Jatkoajan suuri vuosiäänestys 2002 (musiikki)

  • 7 019
  • 99

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äänestys suljettu. Tulokset täällä: http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?threadid=15437

Viime vuonna taisi olla tämän tapainen äänestys, joten kehtaisinkohan minä ottaa tänä vuonna tehtäväkseni pisteidenlaskun? Soundin tämän vuoden äänestys oli kutistunut mitättömäksi torsoksi entisestään, joten ehkäpä tänne voi laittaa vähän laajemman. Annetaan ääniä seuraavissa kategorioissa:

Vuoden albumi 1
Vuoden albumi 2
Vuoden albumi 3

Vuoden biisi 1
Vuoden biisi 2
Vuoden biisi 3

Ykköselle 5 pistettä, kakkoselle 3 ja kolmoselle 1. Kaikkia kohtia ei ole pakko täyttää, jos siltä tuntuu. Sovitaan sitten, että biisien ja albumeiden pitää olla nimenomaan vuonna 2002 ilmestyneitä tai ainakin sellaisia, jotka olivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa "pinnalla".


Vuoden tulokas, Suomi

Vuoden tulokas, ulkomaat

Vuoden töppäys/töppäykset

Töppäys voi olla bändi, ilmiö tai jotain muuta musiikkibisnekseen liittyvää. Töppäyksien kohdalla tuskin kannattaa laskea pisteitä, ellei sieltä tule jollekin tietylle asialle äänivyöryä.

Äänestysaikaa on ainakin vuodenvaihteeseen asti. Tuskin viitsin ruveta laskemaan niitä uudenvuoden yönä, joten ainakin uudenvuodenpäivään mennään...

Laitan omat ääneni sitten, kun (tai jos) on tullut muutamia muita ääniä, etten rupea vahingossa johdattelemaan mihinkään suuntaan.

EDIT: HUOM!: Esittäisin pikku pyynnön, että mikäli muutatte antamianne ääniä jälkikäteen, laittakaa siihen kohtaan joku merkintä muutoksesta. Mieluiten siten, että kerrotte myös minkä otitte pois. Olen nimittäin lasku-urakkaa helpottaakseni kirjannut tuloksia ylös lennosta, kun tästä tuli näinkin suosittu äänestys.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vuoden albumi 1 : Ismo Alanko Säätiö - Hallanvaara
Vuoden albumi 2 : Pohjannaula - Päreinä
Vuoden albumi 3 : Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus - Rajaportti

otetaan nämäkin sitten yllämainituilta levyiltä:

Vuoden biisi 1 : Ismo Alanko Säätiö - Maailmanparantaja
Vuoden biisi 2 : Pohjannaula - Karjalan mailla
Vuoden biisi 3 : Timo Rautiainen - Lumessakahlaajat

Vuoden tulokas, Suomi : Tyhjä - ei ketään minun mieleeni

Vuoden tulokas, ulkomaat : Tyhjä - en seuraa ulkomaista musiikkia

Vuoden töppäys/töppäykset : Sielun Veljet - tribuutti-CD.ltä löytyvä Aknestikin versio Elintasosta... ei helvetti, jyräävä, psykopaattinen kappale väännetty teinipopiksi... ei helvetti...
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vuoden albumi:
1. System Of A Down - Steal this album!
2. Korn - The Untouchables
3. Paradise Lost - Symbol of life

Vuoden biisi:
1. System Of A Down - Highway song
2. Paradise Lost - Pray nightfall
3. Nicole - Kaus

Vuoden tulokas, Suomi:
Velcra

Vuoden tulokas, ulkomaat:
Killswitch Engage

Vuoden töppäys:
Ketsuppilaulu. Tästä ei biisi paljoa ärsyttävämmäksi muutu. Ja kun kappaletta tulee vielä joka tuutista.

Edit: Vaihdoin kotimaisen vuoden tulokkaan. Alunperin äänestin tuota pellerockbändiä Lordia, kun en muutakaan keksinyt. Nyt kun tuli ostettua Velcran levy, niin vuoden kotimaisesta tulokkaasta ei ole epäselvyyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Albumit:

1. Kotiteollisuus : Kuolleen kukan nimi
2. The Gathering : Black Light District
3. Manic Street Preachers : Forever Delayed

Biisit:

1. Queens Of The Stone Age : No one knows
2. Viikate : Ei ole ketään kelle soittaa
3. CMX : Isohaara


Kotimainen tulokas:
Sweatmaster

Ulkomainen tulokas:
Audioslave

Vuoden töppäys:
Ylen töppäilyt etenkin Radio Mafian suhteen.



Tätä miettiessäni huomasin ostaneeni tänä vuonna harvinaisen vähän uusia, etenkin tämän vuoden puolella julkaistuja levyjä. Ostoskoriin on lähinnä kertynyt vain vanhempaa materiaalia, joka on joskus jäänyt jostain syystä hankkimatta tai sitten ihan vain yleissivistyksellisistä syistä. Kotiteollisuus erottui kuitenkin helposti vuoden albumiksi. Tori Amosin uusin on kuulemma kova, mutta en sitä uskalla listata kun en ole sitä kunnolla kuullut.

Biisejäkin oli vaikea valita, mitä nyt QOTSA löytyi ykköseksi kohtalaisen helposti. Viikate teki vuoden parhaan kotimaisen biisin, mutta kolmonen piti lähinnä suuren tarjonnan vuoksi arpoa. CMX on tällä kertaa kolmas, koska se on ihan viime aikoina maistunut mukavalle.

Tulokkaita ei meinannut tulla mieleen oikein millään. Valitut artistit eivät nyt välttämättä ole tulokkaita ihan perinteisessä mielessä, sillä Audioslaven jäsenistöllä on takanaan sekä vuosien urat että muutama kymmenen miljoonaa myytyä levyä ja Sweatmasterkin on rokannut ilmeisesti jo pidemmän aikaa. Enkä edes muuten omista yhtään Sweatmasterin julkaisua. Hyviä bändejä silti molemmat.

Töppäyksiä olisi voinut listata n. viisikymmentä. Valinta olikin todella vaikea. Yksittäisistä artisteista maininnan arvoisia olisivat olleet mm. Disco ja Las Ketchup, mutta kyllä Yle vei voiton loistavalla toiminnallaan. Niukasti tosin.
 

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Albumit:
1. Kent - Vapen & ammunition
2. Coldplay - A Rush Of Blood To The Head
3. The Ark - In Lust We Trust

Biisit:
1. Caesars Palace - Jerk It Out
2. Kent - Pärlor
3. Melody Club - Palace Station

Kotimainen tulokas:
Guava

Ulkomainen tulokas:
Melody Club

Töppäys:
Las Ketchupin albumin myynti
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vuoden albumi 1
Kotiteollisuus - Kuolleen kukan nimi

Vuoden albumi 2
TR&TN - Rajaportti

Vuoden albumi 3
Disturbed - Believe

Vuoden biisi 1
Kotiteollisuus - Meren Mutaa

Vuoden biisi 2
Disturbed - Prayer

Vuoden biisi 3
TR&TN - Älä Enää Lyö


Vuoden tulokas, Suomi
Lordi

Vuoden tulokas, ulkomaat
Audioslave

Vuoden töppäys/töppäykset
-
 

MadMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, LFC
Vuoden albumi 1: Hellacopters - Cream of the crap
Vuoden albumi 2: Hellacopters - By the grace of the god
Vuoden albumi 3: Hellacopters - S/T

Vuoden biisi 1: Hellacopters - It's good but it just ain't right
Vuoden biisi 2: Hellacopters - By the grace of the god
Vuoden biisi 3: Hellacopters - (I'm) a stealer

Vuoden tulokas, Suomi:
Sweatmaster

Vuoden tulokas, ulkomaat:
-

Vuoden töppäys:
YLE:n toiminta uusissa kanavalinjauksissa.

Itselläni näytti olevan samanlainen ongelma kuin cosmic_rodeolla, eli en ole ostanut hirveästi uusia levyjä. Tämän takia Hellacopters sai kolmois voiton kummassakin sarjassa. Tosin ei tänä vuonna ole tullutkaan kauhean paljon mitään erikoisen hyviä levyjä - varsinkaan sellaisia, jotka olisi päässeet 1. tai 2.:lle sijalle. Todennäköisesti vakava ehdokas tänne olisi Backyard Babiesin - From demos to demons. Tosin en ole ostanut tota levyä, joten vaika sitä on äänestää :(
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Albumit:

1. The Rolling Stones : Forty Licks
2. Sipe : Sipe
3. Lordi : Get Heavy

Biisit:

1. The Motorhomes : The Man
2. Weeping Willows : Touch Me
3. Kent : FF


Kotimainen tulokas:
Lordi

Ulkomainen tulokas:
-

Vuoden töppäys:
Ozzfestin Helsingin keikan peruuntuminen.
 

Mäkelä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Durrels Palace
ALBUMIT

1. Lordi: Get Heavy
2. Don Huonot: Don Huonot
3. Apulanta: Hiekka

BIISIT

1. Don Huonot: Sydänpuu
2. Lordi: Icon Of Dominance
3. Korn: Here To Stay

KOTIMAINEN TULOKAS
Lordi

ULKOMAINEN TULOKAS
Audioslave

VUODEN TÖPPÄYS
No nämä Strokesit, Hivesit ja mitä niitä nyt olikaan.. Flaming Sideburns vielä samaan porukkaan..

Muokattu 16.12.

EDIT:

Tätä mieltä siis Jatkoajan kirjoittajat olivat viime vuonna:

BIISIT

1. Rammstein: Sonne
2. Bruce Dickinson: Silver Wings
3. System Of A Down: Chop Suey
4. Rammstein: Ich Will
5. YUP: Erinomaisia ihmislapsia
The Avalanches: Since I Left You
Nightwish: 10th Man Down
8. Ozzy Osbourne: Dreamer
Muse: Plug In Baby
Apulanta: Reunalla

ALBUMIT
1. Rammstein: Mutter
2. System Of A Down: Toxicity
3. Tool: Lateralus
4. Manic Street Preachers: Know Your Enemy
5. Zen Cafe: Helvetisti järkeä
6. YUP: Lauluja metsästä
7. REM: Reveal
8. Anssi Kela: Nummela
9. Apulanta: Heinola 10
10.Slipknot: Iowa
 
Viimeksi muokattu:

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Vuoden albumi 1
KoRn: Untouchables

Vuoden albumi 2
Nine Inch Nails: And All That Could Have Been

Vuoden albumi 3
Hanoi Rocks: 12 Shots on the Rocks

Vuoden biisi 1
KoRn: Thoughtless

Vuoden biisi 2
Hanoi Rocks: People Like Me

Vuoden biisi 3
Kotiteollisuus: Rakastaa, ei rakasta

Vuoden tulokas, Suomi
Diablo (ei nyt aivan tulokas, mutta...)

Vuoden tulokas, ulkomaat
Audioslave

Vuoden töppäys/töppäykset
Gimmel, Lordi, RHCP:n levy, KoRn Tukholmassa mutta ei Suomessa! GNR ei saanut vieläkään levyään ulos, Dave Mustainen käsi, The Lords of the New Churchin comeback, Las Ketchup, Ylen kanavauudistus...pick one.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vuoden albumi 1
Kotiteollisuus - Kuolleen kukan nimi

Vuoden albumi 2
Eminem - The Eminem show

Vuoden albumi 3
CMX - Isohaara

Vuoden biisi 1
Kotiteollisuus - Tuomittu

Vuoden biisi 2
Queens of The Stone Age - No one knows

Vuoden biisi 3
Eminem - Lose yourself [from 8 mile soundtrack]



Vuoden tulokas, Suomi
Lordi

Vuoden tulokas, ulkomaat
Audioslave

Vuoden töppäys/töppäykset
Mafian kanavasekoilut
 

kaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Albumit:
1. Apulanta: Hiekka
2. Weezer: Maladroit
3. Eminem: The Eminem Show

Biisit:
1. Apulanta: Hiekka
2. Kotiteollisuus: Satu peikoista
3. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Elegia

Vuoden tulokas, Suomi: Lordi

Vuoden tulokas, ulkomaat: en osaa sanoa tähän nyt mitään

Vuoden töppäys: gimmel
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ja voittajat ovat..

Vuoden albumi 1 Fu-Tourist - The Universe Is For Us
Vuoden albumi 2 Lordi - Get Heavy
Vuoden albumi 3 Eminem - The Eminem Show

Vuoden biisi 1 t.A.T.u. - All The Things She Said
Vuoden biisi 2 Shakira - Whenever, Wherever
Vuoden biisi 3 Fu-Tourist - Night Ride

Vuoden tulokas, Suomi Fu-Tourist

Vuoden tulokas, ulkomaat No vaikkapa t.A.T.u. (ei tullut muutakaan heti mieleen)

Vuoden töppäys/töppäykset Seppo Härkönen & YLE-sotku
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vuoden albumi 1 Kotiteollisuus: Kuolleen kukan nimi
Vuoden albumi 2 Absoluuttinen nollapiste: Nimi muutettu
Vuoden albumi 3 Verenpisara: Aamunodottaja

Vuoden biisi 1 Kotiteollisuus: Valtakunta (Tappava pila- remix)
Vuoden biisi 2 Apulanta: Hiekka
Vuoden biisi 3 t.A.T.u.: All The Things She Said

Vuoden tulokas, Suomi Verenpisara

Vuoden tulokas, ulkomaat t.A.T.u.

Vuoden töppäys/töppäykset Radiomafia uusi profiili ja nimi sekä Popstars
 

Xtrmntr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, JYP
Vuoden albumi 1: CMX-Isohaara
Vuoden albumi 2: Queens Of The Stone Age: Songs For The Deaf
Vuoden albumi 3: Verenpisara: Aamunodottaja

Vuoden biisi 1: Verenpisara: Inhimillisyyteni
Vuoden biisi 2: Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lumessakahlaajat
Vuoden biisi 3: Queens Of The Stone Age: Go With Flow

Vuoden tulokas, Suomi: Verenpisara

Vuoden tulokas, ulkomaat: Audioslave

Vuoden töppäys/töppäykset: Ylen kanavauudistukset
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Vuoden albumi 1 Dream Theater: Six Degrees of Inner Turbulence
Vuoden albumi 2 Zen Cafe: Vuokralainen
Vuoden albumi 3 Spock's Beard: Snow

Vuoden biisi 1 Dream Theater: Six Degrees of Inner Turbulence
Vuoden biisi 2 Dream Theater: Disappear
Vuoden biisi 3 Papa Roach: She loves me not

Vuoden tulokas, Suomi Verenpisara (jos se nyt tänä vuonna aloitti)
Vuoden tulokas, ulkomaat -
Vuoden töppäys/töppäykset Poika- ja tyttöbändeistä ei vieläkään päästy eroon.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vuoden albumi 1 Korn - Untouchables
Vuoden albumi 2 RHCP - By The Way
Vuoden albumi 3 Eminem - The Eminem Show

Vuoden biisi 1 RHCP - By the Way
Vuoden biisi 2 Korn - Here to Stay
Vuoden biisi 3 Eminem - Lose Yourself

Vuoden tulokas, Suomi

Lordi

Vuoden tulokas, ulkomaat

Audioslave, tosin vain 2 biisin perusteella arvioitu

Vuoden töppäys/töppäykset

Las Ketchup. Kuka tunnustaa menevänsä konserttiin? Jaettuna kakkosena Gimmel ja YLEn sekoilut.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Re: Jatkoajan suuri vuosiäänestys 2002 (musiikki)

Vuoden albumi 1 Audioslave
Vuoden albumi 2 RHCP - By The Way
Vuoden albumi 3 CMX - Isohaara

Vuoden biisi 1 Don Huonot - Pyhimys
Vuoden biisi 2 Audioslave - Cochise
Vuoden biisi 3 RHCP - By the way (äärettömän tasainen)

Vuoden tulokas, Suomi

En oikein muitakaan tiedä niin sanotaan Happoradio, Lordia en ole vielä ikinä kuullut...

Vuoden tulokas, ulkomaat

Audioslave ehdottomasti.

Vuoden töppäys/töppäykset

Radiomafian lopettaminen, vaikka tosin vaikutus loppujen lopulta on aika pieni sittenkin. Toinen iso moka on Popstars ja Gimmel, "Pornstars:ia odotellessa..."
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Vuoden albumi 1: Kuolleen kukan nimi, Kotiteollisuus
Vuoden albumi 2: Rajaportti, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Vuoden albumi 3: Eminem Show, Eminem

Vuoden biisi 1: Satu peikoista, Kotiteollisuus
Vuoden biisi 2: Tuomittu, Kotiteollisuus
Vuoden biisi 3: Jäähyväiset, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Vuoden tulokas, Suomi: Mariska
Vuoden tulokas, ulkomaat: Avril Lavigne
Vuoden töppäys/töppäykset: Yle ja päätös Radiomafian lopettamisesta, Gimmel hyvänä kakkosena.
 
Viimeksi muokattu:

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Tommy
Biisit:

1. The Motorhomes : The Man
2. Weeping Willows : Touch Me
3. Kent : FF

Erinomaisia valintoja, mutta Touch Me taitaa olla viime vuoden kappaleita. Muuten olisinkin varmaan pistänyt sen listani ykköseksi.
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Vuoden albumi 1. Pain of Salvation - Remedy Lane
Vuoden albumi 2. Korn - Untouchables
Vuoden albumi 3. Verepisara - Aamundottaja

Vuoden biisi 1 Pain of Salvation - Undertow
Vuoden biisi 2 Verenpisara - Aamunodottaja
Vuoden biisi 3 Dream Theater - Misunderstood

Vuoden tulokas, Suomi

Verenpisara

Vuoden tulokas, ulkomaat

Ei kommenttia

Vuoden töppäykset:

Las Ketchup, Gimmel (varsinkin Glorian keikka, jossa käytössä oli varalla taustanauha, jos tyttöjen taidot eivät sittenkään riittäisi. Eivätkä riittäneet.)

Edit: Jäi nuo töppäykset, tosin en ole edes varma, liittyvätkö nuo musiikkin millään tavalla...
 
Viimeksi muokattu:

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Vuoden albumi 1 Queens Of The Stone Age - Songs for the deaf
Vuoden albumi 2 Kotiteollisuus - Kuolleen kukan nimi
Vuoden albumi 3 Hellacopters - By the grace of god

Vuoden biisi 1 Queens Of The Stone Age - No-one Knows
Vuoden biisi 2 Kotiteollisuus - Valtakunta
Vuoden biisi 3 Lordi - Would you love a monsterman

Vuoden tulokas, Suomi Gimmel

Vuoden tulokas, ulkomaat Audioslave

Vuoden töppäys/töppäykset YLEX, Ketsupit, Popstars, Ozzfestin peruutus
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden albumi 1 CMX - Isohaara
Vuoden albumi 2 Supergrass - Life On Other Planets
Vuoden albumi 3 Nightwish - Century Child

Vuoden biisi 1 Don Huonot - Sydänpuu
Vuoden biisi 2 Bruce Springsteen - The Rising
Vuoden biisi 3 Supergrass - Prophet 15


Vuoden tulokas, Suomi

En keksi tältä vuodelta kuin kolme tulokasta: Gimmel, Lordi ja "jatkoajan lanseeraama" Helion. Gimmeliä ei tietenkään voi äänestää, Lordi hymyilyttää minua (ei välttämättä kovin positiivisessa mielessä), joten annan ääneni Helionille vaikka se ei ole kovinkaan montaa biisiä julkaissut. Ehkä ensi vuonna sen voi laskea jo "kunnolla" tulokkaaksi.

Vuoden tulokas, ulkomaat

Ainoa uusi tuttavuus, jonka levyn hankin, oli Norah Jones. Ääni sinne, vaikkei sekään mikään elämää suurempi levy ollut.

Vuoden töppäys/töppäykset

Tänä vuonna tuli ehkäpä harvinaisen paljon töppäyksiä. Ketsuppilaulut, Gimmelit, Oasiksen Heathen Chemistry, äsken oli jotain muutakin mielessä, mutta se katosi... Ykköstöppäykseksi lasken kuitenkin cd-levyjen yleistyneet kopiointisuojaukset. Piraatteja tai imuroijia ne jarruttavat korkeintaan saman verran kuin 10 kilon punnus rekka-auton liikettä. Niinpä levy-yhtiöt päättivät sitten ruveta kiusaamaan rehellisiä ostajia. Ei sillä niin väliä, ettei niitä pysty kopioimaan, mutta kun suojattujen levyjen toimivuus on aina kysymysmerkki. Rispektit kaikille yhtiöille, jotka eivät niitä käytä. Omistan edelleenkin vain kaksi suojattua levyä, joten ne ovat kiertäneet hyvin omia suosikkejani. Pari levyä on tosin jäänyt kaupan hyllyyn suojauksen takia.
 
Vuoden albumi 1: Cinematic Orchestra: Every Day
Vuoden albumi 2: Talib Kweli: Quality
Vuoden albumi 3: Beck: Sea Change

Vuoden biisi 1: Zero 7 & Souls of Mischief: '93 'til Infinity
Vuoden biisi 2: Cinematic Orchestra: All Things To All Men
Vuoden biisi 3: Dave Matthews Band: Kit Kat Jam

Vuoden tulokas, Suomi: Quintessence

Vuoden tulokas, ulkomaat: Audioslave

Vuoden töppäys/töppäykset: Gimmel
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vuoden albumi 1: Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus: Rajaportti
Vuoden albumi 2:Lordi: Get Heavy
Vuoden albumi 3: Kotiteollisuus: Kuolleen kukan nimi

vuoden biisi 1: Lordi: Would you love a monsterman
vuoden biisi 2: Queens of the stone age: No one knows
vuoden biisi 3:Kotiteollisuus: Vuonna yksi ja kaksi

Vuoden tulokas,Suomi: Lordi

Vuode tulokas,ulkomaat: T.A.T.U,vai miten kirjoitetaan?

Töppäykset:Popstars,Gimmel ja Mariska(pahempi kuin Gimmel?)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös