Jokipoikien juniorit

  • 198 706
  • 831
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Jokainenhan voi mitata mitä haluaa ja millä mittareilla tahansa oman maun mukaan, eikä näin ollen mikään ole varmastikaan väärä.

Seuroilla on käytössä useita eri mittareita eri osa-alueille, eri vaiheisiin ja eri pituisille ajanjaksoille siitä missä mennään, niin isossa kuvassa kuin yksittäisten pelaajien kohdalla. Eri osa-alueet ja vaiheet liittyvät toisiinsa ja käsittääkseni tälläkin palstalla puhutaan lähinnä kilpaurheilusta, niin tästä kilpaurheilun näkökulmasta katsoen lopullinen tulos nähdään siinä, miten seurat saavat kehitettyä yksittäisiä pelaajia ja sitä kautta nostettua heitä pelaamaan aikuisten sarjoihin. Seuroilla on yleensä muutakin toimintaa kuin kilpaurheilu ja siellä onnistumista mitataan taas ihan eri arvoilla ja mittareilla.

Läpy on oikeassa siinä, että huippupelaajat ovat usein lahjakkaita jo alkujaan ja vanhemmatkin tärkeässä roolissa, kuten olosuhteetkin, mutta seurojen osuutta on turha vähätellä. Pelkät lahjat ja kova halu tehdä asioita eivät pelkästään riitä vaan pitää tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan ja tässä kohtaa seurojen rooli on iso. Kasvattajaseuroissa tehdään kuitenkin perustyö ja luodaan pohjat, mistä huippupelaajatkin sitten ponnistavat uralleen. Huippupelaajan ura ja, että yleensä tulee huippupelaajia on monen tekijän summa, enkä ymmärrä, miksi näistä mitään pitäisi vähätellä. Kaikki ovat tärkeitä.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ei ole varmaan pelkoa siitä, että seurat eivät muistaisi ilmoittaa kasvattaneensa jonkin ammattilaisen. Ja mittareita tarvitaan varsinkin nyt.
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Tämä nyt on varmaan jo selvä, mutta selvyyden vuoksi vielä kerran. Miksi yksittäisten pelaajien nouseminen on huono mittari juniorijokipojille. Otetaan ääriesimerkki. Kuvitellaan, että Lontoossa on yksi ainoa juniorijalkapalloseura, jonka pelaajia silloin tällöin päätyy jopa ammattilaiseksi. Kuinka moni pitäisi hirveänä saavutuksena, jos seuran pelaajia on ammattilaisina. Juniorijokipojat menee helpoimman kautta, jos päätavoitteena ei ole seuran jäsenmäärän kasvaminen, mikä poikisi lisää niitä kuuluisia talenttejakin - jopa siinä määrin, että edustuksen ei tarvitsisi joukkuetta kerätä nykyisessä määrin ympäri Suomea.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Tämä nyt on varmaan jo selvä, mutta selvyyden vuoksi vielä kerran. Miksi yksittäisten pelaajien nouseminen on huono mittari juniorijokipojille. Otetaan ääriesimerkki. Kuvitellaan, että Lontoossa on yksi ainoa juniorijalkapalloseura, jonka pelaajia silloin tällöin päätyy jopa ammattilaiseksi. Kuinka moni pitäisi hirveänä saavutuksena, jos seuran pelaajia on ammattilaisina. Juniorijokipojat menee helpoimman kautta, jos päätavoitteena ei ole seuran jäsenmäärän kasvaminen, mikä poikisi lisää niitä kuuluisia talenttejakin - jopa siinä määrin, että edustuksen ei tarvitsisi joukkuetta kerätä nykyisessä määrin ympäri Suomea.
Ehkä nyt jo kannattaa löysätä, kun Lontoon kuviteltu yksi ja ainoa futisseurakin on mukana! :) Voi mennä ajatukset solmuun pikkuhiljaa ympyrää kiertäessä. Toki hauskaahan näitä on lukea tietyyn pisteeseen asti. Tottakai jokaisen seuran lajista riippumatta ja varmasti myös juniori Jokipoikienkin yksi päätavoitteista on kasvattaa harrastajamääriä. Tämän lisäksi on myös useita muita tavoitteita ja ne kaikki vaikuttavat toisiinsa. Pelkästään kilpaurheilusta puhuttaessa nämä eri tavoitteet nivuotuu pitkässä juoksussa yhteen ja lopputuloksena nähdään onnistuminen, miten junnuseurat ovat saaneet autettua ja nostettua pelaajia aikuistensarjoihin aina jopa ammattilaiseksi asti. Tämä tästä tällä erää!
 

läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Juniorijokipojat on kilpaurheiluseura. Mitä muita tavoitteita kilpaurheiluseuralla voi olla, kun kasvattaa hyvien pelaajien määrää. Väärävaihto aikaisemmin viittasi joihinkin netissä oleviin pumaskoihin, kun puhuin hyvistä arvoista. Ehkäpä tuon olisi jo pitänyt kertoa, että ei tässä mistään rationaalisesta keskustelusta taida olla kyse.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Lehmien äänenkannattajassa eli Karjalaisessa on juttua, että kirjoitusväline on palannut Itävaltiosta Joinkaapuntiin. Olisiko Kynälle käyttöä Juniori-Jokipojissa? Tai edarissa?
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Varmasti olisi käyttöä ja paljonkin hyviä tehtäviä, eriasia onko varaa.

Näinhän se on. Vähän harmi tilanne, että nyt kun kaupunkiin on palannut Kynä, joka on käynyt ammentamassa vielä lisää kokemuksia Vaasasta ja Itävaltiosta, niin nyt sitten tuli tämä surkea talouslama eikä miehen tieto-taitoja ehkä päästä hyödyntämään joensuulaisessa jääkiekossa. :(
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Näinhän se on. Vähän harmi tilanne, että nyt kun kaupunkiin on palannut Kynä, joka on käynyt ammentamassa vielä lisää kokemuksia Vaasasta ja Itävaltiosta, niin nyt sitten tuli tämä surkea talouslama eikä miehen tieto-taitoja ehkä päästä hyödyntämään joensuulaisessa jääkiekossa. :(
Kynähän palaa luonnollisesti kotiinsa Joensuuhun aina kesäisin ja joka kerta, kun hän ilmestyy katukuvaan alkaa spekuloinnit, että hän olisi tulossa valmentamaan tänne. Mutta asiaan, niin toivottavasti Kynä palaa vielä joskus joensuulaisen jääkiekon pariin. Hän on todella hyvä kehittämää pelaajia ja varsinkin nuoria pelaajia. Ja, mitä olen Vaasan suunnalta kuullut, niin moni vanhempikin pelaaja otti siellä huimia kehitysloikkia eteenpäin Kynän taitojäillä.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
No sittenhän Kynä istuisi edariin kuin nenä päähän, koska kauteen lähdettäneen yhä nuoremmalla rosterilla ja nuoret tarvitsisivat taitoja kehittävää valmentajaa. Mutta taloustilanteen takia en jaksa uskoa tähän ainakaan vielä ensi kaudella. Oliko muuten kakkoskoutsi Laurinkarilla sopimusta ensi kaudesta?
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Laurinkarin soppari taisi olla yksivuotinen, mutta voisi kuvitella, että jatkoa tulee. Kynä olisi hyvä vaihtoehto edustukseen, mutta siellähän on jo valmentaja valmiina, enkä tiedä olisiko edustus ja Mestis ylipäätään edes muutenkaan vaihtoehto. Jokipoikien junnuissakin taitaa olla jo paikat täytetty, mihin voisi kuvitella Kynän tasoisen valmentajan menevän. Saa nähdä, missä Kynän ura jatkuu vai viettääkö välillä aikaa Joensuussa? Jos näin tapahtuu, niin Kynän vetämille ekstra/taitojäille olisi varmasti junnuilla kysyntää.
 
Kovaa jälkeä päättyneellä kaudella tehojen valossa tehnyt ja maajoukkueympyröihinkin murtautunut -04 ikäryhmän Aleksanteri Kaskimäki näkyy siirtyneen HIFK:n A-nuoriin.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jaaha, hänhän saattaisi tulla parin vuoden päästä HIFK:n lainapelaajana Jokipoikiin.
Positiivista, että junnut siirtyvät nimenomaan HIFK-n junnuihin. Antaa lisää uskottavuutta HIFK- yhteistyölle .. Minulla ei ole mielipidettä( tietoa/ymmärrystä) siihen, kannattaako heidän lähteä/ haluanko heidän lähtevän ylipäätään mihinkään..Mutta kun kerran lähtevät, niin hyvä näin.
 

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Onkohan tämä ihan sattumaa, että menevät HIFK:hon vai voiko tämä liittyä myös viime vuosina kehittyneisiin HIFK - Jokipojat-yhteyksiin? Minä näen tässä posia juuri sen, että saattavat hyvinkin vielä tulla lainalle Joensuuhun parin vuoden päästä.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Onkohan tämä ihan sattumaa, että menevät HIFK:hon vai voiko tämä liittyä myös viime vuosina kehittyneisiin HIFK - Jokipojat-yhteyksiin? Minä näen tässä posia juuri sen, että saattavat hyvinkin vielä tulla lainalle Joensuuhun parin vuoden päästä.
Ei liity yhteistyöhön. Kaskimäellä on muuten vahvat kytkökset Helsinkiin ja ne lienevät vaikuttaneet seuran valintaan. HIFK ja Jokipojat eivät kuitenkaan olleet ainoat seurat, mitä maajoukkuepelaajan perässä on ollut. Käsittääkseni myös Tauslahdellakin on joitain kytköksiä Helsingin suuntaan.
 

Nippe6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Karjalan Kopla, KalPa
Muitako ei ole täältäpäin sitten kuitenkaan lähdössä kuin nämä kaksi 04 pelaajaa?
Onko kenelläkään tietoa lopettaneista pelaajista? Kai kesäringit on jo jollain mallilla?
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Muitako ei ole täältäpäin sitten kuitenkaan lähdössä kuin nämä kaksi 04 pelaajaa?
Onko kenelläkään tietoa lopettaneista pelaajista? Kai kesäringit on jo jollain mallilla?
Koronasta johtuva epätietoisuus tulevan kauden suhteen varmasti mietityttää nuoria pelaajia ja heidän vanhempiaan, mitä ratkaisuja tehdä tulevaisuuden suhteen. Muuttaminen muualle on vaatinut aina tarkkaa harkintaa jo ilman tätä koronaakin. Käsittääkseni pari pelaajaa olisi vielä lähdössä muualle, mutta vastaavasti muutamia tullee myös takaisin päin?

Tryouttejahan ei ole rajoituksien takia voinut vielä pitää, joten "kesäringit" ja joukkueet elää ja muuttuu varmasti vielä. Luulisin, että varsinkin A:n kohdalla rinki elää, kun eihän muualta tänne pyrkivät vieraspelaajat ole päässeet antamaan näyttöjä. A:han pyrkii kuitenkin aina useita pelaajia muistakin seuroista. Mutta joka tapauksessa oli niin tai näin, niin pelaajat treenaa tällä hetkellä omatoimisesti valmentajien tekemien ohjelmien mukaan. Etäyhteydet ja videot lienee kovassa käytössä ympäri Suomea kaikissa junnuseuroissa. Kesälajien tilanne näyttää todella huonolta ja toivotaan, että jääkiekkosarjat pääsevät alkamaan ajallaan tai ainakin jossain kohtaa, vaikka sitten aiottua myöhemmin. Kukaan ei osaa sanoa, miten nää jutut menee. Jatkossa ei ole enää käytössä A-, B- ja C-nuoret jne, vaan U20, U18 ja U16 jne. Menee varmasti joku aika sisäistäessä tätä uudistusta? :)
 

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kristallipalloni kertoo koulujen avautumisesta toukokuun puolessa välissä. Samalla myöskin vapautuvat urheiluseurat ja kesälajit pääsevät vauhtiin. Pelit pelataan 400 katsojan voimilla ja heinäkuussa nekin vapautuvat. Ensi vuonna emme edes muista koko Koronan paskaa kun Suomi häviää em-finaalissa 2-0 Espanjalle.

Jokipoikien A palaa mestiksen huipulle, B taistelee itselleen mestispaikan ja C karsii jouluna ristiinkarsinnassa jonka selvittää rimaa hipoen. Edustus voittaa toisen mestismestaruuden ja Joensuun torilla järjestetään juhlat.
 

Nippe6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Karjalan Kopla, KalPa
TPS:n ja Valko-Venäjän viime päivien uutiset kuulostaa siltä, että ehkä ei ihan vielä ole aika ”vapauttaa” urheiluseuroja.
Erityisesti junnu kiekkoilijoiden osalta vois olla fiksua vetää omatoimisesti ainakin juhannukseen ja sit miettiä niitä yhteisiä sessioita. Siinä ehtisi vielä porukaa sairastaa taudin ennen kauden alkua ja olis immuniteetti sitten kunnossa. ;)
 

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mä en oikein usko että joukkueharjoittelu lisää tartunnan riskejä yhtään sen enemmän kuin koulussa käyntikään. Valko-Venäjähän kielsi koko viruksen ja TPS tartunta ei ollut missään tekemisissä joukkueen kanssa. Sehän oli vapaa-ajalla saatu tartunta jonka seurauksena tuli muutamalle liigapelaajalle vapaaehtoinen karanteeni. Heidän tulostaan ei taideta olla vielä kerrottu.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Valko-Venäjältä palanneet neljä suomalaispelaajaa sairastuivat varmuudella koronaan ja ilmeisesti viideskin, mutta se siitä sen maan touhuista. Luulen, että koulurajoituksia ruvetaan poistamaan pikkuhiljaa, mutta se ei tarkoita välttämättä sitä, että seurojen toiminta vapautuu. Urheiluympäristössä tauti leviää varmastikin vielä paljon helpommin kuin kouluissa. Nyt ei todellakaan kannata kiirehtiä ja pienryhmissä harjoittelussa on tällä hetkellä omat riskinsä. Jos jotkut kaikesta huolimatta treenaa vapaa-ajallaan ryhmissä, pienissä tai isoissa, niin seurat ei ole tästä vastuussa. Turha riskeerata kenenkään terveyttä ja onhan se kova kolaus seurojenkin maineelle, jos seurat toimii kyseenalaisesti ja porukkaa sairastuu tämän takia.

Mukava nähdä, että monet ammattilaispelaajat puhuvat eri medioissa vahvasti omatoimisen treenaamisen puolesta ilman pienryhmiä ja näyttävät näin esimerkkiä nuoremmille pelaajille.
 

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
tottakai talvilajit voivat harjoitella omatoimisesti kesäkuulle asti. Tarkoitin kesälajeja kuten potkupallo ja pesis. Ne ovat joukkuelajeja, jotka tästä tällä hetkellä eniten kärsii. Koulujen avautuessa kaikki pöpöt leviää, kuten aina loman jälkeen. Jos siis haetaan laumasuojaa, niin minusta ei ole perusteita kieltää niitä urheilulajeja kokoontumasta jotka siitä eniten kärsiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös