Erittäin hyvä oli ja tykkään, kun näitä musiikkialbumeihin liittyviä elokuvia/lyhytelokuvia on parina viime vuotena jotain putkahdellut.
Tuo Melanie Martinez K-12 oli siis ehkä sellainen avant-garde -henkinen musikaali, jonka löyhästi yhteen sopivissa vinjeteissä käsiteltiin millaisia mahdottomia haasteita nuori tyttö nykyajan yhteiskunnassa kohtaa kasvaessaan. Millaisena maailma näyttäytyy naiselle (the female experience), ja tällaisista elokuvista parhaimmistoa on Jeremy Saulnierin Under The Skin jokunen vuosi takaperin, joka tietysti kai tunnetaan lähinnä siitä, että Scarlett Johansson oli siinä ihan nakuna ja tissit paljaana.
K-12:sta teini-ikäinen tyttö lähtee johonkin sisäoppilaitokseen tai vastaavaan kouluun, jota johdetaan tiukalla traditionaalisella otteella miesrehtorin toimesta. Symboleita täynnä olevassa elokuvassa nämä ovat ilmiselvimpiä, sillä koulu on kahlitseva yhteiskunta ja miesrehtori edustaa sitä johtavaa patriarkaattia. Itsensä ilmaiseminen ja veneen keikuttaminen on kiellettyä. Henkilökohtainen identiteetti tukahdutetaan, sukupuoliroolit ovat voimassa ja oppilaat ängetään selkeisiin mies- ja naismuotteihin kouluasuista alkaen. Tytöille iskostetaan yhteiskunnan (elokuvassa siis koulu symboloi) toimesta myrkyllistä kaksinaismoralismia klassisen mahdottoman madonna/huora -kompleksin hengessä ja pojillekin kehittyy tapa tarkastella naista seksuaalisena objektina. Tytön on näytettävä hyvältä, mutta samaan aikaan toruja tulee liian lyhyistä hameista ja jos joku poika alkaa käydä käsiksi, niin se on häntä kiihottaneen tytön vika, joka haukutaan huoraksi ja pojat oli vaan poikia.
Ulkonäköpaineet on vahvasti esillä, suuri sosiaalinen paine näyttää täydelliseltä. Barbielta, vaimolta, äidiltä. Elokuva jopa tuo esiin tamponitkin ja sanoo, että niitä pitäisi saada ilmaiseksi tai ainakin halvemmalla. Kyseessä on naiselle välttämätön tarvike, mutta Yhdysvalloissa niitä verotetaan "luksustarvikkeena", kun taas esimerkiksi Viagra luokitellaan välttämättömäksi tarvikkeeksi, josta veroa ei makseta tai ainakin se on pienempi.
Tuossa koulussa myös nuorten naisten päähän hakataan tunne siitä, että he ovat alempiarvoisia ja että ei saisi loistaa miesten(sä) kustannuksella. Ei saisi olla viisaampi, korkeammin koulutettu etc. Elokuvassa näillä päätytöillä on jonkinlaisia taikavoimia, kipinä, joka sitten eräässä vaiheessa elokuvaa katoaa, kun yhteiskunnan rattaat ovat suorittaneet tehtävänsä ja tehneet niin tytöistä kuin pojista robotteja. Robottiuden voi taas nähdä sitten symboloivan vaikka elämänilon, vapauden ja minuuden kuolemisena.
Perhanan hieno ja epätavallinen elokuva, joka on täynnä "arianagrande" -kuvastoa. Eli periaatteessa teinipoppimusavideoiden kuvastoa. Ja todella hieno viesti: "Tytöt, opetelkaa rakastamaan itseänne ilman että tarvitsette (ensin/siihen) muiden hyväksyntää".
Varmasti tulee katsottua uudelleen.
