaa joukkueen taso, mutta taasen tässä tullaan siihen asiaan, että olisiko kausi lähtenyt sittenkin nousukiitoon jos olisi oikeasti scoutattu pelaajatarpeet sekä pelaajat jotka Poriin hankittiin.

Duban pelityylistä ja torjuntatekniikasta näkee kuka vain maallikkokin, saati sitten esim. mv-valmentaja, että ei tuosta oikeasti voi mitään tulla kun kaveri torjuu Hasekin tyylillä, ilman Hasekin taitoja. Lehtosen kommenteista päätellen, en voi mitenkään uskoa että tämä hankinta olisi hyväksytetty hänellä. Kuitenkin hänen ainakin pitäisi olla se ykköshahmo seurassa sen suhteen minkämoista kaveria sinne tolppien väliin hankitaan. Toki tässäkin oli suuri kuningasajatus takana, joka ei kuitenkaan Duban luokattomuuden takia toteutunutkaan.

Rasmussen nyt on aivan luokaton jannu ollut muutaman ensimmäisen ottelun jälkeen, ihmettelen kuin Pena tämänkin homman hoisi. Jos/kun kaveria on kahdeksan kuukauden ajan tarjottu ympäri Eurooppaa, ilman osumia, niin luulisi nyt tyhmemmänkin pelaajakoordinaattorin ymmärtävän että pakko hommassa on joku juju olla.

Tosiaan talouden tämä nykyinen hallituksen ydinryhmä on saanut pidettyä kuosissa, saa nähdä tosin mitä tämän kauden tuloksesta tulee kun ainakin Rasmussen on kohtuullisen kovan rahan pelaaja, Karjalaiselle maksetaan vieläkin palkkaa, Kapaselle maksettiin isot kipurahat ja urheilullisen syväsukelluksen vuoksi yleisömäärätkin todennäköisesti jäävät kauaksi kaavaillusta.

Lisäksi urheilullisesti on sukellettu todella syvälle todella monta kertaa nykyisen hallituksen pj:n aikana, mielestäni kuitenkin tuostakin pitäisi hallituksen ymmärtää vetää jotakin johtopäätöksiä ja hakea vaikka uutta verta nuijaa heiluttelemaan. Kuitenkin tämä porukka hankkii joukkueeseen ne avainmiehet (tj., mahdollinen utj., valmentajat ym.) ja siinä on nyt kuitenkin joka kausi hopeakauden jälkeen urheilullisella puolella mokattu. Toki Penan ja Apen onnistumisesta voi antaa ensimmäisiä tuomioita vasta tämän kauden jälkeen, mutta merkit eivät ole kovinkaan lupaavat. Koska Ässien päätavoite ei liene kuitenkaan Oy-muotoisesta yhtiörakenteesta huolimatta se, että tehtäisiin tulosta ja jätettäisiin se urheilullinen puoli lapsipuolen asemaan.

Ainoat onnistujat organisaatiossa ovat selkeästi Hirsimäki, markkinointiporukka Hautamäen johdolla sekä mv-valmentaja Lehtonen (lähinnä Kilpeläisen tason noston ansioista).
 

Punakone78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urheilullisuus?

Itse olen sitä mieltä, että Suhonen on tehnyt hyvää työtä organisaation hyväksi. Ässät on saanut paljon urheilullista ilmettä, joka viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes tyystin on kadonnut.

Miten tämä urheilullisuus on näkynyt? Siinä, että on palkattu oma kuntovalmentaja? Vai onko tämä vain fraasi, jota on hieno heittää, kun Alpo sen keksi?
Mitenkään muuten en ymmärrä, miten "urheilullisuus" on palannut Ässiin.

Mielestäni pienenä seurana Ässät tarvitsee päävalmentajaksi henkilön, joka antaa kaiken aikansa ja energiansa Ässille. Onko sellainen todellakin päävalmentaja, joka asuu toisella paikkakunnalla, ei juuri näy kesätreeneissä, on lopettelemassa uraansa ja vieläpä hakeutunut kunnallispolitiikkaan?
Voiko pelaajilta vaatia suurta sydäntä ja paneutumista joukkueeseen, jos päävalmentajan esimerkki on tuollainen?

Hyviäkin puolia onneksi vielä on jäljellä; talous kohtalaisessa kunnossa, omissa junioreissa useita hyviä pelaajia ja joukkueen takana Suomen intohimoisimmat kannattajat.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Aholan tullessa seuraan tavoitteena oli seuran saaminen velattomaksi viiden vuoden sisällä, jos oikein muistan. Siinä on onnistuttu, mutta mikä olisi ollut tulos ilman sitä kolmen vuoden takaista ihmettä. Ja mikä oikeasti on ollut Aholan osuus. Toisaalta viime vuosien meno on sellaista, että vaihtoon vaan, jos joku pätevämpi löytyy tilalle. Mutta. Pitää huomioida myös se, että Aholalla teollisuusmogulina on varmasti valtaa paljonko sponsorirahaa tulee seuraan. Jos tulee potkut ja Pentiltä menee herne nenuun. Tämä tuli näin äkkiseltään mieleen.
 

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Keskustelussa on tullut esille paljon mielenkiintoisia kannanottoja, joista peesaan Salama85:aa ja Veroa. Ensimmäinen hyvä kysymys on tosiaankin se, että kuka tilalle ja mitä tällainen vaihdos muuttaisi? Tietysti, jos tässä halutaan maksaa oikein monelle kalossinkuva takalistossa-ihmiselle palkkaa sopimuskauden loppuun, niin mikäs siinä. Olisi taas joku syy uida kyynelvirrassa.

On tietysti myös selvä asia, ettei näissä kauden pelaajahankinnoissa onnistuttu. Kuusisto oli odotuksiin nähden osuma, mutta Duba ja Rasmussen ovat tietysti tähän asti pettäneet. Duban osalta on vaikea lähteä syyttämään Matikaista; kun kaverin torjuntaprosentti oli alkukaudella 94 Tshekin pääsarjassa, niin kyllähän siinä aika vahva odotus syntyy että kaveri on pelimiehiä. Toinen asia tietysti on, käytiinkö Duban työskentelyä katsomassa paikan päällä maalivahtivalmentaja Hirvosen kanssa? No, vahvasti irtokiekkoja sylkevänä maalivahtina Duba ei todellakaan ole parhaimmillaan ässäpuolustuksen takana.
Rasmussenin osalta homma meni vihkoon siinä, ettei kaverin kuntopohjasta tainnut olla selvää käsitystä. Jos tästä on esimerkiksi Verolla lisätietoja, lisäselvitys olisi paikallaan. Tosin 600 NHL-ottelua on myös sen sortin meriitti, että kyllähän siihenkin sisältyy todella vahva odotus siitä, että nyt on käsissä SM-liigaan ihan johtava hyökkääjä. Ja sitä Rasmussen varmasti olisikin, jos kuntopohja olisi vaan kunnossa.

Tosin, ovathan nämä scouttaukset aina tämmöisiä. Kuka vielä muistaa, mitä Kiven Karri totesi John Lammersista marraskuussa 2006? Kanadalaisella nupilla pelaava toiminnan mies, joka tuo Ässille selvää lisäarvoa, totesi Dallasissa kesäleiriä samana vuonna vetänyt Karri Lammersista. No, ei se Ässissä vaan lähtenyt kulkemaan. En syytä Karria asiasta: kun nuori pelaaja lähtee ensimmäistä kertaa (minkä ikäinen Lammers silloin oli, 21 tai jotain) noinkin pitkälle kotiseudultaan pelihommiin, niin kyllähän se on jopa ihan inhimillistä ettei homma välttämättä henkisellä tasolla toimi - tulee sopeutumisvaikeuksia tai muuta vastaavaa. Pahin esimerkkihän tästä taisi olla muuan Naurov, josta kai hänestäkin oli jonkinlainen odotusarvo olemassa että ihan pelimies olisi kyseessä... eli vaikka ammattilaisista onkin kyse, niin silti kuvioon liittyy sellaisiakin muuttujia, joita on pirun vaikea 100-prosenttisesti ennakoida. Tietysti se on myös perseestä, että tällaisia tapauksia on tullut Ässien kaltaisen pikkuseuran yhteyteen enemmän kuin satunnainen yksi tai kaksi.

Summa summarum: mielestäni Ässät vaatii nyt pitkäjänteistä työtä kehittyäkseen seurana. Ei tästä päästä koskaan eteenpäin, jos vaihdoksia tehdään joka helvetin kausi. Jos jotain pitää laittaa sivuun, niin katseet olisi tässä vaiheessa sitten hyvä suunnata pelaajistoon. Tietystihän joku voi kysyä, miten sitten jonkun Maven kanssa pärjättiin hopeakaudella, oliko Toivolalla joku poppaskonsti hihassa. No, silloinhan joukkue menestyi. Voi vaan kuvitella, mikä se tilanne pelaajistossa ja vaikkapa tiettyjen "johtavien pelaajien" ja valmennuksen välillä olisi ollut, jos menestystä ei olisi tullut...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ketjun otsikkoon viitaten voisi kysyä, kuka sitten tilalle? Ja miten tilanne sitten olennaisesti muuttuisi?

En todellakaan tiedä kuka se henkilö voisi olla, mutta mielellään joku vähemmän despoottinen luonne joka tajuaisi pysyä omassa ruudussaan kun kerran ei omaa minkäänlaista jääkiekkotietämystä. Koska hallituksen pj:n tehtävä soveltuu vallan hyvin hoidettavaksi oman toimen ohella, voisin kuitenkin ajatella siihen ruutuun nimeä Olli Kaski. On lätkäjätkä ja omaa siviilityönsä puolesta myös bisnesnenää riittävässä määrin.

Mielestäni olemme tällä hetkellä tavoitealueen alalaidassa. Meidän mestaruus oli etukäteen runkosarjassa noin sijat 8-10 ja realistisesti ajatellen jopa sija 10 on tällä hetkellä liian kaukana. Ihannetapauksessa toki se voidaan vieläkin saavuttaa, mutta se ei liene todennäköistä. Toisaalta emme me ole olleet kaikkein surkein ikinä, mikä oli konsensusennuste ässämielisten tahojen ulkopuolella. Pistekeskiarvo lienee tällä hetkellä noin viidenneksen viime kauden toteumaa edellä ja pisteen hinta lienee tällä hetkellä noin 60 % viime kauden hinnasta.

Sanoisin että Ässien tämän hetkinen sijoitus on asetettujen tavoitteiden vaihteluvälin ulkopuolella, koska saman ottelumäärän pelannut Tappara on (tällä erää) neljän (ja tulevan keskinäisen ottelun jälkeen seitsemän) pisteen päässä tosissaan taistelemassa paikasta 10:n joukossa. Ässien osalta pääsy edes sijalle 11. edellyttäisi epärealistista voittoputkea ja vastaavasti niiden tärkeimpien vastustajien alisuorittamista. Mitä tulee pisteen hintaan, niin tietämättä tarkkoja palkkamenoja on vaikea arvioida kuinka paljon on rahaa hassattu. Mutta viime kauden luvuista ei voida olla kovin kaukana, sillä tuskin Rasmussen, Duba, Mäkinen ja Kuusisto talkoilla pelaavat ja Karjalaisellekin joko maksetaan palkkaa tai maksettiin tuntuva eroraha kerralla käteen.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Lappeenrannassa oli kuulemma aamujäällä ollut kovaa sananvaihtoa, mutta vaikea on tavallisen fanin ja katsojan tietää mitä joukkueen sisällä tapahtuu. Sk-kiekko vaan kirjoitti että sanaharkkaa olis ollut, mutta Mave kielsi kaiken.

Taisi juttu alunperin olla jonkun Karjalaisen (tms.) Ässien aamujäitä scouttaamassa olleen toimittelijan kynästä lähtöisin....

Katsotaan nyt rauhassa että mitä Kivi tekee. Olis potentiaalinen valmentaja Ässiin tulevaisuudessa, mutta taitaa käydä niin että Kivi lähtee ja kun sm-liigajoukkueissa on valmentajat jo ensi kaudeksi niin ei ole muita vaihtoehtoja kun Mestis ja hän sanoi että ei mihinkään sellaiseen enää halua. Forssan Palloseuran valmentajana hän näki Mestiksen eli epäilen hänen menevän Mestikseen. Ulkomaa on ainoa vaihtoaehto.

Kivi kylläkin tarkoitti, ettei FPS:n kaltaiset organisaatiot kiinnosta, vaan homman on oltava organisaation puolesta tip top, oli sitten sarjataso liigassa tai mestiksessä tai vaikka suomisarjassa. Ässissä ja Forssassa näin ei ole ollut.
 

Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Eteenpäin on menty ja urheilullisuudessa noustu uudelle tasolle yms. sanahelinää. Sitä tässä on koko kausi toitotettu, uskoen ilmeisesti siihen että riittävällä toistolla valheesta tulee totuus. Faktaa on, että Ässät on sarjataulukossa viimeisenä ja hyvin suurella todennäköisyydellä sinne myös jää. Eteenpäin meno näkyy siis missä? Ok, halvempi joukkue ja pistekeskiarvo parempi kuin viime kaudella, mutta mitä sitten? Sarjasijoitus silti jumbo. Pitäisikö maksavan katsojan nyt olla tyytyväinen, kun ei olla yhtä pahasti viimeisiä, kuin viime kaudella?

Paskan jauhaminen ja selittely ei silti lopu. Kyllä sika aina selityksen keksii: maa jäässä, kärsä pehmeä. Hirsmäki selviää kuivin jaloin, talous on kunnossa (kiitos MOI 06:n). Muut kravattipäät ovat kainaloita myöden paskassa. Ahola on vienyt seuralta identiteetin ja maineen älyttömällä rekrytoinnillaan, Suhonen on vastuuvalmentajana luotsannut Ässät sarjassa sijalle 14, Matikainen onnistunut hankinnoissaan suhteella 1/4 jne. jne.

Patenttiselityksenä saa lukea aina saman lauseen erottamiskeskustelun yhteydessä: kuka tilalle. Eli ei siis voida saada tämän parempia tekijöitä mistään? Siinä tapauksessa tämän tason seuralle oikea sarja on Mestis. Sarjataso kykyjen mukaan.

Kaikki höpinät budjetin nostosta ja valoisammasta tulevaisuudesta lienee turhia, ennen kuin on selvää missä sarjassa Porin Ässät pelaa kaudella 09-10.

Porin Ässien kannattaminen on kyllä kovaa puuhaa. Samaan sarjaan menee nuppineulojen työntäminen kynsien alle, juurihoito ilman puudutusta ja Koivusalon elokuvien katselu.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Keskustelussa on tullut esille paljon mielenkiintoisia kannanottoja, joista peesaan Salama85:aa ja Veroa. Ensimmäinen hyvä kysymys on tosiaankin se, että kuka tilalle ja mitä tällainen vaihdos muuttaisi? Tietysti, jos tässä halutaan maksaa oikein monelle kalossinkuva takalistossa-ihmiselle palkkaa sopimuskauden loppuun, niin mikäs siinä. Olisi taas joku syy uida kyynelvirrassa...

Paljonkos Ahola saa Ässistä palkkaa? Ja mitä vaihdos muuttaisi:

- Päätöksissä kuunneltaisiin ehkä useampaa tahoa
- Matikainen ei saisi rakentaa HIFK:sta poispotkituille omaa suojatyöpaikkakeskittymää
- Ässillä olisi houkuttelevampi maine työnantajana
- Uutta intoa ja ideaa seuraan

En oikein tajua, että kun Aholalla menee moni asia pieleen ja muutama hyvin, että mahdollinen vaihdos ei korjaisi ainakin osaa pieleen menevistä eikä että kaikki nyt toimiva katoaisi samantien savuna ilmaan. Mikäli joku jaksoi lukea ajatuksella, niin en ole kritisoinut Ässien taloudellista tilannetta, en Suhosta/Pieniniemeä/Kaukorantaa/Lehtosta/Hirvosta enkä vaadi mahdottomia talousalueeseen tai muihin resursseihin nähden.

Kyllä muillakin pienseuroilla on kohtuu hyvin onnistunut pelaajista kiinnipitäminen, silloi kun kyseessä eivät ole olleet aivan liigan terävimpään kärkeen kuuluvat, samoin kuin tämän tason pelaajien palkkaaminen. Koska viimeksi Ässiin on saatu houkuteltua kotimainen pelaaja samaan rooliin (taikka pienempään) kuin edellisessä seurassaan. Kimmo Kapanen ehkä, mutta sekin oli kohtuu törkeä rahastusreissu, jossa Ässiä kustiin linssiin. Saarela on myös samansorttinen rajatapaus.

Aholan aikana on tullut yksi äkillinen suonenveto, muuten kohtuu puhdasta paskaa tuloksellisesti, ja eikä siinä ole riittävästi syytä hakea hiukan uusia tuulia. Ilmeisesti ei?
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Porin Ässien kannattaminen on kyllä kovaa puuhaa. Samaan sarjaan menee nuppineulojen työntäminen kynsien alle, juurihoito ilman puudutusta ja Koivusalon elokuvien katselu.

Vaikka sitä paskaa sataakin nykyään kaikista tuuteista Ässäfanien niskaan, niin ei tämä nyt sentään niin kamalaa ole kuin Pekko-elokuvien katselu. Jotain rajaa synkistelyykin.
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki höpinät budjetin nostosta ja valoisammasta tulevaisuudesta lienee turhia, ennen kuin on selvää missä sarjassa Porin Ässät pelaa kaudella 09-10.

Ylipäänsä kannattaa muistaa, että nuo suunnitelmat budjetin asteittaisesta kasvattamisesta on tehty ja julkistettu ihan eri tilanteessa kuin missä tämän maan ja maailman talous tällä hetkellä puskuttaa. Tällä on väistämättä vaikutus myös Ässien toimintaan ja kaikkeen seuran tulovirtaan. En epäile etteikö Ässillä voi olla tällä hetkellä suhteellisen hyvä kassavirtatilanne verrattuna moniin muihin liigaseuroihin tai yrityksiin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kyllä Ässien budjetin loppusumma tulee todennäköisemmin laskemaan kuin nousemaan ensi kaudeksi.

Tämä ei ole mikään muutaman kuukauden notkahdus, vaan talouden tokenemiseen menee muutama vuosi ja niin pitkään kun Ässillä ei ole ihan puhdasta mesenaattia ja kuittaa tappiot notkahdus näkyy myös Ässien toiminnassa.
 

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Kivi kylläkin tarkoitti, ettei FPS:n kaltaiset organisaatiot kiinnosta, vaan homman on oltava organisaation puolesta tip top, oli sitten sarjataso liigassa tai mestiksessä tai vaikka suomisarjassa. Ässissä ja Forssassa näin ei ole ollut.

Kivi kylläkin tarkoitti nimenomaan FPS:ää, jossa organisaation toiminta... no, sitä voi kysyä paikallisilta tai lukea internetistä niiden pelureiden haastatteluja, jotka tuolla kaudella Forssassa kävivät muualta pelailemassa. Maalivahti (en muista nimeä), joka sittemmin vaihtoi muistaakseni Slovenian pääsarjaan, kertoi netistäkin löytyneessä haastattelussa aika karua tarinaa muun muassa varsin askeettisesta majoitusratkaisusta, josta hänet kaiken kukkuraksi häädettiin pian pois koska seura ei ollut huomannut maksaa vuokraa. Ja mitä Karriin tulee, niin tuskinpa tuo nyt aikaansa käyttäisi Ässien A-junnujen valmentajana jos olisi sitä mieltä, että organisaatio ei hänen kaltaiselleen tyypille sovi.

Paljonkos Ahola saa Ässistä palkkaa?

Kulukorvauksia, mutta en tarkoittanutkaan tuossa yhteydessä Aholaa. Kyllähän Aholan poistuminen käytännössä tarkoittaisi muitakin muutoksia, ainakin Suhosen lähtöä samalla ovenavauksella. Tosin jos sopimus on mallia "toistaiseksi" (ja kun sopimuksen yksityiskohdat eivät muuten ole tiedossa), on vaikea arvioida miten kauan ja minkä verran Alpolle jouduttaisiin potkujen jälkeen palkkaa maksamaan.
Palkkakuluja suurempana (kirkkaasti selkeimpänä) pointtina tässä on edelleen se, että eihän tällainen vastuuhenkilöiden poispotkiminen (taas kolmantena kautena peräkkäin, ensin pistetään päävalmentajat ovesta ja sitten jatkettaisiin aluksi puheenjohtajan vaihdolla) kyllä mitään pitkäjänteisyyttä edistäisi. Ja sitähän Ässät tarvitsisi - pitkäjänteistä kehittämistä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Suurin kysymys lienee sama kuin ennen kauden alkuakin: miksi kasattiin 1.5Meur sellainen jengi, josta jumbonakin voidaan käyttää median/fanien kesken sanontaa "kausi on mennyt odotuksin nähden yläkanttiin"?? Jumbosijaan olisi riittänyt paljon vähempikin, jos se on Ässien tavoitteena alusta lähtien. Rahanhukkaa ja fanien kiduttamista.

Ihan sama, että pisteitä on jo nyt enemmän kuin viime kaudella. Ketäs se lämmittää? Jos pelaajahankintoihin oltaisiin käytetty pikkaisen enemmän aikaa/vaivaa/harkintaa, väitän että Ässät olisi hyvin voinut olla tälläkin hetkellä tukevasti 10 sakissa. Sen verran tasainen sarja tänä vuonna on ollut.

2 pakkia, jotka osaavat syöttää ja laukaista viivalta lämärin
1 maalintekijä
1 edes puolet aloituksistaan voittava sentteri

Nuo oltaisiin saatu helposti mikäli oltaisiin jätetty hankkimatta Uusitalo, Duba, Rasmussen, Callander, Plushev, Mäkinen, Luomala, Keinänen

Ei se niin vaikeaa olisi ollut....
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
- Päätöksissä kuunneltaisiin ehkä useampaa tahoa
- Matikainen ei saisi rakentaa HIFK:sta poispotkituille omaa suojatyöpaikkakeskittymää
- Ässillä olisi houkuttelevampi maine työnantajana
- Uutta intoa ja ideaa seuraan

Lainaan nyt vain Major Jullia, mutta kommentoin samalla muutamaa muuta juttua edeltä.

Ensinnä kysymys, jos meillä olisi viisi kolmen pisteen voittoa enemmän, olisiko tämä ketju perustettu? Kumpuaako kaikki epätoivo nykyisestä sarjatilanteesta? Onko Penat ja Alpo vain sopivia syntipukkeja? Mitä, jos lauantaina alkaa 10 ottelun voittoputki ja Ässät on runkosarjassa 8?

Typeriä kysymyksiä, mutta yritän erottaa nyt lyhyen ajan ongelmat (heikon sarjasijoituksen) pitkän tähtäimen ongelmista. Lyhyen tähtäimen ongelmat johtanevat siihen, että pelaamme sarjapaikasta, mutta 99% varmuudella Ässät pelaa myös ensi kaudella SM-liigaa.

Vähän pidemmän tähtäimen ongelmia ovat muutamat tietyt jatkosopimukset ensi kaudelle. Onko ongelmat ratkaistu, jos Pena M julkistaa parin viikon sisään parin vuoden sopimukset Kuparisen, Savinaisen ja Salmisen kanssa? Karri liittyy Ässien edustuksen valmennustiimiin ja nousee päävalmentajaksi kaudella 2010-2011. Entä, jos Pena onnistuu rakentamaan paremmin roolitetun joukkueen ensi kaudeksi? Penan tuomitseminen tämän kauden perusteella on mielestäni väärin, koska hänen kannaltaan aika korjausliikkeisiin oli huono.

Kasken Olli oli odotettu veto PJ:ksi. Sinällään en tiedä onko Ollilla mitään halua ko. toimeen ja luultavasti jää ikuiseksi arvaukseksi muuttuisiko mikään merkittävästi.

- Päätöksissä kuunneltaisiin ehkä useampaa tahoa

Hmm, voisi toimia tai sitten päätöksiä ei saataisi aikaan ollenkaan. Hankala ottaa tarkempaa kantaa.

- Matikainen ei saisi rakentaa HIFK:sta poispotkituille omaa suojatyöpaikkakeskittymää

Tässä varmaan viitataan Veikkaajan ja sen juttuun Harri Rindellistä ja Roland Carlssonista. Tiukasti ottaen kumpikaan ei tainnut saada potkuja HIFK:sta ja lienevät joka tapauksessa toisensa poissulkevat. Rindellin kanssa olen monasti jutellut ja hän on persoonana äärimmäisen mukava ja tuntee valtavan määrän kiekkoihmisiä. En pidä häntä mitenkään huonona vaihtoehtona. Jossakin oli mainittu MODO:n tämän kauden suomalaispelaajat, mutta en millään jaksa uskoa, että heistä on kaavailtu sinne ratkaisupelaajina, vaan luultavasti ajatus on ollut hyödyntää Ruotsin vapaata suomalaispelaajapolitiikka ja hankkia heidät pieneen rooliin. Todennäköisesti MODO:n ongelmat ovat jossain ihan muualla ja tuskinpa suuren budjetin seura on aivan perusteetta palkannut Rindeliä. Joskus vain onnistuu ja joskus ei, tässä mielessä urheilubisnes on omanlaatuisensa moneen muuhun liiketoimintaan nähden.

- Ässillä olisi houkuttelevampi maine työnantajana

Oman käsitykseni mukaan suuri osa liigapelaajista ei tiedä kuka on Pentti Ahola. Pelaajaa kiinnostaa palkka, rooli joukkueessa, valmentaja, perheellistä lasten koulut ja vaimon työt. Menestysmahdollisuus on hyvä boonus ja tulevaisuudessa luulen myös palkkapäivänä tilille tulevan palkan nostavan päätään. Viime vuosina lupaavat pelaajat eivät ole tulleet Ässiin, koska pelaajan kehittyminen on ollut hyvin epätodennäköistä. Nyt väittäisin, että aika monen pelaajan kannattaisi tulla Ässiin kehittymään, ongelma on vaan siinä, että muutoksen realisoitumisesta pelaajien saapumiseen on tietty viive, eli tarvitaan pari kolme kautta putkeen, jolloin useampi pelaaja nousee seuraavalle tasolle. Sinällään on mielestäni jo jonkilainen saavutus, kun Ässien pelaajat kiinnostavat muita seuroja.

- Uutta intoa ja ideaa seuraan

Hankala kommentoida ilman lisäajatuksia. Varmasti aina uusille ajatuksille on tilaa.
 
Viimeksi muokattu:

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
2 pakkia, jotka osaavat syöttää ja laukaista viivalta lämärin
1 maalintekijä
1 edes puolet aloituksistaan voittava sentteri

Nuo oltaisiin saatu helposti mikäli oltaisiin jätetty hankkimatta Uusitalo, Duba, Rasmussen, Callander, Plushev, Mäkinen, Luomala, Keinänen

Ei se niin vaikeaa olisi ollut....

Nyt puhelu Pentille, UTJ on löytynyt.

Oikeasti suurinpiirtein kaikki maailman jääkiekkojoukkueet etsivät kuvauksen täyttäviä pelaajia ja vastaavasti kaikkilla on tarjota oma vastaava vaihdokkilistansa.

Ja pakkihan sieltä on tulossa.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Kommentoin verolle:

- Tämä ketju on perusteltu, vaikka Ässät pääsisi play-off karsintoihin. Jos välieriin asti mentäisiin, pitäisi hiukan miettiä uudestaan, koska salama harvemmin iskee kahdesti samaan paikkaan. Ketju on myöskin edelleen perusteltu, vaikka jatkosopparit saataisiin kaikille haluamilleni pelaajille. Ketjulta alkaa pudota pohja, jos ensi kaudeksi pystytään värväämään järkevillä papereilla nuoria täsmäosumia Ässien tarpeisiin ja ulkkarihankinnoista onnistuu ainakin puolet
- Matikainen ei ole oikea palanen Ässien palapeliin, eikä kait kenenkään muukaan. Rahaa pelaa ja hankinnat ovat mitä ovat. HIFK:ssa Matikainen maksoi itsensä kipeäksi omille junnuille ja sen jälkeen vetänyt juuri toiseen ääripäähän. En pidä tällaista on/off-ajattelua kovinkaan rakentavana. Matikaisen bisnesnäytöt niin omissa kuin HIFK:n osalta ovat kohtuu heikot. Tämän lisäksi organisaatiossa, jossa on UTJ, kaivattaisiin hiukan neutraalimpaa hahmoa toimariksi
- Karri Kivelle pitäisi olla jonkinlainen yhteissuunnitelma Ässien kanssa jatkosta, se voi sisältää parin vuoden pestin Mestiksessä taikka ulkomailla, toiseen liigaorganisaatioon en mielellä päästäisi. Kiven kommenttien perusteella se ei liene tosin todennäköistäkään ensi kaudeksi
- Opa Kaski ei välttämättä ole mikään unelmaratkaisu, mutta uskon vakaasti että parannus Aholasta
- Oma luotto Rindelliin on hyvin pieni, mukava kaveri kuulemma kyllä on kyseessä, mutta pelkästään se ei saa riittää. UTJ:n löytäminen ei tule todellakaan olemaan helppoa joka tapauksessa
- Aholan osalta on ennenkaikkea kyse siitä, että Aholan sapluunalla on vedetty yksi aikakausi ja sen aikana yksi tavoite kasaan, elikkä talous kuntoon. Tämän päälle ei tunnu hirveästi annettavaa olevan, ja uudella otteella olisi syytä jatkaa. Uutta (järkevää) otetta ei mielestäni ole se, että annetaan Matikaiselle kassa kouraan ja pyydetään että hanki pelaajia ja UTJ

jatkan vielä tuosta Ässien tärveltuneestä maineesta myöhemmin, se on mielestäni aika iso asia vaikka monelle tuntuu täällä olevan yhdentekevää taikka jopa ylpeilyn aihe
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja pakkihan sieltä on tulossa.

Liian myöhään, niitä olisi tarvittu 2kpl heti kauden alusta. Pelaajan sisäänajo kestää aikansa ja nyt sitä aikaa ei ole, kun tarvitaan se legendaarinen MOI 2009 = 10-15pelin voittoputki...

Forrest ja Petre olisi mennyt hyvin ykkösparina, ei mahdottomia hankittavia olisi ollut kumpikaan. Forrest osaa pelata viivalla ja Petre tietää miten lämäri vedetään kohti maalia.

Eikä sen maalintekijän olisi tarvinut olla mikään "maailmanluokan" tykki vaan kaveri joka osaa laukoa suoraan Maven passista napakasti tyyliin Kuusela.
 

Karl Benz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tottenham, vuorikauriit ja kiritykit
Ensinnä kysymys, jos meillä olisi viisi kolmen pisteen voittoa enemmän, olisiko tämä ketju perustettu? Kumpuaako kaikki epätoivo nykyisestä sarjatilanteesta? Onko Penat ja Alpo vain sopivia syntipukkeja? Mitä, jos lauantaina alkaa 10 ottelun voittoputki ja Ässät on runkosarjassa 8?

Jos ja jos. Itse asiassa 15 pinnaa näin tasaisessa sarjassa olisi kyllä helvetin kova juttu. Joukkueen pitäisi olla suurinpiirtein samassa pistetahdissa kuin Kalpa tai Jokerit. Käytännössä siis täyttä fantasiaa. Se on totta, että varmasti kannattajat olisivat tyytyväisiä...

Penat ja Alpo eivät ole mitään syntipukkeja vaan Porin Ässien korkeimmat vastuuhenkilöt. Jos ei tästä taaperruksesta voi syyttää päättäjiä, niin ketä sitten?

Jatkuva selittely ei auta mitään, asiat ovat nyt vaan yksinkertaisesti päin vittua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös