Jesperi Kotkaniemi – porilainen suurlupaus

  • 445 981
  • 2 019

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Jepu on ollut nyt kaksi Kalifornian kiertueen ottelua katsomossa. Vielä on yksi jäljellä, tänään Anaheimissä. Mikähän järki ylipäänsä oli ottaa poika mukaan reissulle jos kerran on levon tarpeessa...
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Jepu on ollut nyt kaksi Kalifornian kiertueen ottelua katsomossa. Vielä on yksi jäljellä, tänään Anaheimissä. Mikähän järki ylipäänsä oli ottaa poika mukaan reissulle jos kerran on levon tarpeessa...

Kaipa on haluttu viestiä jotenkin, että on kuitenkin iso osa joukkuetta vaikka poppareilla. Oon kyllä sitä mieltä, että olisi saanut jäädä kotiin treenaamaan kunnolla jolloin poppareilla olisi saatu kaikki hyöty irti. Parin päivän kunnon treeni ja siihen parin päivän lepo päälle.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Ekalla NHL kaudellaan Jepu kymmenenneksi paras Suomalainen. Ei paha, vaikka vielä laantui loppua kohden. Tästä on hyvä jatkaa, mutta toinen kausi on jo paljon pahempi. Silloin odotetaan jo enemmän ja ei anneta enää opetteluun aikaa. Aika näyttää miten poika vastaa huutoon.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tästä on hyvä jatkaa, mutta toinen kausi on jo paljon pahempi. Silloin odotetaan jo enemmän ja ei anneta enää opetteluun aikaa

Uskon kyllä, että Kotka on ensi kaudella vielä astetta vahvempi. Tämä kausi oli vielä uutta ja ihmeellistä isossa showssa, ensi kaudella ei enää ihastella vaan pelaaminen pikku hiljaa rutinoituu ja reissaamiseenkin on paremmin tottunut. Toivotaan mahdollisimman täyttä toista kautta ja sitä myötä ehkä vielä parempia tehopisteitäkin
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jesperi saanut kutsun Leijoniin. Harkitsee vielä lähteekö.

Toivottavasti lähtee. Olisi mukava nähdä poika vielä tällä kaudella tositoimissa
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivottavasti lähtee. Olisi mukava nähdä poika vielä tällä kaudella tositoimissa
Jos oikein laskin niin pelejä tälle kaudelle Jepulla jo 94 kasassa. Kyllä nyt tarvittaisiin lepoakin, jotta kroppa ottaa vastaan treeniä kesällä. Toisaalta olisihan tässä neljä viikkoa aika lomailla, jos saa luvan hypätä mukaan kisoihin ilman leirityksiä.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mää en lähtisi, mutta toivoisin että Joppe saisi tehtyä sopimuksen ja lähtisi mukaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos oikein laskin niin pelejä tälle kaudelle Jepulla jo 94 kasassa. Kyllä nyt tarvittaisiin lepoakin, jotta kroppa ottaa vastaan treeniä kesällä. Toisaalta olisihan tässä neljä viikkoa aika lomailla, jos saa luvan hypätä mukaan kisoihin ilman leirityksiä.

Tuskin Kotkaa puhki kisoissa peluutettaisiin, saisi varmaan vähän vain haistella isojen poikien kisojen ilmapiiriä. Nuorena jaksaa ja pelaaminen on kivaa
 
Prt Sc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kisoihin vaan, ellei ole suurempaa vaivaa ja Montreal pojan päästää! Eiköhän nuo muutkin junnutähdet ole viime vuosina aikamoisen pelikuorman saattelemana lähteneet maajoukkueen mukaan.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Jos oikein laskin niin pelejä tälle kaudelle Jepulla jo 94 kasassa. Kyllä nyt tarvittaisiin lepoakin, jotta kroppa ottaa vastaan treeniä kesällä. Toisaalta olisihan tässä neljä viikkoa aika lomailla, jos saa luvan hypätä mukaan kisoihin ilman leirityksiä.
Ei ollenkaan huono määrä noilla isäpapan paskoilla kesätreeneillä. Kyllä niillä näköjään maailmalla pärjää, mutta ei Liigassa. Eikä mun mielestäni kauhean huonosti nuo pelit ole menneet. Siinä sitä referenssiä siihen, että minkälaiset kesätreenit oikein oli. Kisoihin asti vaan.
 
On kyl hirvee määrä pelejä... Mut veikkaan silti, Kotkan lähtevän kisoihin. Ja aika sata varmasti saa liittyä ryhmän mukaan silloin kun haluaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ollenkaan huono määrä noilla isäpapan paskoilla kesätreeneillä. Kyllä niillä näköjään maailmalla pärjää, mutta ei Liigassa. Eikä mun mielestäni kauhean huonosti nuo pelit ole menneet. Siinä sitä referenssiä siihen, että minkälaiset kesätreenit oikein oli. Kisoihin asti vaan.
No tää ny on joku loogisuuden multihuipentuma taas....
 
Patalogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät #90 #96
Ei ollenkaan huono määrä noilla isäpapan paskoilla kesätreeneillä. Kyllä niillä näköjään maailmalla pärjää, mutta ei Liigassa. Eikä mun mielestäni kauhean huonosti nuo pelit ole menneet. Siinä sitä referenssiä siihen, että minkälaiset kesätreenit oikein oli. Kisoihin asti vaan.

Ei hyvää päivää!! koita nyt hyvä mies tai nainen jo päästä yli Kotkaniemen viimeisimmästä valmennusjaksosta. Ei tässä kukaan varmaan enää halua sitä ajanjaksoa muistella. Nyt tässä on jo jonkin aikaa näkynyt tunnelin päässä valoa ( Kerttulan tulosta asti) ja valmennuskuviotkin jo julkistettu, niin keskitytään nyt vain tuleviin pelaajasopimuksiin ja sitä kautta tulevaan kauteen ja Porin Ässät uuteen nousuun.
 
Tuamas

Jäsen
Kyllä se rupesi peleissä näkymään ja peliaika jäi loppukaudesta välillä alle 10 min ja muutama meni poppareillakin. Mielelläni Jepun kuitenkin Suomen joukkueessa näkisin...

Bensa loppui melko täysin noin kuukausi ennen kauden päättymistä, siihen en ota kantaa liittyykö tämä mitenkään kesäharjoittelun laatuun tai määrään.
 
Frölunda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Boston
Bensa loppui melko täysin noin kuukausi ennen kauden päättymistä, siihen en ota kantaa liittyykö tämä mitenkään kesäharjoittelun laatuun tai määrään.
Villi veikkaus on, että jepun jerkku ja voimatasot harppaa kesän aikana muutaman pykälän ylöspäin.
Mielenkiintoinen on oleva tuleva kausi tämän huippulahjakkuuden osalta.
 
Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joo ja kyllä Amerikasta aineet voiman lisäämiseen saadaan.
En ala vänkäämään tästä asiasta sen kummemmin, mistään aineista tai muistakaan, sillä itsellänikään ei ole varsinaisia epäilyksiä sen suhteen etteikö tuossa sarjassa käytettäisi ainakin jossain määrin suoritusta parantavia aineita.

Mutta sen vaan sanon, että Jesperin ikäinen jätkä, joka on urheillut koko nuoren elämänsä ja pohjat on näin ollen kunnossa, ei edes tarvitse mitään myrkkyjä kehittääkseen muutamassa kuukaudessa voimatasojaan suorastaan valtavasti.

Ehkä olen sinisilmäinen, mutta haluan uskoa ettei nämä nuoret jätkät ihan suoralta kädeltä ala douppaamaan. Kovalla ja osaavalla treenillä, kunnollisella ravinnolla ja riittävällä levolla saadaan kuitenkin nuorissa kavereissa aikaan valtavia harppauksia. Kunhan vaan malttaa lomallaan pysyä pois terassien houkutuksista ja nukkuu yönsä, eikä vaan pelaa pleikkaria.

Senkin takia suosittelisin Jepulle että jättää nämä höpöhöpö-kisat väliin ja käyttää sen ajan lomailuun ja lepäilyyn. Viime kesänä jäi kuitenkin lomat vallan väliin, niin ehkä nyt olisi jo syytä vähän hengähtää. Vaikka toki itsekin fanipoikana haluaisin nähdä nuoren miehen Suomipaidassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös