Jokerien mediaketju

  • 2 118 413
  • 8 677

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Minusta nykyisen joukkueen tukeminen ei ole väärin ja en ihan ymmärrä, miksi minun pitää tätä samaa asiaa toistaa. Tukeminen on jokaisen oma asia.

Sanoisin suurimman ongelman olevan siinä, että moni KHL-Jokereita kannattava voi enemmän tai vähemmän pahoin Jokerien tausta-asioiden vuoksi tai haluaa sulkea niiltä silmänsä.

Oletko miettinyt koskaan niin, että Jokereista välittävät nostavat näitä asioita esille siksi, että ne ovat oikeasti ongelmia? Rakkaus seuraan syntyi vuosikymmeniä sitten ja koen, että tämä lopulta kaiketi alle 10 vuoden harhataival oli vain yksi venäläisten kiero juoni, jonka avulla entinen HIFK-kannattaja pääsi eroon hallistaan ja jonka jälkeen lähdetään pohjalta ja alasarjoista.

Kiitos pitkästä ja hyvin perustellusta vastauksesta.

Se on varmasti juurikin niin, että suurimmalla osalla nykyisistäkin kannattajista lienee vähintäänkin hieman ikävä tunne seuran tausta-asioista ja pelko/epävarmuus mitä seuralle kuuluu esimerkiksi 4-5 vuoden päästä kun nykyinen KHL-soppari päättyy. Itseäni huolestuttaa mm. tuleva 51% ottaja, sekä harmittaa se, ettei omista junnuista ole kovin realistista kulkea polku suoraan KHL-peleihin. Jokerifanien kahtiajakautuminen ja keskenään vääntäminen on varmaan se kaikkein surullisin asia.

Tavallaan ymmärrän ex-fanien tarpeen tuoda esille seuraan liittyviä negatiivisiä asioita ja keskustella niistä, koska nykytilanne varmasti aiheuttaa surua ja vihaa. Ja jotenkin se täytyy varmaan purkaa, koska itselle niin ennen tärkeän asian totaalinen hylkääminen voi olla mahdotonta. Ja siinä kiihkossa saattaa tulla hieman provosoivia viestejä ja lempinimiä edelleen Jokereita tukeville, kuten myös toisinpäin totta kai. Tavallaan ärsyttää, kun välillä tuntuu, että osa ex-kannattajista tarkoituksella yrittää aiheuttaa ikävää fiilistä palstalle ja oikein hehkuttaa, kun tulee jotain negatiivistä uutisoitavaa. Ilmeisesti osittain siinä toivossa, että osa ehkä seuraisi heidän jalanjälkiään kun tarpeeksi rummuttaa omaa agendaa, etenkin jos on tunnettu ja arvostettu palstakävijä. Mutta toisaalta siis ymmärrän tarpeen purkaa huonoa oloaan seuraan liittyen.

Sitä en ymmärrä enkä usko, jos joku täällä päivittäin keskustelua käyvistä väittää että Jokerit on hänelle yhtä tyhjän kanssa. Siinä vain ei olisi mitään järkeä tuhlata aikaa ja hermoja käyden vääntämässä itselle mitäänsanomattomasta aiheesta joka päivä. Tätä yritin aiemmassa viestissäni ihmetellä.

En muista minkä nimimerkin mukaan olen pro-Venäjä vai pro-KHL höntti, kun vasta tänä vuonna rekisteröidyin tänne, mutta hänelle tullee yllätyksenä, kun itsekin toivon tämän KHL-taipaleen olevan ohitse vaikkapa nykyisen sopparin loputtua. Kaukalon ulkopuoliset ikävät asiat (onko hyviä edes) kyllä itseänikin kismittävät, mutta en koe niitä niin raskaiksi, että haluaisin/pystyisin lopettamaan tunteella Jokereiden seuraamisen. Eikä tuosta pysty varmaan päättämään, vaan se on jokaisen oma tunne milloin seura ei tunnu omalta enää.

Itse kun en pysty vaikuttamaan mihinkään, enkä varmaan kelpaa 51% "omistajaksi", niin tyydyn nykyiseen ja yritän nauttia sillä ajatuksella, että tämä on vain väliaikainen ja toivon mukaan ei kovin pitkä vaihe Jokereiden tarinassa. Joukkue ja seura tuntuu itselleni edelleen omalta ja pelit aiheuttavat samoja tunteita kuin Liiga-aikana (pl paikallispelit jotka olivat ihan omaa luokkaansa), mutta ymmärrän kyllä miksi monella side ja tunne seuraan on heikentynyt tai jopa kokonaan kuollut.

Viestistä tuli kohtalaisen sekava, eikä tietyiltä kohdilta kohdistunut juuri sinulle vastaukseksi mihinkään kirjoittamaasi.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos Kohonen nolasi mediassa itsensä ja seuran, niin eihän nuo naapurin Mobergin höpinätkään ihan menneet nappiin.

Väite HIFK:n puolet kalliimmista lipuista ei todellakaan pidä paikkansa. Katsoin huvikseen esimerkiksi ke 14.11. samanaikaisesti pelattavien Jokerit - Severstal ja HIFK - Ässät -otteluiden pilettien hintoja.
tupsahtelee tuon tuosta nenän eteen.

Tuo Mobergin kommenttihan on varsin tuore, joten tarkoitti kenties tämän päivän KHL:n kärkiottelua idän ja lännen välillä eli Jokerit vs Jekaterinburg. Siihen saa lippuja kaksi yhden hinnalla, 15-20 eurolla edelleen, ja myös Jokerit tätä mainostaa. Jokereilla on siis kahden aivan loistavasti pelanneen joukkueen kärkimatsi tarjouksessa perjantaina, joten en ihmettele naapurin kommenttia. Värikynää entinen HIFK-johtaja Moberg toki käyttää, aivan kuten entinen Jokerijohtaja (siis omasta halustaan) Harkimokin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tavallaan ärsyttää, kun välillä tuntuu, että osa ex-kannattajista tarkoituksella yrittää aiheuttaa ikävää fiilistä palstalle ja oikein hehkuttaa, kun tulee jotain negatiivistä uutisoitavaa. Ilmeisesti osittain siinä toivossa, että osa ehkä seuraisi heidän jalanjälkiään kun tarpeeksi rummuttaa omaa agendaa, etenkin jos on tunnettu ja arvostettu palstakävijä. Mutta toisaalta siis ymmärrän tarpeen purkaa huonoa oloaan seuraan liittyen.

Hyvä kirjoitus, monista asioista samaa mieltä! Nostin esille vain yhden kommentin, ja voin toki vastata vain osaltani.

Olen tarttunut Jokerien Marjamäen pelitapaan heti kun siihen pystyi tarttumaan ja kerroin Jokerien pelaavan loistavaa jääkiekkoa, parasta koskaan. Kerroin myös, miten se on mahdollista ja mitä muutoksia pelaamisessa hyökkäyksen osalta on tapahtunut. Samalla innostuneella tavalla olen kommentoinut Jokerien taustaoligarkkien pakotteita tai Jokerien rahoitusta Venäjältä.

Jos olisi tarkoitus nostaa vain ikäviä asioita esille, olisin ollut hiljaa Jokerien loistavista esityksistä kaukalossa enkä olisi vastannut kysymyksiin Marjamäen pelin kehittymisestä. Mutta ikävät asiat eivät poistu Jokerien ympäriltä vaikenemalla, vaan ne syövät kaikkien fiilistä.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jos olisi tarkoitus nostaa vain ikäviä asioita esille, olisin ollut hiljaa Jokerien loistavista esityksistä kaukalossa enkä olisi vastannut kysymyksiin Marjamäen pelin kehittymisestä.

Tämä on ihan totta kohdaltasi.

Päivän media-anti Jokereiden osalta oli suorastaan neutraali tappiosta huolimatta! Ainakaan IS ja IL eivät sen kummemmin innostuneet ilakoimaan kun vihdoin jäätiin pisteittä. Ei pakoteuutisia, ei yleisökatojuttuja, ei Kohosen aivopieruja toimittajille. Ehkä se negatiivinen uutisointi tästä vähän laantuu taas hiljalleen.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Iltalehti uutisoi et Brian O'Neill on saanut sakot viime pelin sukeltamisestaan. 637 euroa on summa. No ei nuo sakot kovin isona pelotteena ainakaan toimi.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei liity suoranaisesti Jokereiden mediaan mutta en tuonne naapurin puolelle viitsi kirjoittaa kun joku voi taas loukkaantua.
Tapahtui viime viikolla... heitin kaverin treeneistä kotiin ja siinä Länsi-Vantaalla joku paikallinen dokuporukka oli levittäytynyt kadulle niin
että siinä kadulla oli pöytä ja tuoleja pöydän takana. Pöydällä varmaan 75 tölkkiä jo juotuja virvokkeita. Pöydän takana 6-7 tuolia jossa äijät istui
kun seisomaan eivät varmaan olisi enää siihen aikaa illasta pystyneet.

Tuon edellä kuvatun "rempparyhmän" takana hifk:n mainos "Bättre folk" ;=D

Näkymää on vaikea kuvata mutta jumalauta kun hymyilytti koko loppumatkan.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näköjään Joensuu (Hesarissa tänään) ja Kurri (Iltalehden nettisivut) ovat lähteneet mukaan valittamaan KHL-uutisoinnista Kohosen jatkoksi. Mitähän ne taas kuvittelee noidenkin avautumisten auttavan yhtään mihinkään? Suu kiinni turhista asioista, jos ei ole mitään kunnollista sanottavaa ja keskittyisivät jatkossa taas vain olennaiseen.
 

jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Pitääkö itkeä mediassa. KHL ei vain enää kiinnosta.
Eli reilu 11000 katsojaako on nyt se raja, milloin ei enää kiinnosta? Korkealle asetat kiinnostuksen rajan, mutta se mielipide sinulle suotakoon. Sinun asteikolla ei siis montaa ihmisiä kiinnostavaa urheilutapahtumaa Suomessa ole.
 

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty

Gemondo

Jäsen
Kohonen:

"Mielestämme emme ole asiassa edes juurikaan osapuolena."

Mitä teidät nyt on vaan haastettu oikeuteen. Minusta siinä kohdin ollaan aika vahvasti osapuolena...

Kohonen tarkoittaa tietenkin tuota Korkin palkkiota, ei oikeusprosessia.
 

Pumpkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, KiVa
Niin, taitaapi olla agenttihommissa meidän maassa niin, että pelaaja maksaa agentille, eikä seura, kuten joissain muissa maissa on tapana.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kohonen tarkoittaa tietenkin tuota Korkin palkkiota, ei oikeusprosessia.

Jos alla oleva on faktaa, menikö siis ihan lakien mukaan:

Venäjään kohdistettujen talouspakotteiden vuoksi Jokerit maksoi Korkin agenttipalkkion Suomen ulkopuolelle, mutta Suomelle kuuluva arvonlisävero jäi maksamatta. Sittemmin verokarhu on perinyt summaa Korkin yhtiöltä.

Ei mennyt olettaen, että Jokerit on jotain maksanut Korkille. Lihavointi allekirjoittaneen. Ellei ole, kuten uutisoinnista voisi myöhemmin päätellä, outo muotoilu IS:lta.
 

Gemondo

Jäsen
Nyt on pakko myöntää etten oikein ole kartalla siitä, että mistä Jokerit ja Kork lopulta riitelevät.

Onko siis:
A) Jokerit maksanut Korkille palkkion Zapon sopimuksesta, mutta ilman ALVeja?

vai

B) Jokerit ei ole maksanut Korkille mitään, vaan heidän näkemyksen mukaan Korkin palkkio sisältyy Zapon sopimukseen?

Itse sain Kohosen kommenteista käsityksen että B on oikea vaihtoehto, mutta uudelleen jutun luettuani, se taitaakin olla vaihtoehto A. Vaiko jotain ihan muuta?

Edit. Kohosen viimeaikaisten lausuntojen perusteella veikkaisin, että tässäkin tapauksessa taitaa lopulta mätä omena löytyä omasta korista.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Ymmärsinkö oikein - Kohonen toteaa, että he eivät ole osallinen korvauksen maksamiseen case Zapolskissa, mutta kuitenkin aiemmin ovat Korkille jostain maksaneet, ja jättäneet ALV:t hoitamatta?
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kohosen sanomiset kannattaa jättää täysin omaan arvoonsa nykyään. Sieltä suunnalta ei ole aikoihin tullut yhtään mitään fiksua ja uskottavaa tekstiä ainakaan median suuntaan.
Ja mitä tuohon agenttisähläykseen tulee, niin vahvasti sama veikkaus kuin @Gemondo :lla. Mätä omena löytynee taas omasta korista. Jäädään mielenkiinnolla odottelemaan onko se omena sitten täysin läpimätä vai vain osaksi mädäntynyt tuon asian kohdalla. Itse veikkaan noista kahdesta muodostuvaa komboa: Korkille on jotain maksettu, mutta ei kuitenkaan sopimusten mukaisesti ja sekin maksettu erä on hoidettu päin helvettiä kikkaillessa pakotteiden luomissa olosuhteissa.
 

ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei kyllä kannattaisi sanoa mitään ... mutta tässä todennäköisesti yritys on maksanut yritykselle (Jokerit sen agentin firmalle). Silloin alv riippuu monista asioista, erityisesti kummankin yrityksen kotipaikasta jne.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Eikö firma - firma alv menekkään niin että firma A maksaa firma B:lle koko laskun jossa on alv eriteltynä. Firma b maksaa veron, firma a jos oikeus hakee alv:n takaisin verottajalta.
 

Tuamas

Jäsen
Eikö firma - firma alv menekkään niin että firma A maksaa firma B:lle koko laskun jossa on alv eriteltynä. Firma b maksaa veron, firma a jos oikeus hakee alv:n takaisin verottajalta.

Ilmeisesti Kork indikoi, että hänen oli pakko laskuttaa palkkio virolaisen yrityksen kautta, johtuen Jokereiden pakoteongelmista.

Suomen verottaja kuitenkin aivan oikein katsoi järjestelyn olleen keinotekoinen ja mätkäisi Korkille maksettavaksi ALVin alkuperäisen maksun päälle.

Kohonen tekee taas itsestään lausunnoillaan pelleä, olisi ennemmin hiljaa, aiheuttaisi vähemmän haittaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Haastehakemuksen mukaan Jari Kurri pyysi, että agenttipalkkio Zapolskin sopimuksesta voidaan maksaa Suomen ulkopuolelle. Jokerit maksoi virolaisen yhtiön lähettämän laskun alv 0 maksamatta laskussa olevaa alv-määräistä summaa. Iltalehden mukaan järjestelyn tarkoitus oli ilmeisimmin kiertää Jokereihin kohdistuvia Venäjä-pakotteita. Minusta maksut EU:n sisällä eivät lähtökohtaisesti kierrä Venäjä-pakotteita, mutta Suomessa toimivan seuran ja sen pelaajien veroja niillä voidaan yrittää kiertää.

Iltalehden juttu tässä:

Raju riita Suomi-kiekon kulisseissa - agenttifirma haastoi Jokerit oikeuteen
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Aina laadukas yhdistelmä Sasha Huttunen & IL on laatinut melko raflaavan otsikon koskien tämän kauden yleisömääriä.

Otsikossa kerrotaan KHL:n tyrmistyneen Jokereiden yleisökadosta, sekä annetaan ymmärtää KHL:n todenneen Jokereiden olevan koko sarjan häpeäpilkku. Uutista lukiessa käy ilmi kuitenkin, että KHL:n puolelta on kommentoitu vain seuraavasti:

– Jokereiden tilanne on yllättävä. Helsinkiläisjoukkueella on ollut perinteisesti yksi parhaista yleisömääristä liigassa. Mutta nyt suomalaiset ovat menettäneet keskimäärin 1 473 katsojaa per peli, KHL äimistelee.

– Voi vain ihmetellä, mikä on syy tämän trendin takana. Lauri Marjamäen johtama joukkue on kolmantena läntisessä konferenssissa. Toivottavasti suomalaiset fanit vyöryvät takaisin Hartwall-areenaan.

Itseltä meni ohi, että missä kohtaa kerrottiin KHL:n olevan tyrmistynyt ja Jokereiden olevan koko sarjan häpeäpilkku.

IL:n uutisessa kerrotaan lisäksi KHL:n julkaisemasta ranking-listasta liittyen yleisömäärien vertailulukuihin. Ei kuitenkaan tässä kohtaa ilmoiteta mihin verrataan. Jokereiden mainitaan vain olevan toiseksi viimeisenä. Tarkoituksena lienee saada monille kuva, että Jokereiden peleissä käy koko sarjan toisiksi vähiten katsojia. Todellisuudessahan Jokerit vetää kolmanneksi eniten yleisöä edelleen. Vasta uutisen myöhemmässä vaiheessa käy ilmi, että verrataan viime kauden yleisömääriä.

Huttunen oli unohtanut mainita KHL:n omasta uutisesta Jokereiden yleisömääriä koskevan seuraavan kohdan:

- The situation in the latest couple of weeks is slowly getting back to regular figures.

Ohessa vielä linkit aiheen uutisiin.

Start of the season’s attendance: the second-best ever
KHL tyrmistyi Jokereiden yleisökadosta - suomalaisseura romahti koko liigan häpeäpilkuksi: ”Mikä tähän on syynä?”
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös