Jokipoikien juniorit

  • 198 703
  • 831

Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muistaakseni ajatuksena on ettei nuorten tarvitsisi lähteä muille maille pelaamaan SM-sarjaa ja sitä kautta myös A vahvistuisi tulevaisuudessa (karjalaisen juttu viime keväältä) Toki mahdollinen kasvattajakorvauskin suurenee sitä mukaa mitä korkeammalla tasolla pelaa.
 
läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Kun tavoite laitetaan C-junioreihin, saattaa lopputuloksena olla se, että pelit pelataan parilla kentällisellä, jotka sitten poistuvat C:n jälkeen kaupungista. Ne, joiden pitäisi pelata A:ssa Joensuussa, ovat menettäneet tärkeitä vuosia istuessaan penkillä. Ylipäätään junioreissa olisi järkevämpää laittaa tavoite A-nuoriin, koska A on päätepiste juniorivuosille. Tietenkin jos on helpompi pärjätä jossakin teinijääkiekossa, niin mikäs siinä. Pelaajapolusta tuskin kuitenkaan on enää kyse, ainoastaan irtopisteiden kalastelusta. A:ssa pärjääminen vaatii pitkän tähtäimen suunnitelman ja halua ajatella muutakin kuin omaa etua.
 
Niin, läheltähän löytyy esimerkkejä kuten sapko, ketterä ja hokki joissa pelataan mestistä junnuista aikuisiin. Saattaisi jopa olla että lopputulos olisi A-junnuissa erilainen ja joku satunnainen pääsisi edustukseen asti.
 
läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jos asian haluaa yksinkertaistaa, niin strategiana pienessä seurassa voi olla pelaajien kehittäminen, ei minkään yksittäisen joukkueen menestys. Pelaajien kehittäminen tarkoittaa mm., että järjestelmässä on olemassa eri väyliä (kaikki eivät kehity samaa tahtia), järjestelmässä ei ole suosikkeja (eikä inhokkeja), urheilu on keskiössä ja ne kuuluisat arvot tulee olla kunnossa. Kaikki nuo vaativat paljon seuran toiminnassa mukana olevilta henkilöiltä. Täytyy olla palo ja rakkaus lajiin ja muistaa, että kyse on JUNIORIurheilusta. Kun sisältö on kunnossa, on toivoa siitä, että harrastajamäärät kasvavat ja jossakin vaiheessa tulee menestystäkin, mikä taas avaa lisää mahdollisuuksia kehittää toimintaa.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks

Juurikin näin, junioriurheilussa on keskiössä yksilöiden kehittäminen. Suuressa kuvassa joukkueiden sijoituksilla ei ole niin väliä, vaan miten saadaan vietyä yksittäisiä pelaajia eteenpäin. Suuri yleisö varmaankin mittaa menestystä, sillä miten joukkueet pärjää, mutta eri seurojen toimijat mittaa menestystä, sillä miten yksilöt kehittyvät. Lopullinen mittari lienee on miten pelaajia saadaan tuotettua aikuisten sarjoihin. Kilpaurheilussa kärjelle pitää olla riittävästi haastetta ja sen ehdoilla mennään. Se on varmaa, että Suomen kokoisessa maassa ei jää yksikään hyvä pelaaja huomaamatta. Ne etsitään vaikka kiven alta.
 
Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minusta tasapaino on kaikki kaikessa. Seura tekee kaikkensa sekä yksilön että joukkueen menestykseen. Nimenomaan joukkueen menestyksellä on joukkueurheilussa merkitystä. Ei kukaan kunnianhimoinen ja lahjakas yksilö pelaa joukkueessa joka ei pärjää/ole riittävällä tasolla. Ei vaikka arki olisikin kunnossa. Lähialueilla on monta elävää esimerkkiä siitä miten nuorena lahjakas pysyy seurassa ja ansioiksi jää alasarjojen pistepörssin voitto.

Jos haetaan syitä tilanteeseen niin minun mielipide on että ikäluokissa 00, 01, 02, 03 ja 04 on toimittu D1/C2 vuosina väärin. Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa kannamme noiden vuosien vähiä hedelmiä.
 
juhahujanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Jos C ei pelaisi sm-sarjaa, niin pari peluria lisää olisi joutunut vaihtamaan jo maisemaa. Tosin B:n mukana mestiksessä voi olla vaihtoehto poismuutolle.
Minusta on hienoa, että Joensuussa pystytään tarjoamaan V-ikään asti laadukas pelipaikka. Omalla junnulla se ei ollut mahdollista ja siksi ajellaan ja paljon...
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Käsittääkseni ainakin -02 ja -04 ikäluokissa on homma toiminut, mutta ilmeisesti -00 ja -01 on ollut heikompaa. Ikäluokat, joissa on usein ns. tulipaloja vanhempien suunnasta jäävät pieniksi pelaajamääriltään viimeistään, kun tullaan kilpaikäluokkaan.
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023

Tulipaloja vanhempien suunnasta vai tulipaloja vanhempien suunnasta johtuen seuran ja valmentajien tulipaloja sytyttävästä toiminnasta?
 
läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Konkretiaa, mitä saattaa tarkoittaa, kun otetaan tavoitteeksi esim. C-nuorten sm-sarja. Materiaali ei riitä oikein sm-sarjaan, ja pelit pelataan muutamalla pelaajalla, muiden toimiessa käytännössä maksajina. Lopputulos. Kärkikaverit lähtevät seuraavana vuonna pois tai jäävät taantumaan Joensuuhun. Muu porukka menettänyt tärkeän vuoden, mikä näkyy tulevina vuosina pelaajakehityksessä. Entä arvot. Suurin osa maksajista enemmän ja vähemmän saattaa tuntea itsensä petetyksi, vaikkakin varmaan olisi pitänyt tietää humpan juoni. Sana kiirii joka tapauksessa kaupungilla, mikä vaikuttaa tulevien vuosien jäsenmäärään, sponsoreihin jne. Tuohon syyllisten etsimiseen täytyy todeta, että jos asiakkaat pakenevat pois jääkiekon parista, niin järkevä ihminen alkaa miettiä miten toimintaa tulisi kehittää. Kyse ei ole syyllisten etsimisestä vaan siitä, miten asioita voidaan parantaa. Joensuussa ei taida olla kilpailevia jääkiekkoseuroja. Kilpailu usein on ainoa asia, joka pakottaa miettimään asioita uusiksi.
 
Hieno vastaus. Tuolla peluutuksella mennään jo kolmatta vuotta!
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023
Kaupungissahan on ilmeisen raikkaasti ja sponsoreidenkin arvostamalla tavalla toimiva kiekkoseura, jolla ei vielä ole junioritoimintaa. Voisiko olla?
 
Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kaupungissahan on ilmeisen raikkaasti ja sponsoreidenkin arvostamalla tavalla toimiva kiekkoseura, jolla ei vielä ole junioritoimintaa. Voisiko olla?
Miksei voisi olla esim. B-juniori-ikäisille niin sanottu akatemiajoukkue, joka pelaisi esim. Suomisarjan karsintaa. Siihen voisi löytyä pelaajiakin 01,02 ja 03 syntyneistä. Jos se onnistuisi niin siitä voisi mahdollisesti laajentaa toimintaa.
 
läpy

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Nyt en puhu mistään tietystä seurasta. Junioriurheilussa seuran suosio ja menestys perustunee ainakin kolmeen seikkaan: 1) harrastuksen hinta, 2) harrastuksen hauskuus ja 3) harrastuksen urheilullinen laatu. Kaikki liittyvät toisiinsa, koska esim. lajin kalleutta on helpompi sietää, jos arvot ja urheilu ovat kunnossa. Kukaan ei halua kallista ja huonoa. Hinta huolettaa lähinnä maksajia eli vanhempia, joten ei siitä sen enempää. Tässä on parempi puhua hauskuudesta ja urheilusta, joita vastaan en koskaan ole kuullut kenenkään olevan, en edes niiden, jotka vievät pois hauskuuden ja urheilun. Mikä vie pois fiiliksen ja hauskuuden? Monikin asia, mutta usein homma liittyy jääkiekossa reilun pelin puuttumiseen. Kissa pöydälle. Toimihenkilöiden ja ennen kaikkea isävalmentajien pojat pelaavat monessa seurassa enemmän, pelaavat parempien pelaajien kanssa, saavat treenata seurassa enemmän, saavat enemmän seuravalmentajien huomiota yms. ilman, että erilainen kohtelu perustuu edes pelaajan tasoon. Tämä on kokemukseni mukaan suomalaisen jääkiekon syöpä, Joensuun tilanteesta en osaa sanoa. Kun kaverit tulevat murrosikään vaihtuu lapsen naiivius teinivitutukseen, kun esim. valkun poika vieressä saa erityiskohtelua. Lopettamisaallot eivät aina johdu siitä, että heikko aines ei jaksa enää treenata. Urheilullinen laatu liittyy edelliseen. Jos tietoa, tsemppiä ja treeniä jaetaan harvoille ja valituille, ei varmaankaan ole yllättävää, että moni tippuu pois maailman vaikeimmasta pallopelistä.
 
juhahujanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Miksei voisi olla esim. B-juniori-ikäisille niin sanottu akatemiajoukkue, joka pelaisi esim. Suomisarjan karsintaa. Siihen voisi löytyä pelaajiakin 01,02 ja 03 syntyneistä. Jos se onnistuisi niin siitä voisi mahdollisesti laajentaa toimintaa.
Pari vuotta sitten kun viimeksi pelireissulla -03 joukkueen toimijoiden kanssa juttelin, niin pelasivat noin 25 pelaajalla sekä 2A:n, että 3A:n sarjaa. Kun drop out on yläaste iässä kova, niin mistä luulet, että pelaajia sekä akatemiaan, että ykkösjoukkueeseen riittävän. C-junnuilla tuskin on hätä siitä, että vain harvat saa peliaikaa muiden istuessa viltissä, kun pelaajia ei taida olla täyttä kolmea kenttää.
Jos teidän omakohtainen kokemus on omalta junnuajalta vaikkapa vain 10v sitten, niin kovasti on harrastajamäärät näillä leveysasteilla pudonneet. Tämä on ihan eri maailma nykyisin...
PS: Tuskinpa esim Iisalmessa ja Kajaanissa olisi 10v sitten uskottu, että harrastajia on niin vähän, että B-junnuissa pitää tehdä yhdistelmäjoukkue.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Miksei voisi olla esim. B-juniori-ikäisille niin sanottu akatemiajoukkue, joka pelaisi esim. Suomisarjan karsintaa. Siihen voisi löytyä pelaajiakin 01,02 ja 03 syntyneistä. Jos se onnistuisi niin siitä voisi mahdollisesti laajentaa toimintaa.
Tälle kaudelle perustivat B-teamin, jossa oli pelaajia juuri noista -01, -02, -03 ja käsittääkseni myös joitain -04 ikäluokan pelaajia. Alkuun homma lähti käyntiin, mutta pelajia tippui pikkuhiljaa pois ja joukkue lakkautettiin ja sarjaan ilmoittautuminen peruttiin. Ei riittänyt pelaajia.
 
Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pari vuotta sitten kun viimeksi pelireissulla -03 joukkueen toimijoiden kanssa juttelin, niin pelasivat noin 25 pelaajalla sekä 2A:n, että 3A:n sarjaa. Kun drop out on yläaste iässä kova, niin mistä luulet, että pelaajia sekä akatemiaan, että ykkösjoukkueeseen riittävän. C-junnuilla tuskin on hätä siitä, että vain harvat saa peliaikaa muiden istuessa viltissä, kun pelaajia ei taida olla täyttä kolmea kenttää.
Jos teidän omakohtainen kokemus on omalta junnuajalta vaikkapa vain 10v sitten, niin kovasti on harrastajamäärät näillä leveysasteilla pudonneet. Tämä on ihan eri maailma nykyisin...
PS: Tuskinpa esim Iisalmessa ja Kajaanissa olisi 10v sitten uskottu, että harrastajia on niin vähän, että B-junnuissa pitää tehdä yhdistelmäjoukkue.
Joensuussa on tälläkin hetkellä noin 20 B ikäisen pojan höntsäryhmä joka käy aktiivisesti pelaamassa. Kaikki nämä pelaajat ovat viimeisen vuoden aikana Jokipojissa lopettaneita. Näistä pojista saisi hienosti ns. akatemiajoukkueen Suomi-sarjaan. Jonkun pitäisi vain houkutella heidät mukaan.
 
juhahujanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Joensuussa on tälläkin hetkellä noin 20 B ikäisen pojan höntsäryhmä joka käy aktiivisesti pelaamassa. Kaikki nämä pelaajat ovat viimeisen vuoden aikana Jokipojissa lopettaneita. Näistä pojista saisi hienosti ns. akatemiajoukkueen Suomi-sarjaan. Jonkun pitäisi vain houkutella heidät mukaan.
Saisi varmasti hienosti, mutta miksi esim lopettaneet alle 30v pelimiehet pelaavat mieluummin höntsävuorolla, kuin menevät III-divariin pelaamaan? Tämähän olisi ihan sama asia eikös?
Minäpä vastaan: Se B:n Suomi-sarjakin vaatisi ainakin jonkinlaista sitoutumista harjoitteluun ja 20 pelin sarjaa jo ennen joulua. Kuluja tulee liki sama kuin B:n Mestiksessä, koska maantieteellisesti sarja niin laaja. Ei pelkkänä harrastuksena alasarjakiekkokaan ole monelle kiinnostava vaihtoehto.
On aivan eriasia käydä kerta viikkoon vetämässä hyvä hiki ja pitämässä hieman kunnostaan huolta mukavassa kaveriporukassa.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Kaikilla halukkailla on ollut mahdollisuus lähteä B-teamin toimintaan, mutta se on vain fakta, että kaikki eivät vain enää halua olla organisoidussa toiminnassa mukana ja siksi onkin hyvä, että höntsäryhmiä on. Nytkin moni teamistä jäänyt pois ei halua enää harrastaa tavoitteellisesti, vaan juuri höntsäillen ja sitä päätöstä pitää kunnioittaa. Vanhempien olisi hyvä käydä keskusteluja jälkikasvunsa kanssa siitä mitä he oikeasti haluavat, ettei tule väärinkäsityksiä ja harrastamisesta pakkopullaa.
 
Kyllä. Juuri näin. Pointtini oli alunperin tarkoitettu since 1953 kommentille joka viittasi mahdolliseen Kiekkokoplan junioritoimintaan.
 
Wildforever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mahtavaa C! Tärkeät pisteet ropsahti. Torjuntojen mukaan taisteluvoitto jossa mokke isossa osassa.

Onneksi B-junnujen sarjassa muutkin kompuroi. Enää ei montaa tappiota kannata kuitenkaan ottaa. Huomenna voitto Jukureista olisi elintärkeä.

Hyvä Joma! Katsojaennätys ja kunnon karnevaalit katsomossa läpi pelin. Kylmät väreet meni monen kerran pelin aikana.
 
Pecinjsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Latvia
Hyvä, Jokipo-C. Jokereiden voittaminen maistuu makealta.

Ja hyvä Joma! Viikko sitten olin Kerubilla, aivan mieletön meininki oli jo silloin. Joman fanipuodissakin oli kuin heinäsirkkaparvi olisi sinne hyökännyt, kauppa kävi kuin häkä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös