1. Marriage Story on myötätuntoinen ja terävä katsaus hajoavaan avioliittoon, sekä sen pinnan alla edelleen roihuavaan rakkauteen.
Se alkaa lempeän musiikin tahdittamana viehättävällä Up - Kohti korkeuksia -henkisellä kertojanosuudella, jossa mies ja vaimo pääsevät molemmat ääneen. Kirjan kertojan tapaan, he molemmat antavat toisistaan luonnekuvauksen lempeällä rakkaudella, jossa kaikki ärsyttävätkin tavat kääntyvät sympaattisiksi ominaisuuksiksi. Pian musiikki ja lämpö kuitenkin vaihtuu kylmyyteen, kun paljastuu heidän olevan erosovittelijan vastaanotolla, jossa he päätyvät asumuseroon ja aloittamaan avioeroprosessin harkinta-aikoineen. Näyttelijävaimo ja lapsi lähtevät Los Angelesiin, teatteria ohjaava mies jää New Yorkiin. He aikovat suhtautua potentiaaliseen eroonsa kypsien aikuisten tapaan, mutta se ei ole niin helppoa kun lait ja lakimiehet tulevat vedetyksi mukaan kuvioihin.
Hiljalleen kaikki pariskunnan elämässä muuttuu tietynlaiseksi vastakkainasetteluksi, strategiseksi peliksi ja kilpailuksi. Sen keskiöön jää maallisen mammonan ohella lapsi, josta käydään väistämättä emotionaalista köydenvetoa. Tässä prosessissa helposti unohtuu ihmisyys, empatia ja jaettu yhteinen historia - hyvät ajat. Elokuva rakentuu ennalta arvattavasti kohti parisuhdeongelmistaan ja tunteistaan vaienneen pariskunnan välistä kasvokkain käytyä riitaa, jonka katsojana toivoo tapahtuvaksi mahdollisimman pian. Se tulee puhdistamaan ilmaa parin välillä, mutta kuinka paljon? Tuossa kyseisessä kohtauksessa kamerakulma etenee hiljalleen kohti voimakkaita lähikuvia näyttelijöiden tunteita huokuvista kasvoista.
Adam Driver ja Scarlett Johansson tekevät tämän eroamisesta ja sen vaikutuksista kertovan elokuvan pääosissa uriensa parhaimmistoon kuuluvaa työtä. Driverin järkiperäinen hahmo patoaa asioita ja tunteita sisäänsä, jotka ilmenevät hienovaraisena passiivis-aggressiivisena käytöksenä. Kun hän menettää hermonsa, läsnä on veret seisauttavaa intensiteettiä. Johanssonin hahmo taas on impulsiivinen ja tunteikas, yhtaikaisesti vahva ja haavoittuva. Hänen silmiensä ilmaisema raaka tunne iskee suoraan katsojan sydämeen. Sattuu nähdä molemmat hahmot niin onnettomina ja paremmalla kommunikoinnilla pelastettavissa ollut liitto riekaleina.
Tämä on mestarillinen elokuva, joka kasvaa ja kasvaa vaikuttavuudessaan. Se ei valitse kiistassa puolia. The Favouriten myös kuvannut Robbie Ryan tekee häikäisevää työtä kameran takana. Hänen ja Baumbachin maltilliset, kiireettömät kompositiot löytävät erinomaisesti tilanteiden absurdiuden pelaten oivasti dialogin ja näyttelijöiden kanssa yhteen. Ryan ja Baumbach tietävät prikulleen koska pysyä lähellä, koska antaa tilaa, mitä lähestymistapaa mikäkin tilanne vaatii. On jopa hitchcockmainen "pommi pöydän alla" -kohtaus, jossa pommi on avioeropaperit ruskeassa kirjekuoressa. Oman kiitoksensa ansaitsee myös Randy Newmanin varmastikin Oscar-kilvassa oleva sävellys, joka tukee täydellisesti oikeita hetkiä sulautuen erottamattomaksi osaksi kokonaisuutta.
2. Quentin Tarantino kutsuu sinut viettämään aikaa kultaisessa auringonvalossa kylpevään menneisyyden Hollywoodiin, ajamaan mahtavia jenkkirautoja, viettämään aikaa elokuvien kuvauksissa. Se sisältää lukemattomia viittauksia vanhoihin elokuviin ja unohdettuihin amerikkalaisiin televisiosarjoihin. Se sisältää tuttua soljuvaa dialogia, pastisseja, jännitystä ja myös ranskalaisen uuden aallon henkeä. Se saa kaiken ruudulla näkyvän todellisuuden näyttämään erittäin elokuvamaiselta. Katolla sätkä huulessa antennia korjaamassa oleva paidaton Brad Pitt on ehkä tämän vuoden miehekkäin ja siistein yksittäinen kohtaus. Ehkä parasta tässä elokuvassa on, miten sen edetessä elokuvamainen realismi saa unenomaisen fantasian reunukset. Se tarjoaa eskapismia ja järjestystä tähän satunnaiseen maailmaan tavalla, jonka vain elokuva voi tarjota.
3. The Favourite on 1700-luvun Englannin hoviin sijoittuva kolmen naisen tragikomedia, joka käsittelee valtasuhteita ja valtaa; miksi tavoittelemme sitä ja miten turmelevaa, sekä oikukasta se voi olla. Elokuva on täynnä lennokkaita vuorosanoja ja kivikasvoista huumoria, joka herättäisi Buster Keatonissakin ylpeyttä. The Favourite on kirurgisella tarkkuudella suunniteltu ja kuvattu elokuva, jota tähdittää kolme häikäisevän taitavaa naista, joiden välinen kemia ja koominen ajoitus aiheuttaa herkullista kihelmöintiä kasvojen lihaksistossa.
Olen pitänyt sitä vain ajan kysymyksenä, koska Yorgos Lanthimos voittaa Parhaan elokuvan Oscarin, mutta nyt tuo arvio alkaa hieman huolestuttaa. Tämä oli majesteettinen muskeleidennäyttö kreikkalaiselta, jonka elokuvat taitavat vain edelleen olla liian outoja ja erilaisia valtayleisölle. Tästä on hankala pistää paremmaksi, mutta eiköhän Lanthimos siihen vielä jotenkin kykene. Joka tapauksessa ilman takankoristeitakin hän tulee olemaan vielä pitkään nykyelokuvan suurimpia, kiinnostavimpia ja luovimpia nimiä. Toivottavasti maailmasta löytyy vielä riittävän hulluja studiopomoja antamaan hänelle suurempia budjetteja odottamatta voittoa.
On ihan utopistista kun lukee, miten Michael Mannin tupakkateollisuudesta kertovan The Insiderin budjetti on esimerkiksi voinut olla 1999 peräti 70 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Ei ikinä nykymaailmassa, jossa se olisi varmaan jotain 40 miljoonaa maksimissaan. Esimerkiksi Spielberg, Hanks ja Streep elokuva The Postkin oli "vain" 50 miljoonaa tässä muutama vuosi takaperin. Fight Club 63 miljoonaa, ei ikinä. David O. Russellin The Three Kings - Kolme kuningasta 48 miljoonaa tuollaisella castilla ja ensi kertaa isoa studioelokuvaa ohjaavalle ohjaajalle, ei ikinä. Toki ehkä siirtyminen digitaalisuuteen vanhan filmin sijaan on ehkä myös osaltaan halventanut elokuvien tekemistä. Tai ehkä ei ole, koska perinteisessä kuivassa draamaelokuvassakin voi olla helposti satoja erikoistehosteita.