Jokipojat 2011–2012 – uuteen nousuun!

  • 181 206
  • 542

Unclesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Ketuttaa niin maan vietävästi, että hirmuinen talentti Miro Aaltonen livisti tuonne Espooseen.

Miro on kova talentti, mutta pelaa Espoossa toinenkin mielenkiintoinen Jokipoikien kasvatti. Joona Manninen pelasi viime kaudella A-nuorten SM-sarjaa. Oli muuten Bluesin kolmanneksi paras pistemies ja pelasi yhden U20 ottelunkin. Joona voisi olla mielenkiintoinen haku ensi kauden Jokipoikiin.

Hämeenlinnasta löytyy toinen mielenkiintoinen Jokipoikien kasvatti, nimeltään Roope Westerman.

Karhusella muuten on sopimus ensi kaudesta Kärppien kanssa. Tätä voisin väittää tiedoksi.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Vaikka määrällisesti omia junnuja on joukkueeseen ihan hyvä määrä viime vuosina saatu nostettua, niin ei silti kuitenkaan kaikilta osin voi ihan 100% tyytyväinen omaan tuotantoon olla. Totuus kuitenkin on se, että hyökkäykseen ei sitten Ahtosen, Keräsen ja Puruskaisen jälkeen ole omista junnuista saatu niitä ihan kärkihyökkääjiä. Mutanenkin oli tyyliltään enemmän sellainen kolmosketjun vipeltäjä. Toki nykyisistä nuorista esim. Puustinen ja Pitkänen voi vielä tulevaisuudessa nykyistä suurempaankin rooliin nousta, mutta helpottaisihan se aina jokakeväistä joukkuueen rakentamista jos niitä ratkaisupelaajia ei aina tarvitsisi muualta etsiä.

Puolustuksessakaan tilanne ei sitten Immosen ja Nevalaisen jälkeen ole mikään huikea ollut. Turunen, Lehikoinen ja Väänänen taitavat olla ainoat jotka omista junnuista on noiden jälkeen paremmin esiin noussut. Kaijomaakin lähti täältä aikoinaan hyökkääjänä Jyväskylään. Tuota olenkin jo useamman vuoden ihmetellyt, että miksi meillä nousee hyökkääjiä junnuista Mestikseen, mutta ei pakkeja. Onko vika junnuvalmennuksessa vai missä?

Toki oma osansa on sillä, että parhaat junnut edelleen monesti lähtee jo aikaisemmin liigaseuroihin, esimerkiksi nyt sitten vaikka Elorinne ja Aaltonen. Jotenkin pitäisi saada nuo lahjakkuudet täällä pysymään, uskon että Joensuussa kuitenkin on ihan hyvät kehittymismahdollisuudet nuorille. Se on tietysti luonnollista, että ihan huippulahjakkuudet tyyliin Aaltonen lähtevät, mutta paljon on noitakin, jotka hukkuvat noissa liigaseurojen junnuissa joukkoon ynnä muut. Väitän, että heille iso rooli Jokipoikien junnuissa ja mahdollisuus haistella Mestiksen ilmapiiriä olisi parempi vaihtoehto.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuota olenkin jo useamman vuoden ihmetellyt, että miksi meillä nousee hyökkääjiä junnuista Mestikseen, mutta ei pakkeja. Onko vika junnuvalmennuksessa vai missä?

A-junnujen divari ei välttämättä ole kovin kehittävä sarja lupaaville puolustajille. Hyökkääjät ehkä saavat vielä jotain, kun pääsevät kikkailemaan hurlumhei-henkisissä peleissä, mutta pakkien voi olla vaikea kehittyä ja ennen kaikkea opiskella Mestiksen tiiviiseen puolustuspelaamiseen. Taisi tuossa esimerkkilistassakin olla sellaisia, jotka ovat käväisseet pelaamassa junnukiekkoa myös muualla.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipoikien sivuilta on luettavissa Mikko Haapakosken haastattelu.

Kaikesta päätellen tulemme näkemään ensi kaudella nuoren, vauhdikkaan, joensuulaisenjoukkueen.

Mitenhän etenee jatkosopimusneuvottelut ja ketä haluavat pitää esim, viime kauden pakistosta? Akkanen oli yksi huonoimmista suorittajista ja huhuilua liikkuukin, ettei olisi jatkamassa. Uskon Juuson silti nousevan takaisin tasolleen asiallisessa valmennuksessa. Immonen?, Väänänen, Oinonen kuulunee siihen jatkajien listaan. Muuten tuonne toivoisikin tuuletusta. Hyökkääjissä ei ole oikeastaan muita kuin Malinen ja Jekimovs jotka on hankala korvata. Muuten tuo kalusto oli aika hmv, anteeksi vaan. Eikun tuoreita jalkoja ja nuoruutta rohkeasti kehiin! Maalivahti on sitten se johon toivon sitä suurta panostusta. Viime kaudesta taas opimme jotain...

Ja Jekimovsin kausi on jatkumassa Latvian paidassa mm-kisoissa. Aika huikeaa! Suomi ja Latvia taitaa olla vielä samassa lohkossa. Mikähän on Jekimovsin ensi kauden osoite?

Taustoista ei ole tihkunut uusia huhuja, hiljaista on. Toivotaan että hommat onnistuu, mutta edelleen uskon vasta kun näen....tämä on kumminkin Jormakan Jokipojat.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
KooKoo julkaisi tänään uusia sopimuksia ja sikäli tuo tietysti Jokipoikiakin liikuttaa, että ilmeisesti pari viime kauden Jokipoikaa on KooKoo-huhuissa kevään mittaan pyörinyt. Lähinnä kai kyse on ollut Malisesta ja Näätäsestä. Toistaiseksi ei vielä kuitenkaan joensuulaisittain huonoja uutisia tuolta rintamalta kuulunut.
 
Jeppis jepulis. Nyt on sitten Jokipoikien pelaajapakka avattu, ja sopimukset on sorvattu neljälle Joensuun omalle pojalle, Jarkko Immoselle, Ville Väänäselle, Jani Oinoselle ja Samu Pitkäselle.

Ei tää hirveesti yllättäny tai säväyttäny, mutta onhan tässä viime kauden onnistujia ja Jokipoikien parin viime kauden runkopelaajia, joten ihan tyytyväinen oon että juuri näille omille pojille annettiin mahdollisuus jatkoon. Ja tuo että puolustuksessa saatiin pidettyä ne miehet jotka siellä pärjäs edes välttävästi viime kaudella (pl. V. Väänänen joka oli loukkaantuneena pitkään). Jokipojilla on myös sopimus Lauri Hukkasen kanssa, joka pelasi A-junioreisssa tämän kauden ja 19 ottelua edustuksessa, sekä Joni Okkosen kanssa joka oli hakemassa peliaikaa Lieksan Hurtissa koko kauden. Eli pelaajasopimuksia on tällä hetkellä kuusi kappaletta, niillä on vähän huono alottaa treenit 1.5. kuten Haapakoski sanoi treenit aloittavansa. No jospa niitä nimiä rupeaa pikkuhiljaa tippumaan. Ilmeisesti ainakin molemmat maalivahdit menee vaihtoon, melko varmasta lähteestä kuultuna. Jännityksellä odotellaan.

Linkki Jokipoikien sivuille pelaajauutisiin: Mestis
 
Viimeksi muokattu:

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Immonen ja Väänänen on molemmat tärkeitä miehiä puolustuksessa. Immosen taso jo tiedetään, mutta uskon, että Väänänenkin ensi kaudella ottaa harppauksen eteenpäin Mestiksen kärkipakkien joukkoon. Toivotaan vaan, että pysyy terveenä. Ilman viime kauden loukkaantumista Väänäsen todellinen läpimurto olisi jo todennäköisesti saatu nähdä viime talvena. Oinonenkin menee hyvin täytteenä puolustuksessa, vielä kun jotenkin saisi lihaa luiden ympärille niin voisi ottaa harppauksen eteenpäin. Luistelijanahan kaveri on loistava ja rohkeutta löytyy noin pieneksi mieheksi kiitettävä määrä.

Hyökkäyksestä sitten jatkoa tuli Pitkäselle. Hyvä näin, ja eiköhän sieltä muutama muukin viime kauden kaveri vielä ole jatkamassa. Lähiviikkoina pitäisi kuulemma lisää sopimuksia julki tulla. Hätäisimmät fanit tuttuun tapaan jo panikoi, kun ei enempää sopimuksia ole vielä kuulunut, mutta kun katsotaan muiden Mestis-joukkueiden sopimustilanteita, niin eipä siellä monella muullakaan yhtään sen useampaa sopimusta vielä ole.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Lainaillaan nyt sitten omia jutusteluja...

Mitenhän etenee jatkosopimusneuvottelut ja ketä haluavat pitää esim, viime kauden pakistosta? Akkanen oli yksi huonoimmista suorittajista ja huhuilua liikkuukin, ettei olisi jatkamassa. Uskon Juuson silti nousevan takaisin tasolleen asiallisessa valmennuksessa. Immonen?, Väänänen, Oinonen kuulunee siihen jatkajien listaan. Muuten tuonne toivoisikin tuuletusta.

Noh, noinhan siinä sitten kävi. Jatkajat oli odotettuja ja osin näin itsekin toivoin. Oinonen tulee kehittymään mestikseen hyväksi kiekolliseksipakiksi ja Väänäsen uskon kehittyvän liigaan asti, kunhan saa nyt harjoitella ja pelata terveenä. Kulunut kausi olisi ollut Väänäsen läpimurtokausi, joka alkoi liigakarsinnasta, mutta ikävä loukkaantuminen lykkäsi tätä vuodella. Immonen, herra Jokipo. Hienoa että motivaatio riittää vielä. Onko tuleva kausi sitten se nro. 12? Huikeutta. Ja Hilppahan on pakiksi vielä nuori poikanen.

Taustoista ei ole tihkunut uusia huhuja, hiljaista on. Toivotaan että hommat onnistuu, mutta edelleen uskon vasta kun näen....tämä on kumminkin Jormakan Jokipojat.

Tästä jälkimmäisestä ei sitten ehkä odotetusti kuulunutkaan mitään. Onkohan kellään uusinta tietoa missä mennään vai menikö nyt jotain taas ohisuin?

Edit: Väänäsen kohdalla samaa jutustelua Joopen kanssa, sorry, en nähnyt tuota viestiä ennen omaa postautsta....
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Kajaanissa kuuluu olevan pakka enemmän tai vähemmän sekaisin. Nyt vaan sinne haaskalle ja houkuttelemaan Jani Savolainen takaisin ärjypaitaan. Olisi juuri sen tyylinen pelaaja mitä viime kaudellakin olisi tarvittu, ja etenkin jos Jekimovs lähtee, niin olisi isoa ruutua tarjolla. Miksei tietysti Mäkiahokin voisi tulla takaisin samalla kyydillä, mutta toisaalta kyllä mieluummin näkisin hänen roolissaan jonkun joensuulaisen nuoren.
 

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Tuota olenkin jo useamman vuoden ihmetellyt, että miksi meillä nousee hyökkääjiä junnuista Mestikseen, mutta ei pakkeja. Onko vika junnuvalmennuksessa vai missä?

Kun katsotaan vaihtuvuutta viime kausien Jokipojissa niin sehän on ollut hyvin pientä. Immonen, Pekkarinen, Nevalainen, Väänänen, Näätänen jne. ovat muodostaneet aina sen pakkikuusikon suuremmitta poikkeuksitta. Hyökkäykseen on taas mahtunut aina yksi sinne nelosketjuun pyörimään.

Toivon mukaan Variksen tulo seuraan antaa lisää tilaa omille junnuille. Tiedä vaikka koko A-junnujen tähtiketju Hukkanen-Halonen-Lappalainen nähtäisiin kokonaisuudessaan ensi kauden edustusjoukkueessa.

Varmasen vetämissä harjoituspeleissähän nämä supertalentit, Janne Juvonen (-94 mv), Markus Pietarinen (-93 p) ja Jesse Paukku (-94 h) pääsisivät jo tositoimiin. Harjoituspeleissä nuorukaisten otteet olivat jo loistavia, joten eiköhän kannata ajaa sisään edustukseen jo kovissakin peleissä.

Iisalmesta kuuluu seuraavaa, että Kivioja olisi siellä tryoutilla. Tiedä sitten onko tuo tryout vain muodollisuus sille, että pääsee mukaan treenailemaan.

Sopimustilanteessa peli avattiin viikolla melko normaalilla setillä. Tärkeitä jatkosoppareita toki, mutta soisi tulevan lisääkin lähiaikoina. Samoin kuin tietoa tästä kuuluisasta taloustilanteesta.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Iisalmesta kuuluu seuraavaa, että Kivioja olisi siellä tryoutilla. Tiedä sitten onko tuo tryout vain muodollisuus sille, että pääsee mukaan treenailemaan.
Kiviojahan on alunperin Iisalmesta kotoisin, joten ei tuon nyt tarvitse tarkoittaa sen kummempaa kuin että on kotikulmilla kyläilemässä. Tai sitten siirtyy jo jäähdyttelemään alasarjoihin kun ura näyttää vähän polkevan paikallaan. Ei tuolla Jokipoikien kannalta varmaan mitään merkitystä ole, en usko että Kiviojasta oltaisiin enää kiinnostuneita kun viime kausi ei ihan odotuksia vastannut.
 

MHbreik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itä-Suomen Mestisjengit, SaiPa, Liigakarsinnat
Kiviojahan on alunperin Iisalmesta kotoisin, joten ei tuon nyt tarvitse tarkoittaa sen kummempaa kuin että on kotikulmilla kyläilemässä. Tai sitten siirtyy jo jäähdyttelemään alasarjoihin kun ura näyttää vähän polkevan paikallaan. Ei tuolla Jokipoikien kannalta varmaan mitään merkitystä ole, en usko että Kiviojasta oltaisiin enää kiinnostuneita kun viime kausi ei ihan odotuksia vastannut.

Omasta mielestäni Kivioja vastasi odotuksiin keskinkertaisesti. Mikään huippukausi ei ollut kyseessä, muttei mikään floppikaan. 14+15=29 pistettä 47 ottelussa ja 13:12 peliaikaa/ottelu on ihan kohtuutehot. Loppukausihan meni Tikin alaisuudessa pienemmällä peliajalla.

Mutta itse olen sitä mieltä, että Kiviojalla olisi edelleen annettavaa Jokipojille, kyseessä on kuitenki taitava rightin laituri, joka ei kaihda fyysisiä otteita. Ehkä rahkeet ei vielä riitä siihen ykköskentän laitaan, mutta kakkoskenttään mies on mitä mainioin.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Kajaanissa kuuluu olevan pakka enemmän tai vähemmän sekaisin. Nyt vaan sinne haaskalle ja houkuttelemaan Jani Savolainen takaisin ärjypaitaan. Olisi juuri sen tyylinen pelaaja mitä viime kaudellakin olisi tarvittu, ja etenkin jos Jekimovs lähtee, niin olisi isoa ruutua tarjolla. Miksei tietysti Mäkiahokin voisi tulla takaisin samalla kyydillä, mutta toisaalta kyllä mieluummin näkisin hänen roolissaan jonkun joensuulaisen nuoren.

Savolainen joutaa viime kauden perusteella Kajaanista kyllä ihan mihin tahansa suuntaan. Toista noin flegmaattista pelaajaa ei tule mieleen ihan helposti.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipojat saa uudet nettisivut lähipäivinä ja vanhat sulkeutuvat 1.5. Uutinen täällä. (Jokipojat.com)

Jytkyä odotellessa ja odottavan aika on tässä tapauksessa aika hel*etillisen pitkä. Pystyykö Jokipojat edes lähtemään sarjaan? Astuuko Haapakosken sopimus voimaan 1.5? Onko asiat siinä kunnossa, että Haappis edes vaivautuu Joensuuhun? Kettumaisia spekulointeja, mutta todellisia uhkia. Vai tuleeko sittenkin positiivinen Jytky? Jytky tahi suutari, sen kuulemme varmaan piankin.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
TULI ISO JYTKY!!

Jokipojat keräsi ensimmäisessä omistuspohjan laajennusvaiheessa yli 200 000 eukkoa. Uutinen luettavissa täältä. (jokipojat.com)

- Jormakka väistyy
- Viime tilikausi lähelle nollaa vaikka ei päästy pleijareihin
- HALLITUS UUDISTUU

Hyvää vappua kaikille!

ps. Jäämme odottamaan uuden hallituksen valintaa ja silloin saamme selville ketkä on ostanut seuran haltuunsa. Pysykää tutkalla!
 
Viimeksi muokattu:

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipojat.com- uudet nettisivut.

Vaikuttaa keskeneräisiltä ja ei tuolla nyt vielä ole mitään päivitettyä inffoa esim. sponsseista tai hallituksesta. Kunhan saavat vaan viimeisteltyä niin tykkään kyllä. Onpahan erillaiset kuin muilla, vaikkei sinällään mitkään järisyttävät ole ainakaan vielä.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Hyviä uutisia ehdottomasti! Eiköhän niitä pelaajasopimuksiakin ala pikkuhiljaa tippumaan, kun Haapakosken sopimuskin astuu voimaan.

Jormakalle ainakin täältä suunnasta kiitos ja kumarrus. Välillä on saanut paljon paskaa niskaansa, mutta ei tiedä missä oltaisiin ilman Jormakkaa ja hänen panostaan Jokipoikien eteen. Virheitäkin hän on varmasti matkan varrella tehnyt, mutta pitää muistaa, että välillä hän on joutunut, tahtomattaan, pyörittämään yksin lähes koko palettia, joten kaikkeen ei vaan yksinkertaisesti yhden miehen aika riitä. Toivottavasti nyt näiden uudistusten myötä saataisiin myös taustaryhmään sellaisia kavereita, jotka osaavat hommansa. Markkinointipuolelle varsinkin toivoisi parannusta, sieltä on mahdollista lypsää paljon nykyistä enemmän euroja.

On myös rohkaisevaa kuulla, että viimeisimmällä tilikaudella päästiin lähelle nollaa, vaikka menestys kaukalossa olikin vähän sitä ja tätä. Varmaan tuossa on oma osansa myös Tikkasen myötä nousseilla yleisömäärillä. Tosin ilman Tikkasta olisi saattanut niitä pudotuspelejäkin tulla, mutta mistäs näitä jälkikäteen tietää. Pääasia ettei taas tehty rumaa tappiota. Investoinnitkin (esim. aitiot) on saatu tehtyä ja toivottavasti osin maksettuakin, joten silläkin osastolla kaiken järjen mukaan on virta kääntymässä tulevaisuudessa positiiviseksi. Onko missään muuten ollut tietoa siitä, ketkä tuon omistuspohjan laajenemisen myötä ovat euroja Jokipoikiin kiinni laittaneet?

Toivotaan että näiden uutisten pohjalle voidaan rakentaa kestävää tulevaisuutta Mestiksen kärkijoukoissa, ja kenties joskus tulevaisuudessa korkeammallakin. Mutta nyt odottelemaan niitä pelaajauutisia, toivottavasti ei hirveän kauaa tarvitse odotella.
 

Unclesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Onko missään muuten ollut tietoa siitä, ketkä tuon omistuspohjan laajenemisen myötä ovat euroja Jokipoikiin kiinni laittaneet?

Kyllä nimiä on kuulunut aina Vaasaan saakka. Osa sijoittajista haluaa pysyä nimettöminä, mutta eiköhän sieltä jotain nimiä paljasteta, kunhan aika on kypsä.

Pelaajauutisia kuullaan varmaan pian. Harjoitukset näyttäisi alkavan tiistaina, ja siellä saattaa olla mukana muutama mielenkiintoinen pelimanni…

Ja Herra Jormakkaa täytyy kiittää niistä kymmenestä vuodesta jotka hän oli Jokipoikien peräsimessä. Hänellä on todella iso Jokipoika sydän, hieno mies. Kiitos!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kyllä nimiä on kuulunut aina Vaasaan saakka. Osa sijoittajista haluaa pysyä nimettöminä, mutta eiköhän sieltä jotain nimiä paljasteta, kunhan aika on kypsä.

Itsellä ei ole mitään hajua nimistä, mutta tuo 200 000 on kova summa, että luulisi "pelimiehiä" olevan kelkassa. Hans Gunnar Bäck on ollut jo mukana ja pätäkkää löytyy. Olisiko kasvattanut panostustaan? Ja pakko on nostaa esille myös, siis toive uni Herra Tokmannista, Kyösti Kakkosesta. Onkohan kiinnostunut lätkästä? Ketäs muita tuonne olisi tarjolla? Joku "lätkäjätkä" joukossa ei olisi pahitteeksi myöskään.
 

jukkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Niin.. Onhan tämä hyvä uutinen, kun ensi kausikin pelataan, mutta ei leuka kumminkaan edes värähtänyt. Tavoitteesta kasassa noin 70%, vielä puuttuu 30%. Vasta sitten hurraan, kun tuokin raha on kasassa.

Ilolla tervehdin sitä, että "karvahattukansankin" rahat rupeaa kelpaamaan, eli kannatusosakeantiakin suunnitellaan. Kun vielä rupeaisi kelpaamaan "kukkakauppojenkin" ei ehkä niin suuret rahat, mutta rahat kuitenkin, niin uskoisin että hyvä tästä tulee!

JOKIPO!!!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Niin.. Onhan tämä hyvä uutinen, kun ensi kausikin pelataan, mutta ei leuka kumminkaan edes värähtänyt. Tavoitteesta kasassa noin 70%, vielä puuttuu 30%. Vasta sitten hurraan, kun tuokin raha on kasassa.

Kyllä mulla ainakin värähti. Tuli lähes kyynel silmään. Tässä on kumminkin otettu suuri askel kohti velatonta seuraa ja kaiken number uno, uusi hallitus, uusi puheenjohtaja, saadaan viime tipassa. Tätä olen odottanut jo pitkään....

Tuosta kerätystä summasta menee vapaaehtoiseenvelkajärjestelyyn varmaankin se sovittu 120 000e? Jokipoikien velan ollessa tammikuussa 2011 n 234 000e, niin ei tuo tilanne enään kovin katastrofaalinen ole mestisseuraksi. Velan suuruus tulee ilmi tässä uutisessa. (jokipojat.com). Omistuspohjan laajennustahan nuo kertovat jatkavan ja tavoittelevat sitä puuttuvaa alle 30%+ yleisöltä tavoitellaan keräyksellä 50 000e. Tuon toteutuessa, Jokipojat on käsittääkseni kokonaan velatonseura.

Ja tervetuloa Haapakoski Jokipoikiin! Jospa nyt kun tuo sopimus astui voimaan, niin alamme kuulemaan myös hienoja uutisia pelaajarintamalta. Try-outille on ainakin tulossa useampikin pelaaja.
 

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Kyllä mulla ainakin värähti. Tuli lähes kyynel silmään. Tässä on kumminkin otettu suuri askel kohti velatonta seuraa ja kaiken number uno, uusi hallitus, uusi puheenjohtaja, saadaan viime tipassa. Tätä olen odottanut jo pitkään....

Noh. Odotellaan nyt että uusi hallitus esittäytyy medialle tai ainakin saadaan tieto, että se on kasassa. Edellinen hallitushan oli täysi myytti/mysteeri ainakin itselleni. Toivottavasti tämä nyt tarkoittaa todellista puhtaalta pöydältä aloittamista! Hyvältä ainakin tässä vaiheessa näyttää.


Ja tervetuloa Haapakoski Jokipoikiin! Jospa nyt kun tuo sopimus astui voimaan, niin alamme kuulemaan myös hienoja uutisia pelaajarintamalta. Try-outille on ainakin tulossa useampikin pelaaja.

Harjoitukset alkavat tiistaina, käykääs kynnelle kykenevät siellä tiirailemassa. Itsekin toki käyn, mikäli puolustusvoimat joustaa.. Paljon on kyllä vapaita, kovia nimiä liikkeellä ja joka päivä näkyy vapautuvan lisää. Nyt vaan faksi laulamaan toimistollakin, mikäli siellä nyt ketään on tämän hässäkän keskellä. KooKoo, Jukurit ja Sport ovat päässeet jo vähän etumatkalle.

Mielenkiintoisista nimistä puheenollen vapaille markkinoille tässä viime aikoina ovat päätyneet mm. Tuomas Takala ja Juha Gustafsson..
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Näinhän se homma etenee. Eiköhän uuden hallituksen kokoonpano ole ihan mieleistä nähtävää. Tämä toki sillä varauksella, että vanhasta johtokunnasta ei sitten jatka muutkaan kun ei Jormakkakaan.

Paremmissa kantimissa homma on nyt kuin pitkiin hetkiin. Nyt vaan ei todellakaan sovi sitten ryssiä. Sen verran julkisissa ja ei-julkisissa osakkaissa on tahoja joita ei pidä suututtaman.

Nettisivut on toivottavasti joku harjoitusversio. Nuohan on ihan perkeleen huonot. Eikös noitten tekeminen pitänyt olla ammattilaisten käsissä? Nyt ne näyttää ihan jonkun siskonpojan tekemiltä.
 

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Harjoituksia käyty parikymmentä minuuttia kyttäilemässä. Eipä tuolla mitään ihmeitä ollut, mukana lähinnä A-junnuja ja viime kausien runkopelaajia (Puustinen, Häikiö, Pitkänen jne.). Maalilla Sivonen ja Juvonen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös