Jatkoajan teatteri-, sirkus- ja varieteeketju: keskustelua teatteritaiteesta

  • 9 627
  • 99

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jatkoajassa ei mitä ilmeisimmin ole olemassa omaa ketjua teatteritaiteelle, joten nyt on.

Keskusteltakoon tässä ketjussa esittävästä taiteesta kuten teattereista, sirkuksista, varietee- ja kabaree-esityksistä, miksei myös musikaali- ja oopperaesityksistä. Kuuluvathan nekin teatteritaiteeseen. Saa avautua vaikkapa pantomiimista tai kabukista, jos siltä tuntuu. Kesäteatteritkin kelpaavat mainiosti, tai vaikkapa katuteatteri. Varsinaiset konsertit ja keikat kuuluvat kuitenkin muihin ketjuihin, vaikka esittävää taidetta nekin ovat sanan laajassa merkityksessä.

Ketjussa voi paitsi keskustella yleisesti eri esityksistä, myös suositella nyt pyöriviä esityksiä meillä ja muualla, muistella vaikutuksen tehneitä näytelmiä ja näytöksiä menneisyydestä tai vaikkapa vertailla saman näytelmän eri versioita ja tulkintoja.

Myös teatterinäyttelijät ja -ohjaajat ovat tässä ketjussa vapaata riistaa vanhoista teatterihomoista Jouko Turkkaan.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Siirrän tämän tekstin tänne, pois Kierrätyskeskuksen Itkeäkö vaiko nauraa -ketjusta, jonne tämä ei alun perinkään sopinut, eli aiheena on Turussa vielä tämän kuun pyörivä vampyyrivarietee Cirque Dracula. Esitys oli alun perin Turun kulttuuripääkaupunkivuoden vetonaula 2011, ja nyt se on pyörinyt uudistettuna ja uusilla esiintyjillä tämän kesän elokuusta alkaen.

Viime viikolla sain vihdoin aikaiseksi käydä Cirque Draculassa. Turun Varvintorille on pystytetty vanha 1920-luvun belgialainen peilisaliteltta, jossa vampyyrivarietee pyörii. Draculan klassinen tarina esitetään akrobaattien, sirkustaiteilijoiden, miekannielijöiden, jonglöörien ja nuorallatanssijoiden voimin, valtaosa kansainvälisestä esiintyjäkaartista on ansainnut kannuksensa kuuluisassa Cirque de Soleilissa. Draculana on venäläistaustainen Slava Volkov, kaksinkertainen akrobatiaesitysten maailmanmestari, joka asuu nykyisin Kustavissa puolisonsa, esityksen käsikirjoittaneen ja siinä esiintyvän Pauliina Räsäsen kanssa. Räsänenhän oli ensimmäinen Cirque de Soleiliin päässyt pohjoismaalainen akrobaatti ja erittäin kovan tason esiintyjä.

Esitys oli kyllä huikea ja hintansa väärti. Tosin tässä tapauksessa hinta oli erittäin halpa, sillä näytös maksaa normaalisti 46 euroa (ravintola-ateriapaketilla 72 euroa), mutta nyt oli kyseessä poikkeuksellinen aamupäivänäytös 21 eurolla. Näytös paljastui sisään mennessä koululaisnäytökseksi, mutta se ei haitannut, sillä koululaiset olivat show'n mykistäminä hipi hiljaa ja nuoremmat lähes transsitilassa, kun varieteeshow heidät lumosi.

Suosittelen Cirque Draculaa, menkää kun vielä ehditte tämän viikon aikana. Olisin tästä täydenkin hinnan maksanut, se oli sen arvoinen ja tämän tason osaamista ei kuitenkaan hankita missään kesäteatterissa tai Jouko Turkan luomisen tuskaa kuuntelemalla. Mutta mistään latteasta käsitetaiteesta ei tee mieli korkeita lipunhintoja maksaa.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Todettakoon, että en ole missään nimessä henkilökohtaisesti mikään kovin aktiivinen teattereissa ja esityksissä kävijä.

Itse asiassa käyn melko harvoin missään, koska ei sitä aina yksinään tule kotoa lähdettyä mihinkään, lippujen hinnat ovat nykyisin perin korkeat eikä perinteinen suomalainen mökeltävä älämölöteatteri tai tekotaiteellinen paska jaksa kiehtoa. En innostu mistään luomisen tuskasta, jota mielenterveysongelmainen apurahaohjaaja huokuu haisten vanhalta viinalta ja mahorkalta. Enkä pidä ohjaustyylistä, jossa näyttelijöitä ohjataan lausumaan repliikkinsä epäselvästi mumisten ja mömisten - ei se sen taiteellisemmaksi muutu, vaikka siitä ei saisi selvää kuin eturivi.

Teatteriin tulen mielelläni viihtymään, en yleensä syty teoksille, jotka haiskahtavat tekijäryhmän sisäsiittoiselle ylitaiteellisuudelle tai joissa halutaan ottaa niin vahvasti kantaa, että se sotkee ja hämärtää esitettävän tarinan ja henkilöhahmot. Monesti kesäteatterit ja musikaalit sekä gaalaesitykset ovat olleet paljon antoisampia kuin ns. vakavat esitykset, eikä satunnaisessa puskafarssissakaan aina mitään vikaa ole, kunhan esitys ei ole liian kömpelö.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Finnkinossa on suoria lähetyksiä New Yorkin Metropolitan -oopperasta. Pari kertaa on käyty katsomassa ja upeaa on ollut. Ooppera nyt muutenkin on taidelajeista hienoin, koska se ei jäljittele todellisuutta vaan on oma todellisuutensa. Ooppera on aivan absurdia ja älytöntä. Esim. La Traviatassa keuhkotautinen nainen hoilaa pari tuntia.

Eräs viisas sanoi, että ooppera on kuin mäenlaskua, ei mitään tolkkua. Näin on.

Lauantaina 5.10. olisi Jevgeni Onegin. Sinne olisi tarkoitus mennä. Hyvä välinäytös, kun on Turussa kirjamessuviikonloppu. Viime vuonna oltiin samana lauantai-iltana katsomassa Sinivalkoista valhetta, joka oli erinomainen dokumentti, ja luotan että oopperan saralla Jevgeni Onegin yltää samaan.

http://www.finnkino.fi/news/met_opera/?TheatreArea=1014
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Lauantaina 5.10. olisi Jevgeni Onegin...

Aivan erinomainen, suosittelen lämpimästi.

Kurisositeettina mainittakoon, että Oneginista on tehty myös baletti, jossa musiikkina on käytetty Tshaikovskyn "parhaita". Erittäin hyvä baletti katsoa kokemattomallekin, sillä musiikki on tuttua ja näytökset lyhyitä. Kansallisbaletti pitää tuota aina välillä ohjelmistossan, tällä hetkellä ei ikävä kyllä taida siellä olla.

Mustan Nuolen ansiokkaista avausviesteistä jotenkin juolahti mieleen aivan liian aikaisin tämän maailman jättänyt näytelmäkirjailija (ja -ohjaaja) Reko Lundán. Muistelen lämmöllä niitä lukuisia iltoja, kun KOM oli täyteen ahdettu ja Rekon loistavat näytelmät pitivät meitä kaikki otteessaan.

Huikeita iltoja nuo silloin aikoinaan, nykyään vain harvat näkemäni näytelmät yltävät samalle tasolle.

Mieleen tulee hyvinä pläjäyksinä toki ainakin nämä:

- Mielipuolen päiväkirja (Martti Suosalo)
- Vadelmavenepakolainen (yllättävän hauska juuri näytelmänä)
- Kiviä taskussa (todellinen klassikko, yksinkertaisesti parhautta)

Itseeni tällaiset Peacock-tyyppiset varietee-esitykset eivät oikein pure, niiden huumori ja oivallukset ovat liian yksisilmäistä ja aikaansa sidottua tavaraa. Ja ei kovin älyllistäkään.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Lieneekö kukaan palstalaisista nähnyt Martti Suosalon ja Iiro Rantalan "Neljä pientä annosta" -esityksen, johon sisältyy mm. Suosalon tulkitsema "Illallinen yhdelle"?

Viime kesänä Jyväskylän Kesässä käytiin tuo katsomassa ja ei ole kyllä aikoihin tullut naurettua yhtä antaumuksella puoltatoista tuntia yhtä soittoa. Käsittääkseni tuo vielä pyörii joillain paikkakunnilla.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ooppera on vielä kokematta, ehkä pitäisi aloittaa Finnkinon esityssarjoilla. Oopperassa käymistä rajoittaa se, että harvemmin lähden Turusta mihinkään muualle, eikä täällä oopperoilla niin juhlita. Aihepiirin puolesta Wagnerin oopperat kiinnostaisivat, vaikka niiden pituudet ovatkin massiivisia.

En ole ns. modernien sketsien ja puskafarssien ylin ystävä, mutta vähän vanhempi kuplettihenkinen viihde on parhaimmillaan oikein hyvää. Olin viime vuonna konserttitalossa vierailleessa musikaalinäytelmässä Jaakko Teppo Goes To Mallorca, joka nimensä mukaisesti koostui legendaarisen ja armoitetun kuplettimestarin Jaakko Tepon parhaista kappaleista ja näiden ympärille laaditusta komediatarinasta, jossa Ruikonperän asukit matkustavat Mallorcalle. Mukana matkustaa totta kai myös Mikko-sika, kappaleen Mikko-sika Mallorcalla myötä.

Esityksessä oli mukana paitsi aito Mikko-sika (villasika, josta Ylekin kirjoitti pari vuotta sitten), myös maestro itse. Jaska Teppo ei esitykseen osallistunut, mutta oli paikalla ja tuli yleisöäkin tervehtimään esityksen jälkeen. Kelpo komediaa ja kappaleita kupletti-Suomen sydämestä. Jaakko Teppo -fani olen toki muutenkin. Olen jopa potenut joskus Jälkitautia.

Vuoden 2011 päätteeksi kävin Logomossa katsomassa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden päättäneen kutsuvierasgaalan, mukana muun muassa Lapinlahden Linnuista tuttu Tapio Liinoja. Tämä on sikäli huono esimerkki, että tätä yhden kerran esitettävää esitystä ei ollut mahdollista päästä katsomaankaan ilman kutsua, mutta vauhdikas gaalaviihde, sketsit ja musiikki toimivat tällä kertaa hyvin. Vähän kuin köyhän miehen Oscar-gaala ilman eturivissä virnuilevaa Jack Nicholsonia. Esityksen päätti ilotulitus - sisätiloissa.

Varsinaisista musikaaleista mieleen ovat parhaiten jääneet vuoden 2005 Lontoon reissuni aikana käymäni kaksi musikaalia eli Phantom Of The Opera sekä lapsille ja lapsenmielisille suunnattu, Ian "Bond" Flemingin kirjoittama Chitty Chitty Bang Bang. Kyllä Oopperan kummitus vain sai kylmät väreet selkäpiihin teemavärssynsä myötä, teatraalista mutta tehokasta. Täysin överiksi vedettyähän tuo on, mutta juuri siksi se toimii teatterimusikaalina.

Chitty Chitty Bang Bangin tuotanto oli myös huippuluokkaa lentävine autoineen, ja klassikkotarinahan tuokin on. Näkemäni esitys pyöri Lontoon Palladium-teatterissa 3,5 vuotta ja keräsi lipputuloja mukavat 70 miljoonaa puntaa ennen kuin se siirtyi Broadwaylle. Takavuosien australialainen pop-laulaja Jason Donovan taisi olla tuossa pääroolissa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Enkä pidä ohjaustyylistä, jossa näyttelijöitä ohjataan lausumaan repliikkinsä epäselvästi mumisten ja mömisten - ei se sen taiteellisemmaksi muutu, vaikka siitä ei saisi selvää kuin eturivi.

Ymmärrän kyllä tämän, toisaalta itse vieroksun esityksiä joissa esiintyjät ar-ti-ku-loi-vat niin että joka tavu erottuu, mutta ovat muuten tyhjää täynnä, puhuvia päitä ja patsaita niin kuin sanotaan. Jokainen teatterinäyttelijä nimittäin puhua selkeästi, se ei ole taito eikä mikään, sellainen kokonaisvaltaisestin uskottava näytteleminen onkin sitten asia erikseen. Toki tämä riippuu paljon esityksen kehyksistäkin, siitä millainen se muuten on.

Yleisesti ottaen teatteriin pätee sama kuin moneen muuhunkin asiaan, jos kiinnostusta riittää, kannattaa lajiin perehtyä mahdollisimman laajasti. Painotan tätä ihan siitä syystä että monilla tuntemillani ihmisillä on yllättävän vahvoja stereotypioita siitä mitä teatteri on ja ei ole ja miksi sinne ei näin ollen voi mennä. Tämä lähtee joillain jo siitäkin että "sinne pitää pukeutua." Luulen että Suomessa on paljon ihmisiä jotka eivät ole käyneet teatterissa koskaan, ainakaan vapaaehtoisesti. En toisaalta tiedä onko asia juuri näin vai sorrunko tässä itse stereotyyppiseen ajatteluun.

Itse(kään) en tosin enää teatterissa käy johtuen siitä että sain sitä aikanani suun ja silmät täyteen. Jos menisin jotakin katsomaan, niin mieluiten jotakin harrastajaporukkaa tai "vapaan" ryhmän esitystä ihan jo kannanotonkin vuoksi.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ooppera on vielä kokematta, ehkä pitäisi aloittaa Finnkinon esityssarjoilla. Oopperassa käymistä rajoittaa se, että harvemmin lähden Turusta mihinkään muualle, eikä täällä oopperoilla niin juhlita. Aihepiirin puolesta Wagnerin oopperat kiinnostaisivat, vaikka niiden pituudet ovatkin massiivisia.

Viime kevättalvella oli Parsifal Finnkinossa ja käytiin se kattomassa Turun Finnkinossa. Todella mahtava esitys. Kesti väliaikoineen kuudetta tuntia, muttei aika tullut pitkäksi, kun Wagner on mikä on. Nyt mainostetaan Turun kaduilla jotain oopperaa, oliko ÅST:n juttuja, en oo varma, ehkä on jokin kevyily joka ei innosta. Mozartin Taikahuilu olis Stadissa, mutta näytökset jotenkin hankalina aikoina. En oo nähnyt edes Wagnerin Ring-tetralogiaa, joten mielenkiintoisia hetkiä on edessä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Viime kevättalvella oli Parsifal Finnkinossa ja käytiin se kattomassa Turun Finnkinossa. Todella mahtava esitys. Kesti väliaikoineen kuudetta tuntia, muttei aika tullut pitkäksi, kun Wagner on mikä on. Nyt mainostetaan Turun kaduilla jotain oopperaa, oliko ÅST:n juttuja, en oo varma, ehkä on jokin kevyily joka ei innosta. Mozartin Taikahuilu olis Stadissa, mutta näytökset jotenkin hankalina aikoina. En oo nähnyt edes Wagnerin Ring-tetralogiaa, joten mielenkiintoisia hetkiä on edessä.

Sinänsä pitkä kesto ei ole mikään este, jos esitys ja sen toteutus ovat tarpeeksi tasokkaita. Esimerkiksi Ryhmäteatterin legendaarinen Taru Sormusten Herrasta -näytelmä Suomenlinnassa kesällä 1989 kesti kahden väliajan myötä kuusi tuntia, mutta se ei tuntunut missään, vaikka olin vasta 12-vuotias.

Edelleen yksi vaikuttavimmista ja hienoimmista teatterihetkistä mitä olen kokenut. Tosin myönnän avoimesti, että kovan luokan TSH-innostukseni on tähän saattanut myötävaikuttaa. Mutta eipä ole Matti Pellonpäätä kovempaa Sarumania vielä vastaan tullut, vaikka suuri sir Christopher Leen näyttelijätyön ystävä olenkin. Lisäksi Suomenlinnan puitteet sopivat näytelmälle mainiosti, varsinkin kun prologinäytös eli Bilbon syntymäpäivät näyteltiin ulkosalla, ja yleisö oli osa Bilbon syntymäpäiväyleisöä.

Tämän saman esityksen pohjaltahan Ryhmäteatterin jäsenet tekivät televisioon yhdeksänosaisen sarjan Hobitit, joka on omalla tavallaan suomalaista televisiohistoriaa.

Fantastisemmista aiheista myös Turussa vuonna 1997 esitetty Merlin-näytelmä jätti hyvän vaikutelman. Silläkin oli kestoa viitisen tuntia, joten ihan lyhyt ei tuokaan ollut. Antti Majanlahti teki hyvän pääroolin, ja arturiaanisten tarustojen uusi sovitus toimi hyvin.

Samoihin aikoihin eli 1998-1999 pyöri Turun kaupunginteatterissa myös Suomen sisällissotaan sijoittuva Hennalan torvisoittokunta, jossa mielestäni tavoitettiin hyvin sisällissodan ja sen jälkeisten vankileirillä koettujen kärsimysten tunnetiloja. Hyviä ja kunnianhimoisia esityksiä on Turussakin vuosien myötä nähty.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Se hieman joskus kaivelee, että nykyisin teatteriesitysten hinnat ovat nousseet turhan korkeiksi. Sitä tulee harkittua kerran jos toistekin, upottaako monta kymppiä näytelmiin. Yleensä ei upota, jos aihe tai sovitus ei vedä erityisen paljon puoleensa. Tuon Draculan olisin ollut valmis katsomaan täydelläkin hinnalla, sillä harvoin sitä näkee kansainvälisen A-luokan akrobatiaa ja sirkustaidetta klassisen Dracula-tarinan puitteissa, mutta sattuman kaupalla huomasin siitä sen halvemman päivänäytöksen.

Yläluokalla ja varakkaalla porvarikeskiluokalla asia ei ehkä ole kummoinenkaan ongelma, jos rahaa on vaikka takassa polttaisi, mutta näin keskituloisena (tai oikeastaan alemman tulotason keskituloisena) valkokaulustyöntekijänä rahojen käyttöä on pakko harkita, eikä esim. mitään neljää-viittäkymppiä viitsi noin vain pistää, ainakaan kovin usein tai kovin kevyin perustein. Jos teatteriesitysten hinnat olisivat halvempia, niissä tulisi käytyä useammin ja teatterit voisivat pitää esityksiä ohjelmistossaan kauemmin (Lontoossahan on Hiirenloukku pyörinyt vuosikymmeniä).

Kannatan lämpimästi suuren maailman jalkapallostadioneilta tuttua hinnoittelutaktiikkaa, jossa VIP-katsojat ja "korkean profiilin liput" maksavat enemmän, mutta joka ottelussa... korjaan, näytöksessä, taattaisiin myös halvemman kategorian paikkoja. Onhan teatteritoiminnalla sivistävä funktionsa, ja se funktio toimisi paremmin jos "köyhä rahvas" pääsisi myös sivistymään ja nauttimaan muustakin kuin keppanasta ja roskaviihteestä.

Ihan näin vertailun vuoksi kaivoin esille päätöspöytäkirjat, joissa päätettiin mainitun Hennalan torvisoittokunnan lippujen hinnat. Kyseessä siis todellinen suurproduktio, monen tunnin esitys johon käytettiin valtaosa Turun kaupunginteatterin voimavaroista 1998-1999:
100 mk/permanto, 80 mk/eläkeläiset, 65/mk opiskelijat, koululaiset, varusmiehet

Toki ensi-illasta tulee 15 vuotta täyteen, maailma on muuttunut ja rahan arvo sen myötä, mutta silti. Lipunhinnat 11-17 euroa. Nyt pyörivän Jekyll & Hyden lipunhinnat ovat 37-42 euroa. Kaivoin vanhoja palkkakuittejani esille ja vertailin, miten monta työtuntia (ilman veroja) olisi pitänyt tehdä silloin töitä lipun ostaakseen ja paljonko nyt. Kyllä nykyään saa enemmän hommia paiskia teatteriin päästäkseen, vaikka palkkataso on vuosien myötä noussut.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Sinänsä pitkä kesto ei ole mikään este, jos esitys ja sen toteutus ovat tarpeeksi tasokkaita. Esimerkiksi Ryhmäteatterin legendaarinen Taru Sormusten Herrasta -näytelmä Suomenlinnassa kesällä 1989 kesti kahden väliajan myötä kuusi tuntia, mutta se ei tuntunut missään, vaikka olin vasta 12-vuotias.

Taisi olla talvella -94 kun Ryhmäteatterissa oli kuusituntinen teatterisovitus Karamazovin veljeksistä. Helkatin hyvä. Niska kieltämättä tuli kipeeksi kun piti vähän kattoa silleen pää väärässä mutta oli se sen arvoista.

Edellisenä kesänä oli Suomenlinnassa Nummisuutarit, eipä ollut huono sekään. Sää oli kalsa mutta taskulämmin Koskenkorva ja erinomaiset näyttelysuoritukset pitivät mielen virkeänä. Ryhmäteatteri oli todella kova poppoo noihin aikoihin.

Turussa kävin valitettavasti kattomassa kaupunginteatterin Anna Kareninan, ei siitä sen enempää. Mutta viimesen vuoden aikana oon nähnyt pari yo-teatterin juttua ja oon nauttinut lujasti, jälkimmäinen oli Juha Hurmeen Golem ja se oli erinomainen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tänä syksynä on ollut harkinnassa käydä Turun kaupunginteatterissa pyörivä Jekyll & Hyde, jonka pääosassa on Riku "munamies" Nieminen. Onko kellään tästä näytelmästä kokemuksia?

Toinen saman laitoksen esitys olisi klassinen Romeo ja Julia, joka kiinnostaisi lähinnä energisen esiintyjäkaartinsa takia. Turun Nuoren Teatterin esiintyjäkaarti olisi ainakin nuorta, kuten esityksessä pitäisi ollakin. Eihän moista tunteen paloa ja dramatiikkaa tosielämässäkään saa aikaiseksi muuta kuin teini-ikäisten sotkuista ja sydänsuruista. Mutta saapa nähdä, viitsiikö sitä tähän satsata. Näin keski-iän ja orastavan vanhuuden kyynistämänä tekisi mieli kuitenkin huudella katsomosta välihuutoja Romeolle ja Julialle. "Ei se oo niin vakavaa, vaihda pimu uuteen!" tai "Get on with it!" tulisivat todennäköisesti huulille.

Onko jollain jatkoaikalaisella muuten kokemusta tai peräti ammatillista tuntumaa teatteri- tai musikaalinäyttelemisestä? Eräs opiskeluaikainen tutuntuttuni harrasti ylioppilasteatterissa ja on sittemmin ohjannut pari kolme näytelmää. Minuun ei ole teatterikärpänen tältä osin purrut. Tosin opiskeluaikoina tuli yliopistossa kertaalleen kirjoitettua lyhyt mininäytelmä harjoitustehtävänä, mutta siinäpä se. Tuon kurssin veti teatteriohjaaja Juha Malmivaara, joka toimi Teatterikorkeakoulun professorinakin 2000-luvun alussa. En ollut aluksi Malmivaaran kanssa oikein samalla aaltopituudella, mutta lopulta löytyi yhteinen sävel kun vaihdoin suunnittelemaani aihepiiriä toiseksi.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Se hieman joskus kaivelee, että nykyisin teatteriesitysten hinnat ovat nousseet turhan korkeiksi.

Aina ne on kalliita olleet, suhteessa yleiseen kustannustasoon siis. Ei siis ole sikäli ihme että teatteria pidetään rikkaiden huvina. Itse suhtaudun asiaan kahtalaisesti. On toisaalta selvää että joku suuremmalle näyttämölle tehtävä juttu joka vaatii yli kolmenkymmenen hengen työpanoksen joka ilta + kaikki muut kulut maksaa mansikoita. Tältä osin teatteriin voisikin suhtautua harvoin nautittavana ylellisyystuotteena jonka kuuluukin vähän maksaa. Toisaalta, alalla itsekin työskennelleenä ja sitä sisältä jonkun verran tuntevan tiedän että Suomen teattereissa käytetään paljon rahaa kaikenlaiseen joutavaan. Esimerkiksi puvut ja tarpeistot valmistetaan useissa teattereissa joka näytelmään erikseen ja niitä käytetään vain siinä näytelmässä minkä seurauksena monen teatterin varastoissa on pienen taajaman verran vain yhdellä näytäntökaudella käytettyä tavaraa. Jos esityksiä tehtäisiin halvemmalla, ne tietysti maksaisivat vähemmän ja olisivat luultavasti myös tasokkaampia taiteellisesti. Monessa talossa tämä onkin juuri taiteellinen ongelma, ollaan hiukan liiaksi rähmällään yleisön edessä. Valitettavasti tässä juuri teatterit ampuvat itseään jalkaan jos/kun Mustan Nuolen kaltaiset tyypit jättävät menemättä liian kalliiden lipun hintojen takia.

Onko jollain jatkoaikalaisella muuten kokemusta tai peräti ammatillista tuntumaa teatteri- tai musikaalinäyttelemisestä?

Minulla tuota on, kuten olen kai ennenkin vihjaissut eli löytyy amk-tutkinto esittävästä taiteesta ja vajaan kymmenen vuoden työkokemus alalta. Varsinaisesti suuntauduin käsikirjoittamiseen ja ohjaamiseen mutta ehdin toki myös näytellä niin sisä - kuin ulkotiloissakin. Varsinaisissa musikaaleissa en ole ollut, mutta muuten kyllä esityksissä joissa oli myös laulua. Jos ammattilaisuuden mitta on se tuleeko tekemisestä palkkaa, niin silloin voin sanoa näytelleeni myös ammattimaisesti.

Jos taas teatterin harrastamisesta puhutaan, niin sehän on muuttunut Suomessa paljon. Suomihan on harrastajateatterimaa ja vanhan sanonnan mukaan jokainen suomalainen on joskus seissyt työväen talon näyttämöllä. Tätä nykyä harrrastajateatterin kenttä on kuitenkin ammattimaistunut ja moniin isompiin harrastajaporukoihin on jo pitkään ollut pääsykokeet. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia, haluan vain huomioida että kliseisimmät käsitykset harrastajateatterista eivät välttämättä pidä enää paikkaansa. Siellä tehdään tasokkaita juttuja, toki edelleen myös paljon paskaa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tänä syksynä on ollut harkinnassa käydä Turun kaupunginteatterissa pyörivä Jekyll & Hyde, jonka pääosassa on Riku "munamies" Nieminen. Onko kellään tästä näytelmästä kokemuksia?

Jekyll & Hyde tuli nähtyä tänään (tai siis eilen) Turun kaupunginteatterissa. Tunteikas ja mielenkiintoinen näytelmä, joka ammensi R.L. Stevensonin klassikkoromaanista perusrungon. Sen päälle oli sitten kasattu muuta aineistoa musikaalin tueksi. Sikäli erikoinen hyvän ja pahan taistelu, että hyvä ja paha olivat saman miehen sisällä ja kyse oli sisäisestä taistelusta.

Riku Nieminen teki hyvän ja vakuuttavan pääroolin, mies tulkitsi sekä tiedemies tohtori Jekylliä että tämän turmeltuneempaa minää Edward Hydeä vahvalla paatoksella. Hyde oli oikeastaan antisankari, sillä Hyde pisti kylmäksi sellaista väkeä, joka oikeastaan ansaitsikin koston Jekylliä kohtaan tehdyistä vääryyksistä. Lopulta lähti Hydenkin mopo sitten käsistä traagisin seurauksin. Suomenkieliset sovitukset musikaalin kappaleista toimivat hyvin, parhaiten oli toteutettu Murha, murha (Murder, Murder), jossa oli maanisen hektistä tunnelmaa.

Äänituotannossa oli sikäli vähän ongelmia, että laulujen sanoista oli paikoin vaikea saada selvää orkesterin pauhun alta, eli laulumikrofonit olisi voitu miksata paremmin. Mutta koskapa Suomessa äänen tasapaino olisi kunnossa, ei se ole elokuvissakaan oikeastaan koskaan.

Sali oli loppuunmyyty, kuten suurin osa näytöksistä. Suomalaisten keski-ikäisten tanttojen moukkamaisuus vain jaksaa ihmetyttää. Teatteriin kyllä tullaan, pyntätään parhaat päälle ja maksetaan miltei viisikymppiä lipusta - ja sitten räplätään sitä saatanan kännykkää esityksen ajan monta kertaa. En tiedä, oliko syynä tuikitärkeä ihqu-tekstari vaiko statuspäivitys facebookiin eikä kiinnostakaan, mutta on se nyt vittu ja jumalauta, ettei voi kännykkää jättää käpistelemättä edes reilun tunnin ajaksi näytösten aikana ja tarkistaa sitä sitten väliajalla tai esityksen loputtua.

Elokuvateatterissa tämä kusipäinen piittaamattomuus on valitettavaa arkipäivää, mutta ES-päiseltä vittumarkolta tai tympeältä teinipissikseltä moinen rikos on jotenkin odotetumpaa, sen sijaan viisikymppiseltä pukuämmältä teatterissa tuota ei niin odottaisi pelkästään lippujen hinnan takia. Kännykän räplääminen esityksessä kuin esityksessä pitäisi palkita vain ja ainoastaan niskalaukauksella, oppisivatpahan olemaan käyttämättä kännyköitään seuraavassa elämässä. Ukko-Mauser ratkaisuksi järjestyshäiriöihin!

Toinen saman laitoksen esitys olisi klassinen Romeo ja Julia, joka kiinnostaisi lähinnä energisen esiintyjäkaartinsa takia. Turun Nuoren Teatterin esiintyjäkaarti olisi ainakin nuorta, kuten esityksessä pitäisi ollakin. Eihän moista tunteen paloa ja dramatiikkaa tosielämässäkään saa aikaiseksi muuta kuin teini-ikäisten sotkuista ja sydänsuruista. Mutta saapa nähdä, viitsiikö sitä tähän satsata. Näin keski-iän ja orastavan vanhuuden kyynistämänä tekisi mieli kuitenkin huudella katsomosta välihuutoja Romeolle ja Julialle. "Ei se oo niin vakavaa, vaihda pimu uuteen!" tai "Get on with it!" tulisivat todennäköisesti huulille.

Sain alelipun Romeon ja Julian viimeiseen esitykseen tänään 31.12. klo 14 näytökseen, esityksessä on vielä tilaa, joten pidemmän teatteritauon jälkeen tulee sitten käytyä kahtena päivänä peräkkäin kaupunginteatterissa. Saa nähdä, mitkä ovat vaikutelmat esityksestä ja ehdottoman teinirakkauden kuolettavista seurauksista.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Sain alelipun Romeon ja Julian viimeiseen esitykseen tänään 31.12. klo 14 näytökseen, esityksessä on vielä tilaa, joten pidemmän teatteritauon jälkeen tulee sitten käytyä kahtena päivänä peräkkäin kaupunginteatterissa. Saa nähdä, mitkä ovat vaikutelmat esityksestä ja ehdottoman teinirakkauden kuolettavista seurauksista.

Hyvä näytelmä tämäkin, raikkaita nuoria kasvoja näyttelijäkaartissa. Osa roolisuorituksista oli ikään nähden todella vakuuttavia, esimerkiksi Imettäjän roolissa ollut Esme Kaislakari on vasta 15-vuotias, mutta nuori neiti kanavoi sataprosenttisesti sisäisen Justiinansa yhdistettynä Fingerporin Rivo-Riittaan.

Turun Nuoren Teatterin näyttelijöiden ikähaitari oli muutenkin suuri, mutta hyvin oli klassikkonäytelmä hallussa tuoreena sovituksena.

Nykypäivään ei voisi Romeon ja Julian tarinaa siirtää. Ensinnäkin romanssi päättyisi siihen, että iltapäivälehdet kirkuisivat klikkihuorausotsikoilla "Romeo on pedofiili" - onhan Julia vasta 13-vuotias. Lisäksi ainakaan Suomessa ihmisten hengiltä puukottaminen ei tuottaisi mitään karkoitusta tai kuolemanuhkaa, vaan korkeintaan muutaman vuoden tappotuomion, josta alaikäiset tekijät istuisivat maksimissaan kolmasosan.

Ehkä tarinasta voisi jonkin mustalaispäivityksen tehdä. Raine ja Miranda - ikuinen rakkaus, jossa tumma ja tulinen Raine vetäisi pirillä itsensä hengiltä puukotettuaan ensin Moralla hengiltä naapuriklaanin Hagertin. Nuori Miranda kompastuisi suruissaan juuri käyttöön ottamaansa varasteluhameeseen ja tipahtaisi ruotsinlaivan kannelta, hameessaan 40 litraa varastettua alkoholia ja joulukinkku ankkurinpainona. Sossun maksamat mustalaishäät peruuntuisivat, ja valtio joutuisi maksamaan kummankin suvun jäsenille taas uudet kämpät, koska eihän sitä voi verikostoperinteestä 2000-luvulla luopua, muu olisi rasismia.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Sattuuko joku parkkiintuneempi ooppera- ja musikaalikävijä tietämään, miten ooppera- ja musikaaliesityksien tekstitys käytännössä on toteutettu?

Heijastetaanko tekstit jonnekin peräseinälle, josta niitä pitää kiikarien kanssa tihrustaa vai miten tuo hoituu? Luulisi, että se vaikeuttaa esityksen seuraamista jos tekstit ovat eri paikassa, mutta ei kai niitä lavallekaan voi heijastaa?

Kysymys tuli mieleen kun pohdin Tallinnassa syksyllä ensi-iltansa saavaa Oopperan kummitus -musikaalia, josta esitetään vironkielinen versio (Ooperifantoom), mutta jossa kerrotaan olevan tekstitykset suomeksi ja englanniksi. Näin kerrotaan esityksen kotisivuilla.

Viimeksi olen Oopperan kummituksen nähnyt Lontoossa 2005, joten tekisi mieli vilkaista virolaisten versiota aiheesta. Tarina on toki tuttu, joten sitä voi seurata vaikka laulut olisivat millä kielellä tahansa, mutta tuo tekstitysasia ja sen käytännön toteutus jäi vain mietityttämään.

Onko joku muu tuota harkinnut tai kenties menossakin?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sinänsä pitkä kesto ei ole mikään este, jos esitys ja sen toteutus ovat tarpeeksi tasokkaita. Esimerkiksi Ryhmäteatterin legendaarinen Taru Sormusten Herrasta -näytelmä Suomenlinnassa kesällä 1989 kesti kahden väliajan myötä kuusi tuntia, mutta se ei tuntunut missään, vaikka olin vasta 12-vuotias.
Tuosta kokemuksesta voin sanoa, että olen ihan avoimesti kateellinen. Kunpa olisi tuon näytelmän päässyt näkemään. Sen tv-sarjan toki katselin aikanaan kun se televisiosta tuli, mutta en liene väärässä jos sanon, että teatteriversio on varmasti ollut kaikin puolin vaikuttavampi. Varsin kunnianhimoinen hanke kyllä suomalaisittain, täytyy todeta, mutta ainakin olivat näytelmän paikaksi valinneet mitä täydellisimmän vaihtoehdon ja toki myös Ryhmäteatteri legendaarisine näyttelijöineen on varmasti ollut ainoa oikea porukka toteuttamaan tuon produktion.

Aina joskus toivoisi, että se helvetin aikakone oli keksitty. Paljon on missannut asioita, ihan omana elinaikanaan. No eipä sitä naperona tiennyt edes, että tuollainen näytelmä siellä pyöri ja yksinään nyt ei olisi tullut kuuloonkaan, että lähtee moista suurelle kylälle katselemaan.

Täytynee joskus etsiä se televisioversio ja katsella. Siitäkin on aikaa kun olen nähnyt. Kari Väänänen Klonkkuna oli kyllä huikea.

Edit. Kas, tuo näytelmä oli 80-luvun puolella. No olin tosiaan nuori poika ja en vielä oikeastaan ollut edes koko aiheeseen tutustunutkaan tuolloin. Kirjat luin ekan kerran 90-luvun alussa, joten kaikella tapaa myöhässä näytelmän suhteen! Vaadin uusintakierrosta (sääli vaan, että jotkut näyttelijät ovat jo manan mailla, mm. Matti Pellonpää...)
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Aina joskus toivoisi, että se helvetin aikakone oli keksitty. Paljon on missannut asioita, ihan omana elinaikanaan. No eipä sitä naperona tiennyt edes, että tuollainen näytelmä siellä pyöri ja yksinään nyt ei olisi tullut kuuloonkaan, että lähtee moista suurelle kylälle katselemaan.

En minäkään sentään yksinäni 12-vuotiaana lähtenyt Helsinkiin seikkailemaan. Onneksi minulla oli ja on ymmärtäväinen äiti, joka lähti kanssani Helsinkiin asti kesäteatterireissulle Suomenlinnaan. Kiitos, äiti!

Täytynee joskus etsiä se televisioversio ja katsella. Siitäkin on aikaa kun olen nähnyt. Kari Väänänen Klonkkuna oli kyllä huikea.

Kas tässä YouTube-linkki yhdeksänosaisen tv-sarjan kaikkiin osiin ketjussa, jaettuna pienempiin pätkiin. Minulla tämä sarja oli ja on VHS-muodosta dvd:lle siirrettynä hyllyssä, mutta on hienoa, että joku on nähnyt vaivaa ja pistänyt tuon nettiin.

Kyselin aikoinaan suoraan Yleltä ja jopa ohjaaja Torikalta mahdollisuuksia julkaista tämä sarja dvd-muodossa, mutta kuulemma tv-tuotannon oikeudet ovat palautuneet juutalaisten ahnaisiin kätösiin eli Saul Zaentzin firmalle, jolta Yle oli ostanut oikeudet esittää tv-sarjaa telkkarissa. No, YouTube onneksi keksittiin.

Edit. Kas, tuo näytelmä oli 80-luvun puolella. No olin tosiaan nuori poika ja en vielä oikeastaan ollut edes koko aiheeseen tutustunutkaan tuolloin. Kirjat luin ekan kerran 90-luvun alussa, joten kaikella tapaa myöhässä näytelmän suhteen! Vaadin uusintakierrosta (sääli vaan, että jotkut näyttelijät ovat jo manan mailla, mm. Matti Pellonpää...)

Ei haittaisi yhtään, jos Ryhmäteatteri tai joku muu taho tekisi revisited-version näytelmästä. Pellonpäätä ei saa haudasta takaisin, mutta muuten kyllä kelpaisi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sattuuko joku parkkiintuneempi ooppera- ja musikaalikävijä tietämään, miten ooppera- ja musikaaliesityksien tekstitys käytännössä on toteutettu?

Yleisimmin käytössä oleva tapa on heijastaa se näyttämön yläpuolelle. Tämä myös monessa vieraskielisessä näytelmässä käytetty tapa. Tämä kun on mahdollista tilassa kuin tilassa. Kyllä, häiritsee katselua, jos täytyy lukea koko ajan.

Teknologisesti kehittyneintä (ei käytössä Suomessa) on jakaa tekstityksen haluaville katsojille lasit, joihin tekstitys ilmestyy samaan kohtaan kun töllössä ja näin niille joille tekstitysten luku töllöstä on tuutua, on seuraaminen vavattomampaa. Toki maissa jossa tekstityskulttuuria ei ole töllössä, on tämäkin ongelmallista.


Mutta oopperoiden tai musikaalien tarinat on niin simppeleitä, ettei siinä paljoa tekstitystä tarteta (no on poikkeuksiakin)
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Yleisimmin käytössä oleva tapa on heijastaa se näyttämön yläpuolelle. Tämä myös monessa vieraskielisessä näytelmässä käytetty tapa. Tämä kun on mahdollista tilassa kuin tilassa. Kyllä, häiritsee katselua, jos täytyy lukea koko ajan.

Teknologisesti kehittyneintä (ei käytössä Suomessa) on jakaa tekstityksen haluaville katsojille lasit, joihin tekstitys ilmestyy samaan kohtaan kun töllössä ja näin niille joille tekstitysten luku töllöstä on tuutua, on seuraaminen vavattomampaa. Toki maissa jossa tekstityskulttuuria ei ole töllössä, on tämäkin ongelmallista.


Mutta oopperoiden tai musikaalien tarinat on niin simppeleitä, ettei siinä paljoa tekstitystä tarteta (no on poikkeuksiakin)

Kiitos vastauksesta, tämä selventää käytäntöä. Tuo tekstityslasien käyttö olisi tavallaan kätevä, mutta toisaalta ylimääräiset lasit nenän päällä silmälaisen lisäksi on melko rasittavaa esimerkiksi elokuvien 3D-näytöksissä, joten ehkä tuo yläpuolelle laitettava tekstitys on kuitenkin parempi.

Tarinoita pystyy sinänsä yleensä seuraamaan ilmankin vaikka esitys olisi vieraskielinen, mutta toki teksteistä on silloin apua jos käydään pidempää dialogia joksikin viroksi. Yksityiskohdat eivät välity, vaikka tarinan perusrunko olisikin entuudestaan tuttu.

Englanninkielinen kantaesitys Phantom Of The Opera oli kyllä sen verran komeasti toteutettu West Endissä kun sen vajaa vuosikymmen sitten kävin katsomassa, että se jätti vahvat muistot. Nimikkobiisi on erityisen väkevä ns. luonnonolosuhteissa eli lontoolaisessa teatterissa.

Kirjana tuo on tietysti klassikko. Elokuvaversiot eivät ole täysin tavoittaneet samaa tunnelmaa kuin kirjassa. Toki on varmasti aikanaan 1925 ollut Chaneyn mykkäversio kova, ja myös 1940-luvun versio ja monet muut versiot, mutta Andrew Lloyd Webberin musikaali on toiminut tulkinnoista parhaiten. Pidin myös vuoden 2004 elokuvasta, vaikka siinäkin oli puutteensa. Se olisi kuitenkin ansainnut tiukemman ja keskittyneemmän ohjauksen, Joel Schumacher oli vähän väärä mies tuota toteuttamaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Andrew Lloyd Webberin musikaali on toiminut tulkinnoista parhaiten.

Tampereen Työväen Teatterissa saa ensi-iltansa yksi parhaista musikaaleista evö. Evita. Sen seuraaminen vaatii keskittymistä myös äidinkielisenä, sillä se on läpisävelletty eikä ole tarinan mikään yksinkertainen. Se on yksi ainoita poliittisia menestysmusikaaleja, jossa käydään läpi Eva Duarten tarina Argentiinan Peronin hallintokaudella. Loistavaa musaa, hyvä tarina. Suosittelen.

.. no toki en tietty tuota vasta harjoitteluvaiheessa olevaa esitäs ole nähnyt, mutta TT:n ja HKI:n versiot kyllä, samoin West Endissä sekä tietty Madonnan (voih..) tähdittämä leffaversio.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Harmi, että Musta Nuoli nostit tämän ketjun esille liian myöhään. Vielä kaksi viikkoa sitten olisin voinut kertoa sinulle Turussa järjestetystä Future Circus -festivaalista. Toivottavasti sait tietää siitä muuta kautta ja menit katsomaan mahtavia esityksiä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kysymys tuli mieleen kun pohdin Tallinnassa syksyllä ensi-iltansa saavaa Oopperan kummitus -musikaalia, josta esitetään vironkielinen versio (Ooperifantoom), mutta jossa kerrotaan olevan tekstitykset suomeksi ja englanniksi.
Eikös tuosta Oopperan kummituksesta ole tulossa myös kotimainen versio lähivuosina? Olin näin lukevinani jostain. Ilmeisesti kuitenkin esitetään alkuperäiskielellä, mutta siis kotimaisin voimin. Sinänsä erikoinen ratkaisu sikäli, että osaako näyttelijät ja laulajat lontoota tarpeeksi hyvin, että ei kuulosta falskilta?
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Harmi, että Musta Nuoli nostit tämän ketjun esille liian myöhään. Vielä kaksi viikkoa sitten olisin voinut kertoa sinulle Turussa järjestetystä Future Circus -festivaalista. Toivottavasti sait tietää siitä muuta kautta ja menit katsomaan mahtavia esityksiä.

Eiköhän mies ollut siellä mukana kun muutenkin asiasta on kiinnostunut. Uskon, että kuullaan arvosteluja jne. Näitä odotan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös