Jarno Pikkaraiselle kenkää!

  • 86 301
  • 586

Kenkää?

  • Kyllä

    Ääniä: 148 68,5%
  • Ei

    Ääniä: 68 31,5%

  • Äänestäjiä
    216

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Total Hockey Foreverissa heitettiin ilmoille myös Jukka Jalosen nimi. Jalosen sopimus maajoukkueen kanssa ainakin toistaiseksi on päättymässä tähän kauteen ja jotain huhuja ollut ainakin lukevinani, että Manner olisi seuraava käskijä siellä.
Ihan vaan tiedoksi, että Jukka Jalosen sopimusta maajoukkueessa jatkettiin jo viime keväänä kevääseen 2022 ja MM-kotikisoihin asti. Jotain tolkkua näihin juttuihin.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
No sitten muistin oikein, että sopimusta jatkettiin. Enpä sitä tarkistanut kuin tietolähteiden Mekasta, Wikipediasta jossa asia päivittämättä. Ja alunperin asian otti esille Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm omassa ohjelmassaan niin en hirveästi lähde tarkistusta viitsinyt harrastaa kun journalistit kyseessä..
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jäikö sinulle nauha päälle vahingossa, kun minulle tuli ajatusvirhe?
Nauti siitä sitten ihan rauhassa. Minua ei haittaa.
Mahdoitko kovin yllätyä nauhan jumittamisesta ja muka hauskuudesta? Näitä ajatusvirheitä (ja kirjoitusvirheitä) sattuu, ja syistä joita ei aina muut tiedä, enemmän toisille kuin toisille. Mutta onneksi aina voi vähän nostaa itseään kun on paikka, ja joillakin se on melko usein. Vaan kiva kun on hauskaa.

No nythän sen älykiekkodatan yhdistämällä tuohon */- tilastoon, pitäisi siitä melko pätevää dataa saada siitä miten peli itse kullakin toimii, ja toki loppu selviää videoista, kun siellä kerran semmottinenkin kaveri on joka niitä hoitaa.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Total Hockey Foreverissa heitettiin ilmoille myös Jukka Jalosen nimi. Jalosen sopimus maajoukkueen kanssa ainakin toistaiseksi on päättymässä tähän kauteen ja jotain huhuja ollut ainakin lukevinani, että Manner olisi seuraava käskijä siellä.

Todennäköisesti valinta tullaan käymään Pikkaraisen, KJ:n, JJ:n ja Virran välillä. Tai onhan siitä ollut myös puhetta, että Ahokas on seuraava IFK:n valmentaja. Elämme taas mielenkiintoisia aikoja ennen kuin TIEDOTE meidät unesta herättää..
Otetaan varmuudeksi kaikki, niin eivät ainakaan muualla valmenna. Siinä olisi sellaista vanha akunnon Real Madrid tai Barcelona henkeä. Ei me tätä tarvita, mutta täyty ottaa penkille istuskelemaan, ettei vaan pelaa (tässä tapauksessa valmenna) ainakana muualla. Pistetään vielä Peltonen varmuudeksi kaupan päälle.

Ei muuten hirveästi poikkeasi nykymenostakaan, jos pieni sarkastituus sallitaan.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pekka Virrasta vielä sen verran, että olisiko tuosta muka oikeasti valmentamaan HIFK:ta? Kolmas ja neljäs kausi ovat olleet Lukossa hyviä, mutta pari kautta sai vedellä matalaliidossa vailla mitään sen suurempia kohuja ja vaatimuksia. HIFK:ssa pitää alkaa onnistumaan käytännössä katsoen päivästä yksi lähtien, jos haluaa välttää turbulenssin joukkueen ympärillä.

Joo Virran projektit tuntuu vaativan aikaa, ja sitä IFK:ssa ei hirveästi ole. Ehdottomasti todella hyvä Liigakoutsi, mutta vaatiiko se hänen visio sitten liian monta kautta, sisältäen kaikki pelitavan opiskelut, runkopelaajien rekrytoinnit yms. Paha sanoa.

Sen voi nähdä ainakin jokainen, että kun se työ on tehty, niin Virran joukkueet pelaa helvetin hyvää lätkää. Pelillisesti ja tuloksellisesti siis, viihde-arvo on melko subjektiivista. Virta on nimenomaan pelikirja-spesialisti. Tykkään ajatuksesta jossa IFK:n lätkä perustuisi muuhunkin kuin hirveään tempoon ja reagointiin, joka herkästi menee epätasaiseksi suorittamiseksi.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelainen puhui jossain haastattelussa pelityylistä, että sama polku junnuista edustukseen. Ja kaiketi tämä Pikkaraisen suoraviivainen lätkä nyt sitä tyylillisesti edustaa. Eli tuskin hän Pekka Virtaa rekryää, ja Virran joukkueet pyörittelee meidän puukäsipakkeja jatkossakin.

Toivottavasti Salmelaisen visio ei ole tämä Pikkaraisen lätkä. Suoraviivaisuudesta tykkään itsekkin, mutta ei millään tempokoohotuksella ole pärjätty Liigassa sataan vuoteen. Toki hyviä aihioita tossa Pikenkin lätkässä pelitavallisesti ois. Voittava lätkä on lopulta viihdyttävintä, ja alan olla aivan saatanan menestysnälkäinen, eli mulle kelpaa pariksi kaudeksi mikä tahansa pelityyli, kunhan on äärimmäisen voittavaa lätkää.

Ahokas on potentiaalinen nimi, mutta rehellisesti sanottuna näen Virran kaltaisen todella kokeneen ketun sopivampana IFK:lle. Täällä jakkara ja selkänoja tärisee jatkuvasti, dinot kuiskailee loungessa, puhelimet pirisee tappioiden jälkeen jne. Joku Virta näyttäisi syksyn ''potkut'' -kylteille vaan henkisesti keskisormea, ja jatkaisi omaa duuniaan. Pointtina siis kokemus, ei Virta munkaan ykköskorin nimi ole.

Ehdottomasti haluaisin porukasta Söde/Ville/Kibe edes yhden mukaan seuraavaan coach stuffiin, oli pääkäskyttäjänä sitten kuka tahansa. Siinä olisi sitten hyvä ajaa omaa poikaa sisään liigavalmennukseen luomaan sitä kuuluisaa dynastiaa.

Ehdottomasti tulevan päävalmentajan pitää saada päättää oma ryhmänsä. Näin toimitaan kaikissa ammattimaisissa organisaatioissa. Joku paikkahan siellä voi uudenkin päävalmentajan ryhmässä olla vapaana. Söde ja Ville varmaan haluaa luoda uraansa päävalmentajana, eli tulisiko kuitenkaan apukoutseiksi? Kibe voisi tulla, mutta hänen osaaminen pitää ensin huolella arvioida UTJ:n toimesta. Junnujen ja aikuisten valmentaminen ei ole ihan samaa.
 
Viimeksi muokattu:

NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Ette potki sitä mihinkään. Tykkäsin aivan helvetisti sen suunsoitosta ja playoff hengen herättämisestä pari vuotta sitten. Manner heitti sitä omaa maito-mantraansa kun Pikkarainen antoi palaa täysillä.

Tykkään tyylistä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Voidaan jättää Pikkarainen mediavastaavaksi. Varmasti olisi parempaa ja ennen kaikkea hauskempaa ulosantia kuin nykyisellä kaksikolla. Näen jo sieluni silmissä Pikkaraisen tekemässä haastatteluja: ” Topias Vimperi, tervetulloo ifki telkkarin huostatteluun”.
 
Viimeksi muokattu:

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ette potki sitä mihinkään. Tykkäsin aivan helvetisti sen suunsoitosta ja playoff hengen herättämisestä pari vuotta sitten. Manner heitti sitä omaa maito-mantraansa kun Pikkarainen antoi palaa täysillä.

Tykkään tyylistä.
Kyllä minäkin Kärppä-fanina (tai minkä tahansa muun liigajoukkueen) toivoisin Pikkaraisen jatkavan mahdollisimman pitkään HIFK:ssa. Suunsoittohan se on se juttu - menestyksellä ja voitoilla ei niin väliä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lehkonen ja Sormunen näyttivät että IFK ei ole mikään päävalmentajan opiskelupaikka. Pikkarainen vaan joutunut/pääsi liian nopeasti isolle kirkolle koska valmensi urheilutoimenjohtajaa joskus edellisessä elämässä ja oli varmaan ”hyvä tyyppi” tms. Mahdollisessa valmentajanvaihdoksessa huomioitava että kukaan varmasti ei halua enää mitään vuosien projekteja vaan yhdellä suurimmista budjeteista operoivalla seuralla oltava mestaruus tavoitteena kaudesta toiseen. Salmelaisen hankittava voittamaan meritoitunut valmentaja mallia Nokka, JJ ja pelaajat toteuttamaan ko. valmentajien pelitapaa. Helppoa!
 
Suosikkijoukkue
IFK
Salmelaisen hankittava voittamaan meritoitunut valmentaja mallia Nokka, JJ ja pelaajat toteuttamaan ko. valmentajien pelitapaa. Helppoa!

Nimenomaam helppoa! Eikä tarvii enää kuin odottaa menestystä. Kuka odottaa sitä kolme kautta?
Maajoukkue valmentajan työ on aika erilaista, kun rosterin voi kasata pelipaikkansa parhaista osaajista. Loukkisumat ei pakkaa sekota, kun vieressä on saman kaliberin peluri paikkaamaan. Jaloset on taatusti huippuvalmentajia, mutten usko kummankaan listalla IFK:n olevan ajankohtainen poikkeusoloissakaan.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Nimenomaam helppoa! Eikä tarvii enää kuin odottaa menestystä. Kuka odottaa sitä kolme kautta?
Maajoukkue valmentajan työ on aika erilaista, kun rosterin voi kasata pelipaikkansa parhaista osaajista. Loukkisumat ei pakkaa sekota, kun vieressä on saman kaliberin peluri paikkaamaan. Jaloset on taatusti huippuvalmentajia, mutten usko kummankaan listalla IFK:n olevan ajankohtainen poikkeusoloissakaan.
Eli siis Pikkarainenkin olisi oiva valinta seuraavaksi Leijonien päävalmentajaksi?
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Maajoukkue valmentajan työ on aika erilaista, kun rosterin voi kasata pelipaikkansa parhaista osaajista.
Äläs nyt viitsi. Vai puhutko Kanadan vai Ruotsin maajoukkueista?
Eihän meidän ongelma ole se, etteikö saataisi tai olisi resursseja hankkia sopivia pelaajia. Ongelma on alisuorittaminen rosteriin nähden. Ja siitä mikä merkitys valmentajalla on siihen. Jos rosteri on top3, keskinkertainenkin valmentaja riittää sijoille 5-2. Noin niinkuin suunnilleen.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Äläs nyt viitsi. Vai puhutko Kanadan vai Ruotsin maajoukkueista?

Onko kumpikaan Jalonen valmentanut noita joukkueita? Mistä helvetistä kuvittelen minun noita tarkoittaneen? Kyllä suomalaisista pelaajista löytyy jokaiselle pelipaikalle useampi saman tasoinen pelaaja. Väinöjä tai bobyorreja he eivät ole, muttei niitä joukkueellista löydy muiltakaan. Pikkaraisen niskaan on nyt helppo kaataa mitä tahansa paskaa, mutta tuleeko mieleen yhtään valmentajanimeä, joka olisi selviytynyt selkeästi paremmin viime- ja tämän kauden kaltaisessa pelaajaruletissa?
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voittava lätkä on lopulta viihdyttävintä, ja alan olla aivan saatanan menestysnälkäinen, eli mulle kelpaa pariksi kaudeksi mikä tahansa pelityyli, kunhan on äärimmäisen voittavaa lätkää.

Tähän kommenttia; Tistamalleen samaa mieltä on varmaan suurin osa. Ei meidän firmalla ole varaa valittaa jostain pelityylistä enää 2020 kun se laitojen ryske pelkästään ei Kanistereita tuo. Muistellaan -11 KJ:n kevättä. Vikat 5-8 matsia runkosarjassa kaameaa skeidaa ja ranteita availtiin. Pleijareissa oltiin sit leidin taivaassa. Se miten sinne päästiin...oli hienoja hetkiä ja kaameaa prosenttikiekkoa MUTTA: Meillä oli pelitapa mitä toteutettiin ja se riitti pleijareihin+Kanisteriin.

Eli koska tämän jälkeen ollaan edes oltu kunnolla pelitavan ytimessä? Stögö? Se ei ihan riittänyt mutta kuitenkin.

Pikkaraisella ei tunnu olevan tätä tapaa tai sitten sitä ei pelaajat osaa toteuttaa. Sopalla ei ollu mitään, piste. Mites muut?

Summarum: tarvitaan siis koutsi kenellä on selkeä, pelaajien omaksuma pelitapa, näin alkuun. Sit katotaan mihin asti se riittää.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - jäällä ja nurmella
Lehkonen ja Sormunen näyttivät että IFK ei ole mikään päävalmentajan opiskelupaikka. Pikkarainen vaan joutunut/pääsi liian nopeasti isolle kirkolle koska valmensi urheilutoimenjohtajaa joskus edellisessä elämässä ja oli varmaan ”hyvä tyyppi” tms.

Ahaa. No tässä ei mennyt muu oikein kuin se, että "hyvä tyyppi" on lainausmerkeissä. Nuori valmentaja Pikkarainen oli aika kaukana tuosta määritelmästä.

Muistellaan -11 KJ:n kevättä. Vikat 5-8 matsia runkosarjassa kaameaa skeidaa ja ranteita availtiin. Pleijareissa oltiin sit leidin taivaassa. Se miten sinne päästiin...oli hienoja hetkiä ja kaameaa prosenttikiekkoa MUTTA: Meillä oli pelitapa mitä toteutettiin ja se riitti pleijareihin+Kanisteriin.

Ihminen usein muistaa sen mitä haluaa. Viime kauden viimeisissä peleissä pieni sukellus, mutta noita ennen IFK taisi olla n. 20 ottelun kuntopuntarissa kärjessä. Eikä ollut edes mitään prosenttikiekkoa vaan helvetin hyvää lätkää. Sama homma toissa kauden playoffeissa, pienestä kiinni silloinkin Piken johdolla.
 
Viimeksi muokattu:
J

Just-Ice-Hockey

Milläs sijoilla me oltiin 53-59 ottelun kuntopuntareissa? Todella erikoista korostaa tuota yhtä jaksoa, kun sitä ennen ja sen jälkeen dyykattiin. Siitä samaa mieltä, että parhaimmillaan Pikkaraisen lätkä on hyvää ja viihdyttävää. Pikkaraisen lätkä vaan on parhaimmillaan ihan helvetin harvoin.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - jäällä ja nurmella
Milläs sijoilla me oltiin 53-59 ottelun kuntopuntareissa? Todella erikoista korostaa tuota yhtä jaksoa, kun sitä ennen ja sen jälkeen dyykattiin. Siitä samaa mieltä, että parhaimmillaan Pikkaraisen lätkä on hyvää ja viihdyttävää. Pikkaraisen lätkä vaan on parhaimmillaan ihan helvetin harvoin.

Aika vähän sillä otteluiden 53-59 kuntopuntarilla on tässä yhteydessä väliä. Viittasin vain ihmisen tapaan pyrkiä muistamaan itselleen sopivia asioita. Nimimerkki Red Machine vaan muisteli ansiokkaasti Kojon mestaruuskevään heikkoa jaksoa ennen poffeja.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Pikkaraisen niskaan on nyt helppo kaataa mitä tahansa paskaa, mutta tuleeko mieleen yhtään valmentajanimeä, joka olisi selviytynyt selkeästi paremmin viime- ja tämän kauden kaltaisessa pelaajaruletissa?
Mitä muuta paskaa Pikkaraisen niskaan on kaadettu kuin joukkueen peliesityksiin ja sarjasijoitukseen liittyvää tyytymättömyyttä? Ei tule mieleen vertailukelpoista tilannetta pelaajaruletista. Tuleeko sulle?
 
J

Just-Ice-Hockey

Aika vähän sillä otteluiden 53-59 kuntopuntarilla on tässä yhteydessä väliä. Viittasin vain ihmisen tapaan pyrkiä muistamaan itselleen sopivia asioita. Nimimerkki Red Machine vaan muisteli ansiokkaasti Kojon mestaruuskevään heikkoa jaksoa ennen poffeja.

Juuri näin. Ihmiset muistavat itselleen sopivia asioita. Kojon mestaruuskevään heikkoa jaksoakin on helppo muistella kaiholla, koska puhumme mestaruuskeväästä. Tuolloin toki se alakulokin oli helpompi käsitellä, koska se ei ollut jatkuvaa. Toki Pikkaraista kohtaan ei ole täysin reilua, että vertailu suoritetaan Kojoon, se kun on melko lailla sitä syvintä päätä. Lopulta se kertoo enemmän IFK:sta seurana kuin Pikkaraisesta valmentajana, että KJ on se taso mitä täällä kaivataan ja tarvitaan.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Onko kumpikaan Jalonen valmentanut noita joukkueita? Mistä helvetistä kuvittelen minun noita tarkoittaneen? Kyllä suomalaisista pelaajista löytyy jokaiselle pelipaikalle useampi saman tasoinen pelaaja. Väinöjä tai bobyorreja he eivät ole, muttei niitä joukkueellista löydy muiltakaan. Pikkaraisen niskaan on nyt helppo kaataa mitä tahansa paskaa, mutta tuleeko mieleen yhtään valmentajanimeä, joka olisi selviytynyt selkeästi paremmin viime- ja tämän kauden kaltaisessa pelaajaruletissa?
Eikös Erkka-Ramin aikaan ollut melkoinen vaihtuvuus pelaajissa? Keklu käytti aika monta eri seppää näytillä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Eikös Erkka-Ramin aikaan ollut melkoinen vaihtuvuus pelaajissa? Keklu käytti aika monta eri seppää näytillä.
Näin oli ja siinä Lättymummolle pyydetty esimerkki.

Sitä miekalla silmään joka vanhoja muistelee, mutta kieltämättä hymyilyttää, kun paria viimeistä mohikaania lukuunottamatta paatuneimmillakin Pikkaraisen tukijoilla alkaa kansitakit kääntyä ja omissa kommenteissa nousemaan samoja kriittisiä teemoja, joista viime kaudella vielä vaahto suussa huudettiin todisteita. Ennen kuin taas tulee kymmenen viestin lainaus vastauksena niin esimerkkinä vaikkapa teema saako tuleva valmentaja tai saiko Pikkarainen valita valmennustiiminsä itse?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Eikös Erkka-Ramin aikaan ollut melkoinen vaihtuvuus pelaajissa? Keklu käytti aika monta eri seppää näytillä.

Moberg on luonnehtinut kautta 97-98 IFK:n muutumisesta matkatoimistoksi, josta hyötyi vain Finnair. Lentoja ainakin toiseen suuntaan taidettiin ostaa kuudelle (6) pelaajalle, joten Mobergin kauhistelua voi nykypäivänä pitää kukkaronkuristajan liioitteluna. No silloin lentäminen oli kalliimpaa.
Runkosarjassa pelattiin 48 ottelua, ja kaudella IFK:ssa pelasi lähteistä riippuen yht. 37-40 pelaajaa.
Mestaruuden ratkaisseen ottelun kokoonpano / pelaajien runkosarjassa (48peliä) pelaamat ottelut:

Ykkösketju:
Sihvonen / 48
Ruuttu / 44
Laaksonen / 36
*Halkidis / 29
Timonen / 45
Kakkosketju:
Caloun / 41
Davidsson / 43
Ruutu / 39
Linna / 45
Karalahti / 43
Kolmosketju:
Kortelainen / 40
*Jokinen / 30
Hurme / 47
Nikko / 5
Rafalski / 40
Nelosketju:
*Elomo / 16
Kalto / 42
Tuomainen / 46
Maalissa:
*Thomas / 22
Varalla:
Lindfors / 44
Viltissä:
Kultanen / 25
Pepe Lehtonen / 14
* Liittyi joukkueeseen kesken kauden

Lisäksi joukkueessa pelasi yli puolet runkosarjapeleistä:
Heiskanen / 25
Puolanne / 30
Laukkanen / 35

Verrataas viime kauden runkosarjan (60 peliä) viimeiseen peliin:

Turunen / 43
Sallinen / 53
*Leskinen / 22
Varakas / 53
Kousa / 54

Saarinen / 44
Lundell / 44
Dyk / 54
Järvinen / 48
*Teräväinen / 8

*Tyrväinen / 8
Paajanen / 49
Tallberg / 55
Ahonen / 58
Motin / 59

Åsten / 49
Jääskä / 28
Petrell / 34
*Heljanko / 22

Engren / 48
*Lampinen / 3
*Liittyi joukkueeseen kesken kauden

Lisäksi:

Tuohimaa / 48
Keränen J / 47
Laakso /46
Lyytinen / 46
*Keränen M / 34
Nykop / 33
Kangasniemi /31
Winberg / 30
Kaiken kaikkiaan viime kaudella joukkueessa pelasi yhden tai useamman ottelun 46 pelaajaa.
Kärkipelaajat pelasivat huomattavastikin vähemmän runkosarjan peleistä mestaruuskauden nippuun verrattuna suhteutettuna sarjan pituuteen

Tällä kaudella pelejä on vasta niin vähän, että mitään verrattavaa laskelmaa ei saa aikaiseksi. Tähän mennessä on yhden tai useamman ottelun pelannut vasta 26 pelaajaa.
Mutta katotaas hyökkäysketjujen elämistä kauden kahdeksan eka matsia:

Luoto Lundell Dyk
Luoto Lundell Dyk
Saarinen Lundell Dyk
Saarinen Lundell Dyk
Saarinen Lundell Dyk
Saarinen Lundell Dyk
Saarinen Väänänen Dyk
Väyrynen Väänänen Dyk
Neljä+kaksi perättäistä peliä samalla mutta eri kokoonpanolla

Tallberg Broadhurst Bemström
Saarinen Broadhurst Bemström
Luoto Broadhurst Bemström
Luoto Broadhurst Bemström
Luoto Broadhurst Keränen
Suomela Broadhurst Sallinen
Sallinen Broadhurst Bemström
Sallinen Brodhurst Bemström
Kaksi+kaksi perättäistä peliä samalla, mutta eri kokoonpanolla

Saarinen Sallinen Keränen
Hede Sallinen Keränen
Hede Sallinen Keränen
Sallinen Suomela Keränen
Sallinen Suomela Bemström
Luoto Koivula Bemström
Luoto Koivula Hede
Luoto Koivula Hede
Kaksi+kaksi perättäistä peliä samalla, mutta eri kokoonpanolla

Winberg Laakso And
Winberg Väänänen And
Laakso Väänänen And
Väyrynen Väänänen And
Hede Väänänen Väyrynen
Väyrynen Väänänen Keränen
Väyrynen Laakso Keränen
Varakas Laakso And
Jokaiseen otteluun eri kokoonpano

En löytänyt tälle kaudelle toista seuraa, jonka kokoonpano olisi elänyt noin paljon. Kaikkia en katsonut.
Jos vertaa -98 joukkueeseen, niin se oli pelipaikoiltaan pakastettu vuoden vaihteen jälkeen tähän nykymenoon verrattuna.
Kärkipelaajat pelasivat suhteessa enemmän pelejä.
Eli valitettavasti joudun @Salo70 hylkäämään tarjokkaasi.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Näin oli ja siinä Lättymummolle pyydetty esimerkki.

Pyysin kirahvia ja sain kamelin, ja sillä en tee vittuakaan.

Sitä miekalla silmään joka vanhoja muistelee, mutta kieltämättä hymyilyttää, kun paria viimeistä mohikaania lukuunottamatta paatuneimmillakin Pikkaraisen tukijoilla alkaa kansitakit kääntyä ja omissa kommenteissa nousemaan samoja kriittisiä teemoja, joista viime kaudella vielä vaahto suussa huudettiin todisteita. Ennen kuin taas tulee kymmenen viestin lainaus vastauksena niin esimerkkinä vaikkapa teema saako tuleva valmentaja tai saiko Pikkarainen valita valmennustiiminsä itse?

Mua olet syyttänyt todisteetta valehtelijaksi, ja jos nyt meinaan olla sitä mieltä, että kääntelen kansitakkia, niin kaikin mokomin.
Ei tunnu kuule yhtään missään.
Mutta se välillä kiinnostaisi, että kun olet täällä ilmoittanut, että et vaadi Pikkaraiselle kenkää, niin mikäs on päivän moodi sen suhteen?
 
Suosikkijoukkue
IFK
Mitä muuta paskaa Pikkaraisen niskaan on kaadettu kuin joukkueen peliesityksiin ja sarjasijoitukseen liittyvää tyytymättömyyttä?

No nyt täytyy pyytää syvästi anteeksi panetteluani, sillä en täällä olevista kahdesta Pikkaraiselle kenkää vaativasta ketjusta löytänyt yhtään ainutta henkilöön tai habitukseen kohdistuvaa peliesitysten tai sarjasijoituksen ulkopuolelle kohdistuvaa postausta.
Voi vittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös