JoKP 2020–2021

  • 239 814
  • 1 204

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Avataanpas viimein Jokipojillekin oma ketju koskien tulevaa kautta. Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa, että minkälainen porukka saadaan ensi kaudeksi kasaan, mutta itsellä on täysi luotto että vastoinkäymisistä selvitään ja Jokipojat on myös jatkossa valmis kilpailemaan Mestiksen kärkisijoista. Omia kasvatteja soisi näkevän enemmänkin kokoonpanossa ja toivotaan, että näin myös käy. Tässäpä jonkin verran omaa spekulointia. Peli on avattu!

Maalivahdit:
Taposelle on tarjolla jopa IFK:n kakkosmaalivahdin rooli. Sen sijaan Niilo Halonen ei ollut mitenkään erityisen vakuuttava KooKoon maalilla, ja helsinkiläisten sopimuspelaajana olisiko jopa mahdollista, että Nippe nähtäisiin ensi kaudella jälleen Joensuussa? Kotkaniemi alkoi loppukaudesta saamaan paremmin kiekkoa kiinni ja muutenkin varmuutta tekemiseensä. Siitä huolimatta on mielestäni hieman kyseenalaista, onko kaverista Mestis-tason ykkösvahdiksi. Toisessa ketjussa mainitsin, että mieluusti näkisi joensuulaisen maalivahdin pitkästä aikaa Jokipoikien paidassa. Kasper Lehikoinen ja Arttu Ruotsalainen pelasivat tilastojen valossa hyvin A-nuorten Liigassa. Varmasti kehityskelpoisia yksilöitä molemmat.

Puolustajat:
Vieläkö talonmies Lehikoisella riittää into Mestis-kiekkoon? Parissakin lähteessä maininnut, että pelihaluja vielä riittää. Äkkiseltään voisi kuvitella, että vaihtoehtoina ovat Jokipojat tai ulkomaat. Sen sijaan Raitasen jatkoon en jotenkin jaksa uskoa. Edelliskausi oli tehopistein mitattuna loistava. Kolmen Joensuussa vietetyn kauden jälkeen on varmasti halukas ottamaan seuraavan askelman urallaan. Ville Räsäsellä on suuri potentiaali ja toivon, että jää pelaamaan vielä ärjynuttuun ja vetää tykkikauden Mestiksessä.

Jos miettii pakistoa näiden kolmen kovan jälkeen, niin uskoisin että jatkosopimusta voidaan tarjota melkeinpä jokaiselle viime kauden puolustajalle. Siinä tapauksessa peräpää voisi näyttää aikalailla samalta kuin edelliskaudella:

"Lehikoinen" - "Räsänen"
Kupiainen - Blomberg
Joki - Silvennoinen
+ Juvonen, N.Hämäläinen ja Westerman

Seppäläkin pelasi nousujohteisen kauden, mutta omasta takaa on nousemassa hyviä junioreita edustukseen.

Hyökkääjät:
Olisin tyytyväinen jos nelikosta Kivinen/Kuusisto/Varttinen/Väänänen saataisiin pidettyä edes kaksi. Varttista huhuiltu Hermekseen ja Väänäsen uskon jatkavan Joensuussa, jos Liigasopimusta ei irtoa.

Larinmaalle voisi tehdä maisemanvaihdos hyvää. Useampi kausi takana Jokipojissa ja viime kausi ei ollut enää niin loistelias, kuin ollaan totuttu. Samaa mietin aikaisemmin myös Kokkolasta, mutta herra alkoi kevättä kohden esittää jo hieman piristymisen merkkejä ja hänen kohdallaan olen vähän kahden vaiheilla.

Näistä työmyyristä sitten Tiala olisi sellainen jonka näkisi enemmään kuin mielellään vielä Joensuussa. Mitä tekee Mutanen? Asuu perheineen Kuopiossa ja vieläkö lähtisi one more year kasvattajaseurassa. Olisi kokemuksellaan erittäin arvokas palanen.

Uusista tulokkaista sitten sen verran, että Oula Uski voisi olla potentiaalinen paluumuuttaja rikkonaisen viime kauden jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Joensuulaispelajaajista luulen, että ainakin Kupiainen ja Räsänen jatkavat Jokipojissa. Ei kuitenkaan taida olla asiaa liigaan ja miksi vaihtaisivat ainakaan Mestis porukasta toiseen. Toki Räsänen on ennenkin yllättänyt ratkaisuillaan. Silvennoisella ja Inkisellä voi olla vaikea saada jatkoa ja mikä on sitten Hämäläisen tilanne? Ikämiehet Mutanen ja Lehikoinen ovat arvoitus sinänsä. Kuten LoneWolf vinkkaa, kiinnostaako ainakaan molemmilla enää tahkota Mestistä. Väänänen kenties saattaa jo päästä kokeilemaan SM-liigassa, Nuorisosta Juvonen, Westerman, Kempas ja Heiskanen voivat tulla kyseeseen. Mutta kuinka moni heistä lähtee sitten SM-liigaseuroihin?
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Heitetäämpä sellainen jokerikortti esiin, että olisiko jotain kokeneempaa esim. paluumuuttajaa saatavissa tänne päin? Esim. viime kaudella nähtiin Tutossa Kalle Kaijomaa, olisiko ihan utopiaa saada Jokipoikiin?
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Oula Uskista oli ainakin mainintaa että ollut jotain vammaa eikä kestänyt täysipainotteista pelaamista joten siirtyi koplaan loppukaudeksi mutta saa nähdä palaako Jokipoikiin ja kestääkö paikat mestiskiekkoa.

Tatu Kokkola pääsi hyvin pisteiden makuun loppukaudesta kun Petrell sai hiottua pelitavan paremmaksi ja toivon mukaan jatkaa Jokipojissa.

Joonas Larinmaalta oli heikompi kausi maalien määrissä ja saa nähdä saako jatkon.

Kasperi Kotkaniemi pelasi paremmin loppukaudesta mutta helpohkoja maaleja kyllä meni mutta toivon mukaan parempi katsella muita mokkeja ensi kaudeksi. Vaihtoehtoja löytyy varmasti.

Esa Lehikoisen, Ville Räsänen ja Lassi Raitanen toivon mukaan jatkaa Jokipojissa.

Mikäli Varttinen lähtee Hermekseen mitä huhuissa nyt on ollut niin Janne Väyrynen olisi hyvä hankinta ja pelasi Keupassa hyvän kauden pisteiden valossa 21+21. Aikasemmin on myös kehunut Jokipoikia ja viihtynyt Joensuussa.

Sami Mutanen toivottavasti jatkaa myös ärjypaidassa ensi kaudella. On kokenut ja tuo varmasti yleisöä katsomoon.

Joensuulaislähtöiset pelaajat Santeri Koponen ja Toivo Pennanen on myös vapaana.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
No kyllä Larinmaa SAA sopimuksen, jos haluaa. Pitää ymmärtää, että hänen potentiaalinsa on toissa kauden taso, ei viime kauden taso. Ei kukaan pelaa tuurilla/ sattumalta niin kuin hän pelasi toissa kaudella. Luulenpa, että hänen vaisuudelleen saattaa olla tiedossa tiettyjä selittäviä tekijöitä. Mukava analysoida jo ensi kauttakin, mutta jotenkin se tuntuu lähes kornilta. Mistä kukaan tietää, ketä Jokipo voi palkata ensi kaudeksi vai voiko varsinaisesti PALKATA ketään. Toki sama ongelma kaikilla, eikä voimasuhteet välttämättä muutu. Jokipojat kärsi kuitenkin Tuton ohella suurimmat tappiot poffien poisjäämisen seurauksena, katsojamäärien kasvu olisi ollut selkeästi suurin Turussa ja täällä verrattuna runkosarjaan. ( erityisesti, jos ois menty jatkoon neljännesvälieristä)
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Joonas Larinmaa teki 5+30=35 pistettä ja +/- oli -24 joten aika heikko kausi. Mutta toki Larinmaa on monipuolinen pelaaja ja hallitsee kiekonkäsittelyn / maalinteon. Kyllä siis olisi hyvä että jatkaisi Jokipojissa. En tiedä sitten miten isoa palkkaa on saanut.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Joonas Larinmaa teki 5+30=35 pistettä ja +/- oli -24 joten aika heikko kausi. Mutta toki Larinmaa on monipuolinen pelaaja ja hallitsee kiekonkäsittelyn / maalinteon. Kyllä siis olisi hyvä että jatkaisi Jokipojissa. En tiedä sitten miten isoa palkkaa on saanut.

No aiempien kausien näyttöjen perusteella kirkkaasti seuran palkkojen top5:ssa.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Maalivahdeista tuli mieleen Riku Lindroos, joka pelasi vakuuttavasti edustaessaan Jokipoikien A-nuorten joukkuetta. Eikä ole tainnut mennä huonosti nyt Suomi-sarjassa Kiekko-Espoossakaan. Hänellä on täällä kuitenkin tuttu ympäristö, niin voisihan häntä ainakin kysellä, että kiinnostaisiko tulla takaisin tännepäin. Ihmettelin itseasiassa ettei häntä kysytty jo täksi kaudeksi tänne. Olisi varmasti hyvä kakkosveskari, joka kirittäisi ykkösveskaria.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Ensi kaudella, kun Mestis joskus alkaa, niin joukkuemäärä nostetaan neljääntoista. Saa sitten nähdä mikä määrä joukkueita on lopulta mukana tämän talouskurimuksen jälkeen. Tukipaketti on tulossa, mutta auttaako se tarpeeksi kaikkia seuroja?
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Petrell on valittu Mestis-kauden parhaaksi valmentajaksi! Hienoa, onnittelut! :)
Onnittelut myös Varttiselle, joka valittiin Mestiksen herrasmiespelaajaksi. Kaksi valintaa Jokipojille on hieno saavutus.
 

TeMee_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokp
Onnittelut Petrellille parhaasta valmentaja palkinnosta :) Ja myös Varttiselle herrasmiespelaaja palkinnosta :) Toivon mukaan Petrell ja Immonen saa Varttiselle tehtyä jatkosopparin ensikaudeksi. Muutamassa seurassa on alkanut jo joukkueen rakennus ja toivottavasti pian Jokipojissakin alkaa sopimusuutisia tulla julki.
 

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tyytyväinen täytyy olla näihin kiinnityksiin. Kivisen jatko suuri positiivinen yllätys, kuten myös Blombergin, joka oli loppukaudesta ehkäpä paras puolustava puolustaja. Mustonen toivottavasti jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP

Mustonen on hyvä kaappaus, mutta missä hitossa ne kiinnitetyt omat junnut on?
Nää oli kyllä melkolailla tärkeämpiä kiinnityksiä kuin omat junnut. Näitä kavereita ei enää kesäkuussa ois ollut mahdollista kiinnitellä. Junnuja ehtii miettimään sitten, kun on muidenkin seurojen himoitsemien pelaajien kanssa neuvoteltu. Sitä en tiedä, eikä ehkä kukaan muukaan, kuinka monta nyt kiinnitettyjen pelaajien tasoista pelaajaa on taloudellisesti varaa palkata..
 

Eastoni

Jäsen
Hyvät sainaukset heti kärkeen!

Ja tosiaan, "Bättre Folkissa julkaistun tiedon mukaan Miro Väänänen vahvistaa IFK:ta 2021+1 asti ulottuvalla sopimuksella".
Tässä sitä konkretiaa hyvästä yhteistyöstä, josta moni pari vuotta sitten itki/valitti. Siinä on Mestis kaverille annettu yhden pelin mahdollisuus, ja jos on osaamista niin tosimies käyttää sen. Lopputuloksena sopimus takataskussa. Hienoa Miro!!
 

Nippe6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Karjalan Kopla, KalPa
Voihan niitä sopimuksia olla jo enemmänkin, ehkä niitä halutaan julkaista vähitellen.

Voihan se olla, en vaan millään ymmärrä sellaisen toiminnan logiikkaa jos näin on. KeuPa taisi tänään julkistaa 7 jatkoa.
Aika tavallista on ollut julkistaa ykköskorin jatkojen tai uusien nimien mukana aina liuta omia junnuja jotka jatkaa organisaatiossa.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Hyvät sopparit kaikkiaan ja Miron pääsy Liigajengiin on todella hieno juttu. Toivotaan, että pääsee murtautumaan kunnolla vaki rosteriin. En tiedä miten hyvissä ajoin Mestiksessä yleensä tehdään soppareita, mutta Liigassa tehdään jo usein todella hyvissä ajoin. Ne vaan julkistetaan usein paljon myöhemmin. Voi olla, että Mestiksen puolella varsinkin on nyt kaikenlaisia epävarmuustekijöitä, mikä hidastaa sopimuksien tekoa. Pelaajilla riittää varmasti mietittävää mihin kelkkaan kannattaa lähteä. Mutta joka tapuksessa tänään julksitetut sopparit ovat hyvät.
 

Alikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Boston
Kivinen ja Mustonen potentiaalisia ykkösketjun miehiä.

Muutaman sopimuksen kun julkistaa kerrallaan niin pääsee useammin uutisoimaan ja saa näkyvyyttä.

Miron sopparia pitäisi hyödyntää junnujen kalastelussa. Nyt on polku auki kirkkaisiin valoihin ja oma tekeminen ratkaisee.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Kivinen ja Mustonen potentiaalisia ykkösketjun miehiä.

Muutaman sopimuksen kun julkistaa kerrallaan niin pääsee useammin uutisoimaan ja saa näkyvyyttä.

Miron sopparia pitäisi hyödyntää junnujen kalastelussa. Nyt on polku auki kirkkaisiin valoihin ja oma tekeminen ratkaisee.
Juurikin näin. Miron siirtyminen HIFK:n paitaan ei varmasti jää huomaamatta pelaajilta ja heidän agenteiltaan. Voi painaa vaakakupissa paljonkin, että täältä on polku Liigaan, jos joku pelaaja arpoo Jokipoikien ja jonkin toisen Mestisjoukkueen välillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös