Toby Dammit
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- New Jersey Devils
Kausiketju 2024–2025 käyntiin. Mennään Licon viimevuotisella pohjalla. Ei muita muutoksia kuin varausajan lyhentäminen kuuteen tuntiin. Siitä on ollut keskustelua jo parilla edelliskerralla, joten otetaan se tällä kertaa testiin.
1. Palkintopotti kerätään ennen kauden alkua, @Lico ja/tai minä ottaa kaikkiin yksityisviestein kiinni varaustilaisuuden alettua. Mikäli et halua paljastaa henkilöllisyyttäsi Licolle/minulle, keksi kiero tapa lähettää raha minulle.
2. Osallistumismaksu on 20 euroa eli palkintopotti X e jaetaan kolmelle parhaalle jaolla 70%-20%-10% (Xe-Xe-Xe). Tästä saa kommentoida.
3. Varaustilaisuus aloitetaan sunnuntaina eli 1.9.2024 klo 12:00. Ks. kohta 4 aikataulu esimerkkinä, josta pidettiin kiinni. Varausjärjestys arvotaan 30.8., johonkin kellonaikaan eli siihen asti mukaan voi osallistua!
4. Varaustilaisuus järjestetään aikaisempien vedosten myötä enemmistön päätöksellä niin, että varauksia tehdään sitä mukaa kun palstalla käy ja varaus tulee tehdä 6 tunnin sisällä edellisestä varauksesta (23:00 - 07:00 on "vapaata", mutta varauksia saa kyseisellä aikavälillä myös tehdä).
Mikäli varausta ei ole suoritettu 6:n tai mahdollisen jopa 14:n tunnin (eli 6 h + mahdollinen nukkumattiaika) sisällä, seuraavana vuorossa oleva saa varata milloin vain haluaa ja välistä tippunut saa heittää varauksensa mihin väliin tahansa.
Mikäli varauksen uupuminen aikarajojen sallimissa puitteissa toistuu useamman kerran, velvoitan käyttäjää luovuttamaan ranking-listan joko minulle tai haluamalleen käyttäjälle, joka tekee varaukset hänen puolestaan, jolloin käyttäjä voi ns. ottaa lomaa eikä tarvitse varaustilaisuudesta stressata. Tämä siksi, että jokaisella on kyllä se hetki käydä palstalla tsekkailemassa tilannetta muutaman kerran päivässä vähintään. Kenelläkään ei pitäisi olla niin kiireinen elämä, jos tähän varaustilaisuuteen on jo sitoutunut. Lisään myös varausketjuun aikanaan varaussäännön, joka auttaa käyttäjiä tietämään milloin se oma vuoro on.
Annamme tälle käytännölle kaksi viikkoa aikaa, seuraamme varaustahtia aktiivisesti ja katsomme sen jälkeen mikä tilanne. Jos varauksia on yli puolet tekemättä, aikaikkunaa lyhennetään ensin viiteen tuntiin ja tarvittaessa sovimme päiviä, jolloin se varaus täytyy tehdä ja silloin listat täytyy luovuttaa, jos ei halua jälkijunassa varailla oman vuoron jälkeen. Varauksia myös saa tehdä tällöin sovittujen päivien ulkopuolellakin ihan järjestyksessä, logic.
VÄÄRIN TEHTY VARAUS (ELI PELAAJA ON JO VARATTU): 1 TUNTI AIKAA KÄYDÄ KORJAAMASSA VÄÄRIN TEHTY VARAUS – OLETTAEN ETTÄ ALKUPERÄISTÄ 6 TUNNIN VARAUSAIKAA ON VIELÄ JÄLJELLÄ.
5. Varataan kuusi hyökkääjää, kolme puolustajaa, maalivahti sekä tulokas, joka saa edustaa mitä tahansa pelipaikkaa.
Lisäksi kun edellä mainitut 11 pelaajaa on varattu (eli 6 hyökkääjää, 3 puolustajaa, maalivahti sekä tulokas), viimeisellä kierroksella varataan jokeripelaaja, joka saa edustaa mitä tahansa pelipaikka.
Eli yhteensä varataan 12 pelaajaa.
Pistelasku 1p per tehopiste jokaisella pelipaikalla, maalivahdille voitosta 2 pistettä ja nollapelistä 2 pistettä. PPG on tie-breakkereista paras. Tämän jälkeen maalit. Edelleen tasatilanteessa jaetaan palkintorahat.
@F#21 mahdollisesti auttaa meitä kasaamaan taas seurannan.
6. Tehdään valintalistat etukäteen ja ottakaa vieruskavereista eli ympärillä varaavien kontaktit ylös, niin nopeutuu varaustilaisuus aika paljon.
7. Varausjärjestys on aina kierroksen viimeisen valinnan jälkeen käänteinen. Varausjärjestys löytyy sunnuntaina löytyvästä varausketjusta. Haluan uskoa, että jokainen on tähän valmistautunut sekä sitoutunut eli jos nyt tuntuu siltä, ettei aikaa ja kiinnostusta ole, ilmoita siitä nyt.
8. Tämä ketju on Fantasy Poolin virallinen seurantaketju. Avaan varausketjun 30.8. Varausketjussa vittuillaan varauksista ja tehdään ne varaukset, tässä ketjussa keskustellaan ja seuraillaan sekä jokainen kertoo oman rosterinsa kokonaisuudessaan. Jokainen on vastuussa myös omista pisteistään kauden ollessa käynnissä.
9. Pidetään hauskaa, rehti peli.
10. Kymmenes käsky on se, että ylläpitäjänä sovittelen kiistatilanteet ja mun sana on laki!
Haluan keskustelua sekä mielipiteitä, mutta näillä spekseillä varaustilaisuudet ovat edenneet aikaisempina vuosina oikein sutjakkaasti alun stressiä lukuunottamatta. Ihmiset olivat aktiivisia ja lopulta se stressi oli ihan turhaa.
Mukana kisassa & varausjärjestys:
1. @Naamavelli
2. @Kuhta#9
3. @Salming
4. @Enjoy
5. @Lösönen
6. @Taison
7. @TylerDG
8. @HIFK89
9. @Pakastin
10. @LostHorizon
11. @Myste
12. @Knatterton
13. @Linjatuomari
14. @Zhaman
15. @H.J.Simpson
16. @Vikidiviimenen
17. @Abdel
18. @Knap
19. @Sipa77
20. @Zohan
21. @Uris25
22. @limini
23. @Toby Dammit
24. @Uniquewn
25. @Nelone
26. @Tombe76
27. @Zigmund
28. @Noppa10
29. @Dragunov
30. @Esgo
31. @KaljaVeikko
32. @Filari
33. @Powerage
34. @Parker27
35. @Mängimies

Liitteet
Viimeksi muokattu: