Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 320 313
  • 8 803

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tämä on todella mielenkiintoinen keskustelu ollut vuosien saatossa, että kumpi nyt tuottikaan tappiota ja kumpi tuki toista taloudellisesti. Jokerit hallia vai halli Jokereita. Molempia versioita tarinasta on kuultu tasaisin väliajoin riippuen vähän kirjoittajasta.

Mutta oli historia mikä on niin mielenkiintoista, että tätä samaa kombinaatiota ollaan nyt ajamassa RY:n ja Team Jokereiden puolesta kovaa vauhtia takaisin ylös. Jos tämä sama kuvio ei toiminut aikanaan tuottoisasti Liigassa niin onko jollain jotain hajua mikä tästä kuviosta tekee tulevaisuudessa plusmerkkisen, jos Jokerit nyt vaikka seuraavat 3-5 vuotta pelaisi Mestistä noilla 1000-2000 katsojan määrillä per peli sekä lippujen hinnat keskimäärin tietysti myös halvemmat kuin Liigassa? Tai vaikka sitten edes tulevaisuudessa, kun aikanaan Liigaan mahdollisesti satuttaisiin nousemaan.

Ja ei, en osta selitykseksi sitä, että kun hallia on rempattu niin hyvin venäläisten ruplilla. Ja sen myötä toiminta olisikin yhtäkkiä valtavan tuottoisaa versus aiempi, kun vielä huomioi Tampereen vievän nykyisin sen valtakunnan ykköshallin paikan (sijainnissa toki absoluuttisesti häviävät).
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensiksi se, ettei areena + Jokerit ole yhteensä ollut kannattava.
Kun Jokereitten KHL-leikki maksoi Jaffalassa miinuksena sen noin 100.000.000 euroa noin kymmenen vuoden aikana, herää kysymys suurimmille optimisteille: - miten toiminta, halliyhtiön tai jääkiekkoseuran erikseen tai yhdessä, saadaan millään muotoa kannattavaksi tulevaisuudessa ilman nikkelirahoja semminkin, kun mahdollinen hallin ostajakin odottaa jotain tuottoa investoinnilleen? Mä en kyllä edes kaiva laskinta esiin. Jos toiminnallisen yhtiön tappio oli luokkaa suurimpien liigaseurojen liikevaihdon suuruinen, voi laskimen antaa olla taskussa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tämä on todella mielenkiintoinen keskustelu ollut vuosien saatossa, että kumpi nyt tuottikaan tappiota ja kumpi tuki toista taloudellisesti. Jokerit hallia vai halli Jokereita. Molempia versioita tarinasta on kuultu tasaisin väliajoin riippuen vähän kirjoittajasta.

Mutta oli historia mikä on niin mielenkiintoista, että tätä samaa kombinaatiota ollaan nyt ajamassa RY:n ja Team Jokereiden puolesta kovaa vauhtia takaisin ylös. Jos tämä sama kuvio ei toiminut aikanaan tuottoisasti Liigassa niin onko jollain jotain hajua mikä tästä kuviosta tekee tulevaisuudessa plusmerkkisen, jos Jokerit nyt vaikka seuraavat 3-5 vuotta pelaisi Mestistä noilla 1000-2000 katsojan määrillä per peli sekä lippujen hinnat keskimäärin tietysti myös halvemmat kuin Liigassa? Tai vaikka sitten edes tulevaisuudessa, kun aikanaan Liigaan mahdollisesti satuttaisiin nousemaan.

Ja ei, en osta selitykseksi sitä, että kun hallia on rempattu niin hyvin venäläisten ruplilla. Ja sen myötä toiminta olisikin yhtäkkiä valtavan tuottoisaa versus aiempi, kun vielä huomioi Tampereen vievän nykyisin sen valtakunnan ykköshallin paikan (sijainnissa toki absoluuttisesti häviävät).
Tampere ei isoja kiinnosta (jos kärjistetään) ja Stadissa on tyhjiö tapahtuma-alalla.

Mitä tulee Jokerien ja hallin yhtälöön:

Hallia on ostamassa iso monikansallinen yritys, jolla on varmaan aika selkeä käsitys vallitsevasta tilanteesta. Jokereihin tehtävät panostukset he näkevät investointina tulevaisuuteen. Tietysti jos Jokerien yhtälöä ei millään saada järkeväksi, niin sitten pitää miettiä tilannetta uudestaan. Mutta se ole lähtökohta tälle keskustelulle.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä Cobol tekstissä kiteytyy esittämäni kaksi asiaa. Ensiksi se, ettei areena + Jokerit ole yhteensä ollut kannattava. Vuonna 2006 silloisen työnantajani (C-sarjan osakkeen omistaja) talousjohtaja ennusti tämän kuplan puhkeavan, puhkesi 2013 myyntiin.

Avainkysymys onkin, saako Areenasta - jos se joskus vapautuu - nykyisellä pohjalla kannattavaa. Tulisiko pääomistajan ostaa muiden osakkeet ja aitiot pois? Tampereella Nokia Areenassa Ilves ja Tappara jälleen vuokraavat jotain 20 aitiota per seura. Tuloja tulee säännöllisesti. Näin ulkopuolisten ja Areenan tuloa siirrettäisiin Jokereille.

Entä sitten Areenan kannattavuus? En usko, että raskaan sarjan tapahtumajärjestäjät ja urheilussa mukana jo olevat isot tahot tekisivät virhettä. Heillä on omat laskelmansa ja omat tietonsa. Miksi kyse ei voi olla NHL:n laajentumisesta, josta amerikkalaistahoilla on etukäteistietoa käytössään? En tarkoita, että NHL laajentuisi Eurooppaan vaan tarkoitan sitä, että taustalta löytyy erittäin tarkka arvio ja suunnitelma, kun liikutaan isolla kansainvälisellä tasolla.

Harkimon ajan Jokerit ja Areenan olivat taloudellisessa mielessä heikosti operoituja. Nyt kaavailussa olevat isot tahot ymmärtävät bisneksen vaatimukset ja mahdollisuudet aivan eri tavalla.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)

Itellä tosta jutusta pisti silmään seuraava kohta ->

"Mutta kriteerijärjestelmän ollessa auki SM-liigan on sovellettava lisenssikriteerejä tasapuolisesti ja ketään syrjimättä."

Kun tuo tekstinpätkä tuolla tavalla on muotoiltu tuohon juttuun, niin herää kysymys, että voiko "kriteerijärjestelmän" myös sulkea? Eli silläkö tästä mahdollisesta ongelmasta pääsisi?

Ja seuraava tietenkin puhdasta spekulaatiota, eikä Liigalla varmaan ole mitään motiivia sellaiseen lähteä, mutta jos Liiga katkaisisi kaikki yhteytensä kiekkoliittoon, niin vieläkö olisi pakko ottaa kriteerit täyttävät seurat sisään? Vai olisiko kilpailusääntöjen mukaan silloin kaikkien seurojen päästävä halutessaan ja urheilullisesti kykynsä näyttäneenä, kiekkoliiton osoittamalle ylimmälle sarjatasolle?
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Harkimon ajan Jokerit ja Areenan olivat taloudellisessa mielessä heikosti operoituja. Nyt kaavailussa olevat isot tahot ymmärtävät bisneksen vaatimukset ja mahdollisuudet aivan eri tavalla.
Kv. tapahtumajätillä on myös automaattisia synergiaetuja muiden tapahtumapaikkojensa kanssa. On helppoa kierrättää kiertueita ja muita tapahtumia kaikissa omissa lokaatioissa ympäri Eurooppaa ja Amerikkaa.

Eiköhän AEG:n/ASM:n papereissa ole aika tarkat laskelmat tehty siitä, millaista tuottoa se Areenalle uskoo saavansa ja mitä kaikkea se vaatii. Oikeastaan aika helppokin uskoa että tässä kokonaisuudessa Jokereiden parin-kolmen vuoden Mestisvisiitti on vain sivujuonne.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Oikeastaan on helppo uskoa, että koko Jokerit on sivujuonne ja ei prioriteettilistalla korkealla. Areena ja muut tapahtumat on tässä se pihvi.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Whaaat, mitä ihmettä edelliskauden mestari ja taloudellisesti yksi Liigan vakavaraisimmista ja pelillisesti suurseuroista tekee tässä listassa esimerkkinä?
Nostin esimerkkejä siitä, että vain yksi seura kerrallaan voi voittaa sen kuvitteellisen B-sarjan mestaruuden ja jos jollekin Lukolle sattuu vuosisataan yksi mestaruus, niin ei ehkä ihan heti kannata maalata uhkakuvia siitä, että "entä jos KeuPa nousisi vahingossa (kuvitteelliseen) A-liigaan, niin mites talous sitten?".

Eli kun tällaisia KeuPoja käytetään esimerkkinä siitä, ettei kaksiportainen Liiga ole järkevä, kun näillä jengeillä olisi teoreettinen mahdollisuus nousta Liigaan. Niin yhtä lailla SaiPalla, Lukolla, Jukureilla ja kumppaneilla on aina se teoreettinen mahdollisuus voittaa mestaruus, niin ei se nyt ihan kaikkien kohdalla voi joka vuosi toteutua.
 
Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Itellä tosta jutusta pisti silmään seuraava kohta ->

"Mutta kriteerijärjestelmän ollessa auki SM-liigan on sovellettava lisenssikriteerejä tasapuolisesti ja ketään syrjimättä."

Kun tuo tekstinpätkä tuolla tavalla on muotoiltu tuohon juttuun, niin herää kysymys, että voiko "kriteerijärjestelmän" myös sulkea? Eli silläkö tästä mahdollisesta ongelmasta pääsisi?

Ja seuraava tietenkin puhdasta spekulaatiota, eikä Liigalla varmaan ole mitään motiivia sellaiseen lähteä, mutta jos Liiga katkaisisi kaikki yhteytensä kiekkoliittoon, niin vieläkö olisi pakko ottaa kriteerit täyttävät seurat sisään? Vai olisiko kilpailusääntöjen mukaan silloin kaikkien seurojen päästävä halutessaan ja urheilullisesti kykynsä näyttäneenä, kiekkoliiton osoittamalle ylimmälle sarjatasolle?
Tosta jutusta tuli mieleen lukiessa että se sopisi vielä tähän kuvioon että Hjalliksen johdolla tungettaisiin liigaan väkisin takaisin. Siitä sitten kirkkain silmin kannattamaan omaa suosikkiseuraa. Toisaalta se jo melkein sopisi yähän kuvioon. Muiden seurojen paskasankona. Teboil pääsponsorina.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nostin esimerkkejä siitä, että vain yksi seura kerrallaan voi voittaa sen kuvitteellisen B-sarjan mestaruuden ja jos jollekin Lukolle sattuu vuosisataan yksi mestaruus, niin ei ehkä ihan heti kannata maalata uhkakuvia siitä, että "entä jos KeuPa nousisi vahingossa (kuvitteelliseen) A-liigaan, niin mites talous sitten?".

Eli kun tällaisia KeuPoja käytetään esimerkkinä siitä, ettei kaksiportainen Liiga ole järkevä, kun näillä jengeillä olisi teoreettinen mahdollisuus nousta Liigaan. Niin yhtä lailla SaiPalla, Lukolla, Jukureilla ja kumppaneilla on aina se teoreettinen mahdollisuus voittaa mestaruus, niin ei se nyt ihan kaikkien kohdalla voi joka vuosi toteutua.

Lukko on kaikinpuolin ehkä huonoin vertailu tässä tilanteessa, kun heillä on täysin poikkeuksellinen ja ylivertainen toimintamalli toimintansa rahoittamiseen niin edustuksen kuin junnukiekkoilun osalta. Mikään muu Liigaseura ei pääse rahoitusjärjestelyjen osalta lähellekään Lukkoa. Ainoa iso kysymysmerkki Lukon kohdalla on se, miksi joukkue ei ole voittanut enemmänkin mestaruuksia käytössä olevilla resursseillaan, mutta se lienee enemmän seurajohdon ja -kulttuurin seurausta.
 
olpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Avainkysymys onkin, saako Areenasta - jos se joskus vapautuu - nykyisellä pohjalla kannattavaa.
Matematiikka auttaa tässä.

Julkisessa keskustelussa on vilautettu areenan myyntihinnaksi n. 40 milj.€. Tätä on helppo pitää laskelman pohjana. Hyvä nyrkkisääntö on 10 % bruttotuotto kiinteistösijoitukselle. Tosin nykyinen voimakas inflaatio saattaa vaatia enemmänkin, mutta ei oteta sitä huomioon. Tämä kertoisi, että hallin pitäisi tuottaa 4 000 000 € vuodessa. Tämä kun jaetaan 52 viikolla, saadaan vajaa 80 000€/ viikko. Tapahtumat painottuu viikonloppuihin, viikolla on helposti tyhjää. Mutta ei huomioida tätäkään. Pelipäivä maksaa siis vähintään reippaat 11 000 €. Liigajoukkueilla on tiukassa saada kaikkien lippujen hinnan veroton keskiarvo 20€. Ei taida löytyä yhtäkään seuraa, joiden kaikilta katsojilta saadun pääsymaksun veroton keskihinta olisi 20 €.
Mestiksessä esim Roki:n kausari maksaa istupaikalle 139€, Peliittojen 149€ ja ottelulipun saa helposti molempiin 10€/kpl veroineen. Näillä hinnoilla areenan vuokriin menee mestiksessä helposti 1500 ihmisen pääsylipputulot. Liigan lipputuloillakin puhutaan vajaan tuhannen katsojan lipputuloista.

Tosin Helsinki Halli Oy:n tilinpäätöksistä näkee, että 5,1 milj liikevaihdolla tuli tappiota lähes 0,5 milj. Vastaavasti 6,5 milj liikevaihdolla halli teki käytännössä 0-tuloksen. Eli tällä liikevaihdolla päivävuokraksi tulisikin 18 000€. Mutta 0-tulos e riitä sijoittajille. Hallin pitäisi tuottaa omistajalleen vähintään muutaman % tuotto. Vai kuka on valmis laittamaan omia rahojaan kymmeniä miljoonia odottamatta rahalleen tuottoa? 40 milj sijoitukselle 5 % tuotto olisi 2 milj. Areena on tehnyt vuonna vuonna 2019 11,5 milj liikevaihdolla 849 t€ voiton. Joten tämäkään liikevaihto ei sijoittajille riitä. Näin äkkiä laskien tuleva sijoittaja odottaa areenalta vähintään n. 15 milj. liikevaihtoa. Ei siis ihme, että "kaukalomainokset" on otettu avuksi. Tämä vaadittava liikevaihto edellyttää hallin päivävuokraksi yli 40 000 €. Ei taida Liigassakaan pelaaminen tätä mahdollistaa, Mestiksestä puhumattakaan.

Jos areenan joku monikansallinen toimija ostaa, niin tulemme varmasti näkemään jonkun uuden tyyppisen toimintatavan, jossa Jokereilla ei ole suurtakaan roolia. Mestisjokereilla roolia tuskin ollenkaan.
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Oikeastaan on helppo uskoa, että koko Jokerit on sivujuonne ja ei prioriteettilistalla korkealla. Areena ja muut tapahtumat on tässä se pihvi.

Voihan se olla, että kiinnostuneet tapahtumayritykset ovat arvioineet tilannetta hieman uudelleen viime syksyn jälkeen. Liigassa pelaava Jokerit voisi varmasti kiinnostaa yhtenä palasena Areenan hankinnassa, mutta mestiksessä pelaava Jokerit, joka tuoksahtaa vahvasti Harkimolta, ei varmasti kiinnosta kaiken paskamyrskyn ja imagohaittojen vuoksi.
 
Nadchal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuota ASM Global/AEG:ta kun on spekuloitu mahdolliseksi Areenan sekä Jokereiden ostajaksi, niin ehkä voi verrata miten toimivat Tukholmassa. Siellä ASM Globalin portfolioon kuuluvat Avicii Globen sekä Hovet Arenas. Kun taas AEG:lla Tukholmassa on jääkiekon Djurgardens IF, DJURGARDENS IF ISHOCKEYFORENING | AEG Worldwide Djurgarden taitaa olla tällä kaudella HockeyAllsvenskanissa ja pelata kotiottelunsa Hovetissa, sekä joitain isoja otteluita Avicii Globenin puolella.

Tuosta voi ehkä päätellä, mikäli ASM Global yrittää hankkia Areanaa niin business malli ei todennäköisesti perustu pääosin Jokereiden kotiotteluihin. Voisi kuvitella että haettaisiin synergia etuja tapahtumien kiertuemyynnissä myymällä Helsinki ja Tukholma pakettia. Toisaalta taas ehkä myös sen ettei jääkiekkojoukkueen toisella sarjatasolla pelaaminen ei välttämättä olisi ongelma, ainakin jos mahdollisuus nousta pääsarjaan on olemassa.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Eikös Areenan ongelmana ole ollut osittain nuo aitiot, jotka myytiin rakennusvaiheessa suurimmaksi osaksi. Vuokraamalla aitioita taloudellinen yhtälö olisi kannattavampi. Nythän noita aitioita on ollut myynnissä muutamalla sadalla tonnilla.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Voihan se olla, että kiinnostuneet tapahtumayritykset ovat arvioineet tilannetta hieman uudelleen viime syksyn jälkeen. Liigassa pelaava Jokerit voisi varmasti kiinnostaa yhtenä palasena Areenan hankinnassa, mutta mestiksessä pelaava Jokerit, joka tuoksahtaa vahvasti Harkimolta, ei varmasti kiinnosta kaiken paskamyrskyn ja imagohaittojen vuoksi.
Kyllä ja yleisesti jääkiekkojoukkueet eivät ole parhaita asiakkaita, tuovat toki ns varman ja tasaisen rahavirran, mutta hinnoissa jäävät vahvasti jälkeen mikäli vertaillaan musiikkitapahtumia tms. Toki seura tai seurat on varma valinta, ja ei tarvitse sen jälkeen ns myydä. Artisti tai tapahtuma vetoisessa näkökulmassa myyntityö on isossa roolissa, ettei halli ole tyhjä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös Areenan ongelmana ole ollut osittain nuo aitiot, jotka myytiin rakennusvaiheessa suurimmaksi osaksi. Vuokraamalla aitioita taloudellinen yhtälö olisi kannattavampi. Nythän noita aitioita on ollut myynnissä muutamalla sadalla tonnilla.
Kyllä. Koska Hjalmari ei olisi muuten saanut rahoitusta kokoon aikanaan-oli ratkaisuna aitioiden myynti.
 
hartzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Whaaat, mitä ihmettä edelliskauden mestari ja taloudellisesti yksi Liigan vakavaraisimmista ja pelillisesti suurseuroista tekee tässä listassa esimerkkinä?
Ei Lukko millään kiekkotoiminnan vakavaraisuudella tai taloudellisella menestyksellä voi keulia, kuten varmasti itsekin tiedät, vaan rahat kiekkoharrastuksen pyörittämiseen tulee ihan muualta (Contineo Oy/RTK-Palvelu Oy) eli isännöinti- ja kiinteistöhuoltobusineksestä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ei Lukko millään kiekkotoiminnan vakavaraisuudella tai taloudellisella menestyksellä voi keulia, kuten varmasti itsekin tiedät, vaan rahat kiekkoharrastuksen pyörittämiseen tulee ihan muualta (Contineo Oy/RTK-Palvelu Oy) eli isännöinti- ja kiinteistöhuoltobusineksestä.
Joka on nimenomaan Lukon pyörittämä kuvio kuten varmaan itsekin tiedät. Lukko on ehkä paras esimerkki miten varainhankintaa suomalaisten seurojen yli lajirajojen pitäisikin hankkia, harvoin pelkkä urheilutoiminta elättää seuroja ainakaan tarpeaksi hyvin.

RTK:nhan on perustanut ja omistaa RKT eli rauman kiekkoilun tuki ry, ja koko RTK konserni on perustettu, että raumalla pystyttäisiin pelaamaan ja harrastamaan kiekkoa, nerokas ratkaisu kaikkineen. @Via Dolorosa voi kertoa varmaan kuvion auki täysin, itse laitoin vain nopeasti ja lyhennettynä.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.

Jääkiekkoliiton varapuheenjohtajan Jukka Toivakan mukaan liittohallitus tekee päätöksensä asiasta tiistaina.
– Tarkastelemme Jokerien kohdalla kokonaisuutta. Sen enempää en ota asiaan tässä vaiheessa kantaa. Huomenna (tiistaina) asia käsitellään ja sen jälkeen ilmoitetaan liittohallituksen kanta, Toivakka sanoi STT:lle.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Via Dolorosa voi kertoa varmaan kuvion auki täysin, itse laitoin vain nopeasti ja lyhennettynä.
Ties monesko kerta on kun tämän linkitän, mutta kerta kiellon päälle.

Viime vuosina säätiö mm. rakentanut yhden uuden jäähallin, tekniikkatilat junioreille sekä kolme tekojäätä. Pieneen kylään ollaan panostettu isolla kädellä ja sen kyllä tietää, kun Raumalle saapuu. Kaupungissa on oikeastaan kolme puheenaihetta ympäri vuoden ja ne on Lukko, Lukko ja Lukko.

Vihdoin on urheilullinenkin puoli taloudellisen puolen kanssa käsi kädekkäin.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Mikäli liittohallitus näkee, että Jokerit soveltuu Mestikseen niin käytännössä voidaan pitää varmana, että Jokerit myös Mestiksessä pelaa. Tuo lisenssin myöntävä instanssi on nimittäin niin vitsi, että kaikki pääsenee läpi kuin vettä vain, viimeksi konkkaan mennyt SaPKo ja "nigerialaiskirje" rahoilla toimiva Peliitat.

Mielenkiintoinen huominen sinänsä edessä, että pidän mahdollisena, että liittohallitus suosittaa Suomi-Sarjaa, ei suinkaan Mestistä Jokereille. Tuo voisikin olla se paras paikka Jokereille uuden puhtaan pohjan rakentamisessa, ilman turhaa höntyilyä mihinkään. Pidän itse kuitenkin todennäköisenä, että Jokerit pelaa Mestistä ensi kaudella.
 
Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jääkiekkoliiton varapuheenjohtajan Jukka Toivakan mukaan liittohallitus tekee päätöksensä asiasta tiistaina.
– Tarkastelemme Jokerien kohdalla kokonaisuutta. Sen enempää en ota asiaan tässä vaiheessa kantaa. Huomenna (tiistaina) asia käsitellään ja sen jälkeen ilmoitetaan liittohallituksen kanta, Toivakka sanoi STT:lle.

Vähän saa sellaisen kuvan, että se on huomenna joko tai - eli ei välivaihetta lisätietojen pyytämiseen tms.

Mukavaa toisaalta, että huomenna tulee tuomio. Tuskin ne enää lisenssihakemusta sössii, jos sarjapaikkahakemus menisi läpi. Toivotaan positiivista päätöstä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tuskin ne enää lisenssihakemusta sössii, jos sarjapaikkahakemus menisi läpi. Toivotaan positiivista päätöstä.
Tämä tosiaan olisi jo next-level shittiä, sillä niin lepsu tuo instanssi on ollut ja taustoja ei ole katsottu varmaan yhtään. En henkilökohtaisesti usko, että tuota vaihetta on edes mahdollista sössiä, ei edes Jollen Jokereiden mikäli huomenna liittohallitus vihreää valoa Mestikseen näyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös