Jesse Puljujärvi – supertähti

  • 835 661
  • 2 679

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Niin, kyllä viimeistelytaito ja laukaus ovat edelleen kehnoja. Ison määrän tarvitsee paikkoja, että onnistuu. Viime kaudeltakin muistaa useampia läpiajoja ja muita huippupaikkoja, joissa ratkaisu on täydellinen tuhnu. Ja tuo sama trendi jatkuu tälläkin kaudella. Yksi päivänselvä asia, johon olisi pitänyt harjoittelussa enemmän paneutua.

Se on toki hyvä, että niille paikoille Jesse kyllä riittävästi pääsee. Fyysiset ominaisuudet tuottaa ja kyllä se kiekkokin välillä lavassa pysyy. Väläyttelee välillä myös taitoja pelinrakentajana.

En kuitenkaan oikein tiedä, minkälainen pelaaja Jesse yrittää olla. Onko enemmän maalintekijä, pelinrakentaja vai jotain siltä väliltä? Nyt on tainnut ainakin laukoa vähemmän, mitä viime kaudella. Silloin toki ampui välillä ihan päättömästikin sieltä täältä. Pelinrakentajaksi sitten taas ei oikein kiekkovarmuus riitä.

Joka tapauksessa tuo pelillinen identiteetti tuntuu olevan hukassa. Ei sen nyt täysin mustavalkoista tarvi olla, mutta jonkinlainen suunta olisi hyvä olla jo ihan itsensä kehittämisen kannalta.

Ongelma on myös yleinen tasaisuus. Eli pään kanssa. Huonona päivänä nuo Jessen puutteet tulee aika tylysti esille, turhautuu ja silloin tuntuu unohtuvan myös ne omat vahvuudet. Parempana päivänä käyttää vahvuuksiaan enemmän ja pystyy tällöin ainakin Liigatasolla olemaan jopa ihan dominoiva pelaaja.

Mielestäni myös valmennus voisi kokeilla ainakin hetkellisesti pienentää Jessen peliaikaa. Nyt tuntuu pelaavan niin paljon kuin haluaa, mikä ei ole välttämättä hyvä asia. Olisiko järkevämpää tiputtaa minuutteja hiukan ja kokeilla miten homma toimii, kun pitäisi vetää joka vaihto täysillä ja keskittyä paremmin niihin. Tästä voisi samalla hyötyä muut hyökkääjät.

Muutenkin nostaisin tuota valmennuksen vastuuta tässä kehitysprosessissa esille. En siitä tiedä tarkemmin, mitä Jessen kanssa tehdään ja puhutaan, mutta sen tyylinen kaveri tuntuu olevan, että voi tarvia hiukan tiukempia raameja.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hannekselle voisi olla taas käyttöä. Laukaisu, suoraviivaisuus, sopiva polte ja uskoakseni Hanneksen tietynlaisesta tulisuudesta huolimatta tai ehkä juuri siksi pääkoppakin.

Toki tänäänkin pistetilin karttuminen oli lähellä, mutta Jessen kehityksen kannalta tuolla ei ole olennaista merkitystä. Ehkä Lammikko sopi suoraviivaisena sentterinä Jesselle paremmin, mutta ei se mikään selitys ole.

Lammikko oli kuitenkin liigatasolla ihan hyvä maalintekijä, kun taas Kunyk on tehnyt vain yhden maalin yhdeksässä viimeisimmässä ottelussa. Siinä on kyllä tullut tuhlailtua Jessenkin luomia tilanteita. Nyt kun Kuokkanenkin pääsi maalin makuun näkisin mielelläni hänet ja Puljun yhdessä kokeeksi.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Jotkut täällä pohtivat vähän aika sitten onko Pulju enää pelannut tuon Oilers-sopimuksen julkistamisen jälkeen säännöllisesti alivoimaa ja vastaus on, että ei ole. Itse olen tähän kiinnittänyt huomiota koko alkukauden osalta ja Kärppien alivoima-parit ovat

1. Kunyk-Pyörälä
2. Kristof-Karvinen
3. Mustonen-Sailio
Ja sitten neljäntenä parina satunnaisia vaihtoja vetää kaksikko Jokinen-Puljujärvi

Tai sitten jos joku noista kolmen kärkiparin pelaajista joutuu boxiin, hoitaa Jokinen stuntin roolin. Kuten nyt tässä käynnissä olevassa HIFK-pelissä, kun Sailio joutui jäähyllä, niin kolmas av-pari oli Mustonen-Jokinen. Puljun av-peliaika on tällä kaudella siis 7.21 ja jos oikein muistelen, niin noista minuuteista taisi noin 5 minuuttia tulla ihan kauden avauspeleissä, mutta säännöllistä alivoimaa ei Pulju enää pelaa. Tämä siis niille jotka tätä kysymystä jokin aika sitten pohtivat.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät

Jep, Pulju ei pelaa nykyisin kuin viimeisiä sekunteja alivoimista.
 
Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos tuosta sikailusta ei tule pelikieltoa, olisi hyvä penkittää Pulju parin pelin ajaksi. Ei tuossa hommassa ole oikeaa asennetta kuin hetkittäin. Vilttiin vaan äijä hakemaan motivaatiota ja tilalle vaikka Ville Koivunen, joka on hakannut kovia tehoja A:ssa (paitsi kun sai Aatun samaan ketjuun).
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisiko parempi, jos Pulju lähtisi nyt sinne rapakon taakse tavoittelemaan haluamaansa. Mies on nykyisellään Kärpilje pelkkä rasite. Vaikka Juhis tilalle. Jessen peli meni hiihtelyksi sopparin jälkeen ja nyt istuu lähinnä jäähyllä.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Tuosta Puljun polvitaklauksesta näkyy sen isoin heikkous. Kun keskittyminen ei ole pelissä, niin huonoja asioita tapahtuu. Uskon että jesseäkin harmittaa tuo tapahtuma ja Karjalainen haki tuntumaa Puljuun myös ihan oikeutetusti.
Mielenkiintoista on se, että onko Puljun ja Sulakin välillä joku bromance, koska Libor on harjoituskaudelta asti ollut aina puolustamassa Puljua näissä tilanteissa :D

Oli tai ei, niin Sulakille iso peukku!
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Oli tai ei, niin Sulakille iso peukku!
Samaa mieltä. En ymmärrä miksi täällä jotkut kyynelehtivät, että ei meidän Kärpät saa tehdä nuin. Haloo, tämä on jääkiekkoa. Tunnetta peliin, ettei tästä tule kohta ringetteä.

Niille kysymys jotka tuomitsivat tuon teon: pitäisikö selkeästi hävityn pelin loppuaika hiihdellä munat kainalossa ilman tunnetta? Sitäkö te haluaisitte nähdä?
 
JPL

Jäsen
Pulju on tällä hetkellä Kärppien pelin suurin ongelma ja mielenkiinnolla seuraan, onko Mamballa palleja ratkaista ongelma.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä. En ymmärrä miksi täällä jotkut kyynelehtivät, että ei meidän Kärpät saa tehdä nuin. Haloo, tämä on jääkiekkoa. Tunnetta peliin, ettei tästä tule kohta ringetteä.

Niille kysymys jotka tuomitsivat tuon teon: pitäisikö selkeästi hävityn pelin loppuaika hiihdellä munat kainalossa ilman tunnetta? Sitäkö te haluaisitte nähdä?
No jaa. Tässä oli kuitenkin vähän sellaiset show-tappelun ainekset. Aloituksesta hanskat ja kypärät kenttään myllyttämään.

Itse en niinkään vastusta tappeluita, jos ne lähtevät spontaanisti pelitilanteesta. Tässä oli kuitenkin ne tunteet kuumenneet jo aiemmin ja sekä Sulak että Karjalainen ehtineet jo rauhoittumaankin pari minuuttia boksissa. Ammattilaisten pitäisi osata siellä jäähypenkillä jo viilentää itseään sen verran, ettei tuollaisia naurettavia myllyjä enää tarvittaisi.

Sulak ehti osoittaa sitä tunnetta jo silloin kun meni puolustamaan Jesseä. Jos siitä rähinästä olisi käynnistynyt mylly niin se olisi ollut ihan fine. Nyt tilanne oli jo ohi myllyn käynnistyessä.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Samaa mieltä. En ymmärrä miksi täällä jotkut kyynelehtivät, että ei meidän Kärpät saa tehdä nuin. Haloo, tämä on jääkiekkoa. Tunnetta peliin, ettei tästä tule kohta ringetteä.

Niille kysymys jotka tuomitsivat tuon teon: pitäisikö selkeästi hävityn pelin loppuaika hiihdellä munat kainalossa ilman tunnetta? Sitäkö te haluaisitte nähdä?

Mun mielestä tappiotilanteessa huvin vuoksi "ajelu" tai tappeleminen on turhaa eikä kuulu jääkiekkoon.

Tämän iltainen on kaukana mistään turhasta väkivaltaisuudesta. Toivottavasti ainakaan Sulak ja Karjalainen eivät saa pelikieltoa
 
Miksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, John Vanbiesbrouck
Ei kai Kärppien paras pelaaja voi olla pelin suurin ongelma?
Mä haluan vastata tähän. Puljun pitäisi olla joukkueelle isompi pelaaja kuin nyt on ollut. Turhautuu helposti. Paiskoo mailaa. Ottaa typeriä jäähyjä. Menettää helposti kiekkoja. Monesti hyökkäys tyssää heti alkuunsa juuri Puljuun. Tuo myös liikettä ja vaarallisuutta, mut liian harvoin.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Ei kai Kärppien paras pelaaja voi olla pelin suurin ongelma?
Ongelma on siinä, että "parhaan pelaajan" tulisi kantaa suurin tuloksellinen vastuu pisteiden muodossa. Sitä emme ole nähneet Oilers -sainauksen jälkeen. Suurimmaksi osaksi muniinpuhaltelua, sekä ajoittaisia väläytyksiä (mikä ei riitä alkuunkaan). Mallina voi käyttää vaikka tämän päiväistä esitystä Jesseltä..
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Mä haluan vastata tähän. Puljun pitäisi olla joukkueelle isompi pelaaja kuin nyt on ollut. Turhautuu helposti. Paiskoo mailaa. Ottaa typeriä jäähyjä. Menettää helposti kiekkoja. Monesti hyökkäys tyssää heti alkuunsa juuri Puljuun. Tuo myös liikettä ja vaarallisuutta, mut liian harvoin.

Ei mun mielestä oo kyllä noin.

Ja onko liian harvoin silti enemmän, kuin Pyörälä tai Kunyk?
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Ongelma on siinä, että "parhaan pelaajan" tulisi kantaa suurin tuloksellinen vastuu pisteiden muodossa. Sitä emme ole nähneet Oilers -sainauksen jälkeen. Suurimmaksi osaksi muniinpuhaltelua, sekä ajoittaisia väläytyksiä (mikä ei riitä alkuunkaan). Mallina voi käyttää vaikka tämän päiväistä esitystä Jesseltä..

Minä luule että nyt kun Pulju on Oilersin omaisuutta, on se vaikuttanut myös peliesityksiin. Siltikin Kärppien parhaimmistoa joka pelissä.
 
JPL

Jäsen
Ei kai Kärppien paras pelaaja voi olla pelin suurin ongelma?
Kuten tuossa jo kommentoitiinkin, niin kyllä voi.

Pulju on kiistatta taitava, nopea ja nykyään ihan voimakaskin pelaaja. Mutta samalla hän on myös suurin ongelma joukkueelle. Ja pelkään, että Mamba katsoo tässä liikaa pelaajan, ei joukkueen etua.

Toivottavasti tuosta viimeisestä turhautumisesta tulee edes parin pelin pelikielto, niin Mamba on pakotettu katsomaan pari peliä ilman Puljua.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Minä luule että nyt kun Pulju on Oilersin omaisuutta, on se vaikuttanut myös peliesityksiin. Siltikin Kärppien parhaimmistoa joka pelissä.

Onko noin? Näkyvähän Puljujärvi on kyllä ja väläyttelee välillä mutta kokonaisuus oikeastaan jokaisessa pelissä karanteenin jälkeen on pakkasen puolella. Huolimattomia jäähyjä, kiekon menetyksiä ja tukkoista viimeistelyä. Paluu sinne aikaisempaan koheltamiskiekkoon. Toisaalta ei tuolta hyökkäyksestä ole noussut muitakaan juuri esiin ja loput ovat Mika Pyörälää myöten melkoista HMV-osastoa niin kai se Puljujärvi siellä Sulakin ohella ainakin selvästi näkyvin pelaaja on. Silti sanoisin, että Puljun kokonaisuus jää joukkueelle tällä hetkellä tappiolliseksi. Tuo ykkösketju ei ole kertakaikkiaan toiminut enää ollenkaan ja vaikea ainakin itsellä keksiä mikä siinä kiikastaa. Löisin melkein Puljun ja Kuokkasen yhteen. Väliin vaikka nuorempi Räty siihen asti, että änäri kausi alkaa.
 
Ensin hieno pommi Lundeliin ja sitten idioottimainen polvi Lyytiseen. Huonompi jakso näkyy selkeänä turhautumisena valitettavasti

Sulakille hatunnoston paikka, ei ihan kuka vaan vastaa puhelimeen kun Karjalainen soittaa. Vaikka suoritus jäikin painiksi tälläkertaa
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Onko noin? Näkyvähän Puljujärvi on kyllä ja väläyttelee välillä mutta kokonaisuus oikeastaan jokaisessa pelissä karanteenin jälkeen on pakkasen puolella. Huolimattomia jäähyjä, kiekon menetyksiä ja tukkoista viimeistelyä. Paluu sinne aikaisempaan koheltamiskiekkoon. Toisaalta ei tuolta hyökkäyksestä ole noussut muitakaan juuri esiin ja loput ovat Mika Pyörälää myöten melkoista HMV-osastoa niin kai se Puljujärvi siellä Sulakin ohella ainakin selvästi näkyvin pelaaja on. Silti sanoisin, että Puljun kokonaisuus jää joukkueelle tällä hetkellä tappiolliseksi. Tuo ykkösketju ei ole kertakaikkiaan toiminut enää ollenkaan ja vaikea ainakin itsellä keksiä mikä siinä kiikastaa. Löisin melkein Puljun ja Kuokkasen yhteen. Väliin vaikka nuorempi Räty siihen asti, että änäri kausi alkaa.

No siis samaa mieltä ehkä siitä, että ykköskentän voisi jopa hajottaa.. Pulju on ollut paras siitä kentästä koko kauden otannalla. Paitsi ne ekat muutama peli jolloin koko ketjulla oli kyllä ihan ok meno päällä.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
No siis samaa mieltä ehkä siitä, että ykköskentän voisi jopa hajottaa.. Pulju on ollut paras siitä kentästä koko kauden otannalla. Paitsi ne ekat muutama peli jolloin koko ketjulla oli kyllä ihan ok meno päällä.
Mun mielestä Kunyk on ollut selkeästi parempi kuin Pulju. Syinä kokonaisvaltainen virheetön pelaaminen, sekä tekee vähintään yhtä paljon henkilökohtaisen taidon väläytyksiä, kuin pulju. Tästä esimerkkinä esim. ensimmäisen ottelun AV-maali, jossa hassutteli koko HPK puolustuksen ja laittoi kiekon ylämummoon. Saa aina pienestäkin tilasta tuotua itsensä joko kiekollisena, tai hyvällä syötöllä ulos joukkuetta auttaen.

Edittinä vielä tuli mieleen Puljun jäähyherkkyys viimeaikoina. Ottanut varmaan tilastoja sen tarkemmin tarkistamatta jotain 1.5 jäähyä per ottelu "koronatauon" jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Mun mielestä Kunyk on ollut selkeästi parempi kuin Pulju. Syinä kokonaisvaltainen virheetön pelaaminen, sekä tekee vähintään yhtä paljon henkilökohtaisen taidon väläytyksiä, kuin pulju. Tästä esimerkkinä esim. ensimmäisen ottelun AV-maali, jossa hassutteli koko HPK puolustuksen ja laittoi kiekon ylämummoon. Saa aina pienestäkin tilasta tuotua itsensä joko kiekollisena, tai hyvällä syötöllä ulos joukkuetta auttaen.

Edittinä vielä tuli mieleen Puljun jäähyherkkyys viimeaikoina. Ottanut varmaan tilastoja sen tarkemmin tarkistamatta jotain 1.5 jäähyä per ottelu "koronatauon" jälkeen.

Sanon ensin että mulla ei ole mitään henkilökohtaista tarvetta puolustella Puljua.

Mihin se Kunykin virheetön pelaaminen on johtanut joukkuetta?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jesse on perin merkillinen pelimies siinä mielessä, että yksittäiset ominaisuudet hänellä on lähes kaikki ihan liigan kärkitasoa. Liigasta ei oikeasti löydy kovin montaa Jesseä nopeampaa luistelijaa. Liigasta ei myöskään löydy kovin montaa taitavampaa mailankäsittelijää kuin Jesse. Eikä liigasta nykyisin löydy kovin montaa Jesseä vahvempaakaan pelimiestä. Jopa laukauksen painavuus on kärkitasoa. Samoin Jesse osaa syöttää keskimääräistä paremmin. Halutessaan Jesse pistää taklauksillaan katolleen kenet tahansa vastustajista ja suojaa kiekkoa isolla kropallaan ja helevetin pitkällä mailallaan loistavasti. Eikä Liigasta takuulla löydy yhtäkään jätkää, jolla on kaikki nämä samassa paketissa.

Nopea, taitava, voimakas. Miten vitussa tästä yhdistelmästä saa noin "huonon" lopputuloksen? Laitoin lainausmerkkeihin huonon, koska mielestäni Jessen pitäisi olla täysin dominoiva pelaaja liigatasolla. Tässä on siis selkeä väärinymmärtämisen paikka. Jesse ei ole huono noin keskimääräiseen liigapeluriin verrattuna. Jesse on huono potentiaaliinsa suhteutettuna.

Vastaus on pelikäsitys. Aivot. Jessen pelikäsitys on hädin tuskin liigatasoa. Hyvillä ominaisuuksilla ei tee mitään, jos ei tiedä miten niitä voi hyödyntää. Kukkonenkin kommentoi tänään että Jesse kyllä luistelee ja tekee töitä aivan helvetisti. Tilastoistakin se on nähtävissä. Lähes poikkeuksetta Jessen luistellut kilometrit on eniten Kärppäjoukkueesta. Mutta jos pääsääntöisesti kurvailee laajoin kaarroksin pelin ulkopuolella niin silloin hän on suuren osan ajasta pois pelattavista. Mitä hyötyä siitä armottomasta työnteosta silloin on? Tai esimerkiksi ylivoima. Jesse pelaa paljon laukojan paikalla, mutta jostain syystä hän ei kerta kaikkiaan osaa liikkua sellaiseen paikkaan, mihin on helppo syöttää ja mistä pystyy sen one timerin vetämään. Tuolla tasolla metri tai pari väärässä paikassa on ratkaisevaa. Mitä hyötyä on silloin myöskään painavasta laukauksesta jos sitä ei pääse käyttämään oikeassa paikassa?

Olen itse jo monta vuotta nostanut erilaisilla sanakäänteillä tätä Jessen "aivottomuutta" esiin täällä Jatkoajassa. Oikeasti Puljujärvi on ihan lempparipelaajiani, enkä tahallani häntä dissaa. Todellakin toivoisin että tuo poika ottaisi änärin haltuun ja dominoisi siellä. Voittaisi McDavidin kirikiekon luistelukilpailussa, pistäisi Ovechkinin katolleen ja tinttaisi irtokiekosta hirveällä rannarilla kiekon yläpörsään Raskin selän taakse. Mutta valitettavasti minä en oikeastaan usko siihen että niin tulee koskaan tapahtumaan. Jesse ei kertakaikkiaan tiedä miten se toteutetaan, vaikka hänellä on periaatteessa kaikki pelilliset ominaisuudet siihen. Älkää tarttuko yksityiskohtiin, pikkuisen liioittelin korostaakseni pointtiani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös