JHT 2022–2023

  • 5 791
  • 15

Glove

Jäsen
MIkähän mahtaa olla Kalajoella tilanne? Kotisivujen mukaan pelaajia on yksi maalivahti, kaksi pakkia ja kolme hyökkääjää. Päävalmentajaakaan ei ole. Voi toki olla, että tilanne on oikeasti parempi, mutta sitä ei vain ole päivitetty nettiin. @The Rock in siirtoseurannan mukaan lähtijöinä ainakin valmentaja Jalonen, Keteli, Maarni ja Heikkilä.

Tänään julkaistu uutinen, jossa kausikorttihaaste peruttu vähäisen kysynnän vuoksi. 100 €urolla olisi saanut kausikortin.
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Se on kumma kyllä ettei porukkaa kiinnosta nuo haasteet. Käytännössä huokeaan hintaan ois saanut passin peleihin tulevalle kaudelle.

Pelaajarintamalla on hiljaista, mutta siihen toki vaikuttaa monet seikat. Hyvä joukkue sieltä tulee kuitenkin. Muutamia tulevia pelaajia taidan tietääkin, ihan huhujen perusteella.

Hyvä tästä tulee. Varmaan vähän vaatii vain pureskelua tulevan kauden tavotteiden osalta. Jos Mestis-karsintoihin halutaan, niin joukkueen pitää olla erinomainen siellä menestyäkseen.

JHT ei voi asettaa muuta tavoitetta kuin karsinnat ja mestaruustaiston.
 
kameraukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Jokerit
Tänään Kalajoella tullaan näkemään aikamoinen trilleri, mutta vielä on aikaa. Penkkejä hallissa saattaa olla vapaana muutamia, ajoissa paikalle siis!
 
Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
Kyllä, hieno peli kaikin puolin. JHT on hieno ja erittäin yhtenäinen joukkue, joka todellakin haastaa FPS:aa ihan tosissaan. Tänäänkin oikea joukkue voitti, ei kahta puhetta.

Tervehtymiset Pirttimäelle. Todella pahan näköinen tilanne. Huhhuh.
 
Saapa nähä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Kärpät
Kyllä, hieno peli kaikin puolin. JHT on hieno ja erittäin yhtenäinen joukkue, joka todellakin haastaa FPS:aa ihan tosissaan. Tänäänkin oikea joukkue voitti, ei kahta puhetta.

Tervehtymiset Pirttimäelle. Todella pahan näköinen tilanne. Huhhuh.
Tuliko se kiekko kainaloon?
 
Glove

Jäsen
Miten JHT:n junnuputki tuottaa pelaajia Mestikseen, kun ei niitä kovin paljoa ole tullut edes suomisarjajoukkueeseen? Kärjä (-01) ja Häkkilä (-02) on jo muualla. Prittinen (-03) pelannut muutaman pelin. 2004- ja 2005-syntyneitä muutama ollut täytemiehinä mukana Suomi-sarjassa. Mitä sen jälkeen? Nuoremmissa ikäluokissa näyttää pelaajamääränkin suhteen aika haasteelliselta.
 
Oadie

Jäsen
Tässä kun tuli noita karsintoja seurattua, niin utelen täältä Jarno Palolan tilanteesta. Miten mies ei ole saanut mahdollisuutta sarjaa ylempänä?
 
Hietamies

Jäsen
Tässä kun tuli noita karsintoja seurattua, niin utelen täältä Jarno Palolan tilanteesta. Miten mies ei ole saanut mahdollisuutta sarjaa ylempänä?
Mahdollisuudesta pelata ylempänä en osaa sanoa onko tarjottu vai ei, mutta herran omasta suusta on tullut, että rahkeet ei riitä siviilielämän kannalta, kun töissäkin on käytävä jne.

Toki nykyistä tilannetta en täysin tiedä, mutta tämä ihan pari-kolme vuotta sitten todettua.
 
Hieno venyminen mestiskarsinnassa JHT:ltä FPS:aa vastaan. Siinä missä FPS sai lähteä suht levänneenä kotiedun turvin karsintasarjaan, niin JHT pelasi rankan playoff-sarjan Suomi-sarjan puolella, tullen valmiiksi rasittuneena karsintaan.

Mielenkiintoista olisi ollut nähdä kuinka pelit olisivat menneet, jos JHT olisi saanut valmistautua karsintasarjaan edes viikon verran. Joka tapauksessa hieno suoritus JHT:ltä.
 
Redimor

Jäsen
Tässä kun tuli noita karsintoja seurattua, niin utelen täältä Jarno Palolan tilanteesta. Miten mies ei ole saanut mahdollisuutta sarjaa ylempänä?
Harrastesarjasta toiseen harrastesarjaan siirtyminen on aika mahdotonta perheellisellä, varsinkin kun harjoitusmäärät sekä pelimäärät lisääntyy niin ettei täysipäiväisiä töitä voi enää tehdä.

Kuten @Hietamies edellä mainitsikin.

Mestis on nuorten liigaan tähyävien paikka, ei sinne enää kolmekymppiset mene elleivät ole liigasta kuntouttamassa itseään yms.
 
Varmasti näin kun ei kyseessä kuitenkaan ole vanhempien Tommi Huhtalan, Elmeri Kaksosen, Roope Rannan...ym kaltainen kaveri. Jossain Ylivieskassa tai Nivalassa pääsisi varmaan vielä vähemmällä jos se kiinnostaa. Itse tykkäsin kaverin otteista ja hienoa jos jatkaa Kalajoella.
 
En sillä sano etteikö kyseinen kaveri olisi aikanaan mestikseen lähtiessä voinut luoda vaikka minkälaista uraa, mutta useilla tuntuu olleen vähän samanlainen suuntaus ko. seurassa. Eikähän siinä mitään, kovasti viihdyttävää kiekkoa pystyy pelaamaan myös näissä alemmissa sarjoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös