Jokereihin liittyvät pelin ulkopuoliset asiat

  • 430 875
  • 2 379

ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilman sarvia ja hampaita

Eiköhän voitane todeta, että Jokereiden yleisökeskiarvossa ei ole nähtävissä mitään selkeää, systemaattista tai dramaattista pudotusta tai nousua pitkällä aikavälillä. Erityisesti ensimmäisellä ja miksei toisellakin Hartwall Arena -kaudella oli nähtävillä selkeä uutuudenviehätys. KHL:n ensimmäisenä vuonna ehkä hieman, mutta silloin täytyy jo olla vähän värilaseja. Arenalle siirtymisen ansiosta keskiarvo on kuitenkin selkeästi kohonnut.

Puolityhjistä katsomoista samoin kuin hienoista katsojakeskiarvoista saa haluamiaan taulukoita mistä tahansa Euroopan lätkäsarjasta. Faktat ovat kuitenkin faktoja, kuten Jokereiden katsojakeskiarvo Euroopan lätkäjoukkueiden sarjassa. Ja on kylmä tosiasia, että ero muihin suomalaisiin joukkueisiin on valtava.

Venäjä on jääkiekkomaa ja venäläisten sydän sykkii selvästi lätkälle. Näin on ollut jo ties kuinka kauan, tämä ei liity mitenkään KHL:ään. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Venäjä ei ole kultuurisesti ja kansallisesti missään määrin yhtenäinen. Lätkäinnostus on selkeästi asettunut havumetsävyöhykkeelle. On helppo nähdä, että Sochin KHL-joukkue on vähän tuulesta temmattu, mutta jos lähdetään miettimään tyhästä polkaistuja ostojoukkueita, kannattaa katsella NHL:n suuntaan.

Jokerit - samoin kuin muutkin Suomen lätkäjengit - kamppailevat katsojien houkuttelemisessa ihan erilaisia kilpailijoita vastaan kuin KHL:n poliittisuus tms. seikat. Toki myönnän, että Jokereiden keskiarvoon saattaisi vaikuttaa 400 - 800 verran, jos uutisointi Venäjästä ja KHL:stä olisi yltiöpositiivistä. Kun perusfriman jamppa (jolla ei ole mitään omaa suosikkia) miettii, minne ulkomaalaiset vieraat veisi, kyllähän valinta sattuisi kansainväliseen peliin Hartwall Areenalla, mikäli politiikka ei olisi jossain määrin kuvioissa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllähän tuonne mahtuu muitakin seuroja Sochin lisäksi, jotka pelaavat lähes puolityhjille katsomoille, useampi sitten taas melko tyhjille katsomoille.

Näköjään @sämpylä89 alkuperäisen väitteen lisäksi myöhemmin antamansa KHL-katsojien tilastokin oli sarjassa vaihtoehtoisia totuuksia. En osannut epäillä, mutta nyt jatkossa osaan. Mitä yleisömäärien vertailuun Jokerien osalta tulee, olisi järkevää vertailla myytyjen lippujen inflaatiokorjattua keskihintaa.
 
Sämppäri

Sä sanoit venäläisten hallien olevan puolityhjät. Mulla jäi Dynamo listaamatta. Dynamo ja Sochiko on yhtäkuin kaikki hallit?

Moniko on puolityhjä, eli täyttöaste on 50 tai alle?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sä sanoit venäläisten hallien olevan puolityhjät

En sanonut. Sulla on yllättävän vaikeaa ymmärtää lyhyttä tekstiäni. Sanoin, että hallit ovat puolityhjät pl. SKA. Se ei rajaa Venäjän ulkopuolisia KHL-seuroja ulos. Myönsin kuitenkin, että ei ne olleet puolityhjiä, koska oli näköjään pientä liiottelua.

En nyt jaksa kertoa, mitä sä sanoit eilen. Näillä mennään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eli sä saat päättää miten sun virheellisiä tekstejä tulkitaan, mut mä en?

Tuossa kyse on puhtaasti suomen kielestä. Meillä Suomessa sanaa "edes" käytetään kielteisissä yhteyksissä korostamaan jotain. Tässä tapauksessa KHL "edes Venäjällä" ei rajaa muuta KHL-maailmaa ulos, mutta korostaa Venäjän ongelmia hallien täyttöasteissa.

Koska alkuperäinen väite oli liioiteltu, myönsin sen virheeksi oitis kun korjasit todellisia lukuja. Tosin pienellä rajauksellasi, mutta korjasit silti ja myönsin virheen. Viihdyttävintä tässä onkin se, että vaikka korjasin liioitteluni oitis, jaksat vääntää siitä viestitolkulla.

Olisipa sinulla yhtä perinpohjainen suhtautuminen omiin virheisiisi! Vaikkapa ihan eiliseltä... Mutta osaltani tässä.
 
-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
Faktat ovat kuitenkin faktoja, kuten Jokereiden katsojakeskiarvo Euroopan lätkäjoukkueiden sarjassa. Ja on kylmä tosiasia, että ero muihin suomalaisiin joukkueisiin on valtava.

On totta, eli faktaa, että KHL-Jokerien katsojakeskiarvo on kovempaa kuin suomalaisilla Liiga-joukkueilla, eli sitä voi kuvastaa sanalla valtava, jota käytit. En siis mitenkään tätä lähde vastauksellani kiistämään.

Haluan vain muistuttaa ja todeta, että koko tämän KHL-ajanjakson aikana venäläisten Helsinki-seura on toiminut jääkiekon hiekkalaatikolla maassamme aivan todellisena markkinahäirikkönä tarjoten tuotteen laatuun verrattaen suorastaan naurettavan halpoja, mottipäisiä lippupaketteja joiden turvin sitä väkeä on saatu sisään ja jonka lopputulemana katsojakeskiarvo on pilvissä muihin jengeihin verrattuna.

Minusta vaikuttaa siltä, että näillä tarjouspaketeilla (esim. Lukemattomat kerrat toistettu "4 lippua 40€" -kampanja) ja hervottoman kokoisilla ilmaislippujen "yhteistyö"-kampanjoilla vain pyritään pitämään säälittävää KHL-kulissia pystyssä, ja ettei tämä KHL-tuote maassamme kiinnostaisi mitenkään noin suuria massoja jos tuotteesta pyydettävä korvaus menisi markkinan kanssa linjassa, eli liput kohelomatseihin maksaisivat korkeaman pelin tason pohjalta enemmän kuin muihin jääkiekkotapahtumiin.

Tasaista laskua on venäläisten Helsingin KHL-projekti tehnyt ennen viime kauden hirmuista droppia yleisömäärissä. Uutuudenviehätys on ohi, tarjouspaketit eivät enää mene kaupaksi, markkinointi on sekaisin kuin seinäkello. Tästä on hyvä jatkaa kohti KHL:n alasajoa maassamme.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tästä on hyvä jatkaa kohti KHL:n alasajoa maassamme.
Kyllä se Liigaan paluu tapahtuu ihan muista syistä kun yleisömääristä, jotka eivät kaiken järjen mukaan laske tuosta enää, eikä kiinnostuskaan suuren yleisön silmissä laske, jos joukkuetta kootaan tähän malliin. Raha se on, mikä ajaa Jokerit Liigaan sillon kun on sen aika. Sit mennään täysillä Liigan messissä.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Kyllä se Liigaan paluu tapahtuu ihan muista syistä kun yleisömääristä, jotka eivät kaiken järjen mukaan laske tuosta enää, eikä kiinnostuskaan suuren yleisön silmissä laske, jos joukkuetta kootaan tähän malliin. Raha se on, mikä ajaa Jokerit Liigaan sillon kun on sen aika.
Se paluu nimenomaan Liigaan tapahtuu siitä syystä, jos yleisömäärät eivät tyydytä KHL:ää. Tuolloin Jokereista ei ole KHL:lle hyötyä, joten ruplahanat menevät kiinni.

Sit mennään täysillä Liigan messissä.
No hyvä, että takki on kääntynyt.
Sitä en tosin osaa sanoa että väljähtäisikö tunne jos Jokerit nykyiseen suomen liigaan palaisi. Onhan tuo puhdas farmisarja muille sarjoille.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No hyvä, että takki on kääntynyt.
Kyllä, koska en pysty "jättämään" Jokereita, enkä myöskään kannattamaan, jos en ole täysillä mukana siellä missä ollaan.

Sulla tuntuu olevan ihmeen paljon kiinnostusta tutkia, mitä olen kirjoittanut milloinkin. Suosittelen verkostoitumista oikeaasa elämässä, niin ei tarvitse täällä netissä pönkittää itsetuntoaan kuittailemalla muille.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Sulla tuntuu olevan ihmeen paljon kiinnostusta tutkia, mitä olen kirjoittanut milloinkin. Suosittelen verkostoitumista oikeaasa elämässä, niin ei tarvitse täällä netissä pönkittää itsetuntoaan kuittailemalla muille.
Itsehän olet nuo epäjohdonmukaiset kirjoituksesi tuottanut. Ei sen takia tarvitse sentään henkilökohtaisuuksiin mennä.

Sulla on varmasti valtavan laajat ja hyvät verkostot. Miten tulevan kauden kausikorttimyynti on sujunut?
 
ss74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jokerit FC
Näköjään @sämpylä89 alkuperäisen väitteen lisäksi myöhemmin antamansa KHL-katsojien tilastokin oli sarjassa vaihtoehtoisia totuuksia. En osannut epäillä, mutta nyt jatkossa osaan.

Vaihtoehtoiset totuudet sopivat hyvin KHL-Jokerit identiteettiin, joten eipä siinä ihmeempiä. En tiedä onko yleisömäärien liioittelu miten yleinen tapa KHL:ssä, mutta ainakin Jokereiden osalta ilmoitetut yleisömäärät ovat herättäneet lähinnä myötähäpeää. Yläkatsomon ollessa käytännössä kokonaan tyhjänä ja alakatsomoiden täyttöasteen ollessa korkeintaan 60% on ainakin menneillä kausilla ilmoitettu noin 10k katsojamääriä.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Vaihtoehtoiset totuudet sopivat hyvin KHL-Jokerit identiteettiin, joten eipä siinä ihmeempiä. En tiedä onko yleisömäärien liioittelu miten yleinen tapa KHL:ssä, mutta ainakin Jokereiden osalta ilmoitetut yleisömäärät ovat herättäneet lähinnä myötähäpeää. Yläkatsomon ollessa käytännössä kokonaan tyhjänä ja alakatsomoiden täyttöasteen ollessa korkeintaan 60% on ainakin menneillä kausilla ilmoitettu noin 10k katsojamääriä.

Oma kokemus on kyllä lähinnä päinvastainen. Muutaman pelin olen käynyt KHL:ää katsomassa, enkä noin ylipäänsä ole siitä kovin innoissani, mutta porukkaa hallilla on näissä peleissä on kyllä ollut hyvin ja määrä vastannut hyvin ilmoitettua. Liiga-aikoina enemmänkin sai tottua tähän ilmoitetun ja todellisen määrän epäsuhtaan.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Yläkatsomon ollessa käytännössä kokonaan tyhjänä ja alakatsomoiden täyttöasteen ollessa korkeintaan 60% on ainakin menneillä kausilla ilmoitettu noin 10k katsojamääriä.

Jos niitä kusetuksia oli niin se taisi olla kolmannella kaudella, mutta ei nyt noin mitä esitit. Viimeisillä kausilla on ainakin ilmoitettu aina oikea määrät.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaihtoehtoiset totuudet sopivat hyvin KHL-Jokerit identiteettiin, joten eipä siinä ihmeempiä. En tiedä onko yleisömäärien liioittelu miten yleinen tapa KHL:ssä, mutta ainakin Jokereiden osalta ilmoitetut yleisömäärät ovat herättäneet lähinnä myötähäpeää. Yläkatsomon ollessa käytännössä kokonaan tyhjänä ja alakatsomoiden täyttöasteen ollessa korkeintaan 60% on ainakin menneillä kausilla ilmoitettu noin 10k katsojamääriä.

Itse en halliin ole astunut enkä astu SKA-johdon aikana, mutta telkkarista huomaa sentään jotain. Kun koko ottelun aikana kuvataan vain tai pääosin lähiotoksia katsomosta, paikalla on vähän katsojia. Yleisömääristä tiedän ilmoitettujen lisäksi sen, mitä suurimmat sponssit ovat kertoneet.

Mutta toisaalta yleisömäärillä ei juuri ole väliä, koska KHL-Jokerit ei ole niistä taloudellisesti riippuvainen. On parempi joskus jakaa lippuja ilmaiseksi tai 5-10 eurolla, kuin pyrkiä kustannusvastaavuuteen. Tällöin väkeä myös tulee enemmän, kuin esimerkiksi 20 euron lipuilla.
 
ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisi ihan mukava kuulla, kuinka suuri vaikutus noilla lippukamppiksilla on. Ja tämäkin taas ilman suurempia taka-ajatuksia tai poliittista agendaa.

Tänään ensimmäistä kertaa TV:n äärelle MM-kisoja ihmettelemään. Suomen Jokerit vastaan Tanskan Jokerit. Toivottavasti Olli on armollinen Suomen pörrääjille. Ja tähän hymiö.
 
Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaihtoehtoiset totuudet sopivat hyvin KHL-Jokerit identiteettiin, joten eipä siinä ihmeempiä. En tiedä onko yleisömäärien liioittelu miten yleinen tapa KHL:ssä, mutta ainakin Jokereiden osalta ilmoitetut yleisömäärät ovat herättäneet lähinnä myötähäpeää. Yläkatsomon ollessa käytännössä kokonaan tyhjänä ja alakatsomoiden täyttöasteen ollessa korkeintaan 60% on ainakin menneillä kausilla ilmoitettu noin 10k katsojamääriä.
Menneellä kaudella oli aika monesti juurikin päinvastainen tilanne, eli yläkatsomoissa riitti kyllä porukkaa (pl. pohjoispäädyn lohkot, jotka suljettu), mutta alakatsomoissa oli sen sijaan tyhjiä paikkoja/rivejä useampiakin jokaisessa katsomolohkossa.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Laitetaan vielä oma toivomus lähitulevaisuudesta.

Suomalaiset omistajat Jokereille ja hallille. Jatko KHL:ssä ja KHL:ään mukaan enemmän ei venäläisiä joukkueita.

Laitan täältä suunnalta oman toiveeni ja toivon Jokereita takaisin Liigaan Suomalaisella omistuksella mahdollisimman nopeasti.

Äärettömän surullista katsoa taustalla, kuinka joukkueen identiteetti vuosi vuodelta katoaa yhä kauemmas ja koko Jokereita ei meinaa tunnistaa enää mistään muusta, kuin symbolisesta narri tunnuksesta pelipaidassa, joka ei merkkaa valtaosalle pelaajista muuta kuin pakollista työpaikkaa sekä tukun rahaa. Junioripolun tähdet lähtevät muihin seuroihin ja jäädessään mahdollisuus edustaa kasvattajaseuran logoa edustusjoukkueessa ovat surkeat. Joukkueen kapteeni on joku helvetin Tanskalainen tusinamies ilman pienintäkään Jokeri taustaa ja joukkueen ylinjohto, jotka vetävät koko joukkueen tulevaisuutta naruissaan, ovat Venäläisiä miljardöörejä joilla ei ole pienintäkään tunnesidettä Jokereihin.

Mikäli Suomessa jonkun selittämättömän ja ihmeellisen syyn takia on pakko KHL-kiekkoa pelata, niin perustaisivat sitten vaikka jonkun HC Helsinki joukkueen, jonka voi kiinnostuksen loppuessa ajaa konkurssiin.

Paljon kertonee, kun Jokereille ei länsinaapurista kaveria ole Venäjälle saapunut, eivätkä sen puoleen kyllä ikinä tule hiekkalaatikolle Ruotsalaisia ystäviä saamaankaan. Hjallis myi sielunsa ja monelle ihmiselle tärkeimmän asian perheen ulkopuolelta, kun ristiretkeä lähdettiin Venäjälle suorittamaan.

Minulle jääkiekkoseura Jokerit ei ole enää Venäjällä pelatessaan Helsingin Jokerit, vaan hajuton, mauton ja väritön kasa muovia, jota poliittisten etuisuuksien tähden johdetaan täysin Pietarista.

Если вздохнуть всем народам, ветер будет.
 
Viimeksi muokattu:

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joukkueen kapteeni on joku helvetin Tanskalainen tusinamies ilman pienintäkään Jokeri taustaa
Tämä tanskalainen TUSINAmies oli kapteeniksi valitsemishetkellä KHL:n parhaita pelaajia.

Ironista, että NHL-mieheksi tunnustautuva vittuilee jostain kapteenin joukkuetaustoista.

joka ei merkkaa valtaosalle pelaajista muuta kuin pakollista työpaikkaa sekä tukun rahaa
Kiitos mielipiteestäsi.

Tätä samaa lausetta voitaisiin käyttää vielä vahvemmin jokaikisestä Liiga-joukkueesta. Jännästi kaikki jättää heti Liigan, kun tulee tarjousta paremmista sarjoista. Mut hei, seurauskollisuutta se on. Meillä sentäs pelaa todella moni pelaaja, vaikka saisivat tuplapalkan nettona muualta.

Tämän lisäksi meillä taitaa ensi kaudella pelata omia kasvatteja enemmän kun monissa Liiga-seuroissa. No, mutta mitäpä näistä välittämään.

Venäjällä pelatessaan Helsingin Jokerit, vaan hajuton, mauton ja väritön kasa muovia
Jokaikinen joukkue maailmassa on pelkkää muovia. Kaikki menee raha edellä ja seurauskollisuus on pelkkä myytti. Joukkueista vaihtuu yli puolet pelaajista kausien välillä ja sekö ei ole muovista?

Junioripolun tähdet lähtevät muihin seuroihin ja jäädessään mahdollisuus edustaa kasvattajaseuran logoa edustusjoukkueessa ovat surkeat.
Kyllä, tästä on puhuttu ja tämä on perseestä. Toivoisin muutosta pikaisesti.

ylinjohto, jotka vetävät koko joukkueen tulevaisuutta naruissaan, ovat Venäläisiä miljardöörejä joilla ei ole pienintäkään tunnesidettä Jokereihin.
He vetävät tällä hetkellä tulevaisuutta KHL:ssä naruissaan, ei muualla. Mikään ei estä Jokereita aloittamasta puhtaalta pöydältä Suomen sarjoista uuden omistajan kanssa.

-------------------

Noin muuten. Kiitos mielipiteestäai lainattuasi minua. Pyyhin tuolla oksennuksella pyllyäni ja jatkan naureskelua.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Minulle jääkiekkoseura Jokerit ei ole enää Venäjällä pelatessaan Helsingin Jokerit, vaan hajuton, mauton ja väritön kasa muovia, jota poliittisten etuisuuksien tähden johdetaan täysin Pietarista.
Kaikella kunnioituksella, mutta tästä muovisuudesta sun muusta sai kuulla ihan tarpeeksi jo liiga-aikoina. Moskovan sedät ovat tulleet vain ekstrana.
 
Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Äärettömän surullista katsoa taustalla, kuinka joukkueen identiteetti vuosi vuodelta katoaa yhä kauemmas ja koko Jokereita ei meinaa tunnistaa enää mistään muusta, kuin symbolisesta narri tunnuksesta pelipaidassa, joka ei merkkaa valtaosalle pelaajista muuta kuin pakollista työpaikkaa sekä tukun rahaa.Joukkueen kapteeni on joku helvetin Tanskalainen tusinamies ilman pienintäkään Jokeri taustaa.

Muistaakseni viime syksynä mediassa pyöri uutinen suomalaisjoukkueiden pelaajien vaihtuvuudesta viime vuosilta. Jokereissa vaihtuvuus oli ollut pienimmästä päästä. Lukon tilanteesta ei itselläni ole varmaa tietoa, mutta mutulla heitän, että aika isolla kädellä Lukko uusiutuu melkein kausittain, kun kaudet päättyy vuodesta toiseen pettymykseen.

Keitä mielestäsi kuuluu tähän valtaosaan Jokereiden pelaajista, jotka ovat kuvailusi mukaisia palkkasotureita? Suurin osa joukkueesta on ollut mukana useamman kauden, osalla taustaa Liiga-ajoista saakka. Nopeasti kun katsoin Lukon tämänhetkistä pelaajalistaa ja Lukon vastaavaa esimerkiksi Jokereiden viimeiseltä Liiga-kaudelta (13-14), niin ainoastaan Toni Koivisto pyörii edelleen mukana.

Olivatko Raumalla ymmärtääkseni hyvin arvostetut ja fanien suosiossa olleet Ryan Zapolski tai Justin Azevedo myös totaalisia tusinamiehiä, koska heillä ei ollut seurataustaa Lukkoon tullessaan?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Ja tuohon @Ruuhkis viestiin viitaten vielä, niin nyt ensi kaudeksi rakentuvilla jengeillä on Lukossa pelejä alla pyöreät 1700. Jokeripelaajilla pelejä Jokereissa noin 2100.

Ja viime kauden lukemat:
Lukkopelaajilla pelejä Lukossa: 3424
Jokeripelaajilla pelejä Jokereissa: 3754

Tuohon vielä Jokereilla mahdolliset jatkosopparit Lepistölle ja Mäksälle, niin luku kasvaa vielä huimasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös