Jatkoaika Music Awards 2011

  • 16 711
  • 101

Miguel

Jäsen
Vuoden albumi 1: Scandinavian Music Group - Manner
Vuoden albumi 2: Mogwai - Hardcore Will Never Die But You Will
Vuoden albumi 3: Chisu - Kun valaistun
Vuoden albumi 4: Opeth - Heritage

SMG on tehnyt jo monta hienoa levyä ja silti tekivät kenties parhaansa tähän asti. Ykkösen takana aika yhdentekeviä valintoja. Chisun levy jäi suuresta hypestä huolimatta välityöksi, mutta ihan ok-tekele sekin, kuten myös nämä muut sijoilla 2-4. Tänä vuonna jäi uusien levyjen ostaminen vähiin. Tulevassa vuodessa on enemmän odottamista etukäteen, kun uutta kamaa tulee ainakin Herra Ylpöltä & Ihmisiltä, Stam1nalta ja CMX:ltä, ilmeisesti myös Muselta.

Vuoden biisi 1: Scandianvian Music Group - Kaunis Marjaana
Vuoden biisi 2: Opeth - Folklore
Vuoden biisi 3: Herra Ylppö & Ihmiset - Mies murtuu
Vuoden biisi 4: Chisu - Minä ja mun pää
Vuoden biisi 5: Mogwai - San Pedro

Vuoden pettymys (albumi): Opeth - Heritage. Piti tämä tähänkin kategoriaan änkeä. Levy on parhaimmillaan mainiota musiikkia kotifiilistelyyn, mutta hyvän seassa on aivan joutavaa kikkailuaa ja progemittapuullakin rasittavaa kamaa.

Vuoden ulkomainen tulokas: -

Vuoden kotimainen tulokas: -

Vuoden moka: Valtavirrassa vanhat kunnon melodiset pop- ja rockrallit alkavat lopullisesti kuolla sukupuuttoon efektihutun ja jumputuksen tieltä. Mutta koska se ei ole vain yhden vuoden harmi, vastaan Jare & VilleGalle. Yhteiskunta voi pahoin, kun kiekkoskenen merkittävin soundtrack on tällaista skeidaa.

Vuoden keikka: Sielun veljet Tavastialla oli mielettömän kova, mutta toinen keikka oli vielä mestarillisempi: System of a Down @ Provinssirock
 

Jardaanos

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Philadelphia Flyers
Hyvä vuosi oli.

Vuoden albumi 1: Juju - Mustavalkoista
Vuoden albumi 2: Steen1 - Jedin paluu
Vuoden albumi 3: Hannibal & Joku Roti Mafia - Viimiseen hengenvetoon
Vuoden albumi 4: Pyhimys - Medium
Vuoden albumi 5: Jodarok - Valvo viiteen, nuku kolmeen

Vuoden biisi 1: Juju feat. Julma-Henri - Vapaana
Vuoden biisi 2:Hannibal & Joku roti Mafia feat. TKK & Aziz The Combat Fighter- Tankit on tulossa
Vuoden biisi 3:Steen1 feat. Rauhatäti - Valepuvussa
Vuoden biisi 4:Julma-Henri feat. RPK - Punainen
Vuoden biisi 5:Jodarok - Anna riikinkukon lentää
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Vuoden albumi 1: Insomnium - One For Sorrow
Vuoden albumi 2: Omnium Gatherum - New World Shadows
Vuoden albumi 3: Turmion Kätilöt - Perstechnique
Vuoden albumi 4: Nightwish - Imaginaereum
Vuoden albumi 5: Suvi Teräsniska - Pahalta piilossa (:))

Insomniumin levy oli vaan niin puhdasta kultaa tänä vuonna. Omniuminkin levy yllätti hyvin positiivisesti.

Vuoden biisi 1: Insomnium - Through The Shadows
Vuoden biisi 2: Omnium Gatherum - New World Shadows
Vuoden biisi 3: Turmion Kätilöt - Vedetäänkö vai ei?
Vuoden biisi 4: Stratovarius - Darkest Hours
Vuoden biisi 5: Amon Amarth - For Victory Or Death

Näihin melkein olisi kaikki voinut laittaa Insomniumin levyltä.

Vuoden Pettymys: Metallica/Lou Reed. Metallicaa muuten satunnaisesti voi kuunnella välillä, mutta tämä menee jo kipurajojen ulkopuolelle. Toisaalta, voiko levy olla pettymys jos ei siltä odotakaan mitään?

Vuoden moka: JVG:t ja kaikki sketsisarjan jumputukset.
 
Viimeksi muokattu:

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Vaikka levyjä tuli ostettua menneenä vuonna jälleen varsin runsaasti, niin ainoastaan neljä niistä on julkaistu 2011 vuonna (Megadethin, Mokoman, Sixx: A.M:n ja Steel Pantherin uusimmat). Kiinnostavia ja todennäköisesti jossain vaiheessa kokoelmiin päätyviä levyjä olisivat tekaisseet ainakin Alice Cooper, Anthrax, Battle Beast, Devin Townsend, Dream Theater, Five Finger Death Punch, Foo Fighters, In Flames, Michael Monroe, Nightwish ja Whitesnake... Joten vähän huono on tässä vaiheessa sinällään tehdä päteviä arvioita vuoden julkaisujen hyvyydestä, mutta yritetään nyt jotain.

Vuoden albumi 1: Sixx: A.M. - This Is Gonna Hurt
Vuoden albumi 2: Steel Panther - Balls Out
Vuoden albumi 3: Anthrax - Worship Music
Vuoden albumi 4: Battle Beast - Steel
Vuoden albumi 5: Megadeth - TH1RT3EN

Sixx: A.M. ja Steel Panther ovat kaksi ehdotonta suosikkiani uudemmista bändeistä ja näiden levyjen sijoitus olisi hyvin todennäköisesti pitänyt, vaikka olisinkin kaikkiin kiinnostaviin levyihin päässyt tutustumaan. Anthrax ja Battle Beast ansaitsevat nuo sijoitukset parilla hyvällä biisillään, joita on tullut radiosta ja muualta kuultua. Megadethin uusin on jäänyt ainakin toistaiseksi ehkäpä vähän laimeaksi.

Vuoden biisi 1: Sixx: A.M. - Oh My God
Vuoden biisi 2: Steel Panther - Tomorrow Night
Vuoden biisi 3: Battle Beast - Show Me How To Die
Vuoden biisi 4: Anthrax - The Devil You Know
Vuoden biisi 5: Megadeth - Never Dead

Tässä kategoriassa olikin sitten tuskaa valita parhaat biisit This Is Gonna Hurtilta ja Balls Outilta. Ensinnä mainitulla oli täyttä timanttia listalle päässeen biisin lisäksi Lies Of The Beautiful People, Skin & Smile ja Tomorrow Nightin kanssa kamppaili tasaisesti Just Like Tiger Woods. Näiden paremmuusjärjestyksen ratkaisin soittolistan toistomäärän perusteella. Muutama toisto enemmän listalle päässeillä.

Show Me How To Die on kunnon hyvänmielen biisi, johon en kyllästynyt yhtään, vaikka se soikin salilla käydessä (Radio Rock) jossain vaiheessa joka kerta. Häpeilemätön hittikertsi ja kunnon meininkiä. Anthraxin Bushin aikaiset levyt ovat vielä minulta kuulematta, mutta uudet sinkkubiisit ovat Belladonnan aikaisesta tuotannosta selvästi parhaat sitten Among The Livingin. Ja näistä sinkkubiiseistä The Devil You Know iskee kovemmin. TH1RT3ENin parasta antia on nopea tykitys Never Dead, jossa ainoa huono puoli on sen vähän turhan pitkä intro.

Vuoden pettymys (albumi): Lou Reed & Metallica - Lulu

En odotellut uutta Master Of Puppetsia, mutta kun minulle on kelvannut jossain määrin kaikki Metallican tuotanto ja Lou Reed oli tuttu lähinnä vain varsin hyvästä Perfect Daystaan, niin olisi sitä nyt ehkä jotain vähän muuta olettanut tulevan.

Vuoden ulkomainen tulokas: -

Vuoden kotimainen tulokas: Battle Beast

Vuoden moka: Munamies

Ainut näkö / kuulohavaintoni Munamiehestä on jostain mainoksesta, joka telkkarissa näkyi pari kertaa. Putous on jotain sellaista "viihdettä", jota en ymmärrä ja en etenkään ymmärrä sitä, että nämä (mikä lie Tyrni-mummo olikaan silloin aiemmin ja nyt tämä Munamies) tekevät levyjä, joita ihmiset vielä ostavat varsin runsaasti.

Vuoden keikka: -
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Äänestys umpeutuu huomenna joten pistäkääpä listojanne esille vielä kun ehtii!
 

Lämpö

Jäsen
Vuoden albumi 1: Pyhimys - Paranoid
Vuoden albumi 2: Juju - Mustavalkosta
Vuoden albumi 3: Pyhimys - Medium
Vuoden albumi 4: Asa - Jou jou
Vuoden albumi 5: Huge L - Yo yo

Vuoden biisi 1: Pyhimys - Paranoid #13
Vuoden biisi 2: Juju - Huuda
Vuoden biisi 3: Jätkäjätkät - Suuri maailma
Vuoden biisi 4: Pyhimys - Nyt
Vuoden biisi 5: Asa - Iso Pete


Vuoden ulkomainen tulokas: Den svenska björnstammen

Vuoden kotimainen tulokas: Lampi & Lampela

Vuoden moka: Katseella mälläävä Poju

Vuoden keikka: Jätkäjätkät@BarKino, Pori
 
Viimeksi muokattu:

turo-urpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Happee
Vaikea laittaa levyjä ja biisejä järjestykseen, mutta jotain täytyy yrittää. Hyviä levyjä täytyi jättää listan ulkopuolellekkin.

Vuoden albumi 1: Amorphis - The Beginning Of Times
Vuoden albumi 2: Black Sun Aeon - Blacklight Deliverance
Vuoden albumi 3: Leprous - Bilateral
Vuoden albumi 4: Ghost Brigade - Until Fear No Longer Defines Us
Vuoden albumi 5: Noel Gallager's High Flying Birds - Noel Gallager's High Flying Birds

Vuoden biisi 1: Ghost Brigade - Soulcarvers
Vuoden biisi 2: Black Sun Aeon - Oblivion
Vuoden biisi 3: Amorphis - My Enemy
Vuoden biisi 4: Noel Gallager's High Flying Birds - If I Had A Gun
Vuoden biisi 5: Leprous - Mb. Indifferentia

Vuoden pettymys(albumi): Blackfield - Welcome To My DNA

Kahden lähes timanttisen Blackfield levyn jälkeen aikamoinen pettymys. Ei oikeen lähde lentoon tuttuun tapaan.

Vuoden keikka: Amorphis Lutakossa
 
Viimeksi muokattu:

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaan nyt se lista ja täytellään lisää jos ehditään

Vuoden albumi 1:Devin Townsend Project - Deconstruction
Vuoden albumi 2:Haken - Visions
Vuoden albumi 3:Dream Theater - A Dramatic Turn of Events
Vuoden albumi 4:Pain of Salvation - Road Salt Two
Vuoden albumi 5:Club For Five - Ihmiset

Vuoden biisi 1:Haken - Visions
Vuoden biisi 2:Devin Townsend Project - The Mighty Masturbator
Vuoden biisi 3:Dream Theater - Beneath the Surface
Vuoden biisi 4:Leprous - Forced Entry
Vuoden biisi 5:Opeth - Folklore

*UUSI* Vuoden pettymys (albumi):

Vuoden ulkomainen tulokas:

Vuoden kotimainen tulokas:

Vuoden moka:

Vuoden keikka:
 
Viimeksi muokattu:

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jotain pakko raapia kasaan, ykköstila on helppo, muuten sitten vähän hankalampaa.

Vuoden albumi 1: Sólstafir - Svartir Sandar
Ehdoton ykkönen ja yksi parhaita levyjä pitkään aikaan.
Vuoden albumi 2: Shining - VII: Född förlorare
Vuoden albumi 3: Primordial - Redemption at the puritans hand
Vuoden albumi 4: Ghost Brigade- Until fear no longer defines us
Vuoden albumi 5: Moonsorrow: Varjoina kuljemme kuolleiden maassa

Vuoden biisi 1: Solstafir - Fjara

Täydennän biisilistaa jos ehdin/jaksan

Vuoden pettymys: Opeth - Heritage. Ei vaan nappaa, ei sitten millään.

Vuoden moka: Suomen musiikkiteollisuus kaikkine Putous-hahmojen levytyksineen sun muineen. Kasettimaksu ylös!

Vuoden keikka: Between the Buried and Me Nosturissa.
 

MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Vuoden albumi 1: Sólstafir - Svartir Sandar
* Tästä ei ollut mitään epäselvyyttä. Karu, huikeatunnelmainen ja kaunis yhtä aikaa.
Vuoden albumi 2: Shining - VII: Född Förlorare
* Shining osui liki kymppiin uutuudellaan. Vetää vertoja muutaman vuoden takaiselle V: Halmstad-levylle ja jatkaa kaavaa, jonka mukaan Shiningin joka toinen levy on helvetin hyvä. Parillinen levy tulee jo tänä vuonna, joten jännityksellä odotamma, osuisiko nyt useampi hyvä tekele peräkkäin.
Vuoden albumi 3: Mastodon - The Hunter
* Tätä hypetettiin paljon ja jo vuosia Mastodonia kuunnelleena ensivaikutelma oli tietysti vähän omituinen. Huomattavasti enemmän easy listening-osastoa kuin aiemmat, mutta silti ihan toimiva paketti.
Vuoden albumi 4: Crowbar - Sever The Wicked Hand
* Ei yllä 90-luvun merkkiteosten joukkoon, mutta silti vanhat sedät osoittivat, että sludge taipuu edelleen. Genrensä selkeästi paras tänä vuonna.
Vuoden albumi 5: Kate Bush - 50 Words For Snow
* Kaivetaan kunniamaininta vähän erilaiselle levylle. Paskaakaan en ymmärrä tämän tyyppistä musiikkia, mutta Kate Bushin tekeleessä on jotain kummallista taikaa. Kaikkien kannattaisi kuunnella tämä.

Vuoden biisi 1: Sólstarfir - Fjara
Vuoden biisi 2: Shining - Människa o'avskyvärda människa
Vuoden biisi 3: Mastodon - Spectrelight
Vuoden biisi 4: Crowbar - Liquid Sky and Cold Black Earth
Vuoden biisi 5: Kate Bush - Lake Tahoe

Vuoden pettymys (albumi): Opeth - Heritage.
- Johtuu varmaan minusta, mutta en ymmärrä. Toisaalta en ole koskaan ymmärtänytkään mitään tämän tyyppisen progen päälle, joten ei tullut yllätyksenä. Ehkä pettymys olen enemmänkin minä kuin itse albumi em. syystä.

Vuoden ulkomainen tulokas: Vallenfyre

Vuoden kotimainen tulokas: Ghoul Patrol

Vuoden moka: Uhallakin sanon, että Lou Reed ja Metallica = Lulu. OK, kummankin status on sitä luokkaa, että voivat tehdä mitä haluavat. Kumpikin on tehnyt paljon hyviä asioita musiikin saralla. Mutta ei saatana, tämä? Mikä vimma laittoi käsittääkseni kuitenkin suht järjissään olevat ihmiset ymppäämään samaan pakettiin kellaribänditasoisia riffejä ja epämääräistä höpinää? Ja minä kun kuitenkin yritin kuunnella ihan tosissani, mutta ei tätä pysty sikakaan vinkumatta. Ei tee kunniaa kummankaan uralle.

Vuoden keikka: En tainnut ehtiä käymään kuin yhdellä keikalla, se oli Ghost Brigaden levynjulkkari Lutakossa. Vaikka levy jäi vähän tylsäksi, niin keikka oli ihan jees.
 

Sokea Vartija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers, Ässät, HIFK
Suhteellisen kova levyvuosi. Ehkä ne täyden kympin levyt jäivät tänä vuonna puuttumaan, mutta määrällisesti hyviä levyjä tuli enemmän kuin muutamana viime vuotena.

Vuoden albumi 1: Serenity - Death & Legacy
Jos pidät Sonata Arctican ja Kamelotin vanhemmista levyistä, on Serenity ns. "varma tapaus". Ylivoimaisesti vuoden kuunnelluin levy.
Vuoden albumi 2: Epysode - Obsessions
Progressiivisen metallin riemujuhlaa. Metalliooppera = paras ooppera.
Vuoden albumi 3: Dreamtale - Epsilon
Häpeämättömän iloista ja tarttuvaa power metallia. Hienoa kun jotkut vielä tekevät tällaista.
Vuoden albumi 4: Omnium Gatherum - New World Shadows
Monen "läheltä piti" levyn jälkeen se täysosuma vihdoin tuli. Melankolista, kaunista ja tunnelmallista melodeathia, josta ei voi saada kyllikseen.
Vuoden albumi 5: Iced Earth - Dystopia
Jenkkipowerin valtias palasi valtaistuimelleen. Laulajan vaihdos piiskasi veteraanit huikeaan suoritukseen. Kuka kaipaa Barlowta tai Owensia kun Stu Blockissa saat molemmat?

Vuoden biisi 1: Dreamtale - Lady of a Thousand Lakes
Vuoden biisi 2: Turisas - End of an Empire
Vuoden biisi 3: Epysode - Divine Whispers
Vuoden biisi 4: Nightwish - Scaretale
Vuoden biisi 5: Serenity - Serenade of Flames

Vuoden pettymys (albumi): Edguy - Age of the Joker
Palatkaa power metaliin!! Ei tuollaista väsynyttä hard rockia jaksa kukaan.

Vuoden ulkomainen tulokas: Epysode

Vuoden kotimainen tulokas: Brymir

Vuoden moka:

Vuoden keikka: Blind Guardian @Tuska
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Laitetaan nyt nopeasti silkka listaus. Perusteluja ehkä sitten tuonnempana. Monia levyjä on vielä korkkaamatta, joten listalta puuttuu esimerkiksi sinne mitä todennäköisimmin kuuluva Tom Waits.

Vuoden albumi 1: Adele - 21
Vuoden albumi 2: Ryan Adams - Ashes & fire
Vuoden albumi 3: Scandinavian music group - Manner
Vuoden albumi 4: Noel Gallagher's high flying birds - Noel Gallagher's high flying birds
Vuoden albumi 5: Foo Fighters - Wasting light

Vuoden biisi 1: Noel Gallagher's high flying birds - If I had a gun...
Vuoden biisi 2: Rubik - Laws of gravity
Vuoden biisi 3: Adele - Set fire to the rain
Vuoden biisi 4: Jarkko Martikainen - Huominen on kaukana
Vuoden biisi 5: Scandinavian music group - Kaunis Marjaana

Vuoden pettymys (albumi): -

Vuoden ulkomainen tulokas: -

Vuoden kotimainen tulokas: -

Vuoden moka: -

Vuoden keikka: Jaa-a. Kai se on tuo Dave Grohl yhtyeineen Kalasatamassa. Joo, on se. Foo Fighters Kalasatamassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Real Madrid
Vuoden albumi 1: Noel Gallagher's High Flying Birds
Vuoden albumi 2: Foo Fighters - Wasting Light
Vuoden albumi 3: The Sounds - Something To Die For
Vuoden albumi 4: Coldplay - Mylo Xyloto
Vuoden albumi 5: Fair To Midland - Arrows & Anchors

Vuoden keikka: System Of a Down @Provinssirock
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No niin. Vuorokausi on jo vaihtunut. Annan nyt vielä huomiseen puoleen päivään saakka (klo 12) aikaa. Sitten puhallan pelin poikki ja alan laskeskella pisteitä ja ääniä. Tulokset toivon mukaan ilmaantuu parin päivän sisällä.

Eli huomisen puolen päivän jälkeen tulleita ääniä ei enää huomioida ja sitä kautta lasketa mukaan.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vuoden albumi 1: Von Hertzen Brothers: Stars Alligned
Vuoden albumi 2: Mastodon: The Hunter
Vuoden albumi 3: Sixx AM: This is gonna hurt
Vuoden albumi 4: Machine Head: Unto The Locust
Vuoden albumi 5: Black Country Communion: 2

Vuoden biisi 1: Von Hertzen Brothers: I Believe
Vuoden biisi 2: Mastodon: Black Tongue
Vuoden biisi 3: Red Hot Chili Peppers: Brendan's Death Song
Vuoden biisi 4: Sixx A: Lies of the Beautiful People
Vuoden biisi 5: Jane's Addiction: Irresistible Force

*UUSI* Vuoden pettymys (albumi):

Vuoden ulkomainen tulokas: Noel Gallagher's High Flying Birds (oikeasti se olisi ruotsalainen Ghost mutta levynsä ilmestyi pahimmilleen vuoden 2010 lopussa jotten ei sovi sääntöjen raameihin.. minusta säännöissä voisi olla esim. kolmenkuukauden marginaali joka sallisi loppuvuodesta julkaistuille levyille "reilumman kilpailun")

Vuoden kotimainen tulokas: -

Vuoden moka: -

Vuoden keikka: Von Hertzen Brothers 1.10. Borderline, Lontoo - rock on parhaimmillaan pienillä klubeilla, ei stadioneilla
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No niin, se oli sitten siinä.

Enää ei tosiaan kannata vastailla. Aloitan laskeskelemaan tänään ja tulokset tulee huomenna tai viimeistään ylihuomenna.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No niin, kiitos kärsivällisyydestänne! Tässä olisi vuoden 2011 tulokset sitten:

Vuoden albumi:

1. Nightwish - Imaginaerum: 44 pistettä (2 ykköstilaa)

2. Amorphis - The Beginning of Times: 32 pistettä (3)

3. Chisu - Kun valaistun: 32 pistettä (2)

4. Insomnium - One for Sorrow: 29 pistettä (3)
5. Noel Gallagher's High Flying Birds - S/T: 28 pistettä (4)

---

6. Foo Fighters - Wasting Light: 26p (2)
7. Sólstafir - Svartir Sandar: 20p (4)
8. The Sounds - Crossing the Rubicon: 22p (3)
9. Megadeth - Thirt3en : 20p (2)
10. Turmion Kätilöt - Perstechnique : 19p (2)
11. Von Hertzen Brothers - Stars Aligned : 18p (2)
12. Moonsorrow - Varjoina kuljemme kuolleiden maassa : 16p (1)
13. Ghost Brigade - Until Fear No Longer Defines Us: 16p (-)
14. Adele - 21: 15p (1)
15. Within Temptation - The Unforgiving : 15p (1)
16. 22-Pistepirkko - Lime Green Delorean : 14p (1)
17. Dreamtale - Epsilon : 13p (2)
17. Michael Monroe - Sensory Overdrive: 13p (2)
17. Scandinavian Music Group - Manner : 13p (2)
17. Sixx: A.M. - This Is Gonna Hurt : 13p (2)
18. In Flames - Sounds of a Playground Fading: 13p (1)
18. Steven Wilson - Grace for Drowning: 13p (1)
19. Mastodon - The Hunter: 12p (1)
20. Kate Bush - 50 Words for Snow: 12p (-)
21. Opeth - Heritage: 11p (-)
21. Primordial - Redemption at the Puritan's Hand: 11p (-)
22. Devin Townsend Project - Deconstruction: 10p (2)
23. Bon Iver - Bon Iver: 10p (1)
24. Kotiteollisuus - Kotiteollisuus: 10p (-)
24. Dream Theater - A Dramatic Turn of Events: 10p (-)

(Loput levyt saivat alle 10p ja en listaa niitä)

Loppuvuodesta julkaistu Nightwishin uutukainen sitten kaappasi lopulta ykköstilan, ei nyt erityisen huikealla erolla, mutta silti riittävällä. Ykköstiloja kyseinen levy ei kahminut erityisen paljon, mutta tasaisesti ropsahteli pisteitä. Vaakakuppi Amorphiksen toiselle sijoittumiselle meni omissa laskuissani ykköstilojen turvin. Suomipopin komeetta Chisu joutui tyytymään nyt kolmanteen sijaan, mutta mukavasti pisteitä keräsi hänenkin uutuuslevynsä. Huomionarvoista lienee se, että monen kestosuosikit Kotiteollisuus ja Opeth pärjäsi uusilla levyillään varsin kehnosti, eli eivät ole tainneet ihan iskeä kultasuoneen. Lisäksi melodeath bändi Insomnium miehitti täysin saman sijan kuin paria vuotta aiemmin.

Vuoden biisi:

1. Sólstafir - Fjara: 20 pistettä

2. Noel Gallagher's High Flying Birds - If I Had a Gun : 20 pistettä

3. Chisu - Minä ja mun pää: 17 pistettä

14 pistettä:

Nightwish - Last Ride Of The Day

13 pistettä:

Moonsorrow - Huuto, Opeth - Folklore

12 pistettä:

Amorphis - My Enemy

11 pistettä:

Michael Monroe - Trick of the Wrist, M83 - Midnight City, Adele - Set fire to the rain, Scandinavian Music Group - Kaunis Marjaana

9 pistettä:

Dreamtale - March To Glory, Insomnium – Song Of The Blackest Bird, Kotiteollisuus - Ei kukaan, Megadeth - Fast Lane

8 pistettä:

Megadeth - 13, Devin Townsend Project - Feather, Beady Eye - The Beat Goes On, Foo Fighters - Rope, Amorphis – Beginning Of Time, Insomnium - Unsung, Nightwish - Song Of Myself

7 pistettä:

Within Temptation - Iron, Sparzanza - Temple of the red-eyed pigs, Evile - Cult, Von Hertzen Brothers - Voices in Our Heads, Korn - Narcissistic Cannibal, Kakkahätä-77 - Tornionmäki-Vaasankatu All Night Long, Herra Ylppö ja Ihmiset - Mies Murtuu, Nightwish - Scaretale

6 pistettä:

Turmion Kätilöt - Vedetäänkö vai ei?

(loput sai 5 pistettä tai alle)

Ykkössija menikin sitten hiukan yllättäen islantilaisille. Noel Gallagherin tuotos toki samoissa pisteissä, mutta Fjaran neljä ykkössijaa ratkaisi päätäntävallassani tuon sijoituksen. Chisu jäi myös biiseissä kolmannelle sijalle. Vuoden levyn voittanut Nightwish ei aivan erityisen vahvasti ollut esillä tässä kategoriassa, mutta miehitti ainakin neljännen sijan ja moni muukin levyn kappale keräsi pisteitä.

Vuoden pettymys (albumi):

1. Lou Reed & Metallica - Lulu: 13 pistettä
2. Opeth - Heritage: 6 pistettä
3. Nightwish - Imaginaerum: 3 pistettä


Uudessa kategoriassamme kolme eniten pistettä kerännyttä albumia. Lou Reedin ja Metallican yhteishökötys keräsi varsin selkeästi pisteet kotiin. Opethin 70-luvun progerokista ammentava uusi levy ei selvästikään lämmittänyt mieliä. Myös vuoden levyn tehnyt Nightwish on näemmä jakanut voimakkaasti mielipiteitä kun pääsi kärkisijoille tässäkin.

Vuoden ulkomainen tulokas:

5 pistettä: Foster the People
3 pistettä: Noel Gallagher's High Flying Birds, Vallenfyre, Beady Eye


(loput sai lähinnä hajapisteitä)

Jenkkipopparit veivät tämän kategorian nimiinsä. Gallagherin veljesten bändit kisasivat myös pisteistä rinta rinnan. Tasapeliksi meni.

Vuoden kotimainen tulokas:

6 pistettä: Battle Beast
4 pistettä: Mirel Wagner
3 pistettä: Ghoul Patrol
2 pistettä: Lassi Valtonen


Hevitulokas vei sitten kotimaisten ykkössijan, toiseksi päätyi persoonalliseksi tituleerattu laulaja Mirel Wagner. Myös Idolsin kautta itsensä tunnetuksi tehnyt Lassi Valtonen sai muutaman äänen.

Vuoden moka:

11 pistettä: Munamies
8 pistettä: Jare & VilleGalle
7 pistettä: Lou Reed & Metallica - Lulu
6 pistettä: Arttu Wiskari


Putouksesta maailmalle rätsähtänyt Munamies oli eniten mokaksi mielletty juttu. Putous oli muutenkin eri tavoin aika voimakkaasti mielletty mokaksi. Itse ohjelmaa en nyt ihan osaa ihan musiikkimaailmaan liittää, mutta toki nuo sieltä putkahtaneet hahmot ovat aika tiiviisti levyttäneet. Räppiduo Jare & VilleGalle on myös ollut monen mielestä varsinainen inhokki ja moka. Lulu oli varsin vahvoilla tässäkin kategoriassa.

Vuoden keikka:

6 pistettä: System of a Down @ Provinssirock
5 pistettä: Paul McCartney @ Hartwall-areena
4 pistettä: Judas Priest @ Sauna Open Air


Pitkään ja hartaasti Suomeen odotettu paluun tehnyt System of a Down oli sitten ollut useimmille se vuoden kohokohta keikkojen suhteen. Heti perässä hiihtää Beatles-legenda ja vanhan liiton hevimiehetkään eivät jääneet kauas. Erinäisiä hajapisteitä sai sitten monet keikat.

***

Näin on edellisvuosi pistetty äänestyksen muodossa purkkiin. Jos huomaatte jotain virheitä (niitä voi aina sattua), niin huomauttakaa. Korjaan ne sitten.

Kiitoksia kaikille äänestäneille!
 

Miguel

Jäsen
Listan top3-levyt saivat ykkössijoja: 2kpl, 3kpl, 2kpl. Muutenkin kärjen pistemäärät ovat hyvin pieniä viime vuosiin verrattuna. Aika erehtymätön merkki siitä, että timattiset levyt jäivät, varsinkin jatkoaikalaisten perinteisissä suosikkigenreissä, tänä vuonna vähiin ja sitten kannattajapohjan laajuus ratkaisi tasaisen taiston. Nightwishin ja Amorphiksen vakaa suosio ei yllätä, ja Chisu on just nyt todellinen crossover-menestyjä.

Biisien osalta sama juttu.

Eniten huomiota herättävä on Solstafir, joka sai ykkössijat kaikilta, jotka levyä ylipäätään äänestivät. Olen tuota pari kappaletta kuunnellut tuubista, eikä ole ollenkaan hassumpaa. Täytyy sulatella.

Kiitokset Tedille. Tämä on aina mielenkiintoinen palkintogaala.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eniten huomiota herättävä on Solstafir, joka sai ykkössijat kaikilta, jotka levyä ylipäätään äänestivät. Olen tuota pari kappaletta kuunnellut tuubista, eikä ole ollenkaan hassumpaa. Täytyy sulatella.
Kyllä, olen itse tyytyväinen Sólstafirin menestyksestä, vaikka en sitä äänestänytkään. Lähellä tosin oli ja nyt jälkikäteen ajateltuna olisi tuon Fjaran voinut ehkä laittaa viiden parhaimman biisin joukkoon. On kyllä todella upea biisi ja koko Svartir Sandar sellainen levy joka vaan paranee kuuntelussa. Suosittelen todellakin lämpimästi.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Vähän kyllä ihmetyttää miten tuo Michael Monroen isommissakin piireissä palkitty levy ei ole tuon korkeammalla. Kun kaiken maailman Within Temptationit äänestetään korkeammalle.
Ja tuo Solstafir on kyllä aika jäätävää kuraa. Mutta jokainen tyylillään.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Eddie Howe, Sir Bobby, Rock of Gibraltar
Jeah. Kiitokset Tedille jälleen kerran täältä suunnasta. Mukavahan näitä on aina lueskella. Vaikkakin muiden musiikkimaku on pääosin aina paskaa, heh.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Mielenkiintoinen äänestys tällä kertaa, itse mutulla listoja katseltuani oletin Noel Gallagherin vievän voiton, mutta ei sitten kuitenkaan riittänyt, perussuosikit pärjäsivät.

Svartir Sandar kai jakanut mielipiteitä, muistelisin Köldin pärjänneen paremmin aikanaan ja mielestäni kuitenkin nyt oli vahvempi levy kuitenkin.

Kiitos Tedille vaivannäöstä, arvostan että näitä jaksetaan pitää ja perinne jatkuu.

Edit: huonommin se Köld kuitenkin pärjäsi, 18p ja kolme ykkössijaa.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Tulipa tuossa joskus mieleen, että mitäs jos tähän äänestykseen lisättäisiin tulevaisuudessa kategoria "Vuoden musiikkivideo"?
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tulipa tuossa joskus mieleen, että mitäs jos tähän äänestykseen lisättäisiin tulevaisuudessa kategoria "Vuoden musiikkivideo"?

Tästä tuli muuten mieleeni, etten nähnyt uskoakseni yhtään uutta musiikkivideota vuonna 2011. Saavutus sekin.

Vai katsoinkohan Within Temptationin Fasterin Sharonin tissien takia?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Tulipa tuossa joskus mieleen, että mitäs jos tähän äänestykseen lisättäisiin tulevaisuudessa kategoria "Vuoden musiikkivideo"?

No voin kertoa tämän vuoden kärkikaksikon, jonka kesken voittaja olisi ratkottu. Social Distortion - Machine Gun Blues vs Megadeth - Public Enemy Nro. 1.

Kiitokset vaivannäöstä laatijalle. Se näyttää aikaslailla siltä, miltä pitääkin. Tasainen lista jokatapauksessa tänä vuonna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös