Ennakoidaan sitten, kun enää myöhemmin ei ehdi.
Jokereiden ja Pelicansin liigan ensimmäinen mittelö on onneksi jo käyty; tradition mukaan näiden joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen kuuluu mennä Pelikaaneille, tämä kausi ei tuonut poikkeusta. Kun jatketaan vanhan tonkimista, niin löytyy tieto, että Jokerit voittavat seuraavan kohtaamisen, tuon tiistain pelin. Huomenna emme näe vastustajan osalta katsojia ihastuttavaa lätkää, sen ihmemies Piri Eloranta on jo kauden alusta asti luvannut.
Peruuttelua, kyttäilyä, karvaamista, koko viisikon puolustamista vastaan Jokereiden ryminällä etenevä hyökkäys. Tuomo Ruutu uhoi edellisen himapelin jälkeen (Jokerit-IFK) sen verran, että lienee lupa odottaa yhä vain enemmän vauhtia ja kovia tilanteita häneltä. Taisi myös tulla lupaus siitä fanikatsomolle tutuksi tulleesta "aaltotempauksesta", mutta se onkin jo aivan toinen juttu... jääkää palkintojen jaon jälkeen katsomaan mitä tuleman pitää.
Raimo Summanen peluuttaa Jokerihyökkäystä todella tasaisesti, nyt Ban taitaa olla muutaman päivän sivussa, joten emmeköhän näe jäällä Bergenheimin nelosen tai kolmosen laitaa pelaamassa. Kari Haakanan paluusta Sumo lupaili siihen malliin että Kassu tekisi paluun jäille jätettyään jullipelin mahataudin takia sivuun. Nyt näemme, lentävätkö ne pelikaanit ihan oikeasti, suurisuisia lintujahan ne ainakin ovat. Varokaa pommi #22, se pudottaa osuessaan.
Tuossa matsissa Peltonen avaa pienen tauon jälkeen maalitilinsä ja maaliin todennäköisesti luisteleva Jamie Ram tekee parhaansa yrittäessään pitää nollan. Vielä kun Cowie, Stökö ja Pikku-Rudy maalaavat, ei Mikko Peltolan 'canssien ainokainen paljoa auta.
Veni Vidi Vici
4-1.