13 vuotta on nyt tullut tupruteltua, enkä muista yhtäkään savutonta päivää tuolta ajalta. Jotenkin edelleen on sellainen fiilis, että olisi juuri aloittanut tämän turhaakin turhemman harrastuksen, mutta sitä on jumalauta kestänyt jo puolet tähän asti eletystä elämästä. Ajatukset lopettamisesta alkoivat vakavasti pyöriä päässä joskus vuosi sitten ja nyt olisi ensimmäinen yritys edessä.
Olin aina kuvitellut, että lopettaisin pääosin taloudellisista syistä, mutta viime aikoina olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota terveydellisiin seikkoihin. En tiedä johtuuko yksinomaan röökistä, mutta tässä on nyt puoli vuotta ollut jatkuvasti nenä tukossa jostain syystä ja hajuaisti tuntuu heikentyneen entisestään. Tämän lisäksi hengästyn nykyään todella pienestä, ja vaikka kestävyyslajit eivät koskaan ole olleetkaan vahvinta aluettani, niin on se nyt saatana, kun yhdet rappusetkin saavat jo haukomaan henkeä. Etuhampaista löytyy parit paikat ja huomasin tuossa yksi päivä niidenkin värjäytyneen kivasti tervan keltaisiksi/ruskeiksi. Vaikka ovatkin ylähuulen peitossa, niin eivät oikein tupakoinnin jatkamisen puolesta puhu nuo legotkaan.
Kuten mainitsin, on päätös lopettamisesta hautonut jo hetken aikaa ajatuksissa, mutta silmät aukesivat lopullisesti kun yksi pari vuotta minua vanhempi alainen on saanut viime aikoina juosta lääkärissä puhallustesteissä. Tällä hetkellä hänellä on kaksi mahdollisuutta: joko astma tai keuhkoahtauma. Tuo keuhkoahtauma on ollut nimenomaan se pahin pelkoni omalle kohdalle sattuessaan, sillä tiedän hyvin, kuinka vittumainen tuo sairaus on. Ei paljon kiinnostaisi kuolla omaan limaansa tukehtuen, ja nyt on vierestä päässyt näkemään, ettei sekään välttämättä iske vasta vanhalla iällä.
Tällä hetkellä on tupakkaa vielä huomiselle, ehkä maanantaillekin. Sitten kun loppuu, en ajatellut hakea enää lisää. Helvetin vaikeaa tulee olemaan, enkä antaisi kovin pieniä kertoimia sille, että onnistuu ensi yrittämällä. Nyt on kuitenkin ensi kertaa kunnon motivaatio lopettamiselle ja uskon, että vaikka se ei laakista onnistuisikaan, niin olen ottamassa kuitenkin isoa askelta eteenpäin.
Mitään nikotiinivalmisteita en tule käyttämään, vaan vedetään kunnon kylmä kalkkunat. En muutenkaan koe, että nikotiini olisi se pahin este, vaan rutiini. Meikäläinen on hyvin rutiineihin taipuvainen ihminen ja suurimpia ponnisteluja vaatii niiden rutiinien rikkominen, joissa tupakka näyttelee suurta roolia. Ostettuani aikoinaan uuden auton, oli jo pelkästään opettelu siihen, ettei sytytä röökiä ensimmäisenä ratin taakse istuttuaan, kova taistelu. Nyt pitäisi opetella nauttimaan savuttomana aamukahvista, viikonloppupöhnistä, ruokapausseista ja ties mistä. Vaikeaa tulee olemaan, mutta katsotaan miten miehen käy.
