Jani ”Fogu” Forsström – lähes luvattoman kova äijä

  • 34 009
  • 126

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Niin, eihän näitä turhakkeita missään muussa joukkueissa olekkaan, käykääpä IFK-osiossa lukemassa mielipiteitä esim. kolmikosta Åsten, Petrell ja Kankaanperä, eivätkä muuten ole halpoja. Tepsin ongelmat eivät todellakaan johdu jostain Forrströmista.
Olet oikeassa siinä, että TPS:n ongelmat eivät todellakaan johdu Forsströmistä, vaan Forsström on yksi selkeä seuraus näistä ongelmista. Kun joukkueeseen ei ole mitään imua, niin kaikki kelpaavat hurraa huutojen kera.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nyt ollaan oikealla asialla! Sanoisin, että viiden vuoden soppari kaikilla herkuilla ja sen jälkeen Bergin kanssa teroittamaan luistimia tai valmennustiimiin. Ihan miten Jani itse haluaa.

Forren kohdalla voidaan puhua myös paidan jäädytyksistä, mikäli Forren ja Tepsin liitto kestää yllämainituin tavoin tai miksei pidempäänkin. Janin karavaani kulkee ja koirat haukkuu omistakin, mutta Mr. Taistelu & Asenne vähät välittää vittuiluista, ei häntä voisi vähempää kiinnostaa.

En keksi mitään tyylikkäämpää Ratapihan hallin avaustapahtumaa kuin mylvivän täpötäyden varsinais-suomalaisen yleisön todistaessa, kun #20 nousee hitaasti ja tasaisen varmasti ihan sinne Tammelinin ja Hantan paidan viereen ja Paanasen maksamalla screenillä sinfonisen musiikin (Motörheadin) jytistessä muistellaan Forren highlighteja, siellä on eilinen maalikin.

Forren game-wornit myydään sold outiin samantien ja paikka Bergin oppipoikana on kuin ilmetty. Mitään napisevaa ja tuittuilevaa pukuherraa ei tästä pelaajasta uran jälkeen tehdä, joka olisi kääntynyt telaketju-autonkin katolleen pois Tirrosen edestä.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Janin ketju ainoa Tepsin jatkoajan alueen keskustelu missä juteltu tänään! Joko negapetterit myöntävät Janin merkityksen turkulaiselle jääkiekkoilulle?
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Janin ketju ainoa Tepsin jatkoajan alueen keskustelu missä juteltu tänään! Joko negapetterit myöntävät Janin merkityksen turkulaiselle jääkiekkoilulle?
Tämä kertoo siitä, että TPS:stä ei mitään järkevää positiivista nykyisin pysty kirjoittamaan. Siksi fanit kirjoittelevat tätä muka-hauskaa omaa pahaa oloa lievittääkseen.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Myönnän toki. Janin merkitys turkulaiselle kiekolle on kuin Eddie ”the eagle” Edwardsin 80-luvun mäkihypylle.
Eli jonkin pitää olla alan pelle. Miksi sen pitää olla TPS, jota koko muu Suomi nauraa. Ovatko turkulaiset todella ansainneet tämän aseman, että Suomen Liigan suurin huumoripläjäys on TPS?
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä kertoo siitä, että TPS:stä ei mitään järkevää positiivista nykyisin pysty kirjoittamaan. Siksi fanit kirjoittelevat tätä muka-hauskaa omaa pahaa oloa lievittääkseen.
Pelaajabudjetti 2,5 miljoonaa ja ollaan kahden pisteen päässä jumbosijasta pelin enemmän pelanneena. Ei ihme, että fanit hakevat edes pientä iloa tälläisestä huumoripelaajasta, mutta todella surullista se on.
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Eikö välillä voitaisi taas haukkua vaikka Monsterimonnia huumehörhöksi tai liivijengiläiseksi?
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Me ollaan kaikki koukkupolvia, jos ei päästä sääleihin.

Forren pelaaminen ja jopa tuloksen tekeminen pitkästä aikaa kertoo hyvin paljon Tepsin tilasta, mutta toki myös Forren kyvyistä. ;)
 

Defensor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki Luvialta Paraisille
Muistetaan nyt kuitenkin sekin, että tämä "Eddie the Eagle -huumoripelaaja" on pelannut pitkän ja menestyksekkään uran varsin kohtuullisilla statseilla (Elite prospects). Pelkästään liigapelejä lähes 500 0.25:n pistekeskiarvolla. Vähän kunnioitusta, te sydämettömät irvistelijät. Puolet tuosta nykyrosterista ei pääse koskaan vastaaviin lukemiin.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistetaan nyt kuitenkin sekin, että tämä "Eddie the Eagle -huumoripelaaja" on pelannut pitkän ja menestyksekkään uran varsin kohtuullisilla statseilla (Elite prospects). Pelkästään liigapelejä lähes 500 0.25:n pistekeskiarvolla. Vähän kunnioitusta, te sydämettömät irvistelijät. Puolet tuosta nykyrosterista ei pääse koskaan vastaaviin lukemiin.
Jos tilastoja oikein suurennuslasilla tarkastelee, on +/- tilaston +26 jopa hyvä luku -- ottaen huomioon, ettei Försström ole kuitenkaan pisteiden valossa järin meritoitunut puolustaja.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Muistan kun förre oli parikymppisenä ihan ok pakki, mutta eipä ole saanut korjauttua oikeastaan mitään heikkouksiaan kymmeneen vuoteen ja parhaat pelivuodet alkaa olemaan takanapäin. Mestiksen pitäisi olla aika selviö, jos siis jatkaa uraansa.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ai vittu saatana! Netin kovin video!

Foppa on kyllä maskimiehenä ihan helvetin kova jätkä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ihan tuli roska silmään, siellä se soturi väänti ja sirkkelöi kuin moto puumetsässä toisaalta tarkasti ilman ylilyöntejä, mutta vastaten ärhäkästi huutoon ja poikittaisiin mailoihin työntäen vain enemmän persettä sinne veskarin syliin. Meidän Holmström. Selin ymmärti Forren pelillisen DNA:n täysin, mutta viime aikojen valmennustiimeille Forren kokonaisvaltainen hyödyntäminen kaukalossa on täyttä hepreaa.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Lisätään myös tänne paljon parjattu, mutta nöyrällä asenteella vuodesta toiseen roolissaan suorittaneen Jani Forsströmin kaikki TPS uran aikaset maalit koottuna yhdelle videolle. Olkaa hyvät.



2:58 selkeästi Forsström on ottanut mallia kaatuvien maalien kuninkaasta eli Miika Lahdesta.

Jo siitä heitettävä yläpeukku, joka joukkueessa pitäisi olla yhtä kovaa logolle pelaava.
 

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Häviö siis tulossa. Ihme on kyllä kun Veltsu ei tajua että jopa tilastot puoltavat Janin paikkaa kokoonpanossa, mutta silti harvoin vain Forsström kokoonpanossa on. Kertoo kaiken nyky tepsin tilasta.
Kertoo hyvin, kuinka sekaisin koko organisaatio on ja kuinka mätä se on sisältä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Naurettavaa. Onpas mukava kun saa taas jossitella sillä että, Force patsastelee seisomokatsomossa kaukalokädenväännön sijaan. Tämä on suurempi farssi kuin Aran päätös jättää kultaranne kotiin mm-joukkueesta 2000-luvun alussa.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
HUH! Forre ei ole kokoonpanossa! Kauhea helpotus, sillä pelkäsin tosiaan nahilan kohta kutsuvan kun Känädälaiset olisivat nähneet suomenhevoshokilla kyykytettävän maanmiehiään.

Tosin, voi olla että Veltsu, tuo vanha kettu ja paritkin Eurooppalaiset pytyt nostellut fakiiri, pisti Forceströmin vielä talliin odottamaan finaalia. Siellä sitten härkä ulos pilttuusta ja puskii! Siirtosummat, kiima ja kliimaksi tulevat olemaan valtavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös