Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Huomioni kiinnittyy siihen, että nuo ottelumäärät ovat melko pieniä. Siis tuossa NCAA-sarjassa pelataan yllättävän vähän pelejä kaudessa Suomenkin sarjoihin verrattuna.
Ne ovat siellä ensisijaisesti korkeakouluopiskelijoita eikä jääkiekon pelaajia, joten pelimäärätkin sen mukaisesti. Jos opinnot ei etene vaaditussa tahdissa, niin sitten ei pääse pelaamaankaan.
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Minulla on jotenkin vain sellainen kutina, että JOKP-en kokoonpano tulee olemaan huomattavasti laadukkaampi, mitä täällä "pelätään"..Tietty logiikka vaan puoltaa sitä..Olin aiemmin tästä vakuuttunut (tästä mielipiteestäni), mutta tiettyjen pelaajien poistuminen tiettyihin seuroihin on luonut hieman epäuskoa..On myös mahdollista, että arvostan liikaa esim. olosuhteita ja ehkä kaupunkiakin ja sen merkitystä.. Väitetään, ettei mestispelaajille makseta merkittävää palkkaa..miksi sitten pelata Keuruulla, Kajaanissa tai Savonlinnassa mieluummin kuin täällä.. Imatran jotenkin ymmärrän menestysodotusten ja ehkäpä sitä kautta uralla etenemisen kannalta, vaikka "kaupunki" onkin vähän kuin Liperi..(3 "keskustaa") eli ei yhtään..Joku voi tietysti ottaa esille paremmat liigatoiveet tms. näillä muilla paikkakunnilla, mutta liigaan pääsee kyllä, pelaapa missä tahansa hyvin.. Eli edelleen uskon, että Joensuussa on laadukas joukkue ensi kaudella jos en muusta syystä, niin siksi, että itse pelaisin JOKP-ssa, jos mestisjoukkueista pitäisi valita..
 
Viimeksi muokattu:

mainio

Jäsen
Instagramista kun tutkii joukkueiden uusimpia seuraajia, niin se on nykypäivänä yksi keino saada vihiä mahdollisista uusista pelaajista.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Näin etäfanina tuossa ei juurikaan ole järkeä. Kaksi toisen polven lupaavaa ”umpijokipoikajunnua” siirtyy muualle. He ovat viimeisiä lajissaan ja mainosarvollekin vain mielikuvitus antaa rajat. Tilalle (vitos ja kutospakiksi) tulee aivan varmasti joitain tusinapelaajia.

Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, niin kolmos ja neloskenttä tulisi olla pelkästään omia junnuja. Nyt siihen ei enää päästä pitkään aikaan vaikka haluttaisiinkin. Yli 20 kilpaikäluokan pelaajaa lopettanut tai lähtenyt pois toukokuun jälkeen.
Toisen polven "umpipoikajunnuilla" tarkoitetaan varmaankin nyt Kupiaista ja Westermania? Tosin Kupiainen ei ole enää ollut aikoihin junnu ja haluaa varmaan kokeilla pelaamista muuallakin kuin Joensuussa, mutta Westerman on toki vielä "junnu". En tiedä onko edustus tarjonnut jatkoa Westermanille, mutta ainakin viime kaudella miestensarja taisi olla vielä liian haasteellinen? Olisin toivonut hänen jatkavan ainakin U20 Jokipojissa, mutta jos on mahdollisuus päästä pelaamaan SaiPassa U20 SM-sarjaa hyvässä roolissa, niin ilman muuta tavoitteellinen pelaaja valitsee tuon vaihtoehdon. Harjoittelu ja valmennus on täällä Joensuussakin hyvällä tasolla ja varmasti olisi ollut iso tontti tarjolla, mutta onhan pelinvaade ihan eri U20 SM-sarjassa kuin vastaavan ikäluokan Mestiksessä. SaiPa on sikälikin hyvä vaihtoehto, sillä Virta on vasta aloittanut siellä uuuden monivuotisen projektin ja hän tulee varmasti seuraamaan tarkkaan myös U20 joukkuetta.

Juvosen olisi suonut jatkavan Jokipojissa, sillä hän pysyi miestenpeleissä jo ihan hyvin vauhdissa mukana. Mutta pitää sekin muistaa, että hän oli viime kaudella HIFK:n pelaaja ja tuli tänne lainalle, kun HIFK U20 joukkueen pelit loppuivat. Luulisi, että hänelle edustus on tarjonnut sopparia ja olisi kyllä luullut, että HIFK myös, mutta tiedä näistä, miten seuraksi sitten valikoitui Hermes? Mutta pelaajan päätöstä pitää kunnioittaa ja toivottavasti ura jatkuu nosteessa.

Tuo, että yli 20 kilpaikäluokan pelaajaa olisi toukokuusta alkaen siirtynyt muualle tai lopettanut tuntuu isolta ja varsinkin lopettavien kohdalla huolestuttavalta luvulta normaalin nähden. Tästä oli mainintaa myös junnuketjussa ja sitähän aihetta tämä koskeekin. Niinpä pitikin ihan hallilta kysellä, niin käsittääkseni kaksi nuoremman pään kilpakiekkoilijaa ja kolme vanhemman pään on siirtynyt liigaorganisaatioihin. Tässä ei ole mukana Westerman joka oli viime kaudella edustuksen sopimuspelaaja. U20 ikäluokassa on ilmeisesti muutama lopettanut, joista osa ainakin on astunut työelämän puolelle. Nuoremmasta kilpapäästä en tiedä onko tullut lopettamisia, mutta ilmeisesti U17 joukkuetta, joka on niin sanottu usemman ikäluokan eräänlainen tiimijoukkue, ei ainakaan nyt heti alkuun olla ilmoittamassa sarjaan. Pelaajia ei ole tarpeeksi, eli tämän johdosta voi tulla lopettajia ja juuri tämä nostaa tuota kokonaislukua normaalia isommaksi. Mutta toivotaan, että syksyyn mennessä on jo taas sen verran halukkaita pelaajia, että joukkue saadaankin kasaan. Tätä joukkeutta ei siis välttämättä ole joka vuosi, mutta käsittääkseni nyt on parilla viime kaudella ollut.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Arska sanoo, että nyt pääsee keskittymään pelkästään pelaamiseen "ammattilaisena". Uskomatonta, jos JoKP ihan oikeasti maksaa hänelle kuin ammattilaiselle. Minä ajattelin, että hän tulisi jonkun stipendin ja vaihto-ohjelman avulla Joensuun yliopistolle, mutta siitä ei siis vaikuta olevan kyse.
 
Odotukset on kyllä nyt asian suhteen korkealle, saataisiinko tästä yksi niistä ulkomaalaisvahvistuksista jota vielä joskus kaiholla muistellaan :)
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Odotukset on kyllä nyt asian suhteen korkealle, saataisiinko tästä yksi niistä ulkomaalaisvahvistuksista jota vielä joskus kaiholla muistellaan :)
Joo, ittekin muistan hyökkääjistä mm. Kyhoksen, Kolnikin, Vlachin, jotka olivat johtavia pelaajia ja tuloksen tekijöitä, joiden vuoksi kansa vaelsi hallille. Fontasia en muista, kun olen liian nuori. Mutta Arska saattaisi hyvinkin olla sellainen, jota vuosien päästä muistelemme. Nähtäväksi jää.
 
Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Minä ajattelin, että hän tulisi jonkun stipendin ja vaihto-ohjelman avulla Joensuun yliopistolle, mutta siitä ei siis vaikuta olevan kyse.
Miten yliopistoa ja ammattikorkeakoulua on hyödynnetty vai estääkö joku kankea byrokratia sen hyödyntämisen? Yliopistoa ei kuitenkaan ole kaikilla Mestis paikkakunnilla ja lähes kaikki ovat ikänsä puolesta opiskelijoita. Toimisi hyvänä houkuttimena lahjakkaille pelaajille.

Toivotaan, että Amerikan-Arska onnistuu.
 
Tässä tosiaan olisi mahkuja Joensuun kaltaisessa kaupungissa. Ei muuta kuin marssia yliopiston kv-toimistoon ja siitä lähteä liikkeelle asiaa kehittämään.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Joo, ittekin muistan hyökkääjistä mm. Kyhoksen, Kolnikin, Vlachin, jotka olivat johtavia pelaajia ja tuloksen tekijöitä, joiden vuoksi kansa vaelsi hallille. Fontasia en muista, kun olen liian nuori. Mutta Arska saattaisi hyvinkin olla sellainen, jota vuosien päästä muistelemme. Nähtäväksi jää.
Kaikki Jokipoikien tsekit olivat kovia pisteseppiä silloiseen 1-divisioonaan, mutta pisteet Vladimir Kyhoksella ja Rostislav Vlachilla laskivat SM-liigassa noin kolmanneksen 1-divisionaan verrattuna ja mikä merkittävintä, miinuksia tuli roppakaupalla eli sellaiset -25 kaudella, ts. puolustaminen ei paljoa kiinnostanut, mutta toki sillä oli paljon tekemistä senkin kanssa, että Antonin Stavjanasta huolimatta Jokipoikien puolustus oli aika heikko samoin kuin maalivahdit. Ainoastaan Lubomir Kolnik säilytti tasonsa 1-divisioonan jälkeen SM-Liigassa ja Lukkoon siirryttyään jatkoi pistetehtailua. Antonin Stavjana oli kyllä huippu SM-liigassakin vaikka miinuksia tuli -17. Harmittaa, että silloin kun Jokipojilla oli mahdollisuus vakiiinnuttaa paikkansa SM-liigassa ja jatkona nykyisessä Liigassa, niin rahoittajien rahkeet eivät Joensuussa riittäneet, vaan tuli surullisia vuosia sen jälkeen.

Jokipoikien tsekit toivat joukkeeseen ihan uutta taitoa ja väriä, jota oli mukava seurata silloisessa Mestiksessä. Saa nähdä onko Aaron Milleristä Jon Fontasin manttelinperijäksi, mutta aikamoinen joutsenlaulu saa olla, sillä Fontas oli joukkueensa kantavia voimia ja sukkela käsistään sekä jaloistaan, harvinaisesti myös epäitsekäs pelaaja, joka jaksoi paahtaa täysillä vaihdosta toiseen. Jatko Saipassakin meni kohtuullisesti.

Huvittavaa on, että Fontasin mitat olivat 178 cm/77 kg kun Millerin ovat lähes samat eli 175/78. Videoiden perusteella hieman samantyylinen kaveri pelaamaan kuin Fontas ja onkin mielenkiintoista nähdä, että tuleeko kaverista vastaava suosikki kuin sentteri Fontasista aikoinaan vaikka on laituri. Tosin aika nyt erilainen ja jännittävää nähdä miten Miller sopeutuu Joensuun Kiekko-Poikiin sekä Mestiksen mailahärintään. Fontas muistutti muuten aika paljon ulkonäöltään Onnen Päivät sarjan Fonzieta, joten lienee ollut vientiä Joensuun yössä eikä tuo Millerkään varmaan Joensuun neitosten silmään ole lainkaan hassumpi tapaus.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki Jokipoikien tsekit olivat kovia pisteseppiä silloiseen 1-divisioonaan, mutta pisteet Vladimir Kyhoksella ja Rostislav Vlachilla laskivat SM-liigassa noin kolmanneksen 1-divisionaan verrattuna ja mikä merkittävintä, miinuksia tuli roppakaupalla eli sellaiset -25 kaudella, ts. puolustaminen ei paljoa kiinnostanut, mutta toki sillä oli paljon tekemistä senkin kanssa, että Antonin Stavjanasta huolimatta Jokipoikien puolustus oli aika heikko samoin kuin maalivahdit. Ainoastaan Lubomir Kolnik säilytti tasonsa 1-divisioonan jälkeen SM-Liigassa ja Lukkoon siirryttyään jatkoi pistetehtailua. Antonin Stavjana oli kyllä huippu SM-liigassakin vaikka miinuksia tuli -17. Harmittaa, että silloin kun Jokipojilla oli mahdollisuus vakiiinnuttaa paikkansa SM-liigassa ja jatkona nykyisessä Liigassa, niin rahoittajien rahkeet eivät Joensuussa riittäneet, vaan tuli surullisia vuosia sen jälkeen.

Jokipoikien tsekit toivat joukkeeseen ihan uutta taitoa ja väriä, jota oli mukava seurata silloisessa Mestiksessä. Saa nähdä onko Aaron Milleristä Jon Fontasin manttelinperijäksi, mutta aikamoinen joutsenlaulu saa olla, sillä Fontas oli joukkueensa kantavia voimia ja sukkela käsistään sekä jaloistaan, harvinaisesti myös epäitsekäs pelaaja, joka jaksoi paahtaa täysillä vaihdosta toiseen. Jatko Saipassakin meni kohtuullisesti.

Huvittavaa on, että Fontasin mitat olivat 178 cm/77 kg kun Mllerin ovat lähes samat eli 175/78. Videoiden perusteella hieman samantyylinen kaveri pelaamaan kuin Fontas ja onkin mielenkiintoista nähdä, että tuleeko kaverista samanlainen suosikki kuin sentteri Fontasista aikoinaan vaikka on laituri. Tosin ajan ovat erilaisia ja jännittävää nähdä miten Miller sopeutuu Joensuun Kiekko-Poikiin sekä Mestiksen mailahärintään. Fontas muistutti muuten aika paljon ulkonäöltään Onnen Päivät sarjan Fonzieta, joten lienee ollut vientiä Joensuun yössä eikä tuo Millerkään varmaan Joensuun neitosten silmään ole lainkaan hassumpi tapaus.
Stavjana oli kyllä aikakauden kiekkoilun SM-tasoon suhteutettuna kovimpia pakkeja, mitä Suomessa on koskaan nähty. Kaikki hänen pelaamistaan nähneet muistanevat, miten kevyellä painonsiirrolla sivusuuntaan hän pystyi avaamaan suoran syöttölinjan ohi karvaajan keskialueelle ja hyökkäyssiniselle. No, ne olivat niitä aikoja...
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Muistan kerran tuli kaksi vastaan yksi -hyökkäys JoKP:n päätyyn ja Stavjana oli puolustamassa. Hyökkääjä pisti lättysyöttöä kaverilleen, mutta Stavjana hieman kumartui ja kädellään katkaisi syötön. Hänelle se oli niin helppoa.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Muistan kerran tuli kaksi vastaan yksi -hyökkäys JoKP:n päätyyn ja Stavjana oli puolustamassa. Hyökkääjä pisti lättysyöttöä kaverilleen, mutta Stavjana hieman kumartui ja kädellään katkaisi syötön. Hänelle se oli niin helppoa.
Viitaten myös Since1953 viestiin, niin kyllä Stavjanan peliä oli ilo katsella, ei huolta silloin kun kaveri oli kentällä. Oli ihan huippu Jokipoikiin ja voi kun saisi edes vielä kerran Joensuussa katsella sen tason pelaajan peliä. Ei turhaan mies pelannut myös Tsekin maajoukkueessa.
 
ÄrjyKarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Joensuun Kiekko-Pojat
Mielenkiintoinen pelaaja. Näitä tämän tyyppisiä hankintoja odotin Lipposelta, hieno hankinta ja toivotaan, että kaveri onnistuu täällä ja on koko kauden Joensuussa. Hyvä Lipponen, tätä samaa lisää!
 
Viitaten myös Since1953 viestiin, niin kyllä Stavjanan peliä oli ilo katsella, ei huolta silloin kun kaveri oli kentällä. Oli ihan huippu Jokipoikiin ja voi kun saisi edes vielä kerran Joensuussa katsella sen tason pelaajan peliä. Ei turhaan mies pelannut myös Tsekin maajoukkueessa.
Lisätään vielä sen verran, että silloiseen Kiekko-Poikiin tullessa mitalikaapissa oli aikuisten sarjoista yksi MM- kulta ja kolme MM- pronssia, sekä nimenomaanTsekkoslovakian maajoukkueen kapteenius.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Katoin, että 1987 Canada cupissa olivat mukana Stavjana ja Vlach ja pelasivat siis myös yhden pelin Kyllöstä vastaan.

1991 Canada cupissa Tsekkoslovakian joukkueessa oli Lubomir Kolnik (Slovakian maajoukkuetta ei vielä silloin ollut).

Eli ovathan nuo olleet siihen aikaan todella hyviä pelaajia, kun ovat olleet Canada cupeissa mukana.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Neljä puolustajaa vasta tähän mennessä kiinnitetty, eli ainakin puolet puuttuu lopullisesta pakistosta vielä. Ketähän sinne on vielä tulossa?
Hyökkääjiä ei varmaan enää montaa tule lisää, niistäkin ehkä 1-2 tulosyksikköön.
 
No Pennastahan sitä huhuiltiin huhuketjussa. Ja sitten jotenkin uskon, että kyllä se Lehikoinen vielä pelaisi JoKP:ssa. Siinä saattais olla pari pakkia.
 
Ärjyukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Kovin on hiljaista tuo seuran tiedottaminen . Ei ole paljon kuulunut ensi kauden asioista ,saati pitemmäm tähtäimen suunnitelmista. Seuralla on kohta vuoden ajan toimitusjohtaja , joka on melko hyvin vältellyt julkisuutta. Pelaajabudjetti tulevalle kaudelle tuleelaskemaan melkoisesti viime vuodesta , joka on kyllä näkynyt aika selkeästi tuossa joukkueen kokoamisessa. Jos kuulemani pitää paikkaansa , niin ollaan pelaajabudjetin osalla sarjan häntäpäässä. Jenkki varmaan ainoa kaveri , joka saa muutakin kuin varusteet + ruoka kerran päivässä yhteistyökumppanilta tms. Pelaajat joiden pitää saada jonkinlainen elanto itselle saati perheelle ovat todennäköisesti ulkona ensi kauden joukkueesta.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Joo, minä olen myös ymmärtänyt, että ensi kauden pelaajabudjetti on pieni. Ne on muut joukkueet jotka shoppailee pelaajia. JoKP:n tähtäin kauempana tulevaisuudessa, jolloin JoKP panostaa osaltaan hallin uudistamiseen, aitiot ym.
 
Ja samaan aikaan siellä on tyhmyyksissään tuhottu edeltävien vuosien aikana juniorit vanhimmassa päässä eli aika kaukana horisontin takana on valoisampi tulevaisuus siellä suunnalla.
 
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Pelaajat joiden pitää saada jonkinlainen elanto itselle saati perheelle ovat todennäköisesti ulkona ensi kauden joukkueesta.
Pelaajabudjetti ei ole varmastikaan iso ja voi ollakin sarjan pienimpiä, mutta jos elannosta puhutaan, niin sitä ei saa kuulemma missään muussakaan Mestis-seurassa. Eroja voi olla, mutta varsinaisesta elannosta ei voida puhua tai sitten tulee toimeen todella vähällä. Harmillinen juttu.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Joo, minä olen myös ymmärtänyt, että ensi kauden pelaajabudjetti on pieni. Ne on muut joukkueet jotka shoppailee pelaajia. JoKP:n tähtäin kauempana tulevaisuudessa, jolloin JoKP panostaa osaltaan hallin uudistamiseen, aitiot ym.
Eikö teitä aktiivikannattajia täällä Jatkiksessa yhtään huolestuta, että muihin joukkueisiin verrattuna pienellä budjetilla(?) pelaavalla Kiekko-Pojilla on tällä menolla tulevaisuuden tähtäin Suomi-sarjassa. Kaksi joukkuetta Mestiksestä kauden päätteeksi tippuu Suomi-sarjaan. Kovia joukkueita ovat esim. Ketterä, TuTo, Roki, Kiekko-Vantaa, Kiekko-Espoo, KeuPa ja varmaan myös lähijoukkueista IPK kasaamassa sarjaan hyvää joukkuetta eikä tuo Hokinkaan tilanne ihan huonolta vaikuta. Kovin on hiljaista Kiekko-Poikien uusien laadukkaiden ja ennen kaikkea joukkueeseen syvyyttä sekä rutiinia tuovien pelaajahankintojen rintamalla. Poispäin riittää kyllä liikennettä ihan liikaakin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy