Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 219 603
  • 13 556

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Moderaattorien viestistä huolimatta katson parhaaksi kirjoittaa muutaman sanan kiusaamisesta, koetan kuitenkin kirjoittaa jostain muusta kuin "kokemusasiantuntijan" näkökulmasta.

Kiusaamisella voi olla useita eri tavotteita, mutta merkittävin lienee pyrkimys vaikuttaa kohteen eli kiusatun elämään, mistä päästään sitten siihen, että kiusaajan tavoite tavallaan täytyy jokainen kerta, kun kiusattu joutuu muuttamaan omaa elämäänsä suuntaan tai toiseen kiusaamisen takia. Muutos voi olla näennäisesti vähäinen, kuten estää yksityisviestien lähettäminen tai sitten se voi olla merkittävästi suurempi, kuten laittaa kaikki osoite- tms. tiedot salaisiksi, josta toimenpiteestä koituu haittaa kiusatullekin.

Lähtökohtaisesti (yleisellä tasolla tarkasteltuna) sellainen kiusatulle annettu ohje tai neuvo, jossa kehotetaan häntä rajoittamaan omaa elämäänsä ei ole järkevä, yleensä se vain siirtää ongelman ratkaisua tuonnemmaksi, se ei siis ole ratkaisu ongelmaan. Se harvoin poistaa mitään ongelmaa. Painotan, että kirjoitan yleisellä tasolla, anonyymilla keskustelupalstalla se voi tuoda hetkellisen ratkaisun ongelmaan, mutta on yleistä, että se ongelma jää keskustelupalstallakin olemaan, odottaen purkautumista tuonnempana. Tarkoitan sitä, että tilanne voi pysyä hallinnassa pari viikkoa, kuukauden, kaksi kuukautta, kunnes palataan lähtöasetelmaan, eli kiusaaja ryhtyy "toteuttamaan" itseään. Jollei hän sitten ole löytänyt uutta kohdetta, jotka kiusata, jolloin - tuolloinkaan - ongelmaa ei ole ratkaistu ts. kiusaamista ei ole saatu lopetettua. Asetelman ainoa muutos on se, että on uusi kiusattu. Jolloin voidaan kysyä, että onko ongelmaa saatu ratkaistua? No, ei ole!

Tavallaan kiusaamisen dynamiikka on sellainen, ettei sen ignoraaminen tuo ratkaisua ongelmaan. Jos viestit jättää lukematta, "lyödään rumpua kovempaa", mikä tässä asiayhteydessä voi tarkoittaa sitä, että ruvetaan levittämään juoruja eli mustamaalataan kiusattua eli kiusattuun pyritään vaikuttamaan kolmansien henkilöiden kautta, ikävä kyllä sieltä löytyy usein yksi tai useampia heikko lenkki, jotka ryhtyvät resonoimaan kiusaajan viestiä.

Sosiaalisen median alustoilta ja keskustelupalstoilta kiusaaminen siirtyy varsin usein sen ulkopuolelle, jolloin kiusaamiseen voi liittyä sähköpostihäirintää tai ikävimmillään laaja-alaista psyykkistä ja fyysistä häirintää, jossa kiusaaja levittelee juoruja, meemejä, kuvamanipulaatioita tms. työpaikoille jne. jne. Ikävä kyllä tässä kohdin poliisin ja syyttäjälaitoksen toiminta on aivan liian hidasta prosessien kestäessä jopa vuosia, tai päättyessä syyttämättäjättämispäätökseen tai poliiseiden taholta tutkinnan keskeyttämiseen, syynä voi olla resurssipula tms.

Omien havaintojeni perusteella eräs syy kasvavaan nettikiusaamis- ja häiriköintiongelmaan on se, ettei sitä otettu riittävällä vakavuudella 2010-luvun alkupuolella. Itse asiassa Suomessa toiminnan mekanismeja on alettu ymmärtää kunnolla vasta parin kolmen viime vuoden aikana, tavallaan kiitos tästä kuuluu MV-lehden kautta masinoiduille viha- ja törkykampanjoille, mutta edelleen iso ongelma on se, että prosessit kestävät vuosia; muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kiusaajille langetetaan vähäisiä tuomioita; kiusatun henkilökohtaisia kokemuksia ja tuntemuksia vähätellään, sitä nimitetään edelleen "nettikiusaamiseksi", josta kuvitellaan päästävän eroon sulkemalla netti, vaikka merkittävässä osassa tapauksia kiusaaminen on saanut alkunsa yhdeltä foorumilta (se voi olla netti, harrastuspiiri, työpaikka jne.) mutta lopulta se etenee verkostona, jolloin se tavoittaa kohteen ja kolmansia osapuolia useissa eri kohteissa.

Ja tässä kohdin ei kannata väheksyen tuumata, että tämähän on vain anonyymi keskustelupalsta. Mielenkiinnon kohde on valtaosalla sama, moni tuntee toisiaan myös livenä, keskustellaan myös muilla alustoilla kuin Jatkoajassa jne. jne. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että kiusaajan on (halutessaan) helpohkoa ulottaa kiusaaminen myös muille alustoille, josta päästään siihen, että se tietokoneen sulkeminen ei ole ratkaisu, se on vain keino siirtää sitä ratkaisua tuonnemmaksi. Jokainen "ratkaisu", joka rajoittaa kiusatun (ja mahdollisesti kolmansien osapuolien) elämää, ei ole mikään ongelman ratkaisu.

Tämä on valitettavan pintapuolinen kirjoitus tästä vakavasta aiheesta, katsoin kuitenkin, että on parempi kirjoittaa edes tämä kuin olla kirjoittamatta mitään. Ehkäpä tämä viesti voi jollekin kiusatulle tuoda tunteen, että joku välittää tai huomio, jolloin kirjoitus on saavuttanut tavoitteensa.
Väität viestiä pintapuoliseksi. Mielestäni viesti on yksi parhaimmista viesteistä, mitä olen pitkään aikaan miltään palstalta lukenut. Kiitos viestistäsi @ms.qvist
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Väität viestiä pintapuoliseksi. Mielestäni viesti on yksi parhaimmista viesteistä, mitä olen pitkään aikaan miltään palstalta lukenut. Kiitos viestistäsi @ms.qvist

Olen sattuneesta syystä joutunut tutustumaan verkkokiusaamiseen ja muuhun masinoituun kiusaamiseen/ häirintään viime vuosien aikana, joten kokemukseen ja havaintojen lukumäärään verrattuna kirjoitukseni oli pintapuolinen - ehkäpä parempi termi olisi ollut "lyhyehkö", koska ei se lopultakaan pintapuolinen ollut. Tärkeintä, että tuli kirjoitettua!
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Kaikki on suhteellista, tuo oli kuitenkin tämän ketjun syvällisin viesti kyseisestä aiheesta (ja todennäköisesti mistä tahansa aiheesta). Eikä pelkästään syvällinen, vaan täyttä asiaa alusta loppuun. Kiitos siitä, sillä tuon tason viestejä tärkeästä aiheesta ei voi kukaan kirjoittaa liikaa.
 
Hämmentääkö ketään muuta @Punamusta n pelikielto? En nyt jokaista viestiä ole seurannut, mutta dumareiden perustelujen pohjaltakin vähän outo pelikielto. Ottaen huomioon että täällä saa säätää aika huolella ja harrastaa pikkunättiä trollailuliekittelyä vähän siellä täällä.

Kyseinen nimimerkki vaikuttaa ihan asialliselta tapaukselta.

No, tuomaristo tuomitkoon kuten parhaaksi katsoo.
Mainittakoon nimimerkkiin @Punamusta liittyen seuraava asia. Kyseinen käyttäjä on pyytänyt kirjoitusoikeuksiensa poistoa ja kun mielipide ei meidän lähettämämme "oletko nyt aivan varma?"-tyylisen viestin jälkeenkään muuttunut, toimimme hänen pyyntönsä mukaisesti. Hänen toiveenaan asiaan liittyeen oli asian ilmoittaminen julkisesti, joten toimimme myös tämän toiveen mukaisesti. Hän kiittää yhteisöä ja on ikionnellinen että löysi Jatkoajan, mutta koki nyt oikeaksi ratkaisukseen mennä elämässään eteenpäin.

Moderaattorit
 
Jostain herra isoherran kommentista olin rivien väleistä lukevinani senkin että tää koko keskustelupalsta varsinkin vapaan puolelta on vaan vitunmoinen riesa ja rasite koko Jatkoajalle, mitään tuloja sieltä ei tule eikä varmaan muutakaan hyödyllistä, niin tälleenhän sen kyllä saa varmaan ihan mukavasti kuolemaan täältä pois. Eipä siinä sitten mitään, takaisin vaan muun elämän pariin.

Ei muuten ollenkaan huono ehdotus laittaa koko vapaata puolta säppiin. Ainakin määräajaksi. Olisiko 6 kk sopiva koeaika näin alkuun?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En nyt koko vapaata laittaisi kiinni mutta kierrätyskeskus joutaisi ihan hyvin.

Samoilla linjoilla.

Itse kirjoittelen vapaalle, mutta seuraan keskusteluja sieltä täältä. Todella paljon kiinnostavia aiheita ja suodattimen avulla tavoittaa laadukasta keskustelua.

Ehkä se ainoa puuttumisen aihe olisi siinä että trollailuun ja liekittelyyn puututaan. Täältä löytyy paljon fiksuja kirjoittajia, mutta jostain kumman syystä selvästi fiksutkin tapaukset heittäytyvät monesti tarpeettoman kuran tuottamiseen.
 
Barney

Jäsen
Annetaan positiivista palautetta @Moderaattorit siitä, että tuo käyttäjän @Punamusta pelikielto oli tässä vaiheessa erittäin hyvä ratkaisu. Minua ei henkilökohtaisesti niin paljon häirinnyt nuo lyhyet ja sisältöarvoltaan monesti varsin köyhät viestit jääkiekkokeskusteluissa, mutta jos tuollaisten viestien suoranainen spämmääminen sallittaisiin yhdelle käyttäjälle, niin sen jälkeen se pitäisi sallia myös kaikille muille, minkä jälkeen käsissä olisi todennäköisesti jo suurempi ongelma.

On hienoa nähdä, että @Punamusta on selvästi innokas kirjoittamaan, kiinnostunut jääkiekosta ja hänen viestinsä ovat myös ulkoasultaan erittäin miellyttävää luettavaa. Kuten joku kuitenkin jo aikaisemmin totesi, niin tuo palstalla oleva tykkäysnappi on erittäin hyvä keino viestittää olevansa samaa mieltä jostain asiasta. On mielestäni erittäin hienoa, että kirjoittajalla on omia mielipiteitä, ja halua tuoda niitä mielipiteitä myös esille, mutta välttämättä ihan jokaiseen asiaan liittyen sitä omaa mielipidettä ei tarvitse tuoda esille, mikäli se ei tuo itse keskustelulle mitään merkittävää lisäarvoa. Monesti on hyvä keskittyä määrän sijasta laatuun ja ainakin omasta mielestäni käyttäjällä @Punamusta on edellytyksiä tuottaa erittäinkin laadukkaita viestejä palstalle, joten harmi, jos kyseinen käyttäjä on päättänyt jättää palstan.

Käytännössä jokainen palstan kirjoittaja syyllistyy kirjoittamaan sisältököyhiä viestejä myös jääkiekkokeskusteluihin eikä se ole itsessään mielestäni mikään ongelma. Jos joku kirjoittaja käy kirjoittamassa vaikka HPK:n uuden pelaajahankinnan jälkeen viestin "Hyvä hankinta HPK:lta", niin se ei ole mielestäni ongelma, vaikka ei tuollainen viesti hirveästi keskustelua edistäkään. Siinä vaiheessa se alkaa kuitenkin muuttumaan ongelmaksi, jos joku käyttäjä käy laittamassa jokaisen joukkueen jokaisen uuden pelaajahankinnan jälkeen vastaavantasoisen viestin.

Mielestäni lyhyet viestit jääkiekkokeskusteluissa eivät ole aina turhia. Parin lauseen mittaisessa viestissä voi joissain tapauksissa olla mukana myös hyviä pointteja, jotka edistävät keskustelua. Lyhyt viesti voi olla myös informaatioarvoltaan köyhä, mutta se voi tuoda keskustelulle lisäarvoa esimerkiksi keventämällä keskustelua. Jos mietitään esimerkiksi jotain Liigan voimasuhdekeskustelua, jossa väännetään pitkään samasta aiheesta pitkillä viesteillä, niin joku yhden lauseen pituinen humoristinen heitto voi tuollaisessa tilanteessa keventää lukukokemusta ihan merkittävästi.

Nostan edelleen esille @Moderaattorit sen, että jokaisen palstan kirjoittajan olisi hyvä tuoda jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla jotain lisäarvoa myös palstan jääkiekkokeskusteluihin. Jos jonkun käyttäjän viesteistä noin 99% on parin lauseen mittaisia sisältököyhiä viestejä kierrätyskeskukseen, niin minun on aika vaikea nähdä hänen tuovan mitään lisäarvoa jääkiekkoaiheiselle keskustelupalstalle. Tuo kierrätyskeskuksen idea tuollaisena vapaampana keskustelupaikkana on mielestäni hyvä, mutta nyt tuo osio on vähitellen muuttunut lähes lukukelvottomaksi. Tuonne kierrätyskeskukseen on myös selvästi pesiytynyt porukka, joka kirjoittaa jääkiekkoaiheisella keskustelupalstalla käytännössä pelkästään kyseiseen osioon.

Kierrätyskeskuksen lisäksi myös nuo palstan politiikkaa käsittelevät ketjut ovat monesti erittäin raskasta luettavaa. Tuo on mielestäni erittäin harmi, kun palstalla on selvästi asiantuntevia kirjoittajia, jotka voisivat käydä hyvää poliittista keskustelua, mutta loppujen lopuksi nuo keskustelut menevät lähes aina samanlaiseksi vänkäämiseksi. Noissa poliittisissa väännöissä toivoisin, että @Moderaattorit olisivat vielä nykyistäkin aktiivisempia reagoimaan ja ohjaamaan keskustelua oikeaan suuntaan. Näen Jatkoajan politiikkaa käsittelevissä keskusteluissa vielä huomattavasti nykyistä enemmän potentiaalia.

Isossa kuvassa olisi mielestäni erittäin tärkeää, että palstan käyttäjät olisivat jääkiekosta kirjoittavia henkilöitä, jotka kirjoittaisivat välillä myös kierrätyskeskukseen eikä kierrätyskeskukseen kirjoittavia henkilöitä, jotka kirjoittaisivat välillä myös jääkiekosta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt koko vapaata laittaisi kiinni mutta kierrätyskeskus joutaisi ihan hyvin.
Kierrätyskeskuksen ja vapaan puolelta tietyt ketjut voisi laittaa määräajaksi lukkoon, jotta käyttäjät pääsevät vetämään happea.

Mielestäni ei olisi välttämättä hullu ajatus sekään, että ketjukohtaisia suhteellisen lyhyitäkin lukituksia tehtäisiin kohtalaisen useinkin. Jos ketju meinaa lähteä lapasesta ja siellä käytävä keskustelu on pelkkää turhaa vänkäämistä, niin ketjun voisi laittaa vaikka päiväksi tai pariksi lukkoon. Harvoin niitä keskusteluita lähdettäisiin muihin ketjuihin jatkamaan, ja tämän voisi toki erikseen myös kieltää.

Mitä mieltä @Moderaattorit olisivat näistä ajatuksista?
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Kierrätyskeskuksen ja vapaan puolelta tietyt ketjut voisi laittaa määräajaksi lukkoon, jotta käyttäjät pääsevät vetämään happea.

Tuohan hoituu sillä että annetaan viikon jäähy mikä on sillai hyvä vaihtoehto koska se vääntö jatkuu joissain muussa ketjussa myöhemmin. Turhat ketjut näyttäs menevän lukkoon muutenkin nopeasti.

Parempi idea olisi kun jollain karkaa touhu kännäilyn puolelta orastavaan riitaan niin mikäli silloin ollaan hereillä niin toivotetaan hyvää yötä ja aamuun asti kestävä pikabanni.
 
Viimeksi muokattu:

Se menee turhan tiukaksi, jos pienestä väännöstä joutuu heti pelikieltoon. Pelikieltojen määrä olisi hirmuinen ja kohta ei kukaan uskalla puhua enää mitään.

Pointtina juuri olisi, että ketju lukkoon hetkeksi, sekä perään varoitus siitä, että jos sama vänkääminen jatkuu muissa ketjuissa tai tässä ketjussa lukon jälkeen, niin sitten tulee se viikon pelikielto.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Harmittaa kyllä kovasti mikäli tosiaan Punamusta päätyi tuollaiseen ratkaisuun, että pyysi omien kirjoitusoikeuksiensa poistoa.

Varsinkin kun noin äkkiä palstalle tulleena ja nuoremman pään kaveriksi olevaksi kirjoittajaksi vaikutti olevan nousemassa yhdeksi parhaimmista kirjoittajista.

Etenkin kun palstalle on pitkään ollut hankalaa varmastikin päästä.

Nimimerkillä kokemusta on.

Tietysti välillä tuo liikainnostuminen, vähän turhan innokas reagointi mitä ilmeisimmin väärälle nimimerkille tulistumisesta (Mahdollisesti ei vain kerran vaan toisinaan useammin mitä joskus muistan nähneeni, mutta nyt tuli ilmiselvä virhe. Etenkin kun olisi riittänyt muutama hetki pidempään hapenvetoa ja vierittää jokunen viesti taaksepäin niin kritiikki olisi lähtenyt oikealle nimimerkille.) ja ehkä tosiaan vähän liian paljon viestejä joskus johonkin samaan asiaan periaatteessa mielipiteen tultua jo perille olivat aika ikäviä juttuja pidemmän päälle.

Tiedä sitten, että olisiko välttämättä auttanut pidempikään tauko noihin muihin asioihin?

Mitä ilmeisimmin joko palstan ulkopuolella tai itse palstalla.

Vaikka ei olisi tarvinnut muuta kuin keskittymistä ja yleistä rauhoittumista sitten pelikieltonsa jälkeen vain kaikkiaan.

Paljon on tullut asiaa selvityksineen modejen osalta myös ongelmatilanteiden suhteen muutenkin ja nuo on tosiaan hyvä kertoa selventäen niin ei tule ongelmia.

Toisaalta joihinkin vastaamiin jää mielestäni vähän kyllä parantamisen varaa.

Pikemmin sanottuna olen niistä vastauksista aika huolissani.

En vain omalta osaltani, mutta myös osin muidenkin käyttäjien ongelmatilanteiden suhteen.

Etenkin kun niihin ongelmakohtiin ihan kaikkein törkeimpiä sellaisia tapahtumia varten varaisin kyllä ihan suoraan julkisen näyttöoikeuden ja hyväksynnän ilman rangaistusta asian esittäjälle mikäli olisin itse moderaattori.

Ihan vain kaikkien pahimpien tapausten osalta tapahtumakulun selvittämiseksi, että myös tiedetään kaikkiaan millaisesta mahdollisesti hyvin inhottavasta ja rumasta tapauksesta olisi kyse.

Tietenkin auttamaan sitten tulevien ongelmien ehkäisyssä kun olisi ennakkotapaus/ennakkotapauksia.

Ja myös helpottamaan ongelmallisten nimimerkkien heittoa ulos palstalta tai hyvin pitkiin pelikieltoihin tuomitsemista varten.

Kulkematta lähtöruudun kautta.

Kun muutoin tuntuu olevan aika hankalaa näemmä päättää ilmiselvistä rangaistuksista sellaisia nimimerkkejä kohtaan joilla tuntuu olevan kroonista taipumusta kuittailuihin.

Joskus jopa hyvinkin pitkän ajan jälkeen.

Ja olipa mahdollista miestä väkevämpää tai ohrapirtelöä nautittu tai ei.

Ja tietenkin yksityisesti tai sitä ilman sitten julkisemmin.

Kun tuntuu tuo tämän hetken linja vain auttavan tällaisia kroonisen koulukiusaajien/palstakuittailijoiden asenteita jatkaa linjojaan sitten aina tulevaisuudessa.

Todennäköisesti sitten vain toiselle nimimerkille tai muille kun yhden osalta sitten päästään sulkuun välttelyn/ignoren muodossa.

Vaikka ihan yksittäisesti voihan kyse olla myös Punamustankin tapauksen ohella vain siitä, että yksinkertaisesti joillakin nimimerkeillä ei vain yhtä yksinkertaisesti palstakemiat kohtaa ja yhteisymmärrykseen asioista ei vain päästä sitten millään.

Ja niistä sitten tulee ajan kanssa tämmöisiä jumalattomia palstan murhenäytelmiä tällä palstalla.

Jonka pitäisi olla jääkiekkopalsta eikä kuittailupalsta jollaisia muualla netissä sitten varmasti riittää pilvin pimein.

Yhdelle käyttäjälle/nimimerkille on tulossa myös omalta osaltani ensimmäinen laittamani tykkäys heti tämän viestin jälkeen.

Sen verran hyvää asiaa arvokkaasta ja omalta osaltani myös hyvin samoilla linjoilla olevasta asiasta oli tulossa myös itseni osalta.

Ennen kuin kyseinen käyttäjä itse ehti ensin tietysti julkaisemaan oman pitkän ja ansiokkaan viestinsä asiaan.

Toivottavasti kyseinen käyttäjä ei vain vähättelisi tärkeän viestinsä asiaa!

Ja näin lopuksi laitoin vielä parikin tykkäystä kaikkiaan.

Niin varsinaiseen pääviestiin kuin jälkitunnelmiin.
 
Viimeksi muokattu:

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen kirjoitellut lähinnä tuonne vapaan puolelle ja välillä nyt vähän minne sattuu. Jääkiekkokeskusteluihinkin yritän kyllä joskus osallistua, mutta siinä tulee sitten taas vastaan se, että enhän mä perkele jääkiekosta juuri mitään tiedä. Mielipiteitä kyllä on, mutta en nyt tiedä edistävätkö ne hirveästi keskustelua.

Sen tarkemmin en siis osaa jääkiekkoa lähteä analysoimaan, ja ehkäpä tähän pitäisi vähän panostaa niin olisi joskus jotain järkevääkin sanottavaa. Tai ainakin jotain sellaista joka edistää keskustelua. Luen kyllä jääkiekkoon liittyviä juttuja aika paljon, ja ehkäpä niistä nyt on jotain joskus oppinut.

Mieluummin kuitenkin kirjoittelen asioista joista jotain tiedänkin, ja myönnän kyllä että joskus tulee kirjoiteltua ihan turhiakin viestejä.

Kaikilla täällä kuitenkin on oma tyylinsä kirjoittaa ja tuoda asiansa esille, ja siinäpä tämän palstan hienous mielestäni onkin. Aika paljon olen saanut tietoa asioista joista sitä olen kaivannut, ja välillä jopa asioista joihin ei ole ennen tullut kiinnitettyä mitään huomiota.

Hyviä sanaseppojahan täällä on paljon ja palstan eri osiot tuovat mielestäni hyvin esille miten erilailla eri asioista voi keskustella. En nyt osaa sanoa auttaisiko jonkun osion lukitseminen juuri mitään, sillä ihmiset ovat siitä ihmeellisiä otuksia että aina löytyy keinot kiertää rajoituksia.

Tällä hetkellä tunnen alkoholin kohoavana nuppiin, joten näppis menee täällä nyt lukkoon ja keskityn humalan nostattamiseen sen vaatimalla vakavuudella.
 
Viisas päätös.

Ja hyvä viesti muutenkin.
 
heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Kuvittelenko vaan vai lähteekö nykyään aika helposti jopa periaatteessa yhden viestin perusteella viikon tai parin lomille.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Kuvittelenko vaan vai lähteekö nykyään aika helposti jopa periaatteessa yhden viestin perusteella viikon tai parin lomille.

No mä lähdin viikoks huilille yhdestä viestistä missä kyselin että tuleeko neste ulos alapäästä vai pysyykö se yläpäässä? Siitä viestistä sitten lähtikin aikamoinen poru. Mutta se saga on loppunut ja sovittu.
 
Viimeksi muokattu:

redpecka

Jäsen
Kuvittelenko vaan vai lähteekö nykyään aika helposti jopa periaatteessa yhden viestin perusteella viikon tai parin lomille.
En tiedä tähän vastausta, mutta ovathan Modet kertoneet ettei säännöt ole kaikille samat ja itse ainakin hyväksyn tämän tässä kontekstissa - yhteiskunnassa en hyväksyisi. Mutta täällä on Jatkoajan säätämät lait ja heillä siihen on kai oikeus.

Ja siis tuohon että missä muka sanoneet ettei säännöt ole samat.. No, he ovat sanoneet miettivänsä myös liipaisimella olevan nimimerkin kokonaiskontribuutiota palstalle, eli käsittääkseni joku viikon jonne on helppo heittää hiuksista huitsiin kun pitkänlinjan käyttäjille annetaan enemmän siimaa. Näin olen lukenut ja hyväksyn tämän järkevänä pointtina. Kaikille hyvillekin tyypeille sattuu ehkä joskus heikko hetki.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kuvittelenko vaan vai lähteekö nykyään aika helposti jopa periaatteessa yhden viestin perusteella viikon tai parin lomille.
Noh, vieläkö kuvittelet? Joo, oli aika ilkikurista haudoilla tanssimista nyt mutta jotenkin sattui aika osuvasti tämä ihmettely nyt...

Ei ole lainatusta nimimerkistä muuten kamalasti mielikuvia. Jossain liveseurannoissa on tainnut aika aktiivinen olla mutta muuten ei kyllä muistu pahemmin mieleen. Ilmeisesti niitä pelikieltoja on kuitenkin ollut kun tosiaan ihan pysyvästi lähti isoista ovista ulos.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners

En ole tainnut koskaan tuuletella, kun joku nicci on poistettu palstalta pysyvästi. Kai? Mutta nyt oli kyllä osuva poisto. En tiedä, mitä tyypillä oli Tepsiä tai turkulaisia vastaan, mutta jatkuvalla syötöllä kävi bensan ja stidien kanssa Tepsin otteuketjuissa jne visiitillä. Erittäin rasittavaa käytöstä, vaikka eihän kukaan enää tarttunutkaan niihin lapsellisiin provoihin. Saa nähdä, ilmestyykö paikalle uuden nimimerkin kanssa mutta kiinni tullee jäämään. Ei tuollainen karvoistaan pääse.
 
Joo allekirjoittaneella ei ole oikein mielikuvaa että mitä kaikkea kirjoitti. Muistan tosiaan lähinnä liveseurannoista ja joku muistikuva on että aika kärkkäitä juttuja heitteli menemään, mutta hämärän peitossa on. Nimimerkki on kyllä jäänyt jokseenkin mieleen.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Noh, vieläkö kuvittelet? Joo, oli aika ilkikurista haudoilla tanssimista nyt mutta jotenkin sattui aika osuvasti tämä ihmettely nyt...

Ei ole lainatusta nimimerkistä muuten kamalasti mielikuvia. Jossain liveseurannoissa on tainnut aika aktiivinen olla mutta muuten ei kyllä muistu pahemmin mieleen. Ilmeisesti niitä pelikieltoja on kuitenkin ollut kun tosiaan ihan pysyvästi lähti isoista ovista ulos.
Tässähän ei ollut enää kyse vain yhdestä viestistä, vaan @heavylutaa18 kailotti n-sanaa Big Brother-ketjussa usean viestin edestä suorastaan ylpeillen sillä. Karma on horo.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Höh. Tulee vähän kyllä ikävä hevilutaan tepsi vihaa. Nyt en koskaan saa tietää, että kuka turkulainen tai tepsiläinen on hänelle noin isot traumat ja vihat aiheuttaneet.
Tepsin otteluseuranta menetti nyt ison osan tunnetta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä tähän vastausta, mutta ovathan Modet kertoneet ettei säännöt ole kaikille samat ja itse ainakin hyväksyn tämän tässä kontekstissa - yhteiskunnassa en hyväksyisi. Mutta täällä on Jatkoajan säätämät lait ja heillä siihen on kai oikeus.

Ja siis tuohon että missä muka sanoneet ettei säännöt ole samat.. No, he ovat sanoneet miettivänsä myös liipaisimella olevan nimimerkin kokonaiskontribuutiota palstalle, eli käsittääkseni joku viikon jonne on helppo heittää hiuksista huitsiin kun pitkänlinjan käyttäjille annetaan enemmän siimaa. Näin olen lukenut ja hyväksyn tämän järkevänä pointtina. Kaikille hyvillekin tyypeille sattuu ehkä joskus heikko hetki.
Minä en näitä kommentteja moderaattoreiden suunnalta käsitä siten, että säännöt eivät olisi kaikille samat. Käytännössä moderaattorit vain katsovat kokonaisuutta, kun isompia kakkuja annetaan tai harkitaan jopa kokonaan pois potkimista. MIelestäni kokonaisuutta tuleekin katsoa, kun isommista rangaistuksista puhutaan.

Ihan jokaisella nimimerkillä on kuitenkin samat mahdollisuudet antaa itsestään kokonaisuutena hyvä tai huono kuva. Säännöt ovat siis kaikille samat.

Eikä käyttäjän "palstaikä" tässä vaikuta, vaan sama pätee 15 vuotta palstalla vaikuttaneisiin tai pari kuukautta palstalla vaikuttaneisiin. Katsotaan siis suhteessa viestien kokonaismäärään, että miten paljon sinne mahtuu sekaan turhuutta tai asiattomuuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös