Jokerit - Organisaatio ja strategia

  • 5 020
  • 47

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Naulankantaan ja juuri tämän johdosta Marjamäki ei tule saamaan potkuja.

Perustelut:

1) Ammattiylpeyden puute.
Kurrin ja Vuorisen aikana hankinnat ovat olleet systemaattisesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sellaisia, joissa teemana on ollut mennä sieltä missä aita on matalin. Teksti-tv skouttauksen perinne Jokereissa elää ja voi hyvin. Tai sitten se on jalostunut Eliteprospect-skouttaukseksi, hankintojen helppous viehättää. Marjamäelle potkujen antamatta jättäminen on helpoin ja siksi ainoa vaihtoehto.

2) Menestyksen palon puute.
Uuden valmentajan rekrytointi edellyttäisi paneutumista ja pedanttia kartoitusprosessia, jonka polttoaineena toimisi aito, todellinen palo urheilulliseen menestymiseen. Vaatisi toimistolta todellista epämukavuusalueelle tunkeutumista. Toimistoa vaivaa sama vaiva kuin joukkuettakin, jalkatyön puute. Koska kukaan ei ole sitä vaatimassa.

3) Pelaajahankintojen ja peluuttamisen arkuus.
Riskejä peluuttamisen suhteen ei oteta edes ylipeluuttamisen uhalla. Ontuvana perusteluna sarjan vaatimustaso ja sitä ylikorostava, subjektiivinen näkemys. Diversiteetin puutetta ei tiedosteta. Tähän sapluunaan Marjamäki istuu täydellisesti. Peliä pelataan pelon kautta. Low risk, low reward. Kari Jalosta on turha haaveilla Jokereihin, se kun vaatii sitoutumista koko organisaatiolta ja tinkimätöntä työmoraalia.

4) Valmentajaprofiilin lasikattoa ei osata/haluta murtaa.
Jokereiden koutseina on ollut valmentajia, jotka profiloituvat turnausvalmentajina, Marjamäki tosin ei edes siinä. Marjamäellä saattaisi olla annettavaa kakkoskoutsina ja päävalmentajaksi sellainen jonka vahvuutena on olla jämäkkä, vakuuttava ja luottamusta herättäva pelitapamyyjä ja siihen tiukasti sitoutumista vaativa koutsi nykyisen käärmeöljykauppiaan sijaan, joka tappion hetkillä etsii syitä johdonmukaisesti muusta kuin itsestään. Kurri epäilemättä näkee tämän tosin Marjamäen vahvuutena, sillä ihan samaa tekee Kurrikin. Pettymys urheilulliseen menestymiseen oli Kurrin mukaan koronan syytä.

5) Epäsuhta taloudellisen vastuun ja urheilullisen menestyksen välillä.
Kurri istuu sellaisella ainutlaatuisella pallilla, ettei urheilullinen menestys korreloi taloudellisen riskin kanssa. Jokereiden taloutta ja toiminnan jatkuvuutta ei määrittele lipputulot, oheis- ja fanituotemyynti tai yhteistyökumppaneilta saatu taloudellinen tuki. Jos konkreettinen vastuu puuttuu, olisi sen peräänkuuluttaminen keneltäkään muultakaan läpinäkyvän kornia.

Meillä on monta ketjua valmennuksesta ja siitä kuka Jokerilaivaa kipparoi, mutta en löytänyt yhtään Jokereita ja sen organisaatiota laajemmin käsittelevää ketjua. Ylläoleva @C.Orr :in kirjoittama ansaitsi mielestäni noston Laten potkuketjusta laajempaan keskusteluun.

Kun Kurri osti Jokerit hän puhui uudesta strategiasta jonka avulla organisaatio purjehtisi uuteen loistoon. Valitettavasti kun media ja fanit eivät räksyttämättä nielleet Kurrin kaunisteluja ja puolitotuuksia rahoituksesta, pahoitti johto mielensä niin pahasti ettei strategiasta sitten kerrottu sen enempää. Vielä kun toimarikin kiukuttelee medialle kuin esikoululainen on vaikeaa uskoa että toimintaa ohjaa joku mietitty ja suurempaan päämäärään tähtäävä visio.

Usealla modernissa organisaatiossa strategian keskiössä ovat asiakkaat. Nykymuodossaan Jokereiden strategia on karkoittanut suuren osan asiakkaista. Sponsoreista on kaikonnut valtaosa. Faneista on kaikonnut hirmuinen osa ja uusien hankkimiseen ja varsinkaan sitouttamiseen ei ole hirveästi panostettu. Jos se ei kuulostaisi täysin uskomattomalta niin epäilisin että Jokereiden tämän hetken strategiassa ei ole asiakkaista mainittu hölkäsen pöläystä, mutta näin voi tosiaan olla koska lipputulot eivät ole organisaatiolle elinehto vaan kiva bonus. Kenties Kurrin laatima strategia onkin pitää todelliset valtaapitävät ja lystin rahoittajat tyytyväisinä. Tältä se ainakin vaikuttaa.

Nykypäivänä myös osallistaminen, läpinäkyvyys ja avoimuus ovat erittäin tärkeitä tapoja kehittää toimintaa ja sitouttaa asiakkaita. Olisi ennenkuulumattoman hienoa jos Jokerit valjastaisi "somejoukot" ympäri maailman auttamaan scouttaamisessa tai vaikkapa keräisi ison fani-puolammattivalmentajan auttamaan pelikirjan kehittämisessä. Tai missä vaan. Tehtäisiin yhdessä, ei niin että valmennus ja johto sanovat että "tästä otetaan opiksi ja ensi kaudella ollaan valmiita", mutta missään vaiheessa asiasta ei keskustella ja kauden alussa todetaan että samaa tuubaa sieltä tuutista tulee kuin katastrofikaudellakin.

Jotta Jokerit voisi menestyä KHLlässä ja varsinkin jotta Jokerien brändi säilyisi edes jotenkin hengissä idänretkestä olisi tärkeää että organisaatio toimisi jokaisella osa-alueella parhaalla mahdollisella tavalla. Tuntuu että ruohonjuuritaso (huoltajat ja somevideoiden väsääjät) tekevät hyvää työtä. Voiko tärkeimmillä palleilla istuvista sanoa samaa?

Mikä ihme on Jokereiden tämän hetken visio, missio ja strategia? Tietääkö joku?
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toimistolla pitäisi ensin tietää mitä strategia ja visio tarkoittavat. Sen jälkeen voidaan aloittaa pohdinta mitkä ne ovat. Strategian kulmakiviä on olla viimeistään maaliskuun puolessa välissä Levillä ja visiona olla eläkeläiskiekkoilijoiden kehto. Molemmat toteutuu hyvin.

Vakavammin. Aiheesta kirjoittelin jo johonkin ketjuun, että koko paletti pitäisi pistää uusiksi. Kurri sivuun operatiivisesta toiminnasta, ammattiGM, ammattiskautit x 2, uusi valmennus. Määrittelytyö käyntiin. Jokereiden visio on olla KHL:n top4 joukkue 5v sisällä ja kiinnostavin paikka urheilullisesti alle 25v suomipelaajille. Strategiassa se tarkoittaa näitä ja näitä valintoja jne. Joukkueen keski-ikä ei ikinä ole yli 27v yms.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Mitäs tälle kuuluu :) Muistaako Kurri edes tätä enää... Heh. Seuraavan kerran kun Kurri saadaan vieraaksi johonkin (Vaikka narriradioon) niin tässä yksi hyvä kysymys. Samalla voisi kysyä noista pelipaidoista. Onko muualta tullut käsky pitää mustaa paitaa vai mikä ihmeen idea tämäkin oli.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Uudelta toimarilta voisi näitä myös kysellä, kunhan tontille eka joku löydetään. Ellei se ole joku porukan sisältä tuleva Kivisilta tai vastaava...
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uudelta toimarilta voisi näitä myös kysellä, kunhan tontille eka joku löydetään. Ellei se ole joku porukan sisältä tuleva Kivisilta tai vastaava...
Kyllähän nämä pitäisi herra Kurrilta tulla. Toki näitä voi uudelta tj:lta kysellä, mutta Kurri on se oikea paikka mistä nämä pitäisi tulla. Tuossa on nyt pari toimaria käynyt kääntymässä samoin lopputuloksin=työsuhde päättynyt.
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Insentiivi puuttuu Kurrilta ja muulta toimiston väeltä. Miksi tehdä asioita paremmin, kun nykyinenkin riittää vallan mainiosti? Tuossa porukassa ei taida olla sellaista kunnianhimoa, jolla puskettaisiin päivä päivältä kohti parempaa vaatimustasoa. Tuohan on kuin jossain julkisen puolen organisaatiossa, jossa ei todellakaan lähdetä tekemään oma-aloitteisesti mitään kehityshommia, ellei siihen pakoteta tai ohjata jonkun tulospalkkion kautta. Muuten hommat jatkuvat samalla tavalla kuin ennenkin eläkkeelle pääsyyn asti.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Semmosta se on yrityksessä jossa ei ole mitään tulosvastuuta. Ihan sama onko katsojia vai ei jne.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Semmosta se on yrityksessä jossa ei ole mitään tulosvastuuta. Ihan sama onko katsojia vai ei jne.

Jep, boldattu kertoo kaiken oleellisen organsiaatiosta ja sen johtajasta. Mitään vastuuta mihinkään suuntaan ei ole. Ainoa "vastuu" on olla sanomatta pahaa sanaa omistajista tai Venäjästä tai KHL:stä, jolloin rahan tulo loppuu. Muuten saa tehdä mitä lystää.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Jep, boldattu kertoo kaiken oleellisen organsiaatiosta ja sen johtajasta. Mitään vastuuta mihinkään suuntaan ei ole. Ainoa "vastuu" on olla sanomatta pahaa sanaa omistajista tai Venäjästä tai KHL:stä, jolloin rahan tulo loppuu. Muuten saa tehdä mitä lystää.

Nii 98% meistä osaa PRH:hon perustaa osakeyhtiön, tehdä 15 miljoonaa turskaa ja kattoo vierestä kun joku kuittaa ne.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jep, boldattu kertoo kaiken oleellisen organsiaatiosta ja sen johtajasta. Mitään vastuuta mihinkään suuntaan ei ole. Ainoa "vastuu" on olla sanomatta pahaa sanaa omistajista tai Venäjästä tai KHL:stä, jolloin rahan tulo loppuu. Muuten saa tehdä mitä lystää.

Vaikka muukin tuo Kurrin lausunto suoraan sanottuna vitutti, niin vastaus on otettu täysin pois kontekstista ja jäänyt palstahuhun tyyliin elämään suorastaan lentävänä lauseena.

Kurrilta kysyttiin, että pärjääkö seura rahallisesti, jos ei ole katsojia. Tähän Kurri vastasi, että pärjää. Ja media väänsi tietenkin lausunnon raflaavaksi.

Kyllä sen vaan nyt jatkossa pitäisi mennä niin, että toimari puhuu näistä asioista ja Kurri puhuu sitten urheilullisesta puolesta yhdessä Vuorisen kanssa.

Uudelta toimarilta toivonkin 1) freshin avointa tiedotuslinjaa 2) hyvää ja harkittua esiintymistä mediassa. Ja utopiana sitten 3) KHL:n haastamista ja aktiivista osallistumista sarjan kehittämiseen.

Vaikka en KHL:ää pidäkään minään "loppusijoituspaikkana", niin yritetään silti tehdä asiat niin hyvin, kuin osataan.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä sen vaan nyt jatkossa pitäisi mennä niin, että toimari puhuu näistä asioista ja Kurri puhuu sitten urheilullisesta puolesta yhdessä Vuorisen kanssa.
Ilman sarvia ja hampaita. Uskon, että olisi Jokereiden etu jos Kurri olisi vain hiljaa. Se urheilullisen puolen viestiminen oli ainakin kevään mediatilaisuudessa tasoa "halutaan tehdä paljon maaleja". Viestintä ammattilaisten vastuulle.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Kyllä jos toimittaisiin kuin normaali urheiluorganisaatio. Kurri palkkaisi seuralle oikean GM:n. Itse nuoleskelisi oligarkkeja KHL-kerhossaan ja näyttäytyisi sen verran että vaikka Vanessan kanssa joulukynttilöitä myymässä aulassa. GM hoitaisi urheilupuolen ja Tj kaiken muun.
 
Konteksti

Näen jo mistä seuraavat vuodet palstalla tapeltaisiin, kun Kurri siirtyisi mökille kalastamaan ja Vuorinen nostetaan GM:ksi. (hymiö)
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kurri on tehnyt ihan helvetin hyvää duunia joukkueen rakentamisessa. Suomessa on jäänyt kuva pöhöttyneestä ja punakasta maajoukkueen GM:stä, vaikka todellisuudessa siellä on todella luja ammattilainen, mitä jääkiekkojoukkueen rakentamiseen tulee. Virheitä tekee kaikki ja vaikeita kausia on aina, mutta Kurrin trackrecord on vahva.

Viestintä ja ei-urheilupuolen asiat kuuluisivat sille toimarille, mutta kun esim. Mikkolaa ei edes uskallettu päästää median eteen, niin minkäs teet...
 
Suurin osa hankinnoista on semmosia mitkä naapurin Pekkakin olisi osannut hommata teksti tv-scouttauksella. Pelaajien hintalaatu-suhteestakin voidaan olla hieman eri mieltä.
 
ketjuruletti

Joo, noin helposti se tosiaan menee. Tsiigataan teeveetä, printataan yksi A4, hommataan kuulakärkikynä jostain ja soitetaan Puuilo-puhelu pelaajalle; "tuutko allekirjoittamaan?"

Neljä helppoa askelta.
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Viestintä ja ei-urheilupuolen asiat kuuluisivat sille toimarille, mutta kun esim. Mikkolaa ei edes uskallettu päästää median eteen, niin minkäs teet...

Silloin kannattaisi varmaan katsoa sitä pöhöttynyttä kaveria, joka palkkasi toimariksi sellaisen henkilön, jota ei uskalleta päästää edes median eteen. Kysehän ei myöskään ollut mistään Jokereille täysin tuntemattomasta henkilöstä. Hutihankintojen määrä Jokereissa on aivan liian suuri toimiston ja pukukopin puolelle ja viimeisen vastuun siitä kantaa Kurri.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Silloin kannattaisi varmaan katsoa sitä pöhöttynyttä kaveria, joka palkkasi toimariksi sellaisen henkilön, jota ei uskalleta päästää edes median eteen. Kysehän ei myöskään ollut mistään Jokereille täysin tuntemattomasta henkilöstä. Hutihankintojen määrä Jokereissa on aivan liian suuri toimiston ja pukukopin puolelle ja viimeisen vastuun siitä kantaa Kurri.
No tää on kyllä ihan totta. Hutihankinta joka lopulta kilometritehtaalle päätyikin. Toivotaan parasta mahdollista osaajaa tilalle ja pelätään pahinta mahdollista saunakaveria.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitä tässä kelasin, että tarttuisiko joku entinen Jokerit pelaaja vielä koukkuun ja hoitaisi jatkossa toimarin hommat?

Onhan siellä myös Keisari ja Massaonvoimaa mutta pelkääköhän Jari että työajalla roikutaan liikaa Jatkoajan sivuilla? ;D
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Ongelmana Jokereissa taitaa tällä hetkellä olla se, että joku Harjavallan Sergei, Dimitri tai Vitali käyttää omaa "päätösvaltaansa" ja "johtaa" seuran toimistotasoa melko mielivaltaisella ja jokseenkin venäläiseksi kuvatulla meiningillä. Näin oli siis (jo) Even aikana. Uuden toimarin pitäisi pistää ensin tuo kaveri ojennukseen ja tehdä selväksi, että hän johtaa seuran päivittäistä tekemistä ja vastaa siitä hallitukselle, jossa Harjavallan edustuskin on. Joku heidän välimies huseeraamassa välillä siellä ja välillä täällä ei ole kovin hyvä ja pitkäjänteinen ratkaisu, varsinkin kun se tehdään mutu-fiiliksellä ja ilman minkäänlaista tiedolla johtamisen osaamista tai edes yritystä.
 
Ainiin, siellä on näidenkin kavereiden sopimukset vielä esteenä Bobin hankinnalle. Suostuukohan Mikko alennukseen jos toimiston rosteri on laitettu uomiinsa ja muutosta tulossa? (hymiö)
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ongelmana Jokereissa taitaa tällä hetkellä olla se, että joku Harjavallan Sergei, Dimitri tai Vitali käyttää omaa "päätösvaltaansa" ja "johtaa" seuran toimistotasoa melko mielivaltaisella ja jokseenkin venäläiseksi kuvatulla meiningillä. Näin oli siis (jo) Even aikana. Uuden toimarin pitäisi pistää ensin tuo kaveri ojennukseen ja tehdä selväksi, että hän johtaa seuran päivittäistä tekemistä ja vastaa siitä hallitukselle, jossa Harjavallan edustuskin on. Joku heidän välimies huseeraamassa välillä siellä ja välillä täällä ei ole kovin hyvä ja pitkäjänteinen ratkaisu, varsinkin kun se tehdään mutu-fiiliksellä ja ilman minkäänlaista tiedolla johtamisen osaamista tai edes yritystä.

Tämä antaa kyllä hyvin viitettä syihin, miksi lähtö on tullut. Turhauttavaa mennä töihin, jos joku kävelee koko ajan yli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös