JoKP 2020–2021

  • 239 817
  • 1 204

waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Aika lyhytjänteistä se sitten olisi, jos nyt loppuu. Toisaalta uusilla omistajilla voi olla ihan eri visiot ja he tekevät oman päänsä mukaan. Ajat ovat - korona - edelleen vaikeat, joten minusta kannattaa edelleen jatkaa mikäli siitä on selvää hyötyä. Ja lisäksi aina pienempi organisaatio jotain saattaa oppia isommaltaan. Ja tulihan se tavallaan sitä kautta tuo KOFF yhdeksi pääsponsoriksi. Ja onhan se ihan jännää aina spekuloida, kuka sieltä seuraavaksi tulee - tulisko Wiljami Myllylä? Ylipäätään nuorille on hyväksi tälläinen Stadin ja Susirajan kulttuurivaihto, enimmäkseen tulee positiivisia kokemuksia puolin ja toisin.

Edit. Niin ja Kupiainen taitaa tuntea Pike Pikkaraisen, ehkä tuttavuussuhteita on edelleen olemassa organisaatioiden välillä
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei malta odottaa, joten tekee mieli hieman arvailla, ketä pelaajia olisi tulossa. Ihan siis hatusta vetelen.

Santeri Silvennoinen. Pelasi vielä A:ssa pääosin, mutta haisteli jo edarin tuulia ja olisi varmaan valmis hakemaan pelipaikkaa edarista.

Esa Lehikoinen. Veikkaan, että on pohtinut ulkomaille lähtöä. Varmaan korona-tilanne muuttaa asiaa perheellisen kannalta monimutkaisemmaksi ja tämä uusi JoKP-kuvio kallistaa vaakakupin Joensuussa jatkamisen kannalle.

Joonas Larinmaa. Viime kausi oli huonompi kuin aikaisemmat. Jäi hampaan koloon. Opinnot Joensuussa vielä kesken, joten yksi kausi vielä.

Wiljami Kupiainen. Kyllä Joensuussa jatkaminen on hänen kannaltaan paras vaihtoehto, kaikki on täällä tuttua ja hyvin ja peliaika ihan itsestä kiinni ja otettavissa.

Oula Uski. Sama kuin Lehikoisella. Ulkomaat hieman epävarmoja kuvioita just nyt ja tämä JoKP-kuvio kallistelee vaakakuppia.

Ketä kerrotaan ensi viikolla? Samoja ohessa listattuja arvailen edelleenkin.

Waltteri Lipiäistä eikös huhuiltu Joensuuhun, saa nähdä, onko huhussa mitään perää.
 
Jackie Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karjala
Ketä kerrotaan ensi viikolla? Samoja ohessa listattuja arvailen edelleenkin.

Waltteri Lipiäistä eikös huhuiltu Joensuuhun, saa nähdä, onko huhussa mitään perää.

V*eikä W :D. Mutta joo, häntä huhuttu... saa nähdä. Heinolasta _kuulemma_ yksi ”paluumuuttaja” tulossa myös. Odotetaan innolla.
 
LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Heinolasta _kuulemma_ yksi ”paluumuuttaja” tulossa myös. Odotetaan innolla.
Haiskahtaa siis Santeri Koposelta. Mikäs siinä, otetaan vastaan mikäli on tuloillaan.

Ihmettelen kyllä mikäli ykkösmaalivahti ei tulisi jälleen Helsingistä. IFK:lla kolme sopimusveskaria, joten Halonen/Taponen lainattaneen muualle.
 
Eipä ole eka kesä kun Santeri Koposta tänne huhuillaan, mutta tervetuloa vaan jos näin on.
Lipponen taisi mainita maalivahtitriosta, eli niitä olisi sitten kolme (?)
 
Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Nyt kun joensuulaisen jääkiekkoilun keulakuvan omistajaporras on kokenut täysvaihdoksen ja seuran nimikin on vaihtunut entiseen, olisi syytä saada muutosta myös paikallisen Fan Clubin toimintaan kaudella 2020-21. Viimeisimpien tietojeni mukaan Susirajan Puna Mustat Fan club koostuu tällä hetkellä noin 4-5 pitkäaikaistyöttömästä mutta silti aktiivisesta jäsenestä, joista ainakin osa on kuulemani mukaan rekrytoitu paikallisten kierrätyskeskusten yms. kuntouttavien työtoimipisteiden tiskien takaanta mukaan faniyhdistyksen toimintaan. Heidän työnsä toiminnan kehittämisen eteen on toki ollut antoisaa mm. vastustajan faniklubien kanssa järjestettyjen yhteisten karaokeiltamien ja muiden yhteishenkeä kohottavien tempausten kautta. Silti toiminta vaatisi kuitenkin jotain uutta pontta, sikäli mikäli JoKP organisaationa haluaa palata sille tasolleen, mitä se on ennen muinoin ollut. Kun nyt tässä sattumoisin olen asiaa päässyt läheltä vuosien saatossa seuraamaan ja sitä myöten lyönyt kauhani soppaan, voin toki myös tuoda julki omiin näkemyksiini perustuvat ehdotukset toiminnan kehittämisen kannalta:

1. Puna Mustat ry johtoporras voitaisiin palauttaa synnyin sijoilleen, joka tietoihini perustuen tarkoittaa siis sitä, että jatkossa toiminnasta ottaisivat kopin ryhmän alkuperäiset perustajat, jotka siis ilmeisesti olivat aikoinaan joensuulaisia ex-nahkapäitä. Täten fanitoiminnalle saataisiin rykäistyä kerta laakilla lisää joensuulaisesta äidinmaidosta ammennettua asennetta, jota parhaimmillaan saatiin todistaa ympäri Mestis-halleja jo vuosituhannen alussa, kun Puna Mustat reissasivat viinan huuruisissa tunnelmissa kaupungista toiseen herkästi tunteita kuohuttavan äijjäporukan voimin pilottirotsien vilkkuessa. Sanomistahan niistä reissuista toisinaan tuli, mutta nykytilanteeseen nähden niitä ei voi muuten kuin lämmöllä muistella. Potentiaalia tällä kundien perustamalla kerholla oli, mutta kehitys lakkasi valtavasta potentiaalista huolimatta muutaman vuoden jälkeen kuin Lauri Dalla Vallella pallokentillä konsanaan. Itse toivoisin myös että PunaMustat tuo perinneinstrumenttinsa (saksofoni ja rivillinen rumpuja) takaisin katsomoon. Se tietysti vaatii nykyisen jäsenmäärän tuplausta, jotta joka kapulalle riittää omat kädet. Jäsenmäärän kasvattamisesta ei tarvitse kuitenkaan teidän siellä P-karjalassa ressata, koska Joensuu taantuvana kaupunkina käsittää lukuisia ja lukuisia potentiaalisia joutopotilaita vailla arkipäivän tekemistä.

2. PunaMustien johto pysyy ennallaan ja he jalkautuvat tavallisen joutokansan pariin esim. te-toimistojen auloihin ynnä muihin julkisiin tiloihin, joissa pyörii ihmisiä vailla järkevää tekemistä. Joensuun tämänhetkisen työttömyystilanteen tuntien tämänkaltaisista julkislaitosten aulatiloista löytyisi varmasti aulista fani-toiminnasta kiinnostunutta porukkaa, joilla kynnys ei olisi suuri liittyä kaltaistensa joukkoon. Toinen mahdollisuus on vierailla esim. seurakuntien järjestämissä tilaisuuksissa ja kosiskella sieltä herrain miehiä ja naisia joukon jatkeeksi. Suomalaista fanikulttuuria vuosikausia läheltä seuranneena voin todeta, että suurimmassa osassa esim. Liiga- ja Mestisfaniryhmistä monet aktiivit ovat uskonnollisia ihmisiä. Tässä vaihtoehdossa kannattanee kuitenkin muistaa kohteille mainita se, että joensuulaiseen tyyliin kiekko-ottelussa nautitaan enemmänkin kuin ehtoollisviinin verran virvokkeita, tottakai vieraskannattajien kanssa sulassa sovussa kolpakoita kolistellen.

Jätän loput kehitysideat vielä hautumaan kohti loppusuvea, jotta paikallinen faniyhdistys saisi tekemästäni tutkimustyöstä kaiken mahdollisen irti kauden alun koittaessa. Olisi mukava kuulla myös paikallisten kiekkojyyrien yms vaikuttajien (esim. @jukkis, @karate Mauri, @-Jonne- ) näkemyksiä tulevan kauden fanitoiminnoista, jotta saisin entistä läheisempää kosketuspintaa joensuulaisen kannattaja-scenen kehityksestä.

Palaan asian tiimoilta viimeistään syssymmällä, jonka lisäksi lupaan myös tulla taas paikan päälle Mehtimäelle kaudella 20-21 katsastamaan uuden omistajaportaan aikaansaannokset. Tsemppiä ja voimia sinne Pohjois-Karjalaan näinä koettelevina aikoina.
 
Viimeksi muokattu:

En tiedä mistä olet katkera, mutta fanitoiminnalle löytyy omat ketjunsa minne valistuksensa voi vuodattaa. Tämä ketju koskee JoKP:n tulevan kauden joukkuetta.

Niin ja tuo joensuulaisten yhdistäminen pilottitakkeihin ja nahkapäihin alkaa olla kohtuullisen kulunut läppä.
 
Since 1953

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hartford Whalers, Jokerit vol. 2023
En tiedä mistä olet katkera, mutta fanitoiminnalle löytyy omat ketjunsa minne valistuksensa voi vuodattaa. Tämä ketju koskee JoKP:n tulevan kauden joukkuetta.

Niin ja tuo joensuulaisten yhdistäminen pilottitakkeihin ja nahkapäihin alkaa olla kohtuullisen kulunut läppä.
Älkää nyt hyvät ihmiset vain lähtekö mukaan tämän ( Anyukov) 5. tien varren kiituuttaen kuolevan pikkukaupungin kabinettijoukkuetta fanittavan kirjoittajan kanssa. Liiga ei ole ollut kovinkaan auvoinen paikka pienellä paikkakunnalla ja kovin rajallisilla resurseilla toimivalle seuralle. Esim. Vaasassa ja tietyin seutukunnan kokoon ja kehitykseen liittyvin varauksin Kouvolassa, rakennetaan aivan erilaiselle perustalle, vaikka kabinetin kautta sielläkin Liiga- paikat saatiin.

Joensuussa on teillä nyt edustuksen osalta niin huikea uusi alku, että kannattaa todellakin keskittyä siitä iloitsemaan jabsitä tukemaan. Onnea kaikille uusille taustoille ja tekijöille työssään. Tai pitäisikö mieluummin sanoa, että onnella ei ole tässä kuviossa hyväksyttävää osuutta enempää vaikutusta lopputulokseen. Siellä tullaan tulevien vuosien aikana rakentamaan ja onnistumaan! Voi hyvin olla, että muuankin kabinettiseura tulee ns. selkä edellä vastaan.

Liigan- joukkueen talousalueen pohja on jo nyt Joensuussa olemassa ja jos kaupunkiin kiinni kasvaneet naapurikunnat päättävät liittyä jossakin vaiheessa yhteen, on 25 km Joensuun torilta lähtien pyöräytettävän ympyrän sisällä rapiat 100 000 asukasta. Nytkin pelkkää keskustaajamaa tarkasteltaessa olette maan sijalla 9. asukasluvun perusteella. Vertailla voi vaikka kabinettijoukkue Mikkelin keskustaajamaan, jossa asuu vajaa 37 000 ihmistä (sija 19.). Asukaslukujen ollessa tällä hetkellä n. 76 000 (sija 12.) vs. n. 53 000 (sija 18.) Joensuun eduksi.

Lisäksi Joensuussa on useita valtakunnallisesti merkittäviä ja kansainvälisiä yrityksiä ja tokihan kaikki tietävät esim. Laakkosen ja Bromanien yrityssukujen Joensuulaisuuden. Taisihan siellä, ensiksi mainitun suvun nuoremman polven edustaja hypätäkin uuden alun taustalle. Itä-Suomen yliopiston opiskelijamäärältään suurin kampus, iso ammattikorkeakoulu ja kattava toisen asteen koulutus luovat jatkuvuutta seutukunnalle.

Lopuksi on vielä hyvä muistuttaa siitäkin, että tuoreimmassa (2019) kaupunkiseutujen vertailussa Joensuun seutukunta on nousi sijalle kuusi - heti Helsingin ja suurempien kasvukeskusten kantaan - tällä kertaa taakse jäi myös Kuopio.

Pohjat on kunnossa ja niiden päälle on hyvä rakentaa!
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
”.... viisi pelaajasopimusta. Kolmella heistä on liigapelejä vyöllä (yhteensä 97 liigapeliä). Heidän lisäkseen sopimuksen on tehnyt juniorimaajoukkueet läpi käynyt pelaaja ja Liiga-seuran junioriputkessa marinoitunut maalivahti”

Näillä vinkeillä todella vaikea arvailla mitään. ”Pelaajasopimuksista” voisi päätellä, ettei ole HIFK:n kundeja, koska he olisivat lainoja. Santeri Koposta on täällä huhuiltu, hän sopisi noihin vihjeisiin. Mutta ei vihjattu mitään paluumuuttajista eikä jatkajista, joten ei pysty ennalta arvailemaan mitään. Huonot vihjeet oli.
 
Jokipoikien Somessa mainittiin, että huomenna julkaistavista pelaajista kolme on pelannut yhteensä 97 liigaottelua, yksi on käynyt juniorimaajoukkueet läpi ja maalivahti tulee jonkun liigajoukkueen junioriputkesta.

Tuohon liigapelaajien kolmikkoon heitän arvaukseksi Valtteri Lipiäinen (2 liigaottelua), Santeri Koponen (29 liigaottelua) ja Olli Korhonen (66 liigaottelua).

E: Tuohon juniorimaajoukkueet läpi käyneeksi pelaajaksi heitän Emil Oksasen nimen. Pari kautta yrittänyt läpimurtoa Liigaan SaiPassa, mutta loukkaantumiset ovat vaivanneet. Isossa roolissa uutta vauhtia hakemaan Joensuusta? Olisi laatupelaaja Mestikseen.

Joonas Niemelä sopisi myös tuohon kuvaukseen ja olisi aavistuksen Oksasta realistisempi nimi. Puolustajista Jimi Kurosella olisi myös junnumaajoukkueputki läpikäytynä.
 
Viimeksi muokattu:

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Voisiko maalivahti olla Arttu Ruotsalainen...kelpaisi kyllä.

Kaikkinensa nimiä tietämättä tulossa on kasa potentiaalia. Toivotaan että listalla on Santeri Koposen nimi.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös Halosen pitäisi torjua HIFK:n kakkosena, vai onko siellä nyt suunnitelmat sitten muuttuneet siltä osin? Sopimushan hänellä on joka tapauksessa HIFK:iin ensi kaudeksi. Roope Taposta tuskin vielä kuitenkaan sovitellaan siellä kakkosvahdiksi, vaan ehkä ennemminkin varamieheksi, joka paikkaa tarvittaessa edustuksessa, mutta pelaa muuten joko A-junnuissa tai lainalla Mestiksessä.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Uusia ja entisiä kavereita JoKP:n riveihin – mutta ei yhtään HIFK:sta... ainakaan vielä. Kaikki kaverit ovat nuoria, vaikka joillakin jo kohtuullisen paljon kokemusta. Vaikuttavat hyviltä ja lupaavilta hankinnoilta:

LoneWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kaikki pelaajat näistä olikin jo jollain tapaa tiedossa. Hyviä vahvistuksia jokainen ja Tammela oli sellainen kenet halusinkin jatkavan. Korhonen omaa varmasti potentiaalia tehoiluun roolia saadessaan.

Ei yhtään HIFK:sta... ainakaan vielä.
Lainapelaajat ovat selvinneet yleensä vasta syksymmällä, kun liigajoukkueet saavat kokoonpanonsa ja rotaationsa valmiiksi. Luulisi, että sieltä maalivahdin lisäksi ainakin yksi kenttäpelaaja olisi tuloillaan sitten aikanaan.
 
waltteri21

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Hyviä kaikki. Lipiäinen ennalta ajatellen se herkullisin hankinta.

Jotenkin ajattelisin, että se kolmas ja seuraavaksi julkaistava molsu olisi sitten se ykköstorjuja. Vai voiko olla, että Leevi Nikkistä on ajateltu ykkösmokeksi? En kyllä tykännyt yhtään siitä, että Taponen lähti runkosarjan lopulla aukomaan HIFK:n luukkua. Mieluummin mokke omalla sopimuksella ja mahdolliset HIFK-lainapelaajat sitten kenttäpelaajia.

Viime kauden pelaajien osalta varmaan kaikki kysymme sitä samaa, että minne menevät Raitanen, Lehikoinen, Varttinen, Larinmaa, Kuusisto, Kupiainen?

Olisi seuralta aika hieno kuvio, jos viimeiseksi julkaistaan yllä mainituttuja viime kauden tärkeitä pelaajia ikään kuin sokerina pohjalle. Veikkaan että 4 / 6 tai jopa 5 / 6 noista yllä mainituista saattaisivat sittenkin jatkaa. Perustelen mutuani sillä, että tämä Kiekko-Pojat-kuvio on saattanut kallistaa vaakakuppia täällä jatkamisen kannalle. Esim. Varttista on huhuiltu Hermekseen, mutta onhan tämä uusi JOKP houkuttelevampi vaihtoehto kuin Hermes tällä hetkellä.
 
Suosikkijoukkue
JoKP
Melko heikosti meni omat arvaukset, mutta ei se mitään kun hyviä nimiä kuitenkin :)
Nyt vaan toiveikkaana perjantaita kohden, että sieltä tulisi muutama mieluinen jatkajakin julki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös