Jokipojat 2014–2015

  • 130 822
  • 207

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Avausvoitto ja ensimmäinen pisteputki on kasassa.

Red Duckseja vastaan Jokipojat oli uusinut ketjuja, ja niinpä ratkaisijoiksi nousi kolmikko Ville Halonen (0+3), Jesse Paukku (1+1) ja KooKoon lahja joensuulaiselle kiekkoilulle Elmeri Kotro (2+1). Jospa se jälkimmäinen sai ketsuppipullon korkin nyt auki.
Yleisöä tässäkin pelissä ihan mukavat 679, vaikka JIPPO potki palloa naru kaulassa. RoKi, FPS tai Hermes voisi puhkaista 1000 katsojan rajan, kun tulevat kylään. Muutenkin kun lumi ilmestyy maahan, niin positiivisen tekemisen jatkuessa voidaan odottaa yleisömäärään hiukan lisäystäkin.

Jokipojat hallitsee pelejä, varsinkin kotona, mutta tehoja kaivataan edelleen lisää. Varsinkin Samu Pitkäseltä odotan Suomi-Sarjassa tehopisteitä.

Apinat on tiputettu harteilta ja uutta kohti!
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Kyllähän tämä oli nuorelle ja paljon potentiaalia olevalle joukkueelle sarjapisteitä tärkeämpi voitto. Kaudesta on lupa odottaa hyvää, sillä kaverin raportin mukaan tosi taitava nippu on kasassa. Liigalentopalloa ja ykkösen futista samaan aikaan ja silti 700 sataa katsojaa. Tuhannen katsojan rajapyykki tullaan ylittämään talven aikana monta kertaa ja sellainen orastava kutina on, että myös organisaatio petraa omalta osaltaan.

Jesse Paukku oli ollut Kotron ohella yksi ottelun hahmoista.

Kiitos pojat ja keskiviikkona apinanraivolla imatralta revanssi.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olen lukenut että Kotro on perin hidas. Miltä se liike näytti joensuussa. Kaikkea hyvää suomisarja seikkailuun ja äkkiä takas mestikseen.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mikähän lienee pikkuveli Epun tilanne? Viime kausi meni pilalle loukkaantumisen takia ja tie KalPa:ssa taisi sen myötä nousta pystyyn kun ei enää junnuihinkaan mahdu. Voisi olla Suomi-sarja joukkueen puolustukseen ihan hyvä lisäys.

Hiukan myöhässä tulee vastaus, mutta nyt on Eppu Rissanen kiinnitetty Jokipoikiin alkuun 4 ottelun sopparilla. :)

http://mehtimakelainen.net/uutiset/533-eppu-rissanen-jokipoikien-takalinjoille

Jokipojat on budjetoinnut yleisökeskiarvoksi varsin maltillisen 600, kertoo seura kotisivuillaan. Tälle pitää antaa nyt suurta kiitosta, että pidetään malttia odotuksissa. Tuohan ylittyy muutaman pelin jälkeen komeasti ja odotettavissa on kasvua kauden edetessä. Positiivista hönkyä haetaan varsin tukkoisten vuosien jälkeen!
 
Viimeksi muokattu:

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Joensuussa vedellään paskaa pöntöstä alas nyt kerralla isomman tuuttauksen kera. Nyt on rähinävuorossa junioriorganisaatio. Jokipoikien entinen pelaaja Mika Kupiainen on saanut paljon negatiivista lehtijuttua eetteriin. Herrahan on aikaisemmin ehdottanut Joensuulaiseksi edustusjoukkueiden lippulaivaksi 2-divarissa pelaavaa Kiekkokoplaa. Tuo junnujen kokous on ollut kuulemma "hiukan" lämmin. http://www.karjalainen.fi/urheilu/u...kokouksessa-puolet-osallistujista-poistettiin

http://juniorijokipojat.fi/ajankohtaista/tiedote-3092014

Koirat räksyttää ja karavaani kulkee tjsp. Junnut ja Edustus tekee yhteistyötä ja Mehtimäen betoni saanee nimen. http://juniorijokipojat.fi/ajankohtaista/tiedote-jäähallin-nimeäminenlupahakemus . LVI-Myller on ollut halukas tuohon sponsorointiin.
 

jokepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Hiljaista on ollut jokipoikafoorumilla, vaikka joukkue on vahvassa nousukiidossa. Hyvin on Niko Eronen saanut joukkueen pelaamaaan ottaen huomioon joukkueen kasaamisen ja kotiluolassa on kaatunut niin ROKI kuin tänään sarjakärki-FPS. Ne, jotka olivat valmiita hautaamaan koko uuden alun, ovat olleet vaihteeksi hiljaa. Hallissa oli ensimmäisen kerran yli 1000 katsojaa ja tunnelmassa oli häivähdys vanhoista hyvistä ajoista! Ensi viikolla ovat haastavat vieraspelit Ketterä ja IPK, jonne yritetään saada kauden ensimmäinen fanibussi liikkeelle. Jokipo!!!!
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Hiljaista on jokepo näissä alasarjojen ketjuissa. Mestisosio on kuolemassa pystyyn. Ei siellä ole enää otteluennakoita eikä otteluseurantaketjuja. Monikaan ei enää jaksa. Kiitos Kale ja Rannisto. Hienoa, että Jokipolla on lähtenyt kulkemaan. Mehtimäkeläisen sont... ööh keskustelupalstallakin on nykyään hyvin hiljaista. Pidähän Jokipon lippu korkealla. Helmikuussa menen katsomaan Forssaan Jokipon vieraspelin...
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Mukava oli nähdä paikanpäältä tuollainen yleisömäärä Suomisarjapelissä, mutta...

Varpusparvilaskentamenetelmällä on melko rohkeata sanoa kovin tarkkaa yleisömäärää kuten ottelussa ilmoitettiin eli 1017.

Nykyäänhän hallilla ei ole mitään keinoa laskea yleisömääriä tarkasti.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Voittoputki venähti jo 7- ottelun pituiseksi.

Alkukausi meni vielä harjoitusotteluiden merkeissä, mutta nyt vire alkaa olla kohdillaan. Onnistumisia tulee joukkueen leveydeltä ja mitään suurempaa hätää ei ole ollut. Joidenkin pelaajien kohdalla toki odotetaan enemmän mutta annetaan aikaa kehittyä. Voittojen merkitystä nostaa vielä se, että ihan terveellä joukkueella ei olla pelattu.

Tässä Jokipoikien uudessa tulemisessa on paljon samankaltaisuutta vuoteen 2003. Tuolloin toki oltiin jo rämmitty alasarjoja useampi kausi, mutta syyt on samat ja katsojamäärissä ei ole mitään eroa. Käytännössä otettiin harppaus aikakoneella 10-vuotta takaisin. Toivotaan nyt, että tämä vaellus jää tähän kauteen, vaikkakin Mestiksen tulevaisuudesta ei ole mitään mieltä nostattavaa ja sinne ei ole kiire. Suomi-Sarjasta voi liitto ottaa huoletta vaikka kaikki nämä perinteitä omaavat seurat ylös, jos vain kaikilla rahkeita riittää. Hermes, FPS, RoKi ja Jokipojat on hienosäätöä valmiita Mestis- seuroja. IPK vetää myös hyvin katsojia, mutta on vielä hiukan raakile seurana ja pelillisesti, että kannattaneen kehittää toimintaa halvemmassa Suomi-Sarjassa muutama kausi.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Jokipoikain kausi on mennyt jotakuin odotusteni mukaan. Joensuu on vahva kiekkokaupunki ja pelaajatuotantoa löytyy omasta kylästä. Puitteet ja osaaminen (ei ehkä talousosaaminen?) on Joensuussa kunnossa. Toiveita on varmasti tarpeen tullen vahvistustenkin saamiseen. Ei siihen aina rahaa vaadita, jos olosuhteet on muuten kunnossa. Mitä on sitten halut nousun suhteen? Pikainen paluu vai hiljalleen rakentamista myöhemmin tapahtuvaa nousua varten... Jokipojat tuo kyllä mukavan mausteen Suomi-sarjaan. Hyvä tunnettu joukkue ja hallissa kosolti kansaa lehtereillä. Toivon mukaan meno jatkuu vahvana.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Pikainen paluu vai hiljalleen rakentamista myöhemmin tapahtuvaa nousua varten...

Seurajohto on asettanut tavoitteeksi nousun tämän kauden päätteeksi. Sittenpä tuon näkee, jos tulee mahdollisuus kohdille, että mikä sen hetkinen tilanne on tuon talouden suhteen. Itse kun en vieläkään ihan satavarma ole, että startattiinko nyt oikeasti tyhjiltä vai ei. Väittävät kyllä näin tapahtuneen, vaikka pienehköjä velvoitteita piti ottaa hoitaakseen edeltäjältä, mutta näistä selvittiin kun lisenssikin tuli ja liitolta kuittaus maksujen hoidosta. Voihan se olla, että vanhasta ei tullut muuta mukana ja tämä olisikin vuosikymmeniin ensimmäinen kerta, että Jokipojat pääsisi toimimaan ilman vanhoja rasitteita. Protesteja ei ole ainakaan enää näkynyt, joten varovaisen positiivisesti edeten.. :)
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaaha, se olis vanha kunnon divariklassikko Mehtimäellä, harmi ettei pääse mukaan karkeloihin. Kotijoukkueella loistava aloitus kauteen kaikkien vastoinkäymisten jälkeen ja vastassa perinteikäs vastustaja, joten toivottavasti kansa löytää tiensä hallille, kun ei tarvitse miettiä sitäkään, että raaskiiko lipusta maksaa muutaman euron.

Toivottavasti Jokipojat ei pidä mitään kiirettä Liiga-akatem....Mestikseen nousun kanssa, vaikka se on kai tämän kauden tavoitteeksi asetettu. Mieluummin sitä seuraisi tällaisia divarikamppailuja kuin otteluita, missä vastaan luistelee liigaseurojen ylijäämistä koostunut muukalaislegioona. Ja olisiko sekään tarpeeksi, vai lähdettäisiinkö sitten myös Jokipoikia ajamaan siihen suuntaan?
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Toivottavasti Jokipojat ei pidä mitään kiirettä Liiga-akatem....Mestikseen nousun kanssa, vaikka se on kai tämän kauden tavoitteeksi asetettu. Mieluummin sitä seuraisi tällaisia divarikamppailuja kuin otteluita, missä vastaan luistelee liigaseurojen ylijäämistä koostunut muukalaislegioona. Ja olisiko sekään tarpeeksi, vai lähdettäisiinkö sitten myös Jokipoikia ajamaan siihen suuntaan?

Toisaalta näin. Kaikista helpoimmalla tästä synkkyydestä pääsisi, kun Jukurit, TuTo, Hokki ja SaPKo ei hakisikaan ensikaudella Mestislisenssiä, vaan tiputtautuisi Suomi-Sarjaan. Näin Liigan paskasakille jäisi ikioma lastenkerho ja Suomi-Sarjasta saataisiin vielä parsittua varsin kelpo divari.

Suomi-Sarjassa mennään peli edellä, pelaajat pelaa nauttiikseen harrastuksestaan. Onhan tämä tunnelma sarjan ympärillä kaikessa karuudessaan jotenkin raikkaampaa.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Olipas kyllä tuomarit ihmeellisiä tänään Hermes-pelissä. Hermeksen pelaaja pääsee AV:llä läpiajoon, mutta Pitkäsen Samu luistelee rinnalle ja nostaa Hermekseläisen pelaajaan mailalla ylös. Pitkäsen Samu saa jäähyn kiinnipitämisestä.

Mitä itse otteluun, niin ensimmäisen ja toinen erä oli hyvää peliä. Puolustettiin noissa erissä hyvin omaa maalialuetta. Tiedä sitten, että menikö pelaajilta tunteet koville tuomareihin, kun kolmannessa erässä tapahtu totaalinen sulaminen. Hermes nousee 2-1 tappioasemasta 2-4 voittoon ja siihen päätty Jokipoikkien voittoputki. Toivottavasti pojat saavat nollattua tämänpäiväisen ja keskittyvät kunnolla huomiseen JHT otteluun.
 

Mahika7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Olipas kyllä tuomarit ihmeellisiä tänään Hermes-pelissä. Hermeksen pelaaja pääsee AV:llä läpiajoon, mutta Pitkäsen Samu luistelee rinnalle ja nostaa Hermekseläisen pelaajaan mailalla ylös. Pitkäsen Samu saa jäähyn kiinnipitämisestä.

Mitä itse otteluun, niin ensimmäisen ja toinen erä oli hyvää peliä. Puolustettiin noissa erissä hyvin omaa maalialuetta. Tiedä sitten, että menikö pelaajilta tunteet koville tuomareihin, kun kolmannessa erässä tapahtu totaalinen sulaminen. Hermes nousee 2-1 tappioasemasta 2-4 voittoon ja siihen päätty Jokipoikkien voittoputki. Toivottavasti pojat saavat nollattua tämänpäiväisen ja keskittyvät kunnolla huomiseen JHT otteluun.
En tiedä miten hyviin tuomareihin olette siellä Joensuussa tottuneet, mutta ei tämä tuomareihin kaatunut.. Kokkolassa on joka pelissä heikommat tuomarit jotka viheltävät miten sattuu.. Ja tuo Pitkäsen jäähy, niin kyllä itekkin tuli mietittyä että miten siitä saivat kiinnipitämisen :D Mutta oli siellä muitakin outoja tilanteita, Hermes pelaaja menettää tasapainonsa ja kaatuu ja liukuu Jokipoikien pelaajan päälle ja siitä kakkosta istumaan, en muista milloin olisin vastaavaa nähnyt.. Mutta Jokipojat oli kova, kyllä maistu 3 pisteen vierasvoitto! :)
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Joensuussa on junnuorganisaatiossa menossa varsinainen turbulenssi ja siellä asioita perataan nyt isosti. Se mikä tässä alkaa kiinnostamaan, niin Kapaset (Hannu ja Sami) on nähty junnupelejä seuraamassa pitkin kautta ja nyt toisella palstalla kerrotaan, että Kapaset on tulossa vetämään junnujen harjoituksia. Näinköhän ovat tulossa jotenkin hommaan mukaan muutenkin, kun aika aktiivista tuntuu mielenkiinto olevan?

Jokos Kalpalla oli sovittu farmiseura Mestiksessä?
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
En tiedä miten hyviin tuomareihin olette siellä Joensuussa tottuneet, mutta ei tämä tuomareihin kaatunut.. Kokkolassa on joka pelissä heikommat tuomarit jotka viheltävät miten sattuu.. Ja tuo Pitkäsen jäähy, niin kyllä itekkin tuli mietittyä että miten siitä saivat kiinnipitämisen :D Mutta oli siellä muitakin outoja tilanteita, Hermes pelaaja menettää tasapainonsa ja kaatuu ja liukuu Jokipoikien pelaajan päälle ja siitä kakkosta istumaan, en muista milloin olisin vastaavaa nähnyt.. Mutta Jokipojat oli kova, kyllä maistu 3 pisteen vierasvoitto! :)


Nojoo, olihan siellä tietysti teille Hermekseläisille muutama kyseenalainen jäähy. Kyllähän Jokipoikien ollessa Mestiksessä oli muutama tuomari, jotka eivät vihelleet melkein ollenkaan vastapuolelle jäähyjä ja sitten vihelsivät ihmeellisistä tilanteista jäähyjä. No onnea 3 pisteestä. Ansaitsitte loppupeleissä voiton, kun teillä pysy pää kylmänä.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Joensuussa oli 1602 katsojaa, mutta kyllä siellä todellisuudessa meni kaksitonnia rikki ilmaisinelippuineen. Keula on vakaasti nyt kohti tuntemattomia vesijä, sillä eihän meistä kukaan tiedä muuta kuin sen, että kultapossukerhon pojat jotain epäurheilullista keksivät sarjajärjestelmiä koskien.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Milläs mittarilla Koistinen oli viime kauden paras? En väitä etteikö olisi ollut paras jollain osa-alueella, mutta tuo väite on mielestäni aika kova.

Tämän kauden Jokipojissa Koistinen on varmaan ihan ehdoton ykkönen.
 

jokepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Syyskausi on takana ja joulutauolle Jokipojat lähtee sarjakakkosena. Lähtökohtiin nähden se on ihan kiitettävä suoritus. Hankalan alun jälkeen joukkue sai voittoputken päälle eikä muutama huono ottelu marraskuun lopulla himmennä kokonaisuutta. Erityisesti ilahduttaa mukavat pistepotit pitkiltä vieraspelimatkoilta. Ehkä pisteitä olisi enemmänkin ellei yv-peli olisi ollut jäissä Samu Pitkäsen loukkantumisen myötä. Kahdeksassa viime pelissä joukkue teki kaksi yv-maalia, mistä voidaan lähteä petraamaan kevätkaudelle. Joka tapauksessa Suomi-sarjassa koettaa mielenkiintoinen kiekkokevät, sillä sarjassa ei ole kumarrettu sarjataulukkoa.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Jokipojat on saamassa kovan luokan vahvistuksen loppukaudeksi ja seuraikoni Jarkko Immonenkin on palannut joulutauolla harjoituksiin.

Pyry pyristeli eka eran ja loppupelin oli vastaantulia. Huomenna vastassa Bewe Tuuski ja molemmilla on voitto alla. Homma kotiin ja sen jalkeen voi sanoa, etta uusivuosi on alkanut lupaavasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös