Jatkoajan Joulukalenteri 2008

  • 4 953
  • 18

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Perinteeksi epätasaisella menestyksellä muodostunut Jatkoajan Joulukalenteri on taas ajankohtainen. Aiempien vuosien menestykset voi tarkastaa täältä.

Säännöt: Jääkiekkoaiheinen henkilö. Voi olla pelaaja tahi johtoportaasta joku. Passilla ei ole välilä.


Luukku 1:
Marko Anttila, Pukki ei tuonutkaan Marko-pojalle oikeita lahjoja. Kauden puolivälin paikkeilla 23:ssa pelissä tehdyt vaatimattomat kolme (3) maalia eivät ole varmasti sitä, mitä odotettiin. Anttilan piti taistella maalitilaston voitosta ja rohmuta A-maajoukkueen kautta itsensä ensi kaudeksi NHL:ään. Näin ei toistaiseksi ole käynyt, joten katsotaan jos Joulun taika tarttuu Anttilaan.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Luukku 2

Juha Pitkämäki
Päivän henkilömme toteutti Joulun sanomaa puhtaimmillaan koko alkusyksyn, eli mieluummin antoi kuin otti. Lahjoitteli maaleja ja pisteitä sinne tänne. Sittemmin havaitsi että suuri räpylämallinen hansikas soveltuu kiekkojen säilömiseen. Tämän huomion myötä muuttui itsekkäämmäksi ja lahjoittelu, jos nyt ei tyystin loppunut, niin ainakin väheni. Samoihin aikoihin muutkin punanuttuiset tontut vähensivät tonttuiluaan ja saivat hiukkasen ryhtiä.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Luukku 3

Sean Avery
Tonttujen tonttu Amerikan mailta. Puurot ja vellit on hämmennetty sekaisin ennenkin, mutta nyt tältä varsinaiselta pukilta muorin viekkaudella ja vääryydellä anastanut Phaneuf sai kuulla kunniansa North Pole Heraldin sivuilla. Kamoon, Casanova, ellei ruuti riitä siihen että emäntä pysyy messissä, olisi miehekästä olla edes ruikuttamatta julkisesti.
 

badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings
Luukku 4

Mika Järvinen
Nuori 20-vuotias veskari on ensimmäinen maalin tehnyt maalivahti SM-liigan historiassa. En ole kaverin pelejä hirveästi seuraillut, mutta torjuntaprosentin valossakin hän on pelannut varsin mallikelpoisen alkukauden, vaikkakin on saanut hivenen vähemmän vastuuta Kalpan maalilla kuin Oksa.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luukku 5

Siim Liivik on on pelaaja jolla on asenne ja yritys aina kohdallaan. Pystyy jopa ihan kiekolliseen hyökkäyspeliinkin, jos kiekko sattuu pomppimaan. Timo Jutilan ja Lemmy Kilmisterin välimuotoa olevan irvistyksen luulisi pelottavan kovempaakin jätkää. Jos kehitys pysyy oikeansuuntaisena eikä NHL tai raha vie miestä muualle niin tässä on ifk-kiekon pelastaja! Tällaisia pelaajia IFK tarvitsee mikäli se haluaa saada takaisin muiden joukkueiden vihansekaisen kunnioituksen.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Luukku 6

Itsenäisyysluukusta kurkistaa Mikko Koivu. Koivu on nostanut pelinsä tasoa jälleen tähän kauteen, mielenkiintoista nähdä, mitkä ovat lukemat keväällä. Ketju Miettinen-Koivu-Brunette latoo maaleja illasta toiseen kovalla prosentilla.

Marraskuussa Koivu kantoi C-kirjainta paidan rinnuksissaan. Vancouverissa 2010 saamme toivottavasti nauttia M.Koivun työskentelystä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Luukku 7

Tällä kertaa on vuoden ensimmäisen ex-kiekkoilijan vuoro. Kunnia kuuluu vuoden 1995 maailmanmestarijoukkueen kapteenille Timo Jutilalle. Tämä sopii juuri tähän päivään kahdella tavalla. Seurajoukkueessaan Tapparassa "Juti" pelasi numerolla 7, ja se onkin jäädytetty hänen kunniakseen. On myös sunnuntai, ja peliuran jälkeen Jutila toimi sunnuntaisin Hockey Nightin kommentaattorina.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Luukku 8:
Sami Lepistö, kaveri nostettiin farmista pyörittämään Capitalsin ykkösylivoimaa. Kuusipeliä ylhäällä, tehot 0+4. Hieno alku tälle kaudelle NHL:ssa. Toivotaan pitkää kiekollista uraa siinä sarjassa, tälle lupaavalle kaverille.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Luukku 9:
Pasi Peltonen, 800 peliä ja vain Porin Ässissä. Puolustava pakki ei ole suuremmin kiekollisesti koskaan hurmannut, mutta ei mojovia perstaklauksia esittelevän tarvitsekaan. Jäähypörssin kaikkien aikojen ykkönen.


Luukku 10:
Markus Seikola, piti olla menetetty lupaus. Pakkien pörssikärkenä ja itseluottamus huimassa vedossa. Tehnee tällä vauhdilla 40 pistettä, joka on aina kova suoritus puolustajalta.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Luukku 11

Niclas Lucenius

Tapparan suurlupaus teki tänään Ässiä vastaan uran ensimmäisen maalinsa sm-liigassa. Luce on syntynyt vuonna 89, eli nuoresta kaverista on kyse. Tällä kaudella Lucenius on murtautunut lopullisesti pelaavaan kokoonpanoon ja tehnyt vähäisellä peliajalla pisteet 1+4. Tämä Turussa syntynyt kaveri tuli Tapparaan kaudeksi 05-06 Amerikan aluesarjasta jossa 24 pelissä syntyi 101 tehopistettä.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Luukku 12

Juuso Riksman

Syksyn kenties paras maalivahti ansaitsee ehdottomasti oman luukkunsa. On pelannut hienon syksyn, varsinkin jos lähtökohtana oli, että on suurin piirtein Juha Pitkämäen tasoinen maalivahti. Itse kukin voi arvioida, että kumpi on onnistunut paremmin, mutta nyt molemmilla on ainakin oma luukku Jatkoajan joulukalenterissa. Riksman on joka tapauksessa Jokerien syksyn menestyksen tärkein tukipilari.

PS. Toivottavasti isi jaksaa torjua Jokerien maalilla hyvin ja samalla peuhata pienen lapsensa kanssa. Hyvää joulua Riksmanin perheelle!
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Luukku 12:

Teemu Hartikainen
, todellinen taistelija ja uskomattoman kypsä pelaaja ikäisekseen. Vahvuudet ehdottomasti maalineduspelaamisessa, röyhkeydessä ja kiekon suojaamisessa. Laukaus on myös erinomainen. Ei väistele ketään ja käyttää erinomaisesti kroppaansa taklaustilanteissa. Ei kaikista taitavin pelaaja, mutta kiekonhallinta ja tekniikka on ihan hyvällä tasolla. Tällä kaudella ensimmäinen liigakausi ja tähän mennessä jo 7 maalia.

Edit. Sama homma kun seuraavassa :)
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Luukku 12

Kärppien #12 Teemu Normio

Tehot 4+3 tällä kaudella merkkauttanut Tapparan kasvatti on ollut ainakin itselleni pienehkö pettymys. Normio on osunut viimeksi Hakametsässä Ilvestä vastaan 27.11. Tuleeko tehoja päivän vierasottelussa Jokereita vastaan?

Edit: No perkele, myöhässä oltiin, mutta antaa olla. :)
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Räppänä numero 13

Teemu Rinkinen HeKi/Pelicans

Aivan loistava pelaaja Mestikseen. Saanut näytellä taitojaan myös Pelicansissa, jossa pääsi pelaamaan ykköskentässäkin. Tehnyt HeKissä pelatessaan pisteen/peli, joten kelpo kaveri kyllä on hän. Maalintekijänä vallan mainio. Jos vain jannu lainkaan kehittyy eteenpäin, niin siinä meillä on uusi kiekkoliigan Litmanen!
 

AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Luukku 14

Marko Kivenmäki, Ässät

14. päivän luukun raosta tunkee ulos todellinen kahden suunnan mies. Joukkueensa sisäisen pistepörssin kakkosnimi pitää samaan aikaan hallussa koko liigan tehotilaston häntäpaikkaa. Tuohon ei ihan joka tonttu pysty.


Luukku 15

Alexander Salak, TPS (klik)

Tämän luukun ikkunassa on kalterit ja luukun edessä n. metrin päässä punainen viiva, jota ei kannata ylittää. Kopissa istuu vielä muutaman viikon liigan paha poika, jonka takia yksi jos toinenkin tuomari heräilee omaan itkuunsa öisin.
 
Viimeksi muokattu:

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Luukku 16

Pentti Matikainen
, kukas muu. Jere ei ole HIFKille velkaa, onpas Jere vielä HIFKille velkaa. Kärpät maksoi Jeren velat, eipäs maksaneetkaan vaan sopimuksen purkamisesta vaan. Puhuu yhtä poliisille, toista raastuvalle muttei kuitenkaan valehtele. Jerekin sanoo vain että asiat on hoidettu, en muista miten mutta hoidettu on ja mä vaan pelaan tätä lätkää.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, PS Kemi Kings
Luukku 17

Jarkko Immonen, Jyp

Jyväskylässä kuninkaaksikin kutsuttu pelaaja saa olla luukussa 16. Alkukaudesta Jarkko ei saanut mitään aikaan, ainakaan iltalehden toimittajan mukaan. Syksyn pimetessä Jarkko kiristi tahtia ja johtaa nyt pistepörssiä. Mahtaa kinkku maistua hyvälle iltapäivalehtiä lukiessa.
 
Viimeksi muokattu:

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Luukun 18 ... Pentti Matikainen

On se Pena melkoinen pukki, kun jo toisessa luukussa samana vuonna :)

Laitetaan nut kuitenkin uudelleen Luukku 18

Mikael Granlund, kuusitoistavuotias sentteri Oulusta. Tällä hetkellä koko maan lahjakkaimpia junioreita, ellei jopa lahjakkain. On A-junioreiden sm-sarjan pistepörssin parhaimmistoa. Lähtee kolme vuotta itseään vanhempien kanssa Kanadaan pelailemaan U-20 kisoja.

Taidoillaan häkellyttänyt ja hämmentänyt Mikael pelaa luultavasti Kärppien edustusjoukkueen paidassa yllättävänkin nopeasti. Ellei Kanadan junnuliigat vie tätä helmeä meiltä pois, niin kannattaa raahata ruho vilkaisemaan tonttua, joka löytyy siis luukusta 18.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Luukku 19

Jesse Niinimäki

Edmonton Oilersin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2002 tekee paluun SM-liigaan, Ilveksen riveihin try-out sopimuksella. Jesseä on monesti tituleerattu yhdeksi lahjakkaimmista suomalaisista jääkiekkoilijoista, mutta valitettavasti potentiaalia ei ole juuri saatu esiin. Nyt Jessellä onkin hieno tilaisuus näyttää epäilijöille olevansa pelimies. Onneksi on pitkä joulutauko aikaa valmistautua peleihin, vaikka kinkkua syömällä ja häppää ottamalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös