Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 736 425
  • 8 586

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Minä sanoisin, että Jesselle varmaan nyt tällä hetkellä olisi varmaan parasta pelata ehjä kausi Kärpissä. Kuulostaa tietysti pahalta, mutta jossain mielessä toivon, ettei kauppoja synny ennen kuin ensi keväänä, tai jos syntyy, niin ostava osapuoli sanoo, että palataan asiaan ensi keväänä.

Me voidaan tietysti arvuutella ja mutuilla Jessen roolia tässä episodissa, mutta huomautan tässä siitä, että pukkari(*) voi olla myrkyllinen paikka, jonka varmasti jokainen joukkuelajeja - tai oikeastaan mitä tahansa kilpaurheilua harrastanut - tietää. Edmontonissa ei ehkä vielä olla menty Jetsin tasolle: minusta on itsestäni todella käsittämätöntä, että _kapteeni_ Wheelers tappelee _harjoituksissa_ oman joukkueensa jäsenen kanssa. Siitä huolimatta, jos joukkueessa on huono henki, siellä on huono henki, ja ihan mutulla voisin väittää, että Jessen kaltainen pelaaja kärsii siitä ensimmäisten joukossa.

EDIT: (*) Mun oma mutu on siis se, että Puljulla ei ole suoranaisesti mitään Edmontonia, ketään GM:ää tai valmentajaa vastaan mitään, vaan vain pukkarissa henki on se, että hommat ei pääse luistamaan. Muussa tapauksessa GM:n ja valmentajan vaihto olisi varmasti sopinut Puljulle tosi hyvin. EDIT: Oma käsitykseni Jessestä on toki se, että hän kyllä arvostaa esimerkiksi valmentajaa ja koettaa tehdä kaiken, mitä pyydetään. En ole ikinä kuullut, että Jessellä olisi ollut mitään vaikeuksia kenenkään valmentajan tai harjoitusten kanssa, pikemminkin päin vastoin.

Kun tässä ketjussa niin mielellään verrataan Laineeseen ja Ahoon, niin pari sanaa siitä. Aholle oli ehkä lopulta ihan onnenpotku tulla varatuksi niin myöhäisessä vaiheessa ja päästä joukkueeseen, jossa on voinut ihan rauhassa ottaa paikkansa. Jos nyt ajatellaan Laineen kausia, niin ei voi aina olla välttymättä ajattelemasta, että Lainetta on ihan tahallaan peluutettu väärässä roolissa, jotta hän ei pääse loistamaan omilla vahvuuksillaan. Sitä en tiedä, että missä leirissä Laine on Jetsin pukukopissa (Wheelerin kanssa vai vastaan), mutta voisin väittää, että kokonaisuutenaan viime vuosi ei ole ollut Laineelle mitenkään helppo.

Jos sitten ajatellaan Puljujärven NHL-uraa. Jesse lähti Kärpistä todella oivaltavana pelaajana, ja itsekin olen näiden kolmen vuoden aikana ehtinyt unohtaa, että Jessen vahvuus (liigassa) aiemmin oli olla siellä, missä tapahtuu, ja luoda tyhjästä paikkoja jossa tapahtuu. Voihan se (NHL-ura) olla siinä, mutta jos se on siinä, niin se johtuu vain peliesityksistä. Tuossa joku aiemmin sanoi näistä isokokoisista, fyysisesti aikaisin kehittyneistä junnuista - joihin Pulju kuuluu - ja siitä vaikeudesta, että kun on tottunut vuosia olemaan pelikavereitaan isompi ja vahvempi, niin kuinka hankalaa saattaa olla löytää pelaaminen sitten uudessa tilanteessa, jossa vastustajat ovat itseä isompia ja vahvempia. Jääkiekossa junnutasolla minun mielestä liikaakin arvostetaan tuota fyysistä kokoa, joka näkyy tosiaan hyvin konkreettisesti Ahossa ja hänen varausnumerossaan.

Mun mielestä Jesse ei voi oikeastaan tehdä parempaa siirtoa kuin pelata nyt yksi kausi liigaa Kärpissä. Liiga ja Kärpät on sellainen yhdistelmä, jossa Jessen ei tarvitse kauheasti ajatella mitään pelin ulkopuolisia asioita: kaikki "ulkopelillinen" on tuttua ja turvallista(*). Liiga on kuitenkin sarjana lähellä esimerkiksi AHL:ää. Jos kausi onnistuu, niin se on hyvä merkki. Jos ei, niin se vain tarkoittaa sitä, että pitää harjoitella enemmän pelaamista muissa sarjoissa ennen NHL:ää. Kyseessä on niin nuori kaveri, että (kuten sanoin aiemmin), Jessellä on kevyesti 5 vuotta aikaa kehittyä ja löytää itsensä, ja tehdä vielä senkin jälkeen todella hieno ura NHL:ssä, jos se sitten sattuu olemaan oikea paikka. Jos ei ole, niin sitten ei ole, ja sillä siisti.

EDIT: (*) Toki Jesse tulee Kärppiinkin superstara-leimalla, mutta hän on silti myös "oman kylän poika", jolle ei tod näk sen enempää seuran kuin pelaajienkaan puolelta aseteta mitään erityisempää tulostavoitetta. Se riittää, että pelaa mukana, näin uskon Kärppien johtavien pelaajien ajattelevan.
 
Viimeksi muokattu:
Kiekkojargoniin ei kuulu sanoa tällaista, vaan ulos kaikki on ystäviä ja aina auttaa. Peruste tulee siitä kuinka rikki Pulju on ja kiihkeästä halusta päästä pois organisaatiosta.
Melkoinen psykologi ja kiekkokoppi asiantuntija kyllä olet. Kateeksi käy kun joku tietää ja tuntee tuon maailman noin läheisesti. Voisi luulla jopa sisäpiirin tiedoksi. Enkä tarkoita tätä lainattua viestiä vaan koko antoisasta annistasi Puljujärvi-ketjuun.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida

No jaa, kyllähän tuossa aivan selkeät viitteet on nimenomaan siihen, että kopissa ne syyt ovat miksi Jesse ei halua enää Edmontonissa pelata. Idioottihan hän olisi, jos ei haluaisi vielä näyttää taitojaan uuden valmentajan ja uuden GM:n alaisuudessa. Vaikken pidäkään Puljua penaalin ihan terävimpänä kynänä, niin ei hän ja agenttinsa niin tyhmiä voi olla, etteivät kokeilisi vielä yhtä kautta uudelleen, ellei siellä sitten ole edelleen ne samat tekijät olemassa, jotka ovat saaneet Puljun voimaan huonosti Edmontonissa. Eli McDavid ja kumppanit. Eivät ne monella taholla esitetyt huhut ihan tyhjästä ole kyllä liikkeelle lähteneet - varsinkin kokonaistilanteen huomioon ottaen.

Mielenkiintoista on myöskin, että Puljun Suomen päässä oleva agentti Sami Mettovaara totesi toissapäivänä haastattelussa, ettei Jesse halua kertoa yksityiskohtia tarkemmin, kun Mettovaaralta kysyttiin tarkempaa syytä sille, miksi Jesse ei enää halua Edmontonissa pelata. Kyllä tuo on selkeä viittaus siihen, että tietyt henkilöt ovat Jessen ratkaisun takana, mutta eettisesti korrektisti ei haluta vetää henkilöitä tai heihin viittausta edes epämääräisesti julkisesti esiin.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
No jaa, kyllähän tuossa aivan selkeät viitteet on nimenomaan siihen, että kopissa ne syyt ovat miksi Jesse ei halua enää Edmontonissa pelata. Idioottihan hän olisi, jos ei haluaisi vielä näyttää taitojaan uuden valmentajan ja uuden GM:n alaisuudessa.

Kuten edellisessä viestissä sanoin, en kyllä ole kuullut kenenkään Puljua valmentaneen sanovan hänestä yhtään mitään pahaa (vaan päin vastoin) mukaan lukien Edmontonissa hänellä olleet valmentajat, enkä myöskään ole kuullut edes kautta rantain koskaan Puljun arvostelleen hänellä olleita valmentajia. Kyllä syyt on jossain muussa kuin valmentajissa.

Vaikken pidäkään Puljua penaalin ihan terävimpänä kynänä, ...

Päästään sellaiseen aiheeseen, jota mun on tavallaan hankala käsitellä. Ensinnä: ikinä en ole kuullut edes pahantahtoisia juoruja, että Puljulla olisi koskaan ollut Suomessa ongelmia joukkuekavereidensa tai valmentajiensa kanssa. Ehkä häntä noin ylipäätään pidetään vähän hönönä, mutta ei huonossa mielessä. Mutta toisaalta olen kyllä kuullut juoruja, että Puljulla on tiettyä - miltei pakkomielteistä ehdottomuutta jääkiekkoa kohtaan, jonka seurauksena hän ei ehkä ole maailman taitavin keskustelija noin ylipäätään. En sano, että asperger, mutta kyllä Puljulle jääkiekko on se asia, jonka ympärillä hommat tapahtuu, noin niin kuin kuulopuheiden perusteella (sekä positiivisten että negatiivisten).

...niin ei hän ja agenttinsa niin tyhmiä voi olla, etteivät kokeilisi vielä yhtä kautta uudelleen, ellei siellä sitten ole edelleen ne samat tekijät olemassa, jotka ovat saaneet Puljun voimaan huonosti Edmontonissa. Eli McDavid ja kumppanit. Eivät ne monella taholla esitetyt huhut ihan tyhjästä ole kyllä liikkeelle lähteneet - varsinkin kokonaistilanteen huomioon ottaen.

Näinpä. Minusta on turha miettiä, että onko se Lehto vai Pulju, joka tapauksessa siis sekä agentti että pelaaja ovat samaa mieltä siitä, että ehdotetusta sopparista huolimatta kummankin - siis *kummankin* - etu on se, ettei Pulju sitä sopparia allekirjoita. Kuten sanottu jo useampaan kertaan: en usko, että kyse on Edmontonista, GM:stä tai kenestäkään (Puljun aikana olleista) Edmontonin valmentajasta, kemiat ei vaan natsaa joidenkin ihmisten kanssa sen enempää pukkarissa kuin kentälläkään. Pahimmillaan, joku saattaa jopa nauttia siitä, että saa Puljun näyttämään kentällä eksyneeltä lampaalta, ja Puljun tapainen nuori kaveri saattaa olla ihan hukassa sen suhteen, että mitä hänen nyt pitäisi tehdä tässä ristiriitaisessa tilanteessa: teet kuten valmentaja sanoo, niin kentältä tulee haukut, teet kuten kentällä sanotaan, niin sulle nauretaan pukkarissa että etkö tajunnut huumoria ("**ttu mikä ääliö"), tjsp.

Summasummarum: Katotaan Puljulta tää liigalähtö. Jos vaikuttaa keskinkertaiselta pelaajalta, niin Oilersin pukukoppi oli oikeassa ja Jessen pitää hakea vauhtia alemmista sarjoista. Jos vaikuttaa huippupelaajalta, niin todennäköisin arvattava syy ei ole Edmontonin johdossa, ei valmentajassa, vaan heidän pukukopissaan. Passaisko tällainen diili?
 
Viimeksi muokattu:
Huvittava tämä näkökulma että Kekäläinen tiesi jotain mitä muut GM:t eivät tienneet Puljujärvestä molempien ollessa suomalaisia. Ihan yhtä todennäköistähän on että Kekäläinen vain näki Duboisissa jotain mitä muut eivät nähneet (piti siis häntä draftin kolmanneksi parhaana). Samalla tavalla käy kirjaimellisesti joka ikisessä draft-tilaisuudessa; esim. Yzerman otti Moritz Seiderin melkein kymmenen sijaa korkeammalta kuin oli ennustettu menevän. Ei ne draftia edeltävät rankingit koskaan pidä täysin. Puljujärven skippauksessa nyt vaan on tollanen kiva Suomi-narrative josta voidaan jälkiviisaina sitten tehdä kaikenlaisia johtopäätöksiä.

Ei kyllä Yzerman tiesi maanmiehestään Dylan Cozensista jotain sellaista, mikä kukaan muu ei tiedä ja skippasi tämän.

Eli siis, olen kanssasi ihan samaa mieltä ja hyvin kirjoitettu.
 
Kipinä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
minusta on itsestäni todella käsittämätöntä, että _kapteeni_ Wheelers tappelee _harjoituksissa_ oman joukkueensa jäsenen kanssa

Myös Saku tappeli aikoinaan Ribeiron kanssa harjoituksissa ja luulen etteivät ole ainoat kapteenit Wheelerin kanssa, jotka ovat tapelleet omien joukkuetovereidensa kanssa.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Jotenkin tuntuu että McDavid on suurempi kuin joukkue - siinä tarvitsisi olla aika vahva pelaaja että saisi tuon joukkueen yhtenäiseksi.

Itse olin koko yläasteen siinä tilanteessa että luokalla ei varmaan kukaan halunnut mun kanssa aikaa viettää ja kohtelu oli lähinnä naureskelua. Ei sellaisessa ympäristössä kukaan halua olla.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
No jaa, kyllähän tuossa aivan selkeät viitteet on nimenomaan siihen, että kopissa ne syyt ovat miksi Jesse ei halua enää Edmontonissa pelata. Idioottihan hän olisi, jos ei haluaisi vielä näyttää taitojaan uuden valmentajan ja uuden GM:n alaisuudessa. Vaikken pidäkään Puljua penaalin ihan terävimpänä kynänä, niin ei hän ja agenttinsa niin tyhmiä voi olla, etteivät kokeilisi vielä yhtä kautta uudelleen, ellei siellä sitten ole edelleen ne samat tekijät olemassa, jotka ovat saaneet Puljun voimaan huonosti Edmontonissa. Eli McDavid ja kumppanit. Eivät ne monella taholla esitetyt huhut ihan tyhjästä ole kyllä liikkeelle lähteneet - varsinkin kokonaistilanteen huomioon ottaen.

Tämä käy kyllä loogisesti järkeen. Holland ei voi koko joukkuetta vaihtaa, joten ongelma on pukukopissa ja ainoa ratkaisu on lähteä itse. Valmentajia ja seuraa kun ei ole missään vaiheessa kritisoitu.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Myös Saku tappeli aikoinaan Ribeiron kanssa harjoituksissa ja luulen etteivät ole ainoat kapteenit Wheelerin kanssa, jotka ovat tapelleet omien joukkuetovereidensa kanssa.

Voin olla pikkuisen tyhmä ja hidas, mutta tarkoitatko nyt joko (1) kapteenin tappeleminen joukkuekaverinsa kanssa on merkki hyvästä joukkueesta ja hyvästä kapteenista, vai että (2) kapteenin tappeleminen joukkuekaverinsa kanssa on merkki huonosta joukkuehengestä, mutta että sellaiseen tilanteeseen hyväkin kapteeni saattaa ajautua?
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators

En kyllä ole se jolta kysyit mutta itse ainakin sanoisin että ei pitäisi vetää mitään johtopäätöksiä tappelusta.
Sinun ehdottamat skenariot ovat mahdollisia, mahdollisia ovat myös mm 1) Kapteenilla oli huono päivä, 2) Tappelun toisella osapuolella oli huono päivä, 3) Molemmilla oli huono päivä ja 4) Harkoissa tapahtui jotain rajua mistä jompikumpi osapuoli suuttui.
Voisi varmasti vielä keksiä useampiakin mahdollisuukia mutta eiköhän tuo 15s ajattelu tuon aiheen parissa riittänyt.

Tämä käy kyllä loogisesti järkeen. Holland ei voi koko joukkuetta vaihtaa, joten ongelma on pukukopissa ja ainoa ratkaisu on lähteä itse. Valmentajia ja seuraa kun ei ole missään vaiheessa kritisoitu.
Mahdollista, ehkä jopa todennäköistä mutta vaikka se olisi faktaa että pukukopista johtuu niin jää vielä iso kysymys että kenestä se johtuu, pukkarissa kuitenkin se 20 jannua. Omasta mielestä ainakin turha suoraan on ketään yksittäistä pelaajaa/muutamaa pelaajaa.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Valmentajia ja seuraa kun ei ole missään vaiheessa kritisoitu.

En todellakaan muista koko Puljun uralta, ei Suomesta eikä Kanadasta, että valmentajat olisi arvostelleet Puljua tai Pulju arvostellut valmentajia. Enkä muista että Pulju olisi koko kolmen vuoden aikana kertaakaan arvostellut seuraa tai GM:ää.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Matt Larkinilta kirjoitus liittyen Oilersiin ja Draisaitliin. Tämä kohta kiinnostanee tässä ketjussa:

Tästä koko stoori: Is there any reason for optimism in Edmonton this season? - TheHockeyNews

Draisaitl sanoi myös tuossa haastiksessa, että ei ole oikea henkilö vastaamaan tuohon kysymykseen. "There's people that will figure it out". Kun kysyttiin, että haluaisiko Draisaitl vielä Puljujärven palaavan Oilersiin, hän vastasi myöntävästi. Samaan hengenvetoon sanoi kuitenkin, että seurassa on henkilöitä jotka tekevät nuo päätökset. "We have people who get paid a lot of money to make business decisions". Draisaitlilta kysyttiin myös, saiko hän sellaista vaikutelmaa että Puljujärvi olisi ollut jotenkin tyytymätön oloonsa seurassa. Tähän mies vastasi kieltävästi. "No, not really". Minkä jälkeen totesi jälleen, että on väärä henkilö vastaamaan tällaiseen kysymykseen.

Tässä Draisaitlin haastattelu videomuodossa

Viimeksi muokattu:

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
En kyllä ole se jolta kysyit mutta itse ainakin sanoisin että ei pitäisi vetää mitään johtopäätöksiä tappelusta.
Sinun ehdottamat skenariot ovat mahdollisia, mahdollisia ovat myös mm 1) Kapteenilla oli huono päivä, 2) Tappelun toisella osapuolella oli huono päivä, 3) Molemmilla oli huono päivä ja 4) Harkoissa tapahtui jotain rajua mistä jompikumpi osapuoli suuttui.

Hmmh. Tämä ei nyt suoranaisesti vastaa mun alkuperäiseen kysymykseen ja sen vastaukseen. Siinähän pointti oli se, että Sakukin kapteenina tappeli, ja kysyin, että mitä se kertoo joukkueesta. Ihan ensin ajattelin, että kyseessä on sellainen puolustuspuhe, että koska Sakukin niin miksei Wheeler, mutta sen taustalla on sellainen oletus, että Sakun tapellessa joukkuehenki olisi ollut korkealla. Siksi en ymmärtänyt, että mitä tuolla kommentilla haettiin.

Sinulle vastaukseksi se, että tottakai, ristiriitoja voi tulla monesta asiasta, mutta en silti pidä kapteenin tappelua joukkuekaverin kanssa kovin mairittelevana meriittinä. Minusta sellainen kertoo ongelmista. Asiahan ei tosiaan edes liity ketjun aiheeseen eli Puljujärveen, vaan Laineeseen, ja mun veikkaus siis alun perin oli se, että ei Lainekaan välttämättä ole kovin helpolla selvinnyt näistä parista NHL-vuodestaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
En kyllä ole se jolta kysyit mutta itse ainakin sanoisin että ei pitäisi vetää mitään johtopäätöksiä tappelusta.
Sinun ehdottamat skenariot ovat mahdollisia, mahdollisia ovat myös mm 1) Kapteenilla oli huono päivä, 2) Tappelun toisella osapuolella oli huono päivä, 3) Molemmilla oli huono päivä ja 4) Harkoissa tapahtui jotain rajua mistä jompikumpi osapuoli suuttui.
Voisi varmasti vielä keksiä useampiakin mahdollisuukia mutta eiköhän tuo 15s ajattelu tuon aiheen parissa riittänyt.

Mahdollista, ehkä jopa todennäköistä mutta vaikka se olisi faktaa että pukukopista johtuu niin jää vielä iso kysymys että kenestä se johtuu, pukkarissa kuitenkin se 20 jannua. Omasta mielestä ainakin turha suoraan on ketään yksittäistä pelaajaa/muutamaa pelaajaa.
Jos tuollainen tilanne jää päälle kytemään eikä asioita selvitetä ja pyritä kunnolla ratkaisuja löytämään, niin kapteeni on aina se, johon syyllisyys siinä vaiheessa kolahtaa. Edmontonin kohdalla tuo varsinainen syyllinen on alun alkaen mitä todennäköisimmin itse kapteeni, joten silloin on aivan varmaa, että juuri kapteeni ei tee yhtään mitään tilanteen ratkaisemiseksi. McDavid aivan huokuu sellaista muiden yläpuolella olemista ja samalla välinpitämättömyyttä joukkueen hyvinvoinnin ja johtamisen osalta. Mielestäni todella huono kapteeni. Jo haastatteluista tulee ilmi, ettei tuo rooli hänelle todellakaan sovi, ainakaan tällä hetkellä.

Väitän, että Edmonton on kusessa ja paska jengi niin kauan, kun eivät saa jotain kunnollista johtamiseen pystyvää taitavaa profiilipelaaja antamaan McDavidille ja kumppaneille kunnon suuntaa joukkuehengen rakentamiseen sekä voittavan pelaamisen löytämiseen. Sellaista en todellakaan joukkueessa näe tällä hetkellä. Ja tosiaan McDavid itse kapteenina on täysi vitsi, vaikka kuinka taitava pelaaja ja pistetehtailija onkin.
 
WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Tämä on kyllä mystinen juttu. Kyllähän tuo haiskahtaa että pukukopissa on isoja ongelmia.
Taisin syyttää ja kritisoida aiemmin Lehtoa tästä tilanteesta. Taidan kyllä ottaa sanat takaisin, pahoitella ja totean että melko varmasti olin väärässä.
Toivottavasti Kärpissä lähtee kehityskäyrä ja peli-ilo jyrkkään nousuun.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Aika monta kertaa Pulju tuossa mainitsee nimenomaan kaverit. Toivotaan että Pulju näyttää nyt mikä on miehiään!

Kuten tuolla Kärppien puolella ollaan todettu, niin todella erilainen ihminen nyt kolmen vuoden jälkeen. Tuo "hymyilevä suomalainen" otsikossa ei kyllä tällä hetkellä pidä enää ollenkaan paikkaansa. Verrattuna Kärpistä lähdön aikoihin, niin tosi vakava ja jopa surumielinen kaveri nyt haastatteluissa.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Kuten tuolla Kärppien puolella ollaan todettu, niin todella erilainen ihminen nyt kolmen vuoden jälkeen. Tuo "hymyilevä suomalainen" otsikossa ei kyllä tällä hetkellä pidä enää ollenkaan paikkaansa. Verrattuna Kärpistä lähdön aikoihin, niin tosi vakava ja jopa surumielinen kaveri nyt haastatteluissa.
Sama tuntuma tulee kyllä minullekin Jessen haastatteluista tällä hetkellä. Täytyy sanoa, että kyllä tässä koko ajan enemmän syttyy toivomaan Jesselle oikein tykkikautta ja löytämään sen ilon ja itseluottamuksen joka hänellä tuntui ennen olevan. Ja toivottavasti peliotteillaan saisi treidin tapahtumaan ja uuden NHL seuran, jossa voisi toivottavasti sitten näyttää närhen munat noille Edmontonin sähläreille ja tolloille,
 
Niin, varmasti niin Jesse kuin me muutkin haluamme ottaa tällaisissa tilanteissa askeleen taaksepäin, miettiä asioita minkä jälkeen astua kaksi harppausta eteenpäin, oppia tehdyistä virheistä ja vaikeuksien kautta tulla vahvemmaksi ihmiseksi. Sehän on vain normaalia elämää. Todella usein sitä kyllä itse unohtaa miten nuorista kavereista on kyse.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
...Ja toivottavasti peliotteillaan saisi treidin tapahtumaan ja uuden NHL seuran, jossa voisi toivottavasti sitten näyttää närhen munat noille Edmontonin sähläreille ja tolloille,

En pidä Edmontonia sählärinä tässä asiassa. Paikka ja aika oli vain väärä. En myöskään usko, että Edmonton tulee hirveästi vastustamaan treidejä, kunhan vaan saa vastineena jotain edes jollain tavalla riittävää. Jesselle itselle toivoisin kokonaista ja ehjää liigakautta, ja treidiä vaikkapa Vegasin tai vastaavan tyyppiseen organisaatioon, jossa nimillä ei ole niin paljon merkitystä kuin peliotteilla.

Jos kerran Jokinen on ollut ykkös-kakkosketjun laiturina ja sentterinä, ja pelannut pitkän uran kaikkia todennäköisyyksiä vastaan, niin onhan Pulju häneen verrattuna nyt paljon, paljon lupaavampi pelaaja kaikin puolin. Mutta varmaan, toisin kuin Jokinen, todella herkkä joillekin asioille. Itse olen luonteeltani vähän saman tyyppinen ja voin todella helposti ymmärtää sen, kuinka vähän raha ratkaisee kun pitää miettiä, että mitä tekee elämällään. Olin eräässä työpaikassa ja mietin siinä istuessa, että jos lotosta voittaisin, niin lähtisin saman tien - saman tien ajattelin, että miksi mun pitäisi lotosta voittaa, ja lähdin kertomaan esimiehelle että tää nyt taitaa olla tässä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

En nyt huomannut että tästä olisi ollut juttua.

Tampa ja Carolina ainakin Jessen perässä.
 
Baldrick

Jäsen
Kyllähän se pukukoppikin kärsii, jos yhdelle yritetään 3 vuotta ajaa sisään, että miten pelataan ja silti se sekoilee toisten linjoilla ja hiihtelee pelin ulkopuolella. Kyllähän se tuollaisen kaverin kanssa alkaa väsyttää väistämättä pelata, kun tuntuu, että mikään ei mene jakeluun.

Toivottavasti Manner ei anna Puljulle liikaa vapauksia, vaan saa Jessen ymmärtämään, että hänen tulee toteuttaa sovittuja asioita. Jos Jesse korjaa asenteensa ja tuon oivaltaa, hänelle on helppo povata ihan hyvää uraa vähintään isolla secondary scoring -vastuulla.

Onnea Mannerille savottaan ja toivotaan, että Jesse tuosta vielä nousee.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

En nyt huomannut että tästä olisi ollut juttua.

Tampa ja Carolina ainakin Jessen perässä.
Jos noista saisi valita, niin kyllähän Carolina sopisi Jesselle kuin nenä päähän, eikä pelkästään Ahon takia. Tampa olisi minusta liian kova jengi Puljulle tähän kohtaan.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
Kuten tuolla Kärppien puolella ollaan todettu, niin todella erilainen ihminen nyt kolmen vuoden jälkeen. Tuo "hymyilevä suomalainen" otsikossa ei kyllä tällä hetkellä pidä enää ollenkaan paikkaansa. Verrattuna Kärpistä lähdön aikoihin, niin tosi vakava ja jopa surumielinen kaveri nyt haastatteluissa.
Aika pitkälti sama fiilis, se yks kohta kun Puljujärvi hymyili tossa kunnolla niin lämmitti sydäntä!
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos noista saisi valita, niin kyllähän Carolina sopisi Jesselle kuin nenä päähän, eikä pelkästään Ahon takia. Tampa olisi minusta liian kova jengi Puljulle tähän kohtaan.
Ongelma on minusta se, että Jesse ei sovi Canesille. Ellei sitten tekisi Skinnereitä. Maalinsylkijää siellä vissiin eniten kaivataan. Ja mä kaipaan myös Ferlandin tyyppistä kusipäätä. Nyt on hiukan vajaa tuo fyysinen osasto. Siihen en osaakaan vastata, mikä olisi unelmajoukkue Jessen kannalta. Se taas johtuu siitä, että en hoksaa Jessen peli-identiteettiä. Ei tee tilaa muille, ei ruiski maaleja, ei jakele solkenaan namupasseja, ei sovi yy- eikä aaveelle. Aika vaikea myytävä. Paitsi jos joku joukkue on vielä vajaa ja uskoo löytävänsä Jessestä sen potentiaalin low risk -mentaliteetilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös