Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

  • 1 732 531
  • 8 198

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onko siellä minkälaista toimintaa? Kuitenkin putkiston pitäminen kunnossa vaatisi tuon kokoluokan rakennuksessa ihan kunnon kiertoa. Etenkin viemäreiden osalta olisin huolissani. Huonelämmöstä en osaa sanoa tässä vaiheessa mitään, mutta jos talven tullen pidetään tyhjänä lämpimänä, niin jossain on liikaa rahaa.
Eikös siitä ollut keväällä juttua että halliyhtiön tilillä oli seitsemisen miljoonaa. Kyllä sillä pitäisi hallia pitää kunnossa jonkin aikaa ellei sitä ihan sähköpuhaltimilla lämmitetä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Käsittääkseni aika paljonkin on hallia remontoitu sitten vuoden 2013 venäläisten omistajien toimesta. Itse kävin hallissa viimeksi salibandyn MM-kisoissa vajaa vuosi sitten ja oikein mainio hallihan tuo edelleen on.
Hyvä jos on. Ja kaikki ei käsittääkseni näy tyhjän hallin katsomoon tilanteessa, jossa ei ole tapahtumia. Kuten tekniikan uudistaminen.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Hyvä jos on. Ja kaikki ei käsittääkseni näy tyhjän hallin katsomoon tilanteessa, jossa ei ole tapahtumia. Kuten tekniikan uudistaminen.
Tekniikka on tosiaan hyvinkin modernia, mikä näkyi esim. muutaman vuoden takaisissa NHL-peleissä. Lisäksi ravintolatilat on myös perusteellisesti uudistettu. Esim. tuossa lisäinfoa. Aina uusi Arena - Suomen suurin tapahtuma-areena Hartwall Arena käy läpi historiansa suurimman uudistuksen. | Restel Oy

Toivotaan, että uusi omistajuus järjestyy pikapuolin. Ei tuota pytinkiä ole mitään järkeä tyhjillään pitää.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Eikös siitä ollut keväällä juttua että halliyhtiön tilillä oli seitsemisen miljoonaa. Kyllä sillä pitäisi hallia pitää kunnossa jonkin aikaa ellei sitä ihan sähköpuhaltimilla lämmitetä.
Juu, kyllä tuolla tonttivuokran maksaa vielä vaikka kuinka pitkälle. Sitten taas muista kuluista pitäisi tietää enemmän jotta voisi arvioida mitkä todelliset vuosikustannukset ovat. Nythän lämmön ja sähkön hinnat nousevat jostain kumman syystä kohisten.
 
ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noin muuten pieni kiertely hallissa näytti sen, että mitään ulospäin näkyviä merkittäviä uudistuksia ei ole tehty sitten vuoden 2013, jolloin kävin paikalla edellisen kerran. Kävin jopa istumassa aiemmilla kausaripaikoillamme ja sama verka tuolissa edelleen. Vähän nuhjuista, kuten yli 20 vuotiaalle hallille sopiikin, jos ehostuksiakaan ei ole tehty.

Hmm, kaikki on suhteellista. Luonnollisestikaan tuollaisessa rakennuksessa ei betonirunkoa ja katsomogeometriaa uusita määrävälein. Mun käsittääkseni esimerkiksi äänentoistoa on parannettu merkittävästi, mediakuutio on uusittu tuon jälkeen, on rakennettu uusi valomainos / muun hauskan grafiikan esitysnauha ympäri koko areenan. Alkushown toteuttaminen siten kuin se viimeaikoina nähtiin on myös vaatinut teknisiä parannuksia. Auloissa on myös tehty merkittäviä kasvojenkohotuksia, tietenkin se valmistuksen ja myynnin perusinfra on vanhalla paikallaan, laitteita varmaan on osin uusittu.

Tyhjänä tuollainen areena näyttää aina vähän surulliselta, mutta ei se katsomo mitenkään hälyttävästi ole huonossa kunnossa. Jos nyt KHL-ajasta voi paljon pahaa sanoa, niin areenan ylläpito tuona aikana kyllä kestää vertailun.

Tapahtumateollisuus itse väittää, että volyymit kasvavat tasaisesti. Ehkä Helsinkiin mahtuu kaksi isoa areenaa, Suvilahti ja olkoon sitten Ilmala. Areenan kaikki liikenneyhteydet ovat aivan loistavia. Garden-hankkeessa on mun mielstä erittäin suuria rakenteellisia ongelmia ihan sijainnista alkaen. Miten se hanke saataisiin kunniallisesti puhuttua pois on sitten toinen juttu.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juu, kyllä tuolla tonttivuokran maksaa vielä vaikka kuinka pitkälle. Sitten taas muista kuluista pitäisi tietää enemmän jotta voisi arvioida mitkä todelliset vuosikustannukset ovat. Nythän lämmön ja sähkön hinnat nousevat jostain kumman syystä kohisten.
No kun katsoo Helsinki Halli Oy:n liikevaihtoa ajalta ennen Venäjän erikoisoperaatiota ja ennen Koronaakin, niin reilussa kymmenessä miljoonassa tuo on pyörinyt. Siitä voisi päätellä ettei tyhjän hallin lämmöissäpitäminen voi niin paljon maksaa (vaikka kustannukset ovatkin nousseet ja nousemassa) ettei tuo raha ainakin tulevaksi talveksi riittäisi. Toki se jossain vaiheessa väkisinkin loppuu. Mitenhän on, peritäänkö hallin muilta osakkailta vastikkeita nyt kun halli on kiinni?
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Ex-Hartwallia on korjailtu/ paranneltu vuosittain. Mutta en siltikään lähtisi sieltä aitiota ostamaan. Eräskin pankki tarjosi yllättäen hyvän tarjouksen käyttämättä jääneestä aitiosta (2kpl), josta olisimme maksaneet vain max 25%, ei kelvannut.
Yritin ihan uteliaisuuttani kaivaa taustoja Suvilahden suunnitelmista, mutta kovin oli niukkaa. Kotimaisista sijoittajista löytyy tietoa ja se varmuus että tosissaan ovat. Jenkeistä ei mitään muuta kuin se että sijoitetavaa paalua kuulemma löytyy muhkea määrä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tekniikka on tosiaan hyvinkin modernia, mikä näkyi esim. muutaman vuoden takaisissa NHL-peleissä. Lisäksi ravintolatilat on myös perusteellisesti uudistettu. Esim. tuossa lisäinfoa. Aina uusi Arena - Suomen suurin tapahtuma-areena Hartwall Arena käy läpi historiansa suurimman uudistuksen. | Restel Oy

Toivotaan, että uusi omistajuus järjestyy pikapuolin. Ei tuota pytinkiä ole mitään järkeä tyhjillään pitää.
Tämän lisäksi Areenan sähkötekniikan osalta tehtiin iso ja kallis remontti jonkin aikaa kauppojen jälkeen. Vanhalla tekniikalla hallin infra ei olisi kestänyt mm. ledipaneeleita, "uutta" jumboa, jääprojisointia yms.

Aiheesta käytiin täällä aikanaan kovaakin vääntöä, että paneeleita ei tule koska tekniikka ei kestä. Ei olisi kestänytkään. Siksi remontoitiin ja isosti. @V-G-
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Aiheesta käytiin täällä aikanaan kovaakin vääntöä, että paneeleita ei tule koska tekniikka ei kestä. Ei olisi kestänytkään. Siksi remontoitiin ja isosti. @V-G-
Juu, tiedän kyllä, että kaikenlaista on tehty oligarkkiaikana, mutta lähinnä mietin tätä aikaa tyhjillään ja kiinteistön ikää ylipäätään. Putket eivät taatusti ole enää, tai varsinkaan enää kauaa käyttökuntoiset. Tuo seisottaminen kun ei ole ollenkaan sitä, miten putkien ja viemäröinnin ylläpito tulisi tehdä. Lämpövesiputket luultavasti kestävät paremmin. Mutta siis toisin sanoen ongelmia tulisi ilmenemään viimeistään siinä vaiheessa, kun pitkän tauon jälkeen vettä alkaisi taas liikkumaan suunnitellulla volyymilla.

Eli täysi putkiremppa on edessä lähivuosina varmasti. Edit. etenkin kun sellaista ei käsittääkseni missään muodossa ole vielä tehty.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hmm, kaikki on suhteellista. Luonnollisestikaan tuollaisessa rakennuksessa ei betonirunkoa ja katsomogeometriaa uusita määrävälein. Mun käsittääkseni esimerkiksi äänentoistoa on parannettu merkittävästi, mediakuutio on uusittu tuon jälkeen, on rakennettu uusi valomainos / muun hauskan grafiikan esitysnauha ympäri koko areenan. Alkushown toteuttaminen siten kuin se viimeaikoina nähtiin on myös vaatinut teknisiä parannuksia. Auloissa on myös tehty merkittäviä kasvojenkohotuksia, tietenkin se valmistuksen ja myynnin perusinfra on vanhalla paikallaan, laitteita varmaan on osin uusittu.

Tyhjänä tuollainen areena näyttää aina vähän surulliselta, mutta ei se katsomo mitenkään hälyttävästi ole huonossa kunnossa. Jos nyt KHL-ajasta voi paljon pahaa sanoa, niin areenan ylläpito tuona aikana kyllä kestää vertailun.

Tapahtumateollisuus itse väittää, että volyymit kasvavat tasaisesti. Ehkä Helsinkiin mahtuu kaksi isoa areenaa, Suvilahti ja olkoon sitten Ilmala. Areenan kaikki liikenneyhteydet ovat aivan loistavia. Garden-hankkeessa on mun mielstä erittäin suuria rakenteellisia ongelmia ihan sijainnista alkaen. Miten se hanke saataisiin kunniallisesti puhuttua pois on sitten toinen juttu.

Toki ja toin heti perään esille sen, että tekniikkaa on paranneltu. Pointti on kuitenkin siinä, mikä on hallin reaaliarvo ja korjaustarve luokkaa 20 seuraavan vuoden aikana. Tekniset uudistukset ovat kivoja, mutta eivät vähennä LVIS-kustannuksia tai saneerauksen tarvetta jatkossa.

Jos Suvilahteen tulisi uusi halli 5-7 vuoden aikataululla, se olisi huomattavasti kiinnostavampi ja olettaakseni myös edullisempi jääkiekkojoukkueelle. Näin siksi, että mm. muista käyttäjämääristä johtuen seuralta tapahtuva yliveloitus voisi nollaantua. Ehkäpä se on sitten uusi seura tyyliin Töölön Vesa tai jopa HIFK, joka tuonne menisi.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos Suvilahteen tulisi 17 000 katsojan halli, pitäisi sen imaista sekä HIFK että Jokerit kyllä helposti toimijoiksi. Siinä voisi olla silloin ensimmäinen voitollinen monitoimihalli pk-seudulla sitten pystyssä. Garden ei sitä tule olemaan eikä ex-hartsukaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Juu, tiedän kyllä, että kaikenlaista on tehty oligarkkiaikana, mutta lähinnä mietin tätä aikaa tyhjillään ja kiinteistön ikää ylipäätään. Putket eivät taatusti ole enää, tai varsinkaan enää kauaa käyttökuntoiset. Tuo seisottaminen kun ei ole ollenkaan sitä, miten putkien ja viemäröinnin ylläpito tulisi tehdä. Lämpövesiputket luultavasti kestävät paremmin. Mutta siis toisin sanoen ongelmia tulisi ilmenemään viimeistään siinä vaiheessa, kun pitkän tauon jälkeen vettä alkaisi taas liikkumaan suunnitellulla volyymilla.

Eli täysi putkiremppa on edessä lähivuosina varmasti. Edit. etenkin kun sellaista ei käsittääkseni missään muodossa ole vielä tehty.
Vähän voisin avata isompaa kuvaa. Asiantuntijani kertoman perusteella tiedän, että hallin todellinen arvo, ilman tuota korjausvelkaa olisi ollut jotain 70-90 miljoonan luokkaa silloin, kun Hjallis sen venäläisille möi. Mittavien tulevien saneerausten vuoksi kauppasumma oli molemmille osapuolille sopinut noin 30 miljoonaa (eikö se näin ollutkin?). Vähän sama, kun myisit asuntoa, johon olisi tulossa putkiremppa. Olen itse spekuloinut, että hallin tekniikan happaneminen ja siitä seuraava saneeraaminen kuluineen oli merkittävin syy hallikaupoille.

Tyhjänä pitäminen ei varmasti ainakaan paranna Areenan kuntoa, toisaalta tuskin heikentääkään. Hinnanmääritys näin erikoisena aikana on muutenkin hankalaa, kun mukana on ulostottoviranomainen, takavarikoidut osakkeet ja ulkoministeriö + pakoterotat.

Ja siitä putkirempasta: en ole putkimies, mutta kiinteistösijoitusteni perusteella mulla on joku haju missä näiden osalta mennään, ASUINHUONEISTOISSA. Siellähän nyrkkisääntö on se, että nyt remppaillaan tai on rempattu, ainakin Stadissa, 60- ja 70- luvun kämppien putket ja seuraavaksi edessä on 80- luvun kämpät. Tämä on tietysti vaan nyrkkisääntö, ei mikään totuus. Jossain on paskat putket toisaalla tuntuu, että remonttia on odotettu lähes vuosisata. Tähänkin on luultavasti niin paljon eri vaikuttavia tekijöitä veden laadusta (tyyliin kalkkipitoisuus) putkistojen käyttöön ja mitä sinne on tuupattu. Korjatkaa jos jollain on parempi ymmärrys asiasta.

Joku putkien sukittaminen on helpohko homma (verrattuna ->), mutta isompi putkiremontti nimenomaan asuinhuoneistossa ja kerrostalossa on iso keikka, jolla on asujamistoon isoja ja välittömiä vaikutuksia. Siksi niitä kammoksutaankin. Lasku on yleensä iso ja "koko kämppä" myllätään ja johonkin muualle pitää päästä asumaan, joka sekin lisää kuluja.

Suurempien liiketilojen ja Areenan kaltaisten rakennusten saneerausprosessia en tunne läheskään niin hyvin, jos ollenkaan. Eikä mulla ole mitään käsitystä päteekö kerrostalojen putkiremppojen nyrkkisäännöt yhtään tällaisessa casessa. Voisin silti kuvitella, että putket on Areenalla tehty hieman eri tavalla, kuin vaikka kerrostaloasuntoon, jossa kaikki on piilossa rakenteissa. Siellähän niitä menee seinillä/katossa ja on jos jonkinlaista huoltokäytävää. Jos kuviteltaisiin, että kerrostalojen remontoinnin säännöt pätisivät yksi yhteen Areenan kohdalla, olisi 90-luvun lopulla valmistuneen hallin nisompi putkiremppa edessä joskus parin kolmenkymmenen vuoden kuluttua?

Ja taas kerran on todettava, että en pysty vähäistä osaamistani kerrostalojen remontoinnista soveltamaan Areenan yhteyteen. Luulisi, että palstalta löytyy joku työtön porilainen remppamies, joka on ollut joskus saneeraamassa jotain vastaavaa mestaa..

Edit: mites 60-luvun Nordis ja sen putket/muut remontit? Jotain remppaahan siellä kai on ollut? Everi uhkaili harkkahallin sulkemisella ja isolla rempalla jo muutama vuosi sitten, mutta tämä oli kuulemma taas yksi powerplay Gardenin puolesta.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Tähänkin on luultavasti niin paljon eri vaikuttavia tekijöitä veden laadusta (tyyliin kalkkipitoisuus) putkistojen käyttöön ja mitä sinne on tuupattu. Korjatkaa jos jollain on parempi ymmärrys asiasta.
Tällaisissa kiinteistöissä vaikutusta on jo ihan veden määrälläkin, eikä tuohon kerrostaloille normaaliin 50 vuoteen päästä oikein millään vaan jäädään sinne 30 vuoden kieppeille. Toki hinta per neliö ei tietenkään ole likimainkaan samaa luokkaa mm. mainitsemistasi syistä.

Sukittaminen ei varsinaisesti ole mikään ratkaisu, sillä käyttövesiputket ovat se isompi ongelma kuin viemäröinnit, ja siis vain viemäriputket voidaan ylipäätään sukittaa. Olisi samoin varsin hölmöä olla vaihtamatta samalla vesiputket, koska samoissa koteloissa ne kuitenkin menevät.

Mitä tuohon veden käyttämättömyyteen tulee, niin se lisää hapertumisriskiä muovisissa putkissa ja aiheuttaa oikean hygieniariskin kaikkialla käyttövesiputkistossa, sillä bakteerit pääsevät kasvamaan seisovassa vedessä. Tämä on ongelma etenkin noin isossa verkostossa, jolla on vieläpä ikää.

(Jos se asiaan vaikuttaa, niin olen töissä asiantuntijana suuressa puhtaan veden, laitosveden ja jäteveden käytöstä vastaavassa organisaatiossa).
 
Eiks olenkin hienoa, että täältä löytyy oikeaa asiantuntemusta ja voi ihan oikeasti sanoa, että "työn puolesta" on nämä jutut tuttuja. Prevelit tulille! ;)

Luulisi, että Areenalla juoksutetaan vettä ja pidetään normaalisti huolta kiinteistösä muutenkin. Toisin kuin jossain on sanottu, eihän Areena ole pakotteiden takia kiinni. Vaan sen käyttöä boikotoidaan. Kyllähän siellä on edelleen valvomossa vartijat paikalla ja niin edelleen.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Luulisi, että Areenalla juoksutetaan vettä ja pidetään normaalisti huolta kiinteistösä muutenkin.
Se olisi melkoinen määrä juoksutettavaksi ihan muuten vain. Areenan vesijärjestelmä on suunniteltu todella suurta käyttöä silmällä pitäen. Jään ylläpito, jäähdyttäminen, normaali vesi-infra ja valtavat viemäröinnit vastaavat oikeasti pienen taajaman tarvetta. Ei mahdotonta, mutta äärimmäisen epätodennäköistä.

Ja myyntihintoineen, vääjäämättä tulevine remppakuluineen ja tulevaisuudennäkymineen tuo on kyllä todella huono sijoituskohde, vaikka putket laitettaisiinkin vasta vaikka viiden vuoden päästä (mikä olisi siis todennäköisesti riskien riski).
 
ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mahtaneeko kuulua jo toiseen otsiko alle, mutta:

Ajattelutapa rakennuksien käyttökelpoisuutta arvioitaessa on muuttunut paljon viime aikoina. Lähtökohta on, että käyttökelpoista rakennusta ei ekologisuuden ja hiilineutraaliuden takia pidä lähteä korvaamaan uudella. HA:n runko on betonia ja julkisivut terästä ja lasia, uloimmat osat alumiinia. Rakennus on perustettu kalliolle. Tällaiset kuoret ovat kokolailla ikuiset ja melko huoltovapaat. Sisäpuolta ja tekniikka voi sitten uusia mielin määrin, optimaalisesti se tapahtuisi jatkuvana prosessina. HA:n vesijohdot ja viemärit ovat enimmillään 25 vuotta vanhat ja ennemmin tai myöhemmin remontoitavat, ellei jotain ole jo tehtykin.

HA on myös kaupunkirakenteen kannalta hyvässä paikassa.

Ne hemmetin porrashuoneiden ulkoseinätkin ovat sinänsä melkein ikuiset, mutta niin kulahtaneet, että jotain tarttis tehdä. Niissä olisi ihan rajattomat ideointimahdollisuudet: puuverhousta, ympäristötaidetta, isoja screenejä. Hyvillä ideoilla saataisiin ihan uudenlainen areena.

Sattumalta NHL-areenoista (erään lähteen mukaan) tasan puolet eli 16 kpl on vanhempia kuin HA ja 16 on uudempia. Vanhin on -68 avattu Madison Square Garden, jonka käyttöaste on jonain vuonna ollut maailman kolmanneksi paras.

Uuden areenan rakentamisen kaksi pääsyytä ovat joko se, että sopivaa areenaa ei ylipäätään löydy tai sitten se, että muuten sopivan areenan yleisökapasiteetti on liian pieni. Tämän rakennustyypin yleisökapasiteettiä ei yleensä pysty järkevin toimin huomattavasti kasvattamaan. Se ei onneksi Helsinki Areenalla ole ongelma.

En todellakaan ole mikään kiinteistönpidon asiantuntija, mutta voisin kuvitella, että uuden rakennuksen menopuolta rasittavat rakentamiskulut ja lainojen korot ja vanhemmalla rakenuksella enemmän ylläpidon kulut. Ja tietenkin tonttivuokra molemmilla. En usko, että vanhempi areenarakennus joutuisi kulujensa takia perimään kovempia vuokria kuin uusi, eihän se koskaan mene niin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Nostellaas vaikka tämä ketju kun tuolla toisessa menee offtopicin puolelle.

Tuosta softpowerista taas mainittiin, niin Venäjä kyllä ihan itse teki koko softpower-debatin tyhjäksi siirtymällä kovempaan poweriin. Jos joku kokee mitään sympatiaa venäjän suuntaan hyökkäykseen jälkeenkin, oli tämä ihan kypsä hedelmä poimittavaksi ilman khl:ääkin.

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Kohti valoisampaa tulevaisuutta virheistä oppineena. Nyt rakennetaan uusi Jokerit. Fanit edellä.
 
perro

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuli vastaan Jokereiden lehtinen KHL-taipaleen alkuajoilta. Ossi Väänäsen mukaan KHL tuo suomalaiselle kiekkoilulle pelkkää hyvää. Hjallis suuntaa tekstinsä pääkaupunkiseutulaisille. KHL:ään mentiin haasteen vuoksi.
 
Liitteet

  • 5E3539DD-023D-499C-9552-D1312796D213.jpeg
    5E3539DD-023D-499C-9552-D1312796D213.jpeg
    97 KB · kertaa luettu: 309
  • 53C2F6B5-0E68-405A-9574-CA89183EA6AD.jpeg
    53C2F6B5-0E68-405A-9574-CA89183EA6AD.jpeg
    77,4 KB · kertaa luettu: 309

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Nyt on legendaarista kamaa, varsinkin tuo Ossin naamalla varustettu propagandalehtinen aiheuttaa hyvin vahvoja yökkäysrefleksejä nykyään.

Muistin myös senkin lehtisen, minkä käsittääkseni Jokerit jakoi talouksiin ennen tuon kauden 14-15 alkua. Siellä oli lännen konferenssissa sellaiset jengit kuin Lev Praha ja Donbass Donetsk. No ensimmäiseltä jengiltä katkaistiin rahoitus, kun olivat liian hyviä ja jälkimmäisen poistumissyytä tuskin tarvitsee erikseen mainita.

Olisipa sillon itse tajunnut aikaisin, että mikä on homman nimi. Jopa kaverin kanssa naureskeltiin hallilla, että ollaan tukemassa Kremliä, vaikka sitähän se nimenomaan olikin.

Käsi pystyyn virheen merkiksi ja eteenpäin.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Physical Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
En tohtinut positiivisempiin ketjuihin tätä laittaa, kiinnostuneet ehkä huomaavat täältäkin. Saksalainen Frankfurter Allgemeine Zeitung käsitellyt Jokereita ihan laajasti.

Mittwoch, 15. März 2023

Sport

Oligarchen und Narren

Jokerit Helsinki, Finnlands bekanntester Eishockeyklub, ließ sich mit Putin-Freunden ein und...

Im Norden von Helsinki, zwischen Messegelände und Fernsehturm, steht die größte...

Lesen Sie hier den kompletten Artikel: Oligarchen und Narren
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös