Jokerit playoffseissa 2014 – viimeinen taisto

  • 71 904
  • 201

faro

Jäsen
Avataampas tälläinen ketju, jossa voi spekuloida ja keskustella tämän kauden playoffeihin liittyvistä asioista.

Itse en haluaisi Lukkoa Jokereiden vastustajaksi missään nimessä ensimmäisellä kierroksella. Sellainen henkinen lukko meillä on heitä vastaan.
Tällä hetkellä todennäköisimmiltä vastustajilta näyttää JYP ja SaiPa. Molemmat pahoja vastustajia, mutta ehdottomasti voitettavissa. Säälit on yksinkertaisesti pakko välttää, muuten lienee turha haaveilla kannusta.

Tehdään tästä punakeltainen kevät!
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noniin, spekuloidaanpa vähän tulevilla vastustajilla niin pääsee taas joku huutamaan, että "ihan sama kuka tulee, kaikki pitää kuitenkin voittaa" ja sitä rataaa…

Saipa, Jyp ja Lukko: tuosta kolmikosta näyttäisi vastustaja tulevan, jollei sääleihin jouduta. Mieluiten noista vastaan ottaisin Saipan, sitten Lukon ja viimeisenä Jypin.

Vaikka Saipa onkin noista kolmesta ollut pisteiden valossa paras, on yllättäjillä tapana sulaa ennen lumia. "No mutta voittihan se Naskikin silloin 60-luvulla sen maakuntasarjan mestaruuden ihan omilla junnuilla, vaikka ei kukaan uskonut" – joopajoo, Saipa kaatuu puolivälierissä!

Lukko on, kuten edellä kirjoittaja sanoi todellakin lukko meille. Ehkä "absoluuttisesti" (voiko noin sanoa?) heikoin noista kolmesta, mutta jotenkin tuntuu, että ennemmin me Saipa kaadetaan, kuin Lukko Vahalahtineen ja Zapolskeineen.

Jyp tuskin perusteluja tarvitsee. Mielummin vaikka Kärpät, kuin Jyp, jota Jokerit ei voita Jyväskylässä tänä keväänä, eikä ensi keväänä vaikka KHL-veljillä taistoon lähdettäisiin.

Väitän, että meillä ihan hyvät saumat Playoffeissa. Ainakin leveyttä löytyy pl. mv-osasto. Kaikki on siis mahdollista niin kauan kun ei tarvitse pelata Jypiä vastaan.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mä meen vielä peli kerrallaan enkä jaksa spekuloida moisia asioista, koska mulle ainoa ja tärkein tavoite tässä vaiheessa olisi kammeta jengi kuuden joukkoon.
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Normaalisti tavoitteena on toki mestaruus, mutta jos sitä ei tule niin mahdollisimman hyvä sijoitus. Tällöin voi spekuloida sillä kuka olisi mieluisa vastus välierissä jne.

Nyt Jokereilla on kuitenkin hieman erilainen tilanne, vain mestaruus merkitsee. Kaikki muu menee samaan koriin. Tällöin on todellakin ihan sama kuka sieltä tulee, kaikki on voitettava.

Toki mitä lyhyempi sarja pelataan, sen paremmat mahdollisuudet on voittaa seuraava sarja. Jokereilla on järjetön määrä käyttämätöntä potentiaalia, joten suurin vastustaja on Jokerit itse.

Niin kauan kun pysytään kuuden sakissa, itseäni ei kiinnosta kuka tulee vastaan. Kunhan ollaan iskussa. Jos joukkueesta saadaan kaikki potentiaali irti, torilla nostellaan kannua.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Lähtökohtaisesti JYP, Lukko ja SaiPa ovat varsinainen painajaiskolmikko. JYP on kotonaan äärimmäisen vittumainen meille, ollut jo vuosikaudet. Kotona helpommin kaadettavissa, mutta silti edelleen ärsyttävän konemaisen oloinen vastustaja, kokemattomalla valmentajalla tai ilman. Siellä on monta jätkää jäljellä siitä rungosta, jolla voitettiin malja muutama vuosi sitten. JYPiä vastaan ilman kotietua lähteminen olisi ihan jäätävän vaikea paikka, silloin pitäisi voittaa ainakin kerran-pari Synergialla. Eli, mieluiten joku muu vastaan...

...kunhan se ei ole Lukko. Jokerit on ollut jo viime pleijareista lähtien kirjaimellisesti lukossa RD:n suojatteja vastaan. Jo tehdyt maalit Lukkoa vastaan tältä kaudelta kertoo omaa karua kieltään: 1, 1, 1, 1. Eli huikealla yhden maalin ka:lla per matsi mennään. Viime vuonna peikkona oli Vehanen ja Azevedo, tällä kaudella ollaan puskettu päätä puolustusmuuriin ja Lukko on rankonut aika tasaisella materiaalilla. Mieluummin vaikka JYP vastaan kuin uimalakin enkelit.

SaiPa olisi näistä kolmesta se mieluisin, vaikka tuossa otteluparissa asetelma olisi Jokerit vs. koko muu Suomi. Pieni ja sympaattinen SaiPa vs. KHL-Jokerit. Kaikki paineet olisi meillä. SaiPaa vastaan edessä olisi silti erittäin vittumainen ja kuluttava sarja, mutta uskoisin, että lopulta materia veisi pitkässä juoksussa voiton hengestä.

Kai sekin on vielä mahdollista, että meitä vastaan puolivälierissä tulisikin rakas naapuri?
 

faro

Jäsen
SaiPa olisi näistä kolmesta se mieluisin, vaikka tuossa otteluparissa asetelma olisi Jokerit vs. koko muu Suomi. Pieni ja sympaattinen SaiPa vs. KHL-Jokerit. Kaikki paineet olisi meillä. SaiPaa vastaan edessä olisi silti erittäin vittumainen ja kuluttava sarja, mutta uskoisin, että lopulta materia veisi pitkässä juoksussa voiton hengestä.

Kai sekin on vielä mahdollista, että meitä vastaan puolivälierissä tulisikin rakas naapuri?

Ja auta armias sitä vittuilun määrää jos SaiPa pudottaisi Jokerit. Sitten vaan ihmeteltäisiin, että miten KHL-Jokerit voivat tippua pikkuiselle SaiPalle, josta edes Hjallis ei tiedä yhtään pelaajaa. Tähän en toki usko, sillä pitkässä juoksussa tuolla materiaalilla pitäisi suorastaan jyrätä SaiPan yli. Toki pelitapa ja erikoistilanteet täytyy olla hyvässä kuosissa.

Mahdollistahan tuo Hifk:n vastaan asettuminen on, mutta aika epätodennäköistä. Jommankumman joukkueen pitäisi olla kolmas tai neljäs ja toisen kuudes tai viides. Jokereilla kolmanteen sijaan kymmenen pistettä ja neljänteen sijaan kuusi. Hifk:lla kuudenteen sijaan kolme pistettä ja viidenteen viisi. Molempien siis täytyisi alkaa kaapimaan pisteitä kovalla kädellä. Mahdollista toki, mutta epätodennäköistä.
 
Viimeksi muokattu:

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Olen jo tämän aiemmin ilmaissut, mutta minusta SaiPa on mahdollisista puolivälierävastuksista vähiten paha ja vieläpä aika selvällä marginaalilla. Jos viimeisillä kierroksilla tilanne on sellainen, että pienellä taktikoinnilla (eli häviämällä tahallaan) vastaan saadaan puolivälierissä SaiPa, toivon, että tämä mahdollisuus myös hyödynnetään.

Mahdollisissa välierissä vastaan asettuu aika suurella varmuudella Kärpät, oli sijoitus välillä 4-7 sitten mikä tahansa.

Kai sekin on vielä mahdollista, että meitä vastaan puolivälierissä tulisikin rakas naapuri?

En nyt ala tarkkaa arviota tekemään, mutta tämä mahdollisuus on lähinnä teoreettinen.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minä olen vähän eri mieltä siitä etteikö Saipa olisi paha vastustaja playoffeissa. Saipa nimittäin osaa pelata hyvin Jokereita vastaan. Lisäksi Kisapuisto on paha paikka pelata.
Kyllä täällä Lappeenrannassa saisi kuulla siitä jos Saipa pudottaisi KHL-Jokerit. Mielummin Lukko kuin Saipa vastaan playoffeissa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Saipa nimittäin osaa pelata hyvin Jokereita vastaan.

Osaa, mutta edellisten keskinäisten kohtaamisten perusteella ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin JYP, Lukosta nyt puhumattakaan.

Lisäksi Kisapuisto on paha paikka pelata.

On, mutta edellisten keskinäisten kohtaamisten perusteella ei kuitenkaan yhtä paha kuin Hippos, Äijänsuosta nyt puhumattakaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Olenko mä ainoa joka haluaisi Tapparan heti aluksi vastaan? Se ei toki taida toteutua mutta olisi se Lukkoa todennäköisempi vastustaja. Todennäköisimmin puolivälierävastustaja tulee parista SaiPa-Jyp, joista ottaisin itse asiassa ryynikyläläiset mieluummin. SaiPa jotenkin hirvittää Kisapuistoineen ja 1999 on vieläkin muistissa.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Itse ehdottomasti toivon, että SaiPa tulee vastaan, mutta ei heti ensimmäisellä kierroksella. Välierissä pikkusputnikit ovat jo bensansa käyttäneet ja ottavat lopulta hienot pronssit, kun Jokerit jyrää finaaliin.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Olenko mä ainoa joka haluaisi Tapparan heti aluksi vastaan? Se ei toki taida toteutua mutta olisi se Lukkoa todennäköisempi vastustaja. Todennäköisimmin puolivälierävastustaja tulee parista SaiPa-Jyp, .

Ilmeisesti haluat, että aloitetaan sääleistä :-), koska lähtökohtaisesti sijalla seitsemän oleva joukkue kohtaa Tapparan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ilmeisesti haluat, että aloitetaan sääleistä :-), koska lähtökohtaisesti sijalla seitsemän oleva joukkue kohtaa Tapparan.

Oishan se hauska kiskoa vikan kauden kunniaksi maksimaaliset 24 peliä pleijareita mutta enemmän mietin vaihtoehtoa, jossa SaiPa tai Jyp ohittaisi Kahvaran. Mutta kuten sanoin, en itsekään usko tähän.
 

syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Jyp sylettää jo valmiiksi. Saipa voisi toimia kenties. Unelmafinaali naapuria vastaan, aina saa ja pitää uneksia ;)

Loppujenlopuksi kaikki on voitettava mitä vastaan tulee, joten antaa tulla vaan.
Me ollaan valmiina. Vaikka Kärpät ekana, jos niin on tähtiin kirjotettu.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Kaikkihan ne voitettava on kuitenkin. Saipan ottaisin mieluiten vastaan puolivälieriin. Tiukka sarja varmasti tulee, mutta materiaaliero kääntää meille sen lopulta. Lukko olisi seuraavana listalla. Viime vuodesta jäi niin paljon hampaankoloon että revanssi olisi paikallaan. En usko että toistamiseen kävisi kylmät. Eilisen pelin nähtyäni sanoisin Jypin pahmimmaksi. Jyväskylässä voittaminen tulee olemaan todella tuskaa. Hifkin kohtaaminen vaikuttaa epätodennäköiseltä, mutta olisi myös toivevastus. Välierissä toivon sitten Kärppiä vastaan. Niin monta kertaa hävitty niille pleijareissa 2000-luvulla että olisi takaisinmaksun aika. Finaaliin sitten Tappara joiden kanssa aina hyviä vääntöjä. Pääasia että 6 sakkiin mennään eikä säälejä.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Haluaisin Lukon, mutta tokkopa onnistuu. Lukko ei runkosarjassa ole niin paha yleisesti, että puolivälierä JOK/LUK-LUK/JOK olisi mahdollinen. Voitaisiin lähteä Raumalle Imperiumin/Dynastian vastaisku teemalla. Sama pätee kyllä muihin pareihin.

Kärpätkin olisi mukava kaataa välierissä tai viimeistään finaaleissa vuosien vääryyksien vuoksi. Ai että!

Pääasia että pudotuspeleissä Jokerit on parhaimillaan kaikkensa antaneena.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan sama kuka tulee vastaan, kaikki on voitettava. Kärpät on Mashurin hankinnan myötä aivan järkyttävän suuri ennakkosuosikki, enkä usko minkään joukkueen voittavan Kärppiä neljä kertaa. Tappara kykenee haastamaan, mutta ei sekään riitä. Jokerit jää materiaalinsa puolesta hiukan Kärpistä, mutta valmennuksessa tulee 10-0 turpaan.

Tulisikohan HJK:n kannatusjoukot Areenalle vahvistamaan Eteläpäätyä? Sen verta säälittävää oli meno tiistaina, että kotiedulla ei ole mitään merkitystä.

Kyllä se Suomen kaunein ja suurin on tällä hetkellä HJK:n fanit, ei ehkä määrällisesti mutta laadullisesti.

Miten potkupallo saatiin tänne?

Summasummarum: pidän Kärppiä lähes varmana mestarina. 70% varmuudella finaali on Kärpät - Tappara.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Miksi klubirunkkarit yhdistetään nykyisin jatkuvasti Jokereihin?

Näätien jengi on nyt kivenkova, mutta pudotuspelit ovat enemmän henkimaailman taistelua. Jos kohdataan näädät esim. välierissä, niin silloin heidän henkistä mielenrauhaansa on järkytettävä. Meillä on tuohon rooliin mitä mainioimpia kavereita, Ruutu, Tyrväinen, Semir ja Jere nyt etunenässä. Kun Rynnäs saadaan pelkäämään ja Aaltosen & kumppanien peli-ilo saadaan tukahdutettua, on mahdollisuudet mennä finaaliin todella hyvät.

Tappara on hankalampi tapaus näistä kovimmista jengeistä, koska siellä on laittaa myös yhtä kovissa liemissä keitettyjä kavereita vastaan.

Mennään kuitenkin vastustaja kerrallaan. ;)
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mennään kuitenkin vastustaja kerrallaan. ;)

Ehkä pitäisi mennä ottelu kerrallaan sillä Jokerien paikka playoffeissa on kaikkea muuta kuin varma. Jäljellä 12 ottelua. Loppuohjelmassa on JYP, Kärpät x 2, SaiPa ja Tappara eli joukkueet jotka ovat Jokerien edellä. Jokerit kohtaa myös pahimmat kilpailijansa Bluesin, Ilveksen ja HIFK:n.

Tuolla ohjelmalla pelin pitää parantua edelleen jotta Jokerit ei aloita ja mahdollisesti päätä viimeistä liigakauttaan sääleissä. Jos näin käy eli Jokerit pelaa (suoraan) playoffeissa mikä ei ole lainkaan varmaa, on ihan sama kuka vastaan tulee playoffien 1. kierroksella. Kärpät ja Tappara ovat edellä, mutta niitä ei alkuun kohdatakaan.

Ehkä ratkaisevaa on miten joukkue ja erityisesti Irving sekä Teräväinen ja valmennus kestää loppukauden paineet. Toivon parasta, mutta harvoinhan viime kausina Jokereissa näitä on kestetty.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Ehkä pitäisi mennä ottelu kerrallaan sillä Jokerien paikka playoffeissa on kaikkea muuta kuin varma. Jäljellä 12 ottelua. Loppuohjelmassa on JYP, Kärpät x 2, SaiPa ja Tappara eli joukkueet jotka ovat Jokerien edellä. Jokerit kohtaa myös pahimmat kilpailijansa Bluesin, Ilveksen ja HIFK:n.

Luonnollisesti mennään ottelu kerrallaan, mutta tämä on playoff-spekulointitopic. :) Itse luonnollisesti lähden siitä, että ollaan kuuden joukossa runkosarjan päätteeksi. Sääleihin joutuminen olisi tuollaisella pelaajamateriaalilla ihan järkyttävä FARSSI.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Luonnollisesti mennään ottelu kerrallaan, mutta tämä on playoff-spekulointitopic. :) Itse luonnollisesti lähden siitä, että ollaan kuuden joukossa runkosarjan päätteeksi. Sääleihin joutuminen olisi tuollaisella pelaajamateriaalilla ihan järkyttävä FARSSI.

Totta!
 

Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Itse myös ensisijaisesti odottelen että otettaisiin ensin edes se suora pleijaripaikka. Säälit olis jotain todella vittumaista, ja sillon joskus kun sieltä/alhaalta joku on noussut esim. finaaleihin saakka, niin ne suoritukset on kai yleensä ollut sellaisia puun takaa -tuhkimotarinoita, joissa kukaan ei odota joukkueelta mitään. Jokereilla tätä tilannetta ei ole, vaan odotukset on valtavat joka suunnalta.

Noista kolmesta spekuloidusta vastustajasta ottaisin mieluiten varmaan Jypin, vaikka historia Hippoksella ei olekaan mairitteleva. Lähinnä ehkä sillä mutulla että niillä on kokematon koutsi. Niin on Saipallakin, mutta Jypiä vastaan ei olis niin paljon Daavid vs Goljat asetelma. Kuhan ei tuu Rauman nahkapäätä ekana vastaan.

Ja loppuheittona tähän jääkiekkojargoniin "kaikki ne pitää kuitenkin voittaa". Ei mielestäni tarvitse. Pleijareihin pääsee kahdeksan joukkuetta, tai 10 jos säälit lasketaan. Näin ollen kannun voittaakseen pitää voittaa kolme joukkuetta kahdeksasta, tai neljä kymmenestä.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja loppuheittona tähän jääkiekkojargoniin "kaikki ne pitää kuitenkin voittaa". Ei mielestäni tarvitse. Pleijareihin pääsee kahdeksan joukkuetta, tai 10 jos säälit lasketaan. Näin ollen kannun voittaakseen pitää voittaa kolme joukkuetta kahdeksasta, tai neljä kymmenestä.

Tämä on totta, mutta Jokerien täytyy lähteä siitä, että kaikki vastaantulevat joukkueet pitää pystyä voittamaan. Se on ihan yhtä tyhjän kanssa häviääkö puolivälierä- vai välieräsarjan, kun ainoastaan voittamisella on merkitystä. Mikään muu ei saa tälle jengille olla vaihtoehto, vaikka todennäköinen lopputulos se ei olekaan. Mahdollisuudet ei kuitenkaan ole nolla jos tämä jengi tosissaan saadaan taistelemaan yhdessä ja maalivahti on yhtä kuuma kuten tähän asti.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
On muuten lähellä paikallissarja IFK:ta vastaan. Sääleissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös