JoKP:n otteluiden ennakkoasetelmat, otteluseuranta ja jälkipuinti

  • 398 240
  • 4 171
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Taas mennään. Ensimmäisen ottelun hävinnyt Kiekko-Vantaa on tehnyt enemmän muutoksia kokoonpanoon ja näyttää kasanneen kaksi ensimmäistä kenttää "tehokentiksi". Kiekko-Vantaa ei suinkaan ollut niin huono kuin mitkä olivat 1. ottelun loppunumerot, sillä paikkoja tehdä maaleja oli yhtä paljon kuin Kiekko-Pojillakin eli parantaa pitäisi myös Kiekko-Poikien vieraspeliin, että sarja katkeaa. Tähän viittasi myös Laurinkari 1. ottelun jälkeisessä haastattelussa.

Varmaan Kiekko-Vantaa tulee kovaa päälle 1. erän ja jos se saadaan pidettyä vähintään tasan, niin mahdollisuudet kasvavat vierasvoittoon. Saa nähdä millä strategialla Kiekko-Pojat lähestyy katkaisupeliä; mennäänkö täysillä alusta saakka vai haetaanko tuntumaa askiin aluksi puolustusvoittoisemmin ja avataan pellit vasta kun pahimmat Kiekko-Vantaan alkuhöyryt on saatu taltutettua. Tarkkaa varmaan peli on alussa kunhan ei ole liian tarkkaa, että tunne kuolee ja Kiekko-Vantaa pääsee jyräämään.

Lopputuloksen ennustaminen on aika arpapeliä, mutta sama kuin 1. matsissa, että 1-2 maalin erolla voitto jommalle kummalle, viimeinen tyhjiin kuten 1. ottelussa. Tsemppiä Jokipojille ja rennon tehokkaasti Karjalasta kajahtakoon.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Kova hehkutus ja kevyet läpät korvaa lajituntemuksen, mikä ei ole vielä vakuuttanut itseäni. Aikaisemmin teki taustatkin melko huonosti kun ei muistanut pelaajien numeroita, mutta nykyisin taitaa olla jo eliteprospects käytössä pelin tiimellyksessä.

Juu, Mestiksen selostajissa on tosiaan laaja skaala erilaisia kavereita ja ero Liigan selostajiin on aika mittava jos vaikka vertaa vaikkapa J-P Jaloon. Mutta puoliammattilaissarjassa myös puoliammattilaiset selostajat. Tämä Joensuun selostaja (jonka nimeä en muista) on ihan veikeä tapaus, mutta olen kyllä samaa mieltä siitä, että faktat voisivat olla paremmin hallussa. Faktoilla on hyvä ryydittää selostusta, tuoda siihen syvyyttä ja kaiketi minimi on, että tietää jotain pelaajien taustoista, tehopisteistä (myös +/-) ja pelipaikka ei vaihdu pakista hyökkkäjäksi tai päinvastoin. Kevyet läpät ovat myös paikallaan, jos siihen kykenee. Mutta eihän tuo Ruutu+/9 € kuukaudessa ole paljoa ja ottelua tuolla rahalla voisi katsoa vaikka ilman selostusta, joka joissain tapauksissa saattaisi olla jopa parempi vaihtoehto.
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mutta eihän tuo Ruutu+/9 € kuukaudessa ole paljoa ja ottelua tuolla rahalla voisi katsoa vaikka ilman selostusta, joka joissain tapauksissa saattaisi olla jopa parempi vaihtoehto.
Juu aina välillä pääsee unohtumaan miten edullista hommaa tämä on. Toisinaan tuleekin katsottua, jos ei nyt ihat mutella, mutta sanotaan että pienellä volyymillä pelejä. Oma arvosteluasteikko on päässyt myös karkaamaan aika isoksi NHL-lähetysten vuoksi. Mutta niinhän se vähän taitaa olla, että sitä vaatii tinkimättömästi priimaa kaikkea sitä kohtaan mikä itselle on tärkeää.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Faktat pitäisi olla hallussa, nimet sanoa oikein ja nähdä heti kuka teki maalin. Sen näkee kun tuntee pelinumerot, ketjut ja pelipaikat ja kaikkien nimet ulkoa. Joensuun selostaja on näissä petrannutkin, vaikka vielä voi toki parantaakin.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Se olisi sitten pelipäivä taas ja saa nähdä onko vantaalaisten valmentaja ohjeistanut omiaan vastaamaan miten JoKP:n fyysisyyteen? No yleensähän siihen auttaa, kun antaa samalla mitalla takaisin, mutta kyllä totuuden nimisisä vantaalaiset olivat viimeksi ihan lampaita. Toivotaan ettei tule ylilyöntejä tänään. Kovaa ja puhtaasti kuten viimeksi ja JoKP korjaa voiton!

Katsoin eilen Ketterän matsin, niin kyllähän Ketterä pelasi ajoittain ihan ok lätkää ja on heillä kyllä muutama tosi liukas kaveri. Tosin KOOVEE oli todella väsynyt, eikä pystynyt tarjoamaan kunnon vastusta. Mutta paljon mainostettua ja hehkutettua Suomen viihdyttävintä lätkää ei kyllä näkynyt vielä eilisessäkään matsissa, mutta toivotaan, että tänään JoKP ja Kiekko-Vantaa viimeinkin tarjoavat sitä sitten senkin edestä kevään tärkeimpien pelien kunniaksi.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Hyvä startti Kiekko-Pojille, Kiekko-Vantaan virheestä 2-0 hyökkäys ja siitä avausmaali.

1-1, taidan lopettaa tämän jinxauksen.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Nyt alkaa ote lipsumaan. Jotain käärmekeittoa on JoKP:n kokin valmistettava lauantaiksi, nyt ei nämä otteet riitä jatkoon, jos eivät löydä uutta lisävaihdetta peliin. Nähtäväksi jää. Laurinkarin ja Karjalaisen valmentajanurien haastavin paikka.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Semmoinen ohipeli. Lopun hieno nousu pelasti hieman Kiekko-Poikien kasvoja, mutta miksi piti pelata vasta lopussa kun samalla tavalla olisi pitänyt pelata koko peli. Kiekko-Pojilta löysää pellailua, josta puuttuivat varma kiekolla pelaaminen, taklaukset, maalille menot, kulmissa tahtokamppailut eli kaiken kaikkiaan suoraviivaisuus. Puolustus oli ihan nukuksissa oikeastaan koko matsin sen loppua lukuunottamatta. Maestro Lehikoinenkin oli välillä kuin muissa maailmoissa, parhaat pakit tällä kertaa minusta olivat Juvonen ja Räsänen. Kenttäpelaajista en anna puhtaita papereita kuin Siiroselle. Toinen erä oli mustin Kiekko-Pojille, täyttä löysäilyä alusta loppuun, jossa likainen työ unohtui. Kolmannen erä alku sitten turhautuneena jäähyiltiin, joka söi todellisen loppukirin.

Mitä tästä opimmme? Helppoja voittoja ei ole tiedossa playoffseissa jatkossakaan ja kaikki on pantava likoon, että voitetaan. Nyt oli paukkuja laitettu peliin ehkä sellainen 75-85%, joka ei millään riitä voittoon. Kiekko-Vantaa ei ole lainkaan voittamaton joukkue, mutta kotipeliin pitää otteiden parantua merkittävästi. Tappio saattoi olla hyvä herätys siinä mielessä, että kotipelissä ei pitäisi ainakaan asenteen olla yhtä löysä, sillä siinä on kaikki laitettava likoon, että päästään jatkoon. Sitä vain mietin, että alkaako bensa loppua niiltä pelaajilta, jotka ovat olleet pitkään saikulla ja saatu vasta johonkin kuntoon playoffseihin. Materiaali Kiekko-Pojilla on nimittäin kapeampi kuin esimerkiksi IPK:lla , Ketterällä tai jopa Hermeksellä ja jos jatkoon mennään, riittääkö se ihan loppuun saakka.

Oli miten oli, seuraavasta kotipelistä on odotettavissa todellinen thrilleri. Sitä odotellessa.
 

Maalintekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
K-Vantaa oli tänään huomattavasti virkeämmällä jalalla kuin väsyneen oloinen JokP. Vastustajan valmennus peluutti ryhmäänsä järkevästi neljän kentän voimalla ja valitettavasti se näkyi myös tulostaululla. Enemmän toivoisi minuutteja 3. ja 4. kentän raatajille. Puolustuksessa nuori Juvonen oli kolmen takaiskumaalin aikana aitiopaikalla ja fysiikka alkaa olla äärirajoilla fyysisissä play off väännöissä. Toivotaan JokP:n pelaajille pikaista palautumista ja raikasta esitystä lauantaille, jotta ensi viikolla pelit jatkuisivat välieräsarjan merkeissä.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
@Jäkishöntsä hyvä pointti, oisko löpö lopussa, saikulta palanneet ei 100% kunnossa
Varmastikaan kaikki ei ole 100% kunnossa, kun loukkaantumisten/vaivojen päälle on ollut vielä koronaakin. Eiköhän siellä buranan voimalla osin mennä kuten yleensäkin kauden viimeisissä peleissä. Takkiin tuli, parempi voitti ja nyt voitot ovat sitten tasan ja huomenna pelataan jälleen. Tätähän ne pudotuspelit ovat.

Eilisessä matsissa oli jo kuitenkin enemmän vauhtia osin varmaan pienen kaukalon ansiosta. Toivottavasti vauhtia nähdään myös huomenna Mehtimäen lentokentällä ja toivotaan, että JoKP:n pelaajilla riittää virtaa. Eilen JoKP jaksoi kuitenkin taistella vielä pelin lopussa ja Laurinkari sanookin Karjalaisessa, että se sama draivi pitää saada kotipeliin mukaan!
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jostain syystä tykkään tästä Jokipoikien kotiselostajasta sen takia, että kaveri kuulostaa ihan vilpittömältä ja heittää välillä sellaista kevyttä läppää ettei peli mene ihan totiseksi, jollainen oli esim. juuri Kiekko-Espoo - Hermes ottelun selostaja.
Nyt pukkaa jo off topicia, mutta Espoon kaverihan lienee Airik Hopiakangas? Nyt vasta katsoin tuon ottelukoosteen ja tajusin että sama heppu selosti aikaisemmin Joensuussa. Tykkään kyllä.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Pitäisikö tänään peluuttaa tasaisemmin? Siellä on torstaina pari hyökkääjää pelannut alle 4 min ja esim. Salonen 27 min?
Tasaisemmin peluuttaminen poistaisi kuormaa osalta porukkaa, mutta kyllähän näissä ratkaisupeleissä nippua aina tiivistetään entisestään ja kärkiukot urakoi kovia minuutteja. Salonen ja muutkin kärkiukot, jos ovat 100% kunnossa pystyvät vetämään isoja minuutteja, he jopa janoavat ja tarvitsevat vastuuta. Toki tässä vaiheessa kautta kaikki tuskin ovat 100% kunnossa, mutta samahan se on muillakin joukkueilla. Kyllä siellä varmasti valmentajat tietää ketkä pystyvät mitenkin pelaamaan ratkaisupelien vaatimalla tasolla ja mitä enemmän näitä pelaajia on kussakin joukkueessa, niin sitä paremminhan sitä kuormaa pystyy jakamaan.

Näistä selostajia, kun kuuntelee, niin kyllähän aina välillä tulee vähän sellainen koko kansan radio tai luontoilta fiilis. Kirjo on sanotaanko vähintäänkin sangen värikäs, eikä se ole välttämättä mikään huono asia. Hyvä olisi tietysti, että selostaja omaisi hyvän lajituntemuksen, osaa käyttää ääntä ja on selvä ulosanti. Mitä Hopiakangasta kuuntelin viimeksi, niin kehitystä oli havaittavissa Joensuun ajoista. Moni tuttu katsoi silloin aikoinaan jokipoikien otteluita ilman ääntä. Itse kyllä pidin äänet päällä. :)
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tänään on sitten Kiekko-Pojilla ensimmäinen kaikki tai ei mitään peli. Saada nähdä millaista käärmekeittoa valmennus on pelaajille syöttänyt ja millä asenteella/taktiikalla joukkue tulee askiin. Itse olen samaa mieltä niiden mielipiteiden kanssa, että joukkuetta tulisi peluuttaa tasaisemmin, ainakin parissa ensimmäisessä erässä. Jos kolmannessa erässä peli on vielä tasan, niin silloin kärkikentille enemmän peliaikaa. Ei tässä enää mitään syväanalyyseja tarvita, nyt mennään eikä meinata. Tsemppiä Kiekko-Pojille otteluun ja rumpujen pärinän saattelemana paluu iloisen rentoon karjalaiseen vauhtikiekkoon.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Veikkaus on asettanut JoKP:n kertoimella 1,80 yllättävänkin selväksi suosikiksi. Vantaalaisten kerroin on peräti 3,35. No uskotaan, että Veikkaus tietää! :)
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Pitäisikö tänään peluuttaa tasaisemmin? Siellä on torstaina pari hyökkääjää pelannut alle 4 min ja esim. Salonen 27 min?
Salonen saa jääaikaa 4 minuutin miehiä enemmän siksi, että hän on näitä parempi pelaaja.. Valmennuksen tarkoitus on antaa jääaikaa sen mukaan, että voitettaisiin näitä pelejä..Valmennus myös osaa säädellä peliaikaa niin, että virtaa riittää myös jatkopeleihin..
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Nyt näyttäisi olevan hyvin vauhtia pelissä. Tätä on kiva katsoa ja mikä hienointa JoKP johtaa 3-1. Hienoja maaleja aitoon playoff henkeen, kaikki lasketaan! Tuo pikkasen huvittaa, kun selostaja tyylilleen uskollisena hehkuttaa taklauksia, jotka kuuluvat ihan peruspelaamiseen. Mutta se on toinen juttu ja nyt, kun JoKP jatkaa vaan samalla asenteella pelin loppuun asti, niin eiköhän tästä vielä hyvä tule.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös