Jokerien mediaketju

  • 2 118 487
  • 8 677

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Ruohonen oli yksi toimiston parhaita tyyppejä ja 15 vuotta tehtävässään. Hänen tilalleen ei olla löydetty uutta henkilöä vaan vastuita on jaettu useammalle henkilölle. Lopputulos ei ole hyvä.

Alan olla vahvasti sillä kannalla, että Kohosen tulisi saada kenkää. Alkaa olla aivan liikaa tuota mediassa itkemistä.

Ehkä ei haluta antaa kenkää. Jos ei ole löytynyt uutta omistajaa eikä uutta markkinointijohtajaa, voi olla ettei löydy uutta toimitusjohtajaakaan.

Nykyisillä spekseillä tuo ei välttämättä ole ihan Suomen halutuin positio.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ei siksi, että ei olisi rahaa vaan siksi, että Putinista tehtiin narri HS:n kansikuvassa, ja tästä on Moskovassa otettu pultit.
Hyvin todennäköinen skenaario. Kauden avausmatsia edeltäneessä Kiina-seminaarissa Niemi Centerissä oli aivan äärettömän paljon polemiikkia siitä, että Moskovassa ja Pietarissa kansikuvasta oli raivostuttu ihan totaalisesti. Aiheesta keskusteltiin suunnilleen kaikissa pöydissä ja kuulin Kohosenkin tuhisevan siitä moneen otteeseen. Hjallis ei aiheesta juurikaan puhissut, vaan ihmetteli enemmän sitä, kuka A-junnuja valmentaa kun pelit eivät suju. Kohonen ei osannut vastata.

Joka tapauksessa länsimaisin silmin katsoen jopa hieman turhan hellästäkin artikkelista vedettiin Jokereissa herne nenään koska Moskovan pelko asuu seurassa kuin valvontakomissio Hotelli Tornissa. Se voi todellakin selittää Kohosen itkuraivarit Iltalehdessä.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Moskovassa varmasti ihan vitusti hermostuttu. Näin ainakin koen. Onhan se nyt selvä, että Putinin kasvot Jokerilogossa, aiheuttaa aivan järjettömän housuunpaskomisen Moskovassa joka sitten näkyy täällä Kohosen kannanottoina. Näin ainakin koen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoinen kirjoitus @V-G- ja selittää osaltaan sen, miksi Jokereissa toimitusjohtaja sekoilee mediassa. Ja kyllä se Moskovan pelko istuu KHL-Jokereissa tiukassa. Laulut loppuu sillä sekunnilla, jos Moskova niin sanoo. Putin tuskin koko kuvasta tietää, mutta sisimmän kehän kaverinsa Timchenko ei anna sen haitata. Tällä on suora vaikutus Jokerien tilanteeseen. Oma tulkinta on silti se, että myös Harkimon paikkaajan saamattomuus on Timchenkon listalla kärjessä, mitä Jokereihin tulee.

Silti plussat Kohoselle avautumisesta aiempien kausien yleisömääristä. Kertoi sen, minkä kaikki (pl. Jatkoajan pari nimimerkkiä) tietävät.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Oma tulkinta on silti se, että myös Harkimon paikkaajan saamattomuus on Timchenkon listalla kärjessä, mitä Jokereihin tulee.
Eikä käsittääkseni pelkästään Timchenkon listalla, vaan aika pitkälti myös Jokereissa itsessään. Suora lainaus yhdeltä suht isokenkäiseltä sidosryhmäläiseltä: "Hjalliksen ja Kohosen välit taitavat olla asialliset... mutta kyllähän tässä odotellaan jo uutta miestä".
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoinen kirjoitus @V-G-
Silti plussat Kohoselle avautumisesta aiempien kausien yleisömääristä. Kertoi sen, minkä kaikki (pl. Jatkoajan pari nimimerkkiä) tietävät.

Niin, Kohonenhan ei sanonut yleisömäärien perustuneen ilmaislipuille, vaan että niiden kanssa tulee jatkossa olla tarkempi. Toisaalta yhtä paljon niitä lippuja on jaettu kaupan kylkiäisinä tänä vuonna kuin edellisinäkin vuosina. Kaksi yhden hinnalla ja niin päin pois. Ellet väitä, että lippuja on suoraan jaettu hintaan nolla euroa ilman mitään reunaehtoa ihmisille, niin syy heikkoihin yleisömääriin ei löydy ilmaislippujen vähäisyydestä. Oikea syy on siinä, että kysyntä on laskenut. Jokereiden yleisömäärät tulevat todennäköisesti jatkossa noudattamaan samaa kaavaa, mitä muissakin kiekkosarjoissa. Alkukaudesta vähemmän porukkaa, loppukaudesta enemmän. Myös pelipäivien vaikutus saattaa kasvaa. Jokereiden on pakko pelata enemmän tulevaisuudessa lauantaisin, jolloin kysyntää vapaa-ajan tapahtumiin on enemmän.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikä käsittääkseni pelkästään Timchenkon listalla, vaan aika pitkälti myös Jokereissa itsessään. Suora lainaus yhdeltä suht isokenkäiseltä sidosryhmäläiseltä: "Hjalliksen ja Kohosen välit taitavat olla asialliset... mutta kyllähän tässä odotellaan jo uutta miestä".

Kovin on viime viikot ollut hiljaista tämän asian ympärillä. Jos kyseessä olisi esimerkiksi menestyvä yritys, tilanne olisi mahdoton. Toimitusjohtaja painelee menemään Liike Nyt putiikkiin, mutta uutta johtajaa ei ole löydetty eikä luovutusta ole saatu aikaiseksi.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Onko tällaisia ihmisiä oikeasti? Itseäni ei ainakaan kiinnosta miten sinä Jokereita tuet. Ainoa mikä kiinnostaa, on Jokerien paluu Suomeen pysyvästi. Sinä voit tulla mukana tai jäädä.

Jäähän siitä hieman sellainen fiilis, että osan mielestä nykyisen joukkueen tukeminen on väärin, johtuen kaukalon ulkopuolisista asioista, joita täällä ruoditaan päivittäin.

Ruvetaan kutsumaan (et sinä juuri välttämättä) pro-Venäjä höntiksi tai kannattajaksi johon "soft power" on uponnut. Se on vain vähän hämärän peitossa, minkä ihmeen takia pitää nostella negatiivisia (lähinnä samoja) asioita framille ja vääntää niistä, jos kerran Jokerit ei enää aiheuta tunteita, tai ole halua seurata joukkuetta muuta kuin analyyttisessä mielessä.

Luulisi että on hemmetin tylsää vääntää jostain itselle neutraalista asiasta päivittäin. Niin jäähän siitä vähän sellainen tunne, että ainoa syy keskustella täällä, on vihjata, että itse on tehnyt oikein jättäessään seuran (jokaisen hlökohtainen päätös), ja muidenkin tulisi tuntea pistot sydämissään näistä kaukalon ulkopuolisista epäkohdista ja jättää seuran tukeminen.
 
Viimeksi muokattu:

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Ellet väitä, että lippuja on suoraan jaettu hintaan nolla euroa ilman mitään reunaehtoa ihmisille, niin syy heikkoihin yleisömääriin ei löydy ilmaislippujen vähäisyydestä.

Ilmaislipun käsite on ongelmallinen. Jos käyn ostamassa patongin ja saan kylkeen lipun tai viisi, niin se on minulle ilmainen, eli ilmaislippu. Toisaalta lippu ei ole ilmaislippu, koska lippua jakava taho on siitä todennäköisesti jotain maksanut, ainakin välillisesti. Yhtiö on ostanut Jokereilta vaikkapa housumainoksen ja saanut samaan diiliin x määrän lippuja eri peleihin. Tällöinhän kyse ei ole ilmaislipusta. Viimeisimmät talousluvut tosin näyttävät siltä, että mitään valtavia rahoja ei näistä yhteistyösopimuksistakaan ole laariin tullut.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilmaislipun käsite on ongelmallinen. Jos käyn ostamassa patongin ja saan kylkeen lipun tai viisi, niin se on minulle ilmainen, eli ilmaislippu.

Tämä ei ole ilmaislippu, vaan kaupan kylkiäinen. Ilmaislippu on ilmaislippu, jos se on lipun saajalle ilmainen, eikä sen saamiseksi ole mitään merkittävää reunaehtoa. Laitan oheen linkin kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuille, jossa kerrotaan "ilmainen" termin oikeaoppisesta käytöstä.
https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeit...usmyynti-ja-tarjoukset/ilmainen-sanan-kaytto/
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jäähän siitä hieman sellainen fiilis, että osan mielestä nykyisen joukkueen tukeminen on väärin, johtuen kaukalon ulkopuolisista asioista, joita täällä ruoditaan päivittäin.

Kaukalon ulkopuolisia asioita ruoditaan, koska ne kiinnostavat ja ovat suomalaisella mittapuulla hyvin poikkeuksellisia. Näitä ulkopuolisia asioita ei kuitenkaan käsitellä Jokerien pelaamista koskevissa ketjuissa, kuten pelaajat, peliesitykset, valmentaja, pelitapa yms. Minusta nykyisen joukkueen tukeminen ei ole väärin ja en ihan ymmärrä, miksi minun pitää tätä samaa asiaa toistaa. Tukeminen on jokaisen oma asia.

Sanoisin suurimman ongelman olevan siinä, että moni KHL-Jokereita kannattava voi enemmän tai vähemmän pahoin Jokerien tausta-asioiden vuoksi tai haluaa sulkea niiltä silmänsä. Jostain syystä tätä toteutetaan ryntäämällä johonkin kaukalon ulkopuoliseen ketjuun kertomaan, miten on paha olo, kun ei pelistä kirjoiteta mitään. Ikäänkuin pelin ulkopuolisissa ketjuissa nyt peliä muutenkaan käsiteltäisiin, koska sitä varten on omat ketjut.

Perusongelma ei ole se, että kirjoitetaan. Perusongelma on se, että Jokerien tilanne on kaukalon ulkopuolella niin riippuvainen Moskovan avusta, ja sillä suunnalla ollaan nyt herkästi loukkaantuvaa sakkia, kun heitä pitäisi kohdella Jokereita rahoittavina tsaareina, ei narreina. Keskeinen osa ongelmaa on myös junioritoiminnan tilanne.

Ruvetaan kutsumaan (et sinä juuri välttämättä) pro-Venäjä höntiksi tai kannattajaksi johon "soft power" on uponnut. Se on vain vähän hämärän peitossa, minkä ihmeen takia pitää nostella negatiivisia (lähinnä samoja) asioita framille ja vääntää niistä, jos kerran Jokerit ei enää aiheuta tunteita, tai ole halua seurata joukkuetta muuta kuin analyyttisessä mielessä.

Oletko miettinyt koskaan niin, että Jokereista välittävät nostavat näitä asioita esille siksi, että ne ovat oikeasti ongelmia? Rakkaus seuraan syntyi vuosikymmeniä sitten ja koen, että tämä lopulta kaiketi alle 10 vuoden harhataival oli vain yksi venäläisten kiero juoni, jonka avulla entinen HIFK-kannattaja pääsi eroon hallistaan ja jonka jälkeen lähdetään pohjalta ja alasarjoista. Taloudellisessa mielessä Harkimon päätös myydä halli johtui vain siitä, että raja tuli vastaan. Seura meni sitten mukana ja sopi venäläisille paremmin kuin hyvin siihen aikaan.
 

Kaljuenkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miehitetty
Tämä ei ole ilmaislippu, vaan kaupan kylkiäinen. Ilmaislippu on ilmaislippu, jos se on lipun saajalle ilmainen, eikä sen saamiseksi ole mitään merkittävää reunaehtoa. Laitan oheen linkin kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuille, jossa kerrotaan "ilmainen" termin oikeaoppisesta käytöstä.
https://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeit...usmyynti-ja-tarjoukset/ilmainen-sanan-kaytto/

Just. Lienee tarpeetonta saivartelua miettiä termien eroa sen henkilön näkökulmasta, joka sellaisen saa patongin kylkiäiseksi. Jos olen ostanut maanantaina patongin hintaan 5 euroa ja en saa lippua, niin eikös sitä lippua voi kutsua ilmaiseksi, linkkisikin mukaan, kun ostan saman patongin tiistaina hintaan 5 euroa ja saan lipun?

Voihan se tietty olla, että Jukka on nyt päättänyt rajoittaa kovalla kädellä kouluihin ja junnuille jaettavia lippuja ja yhteistyökumppaneille annettavia ilmaislippuja rajoitetaan.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos olen ostanut maanantaina patongin hintaan 5 euroa ja en saa lippua, niin eikös sitä lippua voi kutsua ilmaiseksi, linkkisikin mukaan, kun ostan saman patongin tiistaina hintaan 5 euroa ja saan lipun?

Sitä voidaan tuossa tilanteessa markkinoida ilmaisena. Se on silti kaupan kylkiäinen, ei ilmaislippu.

Kylkiäinen on itse päätuotteesta irrallinen kaupanpäällinen, jonka saaminen edellyttää päätuotteen ostamista (esim. osta yksi, saat toisen ilmaiseksi).
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaukalon ulkopuolisia asioita ruoditaan, koska ne kiinnostavat ja ovat suomalaisella mittapuulla hyvin poikkeuksellisia.
Jos khl lasketaan pois, niin missä muussa pääsarjassa joukkueen pelaamista rahoittaa taho, joka ei ole kiinnostunut seuran urheilullisesta menestyksestä lainkaan? On tää hyvin poikkeuksellista isommassa mittakaavassa kuin vain Suomessa.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Jos khl lasketaan pois, niin missä muussa pääsarjassa joukkueen pelaamista rahoittaa taho, joka ei ole kiinnostunut seuran urheilullisesta menestyksestä lainkaan? On tää hyvin poikkeuksellista isommassa mittakaavassa kuin vain Suomessa.

Lisäksi, rahoittajan näkyvin osapuoli on rahoittaja myös toiselle sarjassa pelaavalle joukkueelle ja on tehnyt selväksi että tämä on prioriteetti nr 1. Eli sen lisäksi, että urheilullisella menestyksellä ei ole suurta merkitystä, ei joukkueen ole toivottavaa menestyä liian hyvin (=paremmin kuin SKA).
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka täällä nyt ruoditaankin (ihan aiheellisesti) omistajapohjaa yleisökadon syynä, niin en usko sen olevan merkittävin tekijä. Alla muutama tavallisen tuularin kannalta isompi asia:

- Markkinoinnin totaalinen epäonnistuminen. Pelkällä somella ei halleja täytetä, ja Jokereiden viikon (?) mittainen dösärikampanja hävisi aivan pystyyn Ifk:n vastaavalle. Toisin sanoen; Ifk näkyi ja jäi mieleen, Jokerit ei.

- Lippujen hinnat: Ainakin tähän päivään asti Jokerit on edes jollain tasolla yrittänyt pitää lippujen hinnat järkevinä, eikä niitä ole jaettu samaan tahtiin ympäriinsä. Näkyy suoraan katsojamäärissä.

- Nimellisesti täysin HMV-joukkue. Ennen kauden alkua joukkue oli suuren yleisön silmissä valmentajaansa myöten todella tylsä. Tämä on nyt muuttumassa - ja se muutos saattaa kantaa yleisömäärissä pitkälle. Tappioputkiin ei tosin ole varaa ollenkaan.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Näin urheilujohtamisen ja -markkinoinnin näkökulmasta melkoinen katastrofihaastattelu Kohoselta. Suoraan Trumpin pelikirjasta - toki istuu varmasti niiden maailmankuvaan, jotka nuo lausunnut allekirjoittavat, mutta eipä tuolla uusia katsojia tai yhteistyökumppaneita saada. Seuraavaksi Fox & Friends -hengessä Viasatille hehkuttamaan Jokereiden yleisömääriä ja naureskelemaan HIFK:lle?

Ja kyllä, jos kaupassa myytäisiin Putin-makkaraa, jättäisin ostamatta.

--

Sinänsä mielenkiintoinen huomio on se, että Kohonen ei missään vaiheessa kiellä uutisoinnin omistusteemojen paikkaansapitävyyttä. Ainoastaan sitä, että niistä uutisoidaan.

Outoa uhriumtumista Kohoselta ja tuntuu, että Kuukausiliitteen Putin-narri on mennyt pahemman kerran ihon alle. Samallahan mies tuli lipsauttaneeksi noista ilmaislipuista, joilla ollaan ylläpidetty illuusiota suuresta suosiosta. Liikevaihtokin kertoo, ettei siellä kovin moni taida maksaa omasta lipustaan, ainakaan täyttä hintaa.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Näin tuntuu, vaikka äkkiseltään tuntuisi tuon olevan Suomen letkeimpiä toimarin paikkoja. Mitään taloudellista vastuuta ei vaikuta olevan ja liksa on kaikesta päätellen kohdillaan..

Eikä edes urheilullisia menestyspaineita. Omistajat suorastaan odottavat tippumista sopivalle venäläisvastustajalle pleijareissa, ja jos joukkue sattuisi sittenkin pelaamaan hyvin niin avuksi tulee dumarit. Voiko tällaisessa hommassa edes epäonnistua?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Samallahan mies tuli lipsauttaneeksi noista ilmaislipuista, joilla ollaan ylläpidetty illuusiota suuresta suosiosta.
Ei siinä kyllä noin sanottu. Vaan sanottiin, että ilmaislippuja ei ole jaettu.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
KHL ei enää vain sytytä. Joukkue on täynnä muukalaisia. Miksi sellaista joukkuetta pitäisi mennä katsomaan livenä?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
KHL ei enää vain sytytä. Joukkue on täynnä muukalaisia. Miksi sellaista joukkuetta pitäisi mennä katsomaan livenä?

Joukkue on täynnä muukalaisia on kyllä niin median väite kun olla ja voi. Miten tämän kauden muukalaiset eroavat viime kauden muukalaisista?

Pelaavasta kokoonpanosta lähtenyt:

Petteri Wirtanen -> Julli, tuskin kukaan kävi eriyisesti hänen vuokseen peleissä
Eeli Tolvanen -> Olihan hänkin "muukalainen", vaikka kiinnostava nimi olikin heti alkuun.
Matt Gilroy -> Muukalainen. 1 kausi Jokereissa. Toki hyvä pelaaja
Nicklas Andersen -> Muukalainen. Vajaa kausi Jokereissa.
Joonas Jalvanti -> Siis kuka? Pelasko sekin meillä viime kaudella?
Tommi Huhtala -> Tätä pelaajaa monella onkin sitten jo ikävä. Mutta oli muukalainen meille tullessaan.
Olli Palola -> Muukalainen.
Masi Marjamäki -> Kultainen oma kasvatti. Eikun ei...
Rasmus Rissanen -> Sexyhockey Rissanen? Muukalainen.
Karri Rämö -> Kiinnostava suomalaisveskari, ei jokeritaustaa, mutta ei muukalainen ainakaan minun papereissani.
Juho Rautanen -> Helsinkiläistynyt nykyisin Tamperelaistuva Mäntsäläläinen. Ei muukalainen kai?

Janis Kalnins -> Uusi Zoltan? Muukalainen, mutta aika lämmin ollut fanien vastaanotto tähän mennessä.
Alex Grant -> Aivan yhtä muukalainen kuin Matt Gilroy viime kaudella. Gilroy ehkä vähän tutumpi suurelle yleisölle.
Santeri Hatakka -> OMA KASVATTI! (Loukkaantunut, ei pelannut vielä toki)
Viktor Lööv -> Muukalainen. Ihastuttanut fanit otteillaan.
Karl Stollery -> Muukalainen. KHL:stä tuttu. Ei huono pelimies, mutta hänen vuokseen tuskin lippuja ostetaan.
Eemeli Räsänen -> Muukalainen ja ex-Jokerivihaaja. Kiinnostava pelaaja kuitenkin. Ei Eeli, mutta ihan yhtä "muukalainen" lähtökohtaisesti.
Sakari Manninen -> Aivan yhtä muukalainen, kuin Palolakin oli.
Geoff Platt -> Muukalainen. KHL:ää ja SM-Liigaa seuranneille tuttu pelaaja kuitenkin.

Näiden lisäksi jengistä löytyy sitten muun muassa:

Peter Regin -> Jokerikapteeni. Alkujaan muukalainen.
Brian O'Neill -> Entinen muukalainen?
John Norman -> Muukalainen
Ryan Zapolski -> Muukalainen
Steve Moses -> Alkujaan Kekäläisen hankkima MUUKALAINEN. Nykyään oma kasvatti.
Tomi Mäki -> Tomi Mäki
Tommi Kivistä -> Oma kasvatti
Sami Lepistö -> Jokeri toisessa polvessa

Pelaajia on vaihtunut, mutta en tiedä onko joku Palola -> Manninen tehnyt jengistä enemmän muukalaislegioonan? Ja jos ulkomaalaisten määrä määrittää muukalaislegioonan, niin onko Regin enemmän muukalainen vai ei? Entä Moses?

Tai entä se, kun Lundin lopetti Jokereissa. Tuliko meistä vähän vähemmän muukalaislegioona? Tai jos Platt saa suomen passin? Ei enää muukalainen.

Koska en sanonut vielä riittävän monta kertaa sanaa "muukalainen", niin toistan sen vielä kolmesti: Muukalainen, muukalainen, muukalainen.

Pointtina tässä viestissäni on siis se, että vaikka jengi onkin vaihtunut jonkin verran, niin kyllä sieltä edelleen löytyy about yhtä paljon omia kasvatteja isossakin roolissa, kuten Leppä, Kivistö ja Moses. Jengissä on myös näitä todella kiinnostavia ja viihdyttäviä pelaajia, kuten Regin, Anttila, Jensen, Lauridsen, jotka kai kaikki määritelmällisesti ovat olleet muukalaisia, mutta joita katson kyllä erittäin mielelläni.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jos tässä kieliposkella vähän yhdistelisi viime päivien uutisia ja tapahtumia, niin voisiko Kohosen ärtymyksen takana olla kuitenkin jotain muuta? Meinaa eilen saatiin taas muistutus, että HIFK saattaa joutua evakkoon ja eilen asiasta puhuttiin siihen malliin, että se voi olla mahdollisesti edessä jo ensi kaudella. Voiko Kohosen harmistuminen selittyä siis sillä, että venäläisiltä olisi tullut käsky tehdä kaikki mahdollinen, että suhteet Liigan suuntaan parantuisi ja tarvittaessa Kohosen pitäisi ryömiä Liiga päättäjien edessä? Siis niiden ihmisten, joiden kanssa ollut enemmän tai vähemmän jännitteitä, viimeiset viisi vuotta. Ja miksi venäläiset tällaista käskisivät tekemään? Koska ovat kuulleet HIFK:n mahdollisista evakkotarpeista ja haluavat tehdä kaikkensa, että HIFK evakoitaisiin Hartwallille. Voisiko tuollainen kuvio olla se, mikä on saanut Kohosen verenpaineen kohoamaan?
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Twitterissä huhuillaan
Jos tässä kieliposkella vähän yhdistelisi viime päivien uutisia ja tapahtumia, niin voisiko Kohosen ärtymyksen takana olla kuitenkin jotain muuta? Meinaa eilen saatiin taas muistutus, että HIFK saattaa joutua evakkoon ja eilen asiasta puhuttiin siihen malliin, että se voi olla mahdollisesti edessä jo ensi kaudella. Voiko Kohosen harmistuminen selittyä siis sillä, että venäläisiltä olisi tullut käsky tehdä kaikki mahdollinen, että suhteet Liigan suuntaan parantuisi ja tarvittaessa Kohosen pitäisi ryömiä Liiga päättäjien edessä? Siis niiden ihmisten, joiden kanssa ollut enemmän tai vähemmän jännitteitä, viimeiset viisi vuotta. Ja miksi venäläiset tällaista käskisivät tekemään? Koska ovat kuulleet HIFK:n mahdollisista evakkotarpeista ja haluavat tehdä kaikkensa, että HIFK evakoitaisiin Hartwallille. Voisiko tuollainen kuvio olla se, mikä on saanut Kohosen verenpaineen kohoamaan?

No niin, sitten voisi hifk Areenalla joskus voittaa :-)

Kuulostaa aika folio kamalta, Sorry.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös