Jatkoajan leffakerho

  • 2 294 110
  • 11 921

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Pienestä alustuksesta päästäänkin iiihen, että mitä mieltä täällä olaan huonoista elokuvista?

Kun vuosittain katsoo kolmisensataa leffaa ja klassikoitakin on näkemättä vielä kuinka paljon, ei oikein enää jaksa syventyä paskoihin leffoihin - vaikka nekin saattaisivat olla viihdyttävämpiä kuin ne kymmenet ja taas kymmenet keskinkertaisuudet, joihin vuosittain törmää.

Katsooko täällä kukaan japanilaisia elokuvia? Erityisesti kiinnostaisi saada suosituksia toisen maailmansodan jälkeisistä, kanonisoitujen klassikoiden ulkopuolisista nimikkeistä aina tuonne 1970-luvun puoleen väliin asti.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Noin yleisesti ottaen neuvoisin ihmisiä harkitsemaan niin sanotun nelivaiheisen järjestelmän käyttämistä, jos jostain syystä tuntuu olevan vaikeaa arvottaa näkemäänsä ja kenties tehdä palvelus muille, jotka arvosanojanne tutkivat. Eli on neljää eri lajia elokuvia: hyvää hyvää, huonoa huonoa, huonoa hyvää ja hyvää huonoa. En kerro teille mihin kulloinkin katsomanne elokuvat sijoittuvat, koska tässäkin jutussa on eri näkemyksiä, mutta paljon helpommalla pääsee kun tutkii tuota vaihtoehtoa, koska aikalailla "oikein" tuota käyttämällä itsekukin arvottaa. Itse annan nykyään pisteet vain arvostelemiskyllästymisestä johtuvasta viihdyttävyydestä, oli kyse mistä tahansa tämän nelijärjestelmän elokuvasta. Pääsee aika helpommalla ja muutkin ymmärtävät mitä tekee, mikäli on elokuvista yhtään perillä muutoin kuin vain sen kautta mitä suoratoistot ja teatterit näyttävät.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mulan

"elokuva jota kukaan ei halunnut" (vapaastimuotoiltu netin yleinen mielipide)

Ajattelin noin kulttuurillisessa mielessä tsekata sitten... en ole animaatioversiota tästä nähnyt, mutta yleensä Disneyn animaatiot on hyvä henkilön rakentamisessa ja tunnekytköksen luomisessa hahmoihin. Tässä ei ollut sellaisesta jälkeekään. Lapsellisen yksioikoinen ja naivi tarina ilman oikeestaan minkäänlaista elokuvakerronnallista ajatusta. Joo... kyllä honkongtyylistä taistelua ja aksöniä on erinomasesti tehtynä.. teknisesti. Mutta onttouttaan kumiseva tarina ketäänkiinnostamattomilla henkilöhahmoilla ja viä ö luokan äksönlefgoista kopioiduilla kunnia ja taistelytoverituntemuksilla. Kai niiden piti kiinalaista filodofiaa edustaa, mutta, no, kunnia jne ja varsinkin viimesenä lisätty.. spoileri..

"Im spartacus" hetken mukailma sai sentään aidon naurahduksen aikaan, toki myötähäpeästä.

No, tän tason leffoihin sitä pääsääntöisesti nykyään on tyytyminen isojen studioiden osalta näjemmä.

...juu "serkultalainasin"
 
Viimeksi muokattu:

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Minulla on tilattuna Elisa Viihde ja tarjosivat kuukaudeksi ilaimseksi(normaalihinta 9,90e/kk) tuota heidän ohjelmakirjastooan Aitiota. No otin tottakai, kun ilmaiseksi tarjottiin. Rupesin sitten vähän pläräilemään mitä täältä löytyy. Ja vastaus oli aivan hirveä määrä paskoja elokuvia. Siis oikeasti paskoja. Tuli tutustuttua tuotantoyhtiöön nimeltä The Asulym. Firma tekee aivan järkyttävän huonoja leffoja. Ohjaus paskaa, kuvaus paskaa, näyttelijät paskaa, juoni paskaa, lavastus paskaa. Siis niin huonoa kamaa, että rupeaa jo naurattamaan.

Pienestä alustuksesta päästäänkin iiihen, että mitä mieltä täällä olaan huonoista elokuvista? Tullut katseltua niin monta keskinkertaista leffaa, että jotenkin virkistävää katsella totaallista paskaa vaihteekis. Mielmummin katson oikeaasti huonon elokuvan, kuin sen perusleffan, jonka olen nähnyt miljoona kertaa. Tahaton komiikka ehkä paras ilmaisu kuvaamaan tuota.

Jos joku jäi tuota The Asylumia vielä miettimään niin tässä muutama heidän leffa

Troma entertainment! Siinä on tuotantoyhtiö huonoille leffoille (tarkoittaen että niin huonoja että hyviä tai jopa loistavia), kuten Toxic Avenger, tai Killer Condom, Rapid grannies jne.


 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers

Helsinki International Film Festival eli Rakkautta & Anarkiaakin joutui tänä vuonna laajenemaan nettiin koronarajoitteiden takia. Festari järjestetään Helsingissä kuten ennenkin mutta lippuja kuhunkin näytökseen myydään vain puolet salikapasiteetista. Nettinäytöksissä ohjelmistosta näytetään 20 leffaa ja liput maksavat 8€ kappaleelta.

Greener Grass ainakin näytti trailerin perusteella sopivan omituiselta tapaukselta että pakkohan tuo on nähdä. Lisäksi taidan poimia muutaman vähän eksoottisemman maan (Sudan, Iran, Kirgisia) tuotantoa tuolta, kun tavoitteena on tämän vuoden sisällä nähdä elokuvia 70 eri maasta. 52-56 (laskutavasta riippuen) tällä hetkellä kasassa ja uusien maiden lisääminen listaan alkaa olla jo vähän haastavaa.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Hukkasin saatanasti aikaa ja katsoin It chapter 2.

Älkää muut tehkö samaa virhettä.

Nyt pitää johonkin väliin upottaa se 1990 tehty minisarja että voi unohtaa noi kaksi tekelettä
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nyt pitää johonkin väliin upottaa se 1990 tehty minisarja että voi unohtaa noi kaksi tekelett
Et ole ainoa joka sanoo samoin ja et ole ainoa jolle sanon että en tule katsomaan tuota tekelettä edes mielenkiinnosta.

Tim Curry on aito Pennywise, piste. 1990 kaksiosainen tv-elokuva on parasta viime vuosituhannen tv-elokuvaa. Toki aika osittain kultaa muistoja mutta olihan tuo teininä kihelmöivää viihdettä, tykkäsin kovasti.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tim Curry on aito Pennywise, piste. 1990 kaksiosainen tv-elokuva on parasta viime vuosituhannen tv-elokuvaa. Toki aika osittain kultaa muistoja mutta olihan tuo teininä kihelmöivää viihdettä, tykkäsin kovasti.
Ei IT tv-elokuva ihan oikeasti ole mitenkään hyvä. Heikohkoja näyttelysuorituksia, kummallisia erikoistehosteita jne. En ole näitä uusia IT elokuvia katsonut, eikä kyllä oikein kiinnostakaan niitä katsoa, kun tuo kirja ei minusta taivu elokuvan muotoon.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Hukkasin saatanasti aikaa ja katsoin It chapter 2.

Älkää muut tehkö samaa virhettä.

Tuo kuuluu kyllä top 3 heikoimpiin elokuviin, mitä on n. viiden vuoden aikana tullut nähtyä. Aivan. Uskomatonta. Tuubaa. Oli kyllä pitkät vajaa 3 tuntia kun tuota katsoi.
 
It chapter 2 oli kieltämättä huono, joskaan ei nyt ihan ensimmäisen elokuvan jälkeen siitä odottanutkaan mitään mestariteosta.

Katsoin Capone-elokuvan ja olihan se erikoinen. Vaikea sinänsä moittia tuollaista taide-elokuvaa. Selvää on se, että oli liian taiteellinen omaan makuuni, mutta propsit rohkeasta lähestymistavasta.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ei IT tv-elokuva ihan oikeasti ole mitenkään hyvä. Heikohkoja näyttelysuorituksia, kummallisia erikoistehosteita jne. En ole näitä uusia IT elokuvia katsonut, eikä kyllä oikein kiinnostakaan niitä katsoa, kun tuo kirja ei minusta taivu elokuvan muotoon.
Eihän tässä mielipiteessä mitään vikaa ole, tavallaan allekirjoitan kaiken.
Se iso mutta on se ajankuva ja IT tv-elokuvien tasoa nostaa se että ne on tehty tv-elokuviksi. Moni teatterielokuva on paljon huonompi.
Iso paino myös aika kultaa muistot kommentille sekä ikään jolloin tuota jännitettiin, just yläasteelle päästynä.

Hiukan samaa aihetta sivuttiin vastikään vaikkapa Hard Targetissa. Voin hyvillä mielin hehkuttaa sitä, mutta suosittelenko? Jos olet teini ja uppoo ysäritoiminta.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hiukan samaa aihetta sivuttiin vastikään vaikkapa Hard Targetissa. Voin hyvillä mielin hehkuttaa sitä, mutta suosittelenko? Jos olet teini ja uppoo ysäritoiminta.

Otin tuossa taannoin VanDamme -maratonin. Seittemän-kaheksan (vhs)pätkää putkeen. Osu-puras-uppos.

Olisiko seuraavana vuorossa kivikova Chuck?! Ainakin viisi pätkää muistelisin löytyvän tuolta banaanilaatikoista. Se vähän itkettää, että menin heikkona hetkenä antamaan pois Spencer/Hill -elokuvani. Vain Turpiin vaan ja Tuplaten enää löytyy. Banaanipojat HulaHula saarella - ai että....
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Sain tänä viikonloppuna viettää laatuaikaa itseni kanssa sohvalla, ja valitsin tällä kertaa seurakseni pääasiassa tuttuja ja vanhempia leffoja.

Blues Brothers (1980)
- Tää nyt ei ikinä vanhene. Loistoviihdettä taas, ties kuinka monennen kerran katsottuna

Takaikkuna (1954)
- Oma suosikkini Hitchcock-leffoista.

Earthquake (1974)
- Tätä en ollut ennen nähnyt. Olen aina tykännyt katastrofileffoista, ja niistä lempparini (Liekehtivä Torni) on sekin vähän vanhempaa tuotantoa. Kokeilinpa siis tätä, kun käsiini sain. Ei nyt ollut lähellekään Liekehtivän Tornin veroinen, mutta ihan hyvä tekele ja viihdyin kyllä tätä katsellessa.

Konna ja Koukku (1977)
- Kevyet mulla pari vuotta sitten edesmenneelle Burt Reynoldsille. Yksinkertaisen toimiva klassikko ja monen kaahailu- ja takaa-ajoleffan esikuva.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Otin tuossa taannoin VanDamme -maratonin. Seittemän-kaheksan (vhs)pätkää putkeen. Osu-puras-uppos.

Olisiko seuraavana vuorossa kivikova Chuck?! Ainakin viisi pätkää muistelisin löytyvän tuolta banaanilaatikoista. Se vähän itkettää, että menin heikkona hetkenä antamaan pois Spencer/Hill -elokuvani. Vain Turpiin vaan ja Tuplaten enää löytyy. Banaanipojat HulaHula saarella - ai että....
Kovia nimiä. Spencer /Hill elokuvat löyty kaikki, viimeisimmän kävin leffassa katsomassa joskus 2000-luvun alussa. Kuten myös Chuckit, nämä oli parasta viihdettä kasarilla.
Banaanipoikia katsoin juuri oman mukulan kanssa, hyvin upposi merirosvojen muilutus ja klassinen veijariteema mikä alkaa jo veneestä kun pojat törmää tutun papuaterian tiimoilta.
 

Buster

Jäsen
Eli uusi Borat tulee jo tän kuun 23. päivä!!!
En tiiä laitetaanko sitä edes "valittuihin teattereihin" hetkeksi pyörimään kun amazon näyttää omaavan sen oikeudet mutta nopea aikataulu ilahduttaa meikäläistä kovasti pimeän syksyn iloksi.
Mistähän on vielä löytynyt ihmisiä, jotka eivät ole tuosta hahmosta tai Baron Cohenista olleet tietoisia. Who Is America sarjaa mainostaessaan muistaakseni toimitti, että alkaa olla hieman haastavaa noita hommia tehdä, kun esim. Borat on niin kuuluisa ja sitten vielä itsekin saattaa tulla henkilönä tunnistetuksi maskeerauksen alta.

Ranskalaisista elokuvista on tullut nautittia viime aikoina. Les Miserables on Training Dayn hengessä oleva kuvaus poliisista, joka viettää ensimmäistä työvuoroaan kokeneempien kollegojensa Chrisin ja Gwadan kanssa. Kasvava jännite seudun jengien välillä on käsin kosketeltavissa, eikä aikaakaan, kun asiat uhkaavat riistäytyä peruuttamattomasti käsistä, niin jengien kuin poliisien välillä ja sisällä. Oli kyllä aika loistava ja vahva elokuva, vaikken edes Ranskan touhuista ja jännitteistä ole selvillä. Pariisin 2005 tapahtumia tuo esimerkiksi vahvasti heijasteli ja kuvasi niitä siellä edelleen kyteviä jännitteitä.

Tuohon päälle vielä Gloria Mundi, joka on työläistarina. Se ei tyylillisesti muistuta kaurismäkeä, mutta muuten kyllä toi vahvasti mieleen. "Nuorelle parille syntyy esikoinen, ja hänelle annetaan nimeksi Gloria. Lähisuku kokoontuu tervehtimään tulokasta, mutta tuttuun joukkoon liittyy myös yksi uusi ihminen. Vauvan isoisä, joka on istunut taposta pitkään vankilassa, paukkaa yllättäen paikalle. Hänen saapumisensa sekoittaa suvun jo entuudestaan sekaista pakkaa, ja muistot menneestä nousevat pintaan.

Gloria-vauva ei varsinaisesti synny kultalusikka suussa, sillä hänen lähipiirissään elanto raavitaan kasaan työskentelemällä niin kauppa-apulaisena, Uber-kuljettajana kuin sairaalan siivoojanakin. Elokuvassa pinnan alla kuplivat luokkaerojen ja sosiaalisen eriarvoisuuden teemat, jotka ovat tuttuja pitkän linjan ohjaajalle Robert Guédiguianille." Kerrassaan herkullinen elokuva, vaikkei sekään ehkä ihan täydellisesti onnistunut itseään maaliin saakka viemään. Ei kuitenkaan kaatunut yhtä komeasti kuin Metsäjätti, jota katsoessa lähinnä ajatteli, että pitäisiköhän sitä lähteä K-Raudasta ostamaan köyttä. Tuli lähinnä kurja fiilis elämästä ilman erityisempiä hopeareunuksia. Epäilen jotain kadonneen matkan varrella kansien välistä ruudulle.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tulipa teatterissa nähtyä Metsäjätti. Poikkeuksellisen paljon on Suomi-tuotantoa tullut nähtyä tässä viimeaikoina (Rauhantekijä, Kaikki synnit ja Aalto) ja ilokseni vastaan on tullut positiivisia yllätyksiä. Metsäjätti tuli saaneeksi vielä ilmaista mainosta ennen julkaisuaan, mutta eipä keskitytä siihen. Perusteiltaan aika toimiva tarina mielestäni, jossa kivalla tavalla kuvataan luokkaretkeilijän kautta tulo- ja asuinpaikan perusteella yhteiskuntaan muodostuvia jännitteitä.

Elokuvan vahvuus onkin ihmiskuvauksessa ja Suomessa jo kansallistarinaksi muodostuvassa kylän kuolinkamppailun läpikäymisessä. Suomalaisittain pakollinen 90 minuutin pituusraja asettaa kuitenkin haasteita tarinan syventämiselle, joka tällaisenaan jää aavistuksen kliseiseksi ("numeroiden takana olevan ihmisen kohtaaminen"). Elokuvaan olisi tuonut lisäsyvyyttä Metsäjätin toiminnan avaaminen, olihan päähenkilökin ns. company man.

Joka tapauksessa 3/5 ja potentiaalia parempaankin. Ja jos Aalto kiinnostaa, niin suosittelen kyllä katsomaan. Aivan oli sellainen dokkari, joka päässee kansainväliseenkin levitykseen. Hieno tarina lahjakkaasta kosmopoliitista maailmassa, jota ei enää ole. Ja kyllähän Aallon arkkitehtuuri parhaimmillaan on hyvinkin vaikuttavaa!
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Katsoin pari vanhaa leffaa uudestaan:

Stand By Me - Oli just niin hyvä kuin noin 10 vuotta sitten kun katsoin leffan edellisen kerran, olen katsonut leffan 3 kertaa. King vain osaa kirjoittaa niin helvetin hyvin. Tämä leffa tuo muistoja omasta lapsuudesta/nuoruudesta.

The Bodyguard - Katsoin elokuvan joskus 90-luvulla ja silloin se toimi muistaakseni ihan hyvin ja pidin leffasta. Nyt uudelleen katsottuna se oli aikamoista kuraa ja huvittaa kuinka aikoinaan sitä oli niin... no, teini ja ajatusmaailma aika lailla erilainen. Vaan osasihan Whitney laulaa, jeesus. Itse leffa on koominen.

The Greatest Game Ever Played - Jostain syystä jäänyt katsomatta aikaisemmin, tykkäsin kyllä. Loistavasti kuvattu elokuva, josta huokuu hienosti historia ja Shia LaBeouf esittää loistavasti roolinsa. Pitääpä katsoa Tin Cup uudestaan kun on kyse golfista, se on ihan viihdyttävä ja hauska golf-leffa. Ja tottakai Bagger Vance.

Fright Night - Olen katsonut elokuvan ensimmäisen kerran joskus teininä ja se oli silloin todella pelottava. Myöhemmin katseltuna siinä on kauhua, mutta todella paljon huumoria myös. Olen katsonut tämän legendaarisen vampyyrileffan useamman kerran ja se toimii vieläkin helvetin hyvin. Suosittelen leffaa näin Halloweenin lähestyessä, parhaimpia vampyyrileffoja mitä on tehty.
 
Viimeksi muokattu:

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Leffavkloppu takana:
Saving Mr. Banks tuli katsottua toistamiseen sitten ensi-illan. Silloin ei hirveesti kolissut mutta nyt oli tähdet asennossa ja nyt Emma Thompsonin tekemä duuni kosketti. Varsinkin ne kohdat kun hän tiuski emotionaalisena lauluntekijöilleen ymmärtämättä itse syytä.

Eilen tuli katsottua todellinen klassikko joka on ollut katsontalistalla varmaan koko elämäni eli John Carpenterin The Thing. Tämä oli taas näitä leffoja joista tunnisti heti kohtauksia South Parkista tai Futuramasta eli tiedosti kokoajan katsovansa klassikkoa. Olihan siinä kohtauksia jotka olisi varmasti mukulana aiheuttanut painajaisia. Pidin kyllä leffasta mutta jotenkin jäi se jännitys uupumaan. En ollut varmaan "ottavassa tilassa" niinku sanotaan.

Äsken sitten viikonlopun päätti Synecdoche, New York joka oli taattua Charlie Kaufmania. Leffaa oli suositeltu minulle niin että se repii sisuskaluja mutta olen oikein pettynyt itseeni koska en saavuttanut syviä tunteita. Hauska se kyllä oli ja monessa kohtaa ei tiennyt kuuluiko siinä kohtaa naurahtaa mikä varmaan onkin Kaufmanin tavaramerkki.

Leffan tulkinnallisuudesta haluaisinkin kysyä rainan nähneiltä että mitä se Hazelin kämpän jatkuva tulipalo oikein tarkoitti?
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Tuli katsottua Netflixistä ”elokuva”, documenttipohjainen kuvaelma : American Murder: The family next door.
Kertoi ilman selostusta ja tekstikerrontaa Shannan Wattsin tarinan. Sen kummemmin avaamatta juonta (jos niin voi sanoa) tässä niin olihan melkoinen öö tarina. Piti otteessa ja oli aika tyhjä olo kyllä tuon jälkeen. Silti voi suositella joskaan ei ehkä ihan kaikille, koska kyseessä on aika raffi stoori lapsineen.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Tuli katsottua Netflixistä ”elokuva”, documenttipohjainen kuvaelma : American Murder: The family next door.
Kertoi ilman selostusta ja tekstikerrontaa Shannan Wattsin tarinan. Sen kummemmin avaamatta juonta (jos niin voi sanoa) tässä niin olihan melkoinen öö tarina. Piti otteessa ja oli aika tyhjä olo kyllä tuon jälkeen. Silti voi suositella joskaan ei ehkä ihan kaikille, koska kyseessä on aika raffi stoori lapsineen.

Täältä myös suositus. Ei ollut mitään ennakkotietoa tapauksesta ja kolahti kyllä ja kovaa.

Erittäin mielenkiintoisesti kuvattu ja kerrottu niin poliisien vartalokameroiden kuin aitojen kuulustelujen kautta. Myös perheenäidin Facebook "vlogit" avasi taustaa mukavasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös