Jari Sillanpää lentokentältä suoraan putkaan

  • 68 882
  • 422

Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tähän hassuttelevaan osoitteluun todettakoon, että täällä Lähi-idässä erilaisten vähemmistöjen, siirtotyöläisten, pakolaisten ja muiden haavoittuvassa olevien ihmisryhmien parissa työskentelevä katolinen kirkko edellyttää nykyään kaikilta lasten kanssa toimivilta taustojen selvittämistä, rikosrekisteriotteita yms. Ovat ottaneet ainakin täällä suunnalla vakavasti kirkossa tai sen ympärillä tapahtuneet sairaat keissit. Joskus voisi leimoja lyedessä laittaa mittasuhteita paikoilleen. Katolisia on pitkästi yli miljardi, pappeja ja munkkeja taitaa olla "virassa" lähemmäs 1,5 miljoonaa, viimeiset pari vuosikymmentä kun laskee mukaan, ollaan jossain parissa miljoonassa. Jos siellä on paljastanut satoja tai vaikka tuhat hyväksikäyttäjää, ollaan kuitenkin promillen osissa. Mikä mahtaisi olla vaikka opettajien, poliisien tai lääkärien (noin niin kuin luotettavina pidettyjen ammattikuntien) hyväksikäytöstä kiinni jääneiden osuus koko ammattikunnasta?
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kyllä sairasta touhua, olit sitten pappi, lukkari, talonmies tai kuppari.

Katolisen kirkon pappien yms. pedofiilitiheys voi hyvinkin olla linjassa muiden ammattkuntien kanssa, tosin epäilen mutulla että tiheys on suurempi.

Katolinen kirkko on kyllä boostannut mainettaan peittelyillä ja elämänkokemukseni sanoo että peittelyä on ollut myös haavoittuvien ihmisten paimenten kohdilla. Uskoisin että muiden luotettavien ammattikuntien keskuudessa pedofiileja ei puolustella ja suojella kuten katolisen kirkon piirissä on tehty.

Kun kerran katolilaisessa kirkossa on saanut toimia pappina pedofiiliasta huolimatta, on papeiksi luultavasti johkaantunut pedofiiliaan kallellaan olevaa porukkaa, ja kaiken lisäksi työtä saa tehdä lasten kanssa.Tämä on varmasti nostanut yhteisön pedofiilitiheyttä.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tästä nousee niin iso älämölö, että kiertue joudutaan lopulta perumaan. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on niin vakava asia, että jo pelkkä syyte on todella paha leima. Oikeus sitten päättää, onko Sillanpää syyllinen vai ei, mutta ei tätä asiaa pysty mitenkään kiertelemään ja toimimaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä ne epäilyt voivat tulla myös tyhjästä. Tosin mikäli Siltsu on ihan ulkopuolisena vedetty tähän aivan hatusta heitettyjen syytösten avulla, niin silloin Siltsu voisi tiedottaa että kyseessä on pelkkä rahastus tai mustamaalausjuttu ja syyte tulee kaatumaan eikä näin vaikuta tuleviin töihin.

Kommentoimattomuus kyllä antaa kuvaa että jotain sellaista on touhuttu mitä pitää oikeudessa selvitellä. Silloin ollaan kyllä oltu sellaisella alueella ettei syyttömäksi toteaminenkaan vie kaikkea syyllisyyttä pois.

Juttuhan on määrätty salaiseksi, joten ei sitä voi kommentoida oikein mitenkään. Johtunee siitä, että toinen osapuoli on alaikäinen. Käsittääkseni tuo salaiseksi julistaminen on alaikäisten kohdalla aika yleistä.

Itse arvelen, ettei monikaan lapsipornoon tai lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvä juttu tule tyhjästä. Jos tuossa asiassa on jokin harmaa alue, se on hyvin pieni tai jopa olematon. Täysjärkinen aikuinen ei tee mitään sellaista, jossa lapset ja seksi voisivat jotenkin sekoittua toisiinsa. Korkeintaan se on mahdollista, että lapset näkevät panemista vahingossa. Täysjärkiselle aikuiselle lapset ovat nimenomaan seksin tappajia.

Lähtökohtaisestihän pitäisi ajatella että Siltsu on syytön kunnes toisin todistetaan. Tosin hänellä ei kauhean hyvä rekordi näistä syytteistä viime aikoina ole. Eikös mies ole tuomittu kaikista mistä on viime aikoina syytetyn penkillä istunut.

Se taannoinen lapsipoke-juttu ei varsinaisesti lisää Siltsun uskottavuutta tässä keississä. Jos en väärin muista, niin Siltsu taisi selvitä siitä aika kuivin jaloin, mutta nämä ovat sen verran pahoja asioita, että epäilystäkin tulee leima otsaan. Täysjärkinen aikuinen pysyttelee vähintään tuhannen kilometrin etäisyydellä lapsipornosta, jolloin epäilyjä tuskin tulee edes vahingossa.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@nummenkallio

Joskus peruskouluaikoinani yksi; tyttöjen keskuudessa ei niin pidetty; miesopettaja joutui ahdistelusyytösten kohteeksi, opettaja joutui ihan oikeasti puolustamaan itseään syytöksiltä puhumalla asioista julkisesti. Syytteeseen tai varsinaiseen poliisitutkintaan asti asia ei onneksi silloin mennyt. Tällaisten täysin aiheettomien syytösten takia annan myös mahdollisuuden sille, että syytetyn penkillä istuu täysin syytön henkilö. Tässä topikin keississä en usko olevan kyseessä tällainen tapaus.

Noin muuten allekirjoitan viestisi täysin.
 
Jos kysymyksessä ovat täysi-ikäiset miehet ja naiset, niin sitä harmaata aluetta on enemmän. Tästä mielipiteestähän eivät esimerkiksi feministit tykkää, mutta niin se vain on. Mutta aikuisen ja lapsen välillä sitä harmaata aluetta ei mielestäni oikein ole, ihan sama mikä seksuaalinen suuntautuminen on. Tuota teidän keissiä en tiedä sen tarkemmin, mutta tuntuu oudolta. En tiedä koska on tapahtunut, mutta ei se nykyään olisi mahdotonta, koska lapsetkin taitavat olla tietoisempia oikeuksistaan, ja vanhemmat ainakin ovat. Silti kaiken maailman pedarirötöksiin syyllistyy yleensä nimenomaan sellainen aikuinen, joka on lasten kanssa hyvissä ja läheisissä väleissä. Ensin on saatu luottamus, sitten sitä on käytetty väärin.
 
Remy Martin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuota teidän keissiä en tiedä sen tarkemmin, mutta tuntuu oudolta.

Tiukahko miesopettaja ei katsonut yhden tyttöporukan kiusaamista yms. pirunkureja läpi sormien vaan puuttui aina tilanteisiin, eli teki työnsä hyvin. Tytöt alkoivat sitten levitellä juoruja miten kyseinen opettaja hiplaa ja paljastelee itseään, tukien toinen toistensa tarinoita. Asiat kantautuivat tietenkin koulun ulkopuollellekin, mutta asia saatiin selvitettyä koulun sisällä ja opettajan maine puhdistettua. Tämä siis joskus 80-90 luvun taitteessa, onneksi opettajan kannalta silloin ei ollut somea.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Men ny vittuun.

Kiitos. Kävin jo vähän aamulla, täysikäisen selkeällä suostumuksella.

Katolisen kirkon pappien yms. pedofiilitiheys voi hyvinkin olla linjassa muiden ammattkuntien kanssa, tosin epäilen mutulla että tiheys on suurempi.

Katolinen kirkko on kyllä boostannut mainettaan peittelyillä ja elämänkokemukseni sanoo että peittelyä on ollut myös haavoittuvien ihmisten paimenten kohdilla. Uskoisin että muiden luotettavien ammattikuntien keskuudessa pedofiileja ei puolustella ja suojella kuten katolisen kirkon piirissä on tehty.

Kun kerran katolilaisessa kirkossa on saanut toimia pappina pedofiiliasta huolimatta, on papeiksi luultavasti johkaantunut pedofiiliaan kallellaan olevaa porukkaa, ja kaiken lisäksi työtä saa tehdä lasten kanssa.Tämä on varmasti nostanut yhteisön pedofiilitiheyttä.

Työssäni kohtaan päivittäin erilaisia lastenoikeuksien ja ihmisoikeuksien parissa toimivia tahoja. DCI:n, Unicefin jne. verrokkina katolisen kirkon työ haavoittuvimmassa asemassa olevien parissa kestää kyllä kriittisimmänkin läpivalaisun. Näiden muiden, meille modernin ajan länkkäreille mieluisemmilla kansainvälisillä ja eri sekulaareilla kansalaisjärjestöillä löytyy toiminnan piirissä kyllä monenlaista hiihtäjää ja monenlaisilla motiiveilla. Varmasti niitä on katolistenkin parissa, mutta voin vain todeta sen minkä reaalitodellisuudessa kohtaan, katolisen kirkon toimijat suhtautuvat asiaan, eli erilaiseen hyväksikäytön kitkemiseen todellisella vakavuudella. En ole katolisen kirkon jäsen tai sen kummempi sympatiseeraaja, totean vaan faktat täältä Lähi-idän näkövinkkelistä käsin. Tosin siellä Suomessa kotoisissa kammareissa ja nettipäätteillä kaikki maailmasta jäsennetään ja tiedetään parhaiten.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tiukahko miesopettaja ei katsonut yhden tyttöporukan kiusaamista yms. pirunkureja läpi sormien vaan puuttui aina tilanteisiin, eli teki työnsä hyvin. Tytöt alkoivat sitten levitellä juoruja miten kyseinen opettaja hiplaa ja paljastelee itseään, tukien toinen toistensa tarinoita. Asiat kantautuivat tietenkin koulun ulkopuollellekin, mutta asia saatiin selvitettyä koulun sisällä ja opettajan maine puhdistettua. Tämä siis joskus 80-90 luvun taitteessa, onneksi opettajan kannalta silloin ei ollut somea.

Ihan samanlainen tapaus oli meillä yläasteella. Tässäkin tapauksessa oli kyseessä näitä luokan johtajatyttöjä, joiden käytökseen miesopettaja joutui puuttumaan ja kostoksi kehittelivät samanlaisen tarinan lääppivästä opettajasta. Koko juttu paljastui keksityksi, mutta opettaja päätti silti lukuvuoden päätteeksi muuttaa muualle. Ilmeisesti sitten yleisempikin käyttäytymismalli teinitytöillä?

Ei liity Siltsuun mitenkään, menee enempi tuonne metoo juttuihin, mutta kun nyt tuli esille.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hieman vähemmän yllättäen iltapäivälehdet ovat paikalla, kun Siltsu konsertoi Joensuussa:

"Minä en paskan vertaa välitä näistä uutisista. En usko niihin juttuihin", kommentoi yksi fani.

Mitäs sitten, jos tuomio tulee? Eivätkö fanit usko siihenkään?

Kyllä näitä Siltsun puolustajia näyttää edelleen löytyvän.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Hieman vähemmän yllättäen iltapäivälehdet ovat paikalla, kun Siltsu konsertoi Joensuussa:

"Minä en paskan vertaa välitä näistä uutisista. En usko niihin juttuihin", kommentoi yksi fani.

Mitäs sitten, jos tuomio tulee? Eivätkö fanit usko siihenkään?

Kyllä näitä Siltsun puolustajia näyttää edelleen löytyvän.
Kumpi tapa tuomita ja hylätä on oikeampi - ennen oikeuden päätöstä vai sen jälkeen?
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kumpi tapa tuomita ja hylätä on oikeampi - ennen oikeuden päätöstä vai sen jälkeen?

No miksi ne kirkkokonsertit peruttiin? Eihän Sillanpää ole saanut tosiaan mitään tuomiota vielä.

Oikeusprosessi etenee omaan tahtiinsa, mutta maine elää omaa elämäänsä. Kyseessä on niin vakava asia, että jo pelkkä syyte on iso ja ruma leima otsassa. Uskallan väittää, että täysjärkinen aikuinen pystyy aika helposti välttämään sakkolihan kanssa touhuamisen, jos haluaa.

Siltsun kannalta toivon, että asia saadaan käsiteltyä mahdollisimman nopeasti.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tuomitsen kyllä siltsun kaikki rikokset, mutta onhan hän kuitenkin aivan loistava laulaja ja esiintyjä. En minä ihmettele yhtään, että joku haluaa nähdä hänen live-esityksensä.

Jos tulee tuomio niin voi keikat loppua tai sitten ei riippuen mitä hän on huumepäissään tehnyt. Mahdolliseen tuomioon asti vetäköön täysillä niille, jotka häntä haluavat nähdä.

Ei kukaan ole varmaan sitä kiistänytkään, etteikö Siltsu olisi hyvä laulaja ja esiintyjä. Mutta jos tulee tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, niin keikat loppuvat viimeistään siihen. Ja vaikkei tulisi tuomiota, niin epäilyksen varjo jää.

Siltsun maine on tällä hetkellä todella huono. Ja näitä maineasioita mietitään viihde- ja musiikkibisneksessä nykyään paljon. Huono maine haittaa ihan suoraan ammatin harjoittamista, oli miten hyvä laulaja ja esiintyjä tahansa. Varsinkin kun iskelmäskenessä artistien odotetaan olevan aika puhtoisia. Korkeintaan juopottelu sallitaan, jos sitä näyttävästi katuu (kuten vaikka Kari Tapio-vainaa). Jossain rokkipuolella on sentään vähän enemmän liikkumavaraa.

Siltsun viime vuosien touhut ovat olleet aika arveluttavia, ja mistä me tiedämme, että ne ovat loppuneet. Huumeidenkäytön Siltsu sanoo lopettaneensa, mutta en ihmettelisi yhtään, jos tämä tuore keissi ja huono julkisuus innostaisi taas mömmöjen pariin. Siltsun pitäisi tehdä nyt ihan totaalinen ryhtiliike ja jättää tuo viime vuosien huono elämä taakseen, mutta en ole varma, pystyykö hän siihen. Toki toivon, että pystyy.

Todennäköisempää kuitenkin on, että Siltsu siirtyy pysyvästi kaukoitään harrastamaan tai sitten vetää itsensä kiikkuun. Jälkimmäistä en toivoisi, mutta en toivoisi kyllä ensimmäistäkään.

Siltsun suurimpia tragedioita on varmaan se, että hän on aina viihdyttänyt umpiheteroita ja konservatiivisia ihmisiä. Nämä kyllä yleensä hyväksyvät Siltsun homouden, mutta odottavat, että siitä ei puhuta. Toisin sanoen Siltsu joutuu laittamaan ison osan itsestään pimentoon. Hän joutuu esittämään jotain muuta kuin on. Sitten se purkautuu ehkä vähän ikävällä tavalla, kuten viime vuosina on nähty.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta iskelmäskene on kyllä tuttu eikä siellä puhtoisia olla. Mutta kuten sanoit, se on kyllä pelkkää alkoholia. Olin joskus Yölinnun keikalla Sotkamossa ja keikka oli hyvä ja yleisö mukana, vaikka Simo Silmu oli kovemmassa kännissä kuin minä ikinä edes pystyn olemaan lähtemättä nukkumaan.

Tarkoitin sitä puhtoisuutta siinä mielessä, että alkoholin käyttöä katsotaan Suomessa usein läpi sormien. Jos ihmisen ainoa rikos on juopottelu, niin se ei ole rikos ollenkaan. Tiedän kyllä, että iskelmäskenessä vedetään viinaa kaksin käsin, on aina vedetty. Meininki voi olla jopa kovempaa kuin rokkiskenessä. Mutta tämä on jotain niin perisuomalaista. Kännissä saa olla, kunhan ainakin yrittää hoitaa asiansa eikä lyö ihmisiä turpaan (paitsi Tauski). Jos iskelmäskenen ihmiset juovat viinaa, he ovat usein melko harmittomia juoppoja (paitsi Tauski). Joskus voi keikka peruuntua tai mennä vituiksi, mutta so what, kännin piikkiin. Kansa antaa anteeksi.

Se on tietysti hauskaa, että tässä samassa skenessä huumeet ovat ehdoton no-no. Jos Siltsu olisi lätrännyt viinan kanssa, niin mitään suurta imagohaittaa ei olisi tullut, koska laillinen päihde ja Suomen kansallispäihde. Kyllä kansa ymmärtää. Ja takavuosikymmenillähän Siltsulla olisi ollut kulissiliitto ja kulissiperhe, ja homoilut olisi hoidettu jossain salassa.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
”Jari Sillanpään matkapuhelimesta löytyi video ja kuvia hyvin pienen lapsen raiskaamisesta – Oikeus hylkäsi hyväksikäyttösyytteen.”

Hyi helvetti.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kiitos. Kävin jo vähän aamulla, täysikäisen selkeällä suostumuksella.

Työssäni kohtaan päivittäin erilaisia lastenoikeuksien ja ihmisoikeuksien parissa toimivia tahoja. DCI:n, Unicefin jne. verrokkina katolisen kirkon työ haavoittuvimmassa asemassa olevien parissa kestää kyllä kriittisimmänkin läpivalaisun. Näiden muiden, meille modernin ajan länkkäreille mieluisemmilla kansainvälisillä ja eri sekulaareilla kansalaisjärjestöillä löytyy toiminnan piirissä kyllä monenlaista hiihtäjää ja monenlaisilla motiiveilla. Varmasti niitä on katolistenkin parissa, mutta voin vain todeta sen minkä reaalitodellisuudessa kohtaan, katolisen kirkon toimijat suhtautuvat asiaan, eli erilaiseen hyväksikäytön kitkemiseen todellisella vakavuudella. En ole katolisen kirkon jäsen tai sen kummempi sympatiseeraaja, totean vaan faktat täältä Lähi-idän näkövinkkelistä käsin. Tosin siellä Suomessa kotoisissa kammareissa ja nettipäätteillä kaikki maailmasta jäsennetään ja tiedetään parhaiten.

Katolinen kirkko on jyrkän hierarkinen ja suljettu organisaatio. Sen asema on lukuisissa ennen vahvasti katolilaisissa maissa suuresti järkkynyt, koska on paljastunut käsittämättöntä rikollisten suojelua ja uhrien vaientamista. Kirkko tekee varmasti hienoa hyväntekeväisyyttä eri puolella maailmaa (köyhäthän meillä on aina parissamme, eli sen näkökulmasta päättymätön urakka), mutta tämä ei pese puhtaaksi näitä järkyttäviä rikoksia. Ja kysymyksessä on nimenomaan organisaatio, jossa lapsien pitäisi olla kaikkein parhaimmassa turvassa - tämä turva on järkyttävästi petetty sadoissa ellei tuhansissa skandaaleissa ja uhreja on vaiennettu ja tekijöitä suojeltu. Uskomattoman, järkyttävän karua. Tämä pyykki pitäisi nyt aidosti ja perinpohjin pestä, ihan sama miten muuten menee hienosti. Uskottavuus ei muuten palaudu.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.... Eli onko keissi nyt ollut niin, että tuo lapsi on raiskattu Sillanpään läsnäollessa?
Ei, vaan tuo @Artyukhin lainaus, jos se sitä oli, oli harhaanjohtaja. Kaksi asiaa. Ensin, Siltsun kännykällä oli otettu kuvia tietokoneen näytöstä, missä on joku lapsen raiskauskuva tms. paskaa. Tästä tuli tuomio. Toinen case oli se, että hieroja ja Siltsu harrastivat seksiä, piikittelivät huumeita yms. ja hierojan 12-vuotias poika oli ollut väitetysti huoneessa. Tästä ei tullut tuomiota, enkä olisi sitä noilla puheilla olisi antanut. Hieroja on kuollut ja poika tietenkin yrittää saada fyrkkaa. Muutenkin juttu haiskahti aika pahasti epäuskottavalta.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jännän evoluution Siltsu(tai Siltsun maine) kyllä on käynyt läpi viime aikoina: Kunnon homo-> hurja homo->irstas homo->sairas homo. Pahoittelen vitsin paskuutta jo etukäteen.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
En tiedä oliko Siltsulle kunniaksi, mutta oli ainoa ei-korona-aiheinen juttu Ylen pääuutislähetyksessä ja veikkaan ettei noita muita aiheita ole uutisoitu kovin montaa ainakaan viimeisen viikon aikana.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Ja muka ei tietoinen että tällaisia kuvia puhelimessa.

Täyttä saastaa koko äijä
Silti kaikesta huolimatta ihmiset lähettelevät Jarille tsemppiviestejä ja toivovat kaikkea hyvää. On kyllä erikoista, miten sairaat teot on ihmisten mielestä ok yhdelle tietylle ihmiselle mutta ei sitten kuitenkaan toiselle.

On tuo Sillanpään Instagram tilin kommenttiosiokin oksennuksen suuhun tuovaa luettavaa.

edit: Näemmä Instagram asetettu yksityiseksi, kun jotkut kertoivat Siltsulle ei niin edukkaat mielipiteensä äijän touhuista. Tovin noita kommentteja ylläpitäjien toimesta siivottiin mutta ei ilmeisesti jaksettu enempää.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös