Jokipojat 2015–2016

  • 83 786
  • 178

Lätkä

Jäsen
Jokipojilta tulee toukokuun alussa mielenkiintoisia uutisia.

JoKP kuuluu ehdottomasti pääsarjatasoille...siitä ei kahta sanaa. Heittona kuitenkin heitän, että Jojensuulla olisi nyt oiva tilaisuus näyttää persettä liitolla...niinhän nekin tekee koko ajan Jojensuulle. Liiton taholta venkoilua, venkoilua ja venkoilua... Tuollaisten liiton muniin puhaltajille täytyisi alkaa antaa samalla mitalla takas! Tarkoitan, että seura polttaisi julkisessa tilaisuudessa fuck:n mestiksessä pelaamiseen oikeuttavan miinusarvoisen lisenssipaska-arkin ja jatkaisi SS:ssa. Tuollaisella teolla voisi olla kauaskantoiset vaikutukset.

SS:ssa kausi menisi paljon pienemmällä budjetilla ja tuskimpa sponsorit vähenisivät...päinvastoin. Samalla säästyisi rahaa tulevaa saunaseuraan vastaan kohdistettua "mediapommia" varten. Olen myös varma siitä, että monet tukijat arvostaisi suoraselkäisyyttä seurojen toiminnassa ja tukisi jopa innokkaammin joukkuetta/joukkueita, jotka lähtisivät ajamaan avoimia sarjoja/karsintoja. Kyseisellä tempulla ei olisi mitään merkitystä myöskään sen suhteen, etteikö JoKP nousisi PELAAMALLA koska tahansa pääsarjaan takaisin. Tähän yhteyteen, kun vielä saataisiin esim. Hokki liittymään protestirintamaan mukaan, niin silloin olisi jo kaksi ikidivarijoukkuetta protestissa mukana. Molemmat seurat kuitenkin divarin eliittiä ja heidän protestinsa ei varmasti jäisi merkityksettömäksi tempaukseksi, vaan herättäisi mediassa valtaisan kiinnostuksen. Toki tämä kaikki tarvitsisi molempiin seuroihin todella vahvat auktoriteetit managereiksi. Sen myötä vaan sitten vahva yhteistyö asian edistämiseksi!

Parasta kaikessa olisi, jos protestiin osallistuisivat kaikki perinteiset divariseurat, kuten TuTo, SaPKo, Hokki, Peliitat. Haluaisin nähdä liimatukan ja Kammolan ilmeen, kun kyseiset seurat ilmoittautuisivat luopuvansa "farmisarjasta" ja toteaisivat vaan, että "kiitos, mutta ei kiitos"!

Homma vaan on nyt siinä pisteessä, että mikäli asiaan halutaan saada muutoksia, niin protestit ja jopa anargia ovat niitä lääkkeitä, joilla nämä luxusautoilla kabinettikahveille kurvaavat liigan ja liiton kusipäät saadaan heräämään!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Heittona kuitenkin heitän, että Jojensuulla olisi nyt oiva tilaisuus näyttää persettä liitolla...niinhän nekin tekee koko ajan Jojensuulle. Liiton taholta venkoilua, venkoilua ja venkoilua...

Ei Jokipojilla ole mitään tarvetta änkyröidä kellekään. Liitto on ollut hyvin myötämielinen meitä kohtaan, kun ollaan ihan itse perseilty ja venkoiltu aikaisemmat vuodet. Luulen, että nyt näpäytykset on annettu.

Nykyinen liiton vitkuttelu ei johdu Jokipojista, vaan on ihan muutenkin paletti avoin ja jollain muulla asiat kesken. Jokipojat on valmis Mestikseen ja luurankoja ei ole enää. Tai mitä nyt pari haamua taustakomeroissa....

Kaikki tarmo toiminnan kehittämiseen ja katse tulevaisuudessa. Kukaan, ei edes liitto, pysty rajoittamaan yritystoimintaa. Se olisi rikos.
 

miraculeux

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Heittona kuitenkin heitän, että Jojensuulla olisi nyt oiva tilaisuus näyttää persettä liitolla...niinhän nekin tekee koko ajan Jojensuulle. Liiton taholta venkoilua, venkoilua ja venkoilua... Tuollaisten liiton muniin puhaltajille täytyisi alkaa antaa samalla mitalla takas! Tarkoitan, että seura polttaisi julkisessa tilaisuudessa fuck:n mestiksessä pelaamiseen oikeuttavan miinusarvoisen lisenssipaska-arkin ja jatkaisi SS:ssa.
Todella kaukaa haettu heitto.

Todennäköisesti saadaan ensimmäiset pelaajasopimukset sekä uutta henkilökuntaa (markkinointi). Hienoa että on saatu tämä tiedottaminen paremmalle mallille. Viime vuosina ollut lähes olematonta!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Hienoa että on saatu tämä tiedottaminen paremmalle mallille. Viime vuosina ollut lähes olematonta!

Kun Lauri Hyvönen tuli hallitukseen, niin ihmettelin julkisesti, että mitä hänellä voi olla annettavaa tässä tehtävässä. Nyt on selvinnyt paljonkin. Taitaa olla Hyvösen ansiota mm. nykyinen tiedottaminen ja avoimuus mahdollisuuksien rajoissa. Esimerkkinä tämä viimeisin katsojakysely. Kun s-postin lähetin, niin eipä kauaa mennyt, kun yllätyksenä tulikin vastaus- henkilökohtaisesti ja avoimesti. Loistavia juttuja siellä on rakenteilla ja tarmoa tovereilla piisaa!
 

miraculeux

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kun Lauri Hyvönen tuli hallitukseen, niin ihmettelin julkisesti, että mitä hänellä voi olla annettavaa tässä tehtävässä. Nyt on selvinnyt paljonkin. Taitaa olla Hyvösen ansiota mm. nykyinen tiedottaminen ja avoimuus mahdollisuuksien rajoissa. Esimerkkinä tämä viimeisin katsojakysely. Kun s-postin lähetin, niin eipä kauaa mennyt, kun yllätyksenä tulikin vastaus- henkilökohtaisesti ja avoimesti. Loistavia juttuja siellä on rakenteilla ja tarmoa tovereilla piisaa!
Sama homma. Tuli vastattua kyselyyn ja seuraavana päivänä sain yllättäen vastauksen sekä tietoa tulevasta.

Luulen että Lauri tuo Jokipoikiin nimenomaan tiedottamista sekä sosiaalisen mediaan panostamista. Ja niin hölmöltä kuin se kuullostaakin, luulen ravipiireistä Laurilla olevan myös kontakteja yritysmaailmaan.
 

Lätkä

Jäsen
Ei Jokipojilla ole mitään tarvetta änkyröidä kellekään.

Hiukan oletinkin, että kokonaisuuden sijaan nappastaan yksi lause ja luetaan sit, kuin piru raamattua...
....no, mutta eihän siinä mitään, jos nykytila tyydyttää!

Taidetaan olla allekirjoittanut, JoKP ja uutena mukaan tullut Doug93 ainoita, jotka olemme henkeen ja vereen vastaan tätä nykyistä läpipaskaa järjestelmää....ja jotka yritämme saattaa tämän "kehitys-sarjan"(lue.mestis) kaatumaan ja vastineeksi entisaikojen urheilulliset sarjat, kera urheilullisten karsintojen!

Pahoittelen, että vedin JoKPojat mukaan korjaus-sarjaan asian suhteen. En todella halua torpedoija teidän kiima alkavaan "kehityssarja"-kauteen. Pääpointti meillä muutamalla henkilöllä, yli kannattamiemme joukkueiden on saada keskustelua ja muutosta aikaiseksi. EI SIIS kampittaa JoKPoikia! Tarkoituksemme on ainoastaan ja vaan luoda sarjajärjestelmät sellaisiksi, joissa on kovalla urheilullisella työllä mahdollista edetä aivan huipulle saakka!

Onnea teille siitä...ja nauttikaa, jos se oikeasti siltä tuntuu. Siitähän todella pitää nauttia, mikä oikealta tuntuu. Teistä nykymalli....meistä kapinoivista "vanhuksista joku muu...joka ilm. lienee kaikille tullut selväksi.

Toivon, ettei kateus vie tässäkin tapauksessa kaloja vedestä.... Puhaltakaamme yhteen hiileen...Asian edistäminen on täysin vapaaehtoista kaikille, niin meille, kuin myös teille. Unohtakaa se perisuomalainen kateus!
 

Lätkä

Jäsen
Hiukan lyhyesti vielä jatka edelliseen kommentiin...

Olen syntyisin itä-suomalainen, vaikkakin jo 30 vuotta asunut aivan muualla. Silti verenperintönä sympatiat ovat Itä-Suomea ja itä-suomalaisia joukkueita kohtaan. En ole joensuusta lähtöisin, mutta voin kertoa esim. JoKP pelasi liigaa ja heillä oli matsi Hakamettässä Tapparaa vastaan...niin, vaikka olin vuosikausia kausarilla juossut kannustamassa Tapparaa matseissa, niin JoKP:n vieraillessa kannustin JoKP:a Tapparan fanikaulaliina kurkun ympärillä. Sympatiat siis itä-suomalaisille...

Tilanne on vaan muuttunut niistä ajoista oleellisesti ja nyt ei riitä, että tukee ed.main. seuroja, vaan on tuettava kaikkia perintekkäitä divariseuroja. Ihan vaan, koska näillä pitkillä perinteillä on suurempi vaikutusvalta muutokseen, kuin versus kultaisella kädenpuristuksella namipaikan saaneilla sarjoihin tulleilla, ei niin perinteikkäillä seuroilla.

Olen vaan huomannut politiikassa kaksi tärkeää seikkaa. Muutoksia ja päätöksiä saavat helpommin aikaiseksi vanhemmat, kokeneet poliitikot, kuin untuvikot. Vanhoja kuunnellaan paljon tarkemmin, koska heillä on iän myötä valtava kokemus ja tieto eri asioissa. Tästäkin huolimatta päätöksiin vaaditaan enemmistöt. Silloin astuu kuvaan nuorempi väki ja yhtenäisyys. Siksipä yritänkin kertoa täällä, että antaa vanhempien ajaa uudistusasiassa pohjaa kokemuksellaan (siis vanh. seurat ja pitkään pääsarjoissa pelanneet seurat)...mutta toivottavaa olisi, että nuoremmat seurat tukisivat näitä vanhempia seuroja ja heidän edustajiaan tässä sarjauudistukseen liittyvässä Iisakin kirkon rakentamisessa. Tuella ja enemmistöllä asia saadaan varmasti korjattua ja siitä tulee hyötymään jokikinen jääkiekkoseura Suomessa.

Unohdetaan tässä tapauksessa synnyinkunta, seurauskollisuus ja ylipäätään asian joka suuntaa repiminen. Tuetaan koko jääkiekko väki uudistusta, niin eiköhän se lähivuosien aikana toteudu!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Hiukan oletinkin, että kokonaisuuden sijaan nappastaan yksi lause ja luetaan sit, kuin piru raamattua...
....no, mutta eihän siinä mitään, jos nykytila tyydyttää!

Ei tyydytä, mutta yksityishenkilö ei kauheasti tilanteelle voi. Olen korteni laittanut kekoon ja peliäkään en Sm-Liigaa ole tällä kaudella seurannut- en edes tuloksia ja boikotissa pysyy.

Ei Jokipojat, eikä yksikään muukaan seura tule sulkemaan itseään systeemin ulkopuolelle kapinoimalla. Jos haluja olisi, niin eihän se muuta vaadi kuin kaikki jättää lisenssit hakematta. Neuvottelemalla nämä asiat ratkeaa, jos ratkeaa. Kuka on sitten se taho joka ajattelee oikeasti kotimaista kiekkoa isolla kaavalla, niin en osaa sanoa.

Nyt ei voida kuin keskittyä oman tekemisen laatuun ja seuran kehittämiseen, että ollaan valmiit jos joskus tulee sauma nousta Liigaan asti. Jokipojilla on kyllä työtä tehtävänä ihan Mestiksen tasolla pelaamisen kanssakin. Katsellaan sitten 5-10-vuoden päästä tilannetta uudelleen.
 

jokepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Niinhän tuo on twiitannut, mutta mitä se tarkoittaa? Onko Iiro tulossa Joensuuhun Ilosaarirockiin, Farmariin vaiko kuninkuusraveihin? Aina on ääntä piisannut kun Iiro on kentällä, mutta voiko Iiro hylätä SapKon ja tulla Joensuuhun? Jos tuo pitäisi paikkansa, niin tervetuloa! Punamusta pääty kiittää ja kannustaa!
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
HavuSport | Facebook

Siinä hieman lisää siipiä huhuille. Olisihan Vehmanen viihdyttävä pelaaja, mutta katsotaan mitä tapahtuu...

edit. Vehmanen ja Juuso Oinonen pelasivat siis samaan aikaan SaPKossa, Oinonen pyörittää HavuSportia Jiri Jormakan kanssa ja Jormakka omistajana Mehtimäki Oy:ssä. 1+1=2?
 
Viimeksi muokattu:

Al Dente

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Jokipojat, HIFK
Eihän tuo mikään mahdoton juttu olisi. Kyllähän Joensuu oli jo SaPKovuosina Iiron sydäntä lähellä ja kuuleman mukaan jossain välissä olisi siirtokin juuri Joensuuhun ollut lähellä. Eihän tuo viimeisin kausi SaPKossa pelillisesti kovin hyvin enää mennyt ja siksi tiet erosivatkin. Eihän sitä tiedä vaikka Ranskan vuosi olisi tehnyt hyvää Iirolle. Tylsää Iiron seuraaminen ei ainakaan olisi.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Väittäisin, että ei ole tulossa, ja perustan tämän väitteeni ihan tuolta kyliltä tihkuneisiin tietoihin. Tämä asia on saanut sinettinsä jo aiemmin, joten eiköhän Iiro nyt vaan trollaile tuolla sosiaalisessa mediassa. Iiro itse olisi ollut halukas tulemaan, mutta ilmeisesti yhteisymmärrystä asian tiimoilta ei sitten lopulta löytynyt. Valitettavaa sinällään, olisihan Vehmanen ollut todella hieno väriläiskä Jokipoikiin. Toivottavasti kuitenkin jostain pelipaikka löytyy, ja kaveri nähdään Mehtimäellä sitten vaikka ihan vaan vierasnutussa.
 

miraculeux

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Yksitoista pelaajasopimusta ja selkeät visiot tulevaisuuteen! | Jokipojat

Ekat sopparit Joensuusta. Kaikki muut taitaa olla jatkajia, mutta Oula Uski (odotettuna) paluumuuttajana Turusta.

Mulle oli uutta se, että päävalmentajasta ei ole vielä yhtään mitään hajua.
Hyvältä näyttää jo tässä vaiheessa. Yllättävintä ehkä Puustisen ja Pitkäsen puuttuminen listalta.

Ja mikäs sen parempaa, uudet tuulet puhaltaa Joensuussa!

Syksyä kohden!
 

miraculeux

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ilmeisesti saadaan ensi viikonloppuna lisää pelaajasopimuksia.

Tällöin odotettavissa ainakin

Paukku, Pitkänen, Puustinen, Lehikoinen??
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paukku, Pitkänen, Puustinen, Lehikoinen??

Esa Lehikoinen oli maininnut noin kuukausi sitten, että jos ei saa liigasopimusta niin yrittää vielä ulkomaille. Toki mieli on saattanut muuttuakin tai ei ole löytänyt sopivaa joukkuetta ulkomailta ja näin ollen jos jatkaa mestiksessä, niin uskoisin siinä tapauksessa hänen pelaavan Jokipojissa ensi kaudella.
 

PeTo Joensuu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat,Tappara.
Tämä ei liity pelaajiin erityisemmin, mutta olisiko nyt hyvä hetki vaihtaa tuo lapsellinen ruman olion pää pois paidan rintamuksesta. Joensuun kaupungin vaakuna mailat molemmin puolin oli ennen hieno logo. Siinä ilmenee paikkakunta ja on hieno ja pitkä historia mukana. Nyt on "uusi alku" ja Jokipojat voisi näyttää hyvää esimerkkiä kunnioittamalla perinteitä, sekä osoittaa hyvää makua pelipaidoillaan pelatessaan vierailla paikkakunnilla. Tyylikkyys kunniaan ja älyton rakkikoiran pää pois puserosta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Luulen kyllä, että ns. isompien nimien suhteen soppareita sorvataan vasta, kun valmentajakysymys on ratkaistu. Yleensä pelaajatkin haluavat tietää kenen valmennuksessa pelaavat, eikä se nyt ole oikein fiksua kasata ensin joukkuetta ja alkaa vasta sitten miettiä, kuka olisi sopiva valmentaja tällaiselle joukkueelle.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tyylikkyys kunniaan ja älyton rakkikoiran pää pois puserosta.

Lainasin oleellisen, mutta koko viestistä täysin samat ajatukset. Ei tuo rakki ole sytyttänyt koskaan ja ei todellakaan kunnioita historiaa. Miksi piti edes olla joku h*lvetin koira? Olisi edes Suden pää, niin ymmärtäisin jotenkin.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mulle oli uutta se, että päävalmentajasta ei ole vielä yhtään mitään hajua.

Mestaruuteen valmentanut Niko Eronen valmensi harrastukseksi. Toimii ensihoitajana Pohjois-Savon pelastuslaitoksella, joten on suuria päätöksiä siirtyä kokopäiväiseksi valmentajaksi Mestikseen, ja luulen prosessin olevan Jokipoikien budjettiin kohtuuton. On kertonut toki, että tavoitteena on kenties kääntää työ/harrastus toisinpäin. Opiskelee/opiskeli menneellä kaudella valmentajantutkintoa. En tiedä joko suoritti. Päättötyö oli kuitenkin vakuuttava.

Kaikki toki on mahdollista, jos joku sponsori haluaa sijoittaa isosti.

Toivoisin jotain nuorta, potentiaalista ja halpaa valmentajaa, joka sitoutuu tähän käynnistettyyn omat pojat- projektiin.

Olisi muuten helvetin hienoa, että Jatkoaika.com alkaisi käsittelemään Jokipoikia Mestis-joukkueena ja julkaisisi edes sopimusuutiset ja siirtäisi keskusteluissa oikealle alueelle.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Olisi muuten helvetin hienoa, että Jatkoaika.com alkaisi käsittelemään Jokipoikia Mestis-joukkueena ja julkaisisi edes sopimusuutiset ja siirtäisi keskusteluissa oikealle alueelle.

Olisin muuten aika vahvasti samaa mieltä. KooKoo on sieltä jo pois siirretty, mutta lisenssit saaneet tulevat Mestisjoukkueet loistavat poissaolollaan.
Mikä lie syynä?
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Ei nyt suoranaisesti liity tulevan kauden Jokipoikien edustusjoukkueeseen, ainakaan toivottavasti, mutta eipä nyt sopivampaakaan paikkaa löydy kun Jokipoikien oma osio edelleen puuttuu. Mutta siis, kylillä liikkuu puheita siitä, että junioripuolellakin taitaa olla taloussotkuja meneillään ja ilmeisesti organisaatiossa silläkin puolella jonkinlaista myllerrystä käynnissä. Väkisinkin tässä miettii, että mikä yhteys juniori ry:n ja edellisen oy:n taloussotkuilla on toisiinsa, vai onko niillä yhteyttä. Erilliset organisaatiothan siinä periaatteessa kyseessä on, mutta mistäs näitä tietää...

Mutta joo, alkaisihan noista talousasioista setviminen jo riittää. Toivottavasti junioripuolellakin saadaan palikat järjestykseen ja kaikilla tasoilla voitaisiin tulevan kauden aikana keskittyä vain pelillisiin asioihin talousasioiden sijaan. Joukkueen rakennus ainakin näyttäisi olevan ihan hyvällä mallilla, toivottavasti valmentajankin nimi saadaan papereihin pian.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös