Jere Lehtinen – Suomen maajoukkueen uusi GM

  • 25 637
  • 94

scholl

Jäsen
Olen kyllä lehdistön kanssa nyt samaa mieltä, että Lehtisen toimintatavoissa on jotain vikaa. Jo viime kaudella hän kertoi julkisuuteen, että pelaajille annetaan työrauha kesken kauden, eikä olla yhteyksissä. Samaan aikaan Ruotsin johto mukaan lukien valmentaja ramppasivat koko ajan siellä P-Amerikassa ja olivat tiiviissä yhteydessä pelaajiin. Ihmettelin tuota eroa suuresti. Sama on jatkunut tällä kaudella.

Ymmärrän sen, ettei Marjamäen joukkueeseen haluta tulla, kun menestys on ollut huonoa ja kritiikki julkisuudessa suurta. Ehkä se henki maajoukkueessakaan ei ole paras mahdollinen. On eri sukupolvien pelaajia, jotka eivät tunne niin hyvin toisiaan, joten se ei ole enää sellainen porukka, jossa kaikki tuntevat hyvin toisensa ja haluavat tulla pelaamaan mitaleista. Liitto teki ison virheen siinä, kun Laten kausi alkoi World Cupista, eikä vasta syksyn Karjala-turnauksesta. Se huono alku on vaikuttanut negatiivisesti leijonien houkuttelevuuteen pelaajien keskuudessa.

GM:llä on kuitenkin iso rooli, kun pitää maanitella pelaajia tulemaan ja seuroja päästämään niitä jätkiä kisoihin. Tulee mieleen lauantain Ylläs-Levi-hiihto. Iivo Niskanen sanoi, että jos olisi edellisen kisan jälkeen pitänyt päättää, niin ei hän olisi jaksanut kisaan enää lähteä, mutta kun oli jo syksyllä luvannut, niin piti pitää siitä kiinni. Projektia pitää markkinoida niille pelaajille ja saada heidät semisti lupaamaan jo ennen kuin kausi on ohi.

Lauri Markkanenkin tulee kesällä Susijengin mukaan, vaikka varmasti on ollut raskas kausi ja vaikka pitää harjoitella ensi kautta varten. Hänelle merkkaa se joukkue, sen joukkueen valmentaja, se paita ja ne fanit. Toisille se merkkaa enemmän ja toisille vähemmän. Jos Lehtinen ei saa pelaajien silmissä Leijona-paitaa kiinnostavammaksi, niin silloin kyllä hän on väärä mies tuossa tehtävässä.

Veikkaan, että Mikko Koivusta koulitaan seuraava GM. Vieläkös ura jatkuu?
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Onhan se kieltämättä vähän surkeaa ettei tasoltaan surkeiden olympialaisten jälkeen saada pelaajia houkuteltua kisoihin.

Löisin tonnista vetoa, että Kurri olisi myynyt pelaajille ajatuksen tasokkaista kisoista koska se on vuoden ainoa kisa mihin NHL pelaajat osallistuvat.
 
Olen edelleen sitä mieltä, että jos on kiinnostusta pelata Suomen maajoukkueessa MM-kisoissa, niin silloin pelaaja myös tulee kisoihin (pl. loukkaantumiset ja muut järkisyyt). Ihan sama käykö Lehtinen taikka Jari Kurri koputtelemassa oveen. Kisoissa näen mieluummin pelaajia, joilla on palava halu pelata kuin niitä, jotka olisi puhuttu puoliväkisin mukaan ja joita ei välttämättä oikein jaksaisi kisat enää niin kiinnostaa.
 
scholl

Jäsen
Olen edelleen sitä mieltä, että jos on kiinnostusta pelata Suomen maajoukkueessa MM-kisoissa, niin silloin pelaaja myös tulee kisoihin (pl. loukkaantumiset ja muut järkisyyt).

Jostain syystä entisaikaan suomalaiset eivät kieltäytyneet ja muut kieltäytyivät. Nyt on päinvastoin, suomalaiset pelaajat eivät tule kisoihin, mutta muilla on nimivahvat joukkueet. Jos ei olla riittävästi yhteydessä, niin pelaajat voivat kokea, etteivät he ole edes liiton mielestä sisäpiirissä. Nykyään kun ei saa kesäisin järjestää jääharjoituksia Vierumäelläkään maajoukkueelle, niin niitä pelaajia on vaikea sitouttaa, jos sinne ei olla yhteyksissä ja käydä tarpeeksi katsomassa pelejä.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ehkä Lehtisen vetovoima ja auktoriteetti ei riitä kumoamaan sitä keskipakoisvoimaa minkä Marjamäki ja liiton johto luovat. Noin isossa kuvassa pitäisi olla innostava ja uskottava koutsi ja pelaajille täkynä tuntuvat menestysboonukset.
En tiedä mahtaako edes Jalonen olla riittävän kiinnostava mj-valmentaja. Karri Kivi voisi houkutella ainakin Barkovin ja Laineen ikäluokkaa sen U20 mestaruuden meritoimana.
 
Knap

Jäsen
En tiedä mahtaako edes Jalonen olla riittävän kiinnostava mj-valmentaja. Karri Kivi voisi houkutella ainakin Barkovin ja Laineen ikäluokkaa sen U20 mestaruuden meritoimana.
Miksi Karri Kivi houkuttelisi vuoden 2014 tiukalla pelikirjalla voitetulla mestaruudellaan tätä nuorisoa sen paremmin kuin hurlumhei kiekolla mestaruuden Laineen, Ahon, Puljun, Rantasen, Kapasen jne kanssa voittanut Jukka Jalonen?
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ongelma on se, että jostain syystä Suomessa valmentaja kokoaa joukkueen. GM on lähinnä kumileimasin valmentajan valinnoille. Itsehän luopuisin kokokautisesta päävalmentajasta ja MM-kisoihin valittaisiin aina paras vapaana oleva valmentaja. Tähän ei toki ikinä tulla menemään, mutta jo sillä että GM:stä tehtäisiin oikeasti se pääkiho, olisi jättimäinen askel oikeaan suuntaan.

Nyt Late käyttää mm-kisoja lähinnä Jokereiden värväysalustana. Ja toki hän valitsee ne vanhat saunakaverit Kärpistä.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsehän luopuisin kokokautisesta päävalmentajasta ja MM-kisoihin valittaisiin aina paras vapaana oleva valmentaja
Itse koulisin jostakii tuntemattomasta nimestä ajan kanssa päävalmentajan maajoukkueeseen. Aina kun ottaa jonkun valmentajan pääsarjan seuroista niin näillä tuppaa olemaan niitä suosikkipoikia jotka menee muiden edelle maajoukkueessa.
 
Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Itsehän luopuisin kokokautisesta päävalmentajasta ja MM-kisoihin valittaisiin aina paras vapaana oleva valmentaja.
Tämä voisi olla aika huima veto. Otetaan joku "Jortsu" tai "Nokka" kevätretken vetäjäksi. Nuoremmat NHL-pelaajat voisi tulla innolla ällistelemään legendojen taktisia metodeja. Eikös kanukeilla ole tämäntapainen systeemi?

EHT:lle ja muihin höntsiin liitto voisi nakittaa vaikka arvalla liigavalmentajia. Jos tulee piipitystä niin toimitsijalisenssi hyllylle 10 vuodeksi.
 
scholl

Jäsen
Mikko Mannerissa voi olla ainesta maajoukkuevalmentajaksi. Nähdäkseni ei ole mikään meidänpelirunkkari, joten änäritähdet eivät vihaa häntä. Tosin vaatii kasvuvaraa vielä sen viisi vuotta.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Itse en keksi parempaa miestä arvostuksen osalta tuohon GMn pestiin kuin Saku Koivu. Kaikki niin nuoresta vanhempaan varmasti kunnioittavat Sakua. Ihan jo oman uran ja sen tuoman koettelemusten kautta. Esimerkillnen maajoukkue kapteeni, joka ei ole kaihtanut olla valokeilassakaan.

Lehtisen Jere taas on ainakin omaan silmään ollut semmoinen vähän taustalla vaikuttaja. Arvostettu ukko, mutta vähän semmoista hiljaisempaa sorttia. Selänne taas on liian veikeä tyyppi moiseen tehtävään. Toinen potentiaalinen voisi olla Ville Peltonen. Tai sitten pakistossa Kimmo Timonen tai Sami Salo. Kaikilla on mielestäni auktoriteettiä ja rohkeutta enemmän kuin Lehtisellä.
 
Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ongelma on se, että jostain syystä Suomessa valmentaja kokoaa joukkueen. GM on lähinnä kumileimasin valmentajan valinnoille. Itsehän luopuisin kokokautisesta päävalmentajasta ja MM-kisoihin valittaisiin aina paras vapaana oleva valmentaja. Tähän ei toki ikinä tulla menemään, mutta jo sillä että GM:stä tehtäisiin oikeasti se pääkiho, olisi jättimäinen askel oikeaan suuntaan.

Ehdottomasti näin. Suomessa on yhä vieläkin pelaajien silmissä päävalmentajavetoinen kulttuuri, kaikissa pallopeleissä. Hetkessä tätä ei muuteta.Olipa GM kuka tahansa, pelaajat ajattelee, että se on päävalmentaja, joka päättää. GM on toki kierrellyt päävalmentajan mukana esimerkiksi NHL-kierroksilla, mutta pelkästään nämä juttutuokiot ei kulttuuria muuta.

Pentti Matikainenhan yritti ajaa GM-kulttuuria Suomeen jo kaudeksi 1993-94, mutta sai potkut ennen tätä. Oli suunniteltu, että Matikainen on enemmän GM:n roolissa, toki sanoo viimeisen sanan, mutta esimerkiksi Aravirralle oli tuolloin kaavailtu isoa roolia, mm seurakierrokset ym hommia.
 
scholl

Jäsen
Itse en keksi parempaa miestä arvostuksen osalta tuohon GMn pestiin kuin Saku Koivu. Kaikki niin nuoresta vanhempaan varmasti kunnioittavat Sakua. Ihan jo oman uran ja sen tuoman koettelemusten kautta. Esimerkillnen maajoukkue kapteeni, joka ei ole kaihtanut olla valokeilassakaan.

Lehtisen Jere taas on ainakin omaan silmään ollut semmoinen vähän taustalla vaikuttaja. Arvostettu ukko, mutta vähän semmoista hiljaisempaa sorttia. Selänne taas on liian veikeä tyyppi moiseen tehtävään. Toinen potentiaalinen voisi olla Ville Peltonen. Tai sitten pakistossa Kimmo Timonen tai Sami Salo. Kaikilla on mielestäni auktoriteettiä ja rohkeutta enemmän kuin Lehtisellä.

Olen samaa mieltä Koivusta, mutta jotenkin en enää näe häntä siinä tehtävässä, kun ei ole tähän mennessäkään ryhtynyt. Jotenkin luulen, että hän pyrkii johonkin kansainvälisen liiton hommiin tai johonkin joka tapauksessa isompaan tehtävään kuin mitä maajoukkueen GM:n tehtävä on. Sen takia ehdotin hommaan Mikkoa. Mitä tulee Villeen, niin hänellä on loistava ura edessään valmentajana, joten tuskin kiinnostaa ryhtyä tuohon. Lisäksi Koivun veljeksillä on parempi nimi Pohjois-Amerikassa.
 
scholl

Jäsen
Ehdottomasti näin. Suomessa on yhä vieläkin pelaajien silmissä päävalmentajavetoinen kulttuuri, kaikissa pallopeleissä. Hetkessä tätä ei muuteta.Olipa GM kuka tahansa, pelaajat ajattelee, että se on päävalmentaja, joka päättää. GM on toki kierrellyt päävalmentajan mukana esimerkiksi NHL-kierroksilla, mutta pelkästään nämä juttutuokiot ei kulttuuria muuta.

Kari Jalonen kertoi ollessaan päävalmentajana, että se joukkueen kokoaminen on entistä enemmän ryhmätyötä ja Lehtinen on mukana päättämässä, ketä valitaan. Eli GM:n tehtävä muuttui. Tuo on kuitenkin väärä tapa, että kahdestaan tekevät yhden reissun P-Amerikkaan. GM:n pitäisi "asua" siellä änärimatseissa ja päävalmentaja tulee sitten sinne yhdelle reissulle.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Steegil kirjoitti:
Ongelma on se, että jostain syystä Suomessa valmentaja kokoaa joukkueen.
Kari Jalonen kertoi ollessaan päävalmentajana, että se joukkueen kokoaminen on entistä enemmän ryhmätyötä ja Lehtinen on mukana päättämässä, ketä valitaan. Eli GM:n tehtävä muuttui. Tuo on kuitenkin väärä tapa, että kahdestaan tekevät yhden reissun P-Amerikkaan. GM:n pitäisi "asua" siellä änärimatseissa ja päävalmentaja tulee sitten sinne yhdelle reissulle.

Niin, tavallaanhan nyt tilanne ainakin päällepäin näyttää hyvin pitkälle siltä, että Lehtisen on vaikea "myydä" Marjamäen pelitapa + ne kaikki helvetin tyhmät sivuseikat, kuten väkisin yhdessä tehtävät alkuverryttelyt ja muut, oli niissä sitten perää tai ei.

Ei tuo minusta olisi ollenkaan huono ajatus, että juttu käynnistyisi täysin toisinpäin: Ensin katsottaisiin ketä tulee ja sitten valittaisiin siihen joukkueeseen toimivin tyyli pelata. Nyt juttu ilmiselvästikin menee niin, että Marjamäki on tuonut sinne oman filosofiansa ja siihen on sitten väkisin löydyttävä sopivia pelaajia. Unohtuu täysin, että tässäkin pelissä voi aika usealla tavalla voittaa. On ehkä tyhmää ajatellakaan, että maajoukkue on mikään pitkäkestoinen projekti, sehän on aina lyhyt projekti kun kisat ovat. Ensin kootaan joukkue ja sitten sillä pitäisi pärjätä lyhyen ajan aikana.

Mutta ei minua ihmetytä, että Jalosen Karin aikana Lehtinenkin onnistui paremmin pelaajien naaraamisessa tällä nykymetodilla. Jalonenhan on ollut aina sellainen "nautitaan pelaamisesta" -valmentaja. Hän taisi osata suhtautua oikein tuollaiseen lyhytkestoiseen turnaukseen ja tuloskin oli sen mukainen sitten kakkoskaudella.
 
Niin, se eka kausi meni "Kojollakin" hieman opetellessa. Lisäksi apuvalmentaja vaihtui Marjamäestä Rautakorpeen, tosin ei voi väittää, että ilmapiiri olisi tullut rennommaksi tämän vaihdoksen myötä. Edellä mainitut kun on tunnettu piirun tarkasta johtamisesta, Kojoa itseäänhän on jopa syytelty kontrollifriikiksi. Kari Jalosen pelitapa sai hirvittävästi kritiikkiä mediassa, mutta ei se kyllä NHL-pelaajia haitannut. Siellä oli mm. Barkov molempina keväinä mukana, lisäksi 2016 mukana olivat Koivu ja Granlund myös. Ja taatusti edellä mainituilla pelaajilla oli Kari Jalosen pelitapa tiedossa. Pelaajien arvostus valmentajaa kohtaan taitaa tulla auktoriteetista ja johtamisesta, ei pelitavasta.

Osa pelaajistahan olisi halunnut Kari Jalosen päävalmentajaksi World Cupiin myös, mutta tämä ei liitolle käynyt.
 
scholl

Jäsen
Kari Jalosen pelitapa sai hirvittävästi kritiikkiä mediassa, mutta ei se kyllä NHL-pelaajia haitannut. Siellä oli mm. Barkov molempina keväinä mukana, lisäksi 2016 mukana olivat Koivu ja Granlund myös. Ja taatusti edellä mainituilla pelaajilla oli Kari Jalosen pelitapa tiedossa. Pelaajien arvostus valmentajaa kohtaan taitaa tulla auktoriteetista ja johtamisesta, ei pelitavasta.

Jalosessa ja Erkassa on jotain samaa. Eli heillä riittää auktoriteetti ja se ei tule mistään pelkästä huutamisesta, vaan valmentajana ovat ansainneet sen auktoriteetin. Lisäksi niillä on sellaisia ominaisuuksia, mitkä sopivat turnauspelaamiseen. Kumpikin antaa pelaajien sopia keskenään asioita kuten esim. ylivoimajuttuja. Latea puolestaan on kritisoitu ylivalmentamisesta.
 
Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Mikko Mannerissa voi olla ainesta maajoukkuevalmentajaksi. Nähdäkseni ei ole mikään meidänpelirunkkari, joten änäritähdet eivät vihaa häntä. Tosin vaatii kasvuvaraa vielä sen viisi vuotta.

Todellakin Manner on oikea mies tehtävään.

Tässä hän avaa pelitapansa ajatusta, jatkoajan jutusta lainattua tekstiä:

– Olen hakenut vaikutteita edellisistä MM-kisoista. Kanada isossa kaukalossa menestyi sellaisella NHL-tyylisellä pelitavalla, jota on pelattu NHL:ssä jo monta vuotta. On aina epäilty, pystyykö sellaisella pelitavalla menestymään isossa kaukalossa, kun siellä on tilaa ja aikaa enemmän, vai meneekö se koheltamiseksi.

Niin Venäjä, Ruotsi kuin Kanadakin ovat Mannerin mukaan pelanneet samantyylistä jääkiekkoa, jossa korostuvat rohkeus hyökätä ja ottaa riskejä. Toimiva yhteistyö ja tietyt pelin rakenteet takaavat yksilöille enemmän rohkeutta toteuttaa omia yksilötaitojaan.

– Itselläni tuli silmille se, että vaikka he tekivät pieniä virheitä koko ajan liittyen esimerkiksi puolustusvalmiuteen, silti niistä ei kumminkaan vastustaja pystynyt hyödyntämään maalien muodossa kovin paljon. Pelin jatkumon, viiveettömyyden ja tilanteiden hyväksymisen myötä vastustajien vastaiskut pystytään parityöskentelyllä ja takakarvauksella ahdistamaan pieniin kulmiin. Se antaa vapautta käyttää omia taitoja aika luomusti. Moni pelaajista tykkää pelaa hyökkäysvoittoista riskijääkiekkoa, Manner sanoo.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kari Jalosen pelitapa sai hirvittävästi kritiikkiä mediassa, mutta ei se kyllä NHL-pelaajia haitannut. Siellä oli mm. Barkov molempina keväinä mukana, lisäksi 2016 mukana olivat Koivu ja Granlund myös. Ja taatusti edellä mainituilla pelaajilla oli Kari Jalosen pelitapa tiedossa. Pelaajien arvostus valmentajaa kohtaan taitaa tulla auktoriteetista ja johtamisesta, ei pelitavasta.

Paljon liikkui huhua (ainakin Urheilulehdessä raportoitiin), että NHL-pelaajat olivat hyvin tyytymättömiä Kojon tapaan organisoida puolustusalueen hyökkäyspeli. Eli kova oli kiritiikki silloin Kojoakin kohtaan. Suomihan pelasi hyvin nihilististä, jopa 90-lukulaista jääkiekkoa koko kisat, vaikka hyökkäyskalustosta tulikin viime hetkellä (kun ilmeisesti hieman yllättäen NHL:stä tulikin yhtäkkiä neljä Suomen silloista kärkijätkää mukaan) poikkeuksellisen hyvä. 2015 kisoissa Suomi pelasi enemmän Meidän peliä, Lauri Marjamäellä oli silloin melko iso rooli pelin rytmittämiseen liittyvissä asioissa. 2016 Rautakorpi toi mukanaan vesitiivin träpin ja poikkeuksellisen hyvän PAPPin.

Kojon kausi oli noihin 2016 kisoihin asti todella heikko. Suomi oli huono molempien vuosien EHT:lla. MM-kisoissa peli oli parempaa molempina vuosina, mutta 2015 Suomen taival päättyi pistkästä aikaa puolivälieriin. 2016 menestys oli hyvää, joskin poikkeuksellisen kovalla materiaalilla. Kuitenkin tälläkin palstalla vallitsi lähestulkoon konsensus siitä, että on hyvä, että Kojosta päästään eroon.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Jalosessa ja Erkassa on jotain samaa. Eli heillä riittää auktoriteetti ja se ei tule mistään pelkästä huutamisesta, vaan valmentajana ovat ansainneet sen auktoriteetin. Lisäksi niillä on sellaisia ominaisuuksia, mitkä sopivat turnauspelaamiseen. Kumpikin antaa pelaajien sopia keskenään asioita kuten esim. ylivoimajuttuja. Latea puolestaan on kritisoitu ylivalmentamisesta.

Myös Jukka Jalosta syytettiin koko hänen päävalmentajakautensa ylivalmentamisesta, pelin hitaudesta, viivelähdöistä, Kukkosen ja Pyörälän suosimisesta ja vaikka mistä. Aika taitaa kullata muistot. Nythän Jalonen onkin yhtäkkiä messiaan asemassa.
 
Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Onhan se kieltämättä vähän surkeaa ettei tasoltaan surkeiden olympialaisten jälkeen saada pelaajia houkuteltua kisoihin.

Löisin tonnista vetoa, että Kurri olisi myynyt pelaajille ajatuksen tasokkaista kisoista koska se on vuoden ainoa kisa mihin NHL pelaajat osallistuvat.

Ei Kurri kovinkaan paljoa paremmin tuossa pelaajien houkuttelussa onnistunut. Samalla lailla häntä roimittiin aikanaan kieltäytymisistä kuin Lehtistä nyt. Monethan olivat aikoinaan innoissaan, kun Kurrista päästiin. Että Jere hoitaa homman paremmin.
 
scholl

Jäsen
Myös Jukka Jalosta syytettiin koko hänen päävalmentajakautensa ylivalmentamisesta, pelin hitaudesta, viivelähdöistä, Kukkosen ja Pyörälän suosimisesta ja vaikka mistä. Aika taitaa kullata muistot. Nythän Jalonen onkin yhtäkkiä messiaan asemassa.

Itse en pitänyt koskaan Jalosesta maajoukkuevalmentajana. Vancouverin aikana Selänne ja kumppanit haukkuivat munkkilatinasta ja mitalia ei olisi tullut, jos Olli Jokinen ei olisi päättänyt sitä väkisin ottaa. Varsinkin USA-matsi kun ei otettu aikalisää tai vaihdettu veskaria ajoissa oli kyllä karmaiseva. Bratislavassa kisat alkoivat päinhemmettiä, mutta M. Koivu ja T. Ruutu taisivat päättää, että nyt pojat aletaan pelata ja menestystä tuli huikealla tavalla. Silloin myöskin Petu ja Nupe taisivat olla sopiva vastavoima Jaloselle vrt. Dufvan ja sen HPK:n kuulapään hymistelyporukka edellisinä vuosina.

Jukka Jalonen on sittemmin kehittynyt. Pidin hänen valmennuksestaan U20-kisoissa ja mitä haastatteluja olen seurannut, niin hän on kehittänyt pelitapaansa. Lisäksi KHL:ssä on tullut itseluottamusta, joten en usko, että lähtisi änärijätkiä samalla tavalla enää "opettamaan" perusasioissa kuin ennen.

Eli olen kääntänyt takkini hänen suhtaan positiiviseen suuntaan. Alun perin tosiaan minulla oli hänestä aika samanlainen mielikuva kuin Marjamäestä.
 
scholl

Jäsen
Ei Kurri kovinkaan paljoa paremmin tuossa pelaajien houkuttelussa onnistunut. Samalla lailla häntä roimittiin aikanaan kieltäytymisistä kuin Lehtistä nyt. Monethan olivat aikoinaan innoissaan, kun Kurrista päästiin. Että Jere hoitaa homman paremmin.

Minä en muista muita kieltäytyjiä kuin Kiprusoffin. Siis toki aina joku oli, muttei kategorisesti. Yleensä niiden joukkueiden pelaajat tulivat mielellään, jotka eivät päässeet pleijareihin. Siis sitähän on asennoitunut joka tapauksessa niin että pelaa pitkälle kevääseen ja lomailee sen jälkeen. Mitä väliä sillä on, viettääkö ne viikot pleijareissa vai mm-kisoissa. Ainakin noin ajankäytöllisesti. Esim. Floridassa aina pudotuspelien ulkopuolelle jääneet OJ ja Hagman tulivat aina mukaan kisoihin. Ei silloin ollut puhettakaan siitä, että väsyttäisi.
 
Batigoll

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Viime viikkojen aikaan palstalla kuraa ovat saaneet niskaansa niin nykyiset kuin entisetkin GM:t ja päävalmentajat. Onko jääkiekkoyhteisön keskeisissä rooleissa todellakin näin heikkoa osaamista, vai onko kritiikki kärjistettyä, vai löytyykö syyt ehkä muualta.

Tällä vuosituhannella maajoukkueen päävalmentajina ovat toimineet Aravirta, Summanen,Westerlund, Shedden, J. Jalonen, K. Jalonen ja Marjamäki. Aravirran viimeisiltä vuosilta muistetaan Pietarin kisojen ryyppyretket ja kotikisojen kuppikunat. Summanen oli mielenvikainen, mutta joka tapauksessa virhevalinnaksi osoittautunut. Sheddeniä pärjättiin lehdistössä havumetsien valmentajaksi, pelaajiston oalta en muista lukeneeni suurta kritiikkiä. Jukka Jalosta kritisoitiin ylivalmentamisesta, ja NHL- pelaajat eivät ostaneet Jalosen "EHT-peliä". Vancouverin olympialaisissa Jarkko Ruutu taisi supitella omia totuuksiaan toimittaja Nyholmille. Tästä seurannutta polemiikkia puidaan edelleen. Kari Jalosta kritisoitiin kontrollifriikiksi. Myös peli sai kritiikkiä. Marjamen osalta maito meni maahan World Cupissa, ja sen jälkeen kritiikki on ollut poikkeuksellisen kovaa. Summattuna voidaan todeta Erkka on ainut päävalmentaja johon ollaan oltu tyytyväisiä sekä lehdistön, fanien että pelaajien osalta.

Molemmat GM:t Kurri ja Lehtinen eivät ole saaneet houkuteltua pelaajia riittävän hyvin maajoukkueeseen. Toki koko GM:n rooli on Kalen luoma suojatyöpaikka kiitoksena meritoituneesta maajoukkueurasta.

Onko todella niin, että koko Suomesta löytyy vain yksi valmentaja jonka alaisuudessa halutaan pelata? Miksi pelaajat kokevat, että he ymmärtävät ja osaavat peliä paremmin kuin päävalmentaja, ja tätä kautta ovat oikeutettuja kritisoimaan päävalmentajaa? Miksi pelaajat eivät maajoukkueeseen tullessaan sitoudu päävalmentajan pelitapaan ja arvoihin? Mikko Koivua pidetään kovana johtajana ja voittajana. 2011 maailmanmestaruus tuli kuitenkin vasta kun Koivu kiukuttelun sijaan päätti luottaa Jalosen pelitapaan. World Cupia edeltävässä tiimipalaverissa Lauri Korpikoski sanoi puoliksi vitsillä, että menestyäkseen joukkueena pelaajilla ja valmennuksella pitää olla hyvät välit Mikon kanssa. Oma tulkintani on, että Koivulla on vahva näkemys siitä miten joukkue toimii ja pelaa, eikä siitä helpolla tingi. Jukka Jalonen lähetti ennen Vancouveria muistitikulla materiaalia Suomen tulevasta pelitavasta. Eli pelaajat tiesivät mitä luvassa oli. Tästä huolimatta turnauksen alku käytettiin pelitavan perkaamiseen. Miksi pelaajat saapuivat turnaukseen jos tiesivät etteivät voi sitoutua "EHT-peliin"? Miksi pelaajat eivät tuoneet huolta pelitavasta julki vasta kun turnauksen alettua? Eikö tämä ole edesvastuutonta toimintaa pelaajien osalta. Toki epäkohtiin on pakko puuttua turnauksen aikanakin, ja valmentajien toiminnassa on aina parannettavaa. Marjamäen ja Hartikaisen huhuttu verbaalinen tappelu on kuitenkin kritiikkinä semmoista mikä ei johda mihinkään.

Eli onko maajoukkueen päävalmentajat oikeasti niin huonoja kuin julkisuuteen on tuotu julki. Vai onko valmennusjohdon ja pelaajien välinen kommunikaatio liian heikkoa. Vai onko pelaajien arvomaailmassa ja asenteissa eniten korjattavaa.
 
Kesän jääharjoitukset Vierumäellä pitäisi palauttaa kalenteriin. Silloin asiat eivät tulisi yllätyksenä. Mutta kun ei voi, koska vakuutukset jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös