Jimi Hendrix – kaikkien aikojen kitaristi

  • 6 005
  • 44

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Hendrixistä pitää vielä sanoa se, että soittaja tai laulaja voi olla teknisesti, vaikka miten täydellinen, mutta häneltä silti voi puuttua se "jokin".

Nämä kaikki on huonoja sanoja kuvaamaan tuota "jotakin", mutta parempien puuttuessa on käytettävä sielukkuutta ja tyylikkyyttä. Paras ehkä joka tulee omaan mieleeni on mukaansa tempaaminen. Sydän.

Hendrixiä ei tarvitse katsoa. kuin puoli minuuttia esiintymässä kitaran kanssa ja voi jo todeta, että siinä on kiireestä kantapäähän oleva rock-kitaristi. Se ei ole pelkästään sitä, että sormet liikkuu valtavalla nopeudella tuota instrumenttia soitettaessa, vaan tuo koko juttu tulee jostain paljon syvempää. Mies eläytyy ja heittäytyy koko olemuksellaan musiikin vietäväksi. Sulautuu jotenkin yhdeksi tuon kitaran kanssa.

Yleensäkin ihan parhailta muusikoilta löytyy yleensä tämä sama piirre, että ne jollain lailla koskettavat ihmistä vielä sen lisäksi, että ovat helkatin taitavia ja hyviä siinä hommassaan. Herättävät tunteita. Usein siihen tarvitaan vielä se laulaja, joka tulkitsee laulun kautta jotain tarinaa, joka osuu kuulijaan itseensä.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässäkin ketjussa mainittu Clapton on hyvä esimerkki hyvin erilaisesta lähestymistavasta esiintymiseen ja soittoonkin. Kerran olen herran päässyt näkemään, paikka oli Lontoon Royal Albert Hall ja heitti siellä varmaan 10 keikkaa putkeen niin omat liput osui Blues-iltaan, eli illat oli teemoitettu.
Claptonia kuunnellaan tai ainakin tuolloin ysärin alussa jo kuunneltiin istuen permannollakin, uppoudutaan soundiin kun tähti on aika staattinen hahmo lavalla, ei se paljoa ilakoi. Muistetaan kuitenkin se että Claptonilla oman lapsen menetys oli aika tuore juttu vielä tällöin. Sen muistan että aluksi tuli noin 30min akustinen setti joka soitettiin vain parin tyypin toimesta istuen kun oli just ilmestynyt unplugged-levy, sen jälkeen kytkettiin "sähköt" ja jammailtiin blues-keikka mikä huipentui johonkin klassikkoon olisikohan ollut Sweet Home Chicago ja lavalle tuli myös lämppärinä toiminut Jimmie Vaughan.
Hauska pointti vielä Claptonista, kitaran kaulassa paloi koko blues-keikan ajan rööki. Eli poltti käytännössä koko keikan ja laittoi käryämään pidikkeeseen aina biisien ajaksi joka oli kitaran kaulassa.

Tämä muistelu joka mun yksi isoimpia kitarajumalien konsertteja siksi että on hyvin eri lähestymistapoja soittamiseen "maailman parhailla kitaristeilla". Olisihan se tylsää jos kaikki olisi samasta puusta veistettyjä.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässäkin ketjussa mainittu Clapton on hyvä esimerkki hyvin erilaisesta lähestymistavasta esiintymiseen ja soittoonkin. Kerran olen herran päässyt näkemään, paikka oli Lontoon Royal Albert Hall ja heitti siellä varmaan 10 keikkaa putkeen niin omat liput osui Blues-iltaan, eli illat oli teemoitettu.
Claptonia kuunnellaan tai ainakin tuolloin ysärin alussa jo kuunneltiin istuen permannollakin, uppoudutaan soundiin kun tähti on aika staattinen hahmo lavalla, ei se paljoa ilakoi. Muistetaan kuitenkin se että Claptonilla oman lapsen menetys oli aika tuore juttu vielä tällöin. Sen muistan että aluksi tuli noin 30min akustinen setti joka soitettiin vain parin tyypin toimesta istuen kun oli just ilmestynyt unplugged-levy, sen jälkeen kytkettiin "sähköt" ja jammailtiin blues-keikka mikä huipentui johonkin klassikkoon olisikohan ollut Sweet Home Chicago ja lavalle tuli myös lämppärinä toiminut Jimmie Vaughan.
Hauska pointti vielä Claptonista, kitaran kaulassa paloi koko blues-keikan ajan rööki. Eli poltti käytännössä koko keikan ja laittoi käryämään pidikkeeseen aina biisien ajaksi joka oli kitaran kaulassa.

Tämä muistelu joka mun yksi isoimpia kitarajumalien konsertteja siksi että on hyvin eri lähestymistapoja soittamiseen "maailman parhailla kitaristeilla". Olisihan se tylsää jos kaikki olisi samasta puusta veistettyjä.

Claptonilla on kuitenkin hieno pitkä ura minkä aikana hän on luonut nahkansa useampaan kertaan Yardbirds-Bluesbreakers-Cream-Blind Faith-Derek and the Dominos- soolo uraansa. Joten itse vertailisin Hendix-Clapton akselilla Claptonin uraa Creamin aikoihin. Sitä ei voi tietää mitä Henkka olisi tehnyt, jos hän olisi elänyt.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Claptonilla on kuitenkin hieno pitkä ura minkä aikana hän on luonut nahkansa useampaan kertaan Yardbirds-Bluesbreakers-Cream-Blind Faith-Derek and the Dominos- soolo uraansa. Joten itse vertailisin Hendix-Clapton akselilla Claptonin uraa Creamin aikoihin. Sitä ei voi tietää mitä Henkka olisi tehnyt, jos hän olisi elänyt.
Hyvä pointti. Jimistä tuli legenda myös pitkälti siksi kun kuoli nuorena ja kapinallisena.
EC:n ura koki suurempia muutoksia koska on hengissä. Moni arvottaa EC:tä uuden tulemisen myötä, pitää tylsänä mutta itse arvostan suuresti että artisti osaa muuntautua eikä tahko samaa sointua tai samaa kapinaa koko uraansa.
Itse olen kasarilla musasivistystä alkanut kasvattamaan jolloin Jimi oli jo legenda ja EC juuri vaihtanut lungimpaan kasarimeininkiin, samaan kategoriaan meni Phil Collinsin ja jopa Chris Rean tekemiset. Toki totuus tulee ilmi viimeistään siinä vaiheessa kun kannat suuresti arvostamistani suomalaisista kirjastoista kymmenittäin levyjä joka viikko ja tutustut ajatuksella esimerkiksi juuri EC:n koko tuotantoon.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä pointti. Jimistä tuli legenda myös pitkälti siksi kun kuoli nuorena ja kapinallisena.
EC:n ura koki suurempia muutoksia koska on hengissä. Moni arvottaa EC:tä uuden tulemisen myötä, pitää tylsänä mutta itse arvostan suuresti että artisti osaa muuntautua eikä tahko samaa sointua tai samaa kapinaa koko uraansa.
Itse olen kasarilla musasivistystä alkanut kasvattamaan jolloin Jimi oli jo legenda ja EC juuri vaihtanut lungimpaan kasarimeininkiin, samaan kategoriaan meni Phil Collinsin ja jopa Chris Rean tekemiset. Toki totuus tulee ilmi viimeistään siinä vaiheessa kun kannat suuresti arvostamistani suomalaisista kirjastoista kymmenittäin levyjä joka viikko ja tutustut ajatuksella esimerkiksi juuri EC:n koko tuotantoon.

Samanikäinen varmaan olen ja kaikista mahdollista kanavista olen itseäni sivistänyt musiikin suhteen. Vanhemmiltani tuli "perintönä" vanhempia bändejä kuten Beatles, CCR, Doors, Otis Redding ja niin edelleen. Clapton on pysynyt mielenkiintoisena koko uransa. Varmaan samanlaista olisi Henkka tehnyt, jos olisi elänyt pitempään.

Hendrix ei ollut ensimmäinen artisti joka käytti esim. feedbäkkiä, whammy bar-sukelluksia, fuzzia, mutta hän loi niistä sellaisen yhdistelmän joka oli todella vaikuttava tuleville kitaristeille. Teknisesti moni kitaristi on hänet ehkä ohittanut tekniikassa, mutta ei kovin monta ole luonut tuollaista pakettia joka järisytti aikalaisiaan. Eddie Van Halen on ehkä seuraava kitaristi joka aiheutti mullistuksen kitaramaailmassa. Mielestäni usein unohtuu kuinka hyvä kitaristi Hendrix oli soittaessaan puhtaita osuuksia. Erilaisia sointuja joissa veti tosi vaikeita hammer-on tai pull-of liikkeitä. Itse olen yrittänyt, mutta en osaa noin hyvin soittaa puhtaita osuuksia.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Samoja bändejä ja Van Halenkin mainittu. Hiukan off topic, jännä huomata miten samat tekijät ovat sielläkin vaikuttanut. Itsellä juuri CCR oli suurin mikä tuli 40-lukulaisen faijan kautta, kitaresteissa nimenomaan Fogerty ja jonkun verran musiikillisesti myös soulia siihen kylkeen. 60-lukulainen broidi taas tuo sen 70-80 lukuvivahteen tähän Blackmore, Van Halen, EC, Knopfler.
Itse en soita ja tämäkin aihe tulee käsiteltyä kokonaisuuden kautta, siten Jimi on korkealla kuten aiemmin mainitsin osuu siihen blues-soul-rock akseliin mikä toimii itselle rytmillisesti. Vaatisi melkein oman ketjun mutta monet afroamerikkalaiset kitaristit nousevat itsellä rytmillisesti esiin Jimin lisäksi mm Prince, Chuck Berry, Vernon Reid, Tom Morello, Nile Rodgers. Näitä on paljon kun kuuntelee eri genrejä, uusimmista Gary Clark jr ja jokerina vaikkapa Ernie C mikä toimii itselle pirun hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samoja bändejä ja Van Halenkin mainittu. Hiukan off topic, jännä huomata miten samat tekijät ovat sielläkin vaikuttanut. Itsellä juuri CCR oli suurin mikä tuli 40-lukulaisen faijan kautta, kitaresteissa nimenomaan Fogerty ja jonkun verran musiikillisesti myös soulia siihen kylkeen. 60-lukulainen broidi taas tuo sen 70-80 lukuvivahteen tähän Blackmore, Van Halen, EC, Knopfler.
Itse en soita ja tämäkin aihe tulee käsiteltyä kokonaisuuden kautta, siten Jimi on korkealla kuten aiemmin mainitsin osuu siihen blues-soul-rock akseliin mikä toimii itselle rytmillisesti. Vaatisi melkein oman ketjun mutta monet afroamerikkalaiset kitaristit nousevat itsellä rytmillisesti esiin Jimin lisäksi mm Prince, Chuck Berry, Vernon Reid, Tom Morello, Nile Roidgers. Näitä on paljon kun kuuntelee eri genrejä, uusimmista Gary Clark jr ja jokerina vaikkapa Ernie C mikä toimii itselle pirun hyvin.

Hienoja nimiä mainitset. Itse koen laajan musiikkimaun rikkautena.

Hendrixillä oli soul taustaa kun hän soitti kiertue kitaristina esim. Wilson Picketin, Ike & Turnerin, Sam Cooken ja Jackie Wilsonin taustabändeissä. Unohtamattakaan Little Richardia.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Claptonilla on kuitenkin hieno pitkä ura minkä aikana hän on luonut nahkansa useampaan kertaan Yardbirds-Bluesbreakers-Cream-Blind Faith-Derek and the Dominos- soolo uraansa. Joten itse vertailisin Hendix-Clapton akselilla Claptonin uraa Creamin aikoihin. Sitä ei voi tietää mitä Henkka olisi tehnyt, jos hän olisi elänyt.

Hendrixin viimeisestä haastattelusta, jonka hän antoi Keith Althamille viikko ennen kuolemaansa, voi saada ehkä jotain osviittaa. Tuossa haastiksessa Altham kysyi Hendrixiltä tulevaisuuden suunnitelmista. Hendrix kertoi haaveilevansa isommasta kokoonpanosta, jossa hän voisi olla enemmän taustakitaristin roolissa.


ALTHAM: Would it be practical for you to get maybe an organist and a vocalist, I mean, so you can step back as a guitarist?

HENDRIX: Well that's exactly what I want to do, actually. That's what I have to do. All I do is probably get two guitars, counting myself, and an organist, a singer, and drums, quite naturally, and bass. If I can get something like that, that would be out of sight.


 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Näen Hendrixissä ja Duane Allmanissa jotain samaa. Hieman uhmakkaita bluesiin kallellaan olleita luomisvoimaisia kitaravelhoja, jotka omistautuivat asialleen 24/7 ja tuonela korjasi molemmat aivan liian aikaisin. Ties mitä olisivat vielä ehtineet luoda, mutta toisaalta aikainen hiippakunnan vaihto takasi loputtoman ikonisuuden.
 
Viimeksi muokattu:

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lisätään bluespainotteisten kitarankurittajien jonoon vielä Rory G, jota jaksan kuunnella huomattavasti pidempään kuin Jimiä. Kumpikin toki yhtä kamalia vokalisteja mölinöineen. Blues-maailmaa sitten sekin.
 

Larionov #8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näitä vanhoja kitaristeja arvottaessa on sama ilmiö kuin vanhoja urheilijoita arvottaessa. Harva ymmärtää suhteuttaa teoksia aikakauteen. Kaikkina aikoina huiput ovat olleet huippuja, joista perässähiihtäjät ovat sitten ottaneet mallia ja painelleet ohi.

Jimin nerokkuus tulee parhaiten esille cover-versioissa, joita mies tehtaili kiitettävästi.

Verratkaapa huviksenne miltä kuulosti Bob Dylanin All Along The Watchtower ja Hendrixin versio kappaleesta.
Tuohon aikaan studiotekniikka oli ihan lapsenkengissään. Stereo oli hädin tuskin keksitty ja neliraiturista siirryttiin pikkuhiljaa 8:aan raitaan.







 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jimi oli niin hyvä, että ehti ennustaa seuraavat hyvät soittajat. Mutta niinhän Morrison ennusti synat jne. Jimi sanoi, että sellainen nuori kaveri kuin Billy Gibbons on niitä maailman kovimpia kitaristeja. Kyllä Jimi tiesi.

Billy Gibbonsista ei tullut Jimin kaltaista kitarasankaria. Johtuu varmaan siitä, ettei hän ollut tyyppinä niin cool. Mutta Jimi ennusti muun täysin oikein. Billy Gibbonsista tuli yksi kaikkien aikojen kovimmista rock-kitaristeista.

Jos jokainen rehellisesti miettii, niin onhan tuo Gibbonsin kitarointi ihan vitun maailman parasta. Jimi sen tiesi, koska oli niin vitun hyvä itsekin.


 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ylempään kommenttina; itselle maistuu kyllä myös Jimin vokaalit. Crosstown Traffic on itselle the osoitus tästä, täydellistä.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvää syntymäpäivää ikuisesti elävälle kasikymppiselle! Hendrix on kyllä kova. Äijä on ollut poissa keskuudestamme yli 50 vuotta, mutta silti maine kaikkien aikojen kitaristina pysyy.

Hyviä kitaristeja on tottakai tullut myöhemminkin, jopa lähelle yltäviä. Mutta sitten aina otetaan esille Jimi Hendrix.

Ei sitä Hendrixin soittoa ole ajan hammas nakertanut.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Juhlitaan vielä Hendrixiä, vaikka virallinen päivä meni. Ei hän siitä varmaan pahastu. Aika suurpiirteiseltä ihmiseltä hän vaikutti kaikessa muussa paitsi soittamisessa, siinä hän oli ilmiömäinen.





Tämä on myös yksi niitä kovimpia. Alkaa bluesina ja lähtee jonnekin taivaisiin. Tämä on juuri Hendrixin kovimpia taitoja, hän pystyy kuljettamaan biisin ties minne. Lopussa ei olla lähelläkään alkua, siellä ollaan yleensä jossain taivaassa.

Nimenomaan tämä oli juuri sitä Hendrixin mestarillisuutta. Taitava soittaja, mutta pystyi myös viemään biisin ihan toisiin sfääreihin. Taivaaseen jopa.

Uskaltaisin sanoa, että tuossa miehessä oli joku jumalan kosketus. Niin taitava hän oli.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Eddie Kramer kertoi taannoin eräässä haastattelussa, kuinka he Jimin kanssa vahingossa tulivat keksineeksi äänen takapanoroinnin Electric Ladylandin miksausten yhteydessä. Tuohon aikaan ei vielä ollut tietokoneita joten he eivät yrityksestä huolimatta pystyneet toistamaan temppua.

"There was a period there where something was funky with the console and the phasing that I was doing. Jimi was sitting next to me and we mixed together, as there were no computers in those days. But all of a sudden, there was a sound that by some accident, made a strange thing happen.

"Jimi's guitar went 'woooof' right behind our heads, and we thought, 'What the hell was that?'" And Jimi looked at me, 'Can you do that again?' I said, 'No, mate – I have no idea.' It was a mistake which I tried to duplicate but could never recapture!"

Kramer totesi, että jos Hendrix ei olisi kuollut niin hän todennäköisesti olisi ollut uuden äänitysteknologian etulinjassa koska piti kovasti teknologiasta ja tykkäsi tehdä studiokokeiluja.

The Studio Mistake Jimi Hendrix Wanted to Repeat
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös