Jesse Puljujärvi – supertähti

  • 834 474
  • 2 679
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Luulisin että onetimeria on haettu. Kärppien ylivoima on vaan tällä hetkellä yleisellä tasolla niin syväjäässä että vaikka siellä pelattaisiin viidellä nollaa vastaan niin tuosta ei varmaan olisi saatu onetimerille kunnon paikkaa aikaiseksi. Eilen nyt pari maalia taisi yv:llä tulla, toinen oli se Pyörälän maali jossa ei ollut kyllä kuvion kanssa mitään tekemistä vaan enemmänkin yksilösuoritus. Ja yv-aikaa tuli aika paljon.
Voi olla, että onetimeria siinä tosiaan haetaan. Sitä vähä ihmettelen, että monesti pulju haki vauhtia ja tuli oikealta puolen alueelle. Rightin miehenä helpompi ois ampua jos tulis vasenta kaistaa sisään.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Pulju on ollut koko kauden ihan hyvä, mutta mun mielestä tuon ensimmäisen Skellefteå ottelun aikana hän syttyi pelaamaan aggressiivisemmin ja siitä lähtien ollut aikaisempaakin vahvempi kulmissa ja karvauksessa. Myös kiekollisesti olen näkevinäni enemmän selkäydin ratkaisuja. Ihan kuin olisi innostunut pelaamisesta taas enemmän. Tänä aikana myös ensimmäiset pari kertaa perseellään.. Ehkä innostus ja kaatuilu kulkee käsi kädessä.. en tiedä:D
 

Itäpuu

Jäsen
Voi olla, että onetimeria siinä tosiaan haetaan. Sitä vähä ihmettelen, että monesti pulju haki vauhtia ja tuli oikealta puolen alueelle. Rightin miehenä helpompi ois ampua jos tulis vasenta kaistaa sisään.
Ehkä sekä että. Vauhdilla voi ohittaa alivoiman hyökkääjän aika paljon helpommin kuin paikaltaan lähtiessä ja saa tehtyä samalla tilaa neliön keskelle, kun hyökkääjä joutuu reagoimaan. Oikeasti hyvä kuvio, ei ole vaan vielä natsannut syöttö tuohon.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiiä, mutta jos Jesse vielä keväällä täällä pelaa niin tulee olemaan aivan KÄSITTÄMÄTTÖMÄN hyvä pelaaja tähän liigaan. Nyt kannattee katsoa pelejä, tällaista pelaajaa ei tulla Liigassa näkemään ikinäkoskaan ennen kuin änärissä tulee seuraava työsulku. Huikean näköistä peliä.
 

Koodari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jesse oli tänään taas kentän parhaimmistoa, ei kahta sanaa. Tuli vaan mieleen että onko Jessellä hammassuojaa ollenkaan? Se ei varmaan sellaista tarvi kun sillä on tuo kieli aina ulkona ja suojaamassa hampaita
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Huikea pelimies tähän liigaa tämän illan otannalla. Vielä kun Pulju saisi kiekon vauhtiin muutoinkin kuin ylivoimalla, niin pääsisi enemmän käyttämään vahvuuksia. Maali ei tullut tänään kovasta vedosta, mutta sitäkin nopeammin kyllä sai kiekon kohti etukulmaa.
 

JPL

Jäsen
Onhan se totta, että jos Pulju olisi pelin sisällä koko ajan ja pelaisi täysillä sekä agressiivisesti, niin hän ei pelaisi täällä. Nuo YV-kaarrokset (Puljun oma ”jekku”) on ihan pihapelikamaa. Minkäs teet, kun olet parempi kuin muut.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mukavasti Pulju hiljentänyt ne lällättelijät, jotka kertoi kauden alla, että ei tule olemaan kummoinen vahvistus edes liigaan. Dominoiva pelaaja tähän sarjaan ja tuskin tulee taso tuosta laskemaan, päinvastoin. Toivottavasti pelaa koko kauden Kärpissä ja ens vuonna uudelle yritykselle rapakon taakse entistä kokonaisvaltaisempana ja parempana kiekkoilijana.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Onhan se totta, että jos Pulju olisi pelin sisällä koko ajan ja pelaisi täysillä sekä agressiivisesti, niin hän ei pelaisi täällä. Nuo YV-kaarrokset (Puljun oma ”jekku”) on ihan pihapelikamaa. Minkäs teet, kun olet parempi kuin muut.

Niin Pulju on Liigassa vähän parempi kuin muut.. Onetimerin haku yv-kuviossa alkukaudella ei natsannut ollenkaan. Tosiaan tuolla jekulla haetaan etua Puljulle, sillä ollessaan liikkeessä vastustajan pelaajaan nähden pystyy syöttämään yllättävästi, jos ei rannelaukaustaan pysty käyttämään. Uskon kylläkin, että Pulju palaa piakkoin siihen onetimer paikalle ylivoimassa, kunhan ylivoima alkaa olla kuosissa pelillisesti ja Jessen itseluottamus nousee normaalille tasolle. Sehän alkaa jo tekemään selkäytimestä noita kiekollisia ratkaisuja, joita ei olla nähty sitten ensimmäisten 10-20 NHL-pelien jälkeen.

En kyllä osta ihan sitä, etteikö Pulju pelaisi agressiivisesti. Todella fyysisesti erilaista Puljujärveä ollaan tällä kaudella nähty verrattuna siihen kun täältä lähti.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Minä en usko ollenkaan, että Jesse kesken kauden lähtisi NHL:ään vaikka täällä väläyttelisikin. Oilersiin ei mene ja Oilers haluaa Jessestä oikeasti jotain takaisinkin. Mitään kiirettä Oilersilla ei ole halvalla Puljujärveä pistää lihoiksi kun kuitenkin kaikki Jessen menestys täällä kuitenkin sataa myös Oilersin laariin.
 

Tsuhna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
En kyllä osta ihan sitä, etteikö Pulju pelaisi agressiivisesti. Todella fyysisesti erilaista Puljujärveä ollaan tällä kaudella nähty verrattuna siihen kun täältä lähti.

Kyllähän Pulju agressiivisesti pelaa muttei niin, että hakisi pää märkänä jotain taklauksia vaan ihan kiekollisiiin asioihin keskittymällä. Yksi hänelle hyvin omintakeinen liike näyttää olevan kova, mutta silti laillinen (lapa jäässä) mailahäirintä jolla hän saakin aika usein kiekon rosvottua. Muiden kiekkoilijoiden en ole samalla vimmalla ja tekniikalla nähnyt takakarvaavan. Liekö jääpallosta peräisin sitten tämä liike, en tiedä, mutta melkoisen tehokas silti.

Tämänpäiväisessä pelissä oli hauska tilanne kun Pulju rassasi pakilta kiekon pois vastustajan maalin takana muistaakseni toisessa erässä ja yleisö ulvoi ja vihelteli jäähyä ikään kuin siinä olisi jotain rikollista ollut.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei tuossa Jessen pelissä ole muuta ongelmaa kuin tehottomuus. Paremmalla viimeistelytaidolla olisi paukuttanut jo toistakymmentä maalia. Samaten syöttöjä olisi sen verran, jos ketjukaverit osaisi tehdä paremmin maaleja. Kiekollisenahan Jesse on aivan ylivoimainen äijä tähän liigaan. About jokaisessa pelissä järkkää yksinään maalipaikkoja joko itselleen tai ketjukavereilleen enemmän kuin muu Kärppäjoukkue yhteensä. Mutta se maalinteon sietämätön vaikeus. Siihen kun jonkun viisasten kiven löytäisi. Toki vastustajan veskarillakin on osansa siinä. Onhan tuo Jesse kyllä jokusen kerran jo osunutkin. Sen enempää tilastoja katsomatta väittäisin kuitenkin, että suhteessa maalipaikkojen määrään, Jesse on tehnyt vähän maaleja.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siellä oli muuten Winnipegin scoutti katsomassa peliä Kouvolassa.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jesse on niin ylivoimainen tähän sarjaan, että jokainen peli on sille kuin treenipeli. Pystyy kokeilla kikkoja ja harjoitella laukomista pelitilannemaisesti. Laukausten laatu on parantunut paljon alkukaudesta. Keväällä pistelee hirmuranteita yläpeltiin.

On se hienon näköistä kun Jesse saa kiekon vauhtiin. Aina tulee vaarallinen paikka. Huikeaa saada tällainen ukko Liigaan.
 

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Jesse on niin ylivoimainen tähän sarjaan, että jokainen peli on sille kuin treenipeli. Pystyy kokeilla kikkoja ja harjoitella laukomista pelitilannemaisesti. Laukausten laatu on parantunut paljon alkukaudesta. Keväällä pistelee hirmuranteita yläpeltiin.

Puljun peli näyttää paranevan aina suoraan suhteessa itseluottamukseen. Päätavoite on Mannerin joukoilla ollutkin, että Jesselle saataisiin taas hymy huulille. Nyt sitä hymyä alkaa näkyä ja kiekolliset ratkaisut on pikkuhiljaa jotain muuta kuin pakotettuja.

Eihän Puljusta varmaan ikinä saa jääkiekon huipulle mitään perinteistä samettikätistä sniperiä, mutta aika varmasti sieltä jokin omalaatuinen ja viihdyttävä jääkiekkoilija kuoriutuu, ellei sitä jo ole.. tehot seuraa mukana.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Missä ovat Jessen vahvuudet?
Luistelu? Ei.
Laukaus? Ei.
Pelisilmä? Ei.

Ihan hyvin on kuvailtu, minkälainen pelaaja Jesse ei ole. Laukaus ei kyllä mikään tarkka ole, mutta kyllä se välillä maaliinkin osuu.


Mä veikkaan et 10 peliä ja Kakko on tehnyt enemmän pisteitä änärissä kun Jesseboy kotoisessa liigassa.

Saa ottaa talteen.

Vähän pitää myös Kakon kiristää tahtia.

Itse pidän Lammikkoa todella yliarvostettuna pelaajana. Ei pitäisi liigassakaan olla kuin korkeintaan kolmossentteri tai mieluummin nelossentteri, kun ei vaan ole kiekollista taitoa eikä hyökkäysnäkemystä riittävästi. Tulee olemaan riippakivi keille tahansa ketjukavereille, joiden odotetaan saavan jotain aikaan tehojen puolesta. Jätkällä ei vaan riitä liike eikä hyökkäysnäkemys ja pelinrakentamistaidot.

Sitten on vielä tämä yksi nero jonka jääkiekkotietämys on ihan omalla tasollaan. Onneksi Puljujärvi ja Pyörälä on pärjännyt tämän riippakiven kanssa.
 

Pohjoisesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi
Pulju pelaa illasta toiseen niin hyvin että kyllä me saadaan vielä vähä aikaa pelätä että se lähtee. Kyllä nuita pelejä seuraa tällä hetkellä ihan uudella mielenkiinnolla.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Winnipegin Head european scout siellä oli peliä katsomassa ainakin :)
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Pulju pelaa illasta toiseen niin hyvin että kyllä me saadaan vielä vähä aikaa pelätä että se lähtee. Kyllä nuita pelejä seuraa tällä hetkellä ihan uudella mielenkiinnolla.

Sinä seuraat uudella mielenkiinnolla. Hyvä.
Se ei vaan tuolla ison veden takana riitä, että Pulju TÄÄLLÄ paiskoo piste per peli - tahtia.

Jos kyse olisi Teppo Tulokkaasta, joka painaisi samalla tavalla kun pulju nyt, olisi tilanne hieman eri.
Jesse on osaamisensa näyttänyt rapakon takana ja aika ihmeellisiä asioita saa täällä syntyä - kielitaito etunenässä - että kutsu edes AHL:ään tulisi.
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Eihän Puljusta varmaan ikinä saa jääkiekon huipulle mitään perinteistä samettikätistä sniperiä, mutta aika varmasti sieltä jokin omalaatuinen ja viihdyttävä jääkiekkoilija kuoriutuu, ellei sitä jo ole.. tehot seuraa mukana.
Kyllä. Puljujärvestä saadaan Liigaan ihan ok kiekkoilija, joka keikkuu pistepörssin TOP10:ssä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös