Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 432 441
  • 15 052

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta tästä tullaankin siihen mun alkuperäiseen heittoon. Jos arvailujen suhteen mennään uusimisten perusteella niin miksi samaa sääntöä ei käytetä muissa rikkeissä?

Mulla kun ei ollut loukkaantumistoiveiden osalta aiemmin rikehistoriaa niin silti käytettiin pykälää että olen ollut kurinpidon kanssa asioilla silti.

Annoitte tällä viestillä mahdollisuuden mulle kuitata tästä mutta jääköön se viimeiseksi tästä aiheesta.
Ei sen aiemman rikkeen tarvitse olla samasta aiheesta, että rangaistusta voidaan koventaa historian perusteella. Vaikka joidenkin tiettyjen rikkeiden kohdalla osittain katsotaan samanlaisia aiempia rikkeitä, niin samalla modet katsovat myös kurinpitohistorian kokonaisuutta.
 
Suosikkijoukkue
Änärin suomalaiset
Modeille peukut käyttäjän @Black Adder jäähyttelystä. Siltikin mielestäni pääsi aika vähällä paitsi tuon rikkeeseen johtaneen älynväläyksensä niin tämän mt-ongelmien vähättelyn vähättelyn vuoksi.

Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä. Riippuen minkä diagnoosin Laine on saanut tohtoreilta voi toipuminen ottaa edelleen aikaa, tai olla loppuelämän taistelu ilman täydellistä parantumista. Huolinatta kaikesta höpöhöpö avautumisesta sosiaalisessa mediassa, Laine ei ole kertonut, eikä tarvitse kertoa, mikä nuppia vaivaa.

Ei varmaan olisi ensimmäinen maanisdepressiivinen julkkis, mutta skitson kanssa voisi olla hupaisaa pukukoppielämää.
Minun mielestä aika törkeä kommentti joka loukkaa paitsi kohdetta niin kaikkia meitä mielenterveyden kanssa painivia melkomoisesti. Henkilöllisyyden arvailusta saa sen kuukauden bännin niin miksi tämmöisistä selviää vähemmällä?
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Modeille peukut käyttäjän @Black Adder jäähyttelystä. Siltikin mielestäni pääsi aika vähällä paitsi tuon rikkeeseen johtaneen älynväläyksensä niin tämän mt-ongelmien vähättelyn vähättelyn vuoksi.

Minun mielestä aika törkeä kommentti joka loukkaa paitsi kohdetta niin kaikkia meitä mielenterveyden kanssa painivia melkomoisesti. Henkilöllisyyden arvailusta saa sen kuukauden bännin niin miksi tämmöisistä selviää vähemmällä?
No mitä vittua nyt toni? Tuossahan juurikin kaveri kertoo asiat niin kuin ne on ja ei missään nimessä vähättele asiaa vaan painottaa, että ongelma on henkilökohtainen ja siitä ei tarvitse enempää avautua.
 
"Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä."

"Ei varmaan olisi ensimmäinen maanisdepressiivinen julkkis, mutta skitson kanssa voisi olla hupaisaa pukukoppielämää."

Onko nuo sinun mielestä asiallista kommentointia?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Vanha kunnon muromainoksen ”Toni” tehnyt paluun, Simply Great sanoisi Lion #79
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä."

"Ei varmaan olisi ensimmäinen maanisdepressiivinen julkkis, mutta skitson kanssa voisi olla hupaisaa pukukoppielämää."

Onko nuo sinun mielestä asiallista kommentointia?

En ota muuten kantaa tuohon käsittelemääsi caseen, mutta tämän yhden kohdan osalta otan.

"Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä." -lause on lääkäreiden keskuudessa viljelty lause. Sillä viitataan ihan kaikkiin päänsisällä tapahtuviin asioihin, esimerkiksi neurologisiin tapahtumiin. Ei pelkästään mielenterveysongelmiin. Ja kyllä, kaikessa karuudessaan se kertoo rujosti sen, että kallon sisällä on ihmisen eittämättä haavoittuvin osa.

En ole lääkäri.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
"Vian ei tarvitse olla iso, kun se on päässä."

"Ei varmaan olisi ensimmäinen maanisdepressiivinen julkkis, mutta skitson kanssa voisi olla hupaisaa pukukoppielämää."

Onko nuo sinun mielestä asiallista kommentointia?
Jos mittarina poliitikoista keskustelu vaikka Löylyn hallitus- ja persu-ketjuissa, niin tämä on paljon asiallisempaa kommentointia.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
No mitä vittua nyt toni? Tuossahan juurikin kaveri kertoo asiat niin kuin ne on ja ei missään nimessä vähättele asiaa vaan painottaa, että ongelma on henkilökohtainen ja siitä ei tarvitse enempää avautua.
KAntsis poistaa viestisi koska tuo voi mennä kymppipykälään.
Etkä sä hemmetti sano ketään tuntematonta ihmistä skitsoksi, se taisi olla tuon viestin pointti.
 
Animal

Jäsen
Minun mielestä aika törkeä kommentti joka loukkaa paitsi kohdetta niin kaikkia meitä mielenterveyden kanssa painivia melkomoisesti. Henkilöllisyyden arvailusta saa sen kuukauden bännin niin miksi tämmöisistä selviää vähemmällä?

Ehkä itsekin käyttäisin tuossa yhteydessä vähän vähemmän raflaavaa kieltä, mutta eihän tuossa varsinaisesti ainakaan vähätellä mielenterveysongelmia.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
KAntsis poistaa viestisi koska tuo voi mennä kymppipykälään.
Enpä tiedä, Warpuli! Mielestäni aikoinaan Toni-gaten yhteydessä täällä linjattiin, että "toni"-pienellä kirjoitettuna viittaa muromainokseen, joten Team Moderators pitäköön munalukkonsa housuissaan. Br, F
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Modeille peukut käyttäjän @Black Adder jäähyttelystä. Siltikin mielestäni pääsi aika vähällä paitsi tuon rikkeeseen johtaneen älynväläyksensä niin tämän mt-ongelmien vähättelyn vähättelyn vuoksi.

Minun mielestä aika törkeä kommentti joka loukkaa paitsi kohdetta niin kaikkia meitä mielenterveyden kanssa painivia melkomoisesti. Henkilöllisyyden arvailusta saa sen kuukauden bännin niin miksi tämmöisistä selviää vähemmällä?
Taisi tuo viesti jäädä käsittelyn ulkopuolelle kun kirjoitettiin samana aamuna kuin tuo viikon pelikielto laitettiin käyntiin.
 
No mitä vittua nyt toni? Tuossahan juurikin kaveri kertoo asiat niin kuin ne on ja ei missään nimessä vähättele asiaa vaan painottaa, että ongelma on henkilökohtainen ja siitä ei tarvitse enempää avautua.
Hei,

Suhtaudumme palstalaisten anonymiteettiä loukkaaviin (ns. "kymppipykälärikkeet") rikkeisiin vakavasti, koska kirjoittajat oletusarvoisesti haluavat säilyttää anonymiteettinsä. Oman nimen paljastaminen on toki sallittua, minkä jälkeen nimimerkin takana olevan henkilön arvuuttelusta ei enää rangaistuksia jaeta.

Tiedostamme, että tässä lainatussa viestissä on sen sijaan versioitu erittäin raskaasti alkuperäistä muuttaen 80-luvulta olevaa mainoslausahdusta, joka muutaman palstalaisen mielestä ilmeisesti kuuluu jokaisen yleissivistykseen. Lausahduksen viittaus tunnistetaan nyt siis myös modetiimissä, emmekä anna tästä nimenomaisesta sääntöjen rajojen testaamisesta sanktioita, vaikka "No mitä vittua nyt toni?" eroaakin jo jonkun verran alkuperäisestä "enpä tiedä, tony":sta.

Huomautamme kuitenkin, että tämmöinen sääntörajojen haku voi olla hyvinkin heikoilla hangilla luistelua ja kirjoittajan mielestä nokkelimmat sisäpiirikulttuuriviittaukset voivat johtaa esimerkiksi niihin anonymiteettiloukkaussanktioihin, joita siis myönnämme myös ihan ilmiselvistä "huumori"heitoista. Syy rangaistusherkkyyteen ja samalla jo ensimmäisen rankun pituuteen, on pyrkimys karsia kuvitelma, että nimien heittely olisi joissain kirjoittajan mielestä "selvissä" tapauksissa hyväksyttävää. Esimerkiksi huumoriksi/pilkkaamiseksi tarkoitettu kiekkojoukkueiden henkilökunnan/osakkaiden nimellä moikkailu voi osua jossain tapauksessa myös oikeaan, vaikka osumatarkkuus heitoissa onkin huono. Palstalle toivotaan ja toivotetaan tervetulleeksi asiallisia keskustelijoita myös laji-ihmisistä, eikä heidän palstankäyttömukavuus ainakaan kasva nimensä arvailusta.

Palstalaisten anonymiteettiä suojaavin terveisin,
Moderaattorit
 
axe

Jäsen
Ah, kymppipykälä. Hienoa että tämän maailman kaiken sekoilun, turvattomuuden ja muun hulabaloon tukena on kuitenkin yksi jämerä vakio, joka on ja pysyy. Onkohan tämä jopa se vertauskuvallinen Musta torni, joka Stephen Kingin samannimisessä eepoksessa pitää maailmaa koossa?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onkohan tämä jopa se vertauskuvallinen Musta torni, joka Stephen Kingin samannimisessä eepoksessa pitää maailmaa koossa?
Enpä tiedä, toni
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Ah, kymppipykälä. Hienoa että tämän maailman kaiken sekoilun, turvattomuuden ja muun hulabaloon tukena on kuitenkin yksi jämerä vakio, joka on ja pysyy. Onkohan tämä jopa se vertauskuvallinen Musta torni, joka Stephen Kingin samannimisessä eepoksessa pitää maailmaa koossa?
Vaikka ufotyypit tulisi ja rikkoisi kaikki fysiikan lait ja uskonkappaleet, kymppipykälä pysyy. Ja hyvä niin! Maailma on jo tarpeeksi kaoottinen ja vaikeasti hallittavissa oleva kokonaisuus, niin jotain pysyvyyttä pitää olla. Kymppipykälä, Metallica ei tee enää hyviä levyjä ja SaiPan menestymättömyys.
 
Animal

Jäsen
Moderaattoreille tunnustus nopeasta reagoinnista tuohon yhteen Löylyhuoneen PS-ketjun oksennukseen. Harvinaisen kuvottava kommentti, huomioiden että on ihan julkista tietoa, että sisäministeri Rantasen aikuinen lapsi on vaikeasti vammainen, joka ei kykene puhumaan ja liikkumaan, ja on näin ollen hän on täysin riippuvainen muiden tuesta.

Muutenhan siellä on kaikki kommentointi poliittisen nelikentän eri laidoilta on ihan asiallista.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Modet näköjään viettäneet karkkilauantaita Helsingin jäähalli-ketjussa ja rikepisteitä sadellut oikein urakalla. Olivatkohan nuo kaikki ihan tarpeen? Ei tuolla nyt kuitenkaan omasta mielestäni mitään vakavampaa ollut, vaikka hieman läikkyikin, mutta ehkä olen näissä asioissa sitten liian suvaitsevainen, kun en jaksa narista kaikesta ja hakata raportointinappia.

Oma viestini ei kuulemma ollut pahimmasta päästä, mutta tasapuolisuuden nimissä sain kuitenkin rikepisteen, vaan eipä tuo haittaa.

Joka tapauksessa tasapuolisuus on aina arvostettavaa...

@Frankie hoiti homman himaan kahdella rikepisteellä. Ihan naurettavaa noistakaan antaa yhtään mitään.

Tähän voisi lainata erästä nimimerkkiä ja todeta:

Että silleen...
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Rikepisteet ovat perseestä,. Niitä saa milloin mistäkin ja ihan mielivaltaisesti tai sitten on saamatta. Saa nähdä, milloin tuo hulluus loppuu.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Jaa. Mun mielestä harvinaisen hyvin otettu kiinni tuohon idioottimaiseen lällättelyyn mitä molemmat osapuolet lähti harrastamaan. Nuo lapselliset provot ja niistä seuraavat länkytykset ovat todella raskasta luettavaa, joten arvostan kuinka aktiivisella otteella kyseisestä ketjusta käytiin rikepisteitä lätkimässä.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Ongelmahan on se, että ilmalan porukan annettiin päiväkaupalla tulla Stadin palstalle provoamaan, mutta hommaan puututtiin vasta kun provoon vastattiin. Oikein hakemalla haettu hiekkalaatikkotappelu, joka olisi ollut helppo tukahduttaa jo heti alkuun, mutta tulella oli kivempi leikkiä.

Tehkööt tuulihatut pellelaaksossa mitä lystää, mutta jättäkää meidät rauhaan. Kiitos.
 
Jep. Tämä on ollut vuosien saatossa modetoiminnan ylivoimaisesti suurin ongelma. Provoajille annetaan usein korkeintaan saman verran kakkua, kuin niille jotka reagoivat tuohon provoon. Liian usein provoajat jäävät jopa ilman rangaistusta, vaikka ovat aloittaneet koko sopan.

Vaikka olisi tietysti hyvä, että jokainen tunnistaa provoilun ja jättää reagoimatta siihen, niin on täysin luonnollista, että aina se ei onnistu. Provoilun ideanakin on suututtaa muita siihen malliin, että järkiperäinen reagointi on vaikeaa.

Provoilijat itse ovat hyvin tietoisia toiminnastaan ja he ovat sytyttämässä sitä tulipaloa, eli ovat täysin selkeitä pääsyyllisiä. Rangaistusten tulisi olla sen mukaisia.

Toivottavasti @Moderaattorit heräisivät tähän vihdoinkin, koska provoiluun reagointi on ollut heikolla tasolla jo vuosikausien ajan.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Rikepisteet ovat perseestä,. Niitä saa milloin mistäkin ja ihan mielivaltaisesti tai sitten on saamatta. Saa nähdä, milloin tuo hulluus loppuu.
Joo, parempi olisi ollut heittää kaikille viikon pelikielto tai ketju lukkoon.

Eiku hetkinen, ei sittenkään. Kvaak kvaak.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös