JoKP mediassa

  • 75 072
  • 267

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Vinni on hyvä veskari, mutta vähän jarruja kuitenkin.

Kaikki eväät ei ole silti kasassa, tarvitaan pari ehjää kautta pelaavana veskarina vähintään Liigassa, näistä toinen saisi olla vieläpä aika huippukausi. Hyvällä tiellä toki on, mutta ei vielä ihan änärin porteilla.
Vinni on asiantuntijoiden mukaan menossa ensi kesän draftissa suunnilleen 3.kierroksen paikkeilla. Samoilla sijoituksilla (2-4 kierroksilla) varatuista suomalaisveskareista esimerkiksi Saros, Husso, Luukkonen, Annunen ja Kähkönen ovat pelanneet muutama vuosi varauksensa jälkeen ensimmäiset NHL-pelinsä. Miksei Vinni voisi olla potentiaalinen NHL-maalivahti 10 vuoden päästä?
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Vinni on erittäin tavoitteellinen ja potentiaalinen maalivahtilupaus. Urasta puhuttaessa näen, että hänen kannaltaan ihan ensimmäinen tavoite on pelata nyt hyvä loppukausi ja sitten kesällä katsellaan, miten NHL-varaustilaisuus sujuu, millä kierroksella ja millä numerolla mahdollinen varaus tulee. Seuraavat tavoitteet lienee saada ensin pelejä ja vakiinnuttaa pelipaikkaa Liigan puolella ja seuraavat stepit ovat pysyä edelleen mukana maajoukkuekuvioissa sekä mahdollinen NHL-sopimus sitten jossain kohtaa. Toivotaan, että pelit ja asiat sujuvat hyvin, missä hän sitten jatkossa pelaakaan ja ettei tule isompia loukkaantumisia, niin NHL-sopimus ja kenties NHL-pelitkin (ei minään "vakioluukkuvahtina", vaan ihan tolppien välissä) ovat mahdollista hänellekin.
 
Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP

Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Juu, oli kyllä loistava juttu. Mitä Turbon kanssa on tullut oltua vuosien varrella tekemisissä, niin omaan makuun hän on hyvä, vaativa sekä reilu valmentaja ja varsin mukavaa matkaseuraa pelireissuilla ja muutenkin.
Välittyy kyllä kaverista sellainen jämäkkä ja reilu luonne, joka sanoo asiat suoraan, myös pilkettä silmäkulmasta löytyy tarvittaessa.
 
Lava

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP

Tänään tuli vahvistus täälläkin pitkään pyörineisiin valmentaja huhuihin, Simo siis siirtyy muualle jatkamaan hommia.
 
Suosikkijoukkue
JoKP

Tänään tuli vahvistus täälläkin pitkään pyörineisiin valmentaja huhuihin, Simo siis siirtyy muualle jatkamaan hommia.

Mielenkiintoista, ettei Simolle tarjottu vuoden jatkoa vuoteen 2026 asti, vaikka on tehnyt hyvää työtä. Olisi tavallaan käynyt järkeen, vaikka epävarmuutta hallin valmistumisesta olisi enemmänkin. Jokuhan siellä penkin takana on joka tapauksessa oltava. Toisaalta jos kaikki menee vielä vihkoon hallin kanssa, niin eipähän tarvii maksaa kenellekään palkkaa kesältä -25. Liekkö kyse puhtaasta riskienhallinnasta vai onko kaudelle 25-26 jo joku kaavailuissa? Seuraavan valmentajan sopimuspituus kertonee jotain.

Jos EC-KAC voittaa tänään, niin saataisiinko julkistuksia uusista sopimuksista jo huomenna? Täältä voi seurata.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Liekkö kyse puhtaasta riskienhallinnasta vai onko kaudelle 25-26 jo joku kaavailuissa?
Ei ole kyse kaavailuista, vaan Simo ja JoKP kävivät neuvottelut jo tammikuussa ja tuolloin oli vielä paljon epävarmuustekijöitä hallin valmistumiseen ja näin ollen siis moneen muuhunkin asiaan liittyen, joten päätöksen taustalla oli tuolloin seuran kannalta riskienhallinnasta, seuraa ei haluttu asettaa seuraavaksi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi maksuvelvolliseksi. Sama homma myös toisinkin päin, Simo ei luonnollisestikaan voinut jäädä odottelemaan tammikuussa epävarmaan tilanteeseen, vaan oli tehtävä muita ratkaisuja ja JoKP puolestaan aloitti uuden valmentajan kartoittamisen.
 
Käy järkeen. Lipposen kommenttien perusteella olisi kaivattu malttia Karjalaisen suunnalta.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Lipposen kommenttien perusteella olisi kaivattu malttia Karjalaisen suunnalta.
Oltiin kuitenkin jo tammikuussa ja siltikään tulevasta kaudesta ei ollut mitään varmuutta, milloin halli on valmis ja tästä johtuen, millainen pelaajabudjetti tulee olemaan ja pystytäänkö sovitut asiat toteuttamaan, niin eipä siinä Simo tai kukaan muukaan valmentaja vastaavassa tilanteessa voi jäädä enää juurikaan odottelemaan. Joku takarajahan se on siinäkin, milloin pitää tehdä ratkaisuja, ottaako vastaan uuden pestin muulta vai ei, tai sitten pesti menee jollekin toiselle. Simohan teki kuitenkin JoKP:lle tarjouksen pidemmästä jatkosta, mutta seura ei tuolloin epävarmassa tilanteessa tähän tarttunut. Tätä koko tilannettahan ei olisi tullut lainkaan eteen, jos halliremontin etenemisestä ja vaiheista olisi tullut kaupungin puolelta tietoa jo aiemmin. Harmi juttuhan tämä on kaikkiaan, mutta eihän tämä ole Simon tai seurankaan vika. Epätietoisessa tilanteessa, jossa tammikuussa vielä oltiin, niin sopimuksen purkaminen yhteistuumin oli varsin ymmärrettävä ratkaisu molempien kannalta.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Kiekko-Pojat/Karjalainen tapaus valmennuksen osalta olisi pitänyt pystyä hoitamaan kyllä astetta tyylikkäämmin kuin mitä edellä "paikalliset tietäjät" kertovat asiasta.

Jotenkin harmillista koska ainakin itse olisin Karjalaisen halunnut jatkavan, mutta joustoa ei näköjään kummaltakaan osapuolelta löytynyt riittävästi. En tiedä törmäsivätkö siinä lopulta egot vastakkain, oliko se rahakysymys vai väitetysti hallin valmistumisen myöhästymisongelma vai kaikkia näitä yhdessä vai mitä?

Sillä tavalla ihan sama miksi sopimukseen ei päästy, mutta itse en ainakaan halua nähdä mitään Kiekko-Poikien "shitshowta" jota välillä Jokipoikien aikana nähtiin. Haluan, että seura yksinkertaisesti toimii koko ajan kovan ammattimaisesti ilman mitään suurempia tai pienempiä hässäköitä selvä maali eli Liiga tavoitteenaan.

Se ei välttämättä niin hirveästi haittaa vaikka Liigaan ei heti päästäisikään vaan kunhan seuran toiminnasta huokuu vuosi vuodelta osaava ammattimaisuus ja itse peli on Mestiksessä voittavan laadukasta viihdettä.

Pikkaisen tässä on pelko, että turbulenssi uuden hallin myötä saa jossain vaiheessa vallan ja seurajohto ei ole tarpeeksi osaavaa, jolloin tehdään asioita, jotka eivät ole lopulta niin viisaita. Jonkinasteina ennakkomerkkinä pidän tätä Karjalaisen sopimustapausta, jota se ei toivottavasti ollut.

Nyt kun oli jo hyviä näyttöjä antanut valmentaja huulilla, niin joudutaan etsimään uusi, joka on aina iso riski etenkin kun sitä huhupuheiden mukaan etsitään jostain Keski-Euroopan alasarjoista. Osumatarkkuuden valmentajan osaamisen ja pelaajien vaatimustason suhteen on syytä sattua kohdalleen tai muuten ollaan heti ainakin pikkukaaoksessa ensi pelikaudella ja sitä vaan ei jaksaisi seurata.

Ja toki valmentajan on itsekin oltava "pelimies", että tulee vaatimustason lisäksi toimeen seurajohdon, pelaaajien, median ja kannattajien kanssa. Iso valmentajavalinta Kiekko-Pojilla edessä etenkin kun laatupelaajat yleensä seuraavat valmentajaa seuraan silloin kun tietävät valmennuksen olevan varmasti reilassa päävalmentajan osalta.
 
Viimeksi muokattu:

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Käy järkeen. Lipposen kommenttien perusteella olisi kaivattu malttia Karjalaisen suunnalta.

Nimenomaan ei käy järkeen. Tiedossa olevat faktat:

Simo on tehnyt hyvää työtä valmentajana tuloksen valossa.

Simo halusi yhden ehjän kauden, jolloin joukkue kamppailisi sarjan kärkisijoista. Ensi kausi se ei ole, mutta seuraava kausi kaiken järjen mukaan sitä täytyy olla. Hallin on oltava valmis, ja seuran on kyettävä toimimaan sillä tasolla, että pelataan mestaruudesta.

Tammi-helmikuussa alkaa olla pakko tehdä päätöksiä seuraavan kauden suhteen.

Sitten:

Luultavaa on, että Simo ei ole valmentajana mitenkään poikkeuksellisen kallis. Hinnan vastineeksi tiedetään mitä saadaan.

Seura ei halua sitoutua kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Nyt tuodaan valmentaja Keski-Euroopasta. Onnistumisesta ei osaa etukäteen sanoa. Tuleeko vuoden sopparilla sitten? Vai jäikö tämä homma nyt puolesta vuodesta kiinni (uusi valmentaja 2v soppari, Simolla olisi ollut myös 2v plus tämä loppukevät)? Ja jos tulee vuoden sopimuksella, niin eikö nyt olisi ollut järkevämpää ensi kausi vielä rakennella joukkuetta, antaa vastuuta nuorille, ja sitten 25-26 vetää niiltä pohjilta, eikä ottaa väliin vuoden valkkua.

En näe tässä järkeä seuran kannalta mitenkään päin, ja väitän, että tässä ei ole tullut ilmi ihan kaikki. Simo Karjalaisen haastattelun lopusta voi päätellä myös jotain. Ei se kommentti siellä huvikseen ole.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Luultavaa on, että Simo ei ole valmentajana mitenkään poikkeuksellisen kallis. Hinnan vastineeksi tiedetään mitä saadaan.
Tuo on totta. Simon kohdalla hinta suhteessa osaamiseen ja valmennuksen laatuun on parasta, mitä tänne voi ylipäätään tällä hetkellä näissä olosuhteissa saada.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JoKP
Nimenomaan ei käy järkeen. Tiedossa olevat faktat:

Simo on tehnyt hyvää työtä valmentajana tuloksen valossa.

Simo halusi yhden ehjän kauden, jolloin joukkue kamppailisi sarjan kärkisijoista. Ensi kausi se ei ole, mutta seuraava kausi kaiken järjen mukaan sitä täytyy olla. Hallin on oltava valmis, ja seuran on kyettävä toimimaan sillä tasolla, että pelataan mestaruudesta.

Tammi-helmikuussa alkaa olla pakko tehdä päätöksiä seuraavan kauden suhteen.

Sitten:

Luultavaa on, että Simo ei ole valmentajana mitenkään poikkeuksellisen kallis. Hinnan vastineeksi tiedetään mitä saadaan.

Seura ei halua sitoutua kahdeksi ja puoleksi vuodeksi.

Nyt tuodaan valmentaja Keski-Euroopasta. Onnistumisesta ei osaa etukäteen sanoa. Tuleeko vuoden sopparilla sitten? Vai jäikö tämä homma nyt puolesta vuodesta kiinni (uusi valmentaja 2v soppari, Simolla olisi ollut myös 2v plus tämä loppukevät)? Ja jos tulee vuoden sopimuksella, niin eikö nyt olisi ollut järkevämpää ensi kausi vielä rakennella joukkuetta, antaa vastuuta nuorille, ja sitten 25-26 vetää niiltä pohjilta, eikä ottaa väliin vuoden valkkua.

En näe tässä järkeä seuran kannalta mitenkään päin, ja väitän, että tässä ei ole tullut ilmi ihan kaikki. Simo Karjalaisen haastattelun lopusta voi päätellä myös jotain. Ei se kommentti siellä huvikseen ole.

Ymmärrän seuran näkökulmasta, että on haluttu pitää rahalliset sitoumukset minimissään, kun jäähallin valmistumisesta oli vielä tammikuussa enemmän epävarmuutta. Simolle ei ymmärrettävästi siinä tilanteessa voitu luvata hänen haluamaansa joukkuetta.

Toisaalta kun miettii, niin konkurssi on ainoa tilanne milloin valmentajaa ei tarvita kaudelle 25-26. Sinänsä vuoden jatko Karjalaiselle ei olisi ollut kovinkaan suuri riski. Toki jos Karjalaisen hintapyyntö oli korkea kolmannelle vuodelle, niin nyt sinne jäi mahdollisuus matalapalkkaiseen valmentajaan.

Sopimus purettiin kesken sopimuskauden, mihin kummallakaan osapuolella tuskin oli yksipuolista oikeutta. Sopimuksen purkuun ei olisi yksinkertaisesti tarvinnut suostua.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lava
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös