JHT Kalajoki 2019–2020

  • 21 614
  • 35

Glove

Jäsen
Joko Kalajoella on ensi kauden joukkuetta alettu kasaamaan? Maakunnasta kantautuneet huhut ovat kertoneet kaikkea rahoitusvaikeuksista ja konkurssista alkaen. Jos talous on noin kuralla, niin onneksi enää ei päästä junioreiden vanhempien kukkarolle seuramaksujen ja muiden muodossa, kun Suomi-sarjajoukkue on oma yhdistyksensä.

Toivotaan kuitenkin, ettei tilanne ainakaan noin huono ole, vaan Kalajoella nähdään Suomi-sarjakiekkoa ensi kaudellakin.
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Oikeastaan nyt olisi hyvä kysyä missä olet ja minne menet JHT?

Jotakin huhua on pyörinyt taloudellisista vaikeuksista. Tätä en kyllä ihmettele laisinkaan, koska viimeiset 4 kautta on menty "lähes" Mestis-tason budjetilla. Kuitenkin vahva usko minulla on, että solmukohdat ovat pikkuhiljaa aukenemaan päin.

Kausiin lähdettäessa on jalkeilla ollut jo hyvä porukka ja niin monena kautena peräjälkeen on alkanut isot ongelmat loukkaantumispuolella. Tämä tietenkin johtaa siihen, että pakko hommata pelaajia tilalle erilaisilla lainasopimuksilla. Nämä tuskin ovat halpoja. Tänäkin kautena käytettiin esim. Hunters - JHT-pelissä kentällistä lainaukkoja. Näille siirtomaksuja, vakuutukset ja varmaan joku pelillinen palkkio. Heti peräjälkeen K-Espoo-pelissä sama homma.

Pitkään oli keskusteluissa myös maalivahti, jonka harteille voisi rakentaa menestystä. Sellainen myös löytyi, mutta ei varmasti ilmaiseksi. Wouter Peeters pelasi loistavasti alkukankeuksien jälkeen. Tämäkin hyvä loppui playoffs-väännöissä juuri Huntersia vastaan käydyssä toisessa osaottelussa, jossa hän loukkaantui. Loppupelit menivätkin Gronstrandilla, joka ei pystynyt johdattamaan HooTeeta yhtään mihinkään.

Jälleen kerran nähtiin myös valmennuksen vaihtuminen, kun Seikkula sai luovuttaa päävalmentajan vastuun Kiviselle. Ei tämäkään homma varmaan mikään ilmainen juttu ollut.

Mitäpä Ruutu-palvelu vaikuttaa yleisömääriin? Voisi todeta, että Kalajoella ainakin erittäin paljon. En ole laskenut, mutta veikkaisin ainakin 100 katsojaa/peli vähemmän. Kun budjettia luodaan niin tuntuisi, että näissä arvioissa ei oltu huomioitu romahtavaa yleisömäärää.

Kiva katsoa peli kotona kalsareissa Ruudun välityksellä, näin varmasti joku ajattelee. Lipputulot ovat kuitenkin isossa roolissa tässä erittäin kalliissa Suomi-sarjassa, jossa kilometrejä ei säästellä.

Tekisi mieli sanoa, että hommat olisi pitänyt tehdä toisin silloin edelliskaudella, kun juhlittiin Suomi-sarjan mestareina. Muutenkin JHT on ollut 2010-luvun menestyneimpiä seuroja kyseisellä sarjatasolla.

Nyt vaadin, että laadittaisiin selkeä suunnitelma mitä JHT on ja mitä siltä halutaan. Yleisöä ei palvele kiekko, jossa päämäränä on tuntematon. Asetettaisiin vaikka ne suunnitelmat sinne Mestikseen, että viimeistään tällöin meillä on talous, yleisö, sponsorit ja joukkue valmiina haastamaan itsensä ylememmäs.

Paskaa hommaa jos vain todetaan, ettei meillä tämän kokoisella paikkakunnalla ole mahdollisuuksia siihen! Se on paskaa se! Aina on, sehän vain riippuu siitä minkälainen suunnitelma on...
 
Glove

Jäsen
Kyllä tuosta tulee se vaikutelma, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee. Kirjoittamalla selaimen osoiteriville jht.fi pääsee sivulle, josta ainakaan minä en löydä sanaakaan miesten joukkueesta. Googlettamalla "jht edustus" jotain vielä löytyy, mutta lieneekö lainkaan ajantasalla?

Jatkaako Kivinen valmentajana? Onko voimassaolevia pelaajasopimuksia? Uusia pelaajia? Mistään ei varmaa tietoa tunnu saavan, vaan pitää mennä hevosmiesten tietotoimiston "uutisten" perusteella.
 
pippurimylly

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT / Boston Bruins
Huhupuheiden mukaan jengillä ei ole päävalmentajaa tällä hetkellä.

Katsomot pitäisi olla täynnä, jotta budjetissa pysytään. ”Katsojamäärä-dilemma” on jotenkin niin omituinen Kalajoella, sillä katsomoon lähdetään vain jos varmasti pärjätään. Heti kun joukkueella hieman pidempi tappioputki, niin katsomo tyhjenee... S$£%#•*! Silloinhan juuri kuudetta kenttäpelaajaa tarvittaisiin kipeimmin.

Viime vuoden osta ennakkoon-kausikorttikamppiskin meni perseelleen, vaikka kausikorttia sai ostaa ennakkoon käytännössä peräänheittohintaan...
 
The Rock

Jäsen
Jatkaako Kivinen valmentajana?

Huhupuheiden mukaan jengillä ei ole päävalmentajaa tällä hetkellä.

Tänne eteläiseen Suomeenkin kantautuneiden huhujen mukaan Kivinen ei olisi jatkamassa JHT:n päävalmentajana ensi kaudella ja jos nuo ylempänä olevat arvailut talousvaikeuksista pitävät kutinsa, niin jännä nähdä kuka uskaltaa hypätä kalajokislaivan ohjaksiin.

Kirjoittamalla selaimen osoiteriville jht.fi pääsee sivulle, josta ainakaan minä en löydä sanaakaan miesten joukkueesta. Googlettamalla "jht edustus" jotain vielä löytyy, mutta lieneekö lainkaan ajantasalla?

Itsekin tuossa yksi kaunis päivä kävin katsomassa olisiko JHT:n kotisivuilla jotakin juttua ensi kauden joukkueesta, mutta koko edustusjoukkueen osiota ei enää löydy JHT-juniorien sivuilta. Mikäköhän tässä on taustalla, kenties kokonaan uudet kotisivut edustukselle tuloillaan vai?

Viimeisin JHT:n edustusjoukkuetta koskeva päivitys löytyy facebookista päivämäärällä 10.4.2019, jossa kiitellään menneistä ja kerrotaan joukkueen kasauksen olevan käynnissä sekä tiedotusta siitä tulevan kesän aikana.
 
pippurimylly

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT / Boston Bruins
JHT:lla edelleen hiljaista. Huolestuttavaa, kun peilaa muiden jengien tilannetta... pelaajasopimuksia.

Viime vuonna huhtikuun puolessa välissä HT:lla yksi kentällinen pelaajia kiinnitetty... nyt ei ole edes tietoa päävalmentajasta! Ilmeisesti omasta seurasta haettu porukan vetäjää huonolla menestyksellä.
 
Freggo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Winnipeg Jets

Uudella päävalmentajalla on kuulemani ollut nimi sopimuspaperissa jo hyvän aikaa. Sitä en tiedä miksi seura tietoa panttaa, kenties sopivaa kakkosvalmentajaa etsiskellään vielä.

Pelaajarintamaltakin joitakin mielenkiintoisia huhuja on korviin kantautunut, mutta nykyisellä tiedotuspolitiikalla vahvistuksia näihin joutunee vielä odottamaan tovin.
 
Glove

Jäsen
JHT:n taustajoukot oli kuulemma kerrottu JHT:n facesivulla. Joku facebookin käyttäjä voinee ne tänne copypasteta muidenkin tiedoksi. Itse kuulin kaverilta nämä, mutta osa ehti jo unohtua. Ehkä sieltä joku pelaajakin jossain vaiheessa ilmoitetaan.
 
Suosikkijoukkue
Kaikki maalia tuulettavat joukkueet. Patasydän
JHT:n taustajoukot oli kuulemma kerrottu JHT:n facesivulla. Joku facebookin käyttäjä voinee ne tänne copypasteta muidenkin tiedoksi. Itse kuulin kaverilta nämä, mutta osa ehti jo unohtua. Ehkä sieltä joku pelaajakin jossain vaiheessa ilmoitetaan.
"JHT Tuki ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 26.04.2019.

Vuosikokous valitsi hallituksen uusvanhaksi puheenjohtajaksi Mika Siipolan. Siipola hoitaa myös urheilutoimenjohtajan vakanssia.

Varapuheenjohtajaksi valittiin Antti Roslander, joka vastaa myös tiedottajan ja mediavastaavan toimista. Rahastonhoitajaksi valittiin Erkki Olkkola ja hallituksen jäseneksi Toni Väisänen.

- Paljon on haasteita kalajokisen edustuskiekkoilun ympärillä. Suomi-sarjan lisenssihaku on käynnissä ja uusi päävalmentaja julkistetaan lähiaikoina. Tiedotamme myös uusista pelaajasopimuksista lähiviikkoina, Siipola kommentoi".
 
The Rock

Jäsen
Itsekin tuossa yksi kaunis päivä kävin katsomassa olisiko JHT:n kotisivuilla jotakin juttua ensi kauden joukkueesta, mutta koko edustusjoukkueen osiota ei enää löydy JHT-juniorien sivuilta. Mikäköhän tässä on taustalla, kenties kokonaan uudet kotisivut edustukselle tuloillaan vai?

Uudet kotisivuthan ne olivat näemmä JHT:lle rakenteilla ja nyt vihdoinkin julki: JHT Kalajoki – Let´s play Hockey!
 
Glove

Jäsen
Uudet kotisivuthan ne olivat näemmä JHT:lle rakenteilla ja nyt vihdoinkin julki: JHT Kalajoki – Let´s play Hockey!

Onkohan noilla uusilla sivuilla oolvilla 12 pelaajalla sopimus ensi kaudesta? Hyvä tilanne tässä vaiheessa mikäli sivut pitävät paikkkansa. A-junnujen osio poistui sivuilta aamupäivän aikana. Toki siellä ollut ttieto oli vanhaa. Mikä lie A:n tilanne? Viime kauden B:n rungolle se varmaan tulisi, mutta itse olen kuullut vain lähtijöistä, enkä yhdestäkään uudesta pelaajasta.
 
The Rock

Jäsen
Onkohan noilla uusilla sivuilla olevilla 12 pelaajalla sopimus ensi kaudesta? Hyvä tilanne tässä vaiheessa mikäli sivut pitävät paikkkansa.

Tuskinpa on, kun siellä on mukana uransa jo lopettaneita (Jesse Espo), viime kaudeksi jo muualle siirtyneitä (Ville Määttä, Tapio Rantanen, Miika Runsala ja Teemu Siironen) sekä tänä keväänä sopimuksen jo toiseen seuraan tehneitä (Tommi Rintasalo + Runsala & Siironen) pelaajia.

Mitä ilmeisimmin siellä on jostain syystä jokin vanha pelaajalistan pohja esillä ja sama koskee toimihenkilöitä, sillä käsittääkseni valmentaja/joukkueenjohtaja Teemu Konu lopetti hommat kuluvaan kevääseen.
 
Olivat sitten listanneet niitä, jotka eivät pelaa JHT:ssä :D
 
Glove

Jäsen
Kyllä niitä pitäisi olla vielä 19 julkistamatonta sopimusta.

Ok. Mun piti kyllä kirjoittaa tuo viesti tuonne sopimukset ja siirrot -ketjuun. Aika nihkeästi on nämä pohjoisen seurat julkaisseet sopimuksia niin aloin miettimään, onko täällä joku pelaajakato jostain syystä.
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Jep, kyllähän soppareita jo kaivattaisiin. Ehkäpä tämä on sitä tyyntä ennen myrskyä. Toimistolla toki voi olla kohtuu haastavat hetket, koska näyttäs siltä että pitäisi löytää muutakin kuin pelaajat... Esim. Huolto.

Jotenki kuitenki kutina että hyvä tästä tulee.
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
JHT toi ensimmäiset sopimuspelaajat julki facebook-sivuillaan. Uusia tulijoita ja vanhoja jatkajia. Tästä on hyvä jatkaa ja huhuissa pyörii isompiakin kaloja.
Kukahan tuota sivustoa pitää yllä? Pikkusen huonoa kirjoituskieltä, joskin siitä nyt vielä jonkin asteisen selvän sai. Pikkusen kismittää Härkösen loikka.
 
Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Kukahan tuota sivustoa pitää yllä? Pikkusen huonoa kirjoituskieltä, joskin siitä nyt vielä jonkin asteisen selvän sai. Pikkusen kismittää Härkösen loikka.
Hyvä, että on joku sivujen ylläpitäjä ja asia tulee ymmärretyksi. Tietysti voisi muistaa, että "yhdyssana on yhdyssana", mutta ei se nyt niin vakavaa ole.
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Nostellaas nyt tätäkin tuolta ynnämuut sijoilta ylemmäs. Melkoinen mylläkkä on käynyt miehistössä ja ilmeisesti vielä ainakin sentteri ja pakki on hakusessa. Mitäs mieltä muut kannattajat on tämän vuoden HT:sta?

Muutama peli tuli käytyä kattoon "harjoitus" sesongilla. Pelit on kyllä aaltoillu ihan laidasta laitaan. Hermes peli yllätti positiivisesti, mutta vastaavasti Kise peli oli melko tahkiaa. Omat odotukset on kuitenki korkealla tälle kautta. Uskon että muutamalla kunnon täsmä hankinnalla saadaan varsin hyvä nippu kasaan ja pystytään haastaan selkeät ennakkosuosikit. (K-Espoo ja Pyry)

Kumpa sarja jo starttais niin nähdään missä sitä oikeasti mennään ilman värilaseja!
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Kausi on nyt sitten pyörähtänyt JHT:n osalta käyntiin. Raahe Kiekkoa vastaan peli oli todella sekavaa. Vauhtia oli ihan liikaa taitotasoon nähden ja Raahe rankaisi armotta virheistä. Siinäpä se oli pelin kuva.

Onneksi heti sunnuntaina oli kova peli Pyryä vastaan ja vielä Nokialla. Ruutu lähetystä tuli seurattua ja itse peli oli paljon parempaa mitä kotiavauksessa, kruununa tietenkin maalivahti Joonas Tiippanan nätti maali tyhjiin. Eetu Tervala kunnostautui myös varsin hyvin ja teki kolme nättiä maalia.

Juna on takaisin raiteillaan, joten tästä on helppo jatkaa kotiotteluun Titaaneja vastaan. Cama!
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Todella hieno ottelu tänää. JHT voitti HCIK:n tosiaan 5-1 ja mielestäni peli oli kaikilta osin HT:n hanskassa. Tiippana maalilla oli erittäin vakuuttava. Mahtava nähdä että pitkän tauon jälkeen kassari osastolla on sellainen kaveri, että se rauhottaa koko joukkueen. Lisäksi onnistujia oli mm. Häkkilä, Erkkilä, Liikanen, Tervala, Palola ja tietenki Rantala. Huikea esitys tänään. Kahtokaapa maalikooste, ne jotka ei peliä nähnyt. Häkkilä melko hyvin esillä! Cama!

Lisäksi uusi Pubi oli menystys! Nyt kelpaa porukan tulla kauempaakin! Makia!
 
Saapa nähä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Kärpät

Häkkilän ylärimakilautus ei videolla näkynyt mutta pari nättiä syöttöä+ pari maalia. Kannattaa katsoa!

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös